Uutisessaan ”Yhdysvallat: Venäjä mukana vahvasti Ukrainassa” 23.4.2015 Yle toteaa, että ”Yhdysvaltojen mukaan ei ole epäilystäkään siitä, että Venäjä on mukana Itä-Ukrainan ko[n]fliktissa”.

Samassa uutisessa Yle mainitsee, että ”Noin 300 USA:n sotilasta on nyt Ukrainassa kouluttamassa joukkoja” (kuvateksti)  ja että ”Yhdysvallat syyttää Venäjän kokoavan joukkojaan Ukrainan rajalla”. Toisin sanoen USA:n joukot operoivat Ukrainan sisällä ja Venäjän joukot Venäjällä, Ukrainan ulkopuolella.

Ja tästä Yle nostaa otsikoksi Yhdysvaltain väitteen ”Venäjä vahvasti mukana Ukrainassa”.

Vaihtoehtoisiakin otsikoita löytyisi, kuten: ”USA yhä vahvemmin sotilaineen mukana Ukrainassa”

Uutisen lause ”Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, Etyjin tarkkailijat ovat toistuvasti raportoineet Minskin tulitaukosopimuksen rikkomuksista Itä-Ukrainassa” välittää uutisen sävykontekstissa vaikutelman, että nimenomaan separatistit ovat syyllistyneet Minsk 2:n rikkomiseen. Tosiasia kuitenkin on, että rikkomuksia on tehty molemmin puolin. Uutiset ovat myös kertoneet Ukrainan armeijan keskittävän tykistöään uutta hyökkäystä varten.

Uutisvälityksen yksisilmäisyyden ja valikoivuuden lisäksi huomionarvoista on Ylen vaikenemien uutisten pitkä lista.

Niistä viime päivien merkittävimpiin kuuluu Puolan presidenttiehdokkaanakin olleen Janusz Korwin-Mikken haastattelu puolalaisessa Wirtualna Polska -mediassa. Korwin-Mikke oli yksi ensimmäisiä puolalaisia poliitikkoja, jotka avoimesti totesivat CIA:n operoineen kidutusleireineen Puolan maaperällä, joten hänen kannanottojaan voisi pitää vähintäänkin huomion arvoisina.

Tuoreessa haastattelussa Korwin-Mikke väittää, että Kiovan Maidan-aukiolla helmikuussa 2014 sekä mielenosoittajia että poliiseja murhanneet sala-ampujat koulutettiin Puolassa. Tavoitteena oli luoda kaaosta ja mahdollistaa sen turvin tehty vallankaappaus. Maidanin verilöyly johtikin suoraan presidentti Viktor Janukovitsin maastapakoon ja USA:n hyväksymän nukkehallitsijan, Petro Poroshenkon, istuttamiseen presidentiksi.

Sota on hyödyllinen vain USA:n näkökulmasta, Korwin-Mikke toteaa haastattelussa.

Tällaista uutisointia Yleltä on turha odottaa.

Valtiollisena mediana Ylellä on kuitenkin erityinen status; varsinkin ulkomaalaisten keskuudessa sen oletetaan heijastavan valtion näkemyksiä omassa tiedonvälityksessään. Suomen valtio ei kuitenkaan ole tehnyt Ylen esittämiä johtopäätöksiä, vaan niitä ovat tehneet yksittäiset Carl Haglundin kaltaiset, erityisen Nato-mieliset poliitikot. Toivottavasti pian valittava uusi hallintoneuvosto pystyy ohjaamaan Ylen objektiivisemman uutisvälityksen tielle.

1 KOMMENTTI

  1. Koska massamediamme on NATO:a kannattava ja kertoo uutisia siltä kantilta jossa Venäjä demonisoidaan ja USA & EU esitetään positiivisessä valossa, kaikki vaihtoehtomedia saa väistämättä leiman ”venäjä-myönteinen”. Kun paljastaa massamediamme propagandan, joutuu pakostakin paljastamaan että propaganda on NATO-agendaa ja globalismia tukevaa.

    Ei sille voi mitään, kun näin on marjat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here