Suomen ja Venäjän naapuruussuhteet tulevaisuusvaliokunnan raportissa

Tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-naapuruussuhderaportti: Miltä Suomen ja Venäjän suhteet näyttävät tulevaisuudessa?

Vuoden 2014 aikana tapahtui useita merkittäviä muutoksia kansainvälisen politiikan ”ilmastossa”. Erityisesti Ukrainan kriisi ja Krimin valtaus herätteli suomalaisia päättäjiä arvioimaan naapuruussuhteita Venäjään uudella tavalla. Poliittiseen ”ilmastonmuutokseen” ovat olleet vaikuttamassa vallan vahva keskittyminen Venäjällä, voimistuva patriotismi ja Venäjän korostunut tarve osoittaa sotilaallista voimaa eri yhteyksissä – muun muassa Itämerellä ja Ukrainassa. Tätä poliittista muutosta on johtanut voimallisesti Vladimir Putin, Venäjän toinen ja neljäs presidentti.

Keskustelu ”putinismista” on voimistunut myös Euroopassa ja globaalissa kansainvälisessä yhteisössä. Tämä kansainvälisen politiikan uudelleenarviointi näkyi myös Suomen tulevaisuusvaliokunnan toiminnassa viime vuonna. Valiokunta julkaisi Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smithin toimittamana Suomen ja Venäjän suhteiden tulevaa kehitystä pohtivan raportin ”Russia as a Neighbour” (Venäjä naapurien silmin) marraskuun lopussa 2014.

Tätä ennen tulevaisuusvaliokunta oli vuonna 2007 tehnyt suppeamman raportin ”Venäjä 2017 — kolme skenaariota”. Tämän aikaisemman Venäjä-raportin Venäjä-ohjausryhmän puheenjohtajana toimi Esko-Juhani Tennilä. Lopullisen skenaarioraportin vuosina 2006–2007 koostivat Osmo Kuusi, Hanna Smith ja Paula Tiihonen. Vuonna 2010 valmistui tulevaisuusvaliokunnan toinen raportti ”Sopimusten Venäjä 2030”. Tässä toisessa Tuva-raportissa vahvojen valtakeskittymien valta Venäjällä jaettiin kahtia: (1) vahvojen toimijoiden hajautetun vallan Venäjä ja (2) vahvojen toimijoiden keskitetyn vallan Venäjä. Edellinen vaihtoehto kuvasi hyvin ”oligarkkien kulta-aikaa” ja jälkimmäinen tulevaisuuskuva myöhemmin vahvistunutta Putinin vallan keskittämisen projektia, jossa oligarkkeja on laitettu ”kuriin”. Nyt uudessa, viime vuoden lopussa ilmestyneessä Venäjä-raportissa on kolmen sijasta viisi skenaariota. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, jota johtaa Päivi Lipponen, on nähnyt tarpeelliseksi seikkaperäisemmän Venäjä-raportin tuottamisen uudessa poliittisessa tilanteessa. Ilmeisesti tulevakin hallitus tekee — jo kolmen viimeisen hallituksen tavoin — oman Venäjä-raporttinsa.

Tulevaisuusvaliokunnan uusin Venäjä-raportti on mielenkiintoista luettavaa monessakin mielessä. Raportissa tuodaan esille erilaisia suuria dilemmoja, jotka ovat nousseet esille Suomen ja Venäjän kansainvälisissä suhteissa. Euroopan Unionin piirissä on kasvanut epäluulo siitä, että Venäjä ei jaa samoja vapauden ja demokratian arvoja sen kanssa. Samaan aikaan Venäjällä on noussut epäluulo sen osalta, että Euroopan unioni rankaisee Venäjää perusteettomilla taloudellisilla sanktioilla. Nämä esille nousseet ongelmat eivät ole mitenkään ongelmattomia ja riskittömiä Suomen näkökulmasta. Pitkään jatkunut rauhallinen ja luottamuksellinen suhde Venäjän kanssa on asteittain muuttunut vähemmän luottamukselliseksi ja jopa kyräileväksi.

Tätä taustaa vasten Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg tunnistaa raportissa Suomen strategiassa suhteessa Venäjään neljä eri perusvaihtoehtoa: (1) Valtatasapainon saavuttaminen joko varustautumisen tai liittoutumisen avulla, (2) liittoutumisen maata uhkaavan tahon kanssa, (3) sitoutumisen yhteisiin kollektiivisiin turvallisuusnormeihin tai (4) täydellisen neutraalisuuden periaatteen omaksumisen politiikan. Nämä neljä strategista perusvaihtoehtoa ovat ilmeisiä Suomen kohdalla. Näiden eri ideaalisten periaatteiden toimivuuden arviointi on huomattavasti vaikeampaa kuin niiden luettelointi, koska Venäjän politiikka on ollut varsin yllätyksellistä ja tempoilevaa viime aikoina. Suomen strategia ei ole varmastikaan puhtaasti jokin Forsbergin luettelema strategia, vaan jonkinlainen yhdistelmä sotilaallista varustautumista, turvallisuutta lisääviä liittoutumispyrkimyksiä, sitoutumista kollektiivisiin turvallisuusnormeihin EU:n piirissä ja korostettua neutraalisuutta korrektia ja sensitiivisistä käytöstä edellyttävissä asioissa.

Nykytilanne ja siihen johtanut kehitys

Professori Forsbergin käsittelemien eri ideaalisten periaatteiden toimivuuden arviointi on huomattavasti vaikeampaa kuin niiden luettelointi, koska Venäjän politiikka on ollut varsin yllätyksellistä viime aikoina. Poliittinen kulttuuri on Venäjällä selvästi toisenlaista kuin mihin on totuttu muualla Euroopassa. Putinin virallinen Venäjä arvostaa voiman näyttöä ja selkeää lojaalisuutta Venäjää kohtaa. Huhut Putinin toiminnasta ja asemasta Venäjän johdossa ovat velloneet välillä voimallisesti. Esimerkiksi Putinin katoaminen julkisuudesta herätti melkoisia kysymyksiä eri medioissa.

Forsberg on viime aikoina tutkinut Venäjän talouden modernisaatiota ja Venäjän statusta suurvaltapolitiikassa. Nämä tutkimusteemat ovat varsin keskeisiä Venäjän tulevan kehityksen osalta. Monet asiantuntijat ovat arvioineet Putinin Venäjän toimitusjohtajaksi, joka voisi modernisoida Venäjän taloutta. Esimerkiksi Manfred Kets de Vries ja Stanislav Shekshinia kirjoittivat vuonna 2008 artikkelin ”Vladimir Putin, CEO of Russia Inc” Organizational Dynamics -journaaliin. Tuossa artikkelissa Putinin pukeutumista, puhetyyliä ja esiintymisiä arvioitiin tästä tj-näkökulmasta. Putinin arvioitiin toimivan ja käyttäytyvän samalla tavalla kuin modernit toimitusjohtajat korporaatiomaailmassa tekevät: pukeutuen tyylillä, käyttäytyen itsetietoisesti ja toimien välillä erittäin röyhkeästi. Uudistuspyrkimyksistä huolimatta Venäjän talouden voimakas riippuvuus öljystä ja kaasuvaroista on jatkunut tähän päivään saakka.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Venäjän poliittinen johto koki jonkinlaisen statuksen menettämisestä syntyneen kriisin. Putinin valtakausi eri vaiheineen on merkinnyt voimakasta pyrkimystä palauttaa Venäjälle kylmän sodan loppumisen myötä menetetty suurvallan status. Tässä prosessissa kyse ei ole ollut pelkästään taloudellisista ja poliittisista intresseistä, vaan myös vaikeasti arvioitavissa olevista tunnetalouden kysymyksistä. Monille tahoille tämä tunnetalouden ulottuvuus on tullut yllätyksenä. Monet toimijat (mm. Euroopan unionin piirissä) kuvittelivat, että Venäjä alistuisi nöyrästi aikaisempaa heikompaan asemaansa suurvaltapolitiikassa. Nyt Putinin Venäjä sen sijaan odottaa kunnioitusta ja arvostusta muilta suurvalloilta. Tämä on selvinnyt Ukrainan kriisin selvittelyn yhteydessä monille päättäjille Euroopassa ja muuallakin.

Yksi tunnustetuimpia Venäjä-tutkijoita on professori Richard Sakwa, jonka teos ”Soviet Politics in Perspective” on luetuimpia Venäjän tutkimuksen alan teoksia. Tämä Kentin yliopiston professori on eritellyt tarkasti putinismia poliittisena ilmiönä ja tunnistanut neljä eri vaihetta putinismin historiallisessa kehityksessä: (1) Ensimmäisen vaiheen ”pilotointijärjestelmä” vuosina 2000–2003, (2) poliittisesti erittäin jännitteinen järjestelmä (oligarkkien, kuten Mikhail Khodorkovskyn, kuriin palauttamisen vaihe) vuosina 2003–2007, (3) tandem-vaiheen järjestelmä (yhdessä Medvedevin kanssa) vuosina 2008–2012 ja (4) uusin kehittyneen putinismin vaiheen järjestelmä vuosina 2013–2015, joka saattaa jatkua varsin pitkään.

Tämä historiallinen kehitys viidentoista vuoden aikana (vuodet 2000–2015) on yksi tapa taustoittaa Venäjä-skenaarioita. Tällainen ”Sakwa-malli” voi muodostaa yleisemmän skenaariokehyksen taustan Suomen ja Venäjän suhteille. Putinismia on kansainvälisessä politiikan tutkimuksessa, kuten Marcel H. van Herpenin teoksessa ”The Slow Rise of a Radical Right Regime in Russia” (2013), verrattu Napoleonin ja Berlusconin luomiin yksinvaltaisiin poliittisiin järjestelmiin. Politiikan keskeisenä sisältönä on ollut kaikkien mahdollisten kilpailevien vaihtoehtojen eliminoiminen ja kansalaisyhteiskunnan tilan minimoiminen Venäjällä. Putinismiin on myös liitetty oligarkkien vallan lisääntyminen.

Miltä siis naapurisuhteemme Venäjän kanssa nyt sitten näyttää? Miten naapuruussuhteiden kehitys arvioidaan uudessa Tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-raportissa?

Tulevaisuuden skenaariot

Putinin keskeisenä projektina on alkanut näyttäytyä vanhan Neuvostoliitto-ajan toimintamallin palauttaminen kunniaan autoritaarisen politiikan keinoin. Tämä vanhan ajan ”Kekkoslovakiaa” muistuttava skenaario on uudessa Suomen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-tulevaisuusselvityksessä saanut nimen ”Pick and Mix”. Tässä Venäjä-skenaariossa Suomi hyötyy Venäjän kanssa tapahtuvasta kaupasta ja hyvistä naapuruussuhteista. Skenaarion mukaisessa tarinassa Suomella on hyvät ja luottamukselliset suhteet Venäjään, mutta Venäjä ei ole hyvässä taloudellis-poliittisessa suhteessa Euroopan Unioniin. Suomessa koetaan tässä skenaariossa oltavan turvassa Venäjän uhalta, mutta monet muut Venäjän naapurivaltiot eivät koe tilannetta samoin.

Toinen pääskenaario Venäjä-raportissa on Venäjän suurvalta-aseman palautuminen, joka raportissa on saanut nimen ”Soviet Empire”. Tässä Venäjä-skenaariossa Suomi joutuu orientoitumaan uudella tavalla taloudessa ja hakeutumaan entistäkin yhtenäisempään EU-politiikkamalliin. Tässä skenaariossa Venäjä on aggressiivinen EU:ta kohtaan, mutta jättää Suomen rauhaan. Skenaario sisältää myös perusoletuksen, että erilaiset ”Venäjä-pelot” voimistuvat ja epäluuloisuus venäläisiä siirtolaisia kohtaan vahvistuu Suomessa.

Suomessa monien tahojen toiveena ja jopa unelmana olisi se, että Venäjä muuttaisi nykyistä politiikkaansa ja hakeutuisi hyvien suhteiden aikakauteen Euroopan Unionin kanssa. Eittämättä tämä kolmas Venäjä-skenaario olisi varsin mieluisa vaihtoehto monille päättäjille Suomessa. Positiivinen tulos tästä tulevaisuuspolitiikasta olisi EU-sanktioiden raukeaminen ja kaupankäynnin palautuminen normaaliksi Venäjän ja EU-maiden välillä. Myös Suomen ja Venäjän väliselle kaupankäynnille tästä olisi eittämättä hyötyä. Suomen koko kansantaloudelle siitä olisi myös erittäin paljon hyötyä. Toipuminen finanssikriisistä olisi Suomelle helpompaa, jos kaupankäynti Venäjän kanssa normalisoituisi. Venäjän ja EU:n välillä voisi tässäkin tulevaisuustarinassa toki esiintyä pieniä jännitteitä, mutta ne voitaisiin hoitaa yhteisymmärryksessä kansallisella tasolla. Suomessa Venäjää ei koettaisi tässä skenaariossa uhkaavaksi naapuriksi, vaan ystävälliseksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa voitaisiin kehittää taloutta, hyvinvointia ja kulttuurisuhteita hyvässä yhteistyön hengessä. Tässä skenaariossa mm. viisumipolitiikkaa voitaisiin vapauttaa ja Suomella olisi monia etutekijöitä Venäjän kaupassa ja talousyhteistyössä.

Suomen Tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-raportissa esitetään myös neljäs, jonkinlainen nykyistä perusuraa kuvaava skenaariovaihtoehto. Tämä skenaario merkitsee putinismin ajan jatkumista Venäjällä, mutta ilman Putinia. Tässä skenaariossa Venäjä keskittyy Euraasian liiton voimistamiseen ja yhteistyöhön Kiinan kanssa. Sen otsakkeena on ”Focus on the Near Abroad”. Tässä Venäjä-skenaariossa Venäjä ei kiinnitä mitään voimakasta erityishuomiota Suomeen. Yhteistyösuhteiden kehitys ei ole luonteeltaan mitenkään erityisen positiivista. Venäjä keskittyy dominoivassa valtapolitiikassaan enemmän Viron suuntaan ja kenties koko Baltiaan, mutta ei uhkaa Suomen turvallisuutta. Kaupankäynti ei tässä skenaariossa kukoista erityisen voimakkaasti. Myöskään viisumipolitiikka ja muu yhteistyö eivät edisty tämän tulevaisuustarinan mukaisessa todellisuudessa. Suomen sisällä tämä skenaario ei näyttäydy dramaattisina muutoksina.

Venäjää naapurina arvioivassa raportissa on myös tietynlainen ääriskenaario, jossa Venäjä eristäytyy täydellisesti ja siitä tulee suljettu talous. Raportissa tämä skenaario on saanut nimen ”Isolation”. Tässä eristymisen skenaariossa talouden sulkeutumisella on vakavia seuraamuksia Venäjän talouskehitykselle ja modernisaatiolle, ja Suomen suhde Venäjään on muodollinen ja jännittynyt. Myös suhde venäläiseen maahanmuuttajaväestöön on jännitteinen. Suomeen ei tässä skenaariossa kohdistu mikään erityinen Venäjä-uhka, mutta Suomen on pakko varustautua aiempaa vakavampiin turvallisuusuhkiin. Suomessa esiintyy tässä skenaariossa Venäjä-vastaisuutta ja Venäjä-pelot saavat valtaansa monia puolueita. Nationalismi voimistuu Venäjällä ja suhteet moniin valtioihin, kuten Ukrainaan, Valko-Venäjään ja Kazakstaniin, ovat jännitteisiä. Tässä tulevaisuustarinassa myös Venäjän suhde Kiinaan muodostuu jännitteiseksi Venäjän eristäytyessä kansalliskiihkoiseen politiikkaan.

Epävarmuus jatkuu

Eittämättä eri asiantuntijoilla on omat käsityksensä näiden viiden eri skenaarion todennäköisyyksistä. Jos peilaamme skenaarioita suhteessa Vladimir Putinin historiallisen uran eri vaiheisiin, voimme todeta, että Putin on kyennyt joustavasti vaihtamaan strategisia orientaatioita erilaisten tilanteiden mukaisesti. Putin on myös taitava poliittisen propagandan tuottamisessa – erityisesti historian tulkintojen osalta, kuten Miguel Vázquez Linan (2010) on todennut tutkimuksissaan. On esitetty monia arvioita Venäjän kehityksestä ilman Putinia. Olisiko Venäjä kenties suistunut sisäiseen kiistelyyn tai mahdollisesti sisällissotaan ilman Putinia? Olisiko Venäjällä ollut edessä uusi Jugoslavian sisällissodan tapainen tragedia? Olisiko rikkaiden oligarkkien johtama Venäjä ollut todella parempi vaihtoehto kuin mitä Putin on kyennyt tarjoamaan? Eikö Putin olisi saanut palauttaa venäläisten rapautunutta itsetuntoa voimakkaan johtajan otteilla? Taloudellisesti Putinin vuodet Venäjän johdossa ovat merkinneet ennen näkemättömän hyvinvoinnin ja varallisuuden kasvua monilla Venäjän alueilla. Tämä on johtunut energian korkeasta hinnasta, mutta myös siitä, että Venäjän valtiontaloutta on johdettu tiukan oikeaoppisesti. Jopa Euroopan unionin poliittinen johto voi olla kateellinen Putinille talouspolitiikan tulosten osalta.

Putin-tutkijat ovat löytäneet Putinin uran varrelta hyvin kiinnostavia piirteitä, jotka myös sisältävät useita ristiriitaisia piirteitä. Eittämättä Putin osaa ”pelata” taitavasti erilaisissa tilanteissa, ja hän harkitsee huolella siirtojaan geopolitiikan shakkilaudalla. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa on tärkeä ymmärtää, että Putin ei toimi umpiossa kansainvälisessä politiikassa. Putininkin täytyy ottaa huomioon kansainvälisen politiikan reunaehdot (kuten Venäjän WTO-jäsenyys vuodesta 2012 lähtien) omassa toiminnassaan.

Itse asiassa on varsin vaikea arvioida, onko Putinin Venäjä oma-aloitteisesti eristäytymässä vai pakottavatko muut suurvallat Putinin Venäjän eristäytymään. Jos Putin haluaa eristää Venäjän yhteistyöstä Euroopan kanssa, se ei tule olemaan hänelle helppoa, koska tämä strategia luo vääjäämättä ristiriitoja Putinille tärkeiden oligarkkiverkostojen sisällä. Jos Putin taas haluaisi hakeutua uudelleen läheisempään yhteistyöhön Euroopan unionin kanssa, uuden luottamuksen ilmapiirin synnyttäminen tulisi vaatimaan hyvin paljon aikaa. Putinismi ilman Putinia voi olla eräs varteenotettava tulevaisuuskuva Venäjälle. Toisaalta Vladimir Putinin valtakausi voi jatkua hyvinkin pitkään. Nyt jo edesmennyt poliitikko ja tutkija Boris Nemtsov arvioi huhtikuussa 2013, että presidentti Putin todennäköisesti istuu kaikki mahdolliset kautensa aina vuoteen 2024 saakka. Putin täyttää silloin 71 vuotta ja voi jatkaa sittenkin, jos terveys mahdollistaa sen. Putinin valtakausi olisi tällöin lähes yhtä pitkä kuin Stalinin (1924–1953) tai Leonid Brežnevin (1964–1982). Tässä tapauksessa Putin pysyisi enemmän tai vähemmän vallankahvassa miltei neljännesvuosisadan ajan, ja Venäjälle syntyisi 1990-luvun demokratiakokeiluista ja kansalaisyhteiskunnan pelisäännöistä tietämätön ”Putinin sukupolvi”. Toisaalta Venäjällä on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat vahvempaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa Venäjälle.

Tilanne Kremlissä todellakin muistuttaa tilannetta monikansallisen suuryrityksen johdossa. Mistä löytää aikaisemman karismaattisen ja suositun toimitusjohtajan tilalle vieläkin karismaattisempi toimitusjohtaja? Vai tulisiko todella karismaattisen johtajan sijaan valita kompromissien kautta vähemmän karismaattinen johtaja, joka olisi ehkä demokraattisempi? Putinismin ja sen jälkeisessä ajassa on kyse paljolti oligarkkien halusta jakaa saavutettua valtaa demokraattisesti valituille elimille – tai jäädyttää demokratian kehitys Venäjällä pitkäksi aikaa.

Dosentti (Helsingin yliopisto ja Lapin yliopisto), HTT, YTM Jari Kaivo-oja toimii tutkimusjohtajana Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun kauppakorkeakoulussa, Turun yliopistossa. Hänelle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen jari.kaivo-oja@utu.fi

Lähteitä artikkeliin liittyen:

• Clark, William A. (2013). The 2012 presidential election of Russia. Putin returns. Electoral Studies, 32, 374–377.
• Forsberg, Tuomas (2014). Status conflicts between Russia and the West: Perceptions and emotional biases. Communist and Post Communist Studies, 47, 323–331.
• Kaivo-oja, Jari, Brummer, Ville, Miettinen, Erno & Mirziasvili, Mikheil (2012). Foresight Results and Insights to the Black Sea Peacebuilding Network. Interim Technical Report. Crisis Management Initiative. Black Sea Peacebuilding Network. Civil Society Expert Councils for Peace. Helsinki.
• Kets de Vries, Manfred & Shekshnia, Stanislav (2008). Vladimir Pitin, CEO of Russia Inc. The Legacy and the Future. Organizational Dynamics, 37, 3, 236–253.
• Kuusi, Osmo, Smith, Hanna & Tiihonen, Paula (toim.) (2007). Venäjä 2017: kolme skenaariota. Tulevaisuusvaliokunta, Eduskunta, Helsinki.
• Linan, Miguel Vázquez (2010). History as propaganda tool of Putin’s Russia. Communist and Post Communist Studies, 43, 167–178.
• Saivetz, Carol R. (2012). Medvedev´s and Putin´s foreign policies. Introduction. Communist and Post Communist Studies, 45, 375–377.
• Saivetz, Carol R. (2012). The ties that blind? Russia’s evolving relations with its neighbors. Communist and Post Communist Studies, 45, 401–412.
• Sakwa, Richard (2014). Putin and the Oligarch – the Khodorkovsky-Yukos Affair, I.B.Tauris
• Sakwa, Richard (2013). Developed Putinism: Change without Development, Russian Analytical Digest No. 127, 8 May.
• Shlapentokh, Vladimir (2009). Perceptions of foreign threats to the regime. From Lenin to Putin. Communist and Post Communist Studies, 42, 305–324.
• Smith, Hanna (Ed.) Russia as a Neighbour. Publication of the Committee for the Future 9/2014. Committee for the Future. Parliament of Finland. Helsinki.
• Kuusi, Osmo, Smith, Hanna & Paula Tiihonen, Paula (2010). Sopimusten Venäjä 2030. Eduskunta. Tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2010, Helsinki.
• Van Herpen, Marchel (2013). Putinism: The Slow Rise of a Radical Right Regime in Russia. Palgrave Macmillan. UK.