Joulukuun alussa US-blogissa ”Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi” ajattelin ääneen, miksi uskoin pankkiunionin vaarantavan ihmisten talletukset. Nyt se on virallista. Finanssivakauden valvoja FSB, Financial Stability Board on julkaissut rahoitusjärjestelmän vakauteen ( = pankkien pelastaminen) tähtäävät toimintalinjat.

Raportin nimi on ”Adequacy of Loss-Absorbing Capacity of Global Systemically Important Banks in Resolution”.

Käytännössä on kyse siitä kuka monimutkaisiin velkaketjuihin perustuvan rahoitusjärjestelmän käyttökustannukset (ja hajoamisen aiheuttamat kustannukset) viime kädessä maksaa.

Tallettajat pankkien pelastajiksi

Lyhyesti kerrottuna FSB:n raportin sisältö merkitsee seuraavaa: Järjestelmälle tärkeiden liian-isoja-kaatumaan-liian-isoja-rangaistaviksi -pankkien alkaessa kaatua pankit uudelleenpääomitetaan vakuuttamattomista velkaeristä eli talletuksista. Talletus siis tavallaan tulkitaan niin, että olet ostanut talletuksellasi pankin osakkeita ja olet siten osakkeenomistajana vastuussa pankin veloista. Olet sijoittaja. Sijoittavastuulle on annettu uusia merkityksiä.

– Ja joka tapauksessa sijoittajavastuu lisää pankkien rahoituskustannuksia, mikä taas nostaa lainakorkoja ja ”palvelumaksuja”. Maksaja olet sinä.

Mahdollisesti tuplaten, koska pankkiunioniin osana kuuluvan kriisinratkaisulain soveltamisalan piiriin kuuluu myös Kuntarahoitus Oyj.

Lisäkustannuksia pankkiunionista suomalaisille tulee mm. perustettavan rahoitusvakausviraston hallinnointikustannuksista.

Rahoitusjärjestelmän kova hinta

Tähän mennessä rahoitussjärjestelmän kriisien arvioidaan aiheuttaneen vuosien 2008-2011 aikana Eu:n jäsenmaille 1 600 miljardin (13& Eu:n kokonaistuotannosta) edestä pankkitukikuluja, eikä kriisi ole vieläkään ohi. Epäsuoria kuluja on sitäkin enemmän. Yksi näistä on Euroopan kestolama.

Talletusvakuusrahastojen rahat eivät tule riittämään talletusten korvaamiseen mikäli yksikin iso pankki yhteenkytkeytyneessä globaalissa rahoitusjärjestelmässä alkaa kaatua, joutuu, – kute FSB määrittelee – ”in resolution proceeding”.

Pankeilla ja rahastoilla, jotka ovat nurin menevän pankin velkojia, on ensijaisen velkojan asema, joten ne saavat ensin omansa pois kaatuneen pankin kuolinpesästä. Tallettajat ovat viimeisenä velkojien jonossa.

Poliitikot eivät näin joudu selittämään pankkitukea (bail-out) veronmaksajille, koska pankit ottavat tarvitsemansa pankkituen suoraveloituksena tallettajilta (bail-in).

Julkista velkaa tämä periaatteessa vähentää, koska valtioiden takaus pankeille poistuu; pankit jäävät ilman sitä nimenomaista pankeille ilmaista rahaa. Eikä siinä mitään järkeä ollutkaan, että valtiot lainasivat pankeilta/yksityisiltä sijoittajilta rahaa korollisena antaakseen sen ilmaiseksi pankeille, jotta pankit eivät joutuisi kohtaamaan oman holtittoman toimintansa seurauksia. Tämä järkijättöinen touhu sai Eu-maidenkin budjetit alijäämälle niiden pelastellessa milloin minkäkin maan pankkeja ”Kreikan kriisiavun” suojissa. Järkijättöisen touhun seurauksilla perusteltiin Eu:n talouskurisopimusta, mikä lisäsi seurausten raskautta tappamalla taloutta lisää.

G20-maat ovat implementoimassa näitä toimintalinjoja laeiksi, osa on sen jo tehnyt.

Entäs jos?

Ja jos edes pankkiunionin kriisinratkaisumekanismin varat eivät riitä rahoitusjärjestelmän pelastamiseen? Silloin Eurooppa turvautuu Euroopan Va(r)kausmekanismi EVM:n rahoihin so. veronmaksajat maksavat – ja maksavat vielä lisääkin, aina kun EVM sääntöjensä puitteissa pyytää lisäpääomitusta itselleen. Pankkiunioninkaan pääomitustarpeelle ei ole määritetty ylärajaa. Suomen kansallisen talletussuojarahaston varoja suunnitellaan siirrettäväksi yhteiseurooppalaiselle talletussuojarahastolle.

Mitään talousneuvoja en aio antaa, mutta sukanvarsisäästäminen ja patjan alus alkavat tuntua varteen otettavalta vaihtoehdolta.

Joko hikoiluttaa? Heitetään lisää löylyä.

Venäjän vastaiset talouspakotteet lisäriski

Eduskunnassa 18.12 2014 käydyn keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että eurooppalaiset pankkiunionipankit, eritoten ranskalaiset ja italialaiset pankit, ovat lainoittaneet venäläisiä pankkeja, jotka taas ovat muuttuneet riskialttiimmiksi pankkiunioni-Eu:n Yhdysvaltoja miellyttääkseen asettamien Venäjän vastaisten talouspakotteiden takia. Talouspakotteet ovat hyydyttäneet Eu28:n taloutta, Yhdysvaltojen ei.

Ranskan presidentti Francois ”Saucealist Hollandaise” Holland (sd) on ilmaissut mielipiteenään, että Venäjän vastaisten pakotteiden täytyy loppua, uutisoi EuObserver. Kuulostaa siltä, että Holland pelkää pankkiunionille tulevan pian tarvetta; ennen kuin se on täysin toimintavalmis.

Pankkiunionissa maksaja olet Sinä

Saman voi sanoa toisinkin: eurooppalaiset poliitikot tekivät päätöksiä, jotka lisäsivät eurooppalaisten pankkien riskejä. Eurooppalaiset poliitikot tekivät päätöksiä, joilla heidän riskejä lisäävien päätöstensä seuraukset siirretään kustannettavaksi hallintoalamaisten omistuksista, suoraveloituksella.

Tämä toteutetaan ilmoittamalla, että pankkiunionin mukanaan tuoma velkayhteisvastuu ei ole Eu:n perussopimuksen artiklan 125 vastaista velkayhteisvastuuta vaan ”erilaista, pelastavaa velkayhteisvastuuta”.

Pankkiunioni on siis mekanismi, jolla poliitikkojen tekemät virheet maksatetaan veronmaksajilla velkayhteisvastuun kautta, ja jonka tarkoitus on rahoitusjärjestelmän kannattavuuden ohella pelastaa euro sekä Euroopan unioni. Maksaja olet sinä.

Kuva eduskunnan istunnosta.

Näin eduskuntavaalien 2015 alla suomalaisia kiinnostanee, kenen suomalaisen nimi on pankkiunionipapereissa, ketkä kansanedustajat äänestivät pankkiunionin ja kriisinratkaisurahaston puolesta.

Vastaus: Suomen hallitus ohitti eduskunnan viemällä pankkiunionin ratifiomisen valtiosopimuksena, joka ei ole sama asia kuin Eu-laki vaan hallitusten välinen asia, ja hyväksytettiin eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä itsenäisyyden muistopäivän aattona 5.12 2014. Kriisirahastoon siirrettävistä summista annettiin asetus, josta eduskunnalta ei kysytty.

Hyväksytyllä (rahoitusalan) kriisinratkaisumenetelmällä synnytettiin tuleva sosiaalinen kriisi.

Pankkiunioni-lakia valmistelemassa olivat valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta FiVA ja Finanssialan keskusliitto FK (joka on finanssialan yhtiöiden etujärjestö).

Muuta huomionarvoista:

* Ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen sivuilta löytyvän kyselytuloksen perusteella 75% vastanneista ei pidä pankkiunionia tarpeellisena http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentId=306859&nodeId=37760&contentlan=1&culture=fi-FI#.VKu57WN01jp

* Yhdysvallat hyväksyi viimeisimmän käyttövarabudjettinsa käsittelyssä lakiin upotettuna sen, että pankit voivat jatkaa johdannaiskeinottelua veronmaksajien takaamina.

* Protestiliikehdintä on muuttumassa todella vaaralliseksi – protestoijille. Police State Usa -sivusto kertoo tiedonsaantilakia (FOIA) käyttämällä hankituista FBI:n muistioista, joiden perusteella herää ajatus siitä, että rahoitusjärjestelmää kritisoivan Occupy Wall Street -ryhmän Houstonissa, Texasissa toimivan organisaation johtohenkilöiden salamurhaamiseksi oli olemassa suunnitelma. Johtohenkilöiden murhaamiseksi oli aie käyttää tarkka-ampujia.

Pääasialliset lähteet:

Ja ettei menisi liian synkeäksi, niin tässä päivän piristeeksi The Loan Boat -klassikko https://www.youtube.com/watch?v=mSFb3ItC2QA&app=desktop

Lähde:

2 KOMMENTTIA

  1. Jakob Rothschild kertoi maapallon finanssisysteemien (pankkien) täydellisestä romahtamisesta, mikä on hyvin toden-näköistä, kaiken rikollisuuden keskellä. Mitä silloin tekevät ”palkan-nauttijat” ? Jos raha menettää merkityksensä, niin palataan takaisin vaihtokaupusteluun. Kultaa sekä timantteja ei voi syödä, ja seteleillä voi aloittaa tulen takassa. Pankkien romahdus saattaa olla siunaus ihmiskunnalle, koska mitä hyötyä silloin on aloittaa sota ketään vastaan. Ylimistö tarvitsee palvelijoita, he eivät ole tottuneet likaamaan kasiään, muulla tavalla kuin täytekynänsä musteella tehdessään pankkiensa kavalluksia. Sellaista tuskin edes ”Nostradamus”, kyennyt ennustamaan. Nämä ovat vain vuoden ensimmäisen päivän mietteitä.

  2. ”Ja jos edes pankkiunionin kriisinratkaisumekanismin varat eivät riitä rahoitusjärjestelmän pelastamiseen? Silloin Eurooppa turvautuu Euroopan Va(r)kausmekanismi EVM:n rahoihin so. veronmaksajat maksavat – ja maksavat vielä lisääkin, aina kun EVM sääntöjensä puitteissa pyytää lisäpääomitusta itselleen. ”

    Marraskuussa 2021 ”Euroopan vakausmekanismin painopiste on siis siirtymässä euromaiden rahoittamisesta selkeämmin instrumentiksi pankkikriisin varalle. Jos tulisi katastrofaalisen suuri pankkikriisi, siinä tilanteessa EVM:n viimesijaiset maksajat ovat eurooppalaiset veronmaksajat, Suomi siellä muiden mukana, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.”
    https://www.kdlehti.fi/2021/11/09/evm-on-muuttumassa-euromaiden-rahoittajasta-kriisipankkien-pelastajaksi-sari-essayah-sanoo/

    Optimistisesti jaksan toivoa, että olisin pessimistisissä arvioissani väärässä mutta ei.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here