Näin kirjoitti talousnobelisti Paul Krugman maanantaina (29.6.2015) The New York Times -lehdessä. Myös toinen talousnobelisti, Joseph Stieglitz, on esittänyt saman ajatuksen, kuten myös USA:n keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan. He ovat myös tuominneet EU-maiden leikkausohjelmat järjettöminä.
Euro on poliittinen projekti, joka luotiin Saksan ja Ranskan johdolla. Euroon pääsemiseksi luotiin säännöt, joiden mukaan jäsenmaan julkinen velka ei saa ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta eikä talouden alijäämä saa olla yli 3 prosenttia. Näitä sääntöjä rikottiin jo euroa luotaessa. Mm. Italian ja Belgian velka oli noin 100 % BKT:sta, mutta ne kelpasivat, koska olivat EU:n perustajajäseniä. Suomikin liittyi liput liehuen euroon ensimmäisten joukossa kansalta kysymättä. Ruotsissa ja Tanskassa kansalaiset torjuivat euron kansanäänestyksellä.
Kokonaan oma lukunsa on Kreikan tulo euroon. Tilastoja räikeästi vääristelemällä Kreikka liittyi ensimmäisten joukossa euroon vuonna 2002. Vähitellen Kreikan vilpillisyys paljastui ja maa syöksyi suuriin vaikeuksiin, joita on yritetty voittaa ns. Troikan (IMF, EU ja EKP) tukipaketeilla. Samalla Kreikka on joutunut köyhyyskierteeseen, josta se ei helposti selviä. Selvää on jo, ettei Kreikka koskaan selviä nykyisestä yli 300 miljardin euron velasta, jossa Suomenkin vastuut ovat 7 miljardia euroa.
Terveellä järjellä voidaan ymmärtää, ettei mikään maa pysty hoitamaan talouspolitiikkaa ilman omaa valuuttaa. Vahva euro piti Suomen satimessa monia vuosia. Euro on nyt heikentynyt, mutta silti Suomessa ajetaan ns. sisäistä devalvaatiota, jolloin palkat ja eläkkeet on käytännössä jäädytetty jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ostovoima on kuitenkin heikentynyt ja työttömyys lisääntynyt. Sisäinen devalvaatio saatiin aikaan syyllistämällä Suomen ay-liikettä liian korkeista palkankorotuksista ja korkeasta sosiaaliturvan tasosta. Kummallekaan ei löydy perusteita EU-maiden vertailussa.
Kreikan kehitys on tällä hetkellä vielä arvoitus. Periaatteessa euron piti olla peruuttamaton, mutta onko se sitä? Tämä saatetaan nähdä jo lähipäivinä.
Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.
Saas nyt nähdä miten tässä käy. Amerikkalaiset instituutiot, dollari, IMF, World Bank ja luottoluokittajat on pitäneet euroa suurena uhkana, ja aloittivat tietenkin taistelun sitä vastaan. Muutamalla taitavalla siirrolla euro saattaa taiston vieläkin voittaa.
Jos Kreikka ensihädässä ottaa vastaan jo tarjottuja investointeja ja lainaakin vastaan Venäjältä ja pidemmän päälle uudeĺta Aasian investointipankilta AIIB ltä, Kreikka saattaa hyvinkin vielä nousta suosta.
Ylipäätään EU n pitäisi nyt nopeasti alkaa sitoutua AIIB n kehittämiseen ja hylätä edellä mainitut amerikkalaiset instituutiot.
Raha on aprillia.
Kreikan ongelmat on selvitetty yksinkertaisimmin siten, että EKP luo aprillirahaa 300 miljardia euroa, maksaa sillä Kreikan vastuut pois, ja alaskirjaa sen 300 miljardia euroa luottotappiona… sanotaan nyt vaikka vuoden kuluttua.
Kreikka pääsee eroon eurosta, EU:sta ja veloistaan, ja toki IMF:stäkin. Saattaa hyvässä lykyssä saada itsenäisyytensäkin takaisin.
Mutta mitä me teemme USA:n sotilastukikohdille ja sotilaille Kreikassa? Kreikkahan oli CIA:n ensimmäinen kohde MSII:n jälkeen, joten historia saattaa velvoittaa…
Totta. Raha syntyy aina tyhjästä, jos ei omassa pankissa niin jonkun toisen. Ja raha on palautettava pankkiin korkoineen. Rahan luojalla on oikeus periä lainasta (manipuloitu) ”markkinakorko”. Jos raha luodaan valtion omassa pankissa, se palautuu kiertoon takaisin hyödyttämään valtion taloutta, valtion ei ole pakko tuottaa voittoa. Valtio voi myös päättää mitä rahalla ja sen voitoilla tehdään. Yksityisesssä liikepankissa luodulla rahalla saatu tulos taas menee, niin minne? Emme taida tietää, menee pankkisalaisuuden verhon taakse. Turha väittää että se ei ole keneltäkään pois. Kyllä se kansalaisilta on pois. Meiltä se kerätään ja se näkyy kansan köyhtymisenä. Tässä rahasysteemissä ei ole taloutta ilman velkaa. Jos rahaa ei lainata liikepankeista, taloutta ei ole. Samoin käy jos velka maksetaan pois, rahaa ei ole, ei niin taloutta.
Soini sanoi, raha ei synny tyhjästä, joku sen aina maksaa. Ensimmäinen väittämänsä ei ole totta, toinen on. Tämä on velkapyramidi jonka täytyy vain kasvaa pitääkseen talouden pyörimässä. Kun ihmiset eivät voi ottaa enää velkaa tulojen laskiessa, kasvu pysähtyy ja talouden rattaat alkavat pyöriä taaksepäin.
Euro pitäisi olla emumaiden oma raha, mutta ei se ole. Sen määrästä ja korosta päättää EKP, sen vaaleilla valitsemattomat henkilöt ja se antaa rahaa vain liikepankeille. Jos mielit saada rahaa, sinulla on oltava tili liikepankissa, yksityisessä osakeyhtiössä, joka perii rahasi käsittelystä asianmukaiset palkkiot. Eikö tämä ole enemmän kuin luonnollinen monopoli ja samalla verotusoikeus, joka pitäisi olla vain viranomaisella.
EKP on siis politiikasta riippumaton toimija, samoin demokratiasta. Meillä, jos voi sanoa, on EKP’ssä yhden henkilön edustus, Erkki Liikanen, (ei siis se joka syö magneesiumia, vaan entisen Suomen pankin johtaja). Hänenkin tarvitsee vain tiedottaa eduskunnalle silloin tällöin mitä on viime aikoina kohkattu, vaikka vastuunsa tulevat meille maksuun 110%. Hän sanoikin aamuteeveessä helmikuussa 2014 seuraavaa: ”Talouden tosiasiat on erotettava politiikasta”. Kun käsittääkseni politikot puhuvat nytkin pelkästään taloudesta, mitä silloin jää politikoille? Vatulointi ja iterointi?
Edellinen pääministeri mainitsi myös, että euro on darwinistinen valuutta joka toimii Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa. Ilmeisesti hän laskee darwinismin ulkopuolelle ne jotka voivat rahan luoda sekä kerätä siitä voitot, kuin myös itsensä rahan luojien sisälähettinä. Darwinismihän olisi muuten aika sokea, se koskettaisi kaikkia. Hän jätti myös kertomatta mikä noissa maissa toimii. Sen haluaisin tietää minäkin.
EKP käyttää Kreikassa juuri nyt järeintä asettaan, lopettaa rahoituksen, vaikka on sen perustehtävä. Haluaa näyttää, että demokratialla kansanäänestyksineen ei ole mitään virkaa. Ei sillä olekaan, emussa. Valtiot ovat menettäneet täysin suvereniteettinsa, sanoi Mario Draghi. Kreikka on tehnyt enemmän uudistuksia kuin mikään ylivelkaantunut emumaa ja näyttää että mikään ei riitä. Nyt on aika kreikkalaisten heittää helvettiin troikka ja emu ja kääntyä niiden puoleen jotka laittavat talouden kuntoon. Tämä hallitus ja kansa eivät ole kriisiin syyllisiä vaikka heitä rangaistaan. Se on vain tapa finanssikriiseissä, syylliset palkitaan ja syyttömät rangaistaan, kuten meilläkin 90-luvulla. Ja nyt taas.
Kukaan ei edes kysy missä ovat Kreikan velkarahat. Jos ne olisivat Kreikassa, siellä jokainen olisi miljonääri. Veikkaisin että ne ovat enimmäkseen veroparatiiseissa. Pankit ja korppikotkarahastot ovat tehneet noilla velkamiljardeilla muhkeat voitot ja jakaneet niistä asianmukaiset bonukset johtajilleen. Ja onhan velatkin jo jyvitetty emuveronmaksajille, mitäpä sääntöä tai sopimusta ei ole EU’ssa rikottu. En tiedä yhtään joka olisi pidetty. Nyt noita velkoja pitäisi sitten periä täysin maksukyvyttömäksi ajetuilta kreikkalaisilta. Missä tässä on järkeä?
Euro luotiin monetaristisen uusliberalismin huumassa ja erona esimerkiksi yhdysvaltoihin se ei saa rahoitaa suoraan jäsenvaltioita, kuten ei usa kaan, vaan kun liittovaltio kehitys on kesken, voidaan nykyistä valtioiden velkakriisiä käyttää vipuvartena kohden liitovaltiota, federaatiota. Eräs keino, jota varmasti yritetään on yritys leikata valtioiden yli 60 prosentin velat keskuspankin ostoohjelmilla ja näin elvytää taloutta . Ensin täytyy kuitenkin tämä euraasian niemenkärki kriisiytää oikein kunnolla, silloin homma toteutuu kuin fridmanin käsikirjoituksen mukaan.
Euroopan Keskuspankkihan on jo kauan sitten rikkonut tuon periaatteen ettei rahoita osavaltiota (emme ole jäsenmaita vaan osavaltioita), ja ostaa rajattomasti kriisimaiden velkakirjoja. Tosin, se ostaa niitä yksityisitä pankeilta eikä suoraan kriisimailta. Eli kuljemme ihan samaa setelirahoituksen tietä kuin Yhdysvallatkin, tosin tähtiteteellisesti pienemmin summin. Ja pakkohan EKP:n oli tuohon mennä, koska Euroopan talous tarvitsee lisää rahaa, ja velkoja pitää vetää pois hallintoja kiusaamasta. FED puolestaan on ollut Yhdysvaltain hallinnon suurin rahoittaja jo ainakin yli 20 vuotta.
Velkakirjojen osto on tosin sama juttu kuin pankkilaina. Velkakirjan myyjä jopa maksaa korkoa ostajalle. Että eipä se viimekädessä mitään pelasta, mutta mahdollistaa taas lisävelkaantumisen.
Ameriikoissa FED painaa rahan ja liittovaltio velkakirjan. Näin maalta katsoen asia pitäisi olla toisinpäin, mutta ei ole. Miksi näin on, en tiedä. Jos valtio voi painaa velkakirjan se voi painaa myös rahan.
EKP ostaa velkakirjoja ”jälkimarkkinoilta”. Se on aikalailla monimutkainen viritys. Pankki painaa rahan ja lainaa valtiolle. Valtio ei maksa, EKP ostaa pankilta (tai ”sijoittajalta”) velkakirjan. Pankki tai sijoittaja saa kuin saakin rahansa ja velka tulee EKP’n piikkiin jonka veloista vastaamme taas me, emukansalaiset. Toista tapaakin on käytetty. Valtio lainaa rahaa pankilta tai ”sijoittajalta”, antaa sen toiselle velkaiselle valtiolle joka antaa rahan takaisin sijoittajalle. Tämä on jonkin sortin ikiliikkuja jossa sijoittajan asema on turvattu.
Näitä monimutkaisia tukihimmeleitä on jouduttu keksimään, koska emun toisessa vaiheessa kiellettiin keskuspankilta valtioiden suora rahoitus. Siksi keskuspankki rahoittaa valtioita pankkien ja sijoittajien kautta. Onko tässä mitään järkeä on toinen juttu. Välikädet vievät voitot, niin kauan kuin on jotain vietävää. EKP voi painaa lisää vietävää, mutta se pysähtyy pankkiin tai sijoittajalle. Heille voi esittää vain hartaan toivomuksen lainata rahaa vähän ihmisillekin, mutta jos heillä ei ole mistä ottaa, ei voi lainata. Talous on seis.
Ja uutta himmeliä ollaan tekemässä, TTIP sopimusta. On vähintään yhtä suuri virhe kuin emu, ellei suurempi. Se betonoi suurten korporaatioiden vallan yli kansallisten. Jos satuitte katsomaan teevee kakkosesta ”Food inc” ohjelman, jonka toi meille nähtäväksi Ameriikoista Madventures. Siinä kerrottiin miten suuret korporaatiot kohtelevat tuottajia, työntekijöitä ja kuluttajia. Saattaa toisiin aatoksiin noiden ”vapaakauppasopimusten” kanssa.
Pitäisikö meidän antaa anteeksi päättäjillemme, koska he eivät ilmeisestikään ymmärrä mitä ovat tehneet ja mitä ovat tekemässä? Mielestäni ei. Heidät pitäisi saattaa mahdollisimman nopeasti meidän erinomaisten työvoimapalvelujen käyttäjäksi. Ovathan he itse nämäkin palvelut olleet luomassa.
Jep, noinhan se menee, MK. Valtiot on aina olleet rahanlainaajille keino ansaita tuottoa. Valtioiden pitää velkaantua, koska korkojen maksu pankeille on jatkuva pankkituki. Mekin maksamme sitä pankkitukea pari miljardia euroa valtion lainoista joka vuosi. Ja vielä noin 90% ulkomaille. Toinen ryhmä joka hyötyy pankeista, on suurpääoma. Kun pankit saavat luoda rahaa tyhjästä (lähes rajattomasti), sijoittajat saavat pelirahaa helposti. Mikäli pankit saisivat ainoastaan lainata valtion luomaa rahaa, luoton myöntämisellä olisi rajat. Näiden kahden suurpääomaryhmän takia (pankkien ja sijoittajien) valtioiden oma rahanpainaminen on tabu.
Niin ja tietysti, jos raha tulisi talouteen julkisen sektorien palkkojen ja ostojen sekä valtion tukien myötä, se romuttaisi koko kapitalistisen maailmankuvan, jossa raha luodaan pankkilainojen kautta – vaikka useimmat ihmiset kuvittelevatkin että raha syntyy jotenkin maagisesti tuotannosta tai kaupan käynnistä). Valtion liikkeellelaskema raha kuulostaa useimmista sosialismilta, vaikka sitä on aiemmin tehnyt mm. USA, Iso-Britannia ja Saksa.
Kuvio ei ole mitenkään vaikea. Kuka hyvänsä kansalainen tai kansanedustaja kyllä sen ymmärtää, kunhan vähän paneutuu asiaan. Kysymys kuuluu, miksi kukaan ei nosta asiaa esille? Miksi media ei kirjoita siitä? Media kirjoittaa kyllä siitä, kuinka Kreikalle tai eurolle velka on valtava ongelma, tai kuinka Suomen velka on kasvanut, tai kuinka kotitaloudet ovat velkaisempia kuin koskaan. Mutta kukaan ei kirjoita siitä, että velka syntyy rahaa luodessa, ja vain siitä syystä, että maksuvälineen luoja (pankki) haluaa tehdä sillä voittoa!
Kansainväliset pankkiirit ovat kansainvälisiä vallanpitäjiä. Poliitikot huipulla tietää sen, ja median ohjaajat tietää sen. Joten velan luonti on hys-hys. Ja valtion raha ei ole (enää) mahdollista. Pitäisikö heille antaa anteeksi? Eikä helvetissä! Kyseessä on käsittämättömän suuren luokan petos.
Päättäjien vaihtaminen vaatii tietoa. Mitä hyötyä siitä on, jos tyytymättömät kansalaiset vaihtaa päättäjiä, ymmärtämättä miksi ja mihin pitää pyrkiä? Muutama puoluejohtaja olisi nopeasti jälleen globalistien talutusnuorassa. Ongelma pitää ensin tunnistaa, ja ratkaisut tuntea. Ja kun siihen pisteeseen pääsee, ei voi olla haluamatta vaihtaa päättäjiä.
Elämänmeno on tullut liian monimutkaiseksi ja vaikeaksi Suomessa ja koko euroopan unionissa. Se on kuin tuhatjalkainen joka sotkeutuu omiin kinttuihinsa .
hyvin monet ovat varmoja siitä että totaalinen tuho on edessä
Asun etelä Marokossa ja arabiaa osaava vaimoni luki juuri hämmästyttäviä uutisia täkäläistä lehdistä. Poliisi oli saanut kiinni miehet jotka tappoivat julmasti tanskalaisen ja norjalaisen naisen ISIS tyyliin KURKKU auki. Kuka oli tämän teon pääsuunnittelija ? Hän ei ole muslimi eikä arabi vaan pesunkestävä sveitsiläinen . Hän oli muuttanut asumaan Marakechiin ja organisoinut melko mittavan organisaation kauempaa Afrikasta tulleista . Marokon lakien mukaan tämä sveitsiläinen tulisi hirttää , mutta nyt onkin mielenkiintoista aikooko Sveitsi vaatia kansalaisensa pelastamista hirttotuomiolta . Näyttää siltä että Sveitsissä Saksassa Itävällassa on SUURI määrä radikaaleja aineksia jotka joitain vuosia sitten liittyivät isikseen. Heidän jäätyään alakynteen , näistä ei ole mediassa puhuttu mitään . Mutta eivät nämä kymmenet tuhannet eurooppalaiset terroristit eivät ole mihinkään hävinneet . He ovat ´´maanalla ´´ piilossa, hyvin moni on etelä Marokossa.
olen kuintenkin synnynnäinen optimisti ja yritän nähdä positiivisia mahdollisuuksia
kerron niistä blogissani
http://www.unianova.eu/wordpress/