Näin tiivistää väitteensä nuori historioitsija, tohtori Niklas Jensen-Eriksen, jolla on väitteensä tueksi vahvoja todisteita. Niitä hän esittelee kirjassaan Läpimurto, joka alaotsikkonsa mukaisesti käsittelee suomalaista metsäteollisuutta talouskasvun, integraation ja kylmän sodan Euroopassa 1950-luvulta ensimmäiseen öljykriisin 1973.
Lahjonta ei kuulunut tavallisen suomalaisen jokapäiväiseen elämään tai arkipäiväiseen liiketoimintaan, toisin kuin monissa maissa yhä edelleen. Sen sijaan politiikassa liikkui rahaa, joka ei päivänvaloa kestänyt. Keskenään verisesti kilpailleet puolueet, niiden sisäiset ryhmäkunnat ja ammattiliitot tarvitsivat rahoitusta, jota tunnetusti saatiin muun ohella Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain tiedustelupalveluilta ja muista arkaluontoisista lähteistä.
Suurteollisuus oli yksi puoluetoiminnan keskeisimpiä rahoittajia. Siitä ei julkisuudessa puhuttu, mutta ulkopuoliset kyllä arvailivat, että markkoja liikkui runsaasti yhtiöiltä ja elinkeinoelämän järjestöiltä puolueille.
Kysymys ei ollut pikkusummista. Pelkästään Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton tutkimus- ja valistustoiminnan määrärahat eli niin sanottu ”poliittinen budjetti” oli parhaimmillaan 1950-luvulla suurempi kuin liiton varsinainen budjetti. Tuolloin liitto keräsi jäseniltään — siis maan johtavilta metsäfirmoilta — vuosittain 40–60 miljoonaa vanhaa markkaa, millä summalla saattoi palkata esimerkiksi satakunta keskipalkkaista puoluetoimitsijaa.
Yksi poliittisen erityisrahoituksen kohde oli Pohjois-Suomi, jossa korpikommunismi oli vahvoilla. Tämän uhan torjuntaan teollisuus oli valmis avaamaan kukkaronnyörejään. Suurinta tukea teollisuudelta sai Oulun ja Lapin lääneissä maalaisliitto, jolla oli esittää parhaat näytöt kyvyistään hillitä kansandemokraattien etenemistä.
Samoista kommunismin patoamisen syistä teollisuus otti myös sosiaalidemokraatit tuettavikseen, tosin paljon pienemmin panoksin kuin porvarilliset puolueet. Jälkimmäisistä eniten rahaa metsäteollisuudelta sai kokoomus, mutta ei ruotsalaista kansanpuoluettakaan unohdettu. Puunjalostusteollisuuden keskusliiton toimitusjohtaja J.O. Söderhjelm oli suurelle yleisölle tunnetumpi ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikkona, joka itse asiassa toteutti suurten metsäyhtiöiden edunvalvontatehtäväänsä myös pitkäaikaisena kansanedustajana ja moninkertaisena ministerinä.
Söderhjelmin ohella suoraa henkilökohtaista rahoitustukea metsäfirmoilta saivat sellaiset ”teollisuutta lähellä olevat” kansanedustajat kuin Päiviö Hetemäki ja T. A. Wiherheimo. Molemmat herrat toimivat myös ministereinä, ja molemmilla oli korkea siviilitoimi talouselämän järjestöissä, Hetemäellä puunjalostajien työnantajaliitossa ja sittemmin STK:n johdossa, Wiherheimolla Keskuskauppakamarin johtajana.
Kirjan kiinnostavimpiin henkilöhahmoihin kuuluu legendaarinen puoluesihteeri Arvo Korsimo, joka osasi käyttää maalaisliiton keskeistä avainasemaa sekä puolueensa että Urho Kekkosen kuningastien rahoittamiseksi.
Korsimo oli Jensen-Eriksenin mukaan ”puoluerahoituksen valonaran maailman hämärimpiä ja taitavimpia pelaajia”, joka ei kai jättänyt avaamatta yhtään ovea tavoitteensa edistämiseksi. Hän hankki vaalirahoitusta yhtä aikaa KGB:ltä ja suomalaisilta suurkapitalisteilta, myymällä arvonimiä ja tuontilisenssejä ja koplaamalla poliittisia ratkaisuja rahoituslupauksiin.
Varsinaista jättikoplausta Korsimo koetti kesällä 1957. Puoluesihteeri teki Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton Söderhjelmille ehdotuksen, josta ei kannattaisi kieltäytyä: yhtiöt maksaisivat 100 miljoonaa vanhaa markkaa vaalitukea maalaisliitolle, joka puolestaan järjestäisi valmisteilla olleen tärkeän vientimaksulain metsäteollisuuden kannalta hyväksyttävällä tavalla! Kaupanpäällisiksi Korsimo lupasi teollisuudelle ministeripaikan uuteen hallitukseen.
En ole koskaan kohdannut näin gangsterimaista käytöstä, hämmentynyt Söderhelm kirjasi muistiinpanoihinsa. Metsäteollisuus kieltäytyikin kunniasta. Se ei halunnut ”ostaa ystäviä”, liiton puheenjohtaja Olli Paloheimo muotoili, vaan tukea avokätisesti niitä, jotka olivat ystäviä entuudestaan.
Malttinsa menettäneen Korsimon tyydyttäminen oli muistakin syistä hankalaa. Pyydetty summa oli yhtä suuri kuin metsäyhtiöiltä kahden vuoden aikana kerätty vaalirahoitus kokonaisuudessaan. Muut puolueet olisi pitänyt jättää kokonaan tukea vaille tai haalia lisärahaa yhtiöiltä, jotka muutenkin napisivat maksujen suuruudesta.
Korsimo ei siis jättipottiaan saanut, mutta tavanomainen teollisuuden rahoitus jatkui edelleen. Eduskunta puolestaan hyväksyi vientimaksulain metsäyhtiöiden ankarasti vastustamassa muodossa. Ja lain vahvisti viivytyksittä presidentti Kekkonen, joka ei metsäfirmoja hyvällä ajatellut. Edellisvuoden presidentinvaaleissa enin osa suurteollisuuden poliittisesta rahoituksesta oli kanavoitu Sakari Tuomiojalle Kekkosen ja Korsimon päinvastaisista ponnisteluista piittaamatta.
”Teollisuus on kaikin tavoin toiminut juuri valittua tasavallan presidenttiä vastaan, eikä siltä taholta ole mitään hyvää odotettavissa”, STK:n varapuheenjohtajan oli alistuneena todettava keväällä 1956. Tästä aallonpohjasta suhteet kahden voimatekijän välillä eivät voineet kuin parantua. Siihenkin tarvittiin rahaa, kuten Jensen-Eriksen Läpimurrossaan herkullisesti kuvaa.
Markku Kuisma on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.
| Päätoimittajan kommentti: Poliittinen korruptio elää ja voi hyvin Suomessa
Tässä kirjoituksessaan professori Markku Kuisma luo pikakuvauksen suomalaisen poliittisen korruption historiaan 50- ja 60-luvulta alkaen. Selväksi käy mm. se, että Maalaisliitto-Kepun vahva asema tuolloin perustui hyvin runsaaseen korruptiiviseen puoluerahoitukseen. Ja huomionarvoista on sekin, että totuus tältä osin tuli julki vasta puoli vuosisataa myöhemmin tavanomaisen historiantutkimuksen yhteydessä. Nyt poliittinen korruptio toki paljastuu nopeammin, kuten Kehittyvien Maakuntien Suomi (KMS) -korruptiorenkaan paljastuminen osoitti. Valitettavasti vain rangaistuskäytäntö ei ole ajan tasalla, joten pienen sivussaolon jälkeen päähäslääjät pulpahtavat jälleen pintaan. Näkyvimmin näin on tehnyt Matti Vanhanen (kepu), jonka osuutta KMS-korruptiorenkaan toiminnassa ei koskaan edes tutkittu rikosoikeudellisessa mielessä. Voitaisiinko ajatella, että korruptiosta kiinni jääneille kansanedustajille langetettaisiin vaaleihin osallistumattomuuskielto määräajaksi (esim. kolmeksi vaalikaudeksi) vähän samaan tapaan kuin liiketoimintakielto liiketoiminnassa rötöstelleille? Nykyinenkin yhteiskunnallinen tilanne pitää sisällään selkeitä korruptiivisia potentiaaleja. Suurimpana niistä on varallisuusverotuksen 5,5 miljardin euron vuosittainen jälkeenjääneisyys EU:n keskiarvotasosta. Siitä verohyödystä on helppo irrottaa muutama satatuhatta euroa vaalirahoitukseen. Pääministeri Juha Sipilä (kepu) onkin jo ilmoittanut ehdottoman kielteisen kantansa varallisuusverotuksen korottamiseen; hänellä ovat toki suojeltavana myös omat miljoonat lisäverotukselta. Vastavalkea avaa tällä blogikirjoituksella uuden teeman eli suomalaisen poliittisen korruption käsittelyn. Pyydämme lukijoiltamme aktiivisia vinkkejä korruptiohavaintojen suhteen sähköpostiimme toimitus@vastavalkea.fi Julkaisemme tämän professori Markku Kuisman blogikirjoituksen hänen luvallaan. Aiemmin kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa 7.12.2007. Markku Kuisma on antanut alustavan lupauksen kirjoittaa jatkossa blogejansa Vastavalkeaan. |
Kiitos tästä tekstistä.
[Sitaatti alkaa:] Korsimo oli Jensen-Eriksenin mukaan ”puoluerahoituksen valonaran maailman hämärimpiä ja taitavimpia pelaajia”, joka ei kai jättänyt avaamatta yhtään ovea tavoitteensa edistämiseksi. Hän hankki vaalirahoitusta yhtä aikaa KGB:ltä ja suomalaisilta suurkapitalisteilta, myymällä arvonimiä ja tuontilisenssejä ja koplaamalla poliittisia ratkaisuja rahoituslupauksiin. [Sitaatti päättyy]
Tavallinen ihminen miettinee, ettei mitään uutta auringon alla – ja puolueet miettivät, mistä löytäisivät riveihinsä uuden Korsimon.
Ilahduttavaa, mikäli prof. Kuisma todella jatkaa kirjoittamista Vastavalkeassa.
Kyllä rakenteellinen korruptio on Suomessa edelleen iso asia. Ne korruptiotilastot, joissa Suomi on todettu vähän korruptoituneeksi maaksi tekee sellaiset yritykset, jotka hyötyy suomalaisesta rakenteellisesta korruptiosta ja sijoittaa siksi Suomen sinne vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon.
Katso esim.
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2015/05/20/useat-yritykset-myontavat-lahjonta-ja-korruptio-yleista-suomessa/20156358/12
Ja hae verkosta lisää tietoa.
Mitä isompi pamppu, sen suurempi roisto. Suomi on korruptiovapaa maa, jos mennään tavalliseen virkailijaan, mutta ylemmällä tasolla herrakerhot palkitsee jäseniään periaatteela: sulle – mulle – sulle – mulle. Ja maksaja on se tavallinen suomalainen. Pankkitilille ei tarvi suoraan laittaa mitään: palvelusten vaihtaminen, hyvään asemaan pääsy tai kannattaminenkin on palkisemista. Kyllä korruptoitunut poliitikko pääsee aina hyväpalkkaiseen työhön suuryrityksissä, ja valtionyritysten pomot pääsee aina johtajiksi toisiin yrityksiin, hyvä veli meiningillä. Suuryritysten pomojen kyseenalainen moraalihan oli mediassa taannoin himean tapetillakin.
Tällaista vuonna 2012:
Valtuutettujen mielestä hyvä veli -verkostot vaikuttavat kuntien päätöksentekoon. Asia selviää Vihreän Langan tekemästä kyselystä. Yli tuhannesta valtuutetusta 36 prosenttia uskoi salaisten ja epäterveiden verkostojen vaikuttavan kunnassa tehtäviin päätöksiin. .. Kun kysyttiin, mitkä puolueista antavat tällaisten verkostojen vaikuttaa toimintaansa, kokoomus nimettiin kaikkein useimmin, ja keskusta sen jälkeen. Kysely toteutettiin netin mielipidetiedustelupalvelussa 5.-10. lokakuuta. Kyselyn teki loppuun 1 141 valtuutettua.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101916222761_uu.shtml
Tutkittavaa olisi.
Suomessa on korruptiota enemmän kuin kuvitellaan. Jos Suomi sijoittuu vertailuissa vähän korruptoituneeksi johtuu siitä, että korruptio on hyvin salattu tai mittarit eivät sitä korruptioksi tunnista. Korruptioksi mielletään enimmäkseen suora lahjus henkilölle. Sitäkin on löytynyt jonkin hyödykkeen kuten dyyriin asunnon muodossa, jonka on tarjonnut jokin yhtiö tai säätiö edullisesti. Yleistä on, että joku tarjoaa edun toiselle jonka kolmas osapuoli maksaa ja mikä parasta, maksava osapuoli ei tiedä tarjonneensa jollekin lahjuksen. Tätä kutsutaan myös verkostoitumiseksi. Lahjan saa verkostossa kukin vuorollaan ja tästä ei korruptiomittarin viisari värähdä.
Edunsaajina ovat yleensä päättävissä asemissa olevat, politikot, liike-elämän johto, tottakai. Epäilen, että heitä löytyy myös valvontajärjestelmästämme, koska korruptiota ei löydetä. Maksajat ovat taas päättämättömässä asemassa olevia, kukas muu.
Päätoimittajan kommentista tulee mieleen kadonneen lautakasan arvoitus, jota tutki yksi toimittaja jokunen vuosi sitten. Oletan tapahtumien kuluksi seuraavaa. Rakennusyhtiössä oli kyrsiinnytty ”yleishyödyllisten rakennuttajien” (lue puoluerahoitus) toimihenkilöiden jatkuviin pyyntöihin toimittaa jos jonkinlaista materiaalia heidän omiin hankkeisiinsa. Henkilö joka oli lautalaskun kuitannut sanoi tulevansa vaikka oikeuteen lahjuksen todistamaan. Hänen käskettiin pitää suunsa kiinni tai rakennusliike menettää tuon ”yleishyödyllisen” säätiön rakennusurakat. Ehkä myös työuransa päätettiin. Suomessa on tapana poistaa ongelmat poistamalla ongelman kertoja. Joka tapauksessa, asia kuivui kokoon, eikä varmaan näin käynyt ihan itsestään. Vaikutusvaltaa verkostossa käytettiin. Ei siis korruptiota. Tämä kaikki on tietenkin mielikuvitukseni tuotetta, eikä näin voi ihan oikeasti tapahtua Suomessa.
”Yleishyödyllisestä” asuntotuotannosta saakin aasinsillan asumisen kalleuteen. Espoossa saa maksaa vuokraa pienestä kaksiosta jo tonnin verran kuukaudessa. Vuokrat ovat nousseet satasen vuodessa, kun palkat ovat polkeneet paikallaan ja verot nousseet. Mutta miksi tuottaa ihmisille halpaa asumista kun se on hyvä rahasampo jopa politikoille ja puolueiden toimihenkilöille. Kovaa on kisa ihmisten hupenevista rahoista. Se joka pääsee iskemään perustarpeisiin ehtii ensin. Ja että mikään ei varmasti muuttuisi, me piirrämme äänestyslippuun noiden samojen naamojen numeroita uudelleen ja uudelleen. Jos tuskailet vaikkapa ruoan tai asumisen kalleutta Suomessa, katso peiliin. Siellä on yksi syyllinen.
Korjaus. Vuokrat ovat nousseet noin satasen kuukaudessa vuosittain, 1200 euroa vuodessa. Edunsaajina on vakuutusyhtiöitä, sosiaalisia asuntojen tuottajia ja säätiöitä, jopa SAK ja ammattiliittoja. Viime aikoina myös ulkomaiset ”pääomasijoittajat” ovat löytäneet tämän erityisen tuottavan asumisbisneksen. Palkat taas ovat nousseeet jopa 13 euroa kuukaudessa, miinus verot.
Korruptiota ja esteellisyyttä ?
”Syyttäjät poliisin syyniin”
”Poliisihallitusta pyydetään selvittämään, onko valtakunnansyyttäjä [M.N.] syyllistynyt rikokseen. [N] oli päättämässä veljensä yhtiön koulutuspalvelujen hankkimisesta Itä-Suomen syyttäjänvirastoon (…) ka osallistui kä’sittelyyn, kun valmennusta hankittiin valtakunnansyyttäjänviraston johtoryhmälle (…).”
”Entisen apulaisvaötakunnansyyttäjän [J.K:n] osalta pyydetään tutkimaan, onko hän syyllistynyt avunantoon rikokseen ollessaan mukana koulutushankinnoissa, vaikka oli tietoinen [N:n] esteellisyydestä. (…)”
”[M.N.] kertoi olleensa aloitteellinen, kun veljen yhtiön järjestämää koulutusta hankittiin Itä-Suomen syyttjänvirastoon.
’Olin tilanteessa ilman muuta esteellinen. Juristina minun olisi pitnyt ymmärtä’, ettäsiinä syntyi jääviystilanne. Kyseessä oli virhearviointi ja huonoa harkintaa’,[N] myönsi.”
”Hallinto-oikeuden professori (…) sanoo, että hän ei ole aikaisemmin nähnyt näin ilmiselvää esteellisyystilannetta julkisessa hallinnossa. (…)”
(lähde: Pekka Anttila: Syyttäjät poliisin syyniin. Suomen Kuvalehti 9/2017, s. 10 – 11.)