Suomi Saksan ja USA:n vasallina

PAAVO HAAVIKKO totesi kerran, että Suomen itsenäisyydestä on jäljellä vain lippu.

Suomen ulkopolitiikan viime vuosien muutos on painajaismainen. Historia näyttää toistavan itseään. Voimapolitiikka ja militarismi ovat korvanneet sivistyneen, toinen toistaan kunnioittavan yhteistyön.

Viime vuosisadan alkupuolella, vuonna 1918, Suomi antautui Saksan vasalliksi tuoreesta itsenäisyydestä nauttimisen sijaan. Porvarien maahan kutsuma Saksa miehitti Suomen ja painosti porvarillisen tynkäeduskunnan (jossa sosialidemokraattien toiminta oli estetty vangitsemisten ja teloitusten uhalla) valitsemaan saksalaisen kuninkaan. Eduskunnan päättäessä asiasta Saksa vahvisti sotilaallista läsnäoloaan ja toi muutaman sotalaivansa Eteläsatamaan. Eduskunta valitsi kuninkaan.

Ennen talvisotaa, kesäkuun 18. päivänä 1939, Englannin kotijoukkojen päällikkö Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja vt. puolustusministeri Eljas Erkon kutsumana Suomeen viiden päivän vierailulle. Vierailun aikana Kirke suoritti ”tarkastusmatkan” Viipurin alueelle. Hän seurasi tykistöammuntoja ja sotaharjoituksia ja neuvotteli Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, jotka koskivat yhteistyötä Saksan hyökkäyssuunnitelmia vastaan. Mannerheim lausui käsityksenään, että jos Neuvostoliiton ehdotukset hyväksyttäisiin, se tulisi vaatimaan sananvaltaa Suomen puolustussuunnitelmien laatimisessa, mitä ”Suomi ei tietenkään voisi sietää”. Ministeri Erkon tarjoamilla juhlapäivällisillä pitämässään puheessa kenraali Kirke viittasi Neuvostoliiton ehdotuksiin ja antoi tunnustuksensa Suomen vallanpitäjien asennoitumiselle. Suomi valitsi arrogantisti sodan Saksan rinnalla.

Sittemmin tuli ETYK, valtioiden keskinäiseen yhteistyöhön perustuva turvallisuusperiaate, joka haluttiin laajentaa koko maailman käsittäväksi.

ETYK-kokouksen jälkeisen 40 vuoden aikana Suomi on liittynyt Euroopan unioniin ja sen pääomapiirien vallan takaavaan yhteisvaluutta euroon. Fiskaalisen vallan kadottua Suomi joutuu luopumaan hyvinvointivaltiosta siirtyäkseen yhdysvaltalaiseen pienen pääoman omistajien joukon valtapiiriin. Yhteisvastuun moraali katoaa korvautuakseen röyhkeyden, valheiden ja keinottelun moraalilla, jonka takuumiehenä on aseellinen valta.

Suomi osoitti uskollisuutensa tälle uudelle valtapiirilleen epäämällä Venäjän edustajien pääsyn ETYKin 40-vuotisjuhlakokoukseen. Siinä missä Saksa vuonna 1918 osoitti valtansa tuomalla sotalaivojaan Eteläsatamaan ratkaisevan eduskuntaäänestyksen aikana, Yhdysvallat osoitti mahtiaan tuomalla sotalaivansa Helsingin Eteläsatamaan ETYK:in juhlakokouksen alla. Yhdysvaltojen laivaston soittokunta antoi konsertin Suomenlinnan kirkossa Helsingin edustalla. Suomenlinna erilaisine vivahteineen symboloi niin Ruotsin kuin Venäjän vallan aikaa Suomessa. Missäpä muualla kuin siellä USA:n laivasto näyttää mahtiaan Yhdysvaltojen kansallispäivänä! USA:n sotavoimat osoittavat myös, että sillä on mahti — Suomea välikappaleenaan käyttäen — estää Venäjän pääsy kokoukseen, jonka historia on yhteistyön historiaa, mutta nykyisyys Yhdysvaltojen sotilasmahdin todellisuutta.

Suomen ulkopolitiikka on Kokoomuksen käsissä. Kokoomuksesta valittu presidentti Sauli Niinistö päätti Suomen liittämisestä Yhdysvaltojen sotilaallisen vallan organisaation NATO:n isäntämaasopimukseen ilman, että koko sopimustekstiä oli suomennettu ja että kansanedustajat olisivat voineet ja ehtineet perehtyä siihen asianmukaisesti.

Italian ulkoministeri vastusti vuonna 1999 alun perin Yhdysvaltain vaatimia Jugoslavian siviilikohteiden NATO-pommituksia. Kun hänelle luvattiin pääsy suurvaltojen johtajien käymiin päivittäisiin keskinäisiin neuvotteluihin, hän suostui pommituksiin. Narsistinen tyydytys vahvojen joukkoon kuulumisesta voi sopeuttaa kammottaviinkin ratkaisuihin.

Presidentti Ryti tunnusti fasistisen Kroatian valtion, joka oli julistanut serbien ja juutalaisten holokaustin.

Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg totesi Ylen haastattelussa, että Suomi ei ole käsitellyt riittävästi äärioikeistonsa historiaa. Vain tämä historian tuntemattomuus ja käsittelemättömyys voi olla syynä nykyiseen ulkopolitiikan tilaan. Samalla tavalla Suomen ja Venäjän välisen historian tuntemattomuus voi olla syynä nykyiseen median käsitykseen Venäjästä. Kyky tuntea ja eläytyä katoaa nykyisessä rahaa ja USA:n sotilaallista maailmanvaltaa ihannoivassa kulttuurissamme.

Presidentti Urho Kekkonen ja hänen toimintaansa tutkineet historioitsijat näkevät, että Venäjää ei voi ymmärtää, ellei ihmisellä ole kykyä tuntea. Presidentti Kekkosen luovuus ja eläytyvyys loivat edellytykset johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ystävyyden ilmapiirissä. Tutustuin presidentti Kekkoseen henkilökohtaisesti ja syvemmin tutkiessani hänen lapsuuttaan, kirjeitään ja puheitaan kirjaani ”Suuri yksinäinen; Urho Kekkonen ja tunteet” varten.

Kuinka nopeasti nykyiset poliittiset johtajamme ovatkaan pystyneet tuhoamaan Suomen kansan ja Urho Kekkosen rakentaman ystävällisen suhteen Venäjään! Kekkonen varoi Kokoomusta ulkopoliittisista syistä. Nyt hänen pelkonsa ovat käyneet karmealla tavalla toteen.

Pirkko Turpeinen-Saari on psykiatrian sekä lasten-ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja entinen kansanedustaja, joka on julkaissut useita kirjoja ja 40 artikkelia kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. Hän on ollut vuodesta 1997 Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean (CPT) psykiatrian asiantuntija. Hänen bloginsa on osoitteessa http://www.turpeinen-saari.net/