Suomeen asetettu puhdas oikeistohallitus ja sitä tukeva valtamedia ovat kiitettävästi luoneet kriisimielialaa runtatakseen läpi omat leikkaustavoitteensa. Siinä ovat saaneet huutia myös laillisuusnäkökohdat, mistä valtiosääntöoppineetkin ovat ilmaisseet huolestumisensa.

Hallituksen kaavailemat leikkaukset näyttäisivät kohdentuvan raskaimmin naisiin, lapsiin, opiskelijoihin, eläkeläisiin ja työttömiin. Siis tulonjakotilastojen alapäähän, joka jo nyt on EU:n keskiarvoon nähden ylisuuren kulutusverotuksen raskauttamaa. Tunnettu tosiasiahan on, että kulutusverot tasaveroina kohtelevat alempia tuloluokkia suhteellisesti noin kaksi kertaa ankarammin kuin ylempiä.

Hallituksen täydellinen näköalattomuus ummistaa silmänsä kahdeltakin tulonmuodostuksen miljardikomponentilta, jotka nyt jäävät käyttämättä. Toinen on pääomaverotuksen vuotuinen 5,5 miljardin euron loisimiskuoppa EU:n keskiarvoon verrattuna, ja toinen Venäjä-pakotteiden vuoksi saamatta jäävät miljardien vientitulot.

Pääomaverotuksen vuotuinen 5,5 miljardin euron loisimiskuoppa

Blogikirjoituksessaan 4.5.2015 Tilastokeskuksen tutkija Olli Savela kirjoittaa EU:n verotilastoista vuodelta 2012. Kirjoitus on otsikoitu ”Pääomaverojen osuus on Suomessa EU-keskiarvoa pienempi”, mikä tuo esille tilastojen suurimman löydöksen.

”Näiden vastapainona erilaisten pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 14,3 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 20,8 prosenttia […]. Euroissa laskettuna ero oli 5,5 miljardia euroa. Jos siis Suomen verorakenne olisi sama kuin EU-maissa keskimäärin, olisi pääomaan kohdistuvia veroja pitänyt periä 5,5 miljardia euroa enemmän ja vastaavasti työhön ja kulutukseen kohdistuvia veroja 5,5 miljardia euroa vähemmän.”

Selkokielellä ilmaistuna pääoma loisii Suomen verotuksessa 5,5 miljardin euron verran vuodessa EU:n keskiarvoiseen verotukseen nähden. Aikamoinen summa, jolla katettaisiin melkoisesti kestävyysvajetta ja muitakin vajeita.

Aiheesta Vastavalkeassa käydyssä keskustelussa ”sudeettisavolainen” Pauli Räsänen kommentoi asiaa seuraavasti:

”Yhdysvalloissa talous pakkokäynnistettiin suuren depression jäljiltä kovimmillaan yli 90 prosentin yritysveroilla; ei ollut tarkoituskaan että kukaan hölmö maksaisi tuollaisia, vaan kiertäisi ne investoimalla pääosin voittonsa.”

EU:n keskiarvoisella pääomaverotuksella saataisiin siis Suomessa käyttöön uutta rahaa 5,5 miljardia euroa vuodessa. Verotusta voitaisiin käyttää USA:n tavoin myös suuntaamaan pääomien käyttöä investointeihin. Suomen ongelma ei ole pääomaköyhyys, vaan pääomien liian vähäinen investointikäyttö eli lyhykäisesti laiska pääoma. Tämä laiska pääoma pitäisi piiskata verotuksella liikkeelle.

Jo nyt on käynyt selväksi, että Timo Soinin ”työväenpuolue ilman sosialismia” on aina ja tukevasti pääoman puolella työtätekevien etuja vastaan. Edellä mainitussa keskustelussa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho oli enemmän huolissaan yksityisten osakkeenomistajien suojelemisesta verotukselta kuin kansalaisiin kohdistuvien leikkausten vaikutuksista.

Keskustapuolueen ja kokoomuksen taas on perinteisesti helppoakin löytää yhteinen sävel pääoman ja varallisuuden suojelemisessa verotukselta. Kummallakin on oma omistajareviirinsä, joiden edut hoidetaan yhdessä.

Venäjän pakotteet leikkaavat miljardeja vientituloja

Toinen miljardiluokan vientitulosyöppö ovat Venäjän talouspakotteet. Jo monissa asiantuntijakirjoituksissa on todettu, että niiden vaikutus juuri Suomeen on erityisen raskas. Edelliset eli Kataisen ja Stubbin hallitukset menivät aivan ilmeisesti soitellen sotaan, mistä kertoo sekin, että ulkoministeri Erkki Tuomioja vakuutteli, ettei pysyviä vahinkoja synny. Tämä katteeton toiveajattelu on jo tuonut pysyvää vahinkoa Suomen ja Venäjän kauppasuhteisiin.

”Virallinen taho” Suomessa yrittää hyssytellä Venäjän vastapakotteiden seurauksia Suomelle. Venäjän vientitilastot osoittavat kuitenkin vääjäämättä, missä mennään. Tietoa tältäkin osin kaivattaisiin kipeästi lisää. Vastavalkea on omalta osaltaan antanut palstatilaa Suomelle aiheutuvien vahinkojen arvioinnille. Kyse on joka tapauksessa kumulatiivisesti miljardeista euroista.

Kepu-kokoomuksen maataloussektorin ytimessä mediatyötään tekevä Maaseudun Tulevaisuus haluaa uuden päätoimittajansa, vanhoillislestadiolaisen natottajan Mikael Pentikäisen ohjastamana sysätä syyn tästäkin Venäjän harteille. ”Venäjä vienyt Valiolta Suomessa 500 työpaikkaa” julistaa lehti artikkelissaan 5.6.2015.

Kaikki rationaaliin ajatteluun kykenevät tietävät, että kyseessä on Venäjän vastatoimi EU:n ja USA:n talouspakotteille, joihin Suomi yhtyi. Jos Suomi olisi jäänyt USA:n ja EU:n talouspakotteiden ulkopuolelle, eivät myöskään vastapakotteet olisi meitä kohdanneet. Syy–seuraus-oppi on näinkin yksinkertaista.

Sekä pääomaverotuksen 5,5 miljardin euron vuotuinen kuoppa että Venäjä-pakotteiden aikaansaama vientitulojen miljardien eurojen menetys ovat aivan itseaiheutettuja tauteja, joihin pitää myös ihan itse löytää parantavat lääkkeet. Hallituksen kyky tähän vaikuttaa huomattavan rajalliselta, ellei olemattomalta.

Hävittäjähankinnat tuleva menopuolen miljardisyöppö

Nyt tehtävällä sopeutuksella tähdätään aivan ilmeisesti myös ilmavoimien hävittäjäkaluston uusimiseen kymmenen vuoden kuluttua. Voidaan kysyä aivan aiheellisesti, resursoidaanko tämäkin hankinta pienituloisten nälkävyötä kiristämällä. Samalla on kysyttävä, kuinka monen miljardin euron ylihintaa hallitus on kansalla maksattamassa tulevissa hävittäjäkaupoissa Nato-yhteensopivuuden nimissä.

Vastavalkea oli mediakentällä ensimmäinen, joka lähti perkaamaan tulevien hävittäjähankintojen konevaihtoehtoja. Keskustelun näistäkin toivoisi lähtevän avoimesti liikkeelle. Myös ulko- ja turvallispoliittisten perusteidensa osalta.

Edellinen lamanhoito tuplasi köyhyysasteen — miten käy nyt?

Edellisen, 1990-luvun laman jälkihoitoprojektin osalta loppulasku köyhyyskehityksen muodossa saatiin selville vasta vuoden 2007 köyhyystilastojen selvittyä, siis vuoden 2009 alussa. Tällöin saatettiin havaita, että Suomen köyhyysaste oli liki tuplaantunut, lapsiköyhyys kolminkertaistunut ja köyhien määrä lisääntynyt 346 000 henkilöllä 12 vuodessa (1995–2007).

Nyt valtaosa leikkauksista näyttäisi kohdistuvan jo valmiiksi köyhyysrajan alapuolella eläviin, joten pienituloisten määrä ei ehkä kasva yhtä dramaattisesti. Hallituksen linja merkitsee kuitenkin köyhyyden syvenemistä jo valmiiksi köyhdytettyjen osalta ja esimerkiksi uusia esteitä sosiaaliselle nousulle kouluttautumisen avulla. Toimeentulotukipuolella se tulee varmasti näkymään tukisummien tuntuvana kasvuna, ellei — EU:n arvostelusta huolimatta — sielläkin käytetä tiukemmin ruoskaa.

Ongelma hallituksen toimien arvioinnissa on juuri se, että tulonjakotilastot valmistuvat reilun vuoden myöhässä, ja leikkausten ennakoitavien tulonjakovaikutustenkin osalta hallitus tuntuu panttaavan tietoa.

4 KOMMENTTIA

  1. Suurempien väärinkäsitysten oikaisuuksi , en ole tuo kunnioittamani kaima akupunktilääkäri ex kansanedustaja, vaan yhteiskuntaa, historiaa, politiikaa, filosofiaa sekä elämä yleensä seuraava sudettisavolainen. Toiseen täyskaimaani sekotetiin minut myös, kun sain parikymmentä vuotta sitten keikkakutsuja. Koiliis- savolaia lähtöisenä ilmeisesti lääkärikaima kuin myös entisen sisäministerin Niilo puoliso on kuitenkin ilmeisesti Pielisjäeven viidenneksestä kotoisin olleen Luka Räsäsen jälkeläisiä, hän esiintyy historiassa Juho Vesaisen vastustajana ortodoksisen karjalaisuuden puolustajana ja omapäisen tuhatmiehisen karjalaisen sissiliikeen vetäjinä yhdesä veljensä Ondrein ja Andrei Rogotsinin kanssa. Siilinjärveläisen metsätyömies Räsäsen pojista kolmesta tuli lääkäreitä, heistä nuorimman ,Joukon potilaana olen ollut.

  2. Selvä! Ja kiitos sukuselvityksestä! Korjaanpa tuohon artikkelini tekstiin. Oikaisin mutkia vähän liian suoriksi. Oletin yhteiskunnallisesta kantaaottavien kirjoitustesi perusteella Sinut 70-luvun tuttavakseni Pauli Räsäseksi Oulusta. Minulle asti yhteystietosi eivät kirjautuneet, joten en pystynyt etukäteen selvittämään asiaa…

  3. Jaa, tämä pääoman hellä kohtelu tuskin läpäisee Suomen massamediaa. Joka on suurpääoman omistuksessa ja sen asiamies.

    Suomella ja maailmantaloudella on SUURI ongelma.

    Eipä tuo Suomen matala pääomaverotus Suomen taloutta jeesaa, vaikka oikeistolaiset sillä sitä aina puolustelevatkin.

    Vaikka olisikin tärkeätä että tuloeroja ei kasvatettaisi tuollaisella epäkohdalla (pääomien alhaisella verotuksella), niin ei senkään korjaamisella kuitenkaan Suomea pelasteta. Meillä on PALJON suurempi ongelma nykyisessä talousjärjestelmässä: velan ja rahan luominen.

    Suomalaiset ei sitä tiedä, että kaikki raha on jonkun velkaa, ja sekä Suomen että maailman kokonaisvelka kasvaa jatkuen. Rahasta valtaosa luodaan yksityisten pankkien lainatiskillä, ja vähäisempi osa keskupankkien lainatessa rahaa.

    Taulutelevisio, älypuhelin ja tehokkaat tietokoneet ei tarkoita että kansalaiset olisivat vaurastuneet. Se tarkoittaa että tekniikka on kehittynyt. 1970-luvulla suomalaisella kotitaloudella oli velkaa keskimäärin 40% vuoden tuloistaan. Vuonna 2012 velkaa oli keskimäärin 120% vuoden tuloista. Jos joku väittää että suomlaiset kotitaloudet olisivat rikastuneet, miksi niiden velkaantuneisuus suhteessa niiden tuloihin on kolminkertaistunut? Valtiot voivat vähentää velkaansa, mutta silloin kotitalouksien ja yritysten velka puolestaan lisääntyy (koska valtiot keräävät niiltä enemmän veroja ja maksavat niille vähemmän tukia): kokonaisvelka vain kasvaa, aina!

    Kommunismiako muka?

    Talous saataisiin ihan toisenlaiseen uskoon, kun rahaa ei enää luotaisi velkana, vaan luotaisiin se tukina. Toisinsanoen, rahaa ei lainattaisi pankeista, vaan raha talouteen tulisi valtion (ja/tai järjestöjen) luomana, julkisen sektorin työntekijöille ihmisille maksettujen palkkojen, julkisen sektorin ostojen ja yrityksille sekä ihmisille myönnettyjen tukien kautta.

    Mutta kansainväliset pankkiirit eivät halua antaa rahanluontioikeutta valtiolle. Sellaisille valtioille julistetaan sota, jotka haluavat luoda itse rahansa, tai maa julistetaan kauppasaartoon ja sen hallinto yritetään kumota. Rahan luonti on pankkiirien business, ja sitä ne eivät halua luovuttaa pois! Se on kommunismia, kun valtio luo rahan, eikä yksityiset pankit. Tai niin ainakin jotkut väittävät. Tosiasiassa kommunismihan tarkoittaa että tuotantovälineet on valtion omistuksessa, eikä sitä että valtio laskee rahan liikenteeseen.

    Pankkiirien valhe.

    Pankkiirien propagandaa on, ettei poliitikoille saisi antaa rahan luomista, koska he loisivat sitä vastuuttomasti. Ai siis muka vastuuttomammin kuin pankkiirit? Nythän raha luodaan lainatiskillä, sillä periaatteella että maksaja LUPAA maksaa rahan takaisin! Yhdysvaltain yksityinen keskuspankki loi juuri kuuden vuoden aikana quantitative easing -ohjelmallaan 4500 miljardia dollaria (suomeksi 4,5 biljoonaa, englanniksi triljoonaa) rahaa. Sen takia, koska talouteen haluttiin lisää puhtia. Tämä on siis elvyttämistä, eli rahan lisäämistä markkinoille (ja kyllähän se taloutta piristääkin, aivan päinvastoin kuin Suomen ja EU:n ohjelmat, jossa rahaa vähennetään taloudesta leikkaamalla julkista sektoria). Näillä luomillaan rahoilla keskuspankki osti velkakirjoja markkinoilta. Valtava rahamäärä laitettiin markkinoille, ilman että kukaan teki mitään työtä. Ja kaikki se raha LAINATTIIN, koska velkakirjone ”osto” on lainaamista. Eli se velkaannuttaa yhä edelleen.

    Maailma ei pelastu, ja kapitalismi marssii kohti katastrofia, koska pankkiirit imevät siitä verta kuin vampyyrit. Velan painama talouskasvu on hidastunut kymmeniä vuosia länsimaissa, Euroopan entinen valopilkku, Suomikin (Suomi ennen EU-aikaa) menee jo useamman vuoden negatiivisellä talouskasvulla. Jollei Kiinasta ja Intiasta olisi saatu ryöstöhalvalla uusia tuotteita ja palveluita, länsimaiden talouden anemia näkyisi vielä selvemmin.

    • Varufakis maailmantalouden minotauruksesaan, kuvaa sen operaation jolla uus-liberaalit systemaattisesti tuhosivat velkaannuttamalla ne valtiot joiden taloudellisiin ohjaimiin he pääsivät. Reaganin aikana yhdysvallat samalla kun tekivät masiiviset verohelpotukset varsinkin varakkaille aloittivat valtaisan varustautumisen velaksi, kaikki tuo oli tarkoituksellista pedon näännytystä, se peto heidän mielestään oli hyvinvointivaltio. Samaan aikaan vapautetut rahamarkkinat imivät maailman ylijäämät yhdysvaltoihin, itseasiassa sen rahoitus edellytää muualla maailmassa epävakautusta jotta näiden alueiden ylijäämät voisivat häipyä jenkkien elämäntavan ylläpitämiseen. Samaan aikaan siellä tapahtui myös ay toiminnan alasajo ja nykyisin perusjenkki tulee ansioilaan kehnosti toimeen , joten velkaantuminen ja sen kierteen pyörittäminen on tullut sen tsitaville selviytymistavaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here