Henry Kissinger on kertonut mainiossa kirjassaan On China siitä, miten edellinen muutos suurvaltasäätilassa sai alkunsa. Kiinan johtajat Mao Tse-tung ja Tshou En-lai katsoivat Neuvostoliiton joukkojen keskityksen Kiinan rajoille olevan todella realistinen uhka Kiinan turvallisuudelle, ja siksi se halusi lähestyä Yhdysvaltoja. Siitä alkoi Yhdysvaltain aktiivinen Kiina-politiikka Kissingerin salaisen diplomatian kautta. Sen symbolina presidentti Richard Nixon teki historiallisen vierailunsa Maon Kiinaan. Minäkin söin 1970-luvun alussa New Yorkin 1. Avenuella olevassa, YK-ihmisten suosimassa kiinalaisessa ravintolassa saman menun, jonka kiinalaiset olivat tarjonneet Nixonille.
Yhdysvaltain johtajilla on Kissingerin mukaan ollut kuitenkin useita syitä siihen, että Kiina-suhteet eivät koskaan todella lämmenneet. Eivät edes silloin kun Kiinasta oli tullut Yhdysvaltain suuri pääomittaja. Tähän on ollut ehkä suurin syy se, että Yhdysvallat on nähnyt Kiinan olevan uhka sen globaalille taloudelliselle ja sotilaalliselle ylivallalle.
Uuden Venäjän aikana Kiinan ja Venäjän suhteet eivät myöskään ole päässeet erityisemmin kukoistamaan. Venäjä halusi päästä euroatlanttisiin järjestelyihin ja kun se ei onnistunut, niin korkeat energian hinnat loivat Venäjälle kapasiteettia, jolla se kykeni lisäämään vaikutusvaltaansa kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi Venäjän etujen mukaista näytti olevan Kiinan pitäminen ulkona Venäjän arktisilta alueilta.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun Yhdysvallat ja EU pyrkivät liittämään Ukrainan Saksan etupiiriin Ukrainan ja EU:n välisellä vapaakauppasopimuksella. Venäjä asettui vastarintaan ja erinäisten provokaatioiden jälkeen miehitti ja liitti itseensä Krimin niemimaan sekä tuki voimakkaasti Itä-Ukrainan separatisteja ja näiden autonomiavaatimuksia. Yhdysvallat ja EU eivät katsoneet etujensa mukaiseksi joutua aseelliseen konfliktiin Venäjän kanssa Euroopassa, joten Venäjälle määrättiin talouspakotteita. Tarkoituksena oli ajaa muutenkin huonossa taloudellisessa hapessa oleva Venäjä polvilleen ja siten myöntymään ennen kaikkea Ukrainan ja Moldovan liittämiseen Saksan etupiiriin. Angela Merkelin tavoitteet Ukrainan suunnalla ovat tietenkin sopeutettu tämän päivän voimasuhteisiin, mutta perustavoite ei eroa Saksan pitkäaikaisista tavoitteista, jotka alkoivat jo I maailmansodan aikana ja jatkuivat II maailmansodan aikana.
Kun Yhdysvaltain administraatiossa ja kongressissa on paljon voimia, joiden mukaan myös Kiinaan pitäisi kohdistaa taloudellisia pakotteita, niin uusi yhtälö alkoi olla valmis. Venäjä halusi lähestyä Kiinaa saadakseen yrityksilleen pääomia lännen pääomahanojen sulkeuduttua. Kiinan etujen mukaista ei ollut päästää Venäjää sortumaan lännen pakotteisiin, joten syntyi varsin laaja sopimus siitä, miten Venäjä tulee jatkossa toimittamaan energiaa Kiinalle. Kiinan presidentin näyttävä vierailu voiton päivän juhlallisuuksissa Punaisella torilla ja vierailun yhteydessä allekirjoitetut sopimukset antoivat Venäjälle lupauksia pääomista varsin edullisin hinnoin ja nopein tuloksin.
Kiina ei siis vastusta Yhdysvaltoja, mutta se tukee Venäjää. Yhdysvalloilla ei ole tässä uudessa tilanteessa mitään mahdollisuuksia alkaa painostaa Kiinaa pakotteilla, sillä se johtaisi vain väistämättä Yhdysvaltain eristäytymiseen kehittyvien talouksien markkinoilla ja rohkaisisi Kiinaa ottamaan ratkaisevat askeleet dollarin aseman muuttamiseksi etuajassa. Lisäksi Yhdysvaltain halu joutua aseelliseen selkkaukseen Kiinan ja Venäjän yhteisen voiman kanssa ei liene kovin suuri. Tässä tilanteessa ulkoministeri John Kerry teki Sotshin matkansa ja The New York Times kirjoitti kuuluisan pääkirjoituksensa Yhdysvaltain mahdollisesta kurssinmuutoksesta suhteessa Venäjään.
EU on tietenkin samanlaisen ongelman edessä. Venäjä-pakotteet ovat itse asiassa eristämässä Eurooppaa kansainvälisen politiikan valtavirroista ja pitkällä säteellä Eurooppa tulee joka tapauksessa olemaan tässä uusjärjestelyssä marginaalissa. EU:n sisäinen koheesio on nyt jo rapautumassa eivätkä Suomen voimat yksin riitä pitämään EU:n etuja jossain linjassa Suomen etujen kanssa. Neuvostoliiton hajottua kesti tasan 22 vuotta, kun Suomi oli käyttänyt kaiken sen poliittisen pääoman, jota sillä Venäjä-suhteissa oli ja päätynyt poliittisten suhteiden katkaisemiseen Venäjään sekä sotilaalliseen vastakkainasetteluun Itämerellä Venäjän kanssa.
Heikki Talvitie on toiminut suurlähettiläänä Belgradissa, Moskovassa ja Tukholmassa, minkä lisäksi hän on työskennellyt Haagin lähetystössä sekä New Yorkissa YK-edustajana. Lisäksi hän on mm. toiminut Etyjin erikoislähettiläänä Georgiassa. Kirjoitus on julkaistu alun perin Suomi–Venäjä-seuran nettisivuilla ja uudelleenjulkaistaan Vastavalkeassa Talvitien luvalla.
Suomen osalta OK, mutta kirjoittaja voisi hieman tutkia itse mitä Krimillä tapahtui läntisen narratiivin tahdottoman imemisen sijaan.
Aika pitkälti samaa mieltä ’JP*n kanssa, paitsi että ehkä voisi muotoilla : ’kirjoittaja voisi hieman tutkia itse mitä Ukrainassa tapahtui läntisen, nyt jo vanhentuneen narratiivin ja suoranaisten valeiden tahdottoman imemisen ja levittämisen sijaan.’ Kirjoittajan kuvaus Ukrainan kriisistä näyttäisi osin suorastaan huvittavalta, jossei kyseessä olisi vakava asia.
Nythän jopa usan valtamedia, ’Washington Post’ia myöten on jokseenkin suoraan myöntänyt olleensa Ukrainan vallankaappauksen takana. Ettei tietoa ole edes vaikea saada.
(Tuo Kissingerin vanha propagandistinen kirjoitus Kiinan ja Neuvostoliiton suhteista ei näytä kovin ’asiantuntevalta’.)
Tuli tuohon kielivirhe. Piti kirjoittaa:
’Nythän jopa usan valtamedia, ’Washington Post’ia myöten on jokseenkin suoraan myöntänyt usan olleen Ukrainan vallankaappauksen takana. Ettei tietoa ole edes vaikea saada.’
Kannattaa muuten lukea verkkolehdestä ’Salon.com’ Patrick L. Smith ’in hyvä artikkeli ’New York Times propagandists exposed: Finally, the truth about Ukraine and Putin emerges’.
Siitä löytyy viitteet muunmuassa siihen mitä esim. ’September-October edition of Foreign Affairs’ asiasta kirjoittaa. Lehteä löytyy jopa suomalaisista kirjakaupoista. Jossei nyt jo liene sensuroitu.
Tuo aikaisempi kommentti oli aika kehnosti muotoiltu. Olisi pitänyt ’vähän’ sovinnollisemmin kirjoittaa. Vaikka näin: ’Että olisi hyvä yrittää ottaa selvää, missä asioissa amerikkalaiset ja Suomen media perässä, aivan tietoisesti valehtelivat (niinkuin niin monta kertaa ennenkin ja tulevat varmaan vastakin niin tekemään) eikä pelkästään toistaa niitä tarinoita. Nyt kun tietoa on melko helposti saatavana’.