Tuottavuuden kasvu ja länsimaiden perikato

Helsingin Sanomissa tehtiin 10.12.2014 historiaa. Silloin Jorma Ollila sanoi ensimmäisenä suomalaisena yritysjohtajana julkisesti sen, jonka jo lähes puoli miljoonaa suomalaista tietää ja tuntee nahoissaan:

Suurin pulma Suomen teollisuudelle on pitkän ajan kuluessa tekninen kehitys, joka lyö läpi kaikilla toimialoilla.

Ollilan mukaan merkittävimmät muutokset ovat robotit, nanotekniikka, 3D-tulostus, esineiden internet ja tekoäly. Ne muuttavat todennäköisesti hyvin voimakkaasti erilaisia tavaroiden ja palveluiden tuotantotapoja. Valmistavan teollisuuden työpaikkojen väheneminen siis jatkuu edelleen.

Aikaisemmin verraten yksinkertaista teollisuustyötä siirrettiin etenkin Kiinaan ja muualle Aasiaan halvempien työvoimakustannusten takia. Tulevaisuudessa nämä työtehtävät automatisoidaan. Euroopassa myytävät tuotteet valmistetaan Euroopassa, mutta automaatiotekniikalla. Osaamisen merkitys uusissa työpaikoissa kasvaa, visioi Ollila.

Sen enempää poliittiset päättäjät, talousprofessorit, työelämän tutkijat kuin ay-liikekään eivät ole sanoneet julkisuudessa sanaakaan rakenteellisesta järjestelmäviasta, joka syntyy digitalisaation myötä työtuntien katoamisen, verotulojen hiipumisen, palkkapotin bkt-osuuden pienenemisen ja sitä kautta ostovoiman katoamisen seurauksena.

Kuinka teknologialla aikaansaatu tuottavuus ja sitä kautta saadut tuotot ohjautuvat/ohjataan takaisin markkinoiden ostovoimaksi? Ostovoiman kasvu on kuitenkin kaiken talouskasvun, yritystoiminnan ja (mahdollisten?) uusien työpaikkojen syntymisen tärkein edellytys.

Artikkelissani ”Pelastaisiko protektionismi?” tarkastelen perusteellisesti kehitystä, josta esitän alla joitain tiivistyksiä. Syvemmän kuvan luomiseksi suosittelen koko artikkelin lukemista.

Tuottavuus kasvaa, ostovoima vähenee

Nykyinen aatelisto eli finanssipääoma on tullut riippumattomaksi työvoimasta, joka on sille enää pelkkä kuluerä. Pääoma voi uhata poliitikkoja tuotannon siirtämisellä matalapalkkamaihin tai robotoida valmistuksen lähes miehittämättömäksi tuotannoksi.

Palkkojen osuus kansantulosta laskee kaikkialla samoin kuin verotulot, koska verotuksen pääkohde on yhä vähenevä ihmistyö. Tehtyjen työtuntien määrä oli vuonna 2013 Suomessa pienempi kuin vuonna 1990. Palkkatulojen osuus kansantaloudessa on laskenut 58 prosentista 50 prosenttiin vuodesta 1992, vaikka väestö on samana aikana lisääntynyt 400 000 henkilöllä.

Teknologialla saatu tuottavuushyöty jää verotuksen ulkopuolelle, ja teknologiainvestoinnit yritys voi vähentää verotuksessa. Verotuloja vähentää automaation lisäksi se, että suuret yhtiöt siirtävät tuotantonsa matalapalkkamaihin ja pystyvät globalisaation avulla välttämään verotusta veroparatiisien avulla. Noin puolet kaikista monikansallisista yrityksistä kierrättää maksuliikenteensä niiden kautta. Maailmankaupasta ainakin puolet on yritysten sisäistä kauppaa.

Kehittyviin matalapalkkamaihin on toki syntynyt uutta ostovoimaa, mutta se on vain murto-osa kehittyneissä maissa menetetystä ostovoimasta.

Myyntivoitot puolestaan kertovat karua kieltä siitä, että osinkojen osuus bkt:stä on kasvanut yhdestä prosentista yli kymmeneen prosenttiin. Kansantulon jakautumisessa on tapahtunut ennen näkemätön siirtymä pääomatulojen ja myyntivoittojen hyväksi.

Pääomien vapautuessa luvattiin kasvua, mutta toisen maailmansodan jälkeen maailman bkt:n kasvu (kymmenen vuoden keskiarvo) on ollut trendinomaisessa laskussa nollasummamarkkinoiksi.

Kokoomus ja uusliberalistiset taloustieteilijät viestittävät, että valtion menoja on pakko leikata ja että on  elettävä ”suu säkkiä myöten”. Kuitenkin kun katsotaan vuodesta 2000 alkanutta inflaatiokorjattua valtion budjetin määrää, havaitaan sen pysyneen euromääräisesti varsin samalla tasolla, vaikka bkt on kasvanut samalla aikajaksolla lähes kaksinkertaiseksi. Suomen julkisen sektorin koko on EU-maiden keskitasoa. Maamme hoiva-armeijan koko on alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 1990, vaikka bruttokansantuote on lähes kaksinkertaistunut.

Kukaan ei puhu teknologian aiheuttamasta järjestelmäviasta, joka automaattisesti vähentää verotuloja. Digitalisaatio ja automatisointi ovat käytännössä laillistettua veronkiertoa. Verotulot eivät enää kasva tuotannon kasvun suhteessa. Tätä pahaa järjestelmävikaa kukaan poliitikko ei ole ottanut esille julkisuudessa. Tuotannon kasvu ja tuotot eivät enää ohjaudu kasvun suhteessa julkisen sektorin kautta kulutuskysynnäksi entiseen tapaan.

Ennen kaupankäynti perustui maiden kahdenvälisiin kauppasopimuksiin. Siinä pystyttiin vaikuttamaan kaupankäynnin muihinkin ehtoihin edes jollain tavalla. Empiirisesti tiedämme, että tuolloin bkt vielä kasvoi. Vapaakaupan kokemuksista tiedämme, että tuotanto siirtyy sinne, missä on pienimmät palkat ja huonoin työsuhdeturva, pienimmät verot ja sosiaalikustannukset sekä olemattomimmat ympäristönormit. Kilpailukyvyn menettävät kehittyneiden maiden työntekijät.

Työllisyyden kannalta ratkaisemattoman ongelman aikaansaa se, että tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat. Tässä tuottavuuskilpailussa kehittyneillä hyvinvointivaltioilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä. Nyt ei ole meneillään pelkkä talouskriisi, vaan läntisten maiden kuolinkamppailu.  Itse asiassa on väärin puhua enää valtioista, vaan monikansallisista yrityksistä ja pääomasta. Niille valtio on täysin toissijainen. Niille riittää, että valtio takaa mahdollisimman halvan ja velvoitteettoman toimintaympäristön.

Talousprofessoreille ei ole tullut mieleenkään pohtia, mihin markkinoiden ostovoima on kadonnut ja mitä järkeä on kansalaisten kurjistumisen avulla lisätä kilpailukykyä pysähtyneillä markkinoilla. Teknologian avulla tuottavuus kasvaa muutenkin nopeammin kuin markkinat.

On mielestäni vastuutonta ja älyllisesti epärehellistä usuttaa poliitikkoja ja valtioita markkinaosuustaisteluun, kun jo etukäteen tiedetään, että siinä vain harva voi selviytyä voittajana kaikkien muiden ollessa varmoja häviäjiä.

Pitäisikö poliitikkojen, ay-liikkeen ja äänestäjien herätä narkoosista ja vaatia talouden ja verotuksen pelisääntöihin perusluonteisia muutoksia? Sellaisia, että tuotantoelämä hyödyttäisi myös tuotantomaan kansalaisia eikä ainoastaan sijoittajia. Siis tuottavuuden ja tuotannon hedelmien verotuksellista uusjakoa. Vasta sitten kehittyneiden maiden työväestöllä olisi edes jonkinlaista ostovoimaa ja toivoa tulevaisuudessa.

Kysymyksiä tutkijoille ja päättäjille

Professoreiden, työelämän tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja ay-liikkeen velvollisuus on vastata kansalaisille seuraaviin kysymyksiin:

1. Kun Suomesta on hävinnyt finanssikriisin aikana lähes 100 000 teollista työpaikkaa, miksi ei digimaailmaan ole syntynyt vastaavaa määrää uusia työpaikkoja?

2. Digitekniikan sovelluksista 2/3 osaa liittyy tuotantotekniikan ja internet-pohjaisen itsepalvelun kehittämiseen. Tämä synnyttää muutaman uuden työpaikan, mutta hävittää vanhoja työpaikkoja monin verroin enemmän.

3. Digitekniikka lisää toki tuottavuutta. Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, miten se voi kasvattaa työpaikkoja?

4. Miten on mahdollista, että työ (=työtunnit) ei ole lisääntynyt Suomessa, vaikka Suomen talous on kasvanut ylivoimaisesti parhaiten EU-maista bkt:n lähes kaksinkertaistuessa 90-luvun laman jälkeen aina finanssikriisin alkuun asti?

5. Miksi talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja, vaikka kaikki poliitikot, EK, ay-johtajat ja taloustoimittajat niin väittävät? Miksi toimittajat eivät ota tätä valhetta esille? Miksi maailman ylivoimaisesti parhaan vientimaan, Saksan, talouskasvu on lipsahtanut pakkasen puolelle?

6. Kun teollisten työpaikkojen tilalle on syntynyt pääasiassa palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä, miten tämä kasvattaa ostovoimaa?

7. Yrittäjille on annettu lukuisia verohelpotuksia, varallisuusvero ja Kela-maksut poistettu, yhteisövero alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin — ja tästä huolimatta uusia työpaikkoja ei ole syntynyt, vaikka niin luvattiin. Missä olivatkaan veronalennusten dynaamiset vaikutukset?

8. Kun pääomat vapautettiin, OECD, IMF, Maailmanpankki ja EU lupasivat, että talous lähtee rakettimaiseen nousuun ja tulee miljoonia uusia työpaikkoja. ILO: tilastot kertovat, että finanssikriisin jälkeen vuodesta 2007 pelkästään OECD:n G20-maista on kadonnut 54 miljoonaa työpaikkaa. Työpaikkoja ei ole tullut, mutta miljonäärejä kyllä.

9. Miten teknologialla aikaansaatu tuottavuus ja sitä kautta saadut tuotot ohjautuvat/ohjataan takaisin markkinoiden ostovoimaksi? Nythän on käynnissä jatkuva supistamisen, kurjistumisen ja ostovoiman katoamisen kierre. Ostovoiman kehitys on kuitenkin kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen tärkein edellytys.

10. Miksi poliitikot ovat vapauden ideologian varjolla päästäneet pankit niin suuriksi ja toimimaan ilman valvontaa, että niiden taseissa on pelkkien johdannaispapereiden arvo kymmenen kertaa suurempi kuin kuin koko maailman bruttokansantuote? (Ks. yllä linkitetyn esitykseni viimeinen graafi: Miten reaalimaailman mustan alueen rahamäärällä maksetaan pankkien sinisen alueen johdannaiskupla?)

Lähde:

• Ojapelto, Ari (18.11.2014). Pelastaisiko protektionismi?
  http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/11/pelaistaisiko-protektionismi.html

Ari Ojapelto on Tampereella asuva tietokirjailija ja yhteiskuntakeskustelija. Hän on kirjoittanut lähes 30 vuoden aikana satoja kirjoituksia eri medioihin.