Kiinan presidentti Xi Jinpingin visioima moderniin maa- ja merisilkkitiehen pohjautuva ns. silkkitiestrategia on herättänyt huomiota ja kiinnostusta maailmalla. Vastikään Xinjianin maakunnassa Kiinassa pidettiin strategiaa käsittelevä foorumi, johon osallistui kiinnostuneita kaikkiaan 17 maasta, kuten Isosta-Britanniasta, Venäjältä, Ranskasta ja Saksasta. Kiinalaiset kuvaavat silkkitiestrategiaa ilmaisulla ”One Belt, One Road” eli yksi (talous)alue, yksi tie. Kaikessa laajuudessaan sen tavoitteena on luoda nykyaikaisiin liikenneyhteyksiin perustuva koko Euraasian kattava talousalue.

Kiinalaisten mukaan silkkitiestrategiaan liittyy paljon väärinkäsityksiä. Gao Cheng käsitteli niitä artikkelissaan China Dailyn verkkosivuilla maaliskuussa 2015. Hänen mukaansa jotkut asiantuntijat ja uutistoimistot kutsuvat Jinpingin visioimaa strategiaa ”Kiinan Marshall-suunnitelmaksi”. Tällä viitataan toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain jakamaan Marshall-apuun (ns. Euroopan elvytyssuunnitelma), minkä turvin se pyrki pitämään tietyt Euroopan raunioituneista talouksista etupiirissään taloudellisin keinoin.

Chengin mukaan silkkitiestrategian tavoitteet poikkeavat radikaalisti Yhdysvaltain Marshall-avun tavoitteista. Merkittävin ero on toimintaperiaatteissa ja -tavoissa. Marshall-apua käytettiin eristämään Neuvostoliitto vahvistamalla Yhdysvaltain vaikutusvaltaa Euroopan teollistuneissa liittolaisvaltiossa. Taloudellisella avulla pyrittiin myös tyrehdyttämään vasemmistoradikalismin nousu ja leviäminen. Alueet ja valtiot, joiden uskottiin olevan ideologisesti lähellä Neuvostoliittoa, jätettiin tarkoituksella avun ulkopuolelle.

Sen sijaan, että jokin osapuoli yritettäisiin sulkea ulkopuolelle, silkkistrategian tavoite on — ainakin Kiinan mukaan — edistää maailmanrauhaa tiivistämällä valtioiden ja alueiden keskinäistä yhteistyötä riippumatta kumppaneiden ideologisesta ja yhteiskunnallisesta suuntauksesta. Chengin artikkelissa sekä Kiinan ulkoasiainministeriön esityksessä (ks. alla) silkkitiestrategian johtavaksi toimintaperiaatteeksi esitetään molemminpuolinen kunnioitus, minkä puitteissa Kiina ei pyrkisi laajentamaan vaikutusvaltaansa lähialueilla puuttumalla naapurimaiden sisäisiin asioihin.

Silkkitiestrategiassa rauhan esitetään rakentuvan ihmisten parantuneiden elinolojen varaan. Toisen maailmansodan jälkeen Marshall-apua saivat jo valmiiksi kehittyneet valtiot, kun taas silkkitiestrategian tavoitteena on helpottaa kehittyviä maita hyötymään Kiinan kasvusta — ja toisin päin.

Kiinan ulkoasiainministeriö julkaisi maaliskuussa verkkosivuillaan virallisen esityksen näkemyksistä ja toimista maa- ja merisilkkitien sekä talousalueen rakentamiseksi (Vision and Actions on Jointly Building Silk Road Economic Belt and 21st-Century Maritime Silk Road). Siinä kerrotaan huomattavasti laajemmin ja tarkemmin mm. strategian taustasta, periaatteista ja yhteistyömekanismeista. Linkki sivustolle löytyy artikkelin lähteistä.

Silkkitiestrategian edistymisen kannalta Lähi-itä ja Keski-Aasia ovat keskeisessä asemassa jo pelkästään strategisen sijainnin ja luonnonvarojen vuoksi. Olivathan alueet kauttakulkureittejä Euroopan ja Aasian välillä jo historiallisen silkkitien aikaan. Silkkitiestrategian edetessä edellä mainittujen alueiden odotetaan vaikuttavan positiivisesti myös Kiinan sisäiseen kehitykseen, joka on ollut vuosikymmenten ajan hyvin epätasaista. Kiinan avautuminen ja maassa tehdyt reformit ovat kehittäneet ensisijaisesti maan itäosia. Epätasainen sisäinen kehitys on taas haitaksi Kiinan kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Silkkitiestrategian puitteissa Keski-Aasiaan sekä Lähi-itään tehtävien – ja jo tehtyjen – liikenneinfrastruktuuri- ja energiainvestointien odotetaan kohentavan alueiden kehitystasoa ja hyvinvointia. Parantuneiden liikenneyhteyksien ja kohonneen elintason uskotaan tulevaisuudessa kohentavan myös Kiinan länsiosien kehitystasoa ja taloudellista tilaa.

Kiina on riippuvainen Lähi-idän energiasta

Kiinan kaupankäynti ja investoinnit Lähi-itään ovat kasvaneet lähes räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuosina 2005–2009 Lähi-idän investoinnit kymmenkertaistuivat yhdestä miljardista 10 miljardiin dollariin. Arvioiden mukaan Kiina investoi vuosina 2005–2012 yksistään Iraniin n. 18,5 miljardia, josta lähes 14 miljardia kohdistui energiasektoriin. Liikennesektoriin kohdistui kaksi miljardia ja metallialaan lähes kolme miljardia.

Kiina on ollut riippuvainen Lähi-idän tuontiöljystä jo usean vuosikymmenen ajan. Vuonna 1990 Kiinaan tuodusta raakaöljystä 48 prosenttia oli peräisin Lähi-idästä. Vuonna 2005 vastaava luku oli 49 ja vuonna 2011 51 %. Muutama vuosi sitten Kansainvälinen energiajärjestö (International Energy Agency, IEA) arvioi, että vuoteen 2020 mennessä Lähi-idän osuus Kiinaan tuotavasta raakaöljystä saattaa nousta jopa 70 prosenttiin.

Saudi-Arabia oli vuosien ajan Kiinan suurin öljyntuontimaa, mutta viimeisten tietojen mukaan paikan on perinyt Venäjä. Tätä ennen Venäjä oli suurin öljyn tuoja vuonna 2005. Kiina toi viime toukokuussa Venäjältä 3,92 miljoonaa tonnia raakaöljyä. Toiseksi eniten öljyä tuotiin Angolasta, noin 3,3 miljoonaa tonnia. Saudi-Arabia oli kolmanneksi suurin noin 3,1 miljoonan tonnin osuudella ja Iran neljänneksi suurin 2,2 miljoonan tonnin osuudella.

Toukokuussa Kiina toi raakaöljyä kaikkiaan noin 23 miljoonaa tonnia, josta Venäjältä tuodun öljyn osuus oli siis suurin, noin 17 %. Saudi-Arabian osuus oli 13 %, kun se vielä muutama vuosi sitten oli 20 %.

Maailman suurimmalle energiantuojalle energiariippuvuus epävakaasta Lähi-idästä on ilman muuta strateginen ongelma. Kymmenen suurimman öljynviejämaan joukosta kuusi on Lähi-idästä (jos Etelä-Sudan lasketaan maantieteellisesti Lähi-itään): Saudi-Arabia, Iran, Irak, Kuwait, Oman ja Etelä-Sudan.

Iranin ja P5+1-maiden saavuttaman ydinsopimuksen on arvioitu tulevaisuudessa vakauttavan koko Lähi-itää. Iran on jo ilmoittanut kasvattavansa erityisesti öljyn vientiä sitä mukaa, kun se on pakotteiden poistamisen myötä mahdollista. Kasvava öljyntuotanto tulee mahdollisesti laskemaan öljyn maailmanmarkkinahintaa, mikä selittää Kiinan innokkuutta päästä ydinkiistassa sopimukseen. Mainittakoon myös, että Pakistan on lämmennyt uudelleen ajatukselle maan ja Iranin välille rakennettavan maakaasuputkihakkeen jatkamisesta. Putken rakentamisesta vastaa Kiinan valtion omistama China National Petroleum Corporation.

Todennäköisesti Kiina tuo tulevaisuudessa yhä enemmän maakaasua. Maa pyrkii korvaamaan kivihiilen käyttöä puhtaammilla vaihtoehtoilla ja mahdollisesti myös hajauttamaan energiantuontia. Ei liene sattumaa, että Kiina ja Venäjä ovat viime aikoina solmineet mittavia maakaasusopimuksia. Iranilla on myös hallussaan huomattavat maakaasuvarat, joita voi se voi hyödyntää laajemmin talouspakotteiden poistuessa.

Kiinan silkkitiestrategia ja Syyrian neljän meren strategia

Kiinan silkkitiestrategia on nähty Kiinan pyrkimyksenä ”kääntyä länteen”. Vielä vuonna 2010 strategian oli tarkoitus yhtyä Syyrian presidentti Bashar al Assadin pyrkimykseen ”kääntyä itään”. Tämä tunnetaan paremmin nimellä ”neljän meren strategia”, jonka Assad esitteli vuonna 2009 pidetyssä konferenssissa, jossa oli paikalla mm. Turkin presidentti Abdullah Gul. Strategian keskeinen tavoite oli luoda hyvään tie- ja rataverkostoon sekä energiainfrastruktuuriin pohjautuva yhteinen talousalue karkeasti ottaen Välimeren, Mustanmeren, Kaspianmeren ja Persianlahden/Arabianmeren rajaamalle alueelle. Perusajatus oli käytännössä sama kuin silkkitiestrategialla, mutta alueellisessa mitassa.

Presidentti Assad toivoi Syyriasta energiakaupankäynnin risteysaluetta matkalla Lähi-idästä Euroopan markkinoille. Kesällä 2011 Iran, Irak ja Syyria sopivat kuuden miljardin dollarin arvoisen maakaasuputken (ns. Friendship Pipeline, FP tai Islamic Pipeline, IP) rakentamisesta maiden välille. Sen oli tarkoitus kuljettaa kaasua Iranista Etelä-Parsin kaasukentältä Euroopan markkinoille. FP:sta toivottiin kilpailijaa Azerbaidzhanista Turkin kautta Itävaltaan suunnitellulle Nabucco-putkelle. Samaan aikaan myös Qatar suunnitteli maakaasuputken rakentamista Saudi-Arabian, Jordanian, Syyrian ja Turkin kautta Eurooppaan.

Kiinan silkkitiestrategiassa Syyria oli Lähi-idän tärkein lenkki. Välimeren unionin jäsenmaana Syyria nähtiin ensisijaisesti porttina Euroopan ja Pohjois-Afrikan markkinoille. Syyrialle suunniteltiin kiinalaistarvikkeiden jakelijan ja tuottajan asemaa markkina-alueiden läheisyyden vuoksi. Kiina ehti jo rakennuttaa Damaskoksen lähelle Adraan China City -nimisen teollisuusalueen. Damaskos–Bagdad-valtatien välillä sijaitsevan tehdasalueen odotettiin tuottavan tarvikkeita Irakin, Libanonin ja laajemmin koko Lähi-idän markkinoille.

Syyrian pakolaisten leiri Jordaniassa kesällä 2013: Kuva: Wikimedia Commons
Syyrian pakolaisten leiri Jordaniassa kesällä 2013. Kuva: Wikimedia Commons

Keväällä 2011 Syyriassa syntyi kuitenkin levottomuuksia, jotka puhkesivat nopeasti maan hallituksen ja lukuisten kapinallis- ja terroristiryhmien väliseksi täysimittaiseksi sodaksi. Muutama vuosi tämän jälkeen myös Irak vajosi syvempään sekasortoon Isisin vallattua mm. Mosulin kaupungin. Syyriaa ja Irakia koettelevan terrorismin ja laaja-alaisen hävityksen myötä FP-kaasuputkihanketta ei ole voitu saattaa loppuun.

Kesken ovat jääneet myös silkkitiestrategian ja neljän meren strategian yhdentymissuunnitelmat. Sen sijaan rauhallisilla alueilla, kuten Iranissa ja Keski-Aasian tasavalloissa, silkkitiestrategia on edennyt muun muassa lukuisten liikenneinfrastruktuurihankkeiden myötä.

On ilmeistä ja todennäköistä, että Kiinan ja Syyrian yhteiset tavoitteet ja niiden menestymismahdollisuudet Lähi-idässä synnyttivät suuria eturistiriitoja, jotka viime kädessä johtivat terroristiryhmien nousuun ja vahvistumiseen. Esimerkiksi Syyrian, Libanonin, Irakin ja Iranin vahvistuminen ja vaurastuminen olisivat heikentäneet monien alueellisten kilpailijoiden asemaa.

Esimerkiksi Israel ei tule hyväksymään Libanonin ja Syyrian vahvistumista, Iranista puhumattakaan. Iranin ja sen liittolaisen aseman vahvistuminen olisi ollut paha takaisku myös Saudi-Arabian alueelliselle vaikutusvallalle. Etenkin maakaasuun nojaava Qatar olisi jäänyt paitsioasemaan Euroopan markkinoilta, jos Syyriasta olisi muodostunut Lähi-idän merkittävin energiaristeysasema. Turkki puolestaan pyrkii merkittäväksi energian kauttakulkumaaksi Lähi-idän ja Euroopan välille, joten FP-maakaasuputken valmistumisesta Nabuccon haastajaksi olisi ollut tälle suunnitelmalle merkittävää haittaa.

On suuri joukko eri intresseihin pohjautuvia syitä, miksi monet edellä mainituista valtioista asettuivat tukemaan Syyrian presidenttiin kohdistuvaa vallanvaihtohanketta. Ne ovat myös osallistuneet joko suoraan tai epäsuorasti maata koettelevaan veriseen sotaan tarjoten terroristiryhmille rahaa ja logistista apua. Kiina puolestaan on Venäjän ohella tarjonnut Syyrialle aseellista apua ja poliittista tukea YK:n turvallisuusneuvostossa, mikä osoittaa, että Syyria on edelleen osa Kiinan silkkitiestrategian suunnitelmaa. Presidentit Assad ja Jinping tuskin osasivat odottaa, että silkkitiestrategia ja neljän meren strategia yhdessä nostaisivat valloilleen voimia, jotka johtaisivat Lähi-idässä parhaillaan koettavaan väkivaltaan ja kärsimykseen.

Lähteet

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

5 KOMMENTTIA

  1. Voltairenet.org -julkaisun Thierry Meyssanin mukaan USA ja Iran ovat neuvotelleet salaisen sopimuksen. Sen mukaan Yhdysvallat ja Iran kumpikin liennyttävät Lähi-Idässä, ja USA tunnustaa Irakin, Syyrian ja Libanonin kuuluvan Iranin vaikutuspiiriin. USA lopettaa Iranin painostuksen, ydinase-tekosyystä ja pakotteista luovutaan. USA aikoo vähentää sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idässä ja siirtää resursseja Kiinaa ja Venäjää vastaan. Iran puolestaan lupaa olla laajentamatta vaikutuspiiriään, ja presidentinvaalien ykkösnimi jätettiin USA:n toivomuksesta pois Iranin vaaleista.

    http://www.voltairenet.org/article187268.html

  2. Kuulostaa uskottavalle, että Yhdysvallat pyrkii liennyttämään Iranin kanssa voidakseen siirtää resursseja Kiinaa ja Venäjää vastaan koska Yhdysvallat ei halua itselleen kilpailijoita.

    —-
    Kiitos Ville Kyrönlahti tästä artikkelista.

  3. Kiitos ensimmäisestä kommentista ja kiitos Riikka.

    Meyssanin artikkeli on mielenkiintoinen ja sen pohjalta on mahdollista seurata johtolankoja moneen suuntaan. Mikäli Yhdysvallat haluaa laittaa kapuloita Venäjän ja Kiina rattaisiin, niin luonnollisesti ensimmäisenä tulee mieleen, mitä tapahtuu Keski-Aasiassa. Esimerkiksi Eurasianet uutisoi huhtikuussa Yhdysvaltain ”uudesta Keski-Aasian politiikasta”, jonka keskeiseen teemaan kuuluu ”väkivaltaisen terrorismin torjunta” ja ”vahvempi ihmisoikeuksien kunnioittaminen”. Hienoja ajatuksia, kyllä, mutta onko puheisiin syytä luottaa? Aiheesta lisää alla.

    http://www.eurasianet.org/node/72821

  4. Melko ilmeiseltä vaikuttaa historian valossa, että Yhdysvallat yrittää laittaa kapuloita rattaisiin, vähintään valmistautuu siihen. Ja on todennäköistä, että Iranin kanssa tehty sopimus liittyy tähän jotenkin.

    Veikkaan, että aiemman Tsetsenian sodan tapaan Yhdysvallat alkaa rekrytoida sopivia terroristeja Iranista ja soluttaa heitä Tsetseniaan ja sydän Venäjälle ja tietysti myös Kiinaan ja Keski-Aasian valtioihin tarkoituksena hallintojen horjuttaminen tarpeen vaatiessa. Hyvin todennäköisesti tätä soluttamista tapahtuu nytkin kaiken aikaa, mutta toimintaa voidaan varmasti ’parantaa’, kun välejä Iraniin korjataan.

    Iran on Venäjän ja Kiinankin liittolainen, mutta monimutkainen ja sekava maa, mistä löytyy palkkasotureita moneen lähtöön.

    Yhdysvaltain puheet ’ihmisoikeuksien kunnioittamisesta’ on nähty, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Palkattujen terroristien ujuttamista vallankaappauksien järjestämiseksi sellaisiin maihin, jotka eivät kaikin osin noudata Yhdysvaltain käskyjä. Ensin käynnistetään propaganda operaatio, missä väitetään, ettei maan hallinto ’kunnioita ihmisoikeuksia’ ja sitten aloitetaan väkivaltainen vallankaappaus palkattujen terroristien avulla hallinnon syrjäyttämiseksi. Tämä kaikki on nähty jo niin moneen kertaan, viimeksi Syyriassa ja Ukrainassa.

    ’Ihmisoikeuksista’ puhutaan sellaisen valtion taholta, jonka vankiloissa kidutetaan satoja vankeja, joita on pidetty vangittuina ilman minkäänlaisten syytteiden nostamista. Tätäkö on ’ihmisoikeuksien kunnioittaminen’, todella?

  5. Kiina on ollut jo pari vuosikymmentä Yhdysvaltain päävastustaja. Venäjä on vakava ongelma jos se liittoutuu Kiinan tai Euroopan kanssa (Putin muuten on juuri kannustanut eurooppalaisia itsenäistymään Washingtonin hallinnasta). Yhdysvaltain globaalille johtoasemalle on luonnollisesti tärkeää paitsi Kiinan ja Venäjän myös niiden liittolaisten poliittinen ja taloudellinen nuijiminen, ja niihin kuuluu myös Iran. USA:n intresseissä on taatusti tämän silkkitien typistäminen. Syyria siitä on jo amputoitu.

    Tuskin siis jättää USA Irania kuitenkaan rauhaan. Eiköhän tässä toimita selkäänpuukottamisen keinon, eli proxyt Saudi-Arabia, Israel ja islamistiryhmät ISIS ja al-Qaida ottavat rintamavastuun. Yhdysvallat ja Saudi-Arabia ovat jo luomassa uutta arabialaista sotilasliittoa, joka käy ensimmäistä sotaansa Jemenissä. Tästä saattaa pikemminkin tulla ongelmia, sillä Pentagonissa on aina ollut haluttomuutta kuumaan sotaan Iranin kanssa, mutta Israel ja Saudi-Arabia sekä niiden islamistiryhmät ovat halukkaampia. Saudi-Arabia haluaa välttää suoraa sotaa Iranin kanssa, mutta Yhdysvaltain kilven suojissa sen politiikan johtotähti on jo pitkään ollut sunnilaisen vallankumouksen levittäminen ja shiiojen alistaminen: se on taistelua Irania vastaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here