Suomen tuleva hävittäjähankinta

Kaksipäiväinen Turku Airshow keräsi viime viikonloppuna paljon ilmailuhenkistä väkeä nauttimaan lentokoneista ja lentonäytöksistä. Vaikka ilmailunäytöksen teemana olikin Turkin ja Suomen diplomaattisuhteiden 90-vuotisjuhlavuosi, oli näytös myös kahden hävittäjävalmistajan, Lockheed Martinin ja Saab Groupin, markkinointimittelö. Syy tähän on selvä: Suomen F/A-18 Hornet -hävittäjien elinkaari päättyy ensi vuosikymmenellä. Puolustusministerikautensa loppupuolella vuonna 2014 Carl Haglund perusti hankintoja varten Ilkka Kanervan suosituksesta selvitysryhmän tutkimaan eri vaihtoehtoja Suomen ilmapuolustuskyvyn säilyttämiseksi. Selvitysryhmä aikoo palauttaa esiselvityksen torstaina 11.6.2015 puolustusministerille. Seuraavassa käymme läpi mahdolliset vaihtoehdot sekä tutkimme vaihtoehtojen soveltuvuutta Suomen Ilmavoimille.

Suomen nykyinen Hornet

McDonnell Douglasin (nykyisen Boeingin) F/A-18 Hornet -laivastohävittäjä astui vuonna 1983 Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen palvelukseen korvaten vanhentuneet, Vietnamin sodassakin käytetyt F-4 Phantom ja A-7E Corsair II -koneet. Hävittäjä suunniteltiin ensisijaisesti laivasto- ja tukialuskäyttöön ja sen pääasialliset tehtävät ovat saattolennot, laivaston ilmatorjuntatuki, vihollisen ilmatorjunnan neutralisointi, syvällä vihollisen selustassa suoritettavat ilmaoperaatiot, lähi-ilmatuki ja alueellinen tiedustelu. Taistelutehtävissä Yhdysvallat on käyttänyt Hornet-hävittäjää useissa operaatioissaan, kuten Persianlahden sodassa, Operaatio Iraqi Freedomissa ja Afganistanissa.

Suomi päätti hankkia F/A-18 Hornet -hävittäjän vuonna 1992 korvaamaan vanhentuneen MiG21bis ja Saab Draken 35 -hävittäjäkantansa. Hankinta tehtiin 1990-luvun syvimmässä lamassa ja hankintakustannukset nousivat 46 % alkuperäisestä lukuisten rahoituksellisten vastoinkäymisten seurauksena maksaen lopulta nykyrahassa noin 3,16 miljardia euroa. Huolimatta Pariisin rauhansopimuksen raukeamisesta 1990-luvun alussa Suomi nimesi poliittisista syistä hävittäjänsä F-18-muotoon poistaen A-kirjaimen (attack), joka merkitsi ilmasta maahan -kykyä. Tyyppiluokitus muuttui kuitenkin F/A-18 -muotoon Ilmavoimien otettua Ilmasta maahan -iskukyvyn käyttöönsä vuonna 2012 tehtyjen liitopommihankintojen ja elinkaaripäivityksen myötä.

Hornet on kaksimoottorinen monitoimihävittäjä, joka kykenee yliäänilentoon jälkipolttimella. Koneen maksiminopeus on Mach 1.8 ja toimintasäde 740 kilometriä. Hornetin aseistuksena on yksi 20mm M61A1 konetykki sekä yhdeksän kiinnikettä, joihin voidaan kytkeä niin ilmataistelu- ja ilmasta maahan -ohjuksia kuin pommeja. Hornetin hankintahinta 1990-lopulla oli noin 30 miljoonaa dollaria ja käyttökustannus nykyisin alan edustajan arvioimana lähes 40 000 € tunnilta. Kustannukset eivät ole kuitenkaan suoraan vertailukelpoisia, sillä esimerkiksi Suomen talvi nostaa lähes kaikkien koneiden ylläpitokustannuksia.

Nykyisin Suomella on käytössä 7 kaksipaikkasta F/A-18D-hävittäjää sekä 55 yksipaikkaista F/A-18C -torjuntahävittäjää. Elinkaaripäivitysten (MLU1 ja MLU2) myötä Hornet-hävittäjän toimintakyky säilyy arvioden mukaan ensi vuosikymmenen loppupuolelle saakka, jonka jälkeen Suomen on viimeistään päivitettävä hävittäjäkantansa. Vaikka kone teoriassa voisikin säilyä taistelukelpoisena 2030-luvulle asti, perusteita uusien hävittäjien ostoon ovat teknologian kehittyminen sekä lentokoneen elinkaaren lopussa syntyvät rakenteelliset rungon murtumat ja rakenteiden väsymiset, joiden korjaaminen ei ole enää kannattavaa.

Tarpeet ja vaatimukset

Pohdittaessa tulevan hävittäjän vaatimuksia ja oman puolustuskyvyn tarpeita nousevat esille kysymykset käyttökustannuksista, yksikköhinnasta, käyttötarkoituksesta, ominaisuuksista, aseistuksesta, ulkoisista uhista sekä oman alueellisen puolustuskyvyn mahdollisuuksista ja rajoituksista. Suomi tarvitsee hävittäjän, joka on edullinen hankkia, edullinen ylläpitää, monitoimikykyinen, luotettava, kykenevä käyttämään ns. korpikenttiä ja valtateitä (lyhyitä kiitoteitä), kykenevä löytämään ja paikantamaan häiveteknologiaa käyttäviä koneita. Sillä on oltava pieni tutkavaste, hyvät lento-ominaisuudet torjuntatehtäviä varten, ilmasta maahan -iskukyky, NATO-yhteensopivuus, hyvät ilmataistelu – ja häiveominaisuudet sekä riittävä nopeus saavuttamaan tarvittava reaktiokyky yllättävää ja äkillistä tilannetta varten. Koneen tulee myös olla toimintakykyinen pitkälle vuoteen 2040-saakka.

Ei ole vaikeaa nimetä kaikkia tarpeita ja ominaisuuksia, vaan tehdä arvovalintoja vaihtoehtojen välillä. Tietyt tarpeet ja vaatimukset luovat kuitenkin harkintakriteerit, jotka rajaavat vaihtoehtoja pois. Esimerkiksi NATO-yhteensopivuus merkitsee, että Suomi tulee painottamaan läntistä vaihtoehtoa, sillä NATO-yhteensopivuus kuuluu olennaisesti Ilmavoimien johtamisjärjestelmän ominaisuuksiin. Monitoimikykyisyys ja edullinen hankintahinta rajaavat usean eri tyypin pois vaihtoehdoista, sillä Suomi ei esimerkiksi tule hankkimaan kahta eri konetta palvelukseensa. Muut kriteerit sen sijaan jättävät tilaa valinnoille, jolloin tarpeita tulee priorisoida tärkeimmästä vähemmän tärkeään: Ovatko häiveominaisuudet tärkeämpiä kuin saavutettu ketteryys ja nopeus? Korvaako laatu ja pienempi lukumäärä useamman vähemmän laadukkaan koneen hankinnan? Onko hyvä lentäjä ja huono kone parempi yhdistelmä kuin hyvä kone ja huono lentäjä?

Suomen ilmavoimat tarvitsee ensisijaisesti koneen, joka pystyy toimimaan torjuntahävittäjänä. Torjuntahävittäjien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat nopeus, ketteryys, edullisuus ja luotettavuus. Torjuntahävittäjän on oltava nopea, koska ilmasta tulevat uhat voivat konkretisoitua pahimmillaan jopa minuuteissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa vieraan maan hävittäjäparvi kääntyy Porvoon edustalta kohti Helsinkiä tuntemattomin aikomuksin. Tässä tilanteessa torjuntahävittäjän on ehdittävä esimerkiksi Kuopion Rissalasta Porvoon ja Helsingin edustalle ehtiäkseen torjumaan aggression. Ilmataistelutilanteessa etulyöntiasema on ketterimmällä koneella, joka pystyy nopeiten saamaan etulyöntiaseman suhteessa vastustajaan pääsemällä esimerkiksi vastustajan taakse. Jotta vastustajan pystyy pudottamaan, tarvitsee koneen olla luotettava, jolloin lentäjä pystyy keskittymään täysin tehtävän suorittamiseen. Luotettavuus merkitsee myös sitä, että mahdollisimman monta konetta on jatkuvasti täysin toimintakykyisiä eivätkä kärsi jatkuvista huolto-ongelmista. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että lentäjällä on valmiudet ja kyky hyödyntää koneen täysi potentiaali. Näin ollen koneen käyttökustannusten on oltava edulliset, jotta tärkeiden lentotuntien määrä saadaan maksimoitua. Ilmataistelutilanteessa hyvä kone ei korvaa huonoa lentäjää, sillä suurin osa pudotuksista tehdään ohjusten sijaan edelleen konetykillä.

Neljännen sukupolven hävittäjät

Tällä hetkellä on markkinoilla löyhästi määriteltynä kahden tyyppistä hävittäjäkonetta: neljännen sukupolven hävittäjät (teknisesti ottaen ”neljännen ja puolen” sukupolven) sekä viidennen sukupolven hävittäjät. Käytännössä neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjien erona ovat häiveominaisuudet. Nyt esittelyssä ovat markkinoilla olevat neljännen sukupolven hävittäjät ja niiden sopivuus Suomen Ilmavoimien tarpeeseen.

Eurofighter Typhoon

Eurofighter Typhoon on eurooppalaisten asevalmistajien EADS:n, BAE systemsin ja Alenia Aermacchin yhteisomistaman Eurofighter Jagdflugzeug GmbH -yrityksen suunnittelema, tuottama ja myymä kaksimoottorinen ja delta-siipinen monitoimihävittäjä. Kone astui aktiiviseen palveluskäyttöön elokuussa 2003 ja on palveluskäytössä tällä hetkellä Itävallan, Saksan, Ison-Britannian, Italian, Espanjan ja Saudi-Arabian ilmavoimissa.

Hävittäjänä Typhoon on ketterä ja erityisen nopea, sillä se kykenee yliäänilentoon ilman jälkipoltinta (ns. supercruise-ominaisuus). Koneesta tehty yksipaikkainen F1-malli ja kaksipaikkainen F2-koulukone sekä kolme kehitysversiota Tranche 1, Tranche 2 ja Tranche 3A, joista Tranche 3A on nykyinen tuotantoversio ja samalla vientiversio. Typhoonin huippunopeus on Mach 2 ja koneen toimintasäde vaihtelee matalan pommituslennon 601 kilometristä lyhyen tunnistus- tai torjuntatehtävän 1389 kilometriin. Aseistuksena koneessa on yksi Mauserin 27mm BK-27 -konetykki sekä kaksitoista kiinnityskohtaa ilmatojunta- ja ilmasta maahan -ohjuksille sekä pommeille. Tranche 3A -version yksikköhinta on 90 miljoonaa euroa ja käyttökustannukset arivoituna noin 18 000 Yhdysvaltain dollaria (16 000 euroa) lentotuntia kohden. Kaluston korvaaminen Typhooneilla maksaisi täten noin 5,6 miljardia euroa.

Suomen nykyiseen tarpeeseen Typhoon sopisi mainiosti: Kone on nopea, ketterä, kantamaltaan hyvä ja teknologialtaan edistynyt. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä hävittäjän tulisi olla taistelukykyinen vuoteen 2040 asti. Typhoonin suunnittelu aloitettiin jo 1980-luvulla ja ensilentonsa se teki vuonna 1994. On siis epäselvää, kuinka hyvin kone soveltuisi 2030–2040-lukujen sodankäyntiin. Koneen hankintahinta on kaiken lisäksi erittäin korkea, mikä voikin nousta kynnyskysymykseksi varsinkin nyt taloudellisesti heikkoina aikoina. Eurofighter Typhoon on silti hyvin potentiaalinen vaihtoehto Suomen uudeksi hävittäjäksi.

Dassault Rafale

Ranskalainen Dassault Rafale on kaksimoottorinen delta-siipinen monitoimihävittäjä, joka kykenee yliäänilentoon ilman jälkipoltinta. Kone teki ensilentonsa vuonna 1986 ja palveluskäyttöön ensimmäinen Rafale valmistui vuonna 2000. Kone on aktiivikäytössä Ranskan ilmavoimissa. Egypti, Intia ja Qatar ovat tilanneet 20–30 konetta.

Rafale on ominaisuuksiltaan pitkälti identtinen Typhoonin kanssa ollen nopea, ketterä, teknologisesti kehittynyt sekä kykenevä supercruise-lentoon. Rafalesta on yhteensä kahdeksan mallia, joista mainittavia ovat kaksipaikkainen Rafale B, yksipaikkainen Rafale C, lentotukialusmalli Rafale M sekä Egyptin ilmavoimien kaksipaikkainen Rafale DM. Rafalen huippunopeus on Mach 1.8 ja sen toimintasäde on yli 1850 kilometriä. Aseistuksena Rafalessa on 30mm GIAT 30/M791 -konetykki 125 ammuksella, ja kiinnikkeitä asejärjestelmille on 14 kappaletta. Kaksipaikkaisen Rafale B -mallin yksikköhinta on 74 miljoonaa euroa ja yksipaikkaisen Rafale C -mallin 68,8 miljoonaa euroa käyttökustannusten ollessa 16 500 dollaria (13 750 euroa) lentotunnilta. Seitsemän kaksipaikkaisen Rafale B -mallin ja 55:n Rafale C -mallin kokonaishinta olisi tällöin noin 4,3 miljardia euroa.

Kuten Eurofighter Typhoon, myös Rafale sopisi hyvin Suomen tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta se on melko vanha kone. Sekä koneen kokonaishinta että käyttökustannukset ovat kuitenkin edullisemmat, joten pienempää maksiminopeutta lukuun ottamatta se olisi kaikin puolin Eurofighteria parempi vaihtoehto Suomen hävittäjäksi.

Saab JAS 39 Gripen

Ruotsalainen Saab Aviationin valmistama JAS 39 Gripen on Delta-siipinen, kevyt yksimoottorinen supercruise -lentoon kykenevä monitoimihävittäjä. Gripeneitä on valmistettu yhteensä 183 kappaletta ja ne ovat aktiivisessa käytössä Brasilian, Tsekin, Unkarin,  Etelä-Afrikan, Ruotsin, Thaimaan ja Britannian ilmavoimissa. Gripen teki ensilentonsa joulukuussa 1988 ja otettiin palveluskäyttöön vuonna 1997 Ruotsin Flygvapnetissa.

Gripen suunniteltiin alun perin hävittäjäksi, joka olisi nopea, kevyt, ketterä ja jolla olisi matalat ylläpitokustannukset. Gripenistä on yhdeksän eri mallia, joista mainittakoon nykyinen päivitysversio JAS-39C NATO-standardeineen, kaksipaikkainen JAS-39D nykyisillä päivitysversiolla ja NATO-standardeilla, yksipaikkainen uudistettu NG (new generation) -malli JAS-39E sekä kaksipaikkainen JAS-39F NG-parannuksilla. JAS-39C/D-mallien huippunopeus on Mach 2 ja toimintasäde noin 800 kilometriä. Aseistuksena Gripenissä on 27mm Mauser BK-27 konetykki 120 ammuksella sekä 8 kiinnityskohtaa ilmasta ilmaan – ja ilmasta maahan -ohjuksille ja pommeille. JAS-39C koneen yksikköhinta on vain noin 43 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (34,4 miljoonaa euroa) lentotunnin maksaessa vain 7 500 dollaria (6000 euroa). Sen sijaan JAS-39E- ja JAS-39F NG-hävittäjillä yksikköhinta kohoaa noin 113 miljoonaan dollariin (90 miljoonaa euroa) ylläpitokustannusten noustessa 3,6-kertaisiksi 27 000 dollariin lentotunnilta (yli 21 500 euroa). JAS-39C/D -kalustolla 62 koneen hankintahinnaksi tulisi noin 2,13 miljardia euroa ja JAS-39E/F malleilla noin 5,58 miljardia euroa.

Saab oli toinen Turku Airshowssa esillä ollut valmistaja. Nykyinen JAS-39C Gripen on hyvin tehokas, nopea ja varsinkin edullinen kone käytettäväksi, ja se on ollut kieltämättä oman aikansa menestys varsinkin suunnitelmallisesti. Kuten muutkin neljännen sukupolven koneet, myös C/D-mallit vanhenevat nopeasti, viimeistään 2040-luvulle mennessä. Tällä perusteella harkittavaksi tulisivatkin NG-mallit E/F, jotka olisivat paitsi kalliimpia hankkia, myös kalliimpia ylläpitää. Epäselvää on myöskin NG-mallien kilpailukyky viidennen ja lähes viidennen sukupolven koneita vastaan varsinkin häiveominaisuuksien osalta. NG-mallit sijoittuisivatkin todennäköisesti Advanced Super Hornetin ja Silent Eaglen kanssa samaan löyhään ”melkein vitonen” -kategoriaan (ks. edellä). Ongelmana on myöskin mahdollinen ilmaosaamisen valuminen pois Suomesta Ruotsiin, jos koneiden huolto ja jopa lentokoulutus ulkoistetaan rajanaapuriin. Tällä olisi vaikutuksia ainakin Ilmavoimien työllisyyteen. Gripen on kaiken kaikkiaan hyvin varteenotettava ja myös todennäköinen loppukilpailuvaihtoehto.

Boeing F/A-18E/F Super Hornet

F/A-18E/F Super Hornet on Boeingin valmistama kaksimoottorinen ja monitoiminen laivastohävittäjä, joka ei kykene supercruise-lentoon. Kone teki ensilentonsa vuonna 1995 ja otettiin käyttöön Yhdysvaltain laivastossa vuonna 1999. Yhdysvaltain laivaston lisäksi kone on ollut Australian ilmavoimien käytössä vuodesta 2010 lähtien.

Vaikka Super Hornet vaikuttaakin lähes identtiseltä koneelta nykyisen Hornet-hävittäjämme kanssa, on se pääosin täysin uusi lentokone. Kone on lähes 27 % suurempi, 3 200kg painavampi ja kykenee 41 % pidempään operaatiokantamaan kuin normi-Hornet. Super Hornet pystyy myös tankkaamaan muita koneita. Super Hornetista on kolme mallia: Yksipaikkainen F/A-18E, kaksipaikkainen F/A-18F ja elektroniseen sodankäyntiin soveltuva EA-18G Growler -hävittäjä. Super Hornetin huippunopeus on Mach 1.8 ja maksimi toimintasäde 722 kilometriä DAS (Deep air support) -tehtävässä. Koneessa on 518 ammuksen M61A2 20mm -konetykki ja 11 kiinnikettä ohjuksille ja pommeille. Koneen yksittäishinta on 60,9 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 48,7 miljoonaa euroa) ja ylläpitokustannukset 24 400 dollaria (noin 19 500 euroa) lentotunnilta. Hankintakustannukset olisivat 62 koneen osalta vähän yli kolme miljardia euroa.

Myös Super Hornet on varteenotettava ehdokas Suomen ilmavoimille. Kone ei ole kuitenkaan läheskään niin kilpailukykyinen kuin eurooppalaiset kilpakumppanit nopeudessaan ja ylläpitokustannuksiltaan. Kuten eurooppalaiset kilpailijansa, Super Hornet on myös vanhahko kone ja sen taistelukykyisyys 2040-luvulle asti on hyvin epäselvä. Ratkaisu pulmaan saattaisi olla F/A-18AE/AF Advanced Super Hornet, jonka esittely seuraa jäljempänä.

Venäjän neljännen sukupolven hävittäjät

Venäjä on panostanut voimakkaasti koko 2000-luvun ajan asevoimiensa ja varsinkin ilmailuteknologiansa kehittämiseen. Venäjän koneet ovat hyvin kilpailukykyisiä läntisiin kilpakumppaneihinsa nähden ja ne tunnetaan varsinkin hyvistä lento-ominaisuuksistaan ja ketteryydestään. Nyt esittelyssä ovat venäläiset 4++ -monitoimihävittäjät.

Mikoyan MiG-35

Mikoyanin kehitysvaiheessa oleva MiG-35 on kehitteillä oleva kaksimoottorinen monitoimihävittäjä. Hävittäjä teki ensilentonsa vuonna 2007 ja esiteltiin ensi kerran yleisölle Aero India -näytöksessä Bangaloressa samana vuonna.

MiG-35 on tällä hetkellä testi- ja kokeiluvaiheessa oleva kone ja sitä tiedetään tehdyn ainakin kolme kappaletta. Koneesta on tekeillä kaksi versiota, yksipaikkainen MiG-35 ja kaksipaikkainen MiG-35B. Koneen maksiminopeudeksi on ilmoitettu Mach 2.25 ja toimintasäteeksi noin 1000 kilometriä. MiG-35 on varustettu läntisten koneiden tavoin huipputeknologialla, kuten AESA-tutkalla ja optisella maalinosoittajalla. Aseistuksena koneessa on 30mm Gsh-30-1 konetykki 150 ammuksella ja yhdeksän kiinnikettä asejärjestelmille. Sekä koneen hinta että ylläpitokustannukset eivät ole tiedossa.

Vaikka hävittäjähankinnassa tullaan suosimaan läntistä vaihtoehtoa, on MiG-35 ominaisuuksiltaan hyvin kilpailukykyinen läntisiin kilpakumppaneihinsa nähden. Toisin kuin lähes kaikki lännen neljännen sukupolven hävittäjät, MiG-35 on verrattain uusi ilmestys. Kaikesta huolimatta on kuitenkin melko epätodennäköistä, että kone tulisi esitetyksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi.

Suhoi SU-35S Super Flanker

Suhoi SU-35 on venäläinen kaksimoottorinen monitoimihävittäjä. Hävittäjä perustuu SU-27 Flanker -koneeseen ja teki ensilentonsa vuonna 2008. Koneita on käytössä 34 kappaletta Venäjän ilmavoimissa. Kone on herättänyt kiinnostusta Venezuelassa ja Pohjois-Koreassa.

SU-35 on pitkälle modernisoitu, erittäin ketterä ja nopea kone, joka pystyy lentämään supercruise-nopeudella. Koneesta on viisi versiota, joista mainittakoon kaksipaikkainen SU-35UB-harjoituslentokone ja yksipaikkainen SU-35S-hävittäjäversio. Hävittäjä kykenee Mach 2,25 nopeuteen ja lentämään hetkellisesti jopa peruuttaen. Super Flankerin aseistuksena on 30mm Gsh-301 -konetykki 150 ammuksella sekä 12 kiinnikettä ohjuksille ja pommeille. Koneen yksikköhinta on 40–65 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (32–52 miljoonaa euroa), jolloin kokonaishankintahinta olisi huokeat 2–3,2 miljardia euroa.

MiG-35-hävittäjän tavoin SU-35S Super Flanker on erittäin nopea ja ketterä kone ja hyvin kilpailukykyinen varsinkin hinta–laatusuhteeltaan. On vaikea arvoida, kuinka tosissaan konetta olisi harkittu Ilmavoimien esityslistalle, mutta on hyvinkin todennäköistä, että konetta ei nähdä loppukarsinnassa.

Neljännen ja viidennen rajoilla

Vaikka hävittäjälentokoneet pyritäänkin luokittelemaan sukupolviin ja vertailemaan keskenään ominaisuuksien mukaan, ovat määritelmät hyvin löysät. Erityistä päänvaivaa aiheuttaa neljännen ja viidennen sukupolven raja, joka usein määritellään häiveominaisuuden mukaisesti. Millä koneilla sitten on riittävä tutkanäkymättömyys? Nyt esiteltävät koneet ovat vanhempien koneiden päivitettyjä tuotantoversioita, joissa on häiveominaisuuksia ja jotka ovat täten hyvinkin lähellä viidennen sukupolven määritelmää.

Boeing F/A-18AE/AF Advanced Super Hornet

F-35 Lightning II -hävittäjän viivästykset ja korkeat käyttökustannukset ovat tarjonneet hyvän markkinaraon Boeingille tarjota ns. ”Stealth killer”-konetta, joka olisi halvempi ja jossa olisi häiveominaisuudet. Boeing tarttuikin tilaisuuteen ja esitteli 2013 uuden F/A-18AE/AF Advanced Super Hornet -koneen.

Advanced Super Hornet eroaa normaalista Super Hornetista siten, että se on varustettu erityisillä EWP (Exposure Weapon Pod) -asekapseleilla, jotka vähentävät huomattavasti koneen tutkavastetta. Koneeseen on tulossa erittäin moderni ohjaamo, ja sen toimintasädettä pidennetään noin 950 kilometriin. ASH-hävittäjän häiveominaisuudet eivät tule vastaamaan Lockheed Martinin F-35-sarjan vastaavia, mutta koneen luvataan olevan ”riittävän” näkymätön. Lisäksi hävittäjän luvataan olevan teknologisesti kilpailukykyinen pitkälle 2030-luvulle saakka. Yksikköhinnaltaan Advanced Super Hornet tulisi maksamaan noin 56 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 45 miljoonaa euroa), jolloin kaluston uusiminen maksaisi kokonaisuudessaan noin 2,8 miljardia euroa.

Advanced Super Hornet on mielenkiintoinen konsepti, sillä se asettuu teknisesti lähelle viidettä sukupolvea tarjoten tutun ja valmiin koneen hyvin kilpailukykyisillä ominaisuuksilla. Myöskään hinta ei ole päätä huimaava ja asettuu monien neljännen sukupolven koneiden alle. Kone on hyvin suositeltava Ilmavoimien käyttöön myös siitä syystä, että Ilmavoimilla jo on aiempaa kokemusta ja pitkät perinteet F/A-18C/D Hornetin kanssa.

Boeing F-15SE Silent Eagle

Boeing F-15SE Silent Eagle on ehdotettu parannus F-15E-hävittäjään. Silent Eagle on kaksimoottorinen ja -paikkainen häiveteknologiaa käyttävä monitoimihävittäjä. Kone esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.

F-15SE tulee käyttämään häiveteknologiaa rajoitetuissa määrissä: Koneen pintamateriaaliksi on suunniteltu tutkaheijastetta vähentävä komposiitti ja asejärjestelmät sijoitetaan häivekoneelle tyypillisesti rungon sisälle. Koneen maksiminopeudeksi on ilmoitettu yli Mach 2.5, joten koneen voi olettaa kykenevän yliäänilentoon ilman jälkipoltinta. Koneen toimintasäteeksi on ilmoitettu myös kunnioitettavat 1480 kilometriä. Aseistuksena koneeseessa on 20mm M61 Vulcan -konetykki 510 ammuksella, neljä rungonsisäistä pommisäilöä ohjuksille ja pommeille sekä ulkoiset kiinnikkeet lisätankeille ja maalinosoituslaitteille. Silent Eaglen hinnaksi on arvioitu noin 100 miljonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 80 miljoonaa euroa).

F-15SE Silent Eaglen ominaisuudet ovat hyvin vakuuttavat varsinkin toimintasäteen osalta. Suomessa on olemassa kaksipaikkaisia F/A-18D-koneita, jotka olisi mahdollista korvata Silent Eagleilla. Tällöin seitsemän koneen hankintasummaksi tulisi noin 560 miljoonaa euroa. Tarvetta Silent Eaglen kaltaiselle koneelle on sikäli vähän, että Ilmavoimat eivät tarvitse montaa kappaletta isoja koneita.

Viidennen sukupolven hävittäjät

Viidennen sukupolven koneet ovat monitoimikykyisiä ja teknologisesti moderneimpia häivehävittäjiä, jotka pystyvät ohittamaan vihollisen tutkalaitteistot ja toimimaan samanaikaisesti sekä ilmataistelu- että maataistelukoneena. Seuraavaksi esittelyssä ovat Ilmavoimille potentiaaliset viidennen sukupolven hävittäjät.

Lockheed Martin F-22 Raptor

F-22 Raptor on maailman suurimman asejätin lockheed Martinin suunnittelema ja valmistama monitoiminen, häiveteknologiaa laajasti hyödyntävä ja kaksimoottorinen yliäänihävittäjä. Raptor teki ensilentonsa vuonna 1997 ja otettiin käyttöön Yhdysvaltain ilmavoimissa vuonna 2005. Koneen ainoa aktiivinen käyttäjä on Yhdysvaltain ilmavoimat, sillä kone on ollut vientikiellossa käyttöönotostaan lähtien.

F-22 on ominaisuuksiltaan kenties tämän hetken paras hävittäjä: nopea, erittäin ketterä, tutkassa erittäin vaikea havaita, hyvin monikäyttöinen ja teknisesti erittäin edistyksellinen. Raptorista on tehty neljä versiota, joista F-22A on ainoa sarjatuotantoon päätynyt versio. Koneen maksiminopeus on noin Mach 2,25 ja  toimintasäde 760 kilometriä. Aseistuksena Raptorissa on 20mm M61A2 konetykki 480 ammuksella sekä ohjuksia ja pommeja varten rungonsisäinen säiliö että siivissä kiinnikkeet lisäpolttoaineelle tai ilmatorjuntaohjuksille. Koneen yksikköhinta on noin 150 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 120 miljoonaa euroa) ja ylläpitokustannukset lähes 61 000 dollaria (noin 49 000 euroa) lentotunnilta. Mikäli Suomi korvaisi hävittäjäkantansa Raptoreilla, tulisi se maksamaan lähes 7,5 miljardia euroa.

On erittäin epätodennäköistä, että Raptoreita nähdään Suomessa kahdesta syystä: kongressin vientikielto sekä erittäin korkeat kustannukset. Vaikka Yhdysvallat myöntäisikin ostoluvan Raptoreille, olisivat kulut niin korkeat, ettei konetta saataisi hankittua riittävää määrää eikä niille saataisi riittävästi lentotunteja.

Lockheed Martin F-35 Lightning II

Lockheed Martinin F-35 Lighting II on tuotannossa oleva häiveteknologiaa käyttävä yksimoottorinen monitoimihävittäjä. F-35 suoritti ensilentona vuonna 2006 ja sen on määrä tulla Yhdysvaltain merijalkaväen käyttöön heinäkuussa 2015. Kone on tarkoitettu myös kansainvälisille markkinoille ja sen pääasiallisena käyttäjinä tulevat olemaan Yhdysvaltain ilmavoimat, laivasto ja merijalkaväki sekä Britannian, Australian, Israelin, Italian, Alankomaiden, Norjan sekä Turkin ilmavoimat ja laivastot.

F-35 Lightning II on Raptorin tavoin hyvin edistyksellinen monitoimihävittäjä, jonka on tarkoitus korvata monta konetyyppiä kuten maataistelukoneet, ilmaherruushävittäjät ja laivastohävittäjät. F-35-projekti on kaikkien aikojen kallein aseohjelma, ja se on viivästynyt lukuisten teknisten ongelmien seurauksena. Koneesta on olemassa kolme mallia: USA:n ilmavoimille tarkoitettu F-35A-ilmaherruushävittäjä normaaleilla nousu- ja laskuominaisuuksilla, merijalkaväelle lyhyillä nousu- ja laskuominaisuuksilla varustettu F-35B STOL-hävittäjä sekä lentotukialustoimintaan tarkoitettu F-35C. Koneiden ominaisuudet vaihtelevat hieman mallien kesken. F-35A-hävittäjän maksiminopeus on Mach +1,6 ja toimintasäde 1135 kilometriä sisäisellä polttoaineella. Aseistuksena koneessa on 25mm GAU-22A-konetykki 180 ammuksella sekä kaksi rungonsisäistä kiinnityskohtaa aseistukselle ja neljä siivissä olevaa kiinnikettä. Koneen yksikköhinta on Suomelle Lockheed Martinin edustajan mukaan 80 miljoonaa euroa ja käyttökustannukset vaihtelevat F-35A mallin 21 000 Yhdysvaltain dollarista (noin 16 800 euroa) F-35B/C-mallien 31 000 dollariin (noin 24 800 euroa) lentotunnilta. Siten F-35A malli maksaisi Suomelle noin 5 miljardia euroa.

Lockheed Martin oli yksi Turku Airshown osallistujista, ja yritys markkinoikin voimakkaasti tuotettaan saaden paljon huomiota. F-35-hävittäjän soveltuvuus Suomen Ilmavoimille on kuitenkin hyvin kaksijakoinen, sillä vaikka kone edustaakin tämän hetken edistyksellisintä tekniikkaa ja on käyttökelpoinen vuoteen 2040 asti, on koneen suorituskyvyssä jouduttu tinkimään runsaasti pyrittäessä monen puolustushaaran ja riittävän häivekyvyn mukaiseen kompromissiin. F-16-hävittäjän suunnitelutyössä mukana on ollut Pierre Sprey on todennut koneen muun muassa olevan yhtäältä liian hidas ja kömpelö ilmataisteluun ja toisaalta liian nopea maataistelukoneeksi. Lisäksi hävittäjä F-35 on kallis sekä ostaa että ylläpitää, ja sen häiveominaisuudet eivät välttämättä ole Ilmavoimien ykkösprioriteetti. Häiveominaisuuden suurin hyöty liittyy nimittäin olennaisesti Deep Air Support -ilmaoperaatioihin, joissa ensisijaisen tärkeää on vihollisen ilmatorjunnan ohittaminen eli toisin sanoen hyökkäysoperaatiot vihollisen linjojen taakse tärkeiden kohteiden tuhoamiseksi. Suomen sotilasdoktriini sen sijaan nojaa puolustukseen ja Ilmavoimilla onkin suurin tarve nopealle, ketterälle, halvalle ja luotettavalle torjuntahävittäjälle. F-35 on kuitenkin yksi todennäköisimmistä loppukilpailuvaihtoehdoista.

Suhoi PAK FA T-50

Venäläinen Suhoin suunnittelema ja valmistama PAK FA T-50 on kehitteillä oleva kaksimoottorinen ja häiveteknologiaaa hyödyntävä monitoimihävittäjä. Kone teki ensilentona tammikuussa 2010 ja sen kaavailtu käyttöönottovuosi on vuonna 2016. T-50 tulee korvaamaan Venäjän ilmavoimien MiG-29 ja SU-27 -hävittäjäkannan, ja sen elinkaaren on ilmoitettu olevan yli 35 vuotta.

PAK FA T-50 tulee olemaan Venäjän ensimmäinen häivelentokone. Konetta on luonnehdittu erittäin ketteräksi, ja se kykenee supersonic-lentoon ja on varustettu ensiluokkaisella eletroniikalla. T-50 -konspeptista on tällä hetkellä valmistettu vain ilmaherruusversio, mutta tulevaisuudessa koneesta tullee ainakin lentotukialusversio. Suhoin huippunopeus on Mach 2.3 ja toimintasäde lennettäessä alle äänennopeutta 1750 kilometriä. T-50 koneessa on aseistuksena 30mm 9A1-4071K konetykki sekä neljä rungonsisäistä ja kuusi ulkoista kiinnikettä. Koneen yksikköhinnaksi on arvioitu enemmän kuin 50 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 40 miljoonaa euroa).

PAK FA T-50 on ensiluokkainen hävittäjä, joka tulee todennäköisesti osoittautumaan erittäin kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi F-35 -hävittäjälle vintimarkkinoilla. Mikäli ilmoitetut ominaisuudet pitävät paikkansa, saattaa T-50 olla ilmataisteluominaisuuksiltaan huomattavasti parempi suhteessa F-35A -koneeseen varsinkin ketteryydeltään ja nopeudeltaan. Mikäli yksikköhinta pysyisi alle 80 miljoonassa eurossa ja käyttökustannukset alle 25 000 eurossa, sopisi kone Suomelle hyvin torjuntahävittäjäksi. Vaikka Ilmavoimat todennäköisesti tuleekin painottamaan NATO-yhteensopivaa hävittäjää, on PAK FA vahva vaihtoehto loppukilpailuun ainakin ilmailullisessa mielessä.

Liian vanhaa ja liian uutta

Kuten aiemmin jo mainittiin, on markkinoilla karkeasti ottaen kahden sukupolven vaihtoehtoja. Vaikka neljännen sukupolven koneet ovatkin erittäin sopivia Suomen nykyiseen tilanteeseen ja suhteellisen halpoja ostaa ja ylläpitää, on niiden elinkaari suuri kysymys. Hyvistä ominaisuuksista huolimatta koneet ovat lentäneet ensilentonsa 1980- ja 1990-luvuilla ja niiden sopivuus 2040-luvun sodankäyntiin on todennäköisesti heikko. Ratkaisuna olisivat viidennen sukupolven hävittäjät, mutta niissäkin kytevät omat ongelmansa: koneet eivät ole vielä edes valmiita, niiden ominaisuuksia ei kunnolla tunneta eivätkä niiden kustannukset ole ihanteelliset.

Ongelmana on siis niin sanotun sukupolvien välille asettuvan hävittäjän puuttuminen. Nyt tarjolla olevat koneet ovat joko liian vanhoja tai liian uusia. Neljännen sukupolven koneiden käyttöikä uhkaa jäädä jopa alle 20 vuoteen, sillä vuonna 2020 valmistuessaan ne palvelisivat korkeintaan vuoteen 2040-saakka, jolloin ensimmäiset miehittämättömät kuudennen sukupolven koneet valmistunevat. Viidennen sukupolven koneet saattaisivat täten tulla jopa edullisimmiksi, sillä ne olisivat taistelukykyisiä jopa vuoteen 2050 saakka. Boeingin markkinoille tuomat neljännen ja viidennen sukupolven rajapintaan sijoittuvat Advanced Super Hornet ja Silent Eagle ovat käytännössä ainoat 2010-luvun teknologiaan kiinnittyvät hävittäjät muiden joko jäädessä edelliselle vuosikymmenelle tai suuntautuessa pitkälle tulevaisuuteen. Näiden koneiden elinkaari ulottuisi täten 2040-luvun puoliväliin. Vaihtoehtoina olisivat siis karkeasti arvioiden 20, 25 ja 30 vuoden käyttöiät. Vertailun vuoksi Hornet tulee palvelemaan Suomen Ilmavoimissa 2020-luvun puoliväliin asti, jolloin käyttöiäksi tulee noin 25 vuotta.

Tuleva valinta

Uuden hävittäjätyypin valinnassa tulevat korostumaan monet eri ominaisuudet ja yksittäiset seikat, joista tärkeimpiä ovat hyvät lento-ominaisuudet, taloudellisuus sekä tekninen varustus. Kaikkia kolmea ei kuitenkaan voi saada, joten kompromisseja joudutaan väkisinkin tekemään. Jos loppukilpailuun valittaisiin kolme konetta, tulisivat ne todennäköisesti olemaan Super Hornet, Gripen ja F-35. Mikäli haluttaisiin Ilmavoimille optimaalinen kompromissikone, tulisi se todennäköisesti olemaan Advanced Super Hornet. Suomella on koneesta aiempaa kokemusta, ja se on edullinen, lento-toiminnaltaan testattu eikä kärsi turhista uusien tyyppien lastentaudeista. Kone sijoittuu kahden ääripään välille yhdistäessään häiveteknologian ja hyvät lento-ominaisuudet. Konevalinta ei kuitenkaan riipu pelkistä taloudellisista ja ilmailullisista aspekteista, vaan valinta on myös poliittinen. Tavoitteena ovat joka tapauksessa uudistuneet ilmavoimat, joiden toimintakyky säilyy mahdollisimman hyvänä pitkälle tulevaisuuteen.