Vaikutusvaltaisen Council on Foreign Relations -järjestön eli ulkosuhteiden neuvoston erikoisraportti hahmottelee Yhdysvaltain tulevan politiikan suuntaa Kiinan suhteen.
Raportin ovat kirjoittaneet Robert D. Blackwill ja Ashley J. Tellis. Blackwill on toiminut George W. Bushin neuvonantajana, suurlähettiläänä sekä oikeistolaisessa ajatushautomo RAND Corporationissa. Yhdysvaltain ilmavoimille analyyseja ja tutkimusta tarjoamaan perustettu RAND mainostaa itseään puolueettomana organisaationa. Tellis on Carnegie Endowment for International Peace -organisaation (CEIP) tutkija, joka aiemmin työskenteli mm. RAND:ille ja Yhdysvaltain ulkoministeriölle.
Raportissaan Blackwill ja Tellis esittävät Kiinan menestyksen uhkaksi Yhdysvaltain hyvinvoinnille ja luonnostelevat strategioita uhkan torjumiseksi. Raportin ideologinen perusta on Yhdysvaltain globaalin ylivallan säilyttäminen ja laajentaminen. Ylivalta-asemaa uhkaavat prosessit pyritään kääntämään toiseen suuntaan kaikin keinoin — käyttämällä taloudellisia, diplomaattisia ja sotilaallisia välineitä.
Tavoitteena Kiinan eristäminen
Kirjoittajien mukaan
”Yhdysvaltain pyrkimykset ’integroida’ Kiina liberaaliin kansainväliseen järjestelmään ovat luoneet uusia uhkia Yhdysvaltain ylivallalle Aasiassa — uhkia, jotka saattaisivat muuttua globaaliksi haasteeksi Yhdysvaltain vallalle — minkä vuoksi Washington tarvitsee Kiinan suhteen uuden suurstrategian [new grand strategy], joka tasapainottaa Kiinan mahdin kasvua eikä enää jatka sen voimistumisen tukemista.”
Kirjoittajat suosittavat Yhdysvaltain talouden elvyttämistä sekä vapaakauppasopimus TTP:n (Trans-Pacific Partnership) pikaista läpiajamista kongressissa tavoitteena Kiinan jättäminen sopimuksen myötä Aasian alueen kaupankäynnin ulkopuolelle. Kirjoittajien mukaan Kiinan ”kapseloimiseen” tulee vetää mukaan kaikki Yhdysvaltain ”samanmieliset kumppanimaat” sekä liittolaiset. Samalla halutaan Yhdysvaltain puolustusbudjetin kasvattamista sekä maan sotilaallisen läsnäolon lisäämistä Aasiassa, Tyynenmeren sekä Kiinan eteläisillä ja itäisillä merialueilla (laivasto, ilmavoimat, ohjuspuolustus) ja Kiinan naapurivaltioissa. Kiinan naapurivaltiot pitää pyrkiä saamaan Yhdysvaltain liittolaisiksi.
Samassa yhteydessä otetaan esiin tarve vaihtaa hallitus Pohjois-Koreassa, mikä voitaisiin toteuttaa yhdessä Japanin kanssa. Etelä-Koreaan halutaan lisää ohjuksia, ja Australiaa kuvaillaan Yhdysvaltain ”eteläiseksi ankkuriksi”, jonka kanssa voitaisiin eri menetelmin toteuttaa Intian valtameren valvontaa; Australiallekin on varattu ohjuspuolustusjärjestelmän alustana toimiminen. Filippiinit, Intia, Indonesia ja Vietnam halutaan vetää mukaan tiivistyvään sotilaalliseen yhteistyöhön.
Sotilasteknologian saatavuutta tulee rajoittaa yhdessä Yhdysvaltain liittolaismaiden kanssa Kiinan sotilaallisen mahdin kasvun estämiseksi. Sama koskee teknologiaa, jota soveltuu sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Tätä strategiaa on määrä toteuttaa myös kyberavaruuden alueella samalla kun Kiinalle määrätään ”kybertilan loukkauksista” sanktiot, jotka ylittävät mahdolliset hyödyt.
Kaiken tämän jälkeen on määrä vakuutella diplomaattiteitse joka suuntaan Yhdysvaltain pyrkivän välttämään yhteenottoa Kiinan kanssa.
Washingtonin nykyinen, Kiinan taloudellista ja poliittista integraatiota liberaaliin kansainväliseen järjestelmään kunnioittava suhtautuminen Yhdysvaltain globaalin etuoikeusaseman kustannuksella ei riitä, kirjoittavat tuimistelevat: heidän mukaansa on sopimatonta, että Kiinan pyrkimyksiä kasvattaa kansallista vaikutusvaltaansa ei estetä lujemmalla kädellä.
”Jo nyt Kiinan [taloudellinen] nousu on synnyttänyt geopoliittisia, sotilaallisia, taloudellisia ja ideologisia haasteita Yhdysvaltain valta-asemalle, Yhdysvaltain liittolaisille sekä Yhdysvaltain hallitsemalle kansainväliselle järjestykselle. Kiinan epätasainenkin menestys tulevaisuudessa vaarantaisi Yhdysvaltain kansalliset edut.”
Kiinan sisäistä tilannetta käsiteltäessä huomautetaan aivan oikein, että Kiinan sisäinen tilanne määrittää Kiinan ulkopolitiikkaakin (näinhän on kaikissa maailman maissa), mutta paikoitellen Blackwillin ja Tellisin pohdinnat muuttuvat hurskasteluksi, jossa yhtymäkohtia Yhdysvaltain omaan mentaliteettiin, tilanteeseen ja toimintatapoihin ei nähdä. Esimerkiksi pohdinta siitä, millaiseen ristiriitatilanteeseen ”puolueen armeija” joutuu, mikäli armeija joutuu puolustamaan puoluetta suuttuneilta kiinalaisilta, on yksinkertaisesti noloa esimerkiksi sitä taustaa vasten, että Yhdysvaltain erikoisjoukot harjoittelevat parin kuukauden päästä seitsemässä eri osavaltiossa Jade Helm -nimisessä operaatiossa ”vihamielisen” siviiliväestön hallintaa sekä sullomista ”koontileireille” realistisissa skenaarioissa.
Kiinan pyrkimykset koetaan uhkaksi
Raportissa todetaan Kiinan käyttäneen vahvoja siteitään Aasian maihin rauhoittaakseen reuna-alueitaan tarjoamalla niille mahdollisuutta hyötyä Kiinan talouskasvusta ja luomalla näin mekanismeja, joilla Kiina voi kasvattaa vaikutusvaltaansa alueella.
”Toisekseen Kiina on pyrkinyt synnyttämään yhteisiä intressejä joidenkin valtioiden kanssa — sellaisten kuin Venäjä, jolla huolimatta Pekingiä kohtaan tuntemistaan epäluuloista on ollut syynsä (kuten Ukrainan kriisi ja länsimaiden asettamat talouspakotteet) vastustaa parhaillaan Aasiassa meneillään olevaa laajempaa Kiinan vastaista tasapainottamista.”
Kirjoittajien mukaan Kiina vaatii aasialaisille oikeutta hoitaa itse Aasian turvallisuus; Peking näkee Washingtonin esteenä neutraloidun reuna-alueen muodostamiselle.
Kiinalla, Brasilialla, Intialla, Venäjällä ja Etelä-Afrikalla eli ns. BRICS-talousliiton mailla on rakenteilla kehityspankki, joka osittain korvaisi Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n. Yhdysvaltain huolenaiheita on lisännyt ”samanmielisten kumppanimaidensa” (Tanska, Saksa, Suomi, Iso-Britannia jne) innokas osallistuminen esimerkiksi Kiina-vetoiseen Aasian infrastruktuuri- ja investointipankkiin (AIIB), joka koetaan Yhdysvaltain valta-aseman haastamiseksi sekä tietoiseksi pyrkimykseksi heikentää Yhdysvaltain komennossa olevaa Aasian kehityspankkia – vaikka peilikuvan lailla Yhdysvallat on harjoittanut vastaavaa politiikkaa Kiinan ja muiden kilpailijoikseen katsomiensa maiden suhteen.
AIIB:n lisäksi Kiinalla on muita, Tyynenmeren alueelle suuntautuvia hankkeita, kuten Aasian–Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus FTAAP (Free Trade Area of the Asia Pacific) sekä talouden alueellisten kumppanuuksien sopimukset (RCEP, Regional Comprehensive Economic Partnership). RCEP-kauppasopimukset kytkisivät yhteen Japanin, Intian, Kiinan ja muiden Aasian maiden taloudet. Samaan aikaan Kiina on rakentamassa Venäjän halki uutta ”silkkitietä”, joka helpottaisi Kiinan, Venäjän ja Eu28:n välistä kauppaa, ja myös perustamassa merireittejä, jotka yhdistäisivät Aasian nousevat taloudet uuteen laajaan kauppablokkiin. Kaupan siirtyminen voimakkaasti Aasiaan sekä kaupankäynnin mahdollistaminen ilman, että dollaria käytetään vaihdonvälineenä tai reservivaluuttana (ns. de-dollarisaatio), uhkaavat Yhdysvaltain johtoasemaa – ja taloutta.
Kaiken tämän nähdään haastavan Yhdysvaltain dominanssi paitsi Aasiassa, myös globaalisti. Blackwillin ja Tellisin kannalta asia on harvinaisen selvä: kukaan, missään päin maailmaa, ei saa nousta korvaamaan Yhdysvaltoja missään asiassa; Yhdysvallat haluaa olla ensisijainen toimija joka puolella maailmaa. Kirjoittajien johtopäätös onkin, ettei ole mahdollista rakentaa perustavaa laatua olevaa luottamusta, rauhanomaista rinnakkaiseloa, molemminpuolista yhteisymmärrystä ja strategista kumppanuutta Yhdysvaltain ja Kiinan välille, koska Kiina ajaa Kiinan eikä Yhdysvaltain etuja.
Pääasialliset lähteet:
- Blackwill, Robert D. &Tellis, Ashley J. | Council on Foreign Relations (maaliskuu 2015). Revising U.S. Grand Strategy towards China, Council Special Report n:o 72.
http://carnegieendowment.org/files/Tellis_Blackwill.pdf - Blackwill, Robert D. &Tellis, Ashley J. | Council on Foreign Relations (huhtikuu 2015). Revising U.S. Grand Strategy towards China, Council Special Report n:o 72.
http://www.cfr.org/china/revising-us-grand-strategy-toward-china/p36371 - Mattis, Jim | Hoover Institute (26.2.2015). A New American Grand Strategy.
http://www.hoover.org/research/new-american-grand-strategy - Miller, Paul D. | IISS (marraskuu 2012). Five pillars of American Grand Strategy.
https://www.iiss.org/en/publications/survival/sections/2012-23ab/survival–global-politics-and-strategy-october-november-2012-fda3/54-5-02-miller-b497
Kiinan pitäisi alistua, kuten Euroopan, Yhdysvaltain poliittiseen ja sotilaalliseen hallintaan, jotta se välttäisi tämän kauppasodan. Yhdysvaltain globaalin politiikan tärkein tavoite on saavuttaa ja pitää johtoasema maailmassa, ja luoda strategiat jolla se saa muokattua maailman sellaiseksi, että haastajat kukistetaan. NATO-fanittajat erehtyy, jos uskovat Euroopan tai Suomen säilyttävän itsenäisyyden NATO:n jäsenenä: päinvastoin siinä luovutetaan sekä sisä- että ulkopolitiikka Yhdysvaltain käsiin.
”Yhdysvallat tarvitsee yhdistynyttä Eurooppaa vakauttavana vaikuttajana, mutta ei hyväksy Eurooppaa joka realistisesti pystyisi haastamaan Yhdysvaltain voiman. Tämä on perinteinen näkemys transatlantisista suhteista, näkemys joka tällä hetkellä omaa suurin osa amerikkalaista poliittisista vallanpitäjistä. Tällä näkemyksellä eurooppalainen taloudellinenvoima ei voisi ikinä johtaa poliittiseen kokonaisuuteen joka voisi realistisesti kilpailla Yhdysvaltain kanssa, koska itsenäisen sotavoiman hankkiminen mahdollistaisi kehityksen tulla strategisesti itsenäiseksi.” – Ranskan parlamentin ulkosuhteiden komitean tutkimus http://www.assemblee-nationale.fr/12/dossiers/europe_relations_etats-unis_english.asp
”On välttämätöntä että ei ilmaannu euraasialaista haastajaa, joka pystyisi komentamaan Eurasiaa ja niin ollen myös haastamaan Yhdysvallat. Eurasialaisen geostrategian kattava ja sisältävä muotoilu on siten tämän kirjan tarkoitus.” (sivu xiv) … ”Yhdysvallat on nyt ainoa globaali suurvalta ja Eurasia on maailman keskeinen areena. Siten, mitä tapahtuu vallanjaolle Eurasian mantereella, on ratkaiseva merkitys Amerikan globaalille johtoasemalle…” (sivu 194) ”Laajentunut Eurooppa laajentaa Yhdysvaltain vaikutusaluetta, luomatta kuitenkaan poliittisesti niin yhtenäistä Eurooppaa, että se voisi haastaa Yhdysvallat geopoliittisessa merkittävyydessä.” (sivu 199) … ”Eurooppa on Amerikan elintärkeä sillanpääasema Eurasiassa. … Eurooppalaisten liittolaiskansakuntien ollessa yhä erittäin riippuvaisia Yhdysvaltain suojelusta, mikä hyvänsä Euroopan poliittisen ulottuvuuden laajentuminen on myös automaattisesti Yhdysvaltain vaikutuksen laajentumista.” (sivu 59) ”Kolme tärkeintä asiaa imperialistisessa geostrategiassa ovat estää vasallien salaliitot ja pitää ne (imperialistisen suurvallan) suojelusta riippuvaisena, pitää suojelusta maksavat tottelevaisina ja suojeltuina, ja estää barbaarien liittoutuminen” (sivu 40) – Rockefellerien asiamies, NWO-strategi ja Yhdysvaltain presidenttien turvallisuusneuvonantaja Zbigniev Brzezinski kirjassaan ”The Grand Chessboard” (1997).
”USA:n tärkeimmät intressit, ovat keskittyneet koko viime vuosisadan ajan, ensimmäisen ja toisen maailmansodan sekä kylmän sodan aikana, Saksan ja Venäjän välisiin suhteisiin. Jos ne yhdistyvät, niistä tulee ainut voima, joka muodostaa USA:lle elintärkeän uhkan. Siksi meidän päätehtävänä on tämän liiton estäminen.” – Stratforin, Yhdysvaltain hallitukselle vakoilevan ”yksityisen sektorin CIA:n” johtaja George Friedman https://www.youtube.com/watch?t=120&v=oaL5wCY99l8 noin 1:30 kuluttua videon alusta.
Hupsista, Friedmanin puheen Youtube-linkkiin tuli mukaan aloituskohta, joka vie juuri lainatun osan ohitse. Parempi käyttää tätä linkkiä, niin pääsee siihen kohtaan jossa puhutaan Saksan ja Venäjän liittoutumisen estämisestä:
https://www.youtube.com/watch?t=100&v=oaL5wCY99l8
Piti kylläkin laittaa vain URL-linkki videoon, eikä upottaa videota tälle sivulle!
Olisi jollekkin osaavalle työtä varustaa näitä U-tube videoita suomenkielen texteillä. Englanninkielen taitoni yltää vain puutaheinää puhumiseen, vaikka ulkomailla asunkin.