Yhteiskuntasopimus à la Sipilä

SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN tila on huolestuttava. Suomen päätöksentekijät eivät ole ottaneet riittävästi huomioon eräitä perustuslakimme keskeisiä periaatteita (oikeusvaltioperiaate, kansanvaltaisuus, oikeudenmukaisuuden edistäminen) ja säännöksiä (yhdenvertaisuus lain edessä, syrjintäkielto, perusoikeus sosiaaliturvaan). Yksilö- ja väestöryhmäkohtainen tarkastelu paljastaa epäkohtia, joiden esiintymistä demokraattisessa oikeusvaltiossa ei voida perustellusti hyväksyä.

Yhteiskunnan nykytilasta ja ongelmien korjaamisesta vastaa viime kädessä maan hallitus. Oma vastuunsa asiaintilasta on tietysti myös Eduskunnalla, virkamiehillä ja työmarkkinajärjestöillä. 18-vuotiailla Suomen kansalaisilla on puolestaan oikeus pyrkiä vaikuttamaan itseään ja yhteiskuntaa koskevaan lainsäädäntöön joka neljäs vuosi toimeenpantavissa parlamenttivaaleissa.

Sananvapaus on perustuslailla (12 §) turvattu perusoikeus, joka muodostaa demokraattisen yhteiskunnan tukipilarin. Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Demokraattisessa oikeusvaltiossa median oikeutena ja moraalisena velvollisuutena onkin arvioida ja arvostella vallankäyttöä omalta osaltaan.

Demokraattisen oikeusvaltion idea edellyttää, että perustuslain ja perusoikeuksien toteutuminen käytännössä otetaan riittävästi huomioon niin lainsäädännössä, hallitustyöskentelyssä kuin hallinnossakin. Toivottavaa olisi, että perustuslain ja perusoikeuksien noudattaminen otettaisiin entistä tarkempaan seurantaan myös mediassa.

Yhteiskuntasopimuksesta

Yhteiskuntasopimuksella viitataan ajankohtaisessa keskustelussa pääministeri Juha Sipilän käyttämään poliittiseen käsitteeseen. Pääministerin skenaariossa sillä tarkoitetaan hallituksen tavoittelemaa yhteisymmärrystä työmarkkinakysymyksistä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Termin ”yhteiskuntasopimus” käyttö tässä yhteydessä on kyseenalaistettavissa. Saatetaan kysyä, onko tavoitteena sittenkin enemmän tai vähemmän puhdas tulopoliittinen ratkaisu. Viimeksi mainittu luonnehdinta kuvannee varsin osuvasti sellaisia sopimusneuvotteluja, joissa käsitellään yksinomaan palkansaajien tulonmuodostukseen ja työmarkkinoihin liittyviä asioita.

Sipilän niin kutsuttuun yhteiskuntasopimukseen tähtäävässä lähtölaukauksessa on sanktioineen hallituksen diktaatin piirteitä. Tämä arvio perustuu seuraavaan kiistattomaan tosiseikkaan:

”Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelma on päättänyt noin 1,5 miljardin euron lisäsäästöistä ja veronkorotuksista, jotka toimeenpannaan, mikäli hallituksen tavoittelema yhteiskuntasopimus ei synny.”

Aito yhteiskuntasopimus edellyttäisi kaikkien keskeisten yhteiskunnallisten toimijoiden välistä neuvonpitoa ja kuulemista. Ainoastaan laaja-alaisempi neuvotteluprosessi saattaisi tuottaa tulokseksi legitiimin yhteiskuntasopimuksen. Vahingon minimoimiseksi onkin perusteltua toivoa, ettei ”yhteiskuntasopimus” (mallia Sipilä) syrjäytä sellaisia välttämättömiä reunaehtoja, jotka ovat lähtökohtaisesti johdettavissa laaja-alaisemmasta moraalis-eettisestä yhteiskuntasopimuksesta. Viitattakoon tässä yhteydessä ainoastaan Jean-Jacques Rousseaun (Du contrat social ou principes du droit politique, 1762) ja John Rawlsin (A Theory of Justice, 1971) yhteiskuntasopimusteorioihin. Konkreettisemmin ilmaistuna Sipilän tarkoittaman yhteiskuntasopimuksen reunaehtojen tulisi täyttää perustuslaissa säädettyjen ”turvalausekkeiden” (valtiosäännön tarkoitus ja yksilön perusoikeudet) sisältämät vaatimukset.

Demokraattisen oikeusvaltion perustuslain huomioon ottamisen välttämättömyys on perusteltavissa seuraavilla seikoilla: Perustuslaki määrittelee oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmän perusteet. Niihin kuuluvat muun ohella oikeusjärjestyksessä noudatettavat perusoikeudet. Perustuslaki sisältääkin kansakunnan elämää koskevat valtiolliset perusratkaisut ja on siten omalla tavallaan rinnastettavissa ”yhteiskuntaopimukseen”.

Selvää siis on, että perustuslaki ja perusoikeudet tulee ottaa riittävästi huomioon kaikessa lainsäädäntö-, hallitus- ja viranomaistoiminnassa.

Suomen perustuslaista

Perustuslain mukaan valtiosääntö edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa (ks. 1 §). Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (6 § 1 mom.). Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (6 § 2 mom.).

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon (19 § 1 mom.). Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut (19 § 3 mom.).

”Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan sellaista tulotasoa ja palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset” (Hallituksen esitys [HE] 309/1993 vp). Sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan ”lähtökohtana pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä” (ibid.).

Oikeus sosiaaliturvaan kuuluu tavallisen kansalaisen kannalta perustuslain keskeisiin perusoikeuksiin. Siksi on valitettavaa, ettei tämä perusoikeus käytännössä toteudu kaikkien kansalaisten kohdalla.

Yhteiskunnallisesta todellisuudesta

Yle raportoi tammikuussa 2011 Kelan köyhyystutkijan, professori Olli Kankaan esittämiin tietoihin perustuen seuraavaa:

”Eriarvoisuus syvenee köyhien omassa keskuudessa, kun kaikkein köyhimpien paisuva joukko elää yhä useammin lähes tyystin vailla tuloja. Kun köyhiksi lasketaan ne, joiden tulot jäävät alle 60 prosentin koko väestön keskituloista, on Suomessa runsaat 700 000 köyhää.”

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea valvoo Euroopan sosiaalisen peruskirjan noudattamista valtioiden määräaikaisraporttien perusteella. Komitea antoi tammikuussa 2014 loppupäätelmänsä vuoden 2013 raportointikierroksesta.

Suomi sai huomautuksia mm. sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Komitean mukaan oikeus sosiaaliturvaan ei Suomessa täysin toteudu, sillä pienin mahdollinen sairauspäiväraha on määrältään täysin riittämätön ja pienin vanhuuseläke riittämätön. Vanhusten oikeuksien osalta komitea katsoi, ettei Suomessa ole nykyisin lainsäädäntöä, joka riittävällä tavalla kieltäisi vanhusten syrjinnän iän perusteella.

Suomi rikkoo ikäihmisiä koskevaa 23 artiklaa myös, koska voimassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa kuntien toisistaan poikkeavat käytännöt, joiden seurauksena vanhukset eivät ole kansallisesti yhdenvertaisessa asemassa. Erilaisten kunnallisten käytäntöjen vuoksi osa vanhuksista jää omaishoidontuen tai muiden vaihtoehtoisten tukimuotojen ulkopuolelle.

Suomea koskeviin kanteluratkaisuihin viitaten komitea katsoo, ettei Suomi täytä 23 artiklan vaatimuksia, koska palveluasumisen ja tuetun palveluasumisen maksuja ei ole lailla säännelty.

Tilanne rikkoo kokonaisuutena arvioiden 23 artiklaa, koska se aiheuttaa vanhuksille erilaisia ja monimutkaisia maksujärjestelyjä koskevaa oikeudellista epävarmuutta. Kunnilla on nykyisin oikeus määrätä palvelumaksut, mutta Suomessa ei tällä hetkellä ole tehokkaita takeita siitä, että kaikki halukkaat ikäihmiset pääsevät tarvitsemaansa hoitoon. Komitean mukaan hoidontarvetta tulisi arvioida vanhuksen lääketieteellisen tilan perusteella.

Nykytila rikkoo 23 artiklaa myös siksi, että kunnallisten käytäntöjen monimutkaisuus vaikeuttaa ajantasaisen ja riittävän tiedon antamista palveluiden käyttäjille. Ikäihmisten oikeutta käyttää tehokkaalla tavalla heidän tilansa vaatimia terveydenhuolto- ja muita julkisia palveluita ei siksi ole riittävällä tavalla mahdollistettu.

Jäsenvaltioiden välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvan osalta komitea katsoo Suomen rikkovan 12 § 4 artiklaa. Suomi ei nykyisin takaa yhdenvertaista kohtelua sosiaaliturvan osalta kaikille peruskirjan osapuolena olevien maiden kansalaisille Suomessa. Näiden maiden kansalaisilla ei ole suomalaisiin verrattuna yhdenvertaista mahdollisuutta saada Suomessa käyttöönsä perhe-etuuksia. Komitea ei ole voinut sille toimitettujen tietojen perusteella varmistaa, että muiden peruskirjan jäsenmaiden kansalaiset voisivat kerryttää sosiaaliturvaetuuksiaan Suomessa.

Myöskään 13 § 1 artiklassa turvattu oikeus tarpeelliseen sosiaaliavustukseen ja lääkinnälliseen apuun ei toteudu. Suomessa laillisesti oleskelevien, toisista peruskirjan jäsenmaista tulevien henkilöiden oikeus apuun edellyttää, että kyseinen henkilö on asunut Suomessa huomattavan pitkään. Komitean mukaan nykyinen asumisaikavaatimus on liian pitkä.

Samaan aikaan toisaalla…

Euroopan unioni on luvannut Ukrainalle tukipaketin, jonka suuruus on vähintään 11 miljardia euroa. Esimerkiksi kuluvan vuoden 30. viikolla Brysselistä Kiovaan siirrettiin 600 miljoonaa euroa. Rahat tulevat pääosin EU:n omasta budjetista (lue: veronmaksajien taskusta).

Köyhä Suomikin on kantanut kortensa kekoon: Vuonna 2015 Suomi on tähän mennessä tukenut Ukrainaa yhteensä 6,1 miljoonalla eurolla, ja suunnitteilla on lisätukea vielä yhteensä miljoonan euron edestä. Vuoden 2014 aikana Suomi tuki Ukrainaa yhteensä 6,4 miljoonalla eurolla ja lisäksi lähetti asiantuntijoita Ukrainaan noin 1,5 miljoonan euron edestä.

Tässä yhteydessä on aiheellista todeta, että miljardöörioligarkkien hallitsema Ukraina on yksi maailman korruptoituneimpia valtioita. Transparency Internationalin mukaan Ukraina on sijalla 142 korruptiolistalla, joka sisältää 175 valtiota.

Veropakoilu on puolestaan ongelma sekä EU:ssa että koko maailmassa. EU-maille siitä aiheutuu vuosittain tuhannen miljardin euron menetykset verovaroissa.

”Veroparatiisiyhtiöiden kautta tapahtuva veronkierto on valtaisa globaali ongelma. Välistävetäjät syövät rehellisten veronmaksajien ja yritysten pöydästä, turmelevat markkinoita ja ylläpitävät rikollisuutta.” (ministeri Krista Kiuru 9.4.2013)

Harmaata taloutta ja lainvastaista verotusta

Rikkain prosentti suomalaisista kotitalouksista omistaa yhä suuremman osuuden kaikesta varallisuudesta. Tilastokeskuksen mukaan vauraimman prosentin osuus nettovarallisuudesta oli vuonna 2013 runsaat 13 prosenttia. Rikkaimpaan prosenttiin yltää, jos kotitalouden nettovarallisuus on vajaat 1,4 miljoonaa euroa. (Nettovarallisuus lasketaan siten, että varallisuudesta, esimerkiksi asunnoista, kiinteistöistä, osakkeista ja talletuksista, vähennetään velat.) Taloustieteen professori Matti Tuomalan mukaan yksi merkittävä syy varallisuuden keskittymiseen Suomessa on verotus. Hyvin ansaitsevat voivat muuntaa tuloja palkasta pääomatuloiksi, joita verotetaan kevyemmin kuin suuria palkkatuloja. Tuloerot ovat ajan mittaan muuttuneet myös eroiksi varallisuudessa.

Kansainvälisten arvioitsijoiden mukaan yli 20 000 suomalaisella on sijoitusvarallisuutta vähintään miljoonan dollarin (noin 913 000 euron) arvosta. He kuuluvat siihen yhteen prosenttiin suomalaisista, jotka ovat hyötyneet eniten porvarillisesta veropolitiikasta.

Valvonnan vähäisyys ja välinpitämättömyys sekä sijoitustoiminnan nimettömyys ovat eräiden tarkkailijoiden mielestä tehneet Suomestakin veroparatiisin. Harmaata taloutta tutkivien viranomaisten resursseista on säästetty jatkuvasti. Talousrikolliset on käytännössä vapautettu vastuusta. Rikosprosessiin joutumisen riski on pieni ja käsittelyajat kohtuuttoman pitkät. Lainrikkomuksista on selvitty sakoilla tai ehdollisella vankeustuomiolla.

Harmaan talouden vastaisen kamppailun asiantuntijat ovat päätyneet arvioon, että tuloja salataan 10–14 miljardin euron verran vuosittain. Siitä on aiheutunut kansantaloudelle 5–5,5 miljardin euron arvonlisäveromenetykset. Tosin vieläkin suurempia lukuja on esitetty. Harmaan talouden tutkija Friedrich Schneider on arvioinut, että laittoman liiketoiminnan suuruus olisi Suomessa jopa 18,5 prosenttia bruttokansantuotteesta eli yli 30 miljardia euroa.

Verohallinnon raportoitiin joulukuussa 2014 toimineen lainvastaisesti liechtensteinilaiseen pankkiin sijoittaneiden verotuksen osalta. Asiaintila ilmenee apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin 16.12.2014 antamasta ratkaisusta. Apulaisoikeusasiamies arvosteli verohallinnon toimia tutkinnassa, joka koski suomalaisten yksityishenkilöiden sijoituksia liechtensteinilaisessa LGT-pankissa. Tiedotusvälineissä oli kerrottu syyskuussa 2013, että Suomen suurimman veronkiertojutun esitutkinta pysähtyi verohallinnon menettelyn takia. Lehtitietojen mukaan tutkinnassa olivat 50–60 miljoonan euron sijoitukset.

Saamiensa selvitysten perusteella apulaisoikeusasiamies totesi, että verohallinnon valvontatoimenpiteet olivat viivästyneet aiheettomasti puolitoista vuotta. Lisäksi verohallinnon määräämät veronkorotukset sijoitusjärjestelyihin osallistuneille yksityishenkilöille olivat olleet lähes poikkeuksetta tavanomaista lievempiä. Kysymyksessä olevien verovelvollisten toimia ei myöskään ollut saatettu poliisin arvioitavaksi kuin yhdessä tapauksessa, vaikka verohallinto oli tehnyt vuosittain yhä enemmän rikosilmoituksia.

Apulaisoikeusasiamies katsoi, ettei verohallinto ollut selvityksissään esittänyt hyväksyttäviä syitä erilaiselle kohtelulle. Koska verohallinto oli kohdellut sijoittajia eri tavoin kuin muita verovelvollisia, se ei täyttänyt velvollisuuttaan edistää oikeaa ja yhdenmukaista verotusta. Apulaisoikeusasiamies piti verohallinnon menettelyä lainvastaisena.

Heinäkuussa 2015 suurelle yleisölle paljastettiin, että kolme eläköitynyttä yritysjohtajaa oli muuttanut Portugaliin, jossa ”yksityisillä firmoilla työskennelleet suomalaiset eivät joudu maksamaan veroa eläkkeestään”. Kyseessä ovat ”[j]opa 50 000 euron kuukausieläkettä nauttivat vuorineuvokset”.

Hallituksen ohjastamia yhteiskuntasopimusneuvotteluja vaivaa eräänlainen valuvika. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pasi Moision mukaan Sipilän hallituksen ohjelman ”esitykset tekisivät toteutuessaan tyhjiksi monet edellisten hallitusten vuosina 2011–2015 tekemät vahvistukset perusturvaan”. Merkittävimmin perusturvaa heikentäisivät Moision mukaan perusturvan indeksikorotusten jäädyttäminen ja eläkeläisten asumistuen leikkaus.

Jokainen voikin tykönään miettiä, todistavatko edellä selostetut kuvaukset yhteiskuntamme nykytilasta oikeudenmukaisuuden voittokulusta. Vai olisiko sittenkin syytä ryhtyä erinäisiin radikaaleihinkin korjausliikkeisiin?

Nykyään elämme EU- ja eurojärjestelmässä. Euroon kuuluminen tarkoittaa, ettei oman maamme talouden ongelmia voida ratkaista valuutan devalvoimisella. Ainoaksi keinoksi onkin jäänyt sisäinen devalvaatio, mikä viime kädessä merkitsee rajuja rakennemuutoksia. On perusteltua kysyä, miten pitkään Suomen on järkevää kuulua eurojärjestelmään. Kesäkuussa 2012 kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen totesi, että Ruotsin oma valuutta olisi hyvä malli Suomelle ja että omaan valuuttaan (markka) paluuseen on hyviä perusteita.

Kuka eurosta sitten on Suomessa hyötynyt? Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparannan mukaan ei välttämättä kukaan.

Toivomuksia

Olisi toivottavaa, että eduskuntaryhmät, hallitus, virkamiehet ja yhteiskuntasopimusneuvottelijat ottaisivat huomioon oman perustuslakimme vaatimukset Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevien ihmisyksilöiden yhdenvertaisuudesta ja perusoikeudesta sosiaaliturvaan sekä ryhtyisivät pikaisiin toimiin epätasa-arvon ja muiden epäkohtien korjaamiseksi.

Talouden ”ison kuvan” ohella tulisi ottaa huomioon yhteiskunnallisen tilanteen kokonaiskuva, jonka pitäisi sisältää myös tavalliset kansalaiset ja köyhin väestönosa. Yhden olennaisen näkökohdan esitti jo 1960-luvulla aikansa tunnetuin valtiomies John F. Kennedy: ”Mikäli vapaa yhteiskunta ei kykene auttamaan niitä monia, jotka ovat köyhiä, se ei voi pelastaa niitä harvoja, jotka ovat rikkaita.” Demokraattisen oikeusvaltion idean lienee kuitenkin kiteyttänyt parhaiten Olof Palme:

”Meille demokratiassa on kysymys ihmisarvosta. Demokratia sisältää poliittiset vapaudet, oikeuden käsitystemme vapaaseen ilmaisemiseen, oikeuden kritikoida ja vaikuttaa mielipiteisiin. Se kattaa oikeuden terveyteen ja työhön, opetukseen ja sosiaaliturvaan.”

Sellainen valtio, jonka hallitus kieltää riittävän sosiaaliturvan huomattavalta kansanosalta, ei ansaitse demokraattisen oikeusvaltion epiteettiä. Sipilän hallitus onkin paljon vartijana. Hallitukselle on tietysti syytä toivottaa onnea. Sitä nyt todellakin tarvitaan.

Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.