Kuka hyötyy Brysselin terrori-iskuista?

Tiistaina 22. maaliskuuta 2016 Belgian pääkaupungissa Brysselissä tapahtui pommi-iskujen sarja, joiden seurauksena ainakin 34 ihmistä menetti henkensä ja useita satoja loukkaantui.¹ Kaksi pommia räjähti Brysselin lentoasemalla ja kolmas Maelbeekin metroasemalla. Terroristijärjestö Isisin sanotaan ilmoittaneen tiedotteessaan olevansa iskujen takana ja uhkaavan Eurooppaa ”mustilla päivillä”. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama totesikin iskujen jälleen osoittavan, että maailman tulisi toimia yhdessä tätä uhkaa vastaan.

Pariisin iskuihin marraskuussa 2015 liittyi jonkin verran epäselvyyksiä², eikä valtiollisten tahojen osallisuuskaan ole poissuljettua. Voisiko myös Brysselin iskuihin olla sekaantunut muitakin osapuolia kuin se, jonka niskoille ne valtamediassa on julistettu? Tämä on kysymys, joka olisi oikeastaan syytä esittää aina, kun terroristeilla on tarkoituksenaan surmata ainoastaan siviilejä. Tällaiset iskut nimittäin kääntyvät lähes poikkeuksetta heidän edustamiaan tahoja vastaan ja siten hyödyttävätkin lopulta enemmän heidän vastapuoltaan — kun taas johonkin poliittiseen kohteeseen suunnattu tempaus, jossa ihmisuhreilta vältytään, saattaisi tuoda jopa positiivista julkisuutta tekijöilleen.

Autenttista terrorismia vai ”false flag” -operaatioita?

Occupy Wall Street -mielenosoitusten tarkoituksena oli häiritä pörssien ja pankkien toimintaa. Joku saattaisi paheksua tällaistakin toimintaa, mutta liike sai kuitenkin osakseen hyväksyntää maailmalla. Jos taas mielenosoittajat olisivat tulleet paikalle aseiden ja räjähteiden kanssa, niin heidän julkisuuskuvansa olisi muodostunut hyvin negatiiviseksi. Toisinaan kuitenkin mennään niin pitkälle, että terrorismiinkin turvaudutaan, eikä aina ole tietenkään kyse siitä, että terrorismista syytetty taho vain lavastetaan syylliseksi. Millaisista asioista sitten voisi päätellä, onko kyse autenttisesta terrorismista vai toisen osapuolen nimissä tehdyistä niin kutsutuista ”false flag” -operaatioista?

Tietenkään ihmiset eivät aina toimi järkevästi, mutta mikäli terrori-iskuilla todella halutaan saavuttaa jotain, ei kannata vain iskeä päättömästi siviilejä vastaan lentokentillä, metroasemilla ja muilla julkisilla paikoilla, kuten on ollut asian laita iskuissa, joiden väitetään olevan Isisin aikaansaannosta. Anthony Migchels ottaa Non-Aligned Mediassa julkaistussa kirjoituksessaan³ esimerkiksi Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:n, jolla oli selkeä tavoite irtaantua Isosta-Britanniasta. Se kohdisti iskunsa poliittisiin ja taloudellisiin kohteisiin yrittäen esimerkiksi murhata Ison-Britannian pääministerin Margaret Thatcherin.

IRA:n toteuttamat terrori-iskut ovat tietysti yhtä lailla tuomittavia, ja tokihan niissä siviilejäkin kuoli. On kuitenkin muistettava, että brittiläiset tiedustelupalvelut luonnollisesti pyrkivät soluttamaan järjestön tehden kaikkensa sen mustamaalaamiseksi. Kirjassa Valtiot ja Terrorismi (2008) Hannu Yli-Karjanmaa toteaakin⁴ sotilastiedustelun toimineen ”ikään kuin tulenjohtajana eri osapuolille, jotka se oli soluttanut”, jolloin ”väkivallan kierrettä voitiin ylläpitää halutulla tasolla ja konflikti kokonaisuutena oli Britannian ohjauksessa”.

Cui bono – kuka hyötyy?

Isisin sanotaan taistelevan kaikkia ”vääräuskoisia” vastaan — myös ”vääräuskoisia” muslimeja. Ei mikään helppo ja nopea tehtävä, joten sillä on oltava myös lyhyemmän tähtäimen suunnitelmia. Tällaiseksi voisi katsoa aseman vankistamisen Irakissa ja Syyriassa mm. presidentti Bashar al-Assadin hallintoa horjuttamalla. Nämä tavoitteet ovat yhteneviä lännen tavoitteiden kanssa, minkä vuoksi se onkin järjestöä epäsuorasti tukenut. Motiiviksi Isisin hyökkäyksille Eurooppaa vastaan on väitetty kansainvälisen liittouman Isisin vastaista kampanjaa. Tämä kampanja on kuitenkin ollut niin tehoton, että monet ovat katsoneet lännen lähinnä esittävän taistelevansa Isisiä vastaan.

Myös Ranska – jonne Isisin kerrotaan iskeneen marraskuussa – on toimittanut Syyriaan runsaalla kädellä aseita, jotka ovat päätyneet jihadistien käsiin. Ranskalaispoliitikot ovat hyvin tietoisia tästä, mutta silti asialle ei ole tehty mitään. Voiko siis Isis edes vaatia enempää? Sillä voi olla pidemmän tähtäimen suunnitelmana taistella länsimaita vastaan, eikä länsikään varmasti aio loputtomiin tukea sitä. Tällä hetkellä tahot kuitenkin vielä hyötyvät toisistaan. Miksi Isis haluaisi saada koko maailman vihat niskoilleen, kun sillä selvästikin on vielä tekemistä Syyrian ja Irakin valloittamisessakin?

Isisin suorittamiksi väitetyt iskut eivät tunnukaan hyödyttävän sitä itseään. Ellei sitten valtamedian tapaan⁵ oleteta, että terroristien tavoitteena on ainoastaan aiheuttaa kaaosta lietsomalla pelkoa, vihaa ja eripuraa. Mutta onko mahdollista, että järjestön johto fanaattisuudessaan olisi menettänyt kaiken kyvyn ajatella rationaalisesti? Aiemminhan Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadista on maalattu kuvaa ovelana miehenä, joka pystyi salaisesti rakentamaan ja organisoimaan järjestöä amerikkalaisvankilassa ilman, että viranomaisilla oli vähäisintäkään aavistusta tästä.

Toisaalta Isisin sanotaan tiedottaneen olleensa iskujen takana. Se ei kuitenkaan täysin ollut perillä tapahtumien kulusta, vaan väitti, että iskuissa oli käytetty räjähdevöitä, vaikka pommit olivat matkalaukuissa. On muistettava, että kuka hyvänsä voisi internetissä esiintyä Isisin nimissä. Joitakin sen käyttämistä Twitter-tileistä on esimerkiksi ylläpidetty ip-osoitteista, jotka linkittyvät Britannian hallitukseen, joka puolestaan väittää myyneensä osoitteet Saudi-Arabialle.⁶ Isisillä ei ole resursseja osallistua informaatiosotaan. Vaikka se ei olisikaan ollut iskujen takana, ei monikaan ottaisi todesta, mikäli se ensin tunnustettuaan kieltäisikin tehneensä ne. Isisin väitetyistä tunnustuksista ei siis oikeastaan voi tehdä mitään johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

Koska Yhdysvallat liittolaisineen on aseistamalla ja rahoittamalla tukenut Isisiä suorastaan mahdollistaen sen nousun parrasvaloihin⁷, ei ole mahdoton ajatus, että tiedustelupalvelut jollain tapaa toimisivat ”tulenjohtajina” myös Isisin tekemiksi väitettyjen iskujen suhteen. Yhdysvalloissahan on esimerkiksi paljastunut jonkin verran tapauksia, joissa FBI on soluttanut miehiään muslimiyhteisöihin pyrkien suoraan yllyttämään herkkäuskoisia musliminuorukaisia tai vähävaraisia huumeaddikteja ”Isisin innoittamiin” terrorihankkeisiin ”torjuakseen” sitten iskut ennen niiden toteuttamista. Kuten Yli-Karjanmaa kirjoittaa, ”yleensä ei ole mahdollista luotettavasti määrittää sitä, milloin tiedustelupalvelut todellisuudessa ohjaavat järjestön toimintaa pelkän tiedonhankkimisen sijaan”.

Alkoholia ja huumeita käyttäneet Pariisin terrori-iskuista syytetyt eivät vaikuttaneet erityisen hartailta uskovaisilta. Mutta vaikka hyväksyisimme väittämän, että ääri-islamistit suorittivat iskut, ei ole sanottua, etteivätkö tiedustelupalvelut olisi manipuloineet ja/tai avustaneet heitä. Yli-Karjanmaa on terrorismista kirjoittaessaan todennut⁸ ”korkean profiilin terroriteon” olevan mahdollisesti ”tavoitteittensa osalta monikerroksinen” ja että ”käytännön toteutuksesta vastaavan ryhmän tavoitteet saattavat poiketa oleellisesti taustalla olevan suunnittelijan ja rahoittajan tavoitteista”.

On siis mahdollista, että terrori-iskut suorittaneet ovat fanaatikkoja, jotka haluavat vain toteuttaa Isisin sotaisaa ideologiaa välittämättä sen enempää itsensä kuin edustamansa uskonnon tulkinnan julkisuuskuvasta, eikä heillä ole mitään varsinaisia tavoitteita edistää asiaansa. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että valtiolliset tahot olisivat avustaneet heitä. Mutta siinäkin tapauksessa, etteivät terroristit olisi saaneet mitään apua esim. tiedustelupalveluilta, on muistettava, että ilman Yhdysvaltojen johtaman kansainvälisen liittouman (ml. Saudi-Arabia) tukea ei olisi Isisiä, eikä näin ollen myöskään sen järjestämiä tai innoittamia terrori-iskuja. Tai ei ainakaan samassa mittakaavassa, sillä mikäli länsiliittouma olisi ollut tosissaan suorittaessaan Isisin vastaisia operaatioitaan, hyvin todennäköisesti koko järjestö olisi murskattu jo aikoja sitten (vrt. Venäjän viimeaikaisten iskujen tuhoisa vaikutus Isisiin).

Näin ei ole tehty varmastikaan siitä syystä, että kaikki mitä Isis tekee, tuntuisi hyödyttävän sitä vastaan toimivia tahoja. Ennen kaikkeahan Isisiä on tuettu Assadin hallinnon horjuttamiseksi. Lisäksi Barack Obaman hallinto ja hänen eurooppalaiset kollegansa saavat lisää pontta ”terrorismin vastaiseen” taisteluunsa kuin myös kansalaistensa urkinnan lisäämiseen entisestään, mikäli se suinkin vielä on mahdollista. Toimittaja Kreeta Karvalakin on Iltalehdessä huolissaan⁹ siitä, etteivät ”terrorismin vastainen lainsäädäntö ja tiedustelutiedot ole ajan tasalla”. Karvala näkee terrorismin syyksi maahanmuuttajien kotouttamisongelmien seurauksena syntyneet jihadistiset alakulttuurit, ”joissa terrorismi hyväksytään ja iskujen tekijöitä suojellaan”, mutta ei esimerkiksi lännen Lähi-idän strategiaa, jossa myöskin terrorismi hyväksytään.

Iltalehdessä todetaan¹⁰, kuinka terrorismintutkija Atte Kalevan mukaan ”ääriglobaali jihadistinen liike ja eurooppalainen äärioikeisto ruokkivat toinen toisiaan […] molemmat hyötyvät vihan lietsonnasta”. Ääri-islamistien suorittamat terroriteot toki lisäävät kitkaa länsimaalaisten ja muslimien välille, mutta sitä ei useinkaan mainita, että ne saavat samalla Israelin näyttämään paremmalta. Maan johto onkin usein pyrkinyt hyödyntämään tämän kaltaisia tapauksia poliittisesti, ja siksi otammekin sen käsittelyyn tuonnempana.

Venäjän kytkös

Ennen kuin otamme tarkempaan syyniin läntiset tahot, todettakoon, että Non-Aligned Media on väläyttänyt¹¹ myös mahdollista venäläistä kytköstä tapahtumiin. Artikkelissa pohditaan, voisiko Venäjällä olla jotain osallisuutta  tapahtumiin. Iskujen sotilasliitto Naton ytimeen arvellaan hyödyttävän Venäjääkin, sillä saavathan ne Naton näyttämään heikolta, kun se ei resursseistaan huolimatta kykene turvaamaan lakia ja järjestystä edes aivan keskeisimmällä maaperällään.

Mutta vaikka Venäjän presidentti Vladimir Putinkin on käyttänyt hyväkseen retoriikkaa ”terrorismin vastaisesta sodasta” ja Venäjäkin on toisinaan yhdistetty valtiolliseen terrorismiin, ei se tiettävästi ole sellaisia operaatioita suorittanut maansa rajojen ulkopuolella. Eikä vaikutakaan uskottavalta, että se vain saadakseen Naton näyttämään heikolta lähtisi mukaan huomattavan riskialttiiseen operaatioon. Tämähän ei silti tarkoita, etteikö Venäjäkin voisi pyrkiä hyödyntämään korkean profiilin terroritekoa sellaisen tapahtuessa.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n on väitetty¹² varoittaneen Belgian viranomaisia venäjää puhuvista Isis-taistelijoista, joiden sanotaan tulleen Belgiaan helmikuussa tarkoituksenaan toteuttaa terrori-iskut. Venäläislähteiden mukaan Valko-Venäjältä lähtöisin olevat veljekset Ivan ja Alexey Dovbash olisivat osallistuneet itsemurhaiskuihin. Huhut osoittautuivat kuitenkin perättömiksi, ja miehet ovat kommentoineet niitä toteamalla: ”Jos olemme itsemurhapommittajia, kuinka olemme edelleen elossa? Jos olemme terroristeja, miksi he eivät ole pidättäneet meitä vielä?” Huhujen levittäminen FSB:n antamista varoituksista voisi kuitenkin olla yritys nostattaa Venäjän uskottavuutta terrorismin vastaisena toimijana.

Kremlin sponsoroima Sputnik News myöskin kiirehti assosioimaan¹³ iskut Venäjän kanssa huonoissa väleissä olevaan Turkkiin. Vajaa viikko ennen Brysselin iskuja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitteli mahdollisista iskuista eurooppalaiskaupungeissa mainiten juurikin Brysselin: ”Ei ole mitään syytä, miksi pommi, joka räjähti Ankarassa, ei voisi räjähtää Brysselissä tai missä tahansa muussa Euroopan kaupungissa.” Lausunto liittyi Ankarassa 13. maaliskuuta tapahtuneeseen autopommi-iskuun, jossa kuolonuhreja oli 37 ja loukkaantuneita 120. Ei ole sanottua, etteikö Erdoganilla olisi voinut olla ennakkotietoa tapahtumista, mutta ei hänen lausuntonsa sitä tietenkään todista.

Venäjään liittyen todettakoon, että laajalti levinnyt valvontakameramateriaali, jonka luultiin esittävän Brysselin lentokentän tapahtumia, olikin itse asiassa peräisin Domodedovon lentokentän pommi-iskusta Venäjällä vuonna 2011.¹⁴ Maelbeekin metroaseman tapahtumia väitetysti esittävä video puolestaan oli peräisin Valko-Venäjällä Minskissä vuonna 2011 tehdystä pommi-iskusta.¹⁵ Sivuhuomautuksena todettakoon, että näistä kahdesta ainakin Minskin metroräjähdyksessä on valtiolliseen terrorismiin viittaavia piirteitä.¹⁶

Terroristiepäillyt tiedustelupalveluiden vanhoja tuttuja

Haaretz kertoo¹⁷ Belgian turvallisuusviranomaisilla kuin myös läntisillä tiedustelupalveluilla olleen täsmällistä tiedustelutietoa sekä lentokentällä että metroasemalla lähitulevaisuudessa suoritettavista terrori-iskuista, joiden väitetään juontavan juurensa Isisin päämajakseen julistamasta Rakkan kaupungista Syyriassa. Pariisin veritöiden johdosta etsitty Salah Abdeslam pidätettiin vain joitain päiviä ennen Brysselin pommi-iskuja. Joidenkin arvioiden mukaan hänen pidätyksensä vuoksi iskut toteutettiin suunniteltua aiemmin, koska pelättiin Abdeslamin mahdollisesti paljastavan suunnitelmat kuulustelujen aikana.

Non-Aligned Median perustaja Brandon Martinez pitää¹⁸ epäuskottavina väitteitä, joiden mukaan Belgian viranomaiset eivät olleet riittävästi valmistautuneet uhkaan. Olihan maa ollut Pariisin iskuista lähtien valmiustilassa metsästäessään intensiivisesti terroristeja. Tästä huolimatta viranomaisilla kesti pitkään löytää Abdeslam, kunnes hänen sormenjälkensä löytyivät lasinpalasesta poliisien ratsaamassa turvapaikassa.¹⁹ Tällöin poliisit päätyivätkin etsimään Abdeslamia vain joidenkin satojen metrien päästä hänen aikaisemmasta asuinpaikastaan Molenbeekin kaupunginosassa. Lopullisen varmistuksen epäilyilleen he saivat erään naisen tehdessä epätavallisen suuren pizzatilauksen. Ehkäpä terroristit ottavatkin tästä opikseen muistaen jatkossa olla nauttimatta liiaksi italialaisen keittiön antimista. Martinez kuitenkin näkee viranomaisten tehottomuuden jopa tarkoituksellisesti antaneen Abdeslamille ja hänen kontrolloimalleen solulle aikaa rauhassa valmistella seuraavaa operaatiota.

Belgian viranomaisten mukaan islamistiveljekset Ibrahim ja Khalid el-Bakraoui olivat kaksi terrori-iskuihin osallistuneista itsemurhapommittajista. Verkkolehti New Eastern Outlookille kirjoittava Tony Cartalucci huomauttaa²⁰, että sen lisäksi, että vähintään kolme Brysselin pommi-iskuihin osallistunutta olivat läntisten tiedustelupalvelujen hyvin tuntemia, el-Bakraouin veljekset olivat tulleet Belgian viranomaisten vangitsemiksi suoritettuaan väkivallantekoja vuosina 2010 ja 2011. Khalid oli saanut viiden vuoden ja vanhempi veli Ibrahim yhdeksän vuoden tuomion. Sittemmin jälkimmäinen pidätettiin myös Turkissa terrorismista epäiltynä ja karkotettiin maasta kesällä 2015. Turkki ilmoitti asiasta Brysseliin ja kehotti pidättämään Ibrahimin hänen saapuessaan Eurooppaan. Tästä huolimatta hän sai palata kotiinsa ilman mitään seuraamuksia. Kolmas epäilty, Najim Laachraoui, oli matkustanut Syyriaan vuosien 2012 ja 2013 välillä. Hänen pidätyksestään oli annettu kansainvälinen määräys jo vuonna 2014, kun hänen väitettiin yrittävän värvätä eurooppalaisia terroristijärjestö Isisiin.

Jonkin verran epäselvyyksiä on ollut sen suhteen, ketkä terroristeista toimivat lentokentällä ja ketkä metroasemalla.²¹ Valvontakamerakuvassa esiintyvistä kolmesta miehestä kaksi identifioitiin ensin el-Bakraouin veljeksiksi, ja kummankin todettiin kuolleen itsemurhaiskussa lentokentällä. Myöhemmin tarina muuttui niin, että Khalid kuolikin metroaseman räjähdyksessä. Joka tapauksessa jossain vaiheessa Laachraouin todettiinkin olleen toinen lentoasemalla surmansa saaneista pommittajista. Cartalucci tosin esittää hänen olleen se kolmas terroristi, jonka onnistui paeta paikalta.

Belgian viranomaisten kuvailut el-Bakraouin veljeksistä pikkurikollisina, jotka eivät olleet heidän terrorismin vastaisella tutkallaan, ovat herättäneet kummastusta, sillä NBC News kertoo²² veljesten olleen listattuna ”potentiaalisina terroriuhkina” Yhdysvaltain tietokannoissa. Virkailijat eivät kertoneet yksityiskohtaisemmin, millä kaikilla lukuisista terrorismiin liittyvistä tietokannoista veljekset olivat listattuina, mutta on selvää, että Yhdysvaltain terrorismin vastaisille viranomaisille he olivat tunnettuja jo ennen Brysselin iskuja. Khalid el-Bakraoui oli haussa myöskin Interpolilla rikottuaan ehdonalaisen tuomionsa ehtoja.²³

Tony Cartalucci toteaa, että ”ilmeisesti Belgiassa voi pitää hallussaan pientä määrää sotilastason aseita, käyttää niitä poliisia vastaan ja silti päästä pois vankilasta riittävän ajoissa matkustaakseen Syyriaan liittymään hyvin tunnettuun terroristijärjestöön”. Tämän jälkeen voi sitten vielä tulla karkotetuksi Turkista ilman mitään seuraamuksia ja ”liittyä kotiin päästyään terroristiverkostoon niin ikään Belgian turvallisuusviranomaisten hyvin tuntemien rikollisten kanssa ennen kuin lopulta suorittaa korkean profiilin terrori-iskun”.

Käytännössähän kaikki terroristiepäillyt niin satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneessa iskussa, Pariisin iskuissa kuin näissä Brysselin iskuissakin ovat olleet tiedustelupalveluiden vanhoja tuttuja. Ehkä olisikin syytä keskittyä ensin juuri näiden henkilöiden kyttäämiseen sen sijaan, että ruinataan lisää resursseja kansalaisten urkkimiseen sillä kustannuksella, että heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan kavennetaan. Ellei tiedustelupalveluilla sitten ole jotakin erityistä syytä päästää näitä henkilöitä seulansa läpi.

Oliko terroristien tarkoituksena räjäyttää itsensä?

Entä olivatko terroristit täysin tietoisia suorittamansa iskun lopullisesta luonteesta? Cartalucci nostaa esiin, että toisin kuin useimmissa Isisin tekemiksi väitetyissä itsemurhaiskuissa, joissa terroristit käyttävät räjähdevöitä, Brysselin lentokentällä he kuljettivat pommeja matkalaukuissaan, joita työnsivät kärryillä edessään. Kun kaksi pommia oli räjähtänyt, kolmas lentoaseman tapahtumista epäilty pakenikin paikalta. Joidenkin arvioiden mukaan hän olisi panikoinut, kun taas toiset ovat arvailleet, ettei hänen laukaisimensa olisi toiminut.

Tässä kohtaa tulee mieleen Hannu Yli-Karjanmaan kirjassaan kuvailema taktiikka, jonka Britannian tiedustelu opetti Pohjois-Irlannin terroristeille, mutta jota Lähi-idässäkin on käytetty. Esimerkiksi useissa Irakissa suoritetuissa autopommi-iskuissa ulkopuolinen henkilö on joko pakotettu tai manipuloitu ajamaan räjähteillä varustettu auto kohteeseensa, jossa se on sitten räjäytetty etälaukaisinta käyttäen. Kuten Yli-Karjanmaa huomauttaa, ”länsimainen media raportoi kaikki vastaavat tapaukset ilman epäilyksen häivää itsemurhaiskuina, vaikka todellisuudessa pommiauton kuljettajalla ei välttämättä ole mitään käsitystä siitä, mitä hän on tekemässä”.

Vaikka Brysselin tapauksessa epäillyt eivät samaan tapaan olisikaan olleet tietämättömiä pommeista tai vasten tahtoaan mukana, eivät he välttämättä tiedostaneet tulevansa itsekin räjähtämään pommien mukana. Voihan olla, että jokin vain meni pieleen. Mutta ei ole mahdotonta, että jokin taustalla pysytellyt taho (toisin kuin oli antanut pommittajien ymmärtää) piti parempana, etteivät nämä itsekään jäisi henkiin, ja pommit räjäytettiin etänä miesten ollessa vielä niiden lähettyvillä.

Pariisin iskujen tapaan terroristit jättivät jälkeensä johtolankoja dumppaamalla raskauttavaa todistusaineistoa kadunvarsien roskakoreihin. Pariisissa kohteena olleen Bataclan-konserttisalin lähettyviltähän löydettiin matkapuhelin ja Salah Abdeslamin räjähdevyö. Brysselissä roskakorista löydettiin Ibrahim el-Bakraouin tietokone sisältäen hänen testamenttinsa²⁴, jota jotkut ovat tosin luonnehtineet enemmänkin Ibrahimin henkilökohtaisia pelkoja käsitteleväksi ”kirjeeksi”. Saman kadun varrelta Schaerbeekissa tutkijat löysivät räjähtämättömän pommin, Isisin lipun sekä pommintekoon käytettäviä materiaaleja.

Vaikka Ibrahim itse olisikin valmistautunut kuolemaan iskussa, miksi jättää tietokone helposti löydettäväksi, sillä sieltähän saattaisi löytyä vaikkapa hänen kumppaneitaan koskevia tietoja, joiden avulla viranomaiset voisivat päästä heidän jäljilleen? Yhtäältä terroristit eivät siis vaikuta miltään harrastelijoilta onnistuessaan hämäämään tiedustelupalveluita ja poliisia sekä suunnitellessaan iskuja pitkään ja huolellisesti. Kuitenkin tosipaikan tullen he sitten amatöörimäisesti panikoivat ja/tai sortuvat huolimattomuuteen, mikäli kaikkia näitä tarinoita on uskominen.

Reaktioita Israelissa

Times of Israel kertoo²⁵ Israelin turvallisuusviranomaisten vain joitain viikkoja ennen terrori-iskuja löytäneen terroristien kohteeksi päätyneestä Brysselin Zaventemin lentoasemasta ”merkittäviä puutteita”. Israelin liikenneministeri Yisrael Katz kommentoikin²⁶ belgialaisten vain keskittyvän syömään suklaata sen sijaan, että taistelisivat terrorismia vastaan ja määrittelisivät uhan ”islamilaiseksi”. Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka Israel pyrkii osaltaan hyödyntämään ääri-islamistien terrori-iskuja.

Pääministeri Benjamin Netanjahu vertasi²⁷ Brysselin pommi-iskuja Istanbulin, San Bernardinon ja Pariisin iskuihin, mutta myös päivittäin Israelia itseään vastaan suoritettaviin iskuihin. Maan puolustusministeri Moshe Ya’alon totesi läntisten arvojen olevan radikaalin islamilaisen terrorismin hyökkäyksen kohteena. ”Vapaan maailman valtioiden” tulisi hänen mukaansa yhdistää voimansa. Aiemmin Ya’alon on kuitenkin todennut²⁸ Syyrian hallinnon kaatuessa Israelin pitävän parempana, että ennemmin Isis kuin Iran ottaisi alueen hallintaansa. Toisin sanoen Isis ei huoleta Israelia niinkään paljoa, vaikka sitä kaiken aikaa markkinoidaan maailman vaarallisimpana terroristijärjestönä.

Israelilaisministeri Ofir Akunis näki EU:n päätöksen merkitä Israelin laittomista siirtokunnista tulevat tuotteet johtaneen osaltaan pommi-iskuihin Belgiassa. Akunis yhdistää nämä asiat siten, että keskittyessään boikotoimaan Israelia eurooppalaiset ovat hänen mukaansa sallineet tuhansien ääri-islamististen terrorisolujen kasvaa nenänsä alla. Vasemmistolainen Michal Rozin syytti maansa oikeiston yrittävän kerätä poliittisia pisteitä pommi-iskujen uhrien kustannuksella ennen kuin heidän verensä on edes kuivunut. Oppositiojohtaja Isaac Herzog paheksui joidenkin maanmiestensä ”sairaalloista iloa” ilmaisseita lausuntoja.

Pariisin iskujen jälkeenhän rabbi Dov Liorin kerrottiin²⁹ todenneen holokaustiin viitaten, että ”syntiset veren tahrimassa Euroopassa saivat ansionsa mukaan siitä hyvästä, mitä he tekivät kansallemme 70 vuotta sitten”. Tällä kertaa tämän tyyppistä kommentointia esiintyi sosiaalisessa mediassa, jossa keskustelu yltyikin melkoisen villiksi.³⁰ Mahdollisimman monen eurooppalaisen toivottiin kuolevan, koska he ”ovat vastuussa miljoonien juutalaisten murhasta” ollen siis ”pahoja ja häikäilemättömiä”, suorastaan ”antisemitististä roskaväkeä”. Joissain kommenteissa Isisin jopa todettiin toimittaneen mahtavan lahjan juutalaisen Purim-juhlan kunniaksi ja pommi-iskuja toivottiin myös Ruotsiin.

Tietenkään nämä kommentit eivät edusta koko kansan mielipidettä, mutta eivät ne täysin merkityksettömiäkään ole. Israelilainen rauhanaktivisti Ronnie Barkan kommentoi Facebookissa niiden olevan ”itse asiassa melko yleisiä”. Hän viittaa myös israelilaislehti Haaretzin artikkeliin, jossa mainitaan verkkokyselystä, johon vastanneista 39 % oli tyytyväisiä Belgian tapahtumiin ja 13 % tunsi myötätuntoa belgialaisia kohtaan. Kun Brysselin terrori-iskujen kaltaisten tapausten yhteydessä media usein nostaa esiin joidenkin muslimien tyytyväisyyden tapahtumien kulkuun, osoittavat nämäkin kommentit, että ääriajattelua löytyy muualtakin kuin muslimien keskuudesta.

Jäikö terrori-iskujen toinen vaihe toteutumatta?

Israeliin liittyen on kuitenkin nostettava esiin vielä eräs asia. Sotilastiedusteluun painottuva israelilainen verkkojulkaisu Debkafile väittää³¹ Zaventemin lentoasemalla olleen piilotettuna kolme identtistä sarjaa räjähteitä, AK-47-rynnäkkökivääreitä, ammuksia ja käsigranaatteja. Sen mukaan terroristit olisivat lentokentän henkilökunnaksi naamioituen sijoittaneet ne sinne etukäteen. Tutkijoiden tarkastellessa erästä asetta he saivat selville, että sillä oli yritetty ampua, mutta se oli jumiutunut. Näin ollen terroristit olisivatkin onnistuneet suorittamaan vain ensimmäisen vaiheen operaatiostaan. Tämä viittaisi myös siihen, ettei heidän ehkä ollutkaan tarkoitus räjäyttää itseään matkalaukuissa olleiden pommien mukana, vaan jatkaa operaatiotaan lentokentälle piilotettuja aseita käyttäen.

Debkafilen mukaan poliisi olisi tuhonnut nämä aseet ja räjähteet hallitulla räjähdyksellä. Kuten Brandon Martinez kirjoitusta kommentoivassa artikkelissaan³² huomauttaa, valtamediassa kerrottiin toki poliisin tuhonneen räjähtämättä jääneen kolmannen pommin, mutta kolmesta identtisestä setistä aseita ja räjähteitä ei mainittu mitään. Debkafile antaa ymmärtää belgialaisviranomaisten pyrkineen peittelemään turvatoimien laiminlyöntiä. Ehkäpä asiaa ei olisi siitä syystä mainittu. Kirjoitus ei valota tarkemmin, kuinka tämä terroristisolu olisi onnistunut soluttautumaan lentoaseman turvallisuushenkilöstön joukkoon ja piilottamaan säkillisiä aseita kenenkään huomaamatta, mutta mainitsee israelilaisten turvatoimiasiantuntijoiden tarkistaneen aseman turvajärjestelyt perusteellisesti ja ehdottaneen parannuksia, joita ei kuitenkaan ehditty toteuttaa ennen pommi-iskua.

El-Bakraouin veljesten setä on väittänyt näiden työskennelleen siivoojina lentokentällä, mikä saattaisi selittää aseiden salakuljettamisen ja piilottamisen kentälle, mutta herättää kysymyksen, miten terroristilistalla olleet henkilöt pääsevät töihin lentokentälle. Toisaalta Martinez huomauttaa, että mikäli jokin taho tunsi lentoaseman turvajärjestelyjen heikkoudet, oli se juuri Israel. Isis on saanut länneltä jatkuvasti tukea operoidessaan Syyriassa ja Irakissa, joten on täysin mahdollista, että nämä tahot katsoisivat aiheelliseksi avustaa sitä tai sen innoittamia terroristisoluja myös Euroopassa. Martinez muistuttaa Time-lehden raportoineen³³, kuinka myös kaksi vuotta ennen vuoden 1993 Word Trade Centerin pommi-iskua israelilaiset turvallisuusviranomaiset suorittivat tarkastuksen WTC:n parkkihallissa todeten sen olevan suojaton autopommi-iskua vastaan.

Sattumaa tai ei, niin entisten Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Betin jäsenten perustama³⁴ turvallisuuspalveluja tarjoava firma ICTS vastaa turvatoimista myös Brysselin lentoasemalla. ICTS:hän tunnetaan myös siitä, että se itse tai sen tytäryhtiöt vastasivat turvallisuudesta kaikilla niillä lentokentillä, joista 11. syyskuuta 2001 kaapatut koneet lähtivät liikkeelle. Tämän lisäksi se on vastannut mm. Lontoon linja-autoverkoston turvallisuudesta itsemurhapommittajien iskiessä 7. heinäkuuta 2005. Jos siis Brysselin lentoaseman turvajärjestelyt olivatkin retuperällä, ei israelilaisfirman ansioluettelokaan erityisen häikäisevä ole.

Artikkelinsa lopussa Martinez vielä muistuttaa Netanjahun tammikuussa 2016 painostaneen³⁵ EU:ta muuttamaan asennettaan suopeammaksi Israelia kohtaan. Netanjahun vaatimukset eivät saaneet toivottua vastakaikua, ja saman kuukauden aikana EU oli jo ehtinyt puolustella³⁶ käytäntöään merkitä Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet. Tässä yhteydessä Ofir Akunisin edellä mainittu kommentti tuotteiden merkitsemisestä ja terrori-iskuista Euroopan unionin pääkaupungissa saattaisi saadakin aivan uudenlaisen merkityksen.

Tietenkään näiden yhteensattumien perusteella, ilman konkreettisempia todisteita, ei voi vielä lähteä kenellekään syytteitä jakamaan. Mutta sekin vaihtoehto olisi syytä pitää pöydällä, että valtiolliset toimijat ovat jälleen sekaantuneet terrori-iskuihin. Belgialainen entinen parlamentaarikko Laurent Louis pitää³⁷ epäuskottavana, että hänen maansa tiedustelupalvelut olisivat näinkin kyvyttömiä tai että iskut olisi voitu suorittaa ilman Belgian viranomaisten osallisuutta rikokseen. Britannian työväenpuolueen jäsen Bob Campbell on puolestaan saanut osakseen paheksuntaa väittämällä³⁸ Israelin olevan vastuussa Brysselin pommi-iskuista. Hän katsoo, että maa kontrolloi Isisiä ja ettei Isis ole hyökännyt sitä vastaan, ”koska koira ei pure omaa häntäänsä”.

Kaikki terroristit ovat muslimeja, paitsi 94 %

Maahanmuuton ja/tai islamin vastaiset tahot Euroopassa saavat myös tuulta purjeisiinsa ääri-islamistien suorittamista terrori-iskuista. Mutta onko israelilaispoliitikkojenkin esittämissä väitteissä ”läntisistä arvoista radikaalin islamilaisen terrorismin hyökkäyksen kohteena” perää? Toisin sanoen, kuinka suuresta määrästä Euroopassa suoritetuista terrori-iskuista vastuussa ovat olleet ääri-islamistit tai olisiko terrorismista uhaksi ilman heitä? ThinkProgress on selvittänyt³⁹ asiaa Charlie Hebdo -iskun jälkeen. Viitaten Europolin tilastoihin se toteaa, että vuosina 2009–2013 alle kaksi prosenttia terrori-iskuista EU:ssa oli ”uskonnollisesti motivoituneita”.

Esim. vuonna 2013 tehdyistä 152 terrori-iskusta vain kahdessa taustalla olivat uskonnolliset syyt, ja vuonna 2009 tehdyistä 294 iskusta ainoastaan yhdestä vastasivat ääri-islamistit. Europol tosin huomautti ”islamistiterroristien pyrkivän aiheuttamaan suuren määrän ihmisuhreja”. Tilastojen mukaan valtaosasta terrori-iskuja vastasivat kuitenkin separatistijärjestöt. Yhdysvalloissa ääri-islamistit vastasivat FBI:n mukaan kuudesta prosentista terrori-iskuja vuosien 1980 ja 2005 välillä.⁴⁰ Heidän edellään ovat latinoryhmät, äärivasemmistolaiset ryhmät ja niukasti myös juutalaiset ääriryhmät. Vaikka siis media korostaakin ääri-islamistien suorittamia terrori-iskuja, tilastot kertovat hyvin toisenlaista tarinaa. Eikä niissä ole lainkaan huomioitu mahdollisuutta, että jotkin iskuista ovat saattaneet olla ”false flag” -iskuja, joissa tekijä on lavastettu.

Toki ääri-islamistiseen terrorismiinkin on syytä suhtautua vakavasti, eikä tulisi antaa ääri-islamilaisten solujen muodostua Eurooppaan. Mutta vaikka maahanmuuttoon liittyykin ongelmia ja haasteita, eikä se voi täysin hallitsematontakaan olla, terroritekojen – olivat ne sitten autenttisia tai valtiollisten tahojen sponsoroimia – kohdalla tulisi ennen kaikkea miettiä todellisia syitä tapahtumille. Näitä voidaan hakea esimerkiksi Yhdysvaltojen, Israelin ja näiden liittolaisten Lähi-idän varalle laatimien suunnitelmien mukaisesti harjoittamasta ”hajota ja hallitse” -strategiasta.⁴¹ Euroopassa olevien muslimien ja muiden väestöryhmien vastakkainasettelunkin lisääntyminen voitaisiin nähdä jatkumona samaiselle strategialle ja suurta kohua aiheuttavien terrori-iskujen Euroopassa palvelevan juuri tätä tarkoitusta.

Terrorismin ehkäisemisestä puhuttaessa olisi nostettava tapetille sitä vastaan näennäisesti taistelevien tahojen sponsoroima toiminta, jonka merkitystä kirjan The “Terrorism” Industry (1989) kirjoittaneiden Edward Hermanin ja Gerry O’Sullivanin mukaankin on suuresti aliarvioitu, vaikka se on ”helppo keino halutun moraalisen ympäristön luomiseen”. Yli-Karjanmaakin kirjoittaa terroriteon järjestämisen olevan ”kaikkein helpointa niille organisaatioille, jotka vastaavat maan turvallisuudesta”. Tälle hän näkee lukuisia motiiveja, kuten sodan aloittamisen, jonkin tietyn ryhmän mustamaalaamisen, kansalaisten hallitsemisen uhkakuvien avulla, poliittisen manipuloinnin, kansalaisvapauksia rajoittavan ja turvallisuuselinten valtaa lisäävän lainsäädännön läpiviemisen sekä rahoituksen lisäämisen kyseisille elimille.

Kun Brysselin pommi-iskuja tarkastellaan hyötynäkökulmasta, ei Isis olekaan ainoa taho, jolla oli motiivi toteuttaa iskut. Sillä ei näyttäisi olleen edes suurinta motiivia niiden tekemiseen. Valtamedia ei muita vaihtoehtoja tarkastele, vaan sille riittää, että Isis on iskut tunnustanut, vaikka ryhmän epämääräisen rakenteen vuoksi kuka tahansa voisi väittää tehneensä mitä hyvänsä Isisin nimissä. Valvontakamerakuvissa esiintyvistä islamisteista ei myöskään voi päätellä, ovatko he toimineet täysin itsenäisesti vai saaneet avustusta valtiollisilta toimijoilta. Pariisin iskujen ja monien aikaisempienkin terrori-iskujen tapaan Brysselin iskut herättävät kysymyksiä, joihin tuskin tulemme saamaan vastauksia. Ehkä kysymykset ovat aiheettomia, tai sitten vastausten selviäminen asettaisi viranomaiset niin kiusalliseen asemaan, etteivät he halua sille tielle lähteä.

Lähdeviitteet