MYANMARISTA kotoisin ollut musliminainen Laila Bint Abdul Muttalib Basim mestattiin (eli teloitettiin miekaniskuilla kaulaan) äskettäin saudiarabialaisen kaupungin laitamilla. Makaaberi näytelmä tallentui yhden katselijan salaa kuvaamalle videolle.
Basim on yksi Saudi-Arabian tänä vuonna teloittamasta 110:stä ihmisestä. Kuningaskunta näyttää olevan rikkomassa aiemman ennätyksensä — 192 teloitusta — vuodelta 1995. Saudi-Arabia on maailman innokkaimpia teloittajia. Se on tänä vuonna teloittanut mestaamalla enemmän ihmisiä kuin Isis.
Siinä missä Isiksen suorittamat teloitukset tuomitaan maailmanlaajuisesti, Saudi-Arabian teloituksista vaietaan. Myöskään sen tuhoisaa hyökkäyssotaa Jemeniä vastaan ei tuomita.
Useat Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat ovat kilvan syyttäneet Irania Lähi-idän konflikteista. Mike Huckabee vannoi tulevana presidenttinä ”kaatavansa Iranin terroristihallituksen ja kukistavansa radikaalin islamin pahuuden voimat”. Jostain syystä ehdokkaat eivät koskaan mainitse Saudi-Arabiaa manatessaan ”radikaalin islamin pahuuden voimia”.
Vaikkei Iran olekaan mikään demokratian kukkanen, Washingtonin saudiliittolaiset ovat oma lukunsa. Saudikuninkaalliset tukahduttavat kaiken toisinajattelun, levittävät ääri-ideologioita ja hyökkäävät naapurimaihin. Saudihallinto sortaa naisia, uskonnollisia vähemmistöjä ja ulkomaisia siirtotyöläisiä.
Toisinajattelijoita rangaistaan ankarasti. Esimerkiksi Raif Badawi tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ja tuhanteen raipaniskuun siksi, että hän kirjoitti blogia, jota hallitus piti kriittisenä itseään kohtaan. Satoihin Saudi-Arabian vankiloissa viruviin poliittisiin vankeihin kuuluu myös Badawin asianajaja, joka tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan työtehtävissään toimimisensa vuoksi. Tuore lainsäädäntö käytännössä kriminalisoi hallituksen kritisoinnin ja samaistaa sen terrorismiksi.
Saudinaisten täytyy noudattaa tiukkaa pukukoodia liikkuessaan julkisilla paikoilla. He tarvitsevat miespuolisen huoltajan suostumuksen avioitumiseen, yliopistoon kirjautumiseen ja passin hankkimiseen, eivätkä he saa ajaa autoa.
Vuonna 2011 Saudi-Arabian tankit vyöryivät naapurimaa Bahrainiin tukahduttamaan maassa versoneen demokratialiikkeen, ja kaksi vuotta myöhemmin saudit tukivat Egyptin vallankaappausta, jossa yli 1000 ihmistä kuoli ja kymmeniä tuhansia suljettiin vankityrmiin.
Tuoreimpana sotilaallisen mahtinsa osoituksena Saudi-Arabia on käyttänyt amerikkalaisvalmisteisia rypälepommeja ja F-15-hävittäjiä Jemenissä tappaen tuhansia siviilejä ja synnyttäen vakavan humanitäärisen kriisin.
Kaikesta huolimatta Saudi-Arabia on ollut Yhdysvaltain läheinen liittolainen vuosikymmenten ajan. Miksi?
Yksi syy on öljy. Saudi-Arabia on maailman toiseksi suurin öljyntuottaja. Toinen syy on asekauppa: maa on maailman suurin amerikkalaisten aseiden ostaja. Esimerkiksi vuonna 2010 Yhdysvaltain hallitus solmi 60,5 miljardin dollarin asekaupan saudien kanssa. Kyseessä oli USA:n historian suurin yksittäinen asekauppasopimus. Kolmas syy on Iran: vuodesta 1979 Washington on pyrkinyt vahvistamaan Saudi-Arabian sotavoimaa vastapainona Iranille.
Kaikki tämä takaa, että Saudi-Arabian ostamia aseita voidaan käyttää pitkälle tulevaisuuteen sekä maan sisäisen liikehdinnän tukahduttamiseen että naapurimaiden ruotuun saattamiseen.
Suomen puolustusministeriö allekirjoitti 11.6.2015 Saudi-Arabian puolustusministeriön kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka avulla ”mahdollistetaan suomalaisen puolustusteollisuuden toimiminen alueen markkinoilla”.
Päälähteet
- MintPress News (25.8.2015). Saudi Arabia Beheads Nearly Twice As Many People As ISIS So Far This Year. http://www.mintpressnews.com/saudi-arabia-beheads-nearly-twice-as-many-people-as-isis-so-far-this-year/208894/
- Benjamin, Medea | MintPress News (22.8.2015). Why The US Turns A Blind Eye To Saudi Arabia’s Troublemaking. http://www.mintpressnews.com/why-the-us-turns-a-blind-eye-to-saudi-arabias-troublemaking/208845/
Vesalta erinomaisen napakka katsaus Saudi-Arabian tilanteeseen. Kiitos!
Ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd) voisi esittää kysymyksen, eikö hänelle yhtyessään taannoin USA:n käynnistämään Syyrian vaaleilla valitun presidentin Bashar al-Assadin vastaiseen demonisointikampanjaan käynyt mielen vieressäkään, että varsin lähellä eli Saudi-Arabiassa on muutamaa kertaluokkaa pahempi diktaattori ja tuotoksenaan käytännössä maailman surkein ihmisoikeustilanne?
Vai esittikö Tuomioja Saudi-Arabian kuninkaan syrjäyttämistä? Suomen valtion virallinen politiikka kertoo jostain aivan muusta.
Me toki tiedämme, että Tuomiojalla oli surkea avustajakunta. Erityisavustajana oli tunnettu russofobi Tarja Kantola, joka viime vuoden lopulla valittiin Ulkoministeriön runsaasti rahoittaman Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallituksen puheenjohtajaksi. KUA:n toiminnanjohtajana toimii vanhoillislestadiolainen Antti Mikaelin veli Pentikäinen. Veljekset ovat Kepun aktiiveja; molemmat ovat olleet myös ehdokkaina EU-parlamentin vaalissa.
Tällaisessa viitekehyksessä USA:n tukemat diktaattorit saavat toki rauhassa jatkaa tappamistaan ja kansansa sortamista. Antti Pentikäinen vietti hiljan vuoden USA:ssa opiskellen äärikristittyjen politiikantekoa.
SDP:n kannalta on ongelmallista, että sen kellokkaat johdattelevat puoluetta tähän samaan USA:n myötäjuoksijuuteen.
Saudi-Arabian tukemisesta ja sen rikosten huomiotta jättämisestä nähdään kuinka tekopyhä maamme johto ja sen sylikoiramedia on. Ja kenen leirissä se istuu.
Riikka Söyringin kommentti:
Presidentti Tarja Halonen myönsi vuoden 2007 lokakuussa Saudi-Arabian silloiselle kuninkaalle Abdulaziz al Saudille Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan (korkein mahdollinen suomalainen mitali) mitalin hänen ansioistaan rauhan edistämisessä Afrikassa ja Lähi-Idässä.
”[…] During the meeting, King Abdullah presented President Halonen with the King Abdulaziz Medal, which is awarded to heads of state and world leaders. She in turn presented the King with the Order of the White Rose, Finland’s top medal.
In an interview prior to departing Helsinki, Halonen characterized Saudi Arabia as an “important” country and praised its active role in promoting peace in the Middle East and Africa. She highlighted the close economic and commercial relations between the two countries, and said that she believes they can enhance cooperation even further. […]”
http://www.saudiembassy.net/files/PDF/Publications/Focus/2007/07-FOCUS-10-23.pdf
Rahalla saa ja orjakaupalla pääsee. SA oli Suomelle tärkeä vientimaa.
http://www.saudiembassy.net/archive/2007/news/page134.aspx
Kannattaa myös muistaa, että 9/11-iskujen tekijöistä 15/19 oli kotoisin Saudi-Arabiasta. Mutta eipä sitä silti lähdetty ”vapauttamaan”…