Viime viikonlopun väkivaltaisuudet Makedoniassa herättivät jälleen pelkoja albaaniterrorin uudesta tulemisesta Balkanin ”ruutitynnyriin”. Rajakaupunki Kumanovoon muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupunki Skopjesta hyökkäsi lauantaina lähes 50 automaattiasein ja pommein varustetun taistelijan terroristiryhmä, jonka jäsenet olivat pääosin ”naapurimaa” Kosovosta. Sunnuntaina päättyneissä taisteluissa kuoli kahdeksan poliisia 37:n haavoittuessa, ja 14 terroristia sai surmansa ja 30 saatiin pidätettyä. Näistä 18 on Kosovon albaaneja. Aiemmassa kahakassa aseistettu ryhmä oli huhtikuun 21. päivänä vallannut Kumanovossa rajapoliisin tukikohdan.
Terrori-iskun jälkimainingeissa Etyj, EU, NATO ja USA antoivat yhteisen lausunnon toivoen Kumanovon väkivaltaisuuksien säilyvän vain yksittäisenä ilmiönä. Poliittisesti tällainen toive varmaan sopisikin hyvin länsivalloille, mutta mielestäni Kumanovon tapahtumat ovat osa lännen ajaman Balkanin politiikan historiallista jatkumoa, sen yksi oheisvaikutus.
Albanian pääministeri Edi Raman äskettäinen lausunto, että Kosovon EU-integraation hiipuminen saattaisi johtaa Albanian ja Kosovon keskinäiseen yhdentymiseen, herätteli pelkoja ”Suur-Albania”-haaveen elpymisestä. Sekä albanialaiset että kosovonalbanialaiset nationalistit ovat tätä haavetta toistuvasti propagoineet. ”Suur-Albania” on kansallismielinen hanke, joka Albanian ja Kosovon lisäksi ulottuu rajojen yli Serbiaan, Makadoniaan, Montenegroon ja Kreikkaan.
Kumanovon tapahtumia kommentoidessaan Serbian turvallisuuspalvelun (VBA:n) johtaja Petar Cvetkovic totesi haaveen Suur-Albaniasta saavan jossain määrin tukea länsivalloilta. Hän myös mainitsi turvallisuuspalvelun varoittaneen huhtikuussa Makedonian viranomaisia albaaninationalistien ryhmästä, mutta näitä varoituksia ei otettu riittävän vakavasti.
Albanian media puolestaan on julkaissut Makedonian ”vapautusarmeijan” — “National Liberation Army” (NLA) — lausunnon, jossa ko. ryhmä ottaa vastuun hyökkäyksistä ja niiden jatkumisesta myös tulevaisuudessa kunnes eri alueiden albaaniväestö yhdistyy. NLA:lla oli yhteyksiä 1990-luvulla toimineeseen Kosovon vapautusarmeija KLA:han (Kosovo Liberation Army). “The Guard of Republic Ilirida” -niminen järjestö puolestaan ilmoitti sunnuntaina taistelujen jatkuessa, että kaikki albaanilaisryhmät, sotilasyksiköt ja NLA toimivat nyt yhdessä tavoitteenaan perustaa IIiridan tasavalta.
Ensimmäiset merkit albaaninationalistien aktivoitumisesta saatiin edellä mainitussa huhtikuun 21. päivän välikohtauksessa, kun terroristijärjestö NLA:n symboleita kantava 40 henkilön joukko valtasi joksikin aikaa Makedonian raja-aseman vaatien albaanilaisen valtion perustamista Makedoniaan. Merkillepantavaa on, että hyökkäys tapahtui melkein USA:n jättimäisen Camp Bondsteel -sotilastukikohdan naapurissa.
Sekä viime viikonlopun isku että huhtikuinen raja-aseman valtaus eivät välttämättä ole yksittäistapauksia, vaan saattavat olla osa Yhdysvaltain pyrkimyksiä syrjäyttää Makedonian nykyinen poliittinen johto — pääministeri Nikola Gruevskin hallitus — USA:n suosikin, oppositiojohtaja Zoran Zaevin, ja albaanien etnisen kapinan avulla. USA:n Makedonian-suurlähettiläs Jess Baily on myös julkisesti tukenut Zaevin puoluetoveria ja entistä presidentti Branko Crvenkovskia tämän kutsuessa nuorisoa tekemään värivallankumousta Skopjen kaduille. Aiemmin mm. Ukrainassa toteutettujen värivallankumouskäytäntöjen mukaisesti myös Crvenkovski on saanut suuria summia USA:n käyttämiltä järjestöiltä the National Democratic Institute (NDI), National Endowment for Democracy (NED), Freedom House ja George Sorosin Open Society Institute (OSI).
Nähdäkseni Makedonian väkivaltaisuudet ovat Yhdysvaltain 1990-luvun alkuvuosilta asti harjoittaman Balkanin politiikan johdonmukainen jatke. Tämä politiikka alkoi USA:n lähdettyä tukemaan kroatialaisia natseja näiden itsenäisyyspyrkimyksissä. Politiikka jatkui saumattomasti tuessa Bosnian muslimeille. Lopputuloksena saatiin Daytonin rauhansopimuksen myötä vailla omaa identiteettiä oleva, kolminkertaisen hallintorakenteen omaava, toimimaton Bosnia-Hertsegovinan valtio, jonka kehitys on ollut takaperoista huolimatta liki sadan miljardin dollarin kansainvälisestä avusta tämän keinotekoisen luomuksen rakentamiseen.
Sama politiikka jatkui Kosovossa, jossa USA asettui muslimien heimoyhteiskuntaan tukeutuvan kapinaliikkeen tueksi aikaansaaden järjestyneen rikollisorganisaation kaappaaman näennäisvaltio Kosovon.
Nyt näyttää olevan vuorossa Makedonia, jossa Yhdysvaltain lisämotiivina on pääministeri Gruevskin haluttomuus osallistua Ukrainan varjolla Venäjään kohdistettaviin pakotteisiin. Yhtenä USA:n politiikan taloudellisena pontimena saattaa olla pyrkimys estää Venäjän South Stream -kaasuputkihanketta korvaavan Turkish Stream -putken pääsy EU:n markkinoille Balkanin kautta.
Makedonia säästyi etniseltä väkivallalta Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä 1990-luvulla. Sen sijaan vuonna 2001 albaanikapinalliset (albaaneja on Makedonian väestöstä 25–30 %) aloittivat sodan vaatien parempia oikeuksia albaanivähemmistölle. Sota loppui länsimaiden osittaisen painostuksen ansiosta ns. Ohridin sopimukseen, jossa albaaneille taattiin perustuslailliset oikeudet. Silloiset kapinalliset ryhmittyivät poliittiseksi puolueeksi istuen nykyisin jopa Makedonian hallituksessa. Vuonna 2004 parlamentti edelleen hyväksyi lainsäädännön, jolla paikallisia rajoja piirrettiin uudelleen ja lisättiin albaanien itsehallinnollisia oikeuksia alueilla, joilla he ovat enemmistönä.
Vuonna 2005 Makedonia pääsi EU:n jäsenehdokkaaksi, mutta jäsenyyshanke ei ole edennyt johtuen nimikiistasta Kreikan kanssa. Kreikassa on myös Makedonia-niminen alue, mistä syystä Jugoslaviasta itsenäistyneen Makedonian valtion nimen eteen liitetään tarkennus ”Entinen Jugoslavian tasavalta”.
Edellä mainittuja teemoja käsittelen tarkemmin pääblogini kirjoituksessa Terrorism in Macedonia Wasn’t An Isolated Act!
