KUN SUOMALAISET ovat nyt valuuttaunionin jäseniä, kilpailukykyä ei voida enää palauttaa devalvaation avulla, kuten Ruotsi on tehnyt. Kahdessa vuosikymmenessä euroalueen maat menettivät yli neljänneksen kilpailukyvystään, pääasiassa euron kalleuden vuoksi.
Vuonna 1990 euroalueen osuus viennistä maailmankaupassa oli 35,8 prosenttia. Vuonna 2000 osuus viennistä oli pudonnut 29,7 prosenttiin. Vuonna 2010 euroalueen osuus maailmankaupasta oli edelleen supistunut 26,3 prosenttiin.
Kilpailukyvyn palauttamiseksi päättäjät ja Kokoomus puhuvat ns. sisäisestä devalvaatiosta eli palkkojen leikkaamisesta ”kilpailukykyiselle tasolle”. Kokoomuslaiset ja Euroopan keskuspankki ovat viitanneet ns. Saksan malliin, jossa työehtoja ja palkkoja pudotettiin ja siten saatiin aikaiseksi ”työllisyysihme”. Koko 90-luvun Saksasta puhuttiin Euroopan ”sairaana miehenä”.
Syntyivät ns. Mini-job markkinat, joilla saatiin EK:n ja kokoomuksen Ben Zyskowiczin peräänkuuluttamia ”matalapalkkatöitä” (450€/kk) miljoonille köyhille työttömälle – siis palkkoja, joilla Saksassakaan ei enää elä. Seurauksena tuli niin vakavia sosiaalisia ongelmia, että sielläkin alettiin keskustella vähimmäispalkasta. Sitä on puuhattu vuoden 2015 alusta ja se olisi 8,5 euroa. Nyt alimmat tuntipalkat ovat 4–5 euron tietämillä. Saksan hallituksen mukaan noin neljän miljoonan pienipalkkaisen tulot nousevat heti vähimmäispalkan tultua voimaan. Maan työministeriö kuitenkin esittää, että vähimmäispalkka ei koskisi työpaikan saaneita pitkäaikaistyöttömiä, oppisopimusopiskelijoita ja alle puolen vuoden työharjoittelijoita.
Vaikka Saksan matalapalkkasektori on viime vuosina kasvanut selvästi, monet talousasiantuntijat pelkäävät vähimmäispalkan laskevan työllisyyttä ja suosivan ulkomaisia alihankintayrityksiä. Globalisaatio pakottaa pohjalle.
EU:n 28 jäsenmaasta 21 maassa on lain määräämä minimipalkka. Minimipalkat poikkeavat rajusti toisistaan eri maissa. Korkein minimipalkka on Luxemburgissa (11,10 €/h) ja seuraavaksi korkeimmat Ranskassa (9,53 €/h) ja Hollannissa (9,11 €/h). Alimmat minimipalkat ovat Liettuassa (1,76€/h), Romaniassa (1,14 €/h) ja Bulgariassa (1,04 €/h). Pohjoismaissa, Italiassa ja Kyproksella ei ole maanlaajuisia minimipalkkoja.
Paineita palkkatason alentamiseen
Kilpailukyvyn säilyttäminen vaatii kaikkialla palkkatason dumppausta, kunnes ollaan kiinalaisella tai intialaisella tasolla. Siksi työtä tekevien köyhien määrä on lisääntynyt kaikkialla. Automaation, digitalisoitumisen ja matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi työpaikoista taistelu ja samanaikainen ulkomaisen työvoiman määrän kasvu ovat vieneet palkkatason niin alhaalle, että palkansaajat eivät enää elä palkallaan.
Muutama vuosi sitten julkaistiin ostovoiman kehityksen kannalta hälyttävä Etlan tutkijan Timo Nikinmaan selvitys Antaa valojen palaa. Se kertoo: ”Uusista työpaikoista on siis 80 prosenttia syntynyt aloille, joilla keskimääräinen tuntipalkka on alempi kuin teollisuudessa.”
Teknologian ja tietokonepohjaisten itsepalvelujärjestelmien seurauksena Suomeen ei ole syntynyt yhtään lisää työtä (=työtuntia) 30 vuoden aikana, vaikka BKT on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi.
Maahanmuuttajiakin työantajat hyödyntävät Suomessa alemmilla palkoilla, koska heidän työttömyysasteensa on 2–3-kertainen kantaväestöön verrattuna. Nykyinen vuoden pituinen ja yhteen toimialaan sidottu työperäinen oleskelulupa on tehokas kiristyssuhde. Jos työntekijä menettää työlupansa, edessä voi olla karkotus kotimaahan.
Ulkomaalaisten ja suomalaisten palkkojen ero on kasvanut, on Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen todennut. Ulkomaalaisten ansiot olivat vuonna 2011 noin 88 prosenttia suomalaisten ansioista, kun vielä vuonna 2000 osuus oli 96 prosenttia. He työskentelevät pääasiassa kaikkein heikoimmin palkatuilla aloilla. Ylitarjontatilanne pakottaa kantaväestön dumppaamaan palkkatasoaan ja työehtojaan yhä alemmalle tasolle, että jotain työtä löytyisi. Tämä on sitä kaivattua ”kilpailukykyä”.
Mikä on sitten kohtuullinen palkka? Kohtuullista palkkaa ei enää tarvitse edes miettiä, sillä se on jo määritelty Euroopan sosiaalisen peruskirjan (ESP) artiklassa 4.1. Kirjauksen mukaan kohtuullinen palkka on vähintään 60 prosenttia maan nettokeskipalkasta.
Tämän mukaan Tilastokeskuksen mediaanipalkkatilaston (4/2014) perusteella kohtuullinen bruttopalkka olisi Suomessa 1712 euroa. Monet ammattiliittojen minimipalkat Suomessa eivät yllä tälle tasolle. Työnantajat pitävät tätä palkkatasoa aivan liian korkeana ja estävät näin työpaikkojen syntyä. Siksi Suomi ei ole ratifioinut kyseistä artiklaa. Näin alipalkkaus voi jatkua Suomessa.
Työehtosopimukset kattavat 90 prosenttia suomalaisista työntekijöistä. Niiden ulkopuolelle jäävät mainostenjakajat, videovuokraamotyöntekijät, puhelinmyyjät jne., jotka tarvitsisivat kipeästi artiklaa 4,1 turvakseen. Pienipalkkaisuus on maailmanlaajuinen ongelma ja näkyy maailmanlaajuisena ostovoiman hiipumisena – ja sitkeänä talouslaman jatkumisena.
Myös Yhdysvalloissa työttömyys on ongelma, mutta suurempi ongelma on, että palkat ovat siellä surkeita. Töitä löytyy kyllä pikaravintoloista, jotka maksavat lakisääteisen vähimmäispalkan 7,25 dollaria (5,23 euroa) tunnilta.
Huippuosaajienkin palkka laskee — huippujohtajien ei
Palkkaeroosio ei koske pelkästään matalapalkkaisten suorittavan työn tekijöitä, vaan nykyään myös korkeapalkkaisia huippuammattilaisia. Kun Nokia möi puhelintuotantonsa Microsoftille, se heitti pihalle tuhansia korkeasti koulutettuja huippuammattilaisia, jotka pääsivät onneksi ns. Bridge-työllistymisohjelmaan. Ohjelmaan osallistui Suomessa 5000 nokialaista.
Puolitoista vuotta Nokialta kenkää saamisen jälkeen 40 prosenttia oli saanut vakituisen työpaikan, mutta 57 prosenttia oli joutunut tyytymään pienempään palkkaan kuin Nokialla. Yrittäjiksi oli ryhtynyt 9 prosenttia, opiskelemaan oli lähtenyt 11 prosenttia, määräaikaisiin töihin oli joutunut tyytymään 13 prosenttia ja 22 prosenttia oli vielä työttömänä.
On kuitenkin yksi pieni ryhmä, jolla ei ole havaittavissa minkäänlaista palkkaeroosiota – pääoman juoksupojat eli huippujohtajat. Ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Piketty ruoskii heitä kirjassaan Capital in the 21st Century (Pääoma 2000-luvulla). Hänen päähavaintonsa oli, että pääoman tuotto kasvaa nopeammin kuin BKT, mistä seuraa eriarvoisuuden lisääntyminen.
Yksi Pikettyn terävimmistä huomioista koskee ”superjohtajien” nousua — heidän, jotka eivät tuota varallisuutta, mutta saavat palkkansa siitä. Tämä on hänen mukaansa käytännössä yksi varastamisen muoto. Näillä pääoman palkkarengeillä hän tarkoittaa pääjohtajia ja Wall Streetin ”susia”. Tuhoisinta on se, että he ovat heittäytyneet kilpailuun miljardöörien kanssa, joiden talouskasvua nopeammin kasvava vauraus tulee aina olemaan tavoittamattomissa.
Kirjassaan Piketty käytännössä repii kappaleiksi yhden 2000-luvun suurista valheista – sen, että johtajat ansaitsevat rahansa, koska heillä on erityiskykyjä samalla tavalla kuin jalkapallotähdillä.
Tämä eliitin ahneus ei ole vierasta Suomessakaan. Kun 101 miljoonaa tappiota tehnyt Rautaruukki myytiin ruotsalaiselle SSAB:lle, Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen lähti samassa yhteydessä eläkkeelle. ”Ansiokkaasta työstään” hän kuittasi palkkaa ja etuja yhteensä 1 114 634 euroa (palkka ja edut 656 404 €, suorituspalkkio 78 750 €, lisäeläkemaksu 342 250 €).
Kun Tammisen ammattitaito ja osaaminen eivät riittäneet innovoimaan Rautaruukille uusia parempia tuotteita ja lisää työtä suomalaisille, hän laittoi perinteisen yhtiön ”lihoiksi” ja kuittasi epäonnistumisestaan kunnon erorahat.
Johtajat innovoivat nykyään vain omat etunsa.
Ari Ojapelto on tamperelainen tietokirjailija. Hänelle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen ari.ojapelto@taloverkot.fi
Lue myös Ari Ojapellon artikkeli ”Tuottavuuden kasvu ja länsimaiden perikato”.
Lähteitä artikkeliin liittyen:
- Eurostat (päivitys: helmikuu 2015) . Minimum wage statistics.
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Minimum_wage_statistics - Mason, Paul | The Guardian (28.4.2014). Thomas Piketty’s Capital: everything you need to know about the surprise bestseller.
http://www.theguardian.com/books/2014/apr/28/thomas-piketty-capital-surprise-bestseller - Nikinmaa, Timo | ETLA (2011). Antaa valojen palaa — Teollisuutta tarvitaan.
https://www.etla.fi/julkaisut/b249-fi/
Itse olen puhunut palkkadeflaatiosta, suhteellisena käsiteenä,ei ole nimellistyötuntikustannuksella väliä kunhan sillä saa säädyllisen elämän. Palkkataso voisi olla vaikka euro tunnilta jos muu yhteiskunta joustaa samaan tasoon. Edelliisen laman aikoihin meille räjähdyksen omaisesti levisi kirpputorit, ne ovat tarjoneet nuukille ja köyhille edullisia ostospaikkoja ja mikä tärkeintä näin on voitu kiertää arvonlisäveroa. Toivoisi tämän taantuman synnyttävän yhtä ripeään tahtiin työpörssejä joissa paikallinen kysyntä ja tarjonta kohtaisivat, ja näin voitaisiin aivan aktiivisesti ja rehellisesti kiertää ns sivukuluja. Metelihän siitä tietysti nousisi ja oikeussalien ovet kävisi, mutta mitään uudistusta ja muutosta ei ole pystytty toteuttamaan silkkihansikain. Esimerkiksi Väinö Tanner joutui oikeuteen ja tuomituksi pääministerinä ollesaan, kun oli elannon pääjohtajana vastuussa silloista kulkukaupaa rikkovan tominnan aloittamisesta kauppaautojen muodossa. Lakia myöhemmin muutetiin ja siihenasti laiton toiminta sai toimintaoikeudet.
Kuinka asuntojen ja asumisen hinta vaikuttaa palkkapyyntöihin?
On itsestään selvää, että se on se oleellisin seikka työvoimakustannuksissa. Toki muitakin on.