PIDÄN VALTAOSAA ns. maahanmuuttokriittisestä puheesta äärimmäisen vastenmielisenä ja tympeänä – ja ehdottomasti tosiasioiden vastaisena. Rehellisesti sanoen osa on aivan sairasta puhetta. Kuka on pätevä heittämään sen ensimmäisen kiven ja hakemalla hakemaan vikoja vähemmistökansallisuuksistamme? Ihan vaan historiallisen perspektiivin vuoksi esittelen niille, jotka näkevät itsensä pohjoisen rodun tasa-arvon edustajina, millaista täällä oikeasti oli sotien jälkeen ja vielä silloinkin kun itse aloin maailmaa hahmottaa.
Sitä ennen totean — edelleen väsymättömästi — että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. Myös kaikenlaisessa pahassa, sillä ihmislaji on luonnostaan aggressiivinen olento, jota pehmentää vain käytöksensäätely — joka usein vaatii hyvinvointia ja perusturvaa taakseen. Ihmiskoodi kun on samanlainen kaikkialla. Meillä ei kenties kivitetä hengiltä; sen sijaan meillä on sivistyneesti ollut piikkilangoilla eristetyt työleirit jonne on sullottu huonomaineisia naisia, saksalaisten kanssa vehdanneita, alkoholisteja, mielenvikaisia ja muuten vain silmätikuksi joutuneita. Mitä muuta meillä on menneinä vuosikymmeninä ollut?
Suomestahan on näinä menneinä vuosikymmeninä lähtenyt siirtolaisia massamäärin – valtaosa tietenkin Ruotsiin. Voi vain kuvitella, kuinka ääliöinä meitä suomalaisia on siellä pidetty aikoinaan. Suomalaislasten huostaanotot olivat mahtiprosenteissa, koska suomalaisille ei vain mennyt jakeluun, etteivät hyvät vanhemmat pelaa viinan kanssa päivät pitkät ja jakele nahkaremmiä jälkikasvulleen. Itse he eivät siinä väärää nähneet, koska näin oli täällä aina eletty sukupolvesta toiseen. Kun tätä koristaa vielä Slussenin sisseillä, kiduttaja-Pullisen liigalla jne., oli selvää, että suomalaiset johtivat kirkkaasti suur-Tukholman rikostilastoja. Suomalaiset olivat kuin primitiivinen eläimellinen lauma, joka saapui ruotsalaiseen yhteiskuntaan kuin jättimäinen kulkutauti.
Jokin ”kansanluonne” tai etenkään rotu ei selitä ”ääliömäisyyttä” läheskään niin hyvin kuin köyhyys, kurjuus ja tietämättömyys – ja niiden luonnetta vähemmän jalostava vaikutus. Köyhä, sairas ja lukutaidoton, tuskin kynttilänvaloa kirkkaampaa loistetta nähnyt ihminen ei ole missään päin kovinkaan fiksu. Sen alkujuuri nähtiin sisällissodan aikaan, kun suomalaiset teurastivat toisiaan kasoittain Kalevankankaan kaltaisilla paikoilla.
Ja millaisia me muuten olimme ja miltä Suomi köyhyydessään näytti: lahkolaissaarnaajia, yleistä taikauskoa, kerjäläismummoja, rippaloita (eli sukupuolitautien parantoloita), B-mielisairaaloita. Presidentin aikaa meni avioliittolupien kirjoitelemiseen ei-toivottujen raskausten seurauksina, sillä teiniavioliitot raskauden takia olivat arkipäivää. Koulussa opetettiin marssimista ja isänmaallisia lauluja sodassa hermonsa riekaleiksi menettäneiden opettajien karjuessa naama punaisena, ja oppilaiden hakkaaminen kuului itsestäänselvyytenä asiaan. Tämä oli aikaa, jolloin poliisikin sai piestä ihmisiä mielin määrin ilman seurauksia. Hakattu kärsi mustelmat omissa nahoissaan.
Yleisinä maaseutupaikkojen puheiden ja kuiskeiden aiheina olivat sodomia, insesti ja huorinteot. Sukurutsa oli niin yleistä, että teinityttönä raskaaksi hankkiutunut harvoin mutinaa kummempaa päästi kun isäehdokasta kyseltiin. Mustalaisia ja kylähulluja ajettiin miehissä takaa pitkin teitä, ja näiden luurankoja kaivettiin paljon metsistä 50-luvulla. Kuuroja ja mykkiä pidettiin yleisesti vähämielisinä, ja taidettiinhan heiltä evätä avio-oikeuskin. Tehtaanjohtajat yleensä elättivät heitä joillain näennäistöillä sikäli kun heitä ei suljettu laitoksiin lopuksi ikäänsä. Lisätienestiä hankittiin lestinheitolla. Kiljupytyt ja pontikkatehtaat kätkettiin korpeen, josta päädyttiin nuorisoseuran nurkalle lestiä heittämään. Ulosottomiehet liikuskelivat ahkeraan, Parabellum luonnollisesti takintaskussa, koska perintähommissa saattoi myös tulla herkästi haulikosta.
Sosiaalilautakunnan aika kun meni irtolaisten, työnvieroksujien ja elatuspinnareiden jahtaamiseen. Muuttoilmoituksen laiminlyönti johti syytteeseen ja tuomioon irtolaisuudesta. Elatusmaksurästeistä lensi työlaitokseen ja Ruukissa suota kuokkiessa elatusmaksujen määrä vain nousi nousemistaan, joten toinen tuomio oli ulostullessa jo odottamassa. Tuomion langetti käytännössä kunnan sosiaalisihteeri, kuka tahansa kepuvaltuuston valitsema talvisodan vänrikin leski tai rintamalotta.
Työläisperheiden lapsilla oli yksi paikattu vaatekerta ja yhdet vuodevaatteet, ja kunta jakoi avustuksen jauholappuina — jos jakoi. Lapset kaivoivat kouluissa täitä tukastaan ja leikkivät niillä pulpetin kannella. Luteet tappoi vasta DDT. Köyhyyden nitisti lopullisesti vasta Neuvostoliiton-kauppa, joka oli niin ylijäämäistä, että sitä voitiin vapauttaa kansankin pariin erilaisten sosiaaliohjelmien muodossa.
Olimme syöpäläisten syömä sivistymätön ryysyläiskansa vielä 50-luvulle saakka — parista muotoilijasta ja Sibeliuksesta huolimatta. Osittain tämä oli nähtävissä vielä 80-luvun alussakin, jos ei muuna niin traumatisoituna työllä itsensä invalidiksi tehneiden asenteissa ja katkeruudessa. Ollaan vielä aikakaudessa, jolloin muutettiin joukottain muualle ja johdettiin itsemurhatilastoja. Minä oikein ihmettelen, miten tästä Ryysyrannan Joosepin perilliskansasta onkin voinut tulla näin äkkiä näin ylimielisiä muita kansoja kohtaan, vaikka siitä, kun pesimme varpaat sianlannasta ja luovuimme petusta ja karbidilampusta ei ole kuin vähäinen hetki. Vaikka eihän se ole tietenkään kivaa muistaa olevansa syntyjään täisaunojen, asevelipappien, Sukevan läskin eli nälkäpöhön sekä Bruno Laakko ja Lepakot -orkesterin Suomesta. Maasta, jossa 1950-luvulle saakka työläisyhteisön hyväksyntään riitti, että omisti puvun, kellon ja polkupyörän, sen enempää kun ei ollut kellään.
Eli emme me mikään vapaamielinen sivistyskansa ole olleet kovinkaan kauaa — emmekä sitä ole täysin vieläkään. Se, minkä olemme saavuttaneet, on vielä kovin ohutta. Ääliösuomalaisen saa vieläkin esiin vain pintaa raaputtamalla, ja joukossa tyhmyys tiivistyy edelleen. Kannattaa aina muistaa että kun me ylimielisesti vähättelemme kolmannen maailman asukkaita, meillä on aineellisella puolella edelleen vain hikisen 30 vuoden etumatka – ja asenteellisesti sekä sivistystason puolesta sitäkin vähemmän.
Ennen kuin alkaa arvioida toisia, on aina syytä pysähtyä hetkiseksi ja pohtia millä eväillä arviopisteitään jakelee.
Kirjoitus julkaistiin alun perin Jukka Niemisen US-blogissa.
On todella syytä muistaa, että suomalaisia ja heidän jälkeläisiään on mamuina maailmalla reilut miljoona henkilöä. Ja tuskin kaikki olivat pyhäkoulun opettajien tasoa.
Oma isäni mamuili juuri 16 vuotta täytettyään Fitchburgiin, Mass., USA vuonna 1912. Ja oli siellä liki 20 vuotta. Lähetti rahaa leskiäidilleen tavan takaa. Sellaistakin elo oli ennen, eli ymmärretään heitäkin, jotka mamuina Suomessa lähettävät rahaa kotikonnuilleen.
Ihan intiaanitappajaisiin isäni ei ehtinyt; oli ainakin puoli vuosisataa myöhässä. Ja tuskin olisi osallistunutkaan, oli sen verran aatteen ja rauhan mies.
Hyvä teksti, ja Taunon kommentti.
Tosin suomalaiset on tainnu työn perässä lähteä maailman turuille? En tiedä mainosteaanko muslimivaltaisissa maissa tyyliin ”Lähde töihin eurooppaan”? Selittäisi tämän parhaassa iässä olevien miestenkin saapumisen lasten, naisten, sairaiden, ja vanhusten sijaan.
Onhan varmaan valtaosalla pakolaisvastaisilla pelko tulevasta. Onko nämä vilpittömästi pakolaisia, vaiko terroristi soluttautujia?
Yleissivistyksen perusteiden oppimattomia suurin osa jokatapauksessa.
Suomalaisen kultuurin omintakeisuuden säilyttämisestä olen pikemminkin huolissani, kuin muusta maahanmuutosta ja monikultuurillisuudesta, jotenkin alkaa tuntua kansamme henkinen rähmälään olo globaalin tusinakultuurin edessä muodostaa suomalaiselle kultuurille suurimman uhkan, vertaisin tilannettamme Eestin kokemiin uhkakuviin sovjetisoinnin kultuurillisesti venäläistäessä maata ennen yllättäen avautunutta itsenäistymisen ikkunaa, josta tosin hyppäsivät suoraan amerikkaoaisen kulutuskultuurin kitaan.
Vaikka ymmärrän kirjoittajan kannan että on hyvä osoittaa suomalaisille ettemme suinkaan ole mikään ”super-rotu”, niin tämä sovinistinen asenneongelmahan on globaali. Sama ”olen parempi” -asenne vaivaa myös heitä, joiden ei tarvitse tehdä työtä elääkseen, rikkaita ja siniverisiä. Ja heitä etelä-eurooppalaisia, jotka olivat ”sivistyskansaa” kun pohjoisen barbaarit vielä pukeutuivat turkiksiin eivätkä tunteneet kirjoitusta tai jumalan sanaa. Tai eurooppalaisia jotka sivistivät ja hallitsivat muiden mantereiden onnettomia pakanoita.
Typeryys eittämättä näyttelee osaa tässä asennevammassa, toinen osatekijä on aivojen fysiologiassa. Mitä paremmassa asemassa itse ollaan, sen oikeutetummaksi oman ylimielisyytensä kokee, mutta typeryyden voi korjata sivistämällä itseään ja avaamalla mielensä. Narsistiset aivot jotka ei empatiaan kykene, siinä onkin vaikea este voitettavaksi. Valitettavasti ei ole ihan pieni joukko, joilla on tämä jälkimmäinen ongelma.
Jos laajennetaan yksilöistä kulttuuriin: meidän kulttuuristamme katsoen näyttäisi siltä että toisen kulttuurin ihmiset eivät ole ihan yhtä pitkällä suvaitsevaisuudessa tai tasa-arvossa. Heistä saattaa näyttää aivan samalta, kun he katsovat meitä. Kulttuurit voivat oppia toisiltaan ja kulttuurit muuttuvat, tavat muuttuvat. Suvaitsevaisuutta tarvitaan kulttuurien välille, ja kulttuurivaihtoa: aikaa myöten toinen kulttuuri omaksuu oikeaksi ja hyväksi näkemiään piirteitä toisesta. Valloittajan menttaliteetilla, jolla toinen alistetaan tietämättömäksi, sivistymättömäksi ja pahaksi, ei saavuteta muuta kuin tuhoa jota jälkeenpäin katsellaan päätä puistellen: kuinka typeriä esi-isämme olivatkaan!
Valitettavasti, minusta tuntuu, että kulttuurit ei aina edes kehity hyvään suuntaan. Nykymaailma ja sen arvot tuntuvat joskus mielettömiltä verrattuna kivikautisissa yhteisöissä elävien arvoihin ja tapoihin.