Viime päivinä suomalaisia on puhuttanut erityisesti kolmen vuorineuvoksen ja muiden varakkaiden veropakolaisuus Portugaliin. Sehän ei ole laitonta, mutta moraalista ja huonosta esimerkistä voidaan keskustella, kun melkein kaikki muut kuin varakkaat joutuvat leikkausten kohteeksi.
Valtiontalouden kannalta vielä paljon merkittävämpi on suuryritysten verosuunnittelu. Suomessa on paljon keskusteltu yhteisöveron kilpailukykyisyydestä. Niinpä yhteisöveroa laskettiin 4,5 prosenttiyksiköllä vuosina 2013–2014. Pelkästään tämän alennuksen takia yhteiskunta menetti verotuloja 1400 miljoonaa euroa. Vastineeksi luvattiin työpaikkoja, mutta niitä ei vain ole syntynyt. Sen sijaan osinkoja on maksettu vuosi vuodelta lisää. Tänä vuonna osinkoja maksettiin 10,4 miljardia euroa eli 1,3 miljardia enemmän kuin vuosi sitten.
Verosuunnittelun avulla suuryritykset maksoivat keskimäärin 7 % yhteisöveroa vuonna 2013, kun virallinen verokanta oli tuolloin vielä 24,5 %. Aalto-ylipiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas sanoo, että verosuunnittelussa keskeinen tekijä on mm. korkojen ja rojaltien ohjaaminen matalan verotuksen maihin. Näitä nk. veroparatiiseja ovat Euroopassa esimerkiksi Hollanti, Belgia, Irlanti ja Luxemburg, josta tulee EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.
Suomessa todellisuudessa vain pk-yritykset maksavat verolaissa määrättyä yhteisöveroa. Vuosina 2009–2013 pienten ja keskisuurten yritysten keskimäärin maksama yhteisövero oli 21–24 %. Jotenkin tuntuu todella väärältä, että suuryritykset voivat verosuunnittelun avulla kiertää Suomeen maksettavia veroja samalla kun ne väkeä vähentämällä parantavat tuloksiaan ja lisäävät osinkojaan. Pk-yritykset ovat kuitenkin niitä, jotka työllistävät.
Kysymys ei myöskään ole mistään pikkusummista. Yhteisöveron tuotto on puolittunut viime vuosien aikana. Esimerkiksi vuonna 2014 yhteisöveroja kertyi 800 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna.
On sinänsä merkillistä, ettei Suomessa ole herännyt laajaa keskustelua suuryritysten verosuunnittelusta. USA:n presidentti Obama esitti alkuvuodesta, että kaikki yritykset kuitenkin joutuisivat maksamaan voitostaan 14 % veroa. Britanniassa taas konservatiivinen valtionvarainministeri George Osborne on ehdottanut 25 prosentin ns. Google-veroa. Nimitys tulee siitä, ettei Google ole maksanut verojaan Britanniaan.
Todellinen keskustelu suuryritysten verosuunnittelusta olisi tarpeen. Kyseessä olisi miljardipotti, jos seurattaisiin esimerkiksi USA:n mallia. Näin voitaisiin välttää monia leikkauksia. Yhteiskuntasopimuksen solmiminenkin olisi helpompaa.
Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.
Asiaa. Veronkierto on EU’ssa sisään rakennettu. Onhan Komission johdossa veroasiantuntija Juncker, Vaikka Luxemburgin verosopimukset tulivat julki, (yhteisövero 29%, käytännössä 0%), Junckeria tuki voimakkaasti virkaansa muun muassa meppi Jaakonsaari (SDP). Muistaakseni EU’ssa piti harmonisoida verot. Harmonisoitiinkin velat. Eikä tässä vielä kaikki.
Veronkiertofirmat ovat tunkeutuneet Suomessa joka alalle missä rahaa liikkuu, teollisuuden lisäksi hoiva- ja terveyspalveluihin, jopa laskutukseen ja perintään, muutamia mainitakseni. Varsinkin palvelut jotka maksetaan verovaroista ovat olleet kysyttyjä, lasten huostaanottoa myöten. Ihme että kunnilla ei ole varaa rakentaa omia palveluja, mutta varaa on ostaa kalliimpia yksityisiä. Tai oikeastaan ei ole varaa mutta on ”pakko”. Lakisääteisiä kun ovat. Omana työnä verot jäisivät kuntaan. Nyt ne menevät ties minne ja kuinka paljon? Kukaan ei varmaan halua edes laskea saati julkaista.
Viimeisenä vaan ei vähäisenä köyhtyneen kansan putsaa pikavippifirmat joita tuskin hallinnoidaan Suomesta, yhtäkään. Niiden lisääntyminen on vakava merkki kansan köyhtymisestä. Rikoslaki kieltää yleistä korkotasoa korkeamman koron perinnän koronkiskontana, mutta tuhannen prosentin vuotuinen korko ei vielä laukaise tutkintakynnystä. Paljonko koron pitäisi olla?
Jos ostat asunnon, maksat varainsiirtoveron. Pörssikaupassa liikkuvat miljardit ilman varainsiirtoveroa. Lista verovapauksista olisi päättymätön, siis erivapauksista. Noita perustellaan yleensä firmojen tukemisella, työpaikkojen lisääntymisellä, talouden kasvulla ja ties millä, vaikka näytöt ovat päinvastaisia. Silti samaa linjaa jatketaan. Voiko tyhmempää politiikkaa enää olla?
EK’n linjaus tehdä Suomesta houkutteleva ”ulkomaisille sijoittajille” nollaamalla palkat ja verot on käsittämätön. Tehokkaammin ei Suomea voi tuhota. Silti kauppa ja teollisuus, terveys- ja hoivapalvelut ovat kohtapuoliin kaikki lahjoitettu ulkolaiseen omistukseen, luonnolliset monopolit mukaan luettuna. Sinne menevät työmme tulokset kuin myös verot. Meille jäävät pikavipit. Olemme äänestäneet valtaan politikkoja jotka ovat tämän tehneet mahdolliseksi. Toimineet vastoin meidän etua.
Valtiovarainministeriön verokukkasia on poimnut Iltalehden blogissaan Pauli Vahtera. Kannattaa lukea. Perustelut ovat kuin suoraan lobbarin kirjoittamia. Linkki alla.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/05/14/viekaa-kaikki-viekaa-tuhkatkin-pesasta/
Pari asiaa vielä noista eläkeläispoloisista jotka joutuvat muuttamaan Portugaliin tullakseen toimeen. EU’ssa tämä on mahdollista jos olet tarpeeksi varakas. Heille jotka eivät pääse karkuun on säädetty isänmaa ja sen verotus. Parhaillaan heitä uhkaillaan vielä kovilla raippaveroilla ja leikkauksilla jos eivät vapaaehtoisesti suostu köyhtymään. Sitä kutsutaan yhteiskuntasopimukseksi.
Veropakolaisuuden toi esille median virallisesta linjasta poiketen hesarin taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen. Yksi niitä harvoja Suomessa jotka paljastavat valheita. Hänen artikkelinsa jälkeen juttu suorastaan räjähti mediaan. Ja tietenkin entiset päättäjät kauhistelivat. He eivät tietenkään virassa ollessaan voineet asialle mitään, mutta jälkeenpäin ovat muuttaneet mielensä. Silloin oli tehtävä kuten lobbarit sanoivat. Edustuksellista demokratiaa. Ja oikean tiedon puuttuessa me äänestämme samat naamat jatkamaan.
Valheisiin. Meille on kerrottu, että johtajaeläkkeet maksaa firma johtajalleen. Näin ei ole. Duunarit maksavat niitä yli sata miljoonaa vuodessa. Ja jos ”eläkeläinen” joutuu vaikkapa tehohoitoon asuinmaassaan Suomi maksaa osan kuluista. Ei siis ihme, että kuusikymppisenä eläköityvät johtajat vaativat duunareita tekemään työtä kuolemaansa saakka. Näistä ei tietenkään saa puhua saati arvostella. Se on kateutta joka voittaa kiimankin.
http://www.hs.fi/paivanlehti/01052014/a1398840071067