Yhdysvaltain puolustusministeriön Stars & Stripes -julkaisu tietää kertoa, että maan sotavoimien päämajassa Pentagonissa kaavaillaan Euroopassa sijaitsevien amerikkalaisten sotilastukikohtien henkilökunnan sekä tulivoiman dramaattista kasvattamista vuonna 2017.

Rahaa tähän Pentagon toivoo saavansa 3,4 miljardia dollaria eli nelinkerroin sen, mikä vuodelle 2016 oli pyydetty. Tällä summalla tuotaisiin prikaatin suuruiset, 3000–5000 sotilaan liikkuvat lisäjoukot Eurooppaan. Samalla toimitettaisiin prikaatin tarpeisiin raskasta kuljetuskalustoa ja aseistusta.

Viime vuonna tekemällään Itä-Euroopan matkalla Yhdysvaltain puolustusministeri Ash Carter ilmoitti maansa sijoittavan mm. 250 panssarivaunua, panssaroitua ajoneuvoa ja muuta sotilaskalustoa kuuteen entisen itäblokin maahan.

NATO JA VENÄJÄ
sopivat vuonna 1997, ettei kumpikaan sijoita vakinaisia joukkoja tai ydinaseistusta lähelle yhteisiä rajoja.

Amerikkalaiset sanovat, ettei Pentagonin suunnitelma riko sopimusta, koska joukkojen on tarkoitus olla asemapaikasta toiseen kiertäviä, vaikka käytännön vaikutus onkin sotajoukkojen jatkuva läsnäolo, kirjoittaa The New York Times.

Vuoden 2017 määrärahoja perustellaan Venäjän toimilla ja Euroopan turvallisuustilanteen heikkenemisellä sekä ”suurvaltakilpailulla”, jonka Yhdysvallat katsoo armeijaansa kohdistuvan Venäjän lisäksi Kiinan taholta. Perusteina mainitaan myös perinteisemmät terrorismiuhat ja Islamilaisen kalifaatin Syyriaan ja Irakiin tuoma epävakaus.

Neuvostoliiton – ”virallisen” vihollisen – hajottua vuonna 1991 Nato aloitti kylmän sodan jälkeisen itälaajentumisen Jugoslavian sodalla, jossa Jugoslavia balkanisoitiin pienempiin valtioihin.


NATON LAAJENEMISTA
perustellaan Naton vuoden 2010 strategisessa konseptissa tarpeella johtaa länsi-Balkanin euroatlanttista integraatiota. Balkan on strategisesti tärkeä niin Venäjälle, Turkille, Yhdysvalloille kuin Euroopan unionillekin.

Yhdysvallat käyttää puolustusmenoihin enemmän kuin seitsemän seuraavaksi eniten käyttävää valtiota yhteensä. Yhdysvalloilla on pelkästään Saksassa 174 tukikohta-aluetta (”base sites”). Kaiken kaikkiaan amerikkalaistukikohtia on noin 80 maassa ympäri maailmaa, kun taas Venäjällä on 10 tukikohtaa pääasiassa entisissä neuvostotasavalloissa. The Nation -lehdessä kirjoittavan David Vinen mukaan ei ole selviö, että amerikkalaistukikohta lisää isäntämaansa turvallisuutta – yhtä todennäköistä on, että isäntämaasta tulee vieraan vallan tai puolisotilaallisten joukkojen kohde tukikohdan sijainnin takia.

 

16 KOMMENTTIA

  1. Maailman ainoa supervalta -ajattelu on invalidisoinut jenkkien ajattelua pahoin. Johtajaksi valikoituu vain sellaisia, jotka ovat valmiit edelleen voimistamaan tätä supervalta-asemaa. Ja tavanomaisimmin se tapahtuu sotakonetta vahvistamalla ja sitä ahkerasti käyttämällä.

    Tämä artikkeli vahvistaa jenkkiajattelun seuraukset Euroopan kannalta. Lisää jenkkisotilaita ja aseita on siis tulollaan nelinkertainen määrä Eurooppaan. Ja vasallivaltiot – edelleen miehitettynä olevan Saksan johdolla – toivottavat jenkit aseineen tervetulleiksi.

    Surkeaa on, että näihin USAn vasalleihin lukeutuu myös Suomen presidentti Sauli Niinistö. Hänen hivuttamalla Natoon -toimintalinjallaan Suomi on jo hyväksynyt ilman eduskunnan siunausta Naton isäntämaasopimuksen. Suomen valtio on hakannut Afganistanin sotaan osallistumiseen 500 miljoona euroa. Vastineeksi olemme saaneet yhä tiiviimmän kontaktin USAn ja Naton sotimisiin.

    • Näin on, eikä ainoastaan Sauli Niinistö, vaan koko Suomen maanpetoksellinen valtiojohto globalisti ministeriöineen. Kansan vyötä kiristetään, leipäjonot pitenevät, mutta siitä huolimatta rahaa syydetään järjettömiin sotaoperaatioihin ja eurooppaan vyöryvään (jihadisti) pakolaismassaan. Tämä on mielisairasta touhua. Käynnissä oleva operaatio on kansallisvaltioiden tuhoksi organisoitu – Troijan hevonen – sen perimmäisessä merkityksessä. Valtiojohtomme on mielisairas. He syytävät rahaa NATOlle ja integroivat jihadisteja, sotilaskarkureita ja itsemurhapommittajia kansan keskelle ja vieläpä täydellä ylöspidolla.

      Olemme tuhon tiellä. Rothschild/Rockefeller sionistien lanseeraama DEMOKRATIA on hypnotisoinut euroopan korruptoituneen globalistieliitin!

  2. Ihan sama. Merkityksetöntä. Eikä tuo suursotaa yhtään lähemmäksi. Tämä on tähdätty vain politiikkaa tukemaan.

    Totuus on yhä se, että NATO:lla ei olisi joukkoja miehittää Venäjästä suursodan sattuessa kuin pari kaupunkia. Euroopan NATO-maissa ei ole juuri lainkaan sotilaskoulutuksen saanutta reserviä. Esimerkiksi Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan yhteinen sotilaskouluksen saaneiden miesten märä vastaa Suomen sotilaskoulutuksen saaneiden miesten määrää. Yhdysvalloissa loppui reservi Afganistanin ja Irakin miehityksen ollessa yht’aikaisia: jouduttiin luomaan palkka-armeijouta ja siltikin armeija joutui miehistöpulaan. Ei tällä porukalla sodita suursotaa. Ja hyvä niin!

    Mutta tällä tietysti halutaan vakuutella eurooppalaisille poliitikoille että NATO seisoo heidän turvanaan. Kun he tukevat Yhdysvaltain politiikkaa, Länsi-Euroopan atlantistinen poliittinen liittouma takaa heidän poliittisen valtansa jatkumisen.

    Eipä taida liennytyspolitiikkaa olla luvassa.

  3. :DDD!!

    Pertti on tainnut ottaa perjantain kunniaksi muutaman terävän liikaa!?

    Britannian, Ranskan, Saksan ja Turkin yhteenlaskettu aktiivisotilaiden määrä on n.1000 000 sotilasta.

    Tämän lisäksi aktiivireservi näissä maissa on luokkaa n. 700 000 sotilasta.

    Kuitenkin esim. Turkki saisi hyvin nopeasti miljoona koulutettua sotilasta moderneihin aseisiin.

    Konventionaalisessa sodankäynnissä Venäjä ei pärjäisi edelleenkään Lännelle mutta Venäjän turva on tietenkin ydinpelote!

  4. Sotilaiden määrällä on helppo rehvastella, Esimerkiksi Suomen. Suomella on täydellisessä liikekannallepanossa noin neljäsataa tuhatta miestä aseissa.

    Toinen asia on sitten mitä hyötyä suuresta miesmäärästä olisi nykyaikaisessa sodassa. Nato pystyisi tuhoamaan Suomen armeijan taistelukyvyn muutamassa päivässä ilmasta käsin, niinkuin varmaan tekisikin sodan syttyessä.

    Yhdysvaltain politiikka lienee vain tarkoituksellinen jännityksen kiristäminen ja tyhjänpäiväinen pullistelu. Jo pitkään Yhdysvallat on pyrkinyt saartamaan Venäjää ja valloittamaan maita, joissa on Venäjän tukikohtia, niinkuin viime aikoina Ukrainan ja Syyrian. Ja jokainen näkee kuinka huonosti Yhdysvaltain aikeet ovat onnistuneet.

    • Ilmavoimilla voi tuhota armeijarintamia tai siviilikohteita. Jugoslavian sodassa NATO pommitti varastonsa tyhjilleen, eikä Serbian armeijaa tuhottu yhtään mihinkään, koska se ei ollut asemissa rintamataistelussa. Sama juttu käytännössä Afganistanissa.

      Mutta Natolla on sellainen paha juttu, kuten jo sanon, ettei heillä ole armeijoita miehitykseen tai siihen rintamataisteluun. Ilmavoimilla ei voi harjoittaa rintamasotaa tai miehittää.

      • Esimerkiksi Yhdysvallat voisi varsin helposti myös miehittää Suomen kaltaisen pikkuvaltion.

        Ilmasta käsin kaikki Suomen lentokentät voidaan tuhota yhdessä päivässä, samoin varuskunnat, ilmatorjunta ja asevarikot. Sen jälkeen kommandojoukot voivat tulla helikoptereilla suoraan pääkaupunkiin. Yksi ainoa ohjuslaiva voisi sitä paitsi panna koko kaupunginkin tuusan nuuskaksi, ilman ydinaseitakin. Tuskin kaartin pataljoona edes yrittäisi panna vastaan. Ei siitä olisi mitään hyötyä.

        Usalla ei ollut tarkoitustakaan yrittää miehittää Serbiaa. Tiesivät että esimerkiksi ja varsinkin Venäjä voisi panna vähän hanttiin… Eikä usalle olisi ollut mitään hyötyäkään Serbian miehityksestä. Kunhan kokeilivat sotakoneidensa tehoa ja laskeskelivat, että tuhotusta Jugoslaviasta osan voisi liittää ehkä natoon.

        Mutta jos Suomi joutuisi sotaan, alkaisi olla tosi kysymyksessä. Venäjä alkaisi olla aika varuillaan, jos usa hyökkäisi Suomeen, saattaisivat venäläisetkin tuhota kaikki Suomen lentokentät, ettei usa saisi niitä ehjinä haltuunsa. Saattaisivat tuhota jotain muutakin.

      • Pertti ihan oikeasti, HALOO????

        Ilmasta käsin voidaan tänä päivänä tuhota kaikki mikä tuhottavissa miltei on!

        Pelkästään Jenkkilä saa tarvittaessa kolmisen miljoonaa sotaa nähnyttä sotilasta aseisiin.

        Sillä porukalla yhdistettynä Euroopan Nato-maiden miljoona armeijaan Venäjällä ei ole minkään sortin mahdollisuuksia konventionaalisessa sodankäynnissä.

        Niin kuin aikaisemmin olen todennut sekä täällä että verkkomediassa, ainut syy miksi Venäjälle ei ole jo hyökätty on heidän vertaansa vaille oleva ydinasearsenaali.

        • Höpö-höpö! Ilmasta saada tuhottua sen enmpää kuin 50 vuotta sittenkään. Ilmasta ei voitettu Vietnamin sotaa, ilmasta ei voitettu Afganistanin sotaa (ei NL eikä USA), ilmasta ei voitettu Serbian armeijaa eikä Irakin vastarinta-taistelijoita, ilmasta ei voitettu ISIS:tä. Ainoa etu joka ilmasodalla on aiempaan, on hieman pimeänäköä ja satelliitit.

          Lentokoneet pystyy yhä tuhoamaan vain armeijan muodostelmia, laivoja ja rakennuksia. Ilmasta ei voiteta kaupunkisotaa tai liikkuvia jalkaväen yksiköitä. Ja ilmavoimat ei edelleenkään miehitä yhtään mitään. Ilmavoimat pommittaa yhä jopa harhautusmaaleja, kuten Irakin sodassa amerikklaiset pommittivat irakilaisten valemaalipanssareita Bagdadin ympäristössä.

          • Kuvitteletko että 50-vuodessa aseiden kehitys ei ole mennyt eteenpäin?

            Saksa voitettiin 2. maailmans. pääasiassa Länsi-liittoutuneiden jatkuvien ilmapommitusten takia koska Saksan soteteollisuus oli suurelta osin pommitettu paskaksi ennen sodan viimeisiä ratkaisevia vaiheita!

            Saksan panssari-ja lentokonetuontanto oli romahtanut ilmapommitusten takia eikä uutta kalustoa saatu tarpeeksi rintamalle vaikka miehistöä niihin olisi vielä löytynyt.

            Suuret armeijat pystytään tehokkaasti tuhoamaan ilmasta käsin eikä yksittäisillä tuhotun kaupungin piileskelevillä sisseillä ole sotamenestyksen kannalta mitään merkitystä!

            Vietnam ja Afganistan ovat tässä hieman huonoja esim. koska kyseisissä maissa on poikkeukselliset olosuhteet.

            Vietnamissa helvetisti viidakkoa jossa piileskellä ja Afganistanissa taas karut vuoristo olosuhteet.

            Irakissa taas homma hoitui hyvin nopeasti koska Saddamin sotakone oli sangen vanhaa mallia eikä osa armeijasta suostunut edes taistelemaan!

          • Kyllä kyllä, aseet on kehittyneet. Pommit on isompia, kantama pidempi ja tarkkuutta on lisää. Mutta ei se vaikuta siihen mitä lentokoneilla voi tehdä. Voi rikkoa isompia taloja, isompia joukkojen keskityksiä, isompia laivoja. Vaikka koneitten määrä on kyllä pudonnut sitten ison rähinän.

            Saksan teollisuuden pommitusten tuloksista on kahdenlaista mielipdettä. Toiset sanovat että sillä ei ollut suurtakaan merkitystä, ja toiset päinvastoin Minä olen lukenut sellaista että Saksalla oli enemmän valmistettuja hävittäjälentokoneita liittoutuneiden tullessa Saksaan, kuin milloinkaan aiemmin sodan aikana: hallit täynnä uusia pelejä. Saksalla kyllä oli pahoja ongelmia, polttoaineen saatavuudessa. Lentokoneita ei voitu lentää polttoainepulan vuoksi. Polttoainepulahan vaivasi myös maavoimia. Tuotannossakin ongelmia oli, mutta muunlaisia kuin pommituksesta johtuvia. Saksan panssarivoimien strategisena virheenä oli kuulemma jatkuva kehitystyö ja liian monta erilaista mallia, mistä johtuen varaosahuolto oli hankalaa ja tuotantomäärät pienempiä: Neuvostoliitto massavalmisti yhtä mallia paljon suuremmat määrät kuin Saksa.

          • No täysi idiootti vain voisi väittää että liittoutuneiden strategisilla pommituksilla ei mukamas ollut suurtakaan merkitystä Saksan sotakoneen tuotantoon.

            Pommitukset vähensivät Saksan panssaroitujen ajoneuvojen(AFV) tuotantoa vähintään 10% vuonna 1943, 40% vuonna 1944 ja vuonna 1945 vieläkin enemmän.

            Neukkula tuotti kyllä enemmän kalustoa kuin Saksa mutta huomion arvoista on se että esim. täyspyöräisten panssariajoneuvojen(fully tracked AFV) määrästä n. 12% prosenttia oli Länsi-liittoutuneiden Neukkulalle lahjoittamaa sotaapua.

            Yhteensä yli 13 000 tankkia ja erityyppistä taistelu-ajoneuvoa!

            Sodan loppupuolella 2/3 Neukkulan ajoneuvoista oli Jenkki alkuperää. Yhteensä Jenkkilä toimitti NL:ään yli 501 000 sotilasajoneuvoa, lähes 600 erityyppistä merisota-alusta(105 sukellusvenettä).
            Lähes 15 000 erityyppistä lentokonetta(n. 3000 pommittajaa) n. 35 000 moottoripöyrää, n. 8000 ilmat. tykkiä, 400 tutkajärjestelmää ja 40 000 kenttäradiota.

            Myös Neukkulan rautatie ja junakalusto sai mittavan avun Jenkeiltä yli 10 000 vaunua ja sotavuosien ratakiskoista 90% tuli Jenkkilästä n. 622 000 tonnia. Länsiliittoutuneilta tuli myös lähes 2000 junan veturia.

            Toimitukset estivät Neuvostoliiton rautatiekuljetusten halvaantumisen.

            Teknisesti Saksan sotakalusto oli huomattavasti edellä Neukkulaa ja tämä näkyi mm. panssarivaunujen(T-34 vs.Tiger) välisissä tuhoutumissuhteissa joka parhaimmillaan oli 1/7 Tiikerin eduksi!

            Saksalais tankkien panssarointi ja tykkien panssarointia läpäisevä teho olivat selkeästi paremmat kuin Neukkulan tankeilla. Lisäksi Saksan tankit olivat nopeampia.

            Koko sodan aikana tuotetuista n. 57 000 T-34:sta Neukkula menetti lähes 45 000!

            Sodan ensimmäisten kuuden kuukauden aikana(1941) Neukkula menetti 72% panssareistaan.

            Ilman Länsi-liittoutuneiden ilmapommituksia ja valtavaa Jenkkien lend-lease apua(nykyrasitteena n. 2200 miljard. dollaria) Neuvostoliitolle Saksa olisi jyrännyt Neukkulan varmasti!

        • Kyllä nykyaikaisilla ilma-aseilla saadaan tietysti tuhottua vaikka koko maapallo. Riippuu siitä, mitä halutaan saada aikaan.

          Yhdysvallat tuhosi ilmasta Irakin melkein koko infrastruktuurin, Japanin lopulliseen antautumiseen toisessa maailmansodassa ei tarvittu sitten lopulta kuin kaksi (ilmasta pudotettua) ydinpommia. Japanin pääsaarille ei tarvittu maasotavoimia lähettää ollenkaan.

          Olisi Yhdysvallat tietenkin voinut ilma-aseilla, esimerkiksi ydinaseilla tuhota koko Vietnaminkin maan tasalle. Tosin Neuvostoliito olisi voinut laittaa vähän vastaan, ja olisi siinä sodassa voinut sitten Yhdysvallatkin tuhoutua lopuksi, saati sitten Vietnam.

          • Japani oli ilmoittanut haluavansa antautua jo kuukausia ennen ydinpommien pudotusta. Se ei kuitenkaan sopinut Yhdysvalloille, koska atomipommit oli saatava pudotettua ja niiden teho näytettyä: ne olisivat sodanjälkeisen suurvallan tärkein pelote, ja vielä siinä vaiheessa yksinoikeudella. Pelote oli tähdätty ensisijaisesti Neuvostoliittoa vastaan, koska Japani oli jo lyöty.

            Japanissa oli tehty päätös alkaa tunnustelemaan rauhaa jo helmikuussa 1945, ja neuvottelut antautumisesta aloitettiin Neuvostoliiton välityksellä keväällä 1945. Mutta Yhdysvallat ei suostunut neuvotteluihin vaan antoi tietää että vaatisi ehdotonta antautumista, keisarin syrjäyttämistä ja julistamista sotarikolliseksi, tietäen että Japani ei voinut suostua jos keisaria kohdeltaisiin niin.

            Elokuun alussa liittoutuneet sai valmiiksi Potsdamin julistuksen, ja siitä olikin yllätten jätetty pois kaikki aiemmat maininnat keisarista, eli Japanille avattiin tie rauhaan. Mutta neuvotteluja ei ehditty aloittamaan, sillä heti sen jälkeen elokuun 6. ja 9. päivä sitten pudotettiin Hiroshiman ja Nagasakin pommit, Neuvostoliitto joka oli ollut Japania kohtaan puolueeton, julisti sodan Japanille elokuun 8. päivä ja hyökkäsi Japanin saarille. Elokuun 15. päivä Japani ilmoitti hyväksyvänsä ehdottoman antautumisen. Eli Japania pidettiin niin kauan odotuksessa, kunnes atomipommit voitiin käyttää: tämä on ainakin minun käsitykseni.

            Japani kärsi paljon suuremmat tuhot tavanomaisista pommituksista kuin atomipommeista: Japanin kaupungeissa talot oli rakennettu puusta, ja palopommit aiheutti valtavaa tuhoa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here