Vuonna 1933 perustettu Apu on Suomen luetuimpia aikakauslehtiä. Toisin kuin jotkut kilpailijansa, se on tarkastellut Ukrainan kriisiä varsin objektiivisesti ja eri näkökulmista. Numerossa 25/2015 julkaistu Yrjö Raution kirjoitus ”Kellot soivat Putinille” oli kuitenkin mielestäni sen verran yksiulotteinen ja myös osin sisällöllisesti harhaanjohtava, että se kaipasi pientä suhteellistamista.

Lähetin toimitukseen palautetta, jonka päätoimittaja Marja Aarnipuro katsoi julkaisemisen arvoiseksi. Kirjoitukseni Avun kuvituksella on alla. Teksti suurenee, kun klikkaat kuvaa.

 

Avun 25.6. julkaisema Vesa Raiskilan kirjoitus
Avun 25.6. julkaisema Vesa Raiskilan kirjoitus

Kirjoitukseen voisi lisätä mm. sen, että Kosovon epäuskottavassa kansanäänestyksessä vuonna 1991 huikeat 99,98 prosenttia äänestäneistä kannatti virallisten tulosten mukaan itsenäisyyttä. Sen seurauksena YK:n jäsenmaista vain Albania tunnusti Kosovon itsenäisyyden. Vuonna 2008 Kosovon parlamentti sitten yksinkertaisesti julisti maakunnan itsenäiseksi. Serbia ei hyväksynyt itsenäistymistä ja pyysi kansainvälisen tuomioistuimen kantaa. Tuomioistuin katsoi, ettei itsenäistymisjulistus ollut kansainvälisen oikeuden vastainen, minkä jälkeen suurin osa YK:n jäsenmaista tunnusti Kosovon.

Palautteessani antamani lähteet ovat alla.

Lähteet

1 KOMMENTTI

  1. Hatunnosto sekä Raiskilalle että Apu-lehdelle. Ei auta muu kuin nostaa median kaksinasmoralismia esille vastalause kerrallaan. Suuri enemmistö jatkaa viihdeuutisten lukemista, mutta toivotaan että se pieni vähemmistö joka näkee median propagandan, kasvaa myös. Pienistä puroista ne suuretkin virrat muodostuu.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here