KÖYHÄT JA TYÖVÄENLUOKKA Yhdysvalloissa tietävät, mitä on olla kreikkalainen. He tuntevat vajaatyöllisyyden ja työttömyyden. He tietävät, mitä on elää ilman eläkettä. He tietävät, millaista on koettaa pärjätä muutamalla dollarilla päivässä. He tietävät, millaista on, kun kaasu ja sähkö ovat pois päältä maksamattomien laskujen vuoksi. He tuntevat velkojen lamaannuttavan painon. Heillä on kokemusta siitä, ettei sairaanhoitoon ole enää varaa. He tietävät, että valtio voi takavarikoida heidän vähäiset varansa. Toimenpide, joka tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä ”siviiliomaisuuden takavarikointi”, on sallinut Yhdysvaltain poliisiviranomaisten takavarikoida yli kolmen miljardin dollarin arvosta käteistä ja omaisuutta. He tietävät, miten syvä epätoivo ja luopumisen tunne seuraa siitä, kun koulut, kirjastot, naapuruston terveyskeskukset ja päiväkodit suljetaan, kun teiden, siltojen ja julkisten rakennusten ylläpido laiminlyödään ja kun avustusohjelmat lakkautetaan. He tietävät, että kun taloudellinen eliitti kaappaa demokraattiset instituutiot, seurauksena on vain kasvavaa kurjuutta. Kuten kreikkalaiset, he tietävät, millaista on tulla hylätyksi.
Kreikan ja Yhdysvaltain työssäkäyvät köyhät kohtaavat saman väärinkohtelun, koska heitä on pahoinpidellyt sama järjestelmä: globaali yrityskapitalismi. Riistokapitalismille ei ole sisäisiä rajoituksia, ja harvat ulkoisetkin rajoitteet on poistettu. Yrityskapitalismi manipuloi maailman rahoituslaitoksia, kuten euroryhmää, Maailmanpankkia, Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Yhdysvaltain keskuspankkia, tehden sitä mitä on tarkoituskin: Kaikki, myös ihminen ja luonto, ovat vain hyödykkeitä, jotka voidaan kuluttaa loppuun tai hyödyntää romahdukseen asti. Tässä prosessissa ammattiliitot ovat hajonneet ja sääntelyvirastot on perattu. Suuryritysten lobbarit kirjoittavat lait, jotka laillistavat petokset ja maailmanlaajuiset monopolit, ja julkiset laitokset yksityistetään. Salaiset kauppasopimukset — joista virkaansa valitut, asiakirjoihin tutustuneet henkilötkään eivät saa puhua — valtuuttavat suuryritysten oligarkit kasvattamaan entisestään voittojaan työntekijöiden kustannuksella. Turvottamalla voittonsa globaali yrityskapitalismi ryöstää, tukahduttaa ja ajaa konkurssiin yksilöitä, kaupunkeja, valtioita ja hallituksia. Lopulta se tuhoaa ne rakenteet ja markkinat, jotka tekevät kapitalismin mahdolliseksi. Tämä on vähäinen lohtu niille, jotka joutuvat läpikäymään tulossa olevat koettelemukset. Ryöstökapitalismin itsetuho jättää jälkeensä sanoin kuvaamatonta inhimillistä kurjuutta.
Kreikan hallitus polvistui Euroopan pankkiirien edessä ja kerjäsi armoa. Se tietää, että jos Kreikka jättää euroalueen, kansainvälinen pankkijärjestelmä tekee sille saman mitä se teki sosialistiselle hallitukselle Salvador Allenden Chilessä vuonna 1973. Se ”laittaa talouden huutamaan”, kuten Richard Nixon lupasi Chilessä tapahtuvan. Pankkiirit tuhoavat Kreikan. Jos tästä seuraa, etteivät kreikkalaiset voi enää saada lääkkeitä (Kreikka on velkaa Euroopan lääkevalmistajille miljardi euroa), tapahtukoon niin. Sekään ei haittaa, jos tästä seuraa elintarvikepula (Kreikka tuo tuhansia tonneja elintarvikkeita Euroopasta). Silläkään ei ole väliä, jos tästä seuraa öljyn ja kaasun puute (Kreikka tuo ulkomailta 99 prosenttia tarvitsemastaan öljystä ja kaasusta). Pankkiirit harjoittavat taloudellista sodankäyntiä niin kauan kuin nykyinen Kreikan hallitus syrjäytetään ja yritysten poliittiset nuket ovat jälleen vallassa.
Ihmisen elämällä ei ole mitään arvoa riistokapitalismille. Kreikkalaisten tai tavallisten amerikkalaisten kärsimykset ovat vain voittomarginaaleja rahoituslaitoksille, kuten Goldman Sachsille. (Juuri Goldman Sachs oli tunkenut korkeariskiset subprime-asuntoluotot alas amerikkalaisperheiden kurkuista tietäen, etteivät ne voisi koskaan maksaa lainoja takaisin, ja myynyt lainojen kiinnitykset eläkerahastoille.) Goldman Sachs teki monimutkaiset rahoitussopimukset Kreikan kanssa. Monet sopimuksista ovat salaisia. Nämä sopimukset kaksinkertaistivat Kreikan velat johdannaissopimuksilla ja sallivat Kreikan edellisen hallituksen piilottaa maan todellisen velan saadakseen lisää lainoja. Ja kun Kreikka pamahti, Goldman Sachs hiipi ulos ovesta matkalaukut käteistä pullottaen.
Rajoittamattoman kapitalismin järjestelmä on suunniteltu kylmästi poimimaan rahat haavoittuvimmilta ja kanavoimaan ne eliitille. Tämä näkyy alati lisääntyvinä maksuina ja sakkoina, joilla paikataan kaupunkien ja osavaltioiden budjetteja. Yrityskapitalismi pyrkii yksityistämään kaikki valtion palvelut koulutuksesta tiedustelutoimintaan. Yhdysvaltain postilaitos näyttää olevan vuorossa seuraavana. Vanhemmat maksavat jo satoja dollareita kuukaudessa koulukyydeistä, musiikki- tai taideopetuksesta ja osallistumisesta urheilu- tai muuhun toimintaan. Palokunta, sairaankuljetuspalvelut, kansallispuistot — kaikki uhrataan yritysten voitoille. Tämä merkitsee kansalaisyhteiskunnan kuolemaa.
Yhdysvalloissa rikosoikeudessa on kyse ensisijaisesti rahavirtojen siirrosta kaupungeille ja osavaltioille, ei niinkään oikeudesta tai yhteiskuntaan uudelleensopeuttamisesta. Köyhiä pidätetään ja sakotetaan pienistä rikkomuksista, kuten nurmikon leikkauksen laiminlyönnistä tai jalkojen nostamisesta metron istuimille. Jos he eivät maksa sakkoja, mihin monet eivät pysty, heidät passitetaan vankilaan. Vankilassa puolestaan saatetaan laskuttaa ”täysihoidosta”. Ja jos he eivät voi maksaa vankilalaskua, he menevät vankilaan uudelleen. Kyse on loputtomasta köyhien kiristämisen kierteestä. Maksamattomille sakoille kertyy korkoa, mikä taas tuottaa pidätysmääräyksiä. Köyhille kertyvät usein tuhansien dollarien velat pysäköinti- tai liikennerikkomuksista.
Fasistiset ja kommunistiset teloitusryhmät saattoivat veloittaa teloitetun perhettä luodeista, joita uhrin ampumiseen käytettiin. Myös yrityskapitalisissa hyväksikäyttäjät vaativat maksuja. Usein rahat menevät yksityisille yrityksille, jotka tarjoavat koeajalla olevien valvonta- tai vankiloiden hallintopalveluita. Kustannukset tainnutusaseella ampumisesta (26 dollaria), valvontapalveluista (35–100 dollaria kuukaudessa) tai sähköisestä nilkkarannekkeesta (11 dollaria kuukaudessa) imuroidaan köyhien taskuista. Ja kaikki tämä tapahtuu vielä suhteellisen hyvinä aikoina. Odottakaapa, kun Wall Streetin talouden korttitalo romahtaa! Silloin amerikkalaisista tulee kreikkalaisia toiseen potenssiin.
”Olemme kansakunta, joka on muuttanut hyvinvointijärjestelmänsä järjestelmälliseksi rikollisuudeksi”, kirjoittavat politiikantutkijat Karen Dolan ja Jodi L. Carr raportissaan ”Köyhät pannaan vankilaan” (Poor Get Prison):
Me kriminalisoimme köyhiä. Suljemme vankilaan enemmän ihmisiä kuin mikään muu kansakunta maailmassa. Ja noudattamamme toimintatavat käytännössä sulkevat heidät yhteiskunnan ulkopuolelle sitten kun he pääsevät vankilasta. Olemme sallineet ”velkojien vankiloiden” uuden nousun. Olemme luoneet toissijaiset julkiset koulutusjärjestelmät köyhille, mustille ja latinolapsille. Järjestelmä kriminalisoi suhteettomasti heidän käyttäytymistään, asettaa heidät varhain vankeuden tielle ja jättää heidät osattomiksi kannustimista ja mahdollisuuksista.
Suuryritykset ovat jo lähes täysin purkaneet kansalaisyhteiskunnan Kreikassa. Prosessi on pitkällä Yhdysvalloissakin. Me, kuten kreikkalaiset, olemme pelinappuloita maailman oligarkkien käymässä poliittisessa sodassa. Kukaan ei ole valinnut heitä. He vähät välittävät yleisestä mielipiteestä. Ja — kuten esimerkiksi Kreikassa — jos hallitus uhmaa kansainvälistä pankkisektoria, se syrjäytetään. Pankit eivät noudata demokratian sääntöjä.
Poliitikkomme ovat suuryritysten työntekijöitä. Jos saat mahdollisuuden todistaa ensimmäisen naispresidentin valintaa USA:ssa, niin muista, että juuri Hillary Clintonin aviomies tuhosi teollisuuden työpaikat vuoden 1994 Nafta-sopimuksella ja lähti sitten romuttamaan hyvinvointia vuoden 1996 työllisyyslailla. Laki pysäytti liittovaltion avustusohjelmat ja määräsi rajoituksia valtion avustuksiin. Presidentti Bill Clintonin kaudella useimmat tukea saaneista menettivät tukensa; 70 prosenttia heistä oli lapsia. Vankilateollisuudesta tuli jättiläinen, jonka piiriin kuuluvat yksityiset yritykset nielivät ylijäämäisen työttömän työvoiman. Jokainen vanki tuottaa vähintään 40 000 dollaria vuodessa. Vankien määrä kasvoi Clintonin aikana 673 000 ihmisellä. Bill Clinton ja edeltäjänsä Ronald Reagan loivat perustan Yhdysvaltain kreikkalaistumiselle.
Kreikkaa ja Yhdysvaltoja ei tuhota säästösyistä, menojen järkiperäistämiseksi tai budjetin tasapainottamiseksi. Kyse ei ole vastuullisesta tai hyvästä hallinnosta, vaan säälimättömästä luokkasodasta. Se on syvästi demokratian vastaista. Se muuttaa kansoja köyhtyneiksi, voimattomiksi maaorjiksi. Kaikkivoipien suuryritysoligarkkien ahnetta eliittiä tukevat historiassa ennenkokematon turvallisuus- ja valvontakoneisto ja militarisoitu poliisi, joka ampuu holtittomasti aseettomia kansalaisia. Lait ja säännöt, joilla köyhät pidetään ruodussa, ovat Barbara Ehrenreichin sanoin lähinnä ”järjestelmällistä sadismia.”
Yritysten voitto on jumala. Sitä ei kiinnosta, kuka kärsii. Kreikassa 40 prosenttia lapsista elää köyhyydessä, neljäsosa kansasta on työttömänä ja 15–24 vuotiaiden työttömyysaste on lähes 50 prosenttia. Ja kaikki muuttuu aina vain pahemmaksi.
Taloudellinen ja poliittinen ideologia, joka vakuutteli meille, että maailmanmarkkinoiden tulisi määrittää ihmisten järjestäytynyttä toimintaa, oli huijausta. Häviäjiä olimme me. Taloustieteilijöiden lupailema vaurauden valuminen alaspäin vapailla markkinoilla korvautuikin varallisuuden keskittymisellä harvojen käsiin. Työväen- ja keskiluokka samoin kuin kaikki, mitä demokratiasta vielä oli jäljellä, ovat tuhoutuneet. Korruptoituneet hallitukset ovat tukeneet tätä ryöstämistä yhteisestä hyvästä piittaamatta.
Tätä järjestelmää ylläpitävät virkamiehet eivät pysty vastaamaan rationaalisesti aikamme kriisiin. Heidät on harjaannutettu vain riistojärjestelmän toiminnan ylläpitoon. Heidän kyltymätön ahneutensa ja uusliberaali ideologiansa — joka perustuu ajatukselle, että inflaation hallitseminen, julkisen talouden yksityistäminen ja kaupan esteiden poistaminen ovat tärkeimmät talouspolitiikan tavoitteet — ovat sokaisseet heidät. He ainoastaan johdattavat meitä kohti jyrkänteen reunaa.
Paluu järkevään taloudenhoitoon tai demokratiaan on mahdollista vasta kun globaalit keinottelijat on riisuttu vallasta. Tämä tapahtuu vain, jos kansa tulee joukoittain suurkaupunkien kaduille Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Taloudellisten eliittien tyrannia ei tunne rajoja. Ne aikaansaavat yhä lisää kärsimystä ja sortoa, kunnes me joko alistumme tai teemme vallankumouksen. Itse kannatan jälkimmäistä. Aikaa meillä on enää vähän.
Chris Hedges on amerikkalainen journalisti, aktivisti ja tietokirjailija. Hän on raportoinut useille lehdille, kuten The New York Timesille, yli 50 maasta. Hedges toimii kolumnistina verkkosivusto Truthdigillä, jolla hänen kirjoituksensa ”We Are All Greeks Now” julkaistiin. Kirjoituksen suomensivat Peter Iiskola ja Vesa Raiskila.
Pelkään että kansa tulee kadulle, ymmärtämättä mistä ongelmat johtuvat, ja tietämättä kuinka niitä pitää ratkaista. Siitä ei juuri hyötyä ole.
Kreikassakin tuli vaalivoitto oppositiolle, mutta se joutuu kuitenkin tanssimaan samaa tanssia kuin mitä sen syrjäyttämä hallitus. Hienosäätöä on tehty ja neuvotteluissa pistetty kovempaa hanttiin, mutta rohkeita ratkaisuja ei ole tehty.
Tottakai pankkiirit hyökkäisivät Kreikkaa vastaan, jos se sanoutuisi irti velkarahasta. Niin kävi Neuvostoliitollekkin: pankkiirit eivät ruplaa suostuneet vaihtamaan. Jeltsinin Venäjä päästi pankit taas Venäjälle, ja rupla hyväksyttiin vaihdettavaksi valuutaksi. Kuuba kesti USA:n taloussaarron vaikkakin suurin uhrauksin, ja muutama vuosi sitten se sai kumppaneita sosialistisesta Etelä-Amerikasta ja jopa Euroopasta: Kuuban eristys ei enää toimi, ja nyt USA on ehkä myöntämässä sen myös. Kreikallakin voisi olla kumppaneita: mitä tekisi BRCS-maat, jos Kreikka jättäisi velat maksamatta ja alkaisi painamaan omaa valtion luomaa rahaa? Suostuisivatko ne vaihtamaan Kreikan valuuttaa, vai olisivatko kansainvälisten pankkirien kanssa boikotoimassa sitä? BRICS-maat antavat ymmärtää että ne ovat NWO:n (UKUSA-maat ja EU) vastapeluri. Jos näin on, Kreikkaa ei voisi täysin eristää.
Hyvä kirjoitus, mutta jää puolitiehen. Historiamme osoittaa yhä uudestaan ja uudestaan, että demokratia ei toimi. Eliitti hamuaa vallan itselleen ja jossain vaiheessa tulee vallankumous. Ei tarvita kuin muutama sukupolvi aikaa ja valta on palautettu takaisin eliitille. Me ihmiset olemme kyllä kaikki samankaltaisia ja arvoisia, mutta se on ainoastaan puolitotuus. Toinen puoli on se, että yksi ihminen haluaa palvella, toinen luoda jotain uutta, kolmas johtaa ja neljäs olla tekemättä mitään. Ihmisten erilaisuus ja erilaiset maailmankatsomukset saavat aikaan sen, että vasemman käden polun kulkijat nousevat valtaan suuren massan avustuksella. Tämä siksi, että suuri massa ei kykene käsittämään sitä, että muut voivat ajatella eri tavalla kuin he. Tästä johtuen he eivät myöskään suostu uskomaan totuutta vallanpitäjistä: että he ajavat ainoastaan omaa etuaan ja saavat aikaan muiden kärsimyksen. Kun vielä lisätään virheellinen ajatus erillisyydestä sekä ego pelastamassa itseään, ikiliikkuja on valmis. Vaika tiede ja tieto lisäänty exponentiaalisesti, tavallinen ihminen elää valheellisessa kuplassa eikä pelon takia edes uskalla ajatella, mitä oikeasti on. Illuusio eliitin kaikkivoipaisuudesta on lähes täydellinen, mutta se on kuitenkin illuusio, varjo seinällä.
Me olemme astumassa täysin uuteen teolliseen aikakauteen, jossa vanhat ajatusmallit aiheuttavat nykyiset ongelmat. Työn määritelmä on jo muuttunut ja yhteiskuntamallimme ei ole luotu tätä uutta aikaa varten. Koneet ja ohjelmat korvaavat työntekijän jopa toimitusjohtajaa myöten. Nyt tarvitaankin ajatuksia ja näkemyksiä kuinka toimitaan tulevaisuudessa. Millainen on seuraava yhteiskuntajärjestys. Historia myös osoittaa sen, että mikään yhteiskuntamalli ei ole kestänyt vuosituhansia. Millainen on siis se seuraava järjestys?
Artikkelihan oli kuin suoraan Sipilän hallitusohjelmasta (prosessikaaviosta) sakkojen tuplaamisineen kaikkineen. Rahaa on kerättävä vimmatusti vielä niiltä jotka eivät pääse karkuun.
Kansaa on jo kaduilla euroopassa, mutta niin ovat hallitusten joukotkin. Mielenosoitukset tukahdutetaan voimankäytöllä jonka kansa itse kustantaa harvojen turvaksi. Omaisuuden suoja on henkeä ja ruumiin koskemattomuutta arvokkaampi.
Kansaa ei taida olla kaduilla vielä tarpeeksi, uskoisin. Uskon myös, että politiikka ei muutu vaikka kaikki menisimme kaduille, jonne joudumme tällä menolla muutenkin. Syriza on tukahdutettu, seuraavana on Espanjan Podemos. Demokratiaa ei ole ilman raha- ja talouspolitiikkaa.
Uskon, että seuraavaksi valtaan nousevat uudet voimat joita media kutsuu myös ääriliikkeiksi. Media leimaa helposti ja heti ääriliikkeiksi kaikki jotka eivät mene troikan ruotuun, haluavat edustaa kansaa, ottaen vain vasemmiston jättämän paikan. Nousevat ääriliikkeet saattavat olla jotain muuta. Heidän tarvitsee vain luvata helpotusta raha- ja talouspolitiikalla tehtyyn kurjistamiseen. Saattavat jopa kansallistaa valtion keskuspankin. Näin menetteli muistaakseni muuan Aadolf aikanaan.
Valtio otti Saksan keskuspankin ohjaukseensa jo Saksan hyperinflaation jyllätesä Weimarin tasavallan aikaan, ja loi Rentenmarkin 1923, toimet jotka sai inflaation kuriin. Kymmenen vuotta ennen ”muuan Aadolfia”.