USEAT VALTIOT kehittävät lennokkeja, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti ilmassa, maalla ja merenpinnan alla. Tällä hetkellä useimmat sotilaslennokit vaativat vielä ihmisen antamaa komentoa aseidensa laukaisuun, mutta tilanne on muuttumassa. Kun houkutus käyttää ”älykkäitä” lennokkeja, jotka päättävät itsenäisesti, ketä vastaan ja milloin hyökätään, yhdistyy moniin väistämättömiin ohjelmointivirheisiin jokaisen lennokin ohjelmistossa, seuraukset voivat olla katastrofaalisia.

Nykyiset tappavat lennokit, kuten General Atomics MQ-1 Predator, vaativat ihmisen päätöstä aseistuksensa laukaisusta. Tästä huolimatta lennokkien käyttö on kiistanalaista, sillä lennokki-iskuissa on kuollut jo tuhansia viattomia siviilejä. Brookings-instituutti on arvioinut, että kutakin tapettua militanttia kohden kuolee kymmenen siviiliä. Lennokkien käyttö on amerikkalaisyleisön suosiossa, mutta Yhdysvaltain armeija sivuuttaa sen aiheuttamat reaktiot ulkomailla. Vieläkin huolestuttavampaa on, että supervallan politiikka ajaa muita maita kehittämään omia tappavia lennokkejaan. Yhdysvallat on itse asiassa ”tavanomaistanut” tällaiset aseet, ja onkin vain ajan kysymys, milloin Venäjä, Kiina ja muut valtiot alkavat suuressa määrin tuottaa itsenäisesti toimivia lennokkeja.

Paine antaa lennokkien tehdä itsenäisiä iskupäätöksiä lisääntyy, koska automaattinen toiminta lyhentää iskun vasteaikaa. Lisäksi lennokkeja vastaan suunniteltujen lennokkien (anti-drone drones) ilmaantumisen myötä tulee entistäkin tärkeämmäksi, että lennokit voivat laukaista aseensa viiveettä, ilman ihmisen osallistumista. Lennokkien väliset sodat tullaan lähes varmuudella käymään lähes täysin automaattisesti.

Atomipommi oli niin houkutteleva ase, ettei Yhdysvaltain hallitus voinut olla käyttämättä sitä toisessa maailmansodassa. Kemialliset ja biologiset aseet tuntuivat jonkin aikaa hyviltä ajatuksilta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sotilasjohtajille kylmän sodan aikana. Saman kylmän logiikan mukaisesti valtiot tulevat kehittämään yhä edistyneempiä lennokkeja, ellei niiden käyttöä rajoiteta kansainvälisellä sopimuksella. Kun ottaa huomioon Yhdysvaltain ja Venäjän heikkenevät suhteet sekä sen, että Yhdysvallat ympäröi Kiinaa sotilastukikohdillaan, tällainen sopimus näyttää epätodennäköiseltä.

Tästä saattaa tulevaisuudessa hyvinkin seurata kilpailevien lennokkien välinen taistelu, jolla on vaarana eskaloitua. Se tosiasia, että kaikki modernit ohjelmistot ovat täynnä ohjelmistovirheitä, ”bugeja”, kasvattaa katastrofaalisten seurausten todennäköisyyttä. Työskentelen itse ohjelmistoalalla ja voin vakuuttaa, että bugien määrä vain lisääntyy tietokoneohjelmistojen monimutkaistuessa.

Kuvitellaan hypoteettinen skenaario, jossa Pentagon lähettää itsenäisesti toimivan lennokin Venäjän ilmatilaan vakoilemaan maan sotilaskohteita. Lennokin virhetoiminto johtaa iskuun, jossa kuolee ihmisiä. Venäjä luonnollisesti olettaa kyseessä olevan Yhdysvaltain asevoimien ylipäällikön, siis presidentin, määräämän hyökkäyksen. Tämän seurauksena Venäjä tekee ohjusiskun Naton sotilaskohteeseen Itä-Euroopassa. Konflikti eskaloituu, ja muutaman päivän kuluttua Venäjä käyttää — sotilasdoktriininsa mukaisesti — taktisia ydinaseita Venäjää kohti eteneviä Naton panssarikolonnia vastaan.

Rauhaa rakastavien ihmisten kautta koko maailman on vastustettava tätä kehitystä ja vaadittava, että heidän hallituksensa neuvottelevat ja allekirjoittavat maailmanlaajuisen, sotilaslennokkien käyttöä säätelevän sopimuksen.

Tulevassa katsauksessa tutkitaan tarkemmin vaaroja, jotka seuraavat tekoälyn, lennokkien ja edistyneen aseteknologian yhdistymisestä.


Todd Ojala.
Todd Ojala.

Todd Ojala valmistui filosofian maisteriksi Chicagon yliopistosta. Hänelle myönnettiin arvostettu American Civilization Fellowship -palkinto vuonna 2007. Suomensukuinen Ojala on osallistunut 1900-luvun totalitarianismia tutkineisiin työpajoihin sekä opiskellut neurotieteitä ja genetiikkaa Minnesotan yliopistossa. Nykyisin hän asuu Minnesotassa työskennellen amerikkalaisen tietotekniikkayrityksen teknisenä kirjoittajana sekä freelance-esseistinä.

7 KOMMENTTIA

  1. Hybridisodan tappavat hybridiosiot saavat yhä uusia muotoja.

    Häivelennokkimurhaaminen on toki ollut Obaman keinovalikoimassa jo hyvän tovin, ja tiettävästi uhrejakin on ainakin 5000. Heistä useimmat siviilejä, joukossa paljon naisia ja lapsia.

    Tämän toiminnan laillisuus ja hyväksyttävyys piti taannoisten uutisten mukaan olla YK:n tutkittavana, mutta mitään ei ole kuulunut.

    On todella vastustettava automaattisten murhaavien lennokkien käyttöönottoa. Se on syytä sisällyttää sotarikoksiin.

  2. Mikään kansainvälinen kielto ei näytä näihin Obaman kaltaisiin roistoihin vaikuttavan.

    Toki on parempi, että asiasta edes puhutaan, mutta ongelma on, että usa saa tahtonsa yleensä YK ssa läpi ja jos ei joskus saa, toteuttaa aikeensa kuitenkin.

    On selvää, että lennokkeja kykenee tuottamaan muutkin valtiot kuin usa, ja nyt miehittämättömien lennokkien tuotanto on muuttumassa eturivin tekniikaksi, josta kaikki ovat kiinnostuneita.

  3. Automaattien käymät automaattiset sodat, tässä yllämme, keskellämme ja päällämme… elämässämme. Yötä päivää, ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen. Mikä upea tulevaisuudenkuva! (sarkasmivaroitus)

    Automaattisotaa tultaneen puoltamaan järkiperäisyydellä so. puolustamme (ns. järkiperäisiä) arvoja (kuten kovien tieteiden kulttuurista arvovaltaa, darwinismia ja materialismia) järkiperäisesti, autonomisin asein jotka käyvät automaattisesti sotaa.

    Päämääräsyyt (joita ei turhaan vaivauduta liikaa tarkentamaan) ajavat ohi kaiken muun ja sille alistetaan kaikki: talous, ympäristö, yhteiskunta, pehmeät arvot jne. Päättymätön sota voi hyvin.

  4. Tässä nyt vaan vuodatetaan sinikaulustyöläisen, napinpainajan, pelkoa, että autonomiset päätöksentekijät vievät heidän työpaikkansa.

    Sillä ei ole väliä mitä noilla napinpainalluksilla ohjataan, robotteja vaiko työläisten armeijoita. Ainoa merkityksellinen seikka on, että siitä maksetaan hyvin.

    Kuvaannollisesti sanoen. Autonomiset lennokit ovat ensin taistelukentän uber-takseja ja sitten kehittyvät kuin robottiautot.

  5. Aiheen ”kuva-lennokki” on hyvin yhtäpitävä Pentagoniin osuneen ammuksen ulkomuodosta, vain suuremmassa koossa. Ajan mittaan paljastuvat ”virheet” tukevat sitä todellisuutta, mikä on monelle selviö.
    ALUE-51 Nevadassa on tuottanut hämmästyttäviä tuloksia toisen M-sodan jälkeisten ( Saksalaisten, vangittujen tiedemiesten) ammattilaisten ansiosta. Drones ovat vain pienoiskoossa esitettyjä vempeleitä. Lisäät siihen ”JUMBO-kokoisen lennokin”, niin suurkaupungista jää vain pölyä ja tuhkaa. Siinä saattaa olla yksi syy usan ylimielisyydestä muita valtioita kohtaan. Täytyyhän heillä olla jotakin ”Super-Salaista” takataskussaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here