”Vapaa ajatusten ja mielipiteiden vaihto on ihmisten kallisarvoisimpia oikeuksia. Kaikki kansalaiset voivat puhua, kirjoittaa ja julkaista mielipiteitään vapaasti paitsi silloin, kun he syyllistyvät tämän vapauden laissa määriteltyyn väärinkäyttämiseen.”
(Ranskan kansalliskokouksen julkaisema Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus [Déclaration des droits de l’homme et du citoyen] 26.8.1789; 11 artikla)
SANANVAPAUDELLA (liberté d’expression; freedom of speech; Redefreiheit, Meinungsfreiheit; libertà di parola; yttrandefrihet) tarkoitetaan oikeutta ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Sananvapaudella voidaan ymmärtää sitä valtiosääntöoikeudellista käsitettä, joka Suomessa on ilmaistu perustuslain 12 §:ssä. Sen ohella sananvapaus on kansainvälisoikeudellisesti suojattu ihmisoikeus (ks. esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla). Sananvapautta on pidetty myös eräänlaisena oikeudellisesta sääntelystä irrallisena yhteiskunnallisena perusarvona.
Käsitykset siitä, mitä sananvapaus arvona tarkoittaa, ovat vaihdelleet eri aikoina ja erilaisissa yhteiskunnallisissa ympäristöissä. Myös perusoikeutena sananvapaus on tulkinnanvarainen. Suppeimmillaan sillä voidaan ymmärtää ilmaisuvapautta eli oikeutta eri tavoin lähettää sanomia ja viestejä.
Sananvapauden rinnastaminen ilmaisuvapauteen jättää käsitteen kapea-alaiseksi. Ilmaisuvapauden merkitys on vähäinen, ellei viestillä ole vastaanottajia. Sananvapauden voidaan katsoa edellyttävän vapaata informaatioprosessia, jossa on sanoman lähettämisen vapaus, vapaat ja vapaasti valittavat välityskanavat sekä sanoman vastaanottamisen vapaus. Tällainen laaja sananvapauden määrittely kytkee sananvapauden toimintaympäristöönsä ja funktioonsa. Se korostaa sananvapauden ja joukkotiedotuksen läheistä yhteyttä ja niiden merkitystä vapaalle mielipiteenmuodostukselle. Tätä kautta sananvapautta pidetään tavallisesti yhtenä tärkeimmistä poliittisista perusoikeuksista. Perusoikeutena sillä on läheinen yhteys kokoontumisvapauteen, mielenosoitusvapauteen ja yhdistymisvapauteen.
Perustuslain sananvapaussäännös suojaa jokaisen sananvapautta sekä viestiä lähetettäessä että vastaanotettaessa kansalaisuudesta riippumatta. Suojaa annetaan kaikenlaiselle viestinnälle riippumatta sen keinoista tai välineistä. Tarkempien säännösten antaminen on pidätetty lain tasolle. Vain kuvaohjelmien (elokuvat, videot jne) rajoittaminen on mahdollista tavallisella lailla, jos se on lasten suojelemiseksi välttämätöntä.
Sananvapaussäännökset ja -määräykset ovat siinä määrin tulkinnanvaraisia ja elävä elämä niin monimuotoinen, että sananvapauden ulottuvuus ja rajat joudutaan monesti selvittämään oikeusteitse. Tämä tapahtuu oman maamme osalta viime kädessä korkeimmassa oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä ihmisoikeusvalituksia ratkaisevassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Sananvapaus ei ole käytännössä ehdotonta. Sananvapauden käyttöä rajoittavat sananvapausrikoksia koskevat säännökset.
Sananvapaus
Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa todetaan seuraavaa: Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus mielipiteen vapauteen ilman ulkopuolista puuttumista. Artiklan 2 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla. Artiklan 3 kappaleen mukaan edellisessä kohdassa tarkoitettujen vapauksien käyttö merkitsee erityisiä velvollisuuksia ja erityistä vastuuta. Se voidaan sen tähden saattaa tiettyjen rajoitusten alaiseksi, mutta näiden tulee olla laissa säädettyjä ja sellaisia, jotka ovat välttämättömiä 1) toisten henkilöiden oikeuksien tai maineen kunnioittamiseksi, 2) valtion turvallisuuden tai yleisen järjestyksen (”ordre public”), terveydenhoidon tai moraalin suojelemiseksi.
Sananvapaus ei ole ehdotonta eikä rajoittamatonta vapautta. Sananvapauden käyttöä rajoittavat esimerkiksi monet rikoslain (RL) säännökset. Niistä keskeisimpiin kuuluvat kunnianloukkausta (RL 24:9), yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä (RL 24:8), kiihottamista kansanryhmää vastaan (RL 11:10) ja uskonrauhan rikkomista (RL 17:10) koskevat säännökset.
Kunnianloukkaus
Ihmisyksilön yksityiselämää suojataan perustuslain 10 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä 8 artiklan 1 kappaleen on katsottu antavan suojaa myös henkilön maineelle ja kunnialle (ks. esimerkiksi ratkaisu Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004, kohta 91).
Sananvapauden suojaaminen yhtäältä ja kunnian suojaaminen toisaalta voivat ristiriitatilanteissa vaatia niiden välisen kohtuullisen tasapainon määrittelemistä. Sananvapauden käyttöä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla. Rangaistaviksi on yleensä säädetty sellaiset lausumat, jotka loukkaavat toisen mainetta ja kunniaa. Toisaalta kunnianloukkausta koskevien rangaistussäännösten tulkinnassa tulee ottaa huomioon myös sananvapauden suoja (ks. esimerkiksi KKO 2009:3 kohta 5).
Kunnianloukkaus on säädetty rangaistavaksi rikoslain 24 luvun 9 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi se, joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Säännöksen 2 momentin mukaan ei 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnia on osa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa säädettyä yksityiselämän suojaa. Tämän vuoksi voidaan esimerkiksi rikoksesta epäillyn kunniaa koskevan suojan arvioinnissa saada tukea käytännöstä, jota noudatetaan rikokseen syyllistyneen henkilön yksityiselämän suojaa koskevassa arvioinnissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jättänyt ilmeisen perusteettomana tutkimatta korkeimman oikeuden vahvennetun jaoston tekemää ratkaisua KKO 2005:136 koskevan hakemuksen (Lappalainen v. Suomi 20.1.2009). Asiassa oli kysymys siitä, että eräässä lehdessä oli julkaistu pahoinpitelyyn, vapaudenriistoon ja heitteillejättöön syyllistyneen henkilön nimi. Hänet oli tuomittu vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoi, ettei rikoksista tuomitun henkilön nimen julkaiseminen ollut sellainen asianomaisen henkilön yksityisyyden suojaa loukkaava rikollinen teko, jonka perusteella olisi voitu tuomita vahingonkorvauksia.
Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2005:136 perusteluissa todetaan, ettei rikos ole siihen syyllistyneen yksityisasia. Yksityiselämään kuuluva oikeus elää rauhassa kuuluu kuitenkin lähtökohtaisesti myös rikoksesta rangaistukseen tuomitulle henkilölle (kohta 10). Edelleen mainitussa ratkaisussa todetaan, että rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen ilman hänen lupaansa joukkoviestinnässä merkitsee aina jonkinasteista puuttumista asianomaisen yksityiselämään perustuslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetussa mielessä (kohta 12).
Rikokseen tai rikoksentekijään sekä olosuhteisiin kokonaisuudessaan voi liittyä seikkoja, jotka puoltavat yleisön oikeutta saada rikoksentekijän nimi ja henkilöllisyys tietoonsa (KKO 2005:136, kohta 12). Ratkaisun perusteluissa on viitattu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun von Hannover v. Saksa 24.6.2004 ja todettu, että on eroteltava yhtäältä ne tapaukset, joissa tiedon kertomisella edistetään yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeiksi koetuista seikoista käytävää julkista keskustelua, ja toisaalta ne tapaukset, joissa yksityiselämään puuttuvan tiedon paljastaminen olisi tarkoitettu ainoastaan tyydyttämään tietyn lukijakunnan uteliaisuutta (ks. myös ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Standard Verlags GmbH v. Itävalta 4.6.2009, kohta 52).
Arvioinnissa vaikuttavat rikoksen laatu ja sitä koskevan oikeudenkäynnin luonne sekä asian saama muu julkisuus kuin myös rikoksentekijän oma henkilö ja yhteiskunnallinen asema sekä hänen lähiympäristönsä olosuhteet (KKO 2005:136, kohta 13). Mitä julkisemmassa ja yhteiskunnallisesti tärkeämmässä yhteydessä rikos tehdään, sitä suurempi yhteiskunnallinen kiinnostavuus ja merkitys on myös rikoksentekijän henkilöä koskevilla tiedoilla (KKO 2005:136, kohta 14 ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Selistö v. Suomi 16.11.2004, kohta 51).
Ratkaisusta KKO 2005:136 ilmenee (kohta 19), että rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastamisen sallittavuutta arvioitaessa on huomiota kiinnitettävä paitsi lehtikirjoituksen sisältöön ja sanomaan myös sen yleiseen sävyyn sekä otsikointiin ja kuvitukseen. Yksityiselämän loukkaamiskynnyksen ylittyminen on todennäköisempää silloin, jos rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden julkaisemisen yhteyteen liittyy muita yksityiselämän piiriin puuttuvia paljastuksia tai jos koko kirjoituksen ja siihen liittyvän kuvituksen katsotaan tapahtuneen sellaisessa epäasiallisessa ”häirinnän ilmapiirissä”, jonka ihmisoikeustuomioistuin totesi leimaa-antavaksi esimerkiksi tuomiossaan von Hannover v. Saksa 24.6.2004. Vastaavasti ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa Tammer v. Viro 6.2.2001 todettiin (kohdat 65–67), ettei artikkelissa käytettyjen loukkaavaan kieliasuun puettujen arvoarvostelmien käyttäminen ollut välttämätöntä mielipiteen ilmaisemiseksi.
Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa on kysymys valheellisesta tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta. Saman momentin 2 kohdassa on kysymys puolestaan muunlaisesta halventavasta lausumasta, joka voi olla yhtäältä tosiseikkoihin perustuva lausuma tai sitten arvostelma, jollaisen osalta ei ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta. Tätä jaottelua vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä jako yhtäältä tosiasiatoteamuksiin ja toisaalta arvoarvostelmiin. Esimerkiksi edellä mainitussa ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston ratkaisussa Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004 on todettu, että tosiasioiden olemassaolo voidaan näyttää, mutta arvoarvostelmien totuudenmukaisuus ei ole näytettävissä (kohta 98).
Tosiasiaväitteiden kysymyksessä ollessa ihmisoikeustuomioistuin on rikosuutisten julkaisemista koskevissa, erityisesti kunnian loukkaamista koskevissa ratkaisuissaan korostanut sitä, millaiseen selvitykseen väitteet ovat perustuneet. Väitteiden esittämistavalla on erityistä merkitystä silloin, kun tiedot esitetään ennen kuin esitutkinta on käynnistetty tai asia on tuomioistuimessa ratkaistu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 6.4.2010 antamassa ratkaisussa Ruokanen ym. v. Suomi oli kysymys lehtikirjoituksesta, jossa oli asianomistajan kertomukseen perustuen väitetty, että Suomen mestaruuden voittaneen, erään pienen paikkakunnan urheilujoukkueen jäsenet olisivat mestaruusjuhlien yhteydessä raiskanneet nuoren naisen. Nämä väitteet oli esitetty tosiasiaväitteinä. Väitetyn tapahtuman toisen osapuolen näkemyksiä ei ollut kysytty eikä tuotu esille kirjoituksessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että toimittajan tuomitsemiselle kunnianloukkauksesta oli ollut riittävät perusteet.
Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa White v. Ruotsi 19.9.2006 oli kysymys Ruotsissa julkaistusta kirjoituksesta, jossa väitettiin kirjoituksessa mainitun henkilön surmanneen pääministeri Olof Palmen. Ruotsalainen tuomioistuin oli katsonut kirjoituksen olevan objektiivisesti arvioiden kunniaa loukkaava. Koska tiedot oli kuitenkin tarkastettu olemassa olevista lähteistä ja koska kysymys oli yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, tuomioistuin oli hylännyt syytteen. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei asiassa ollut ylitetty kansalliselle tuomioistuimelle kuuluvaa harkintavaltaa ja katsoi, ettei kirjoituksen kohteena olleen henkilön ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista kunnian suojaa ollut loukattu (White v. Ruotsi 19.9.2006, kohdat 28–30).
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2000:54 oli kysymys vireillä olevaa rikosasiaa koskevan uutisen julkaisemisesta. Ratkaisussa on todettu, että uutisen otsikointi ja teksti antoivat lukijalle sellaisen käsityksen, että syytetyn syyllisyys olisi ollut selvä. Mistään ei ollut ilmennyt, että kysymys oli ollut syyttäjän kannasta ja että syytteet oli kiistetty. Ratkaisussa on kiinnitetty huomiota vireillä olevien oikeudenkäyntien selostuksien tarkkuuteen. Syytetyn leimaaminen syylliseksi kesken käsittelyn ja pelkästään toisen osapuolen kannan esiintuominen merkitsevät ennenaikaista julkista tuomiota. Myös tuomioistuinten toimintaedellytyksiä silmällä pitäen voidaan edellyttää, ettei yleisölle luoda vääriä käsityksiä ja odotuksia.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Tammer v. Viro 6.2.2001 on todettu, että lehtiartikkelissa käytetyt viron kielen sanat merkitsivät loukkaavaan kieliasuun puettuja arvoarvostelmia, joihin turvautuminen ei ollut ollut välttämätöntä kielteisen mielipiteen ilmaisemiseksi. Kritiikki olisi voitu muotoilla turvautumatta niin loukkaaviin ilmaisuihin (Tammer v. Viro 6.2.2001, kohdat 65–67).
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Rikoslain 24 luvun 8 §:n ja sitä edeltäneen 27 luvun 3 a §:n (908/1974) esitöistä (Hallituksen esitys 84/1974 vp, s. 3, HE 184/1999 vp, s. 31) ilmenee, ettei yksityiselämän käsitteelle ole niissä tarkoitettu antaa suppeaa tai tarkoin rajattua sisältöä. Esitöissä on todettu yksityiselämän käsitteen ytimeen kuuluvan, että yksilöllä tulee olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hänellä on oikeus pitää omana tietonaan, jos hän haluaa. Yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista esitöissä mainitaan esimerkkeinä henkilön perhe-elämä, vapaa-ajan käyttö, terveys ja ihmissuhteet (HE 84/1974 vp, s. 3). Yksityiselämää suojataan myös totuudenmukaisten tietojen levittämiseltä (HE 184/1999 vp, s. 31). Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että yksityiselämän käsitteellä on lavea merkityssisältö, joka ei ole yleisellä käsitteellä tyhjentävästi määriteltävissä (esimerkiksi Amann v. Sveitsi, 16.2.2000, suuri jaosto, kohta 65). Suomen korkein oikeus on ratkaisukäytännössään arvioinut yksityiselämän käsitettä edellä esitetyistä lähtökohdista.
Rikoslain 24 luvun 8 §:n mukaan vain sellainen yksityiselämää koskevan tiedon tai vihjauksen oikeudeton levittäminen on rangaistavaa, joka on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tätä tulisi lainkohtaa koskevien esitöiden (HE 184/1999 vp, s. 31–32) mukaan arvioida siitä lähtökohdasta, mikä on tiedon tai vihjauksen luonne. ”On omiaan”-ilmaisulla on haluttu sulkea soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset teot, jotka kyllä tosiasiallisesti ovat aiheuttaneet loukatulle kärsimystä, mutta vain sen vuoksi, että hän on reagoinut asiaan yllättävällä tavalla. Lainkohdassa tarkoitetun teon tulisi olla sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisia ihmisiä, joihin se kohdistuu. Vastaavalla tavalla tulisi arvioida halveksuntaa.
Rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettu loukkaavuus ei edellytä sitä, että tiedot sinänsä koskisivat poikkeuksellisia, arkaluontoisia tai hävettäviä seikkoja, vaan olennaista on henkilön yksityiselämän joutuminen yleisön tietoon ja puheenaiheeksi ilman asianomaisen suostumusta. On myös selvää, että julkaistujen tietojen sisällöllä ja tietojen yksityiskohtaisuudella samoin kuin sillä tavalla, jolla tiedot on hankittu, on vaikutusta yksityiselämän suojan tarpeeseen ja turvaamisen keinoihin.
Ollakseen rangaistavaa toisen yksityiselämään koskevien tietojen ja vihjausten levittämisen tulee olla oikeudetonta.
Rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan rangaistavaa ei ole esittää politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivan henkilön yksityiselämästä sellaisia tietoja, jotka voivat vaikuttaa tällaisen henkilön toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä ja joiden esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Säännöksen tarkoituksena ei ole yleisesti kaventaa julkisuudessa esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojaa, vaan mahdollistaa sananvapauden kannalta keskeinen julkinen keskustelu ja arvostelu.
Yleisön oikeus tiedonsaantiin voi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan erityisissä tapauksissa ulottua myös julkisuuden henkilöiden yksityiselämän piiriin kuuluviin seikkoihin (von Hannover v. Saksa 24.6.2004, kohta 64, Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi 16.11.2004, kohta 45 ja MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011, kohta 147). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on erotellut yhtäältä ne tapaukset, joissa yksityiselämään puuttuvan tiedon kertomisella edistetään yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeäksi koetuista asioista käytävää julkista keskustelua, ja toisaalta ne tapaukset, joissa tiedon paljastaminen olisi tarkoitettu ainoastaan tyydyttämään tietyn lukijakunnan uteliaisuutta (esimerkiksi von Hannover v. Saksa 24.6.2004, kohta 65 sekä Saaristo ym. v. Suomi 12.10.2010, kohdat 66–67 ja Reinboth ym. v. Suomi 25.1.2011, kohta 86). Tältä osin voidaan viitata kansainvälisesti tunnetun mallin yksityisyyden suojaa koskevaan ratkaisuun (MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011, kohta 143). Sananvapauden suojaa voidaan tulkita kapeammin tapauksessa, jossa tiedotusvälineessä julkaistut lausumat koskivat vain henkilökohtaista elämänaluetta (Gourguenidze v. Georgia 17.10.2006, kohta 40 ja von Hannover v. Saksa 24.6.2004, kohdat 64–67 siinä viitattuine tapauksineen).
Henkilön nimenomainen tai hiljainen suostumus tekee yksityisasioista kertomisen luvalliseksi. Rikoslain 24 luvun 8 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 184/1999 vp s. 32) mukaan hiljaisen suostumuksen perusteella on katsottu sallituksi kertoa esimerkiksi viihdetaiteilijoiden ja muiden paljon julkisuudessa esiintyvien henkilöiden yksityisasioita. Lakivaliokunta on kuitenkin mietinnössään (LaVM 6/2000 vp s. 5) katsonut, että hiljaisen suostumuksen olettaminen on ongelmallista, koska kyse on perusoikeutena suojatusta oikeushyvästä. Ilman nimenomaista lupaa ei ole yleensä perusteltua olettaa, että henkilö olisi suostunut ainakaan yksityiselämänsä ydinalueelle kuuluvan tiedon julkistamiseen. Korkein oikeus on arvioinut suostumusedellytystä ratkaisussaan KKO 2010:39 (kohta 28) toteamalla, että yksityiselämää koskevan tiedon koskiessa useita henkilöitä tiedon levittäminen edellyttää lähtökohtaisesti kunkin suostumusta ja että jokainen voi antaa suostumuksensa vain omasta puolestaan.
Tieto voi menettää yksityisen luonteensa, jos se on tullut yleiseen tietoon. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011, kohta 147, erotellut tiedot sen perusteella, oliko henkilö itse julkistanut tiedot, jolloin ne olivat tulleet julkisen keskustelun piiriin, vai oliko kyse tiedoista, joita henkilö ei ollut itse julkistanut. Ratkaisussaan Hachette Filipacchi Associés (”Ici Paris”) v. Ranska 23.7.2009, kohta 53, olennaista merkitystä on annettu sille, että valittaja oli aiemmin erityisesti omaelämäkerrassaan paljastanut henkilöään koskevia seikkoja julkisuudessa, minkä tuomioistuin katsoi vähentävän hänen yksityiselämänsä suojan tarvetta. Myös ratkaisussa Reinboth v. Suomi, 25.1.2011, kohta 87, esitetään, ettei ollut tarpeen estää tietojen julkistamista uudelleen, kun kyseiset yksityiselämää koskevat tiedot oli jo kaksi vuotta aikaisemmin julkaistu ja ne olivat siten tulleet yleisön saataville ja mahdollisesti suurenkin ihmisjoukon tietoon.
Korkein oikeus on katsonut, että yksityisasioitaan julkisuuteen tuovan ja julkisuutta jopa hyväkseen käyttävän henkilön on lähdettävä siitä, että hänen yksityiselämänsä on ainakin aiemmin julki tuoduilta osilta tullut yleisön tietoon ja julkisen keskustelun kohteeksi. Tämän vuoksi mainitunlaisen henkilön velvollisuus sietää yksityiselämäänsä koskevaa kirjoittelua ja kommentointia on tavallista yksityishenkilöä suurempi, vaikkakin myös viihdejulkisuutta hyödyntävän henkilön on voitava saada suojaa yksityiselämänsä ja etenkin sen ydinalueen turvaamiseksi. Tiedotusvälineiden toimintamahdollisuuksien kannalta on lisäksi perusteltua katsoa, että yksityiselämäänsä itse julkisuuteen tuoneella henkilöllä saattaa olla myös korostunut toimintavelvollisuus, jollei hän halua yksityiselämäänsä tai jotakin sen osa-aluetta julkisuudessa käsiteltävän.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Rikoslain 11 luvun (Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan) 10 § (13.5.2011/511) (Kiihottaminen kansanryhmää vastaan) kuuluu seuraavsti:
”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Saman luvun 10 a § (13.5.2011/511) (Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan) kuuluu puolestaan seuraavasti:
”Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan
1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai
2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta
ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt, että syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus otetaan huomioon tulkittaessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapautta koskevaa 10 artiklaa (ks. Jersild v. Tanska, 23.9.1994, kohta 30).
Mainittujen rangaistussäännösten soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan päätellä, että rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitseminen on tullut kysymykseen sananvapauden suojasta huolimatta lähinnä silloin, kun voidaan katsoa ihmis- ja perusoikeuksia loukatun vihaan tai väkivaltaan yllyttämisen muodossa. Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa (esimerkiksi Karatepe v. Turkki, 31.7.2007, kohta 25, Erbakan v. Turkki, 6.7.2006, kohdat 56 ja 57 ja Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41).
Sananvapauden rajoja maahanmuuttoon liittyvässä poliittisessa kirjoittelussa koskee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Feret v. Belgia, 16.7.2009. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kansallismielisen puolueen puheenjohtajan ja parlamentin jäsenen tuomitseminen kiihottamisrikoksesta vankeusrangaistukseen ja menettämään vaalikelpoisuutensa hänen maahanmuuttajiin kohdistamansa poliittisen arvostelun johdosta ei ollut rikkonut sananvapautta koskevaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa. Poliitikko oli kirjoituksillaan pitänyt maahan muuttaneita ulkomaalaisia rikollisina, jotka tulivat maahan käyttääkseen hyväkseen maahan asettumisestaan johtuneita etuuksia. Ratkaisun mukaan tällaiset puheet olivat omiaan herättämään yleisössä, varsinkin asioihin vähemmin perehtyneissä henkilöissä, halveksuntaa ja eräissä jopa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Rasistista syrjintää ja ulkomaalaisvihaa tuli vastustaa niiden kaikissa muodoissaan niin pitkälle kuin mahdollista ja silloinkin, kun puheella ei kehotettu ryhtymään mihinkään tiettyyn väkivaltaiseen tai muutoin rikolliseen tekoon. Ratkaisussa katsottiin, että valittajan asema parlamentaarikkona ei vähentänyt hänen vastuutaan ja että oli olennaisen tärkeää, että poliitikot välttivät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka olivat omiaan herättämään ja ylläpitämään suvaitsemattomuutta. Käytetyt stereotyyppiset iskulauseet tai ilmaisut olivat omiaan saattamaan keskustelun järkevän väittelyn ulkopuolelle, mikä lisäsi rasististen puheiden haitallisia vaikutuksia.
Uskonrauhan rikkominen
Rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdan mukaan uskonrauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.
Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle (Hallituksen esitys 6/1997 vp s. 128).
Niin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/1997 vp s. 3) on todettu, rangaistussäännöksen suojelukohteina ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus, yksilön uskonnonvapaus.
Uskonnonvapautta turvataan Suomen perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on lisäksi otettava huomioon perustuslain 12 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapauden suoja. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi. Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan todennut, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen taustalla olevia, kohdassa 6 mainittuja perusteita sananvapauden rajoittamiselle voitiin pitää tuolloisen hallitusmuodon 10 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaisina (Perustuslakivaliokunnan lausunto 23/1997 vp s. 3).
Uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisällössä on pyritty ottamaan huomioon vastakkain olevat perusoikeudet. Ne on myös säännöstä sovellettaessa sovitettava yhteen ja pyrittävä toteuttamaan rinnakkain. Perusoikeuksien keskinäinen punninta on tapauskohtaista, ja siinä on otettava huomioon muun muassa se, millaisesta, missä asiayhteydessä ja tarkoituksessa tehdystä ja kuinka voimakkaasta uskonnollisia arvoja vastaan kohdistuneesta loukkauksesta sananvapauden käyttämisessä on kysymys sekä muut olosuhteet. Tältä pohjalta on arvioitava, kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on pidettävä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta ei juurikaan antanut mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toisaalta korostanut sitä, että poliittisenkaan keskustelun vapaus ei ollut rajoittamaton ja että demokraattinen ja pluralistinen yhteiskunta perustui suvaitsevuuteen ja ihmisten tasa-arvoon. Sen vuoksi oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella (esimerkiksi Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki 6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64). Kun kaiken suvaitsemattomuuden vastustaminen kuului olennaisena osana ihmisoikeuksien suojeluun, oli erittäin tärkeää, että poliitikot välttivät puheissaan lausumia, jotka saattoivat ruokkia suvaitsemattomuutta (Erbakan v. Turkki kohta 64).
Uskonnollisia kysymyksiä koskevan sananvapauden osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu muun muassa, että uskonnonharjoittajien tuli suvaita ja hyväksyä se, että toiset torjuivat heidän uskonnolliset käsityksensä tai jopa levittivät heidän uskolleen vihamielisiä oppeja. Uskonnollisten mielipiteiden yhteydessä sananvapauden käyttämiseen liittyviin vastuisiin kuitenkin sisältyi velvollisuus mahdollisimman pitkälle välttää aiheettoman hyökkääviä ja siten toisten oikeuksia loukkaavia ilmaisuja, jotka eivät mitenkään edistäneet ihmisoikeuksista käytävää julkista keskustelua. Näin ollen saattoi olla välttämätöntä kieltää tai säätää rangaistaviksi uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvat sopimattomat hyökkäykset edellyttäen kuitenkin, että toimenpiteet olivat suhteessa hyväksyttäviin päämääriin. Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys tuli perustella vakuuttavasti (Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 kohdat 47, 49 ja 50 sekä I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohdat 24–28).
Euroopan neuvoston yleiskokous on vuonna 2006 antanut päätöslauselman ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (Resolution 1510(2006) Freedom of expression and respect for religious beliefs) sekä vuonna 2007 suosituksen koskien jumalanpilkkaa, uskonnollisia loukkauksia ja vihanlietsontaa henkilöitä vastaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella (Recommendation 1805(2007) Blasphemy, religious insults and hate speech against persons on grounds of their religion). Päätöslauselma ja suositus kuvastavat pyrkimystä korostaa ilmaisunvapautta uskonnollisten aiheiden kriittisenkin käsittelyn yhteydessä ja ohjata kansallista lainsäädäntöä niin, että rangaistavaksi säädettäisiin lähinnä sellaiset uskonnollisiin aiheisiin liittyvät loukkaavat ilmaisut, jotka ovat rinnastettavissa uskonnollista ryhmää vastaan suunnattuun kiihottamiseen, väkivallan tai vihan lietsontaan taikka jotka vakavasti häiritsevät yleistä järjestystä.
Lopuksi
Sananvapaus on perustavaa laatua oleva ihmis- ja perusoikeus, joka muodostaa demokraattisen yhteiskunnan perusmuurin. Suomen perustuslain sananvapaussäännöksen keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin (ks. Hallituksen esitys 309/1993 vp). Ydinajatukseltaan sananvapautta voidaan pitää poliittisena perusoikeutena. Sananvapaus ei kuitenkaan rajoitu vain poliittisiin ilmaisuihin, vaan sen piiriin on totunnaisesti luettu muunkin tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta. Sananvapaus antaa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. (ibid.)
Sananvapaus on vastuullista vapautta. Sananvapauden käyttö voidaan asettaa sellaisten rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömiä kansallisen turvallisuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi taikka muiden henkilöiden oikeuksien tai maineen turvaamiseksi.
Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti. Häneltä on äskettäin julkaistu tietokirja Sananvapaus : demokratian peruspilari (Livres ’Belles-Lettres’ [LB-L@windowslive.com], 2015).
Haluaisin kohteliaimmin tiedustella kirjoittajalta, liittyykö seuraava Suomeen rakennettu käytäntö sananvapaudesta säädettyjen lakien piiriin. Meillä on käytössä ilmiantotapa, ilmeisesti virkamiestyönä laadittu, jossa voit nimettömänä ilmoittaa viranomaiselle veronkiertoepäilyksestäsi tai sosialiturvan väärinkäytön epäilyksestä. Ilmiannon jälkeen viranomainen tutkii asian. Iltasanomissa äskettäin olleen jutun mukaan ilmiantoepäilyt ovat olleet kasvussa ja esimerkiksi veronkiertoilmiannot osoittautuneen perättömiksi noin 60% ilmoituksista.
Mikä on ilmiannon kohteeksi joutuneen oikeusturva tapauksessa jossa ilmianto on osoittautunut perättömäksi? Häntä on epäilty rikoksesta ja joka tapauksessa hänen maineeseensa tulee kolhuja, pahimmassa tapauksesa hän menettää elantonsa ja tutkinnasta syntyy aina kuluja. Korvauksia tai rangaistusta ei perättömästä ilmiannosta voida langettaa koska ilmianto on tehty nimettömänä. Onko tämä viranomaisten laatima käytäntö lain mukainen?
Sikäli kuin on kysymys veronkiertoilmiannosta (ks. https://www.vero.fi/fi-FI/Palaute/Ilmoita_veronkierrosta(35143)), kehotan kääntymään kysymyksissä Verohallinnon puoleen (Verohallinto, pääjohtaja Pekka Ruuhonen, postiosoite: PL 325, 00052 VERO, käyntiosoite: Haapaniemenkatu 4 A, Helsinki).
Verkkotietojen mukaan Uudenmaan verotarkastusyksikön tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen on todennut muun ohella seuraavaa: ”Ilmiannon kohdetta myös kuullaan aina ennen verotuspäätöstä ja oikeusturvasta huolehditaan.”
Kehotan ilmaisemaan huolenne Verohallinnolle, valtiovarainministeriölle, oikeusministeriölle ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle (oikeusasiamies@eduskunta.fi), jolle Teillä on oikeus tehdä asiassa selvityspyyntö joko kantelulomakkeella (http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx) tai vapaamuotoisesti (Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia 00102 Eduskunta, suojattu sähköposti https://turvaposti.eduskunta.fi/. Merkitse vastaanottajaksi: oikeusasiamies@eduskunta.fi).
Tahallinen väärien tietojen antaminen on rangaistava teko. Rikoslain 15 luvun 6 §:ssä (Väärä ilmianto) säädetään: ”Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.”
On hyvä muistaa, että meillä (ainakin toistaiseksi) on voimassa syyttömyysolettama. Toisin sanoen ihmisyksilöä on pidettävä syyttömänä, mikäli hänen syyllisyyttään ei ole todettu lainvoiman saaneella tuomiolla. Ilmianto, epäily tai syyte eivät tee ketään syylliseksi. Yksilö on syytön, kunnes lainvoimaisella tuomiolla on toisin päätetty.
Henkilökohtaisesti pidän nimettömään ilmiantoon perustuvaa järjestelmää lähtökohtaisesti vastenmielisenä. Mieleen tulee maailmankuulun rauhan- ja konfliktintutkijan Johan Galtungin kuvaus uudesta fasismista:
”Nykyisessä vallankäytössä on piirteitä, jotka antavat aiheen tarkastella fasismia uudella tavalla. Uusi fasismi tarkoittaa vallan, myös väkivallattoman vallan, rajoittamatonta monopolia. Se tarkoittaa sodan näkemistä valtion hyväksyttävänä toimintana, sodan normalisoimista ja jopa sodan jatkamista loputtoman kauan. Se tarkoittaa myös vastakkainasettelua kaikkialla läsnä olevan vihollisen kanssa.
Uusi fasismi on omien ja muiden ihmisten rajoittamatonta valvontaa, johon nykyinen tekniikka tarjoaa mahdollisuuden. Tärkeintä on, että ihmiset pelkäävät ja pidättäytyvät mielenosoituksista sekä väkivallattomasta toiminnasta välttääkseen äärimmäisen rangaistuksen.
Kaikkien sähköpostien tarkastamista ja jokaisen puhelun kuuntelemista tärkeämpää on se, että ihmiset uskovat näihin toimiin. Valvonta on sattumanvaraista eikä kohdistu pelkästään epäiltyihin. Näin ihmiset saadaan tuntemaan, että jokainen on mahdollinen epäilty.
(…)
Olemme nyt tilanteessa, jossa kidutusta pidetään tehostettuna kuulusteluna ja jossa on perustettu Guantánamon kaltaisia, keskitysleiriä muistuttavia vankileirejä ja poistettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Yhdysvaltain presidentti antaa lupauksia, joita ei pidetä. Salailun verhoa raottavista, kuten Julian Assangesta, Bradley Manningista ja Edward Snowdenista, tehdään rikollisia.”
Tapio Kuosma
Kiitos vastauksestanne. Henkilökohtaisesti en ole joutunut tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Olen vain julkisen tiedon varassa tehnyt omia johtopäätöksiäni. Kanteluihin ei siis ole aihetta ja eduskunnan oikeusasiamiehen tulee valvoa virkamiesten toimien lainmukaisuutta myös oma-alotteisesti, tietääkseni.
Pidän myös nimettömiä ”ilmiantoja” vastenmielisenä, varsinkin kun niitä tehdään viranomaisten pyynnöstä. Tulee mieleen edesmennyt DDR ja sen ilmiantokäytäntö, jossa jokaisen kansalaisen tuli ilmiantaa muita kansalaisia. Eräs vallankäytön väline jolla luotiin pelon ilmapiiri jossa kukaan ei uskaltanut tehdä tai sanoa mitään edes naapurin kuullen. Loppujen lopuksi kaikkien oli valehdeltava. DDR korttihan heilahtaa vieläkin esiin kun jotain halutaan lyödä. Ja kuinka sitä inhoammekaan.
Nimetön ilmianto antaa myös mahdollisuuden ”kostaa” vaikkapa menestyvälle rehellisesti toimivalle naapurille joutumatta itse vastuuseen. Ainahan siitä harmia tulee ilmiannon kohteelle. Lähtökohtaisesti olettaisin viranomaisten pystyvän luomaan tietojärjestelmät, joissa tieto kulkee ja on avointa. Torjumaan siis väärinkäytökset ennalta. Esimerkiksi naapuriapua annettaessa vastikkeetta, kun samalla saadaan työttömyysturvaa päivärahan muodossa, en pidä kovin suurena rikoksena. En varsinkaan, kun viranomaisten taholta tulleet tiedot veronkierrosta eivät johda edes tutkintaan saati rangaistuksiin, vaikkakin, tiedot oli ”varastettu” Luxemburgilaisen pankin tietojärjestelmistä. Tällainen kyttäys- ja verotuskäytäntö tappaa ainakin talkoohengen ja yhdessä toimimisen meiningin. Perinteisesti, vain makkaravarkaat tutkitaan ja tuomitaan.
Kiitokset vielä kerran. Arvostan laadukkaita kirjoituksianne ja luen niitä mielelläni myös tulevaisuudessa täällä Vastavalkeassa.
Hyvä MK,
Kiitän ystävällisestä kommentista. Asia on periaatteellisesti tärkeä. Ja tärkeää olisi, että kansalaiset seuraisivat aktiivisesti hallintoviranomaisten ja muidenkin viranomaisten toimintaa sekä puuttuisivat asiaan silloin, kun he arvioivat sen tarpeelliseksi. Kansalaisilla ja tietysti kaikilla muillakin Suomen tasavallan oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvilla henkilöillä on oikeus ’kansalaisvalvontaan’ ja ’yksilönvalvontaan’, joilla tarkoitan oikeutta kääntyä halutessaan viranomaisten puoleen. Erityisen tärkeä on jokaiselle kuuluva oikeus kannella (= tehdä kantelu tai selvityspyyntö) Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hänellä puolestaan on toimivalta muun ohella esitysten tekemiseen . Esitys voi koskea epäkohdan korjaamista tai säännösten ja määräysten kehittämistä ja puutteiden poistamista.
Nimettömien ilmiantojen osalta en ole löytänyt Eduskunnan oikeusasiamiehen tuoreita ratkaisuja. Parista hieman vanhemmasta ratkaisusta saa vaikutelman, ettei asianomainen apulaisoikeusasiamies (Jukka Lindstedt) ole nähnyt periaatteellisia esteitä mainitun menetelmän käytölle. Hän on kuitenkin todennut ratkaisussaan 8.11.2007 Dnro 3562/4/05 (NIMETTÖMÄN ILMIANNON KÄSITTELY TYÖVOIMAPOLIITTISESSA ASIASSA) muun muassa seuraavaa:
”Yksityishenkilön tekemässä ilmiannossa on kuitenkin aina vaarana, että ilmianto
onkin perusteeton ja sen taustalla on esimerkiksi ilmiantajan henkilökohtainen
halu aiheuttaa ilmiannon kohteelle tietoisesti vaikeuksia. Nimettömissä
ilmiannoissa tämä vaara on nähdäkseni suurempi kuin niissä, joissa ilmiantaja
esiintyy omalla nimellään.
Käsitykseni mukaan työvoimaviranomaisten tulee erityisesti nimettömien
ilmiantojen selvittämisessä ottaa huomioon myös edellä mainittu kiusanteon
mahdollisuus ja huolehtia myös siitä, ettei etuuden saajan oikeusturva
aiheettomasti vaarannu. Työvoimaviranomaisten etuuden maksajalle eli siis
Kansaneläkelaitokselle tai työttömyyskassalle lähettämä tiedote siitä, että
ilmiannon työvoimapoliittista vaikutusta selvitetään, merkitsee nimittäin
käytännössä sitä, että etuuden maksatus keskeytetään selvittelyn ajaksi. Tämän
vuoksi pidän ensiarvoisen tärkeänä, että työvoimaviranomaiset pyrkivät
selvittämään nimettömän ilmiannon todenperäisyyttä mahdollisimman paljon
ennen asiasta ilmoittamista etuuden maksajalle.
(…)
Oma käsitykseni on, että asianosaisella on julkisuuslain perusteella lähtökohtaisesti oikeus saada tietää häntä kohtaan tehdyn ilmiannon tekijän henkilöllisyys ja vain poikkeustapauksissa henkilöllisyys voidaan salata.”
#
Olisi tietysti kiinnostavaa tietää, miten Eduskunnan oikeusasiamies tänään tulkitsisi kyseistä ongelmaa.
#
Eduskunnan oikeusasiamiehen valvottavat
Valvottavilla tarkoitetaan tuomioistuimia ja muita viranomaisia sekä virkamiehiä, julkisyhteisön työntekijöitä ja muitakin julkista tehtävää hoitavia.
Oikeusasiamies valvoo myös valtioneuvoston, valtioneuvoston jäsenten sekä tasavallan presidentin päätösten ja toimenpiteiden laillisuutta.
Kantelu
Oikeusasiamiehelle voi tämän laillisuusvalvontaan kuuluvassa asiassa kannella jokainen, joka katsoo valvottavan tehtäväänsä hoitaessaan menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen täyttämättä velvollisuutensa.
Kantelu tulee tehdä kirjallisesti. Siitä tulee ilmetä kantelijan nimi ja yhteystiedot sekä tarpeelliset tiedot kantelussa tarkoitetusta asiasta.
Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen kohteena oleva asia kuuluu hänen laillisuusvalvontaansa ja on aihetta epäillä, että valvottava on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä taikka jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta.
Oikeusasiamies ryhtyy hänelle tehdyn kantelun johdosta niihin toimenpiteisiin, joihin hän katsoo olevan aihetta lain noudattamisen, oikeusturvan tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Asiassa hankitaan oikeusasiamiehen tarpeelliseksi katsoma selvitys.
Oma aloite
Oikeusasiamies voi ottaa laillisuusvalvontaansa kuuluvan asian käsiteltäväkseen myös omasta aloitteestaan.
Esitys
Oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.
Oikeusasiamies voi tehtäväänsä hoitaessaan kiinnittää valtioneuvoston tai muun lainsäädännön valmistelusta vastaavan toimielimen huomiota säännöksissä tai määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä esityksiä niiden kehittämiseksi ja puutteiden poistamiseksi.
Tapio Kuosma
Paljon ovat valtiot rajanneet pois sananvapauden alueelta. Yhdysvalloistahan surullisen kuuluisa on kansallisen turvallisuuden varjolla sananvapaden rajoitus. FBI:n kirjoittama kansallisen turvallisuuden kirje (NSL), jossa on myös ”turpa tukkkoon” (gag order) määräys joka kieltää kirjeen vastaanottajaa paljastamaan kenellekkään, mukaan lukien tuomioistuimet, jotain kansallisen turvallisuuden asiaa. Kirje voi kieltää myös paljastamasta sitä, että vastaanottaja on kirjeen saanut. Wikipedian mukaan FBI on kirjoittanut satojatuhansia kirjeitä niin henkilöille kuin yhteisöillekkin ja muun muassa medialle. Kun tutkittiin onko kirjeitä kirjoitettu ilman painavia syitä ilkitekomielessä, 10% tutkituista kirjeistä osoittautui sellaiseksi. FBI voi kirjoittaa kirjeet ilman tuomioistuimien päätöstä. Iso-Britanniassa on myös vastaavanlainen menettely.
https://en.wikipedia.org/wiki/National_security_letter
https://en.wikipedia.org/wiki/Gag_order#United_States
Tässä on yksi surullinen esimerkki siitä kuinka valtiovalta voi väärinkäyttää sananvapauden rajoittamista. NSL-kirjeitä pitäisi kirjoittaa vain, terrorismiin tai salaisiin tiedustelupalvelujen toimintaan liittyvien asioiden yhteydessä. Ehkä kuuluisin henkilö jonka suu on tukittu NSL-kirjeellä on Sibel Edmonds, FBI:n tulkki, jonka mukaan Osama bin Laden oli Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden agentti vielä 9/11-iskujen jälkeenkin. Kuosman mainitsemat Assange, Manning ja Snowden ovat myös vainottuja kansallisen turvallisuuden alaisten, valtion rikollisen toiminnan paljastamisen vuoksi.
Kansallinen turvallisuus on nyt kuuma sana Suomessakin. NATO-yhteistyön myötä Suomeen on suunniteltu myös omaa CIA:n tapaista tiedustelupalvelua. Minua huolestuttaa, koska virkamiehet ovat aina halukkaita ottamaan uusia työkaluja käyttöönsä, joka helpottaa heidän työtänsä ja antaa heille lisää valtaa. Poliisi on diktaattorien tärkein liittolainen ja työkalu, siitä yksinkertaisesta syystä että poliisi haluaa samaa kuin diktaattorikin: valvoa kansaa ja lakien noudattamista, mahdollisimman tehokkaasti. Kun katsoo vaikkapa Helsingin huumepoliisin yksikön korruptiota, tai poliisien kiinnostusta katsella tietoja joihin heillä ei pitäisi olla mitään asiaa, on turha luulla että Suomessa ei olisi mahdollinen samanlainen isoveli valvoo -vakoiluyhteiskunta kuin Yhdysvalloissakin (josta jopa Itä-Saksan Stasi olisi kateellinen). Millä estää tällainen kehitys? Sillä mitä isot tekevät edellä, pienet kyllä kopioivat jäljestä. Teknologian kehityksen myötä, uskon että Suomikin tulee seuraamaan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian jalanjälkiä tässä kehityksessä. Varsinkin kun kuulumme nyt suurvaltaan nimeltä Euroopan Unioni, jolla on sellaisia globaaleja intressejä ja sotilaallisen toiminnan haluja jota itsenäisellä Suomella ei olisi.
Tämä saattaa olla hieman hölmö kysymys, mutta…
Mikä on rangaistus sananvapauden loukkauksesta?
Näin maallikkona haettaessa tietoa sananvapaudesta, tulee eteen paljon tekstiä ”vastuullisesta” sananvapaudesta, kunnianloukkauksesta, solvauksesta, uskonrauhan loukkaamisesta jne. mutta ei siitä, mitä seurauksia esimerkiksi virkamiehelle tulee jos hän loukkaa jonkun sananvapautta.
Eli onko todellakin niin, ettei sananvapauden rikkomisesta ole laissa säädetty minkäänlaista seuraamusta? Hyvin monessa julkisessa tilassa tehdyssä videossa nähdään vaikkapa joku vartija tai muu henkilö joka yrittää tunkea käpäläänsä kameran linssin eteen tai tulee ilmoittamaan, ettei kyseisellä paikalla muka saa kuvata, vaikka kuvaaminen olisikin täysin laillista.
Jossain kirjoitettiin, että olisi hyvä tavan ja kohteliaisuuden vuoksi ainakin ilmoittaa, jos aikoo kuvata sellaisella paikalla, missä joku voi kokea kuvaamisen kiusallisena ja tungettelevana mutta enhän minä nyt hyvänen aika sentään kysy mitään lupia ”kohteliaisuuttani” muidenkaan oikeuksieni käyttämiselle!!!
Kyseessä on kuitenkin hyvin korkeassa arvossa pidetystä ihmisoikeudesta ja koko läntisten yhteiskuntien peruskivistä!
Onko sananvapauden loukkaajalla mitään pelättävää viranomaisten taholta?
Sananvapaus ja virnaomaistoiminnan julkisuus
Perustuslain 12 § (Sananvapaus ja julkisuus) kuuluu seuraavasti:
”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia” (1 momentti).
”Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta” (2 momentti).
#
KHO:n ennakkopäätös 2015:171 selventää julkisuusperiaatetta.
3.12.2015/3504 KHO:2015:171
Asiakirjajulkisuus – Hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys – Viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittu asiakirja – Julkisuusperiaate – Poikkeus
Diaarinumero: 2068/1/14
Antopäivä: 3.12.2015
Taltio: 3504
Hovioikeudessa oli hovioikeuden presidentin erillisestä toimeksiannosta laadittu yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys. Selvityksessä käsiteltiin sen kohteena olevia ongelmia systemaattisesti henkilöstöryhmittäin ja osastoittain sekä esitettiin toimenpidesuosituksia.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa julkisuusperiaatteesta säädetty poikkeus voi lain perustelujen mukaan ja asian perusoikeuskytkennän vuoksi koskea ainoastaan julkisuusperiaatteen kannalta toisarvoisia sisäisen viestinnän ja mielipiteiden vaihdon asiakirjoja ja eräitä muita vähämerkityksellisiä asiakirjoja. Sellaisten asiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa ei ole tarpeen arvioida varsinaisten salassapitoa koskevien perustuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitettujen säännösten nojalla.
Hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys ei sisällöltään ja merkitykseltään vastannut hallituksen esityksessä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkinomaisesti mainittuja asiakirjoja. Selvityksellä ja siinä käsitellyillä ongelmilla voi olla hovioikeuden ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia muun muassa oikeuslaitoksen nauttimaan luottamukseen. Asiakirjaa ei voitu pitää julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuna viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna asiakirjana. Asiakirjaa koskeva tietopyyntö tuli hovioikeudessa ratkaista noudattaen julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjasta.
Äänestys 4-3 ja esittelijän eriävä mielipide
Suomen perustuslaki 12 § 2 momentti
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1 § 1 momentti, 3 §, 5 § 2 ja 4 momentit
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 30/1998 vp)
Ks. ja vrt. KHO 2002:20, KHO 2012:68 sekä KHO 28.10.2013 taltionumero 3380
#
”Tosiseikat
Helsingin hovioikeudessa on keväällä 2013 suoritettu henkilökunnalle osoitettu kysely viraston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteesta. Vastausten johdosta hovioikeuden presidentti on 14.5.2013 antanut erillisen toimeksiannon hovioikeudenneuvokselle ja määräaikaiselle hovioikeudenneuvokselle laatia selvitys hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteesta. Selvitys toimenpidesuosituksineen on valmistunut 20.6.2013 ja siitä on laadittu julkinen yhteenveto. Selvitys on osoitettu Helsingin hovioikeuden presidentille.
Selvitys perustuu hovioikeuden henkilöstöltä pyydettyihin kirjallisiin vastauksiin, eri henkilöstöryhmien kanssa järjestettyihin keskustelutilaisuuksiin, laamannien ja kansliapäällikön haastatteluihin sekä eräisiin muihin haastatteluihin. Selvityksen päätuloksina, jotka on esitetty myös selvityksestä laaditussa julkisessa yhteenvedossa, on todettu, että hovioikeudessa esiintyi seksuaalista häirintää ja epäasiallista käyttäytymistä, joka oli lähinnä epäasiallista kielenkäyttöä. Tämä ilmeni rasistisina vitseinä ja erilaisena vähemmistöjä koskevana alentavana kielenkäyttönä. Hovioikeudessa esiintyi myös avustajia, asianosaisia ja tulkkeja koskevaa halventavaa arvostelua sekä sanallista kiusaamista ja nöyryyttämistä työntekijöiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Selvityksessä on käsitelty hovioikeuden eri yksiköiden ja henkilöstöryhmien kokemuksia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteesta ja muun ohella nimetty henkilöitä, jotka ovat haastateltujen ja kyselyyn vastanneiden mukaan käyttäytyneet epäasiallisesti.” (lähde: http://finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2015/201503504)
#
[Lainaus alkaa:] Korkein hallinto-oikeus ratkaisi vuosikirjapäätöksessään, että Helsingin hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys on julkinen. Helsingin Sanomat ja MTV olivat valittaneet vuonna 2013 tehdyn selvityksen salaamisesta. (…)
Selvityksen mukaan Helsingin hovioikeudessa on esiintynyt seksuaalista häirintää, kuten kourimista ja seksin ehdottelua. Selvityksen mukaan häirintää on esiintynyt varsinkin erilaisissa juhlissa.
”Joillakin on tapana esimerkiksi pikkujouluissa kouria. Tältä osin XX on myös todettu sanoneen ’sinä n.n, vai mikä pimppi nyt olit’”, selvityksessä kerrotaan.
Seksuaalista häirintää ei päivittäisessä työnteossa ole selvityksen mukaan ilmennyt, mutta seksuaalissävytteistä, sanallista vihjailua sen sijaan on. Selvityksen mukaan on esimerkiksi todettu, että ”ihailen ryhtiäsi ja tuota keinuvaa kävelytyyliä”.
Rasistista ja sovinistisia vitsejä
Selvityksessä todetaan, että hovioikeudessa on esiintynyt laajasti epäasiallista kielenkäyttöä, joskin osastojen väliset erot voivat olla merkittäviä. Esimerkiksi osastolla 5 on ollut tavanomaista laukoa rasistisia ja sovinistisia vitsejä. Selvityksen mukaan kyseisellä osastolla on käytetty esimerkiksi ilmaisuja neekeri, mustalainen, ryssä, juutalainen, homo ja femakko. Osastolla on muun muassa todettu ”hyvinhän XX puhui, vaikka olikin juutalainen”.
Hovioikeudessa esiintyi myös avustajien, asianosaisten ja tulkkien halventavaa arvostelua. Lisäksi selvitykseen osallistuneet kertoivat, että seksuaalirikoksista ja niiden uhreista oli puhuttu vähättelevään sävyyn, samoin kuin prostituoiduista. Osastolla 5 käytettiin naisia halventavaa puhetapaa. Selvityksen mukaan on todettu esimerkiksi, että ”tuon asianomistajan iholle olisin minäkin voinut haluta” ja ”Suomen ei tarvitse huolehtia puolustuksesta, kun sotilaskodeissa on niin rumia naisia, ettei kukaan halua hyökätä Suomeen”.
(…) [Lainaus päättyi.]
(lähde: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449813915870.html)
Sananvapaus on yhteydessä muun ohella henkilötietojen käsittelyyn. Sen vuoksi lienee paikallaan myös sananvapauden yhteydessä käsitellä Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota 6.10.2015 asiassa C-362/14.
Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio 6.10.2015 asiassa C-362/14
(Maximillian Schrems vastaan Data Protection Commissioner,
Digital Rights Ireland Ltd:n osallistuessa asian käsittelyyn)
Unionin tuomioistuin antoi 6.10.2015 tärkeän tuomion asiassa C-362/14 (Schrems). Suomennos on viipynyt pitkään, mutta nyt vihdoin ( joulukuussa 2015) tuomioistuimen tuomion suomenkielinen käännös on julkaistu.
Tuomio koskee Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksia, yksilöiden henkilötietojen käsittelyä, henkilötietojen siirtoa kolmansiin maihin (kuten USA) ja kansallisten valvontaviranomaisten toimivaltaa.
Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 29.9.2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003, 25 artiklan 6 kohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8 ja 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen perustuva direktiivin 95/46 mukaisesti yksityisyyden suojaa koskevien safe harbor ‑periaatteiden antaman suojan riittävyydestä ja niihin liittyvistä Yhdysvaltojen kauppaministeriön julkaisemista tavallisimmista kysymyksistä 26.7.2000 tehdyn komission päätöksen 2000/520/EY kaltainen päätös, jolla Euroopan komissio toteaa kolmannen maan takaavan tietosuojan riittävän tason, ei ole esteenä sille, että direktiivin, sellaisena kuin se on muutettuna, 28 artiklassa tarkoitettu jäsenvaltion valvontaviranomainen tutkii vaatimuksen, jonka henkilö on esittänyt oikeuksiensa ja vapauksiensa suojasta jäsenvaltiosta kyseiseen kolmanteen maahan siirrettyjen henkilötietojensa käsittelyssä, kun henkilön mukaan kyseisessä maassa voimassa olevat oikeussäännöt ja käytännöt eivät takaa tietosuojan riittävää tasoa.
2) Päätös 2000/520 on pätemätön.
(lähde: InfoCuria – Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=169195&pageIndex=0&doclang=FI&mode=lst&dir=&occ=first&part=1&cid=652222)
#
Euroopan komissio – Lehdistötiedote
Komissio antaa ohjeita Atlantin ylittäviä tiedonsiirtoja varten ja pyrkii saamaan nopeasti aikaan uuden toimintakehyksen Schrems-tuomion seurauksena
Bryssel 6. marraskuuta 2015
Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa Schrems 6. lokakuuta antamassa tuomiossa korostetaan, että tietosuojaan liittyvää perusoikeutta on noudatettava myös siirrettäessä henkilötietoja EU:n ulkopuolelle.
Euroopan komissio on tammikuusta 2014 asti pyrkinyt tekemään tiedonsiirroista turvallisempia EU:n kansalaisten kannalta. Tätä varten on annettu 13 suositusta. Asiaa koskevan tuomion antamisen jälkeen komissio on tiivistänyt Yhdysvaltojen kanssa käytäviä neuvotteluja, ja tavoitteena on saada aikaan uudistettu ja turvallinen kehys henkilötietojen siirtoa varten. Komissio pyrkii saamaan neuvottelut päätökseen kolmen kuukauden kuluessa.
Siihen asti yritysten on tuomion mukaisesti noudatettava tiedonsiirroissa vaihtoehtoisia sääntöjä. Kuten ensimmäinen varapuheenjohtaja Timmermans ja komissaari Jourová lupasivat tuomion julkistamisen yhteydessä, komissio on tänään antanut ohjeita siitä, mitä sääntöjä Atlantin ylittävissä tiedonsiirroissa on noudatettava tuomion antamisen seurauksena siihen asti, että uusi kehys tulee voimaan. Komission selittävässä tiedonannossa analysoidaan tuomion seurauksia ja esitetään vaihtoehtoisia mekanismeja henkilötietojen siirtämiseksi Yhdysvaltoihin. Komissio jatkaa myös tiivistä yhteistyötä riippumattomien tietosuojaviranomaisten kanssa varmistaakseen, että tuomiota noudatetaan yhdenmukaisesti.
Digitaalisista sisämarkkinoista vastaava varapuheenjohtaja Andrus Ansip toteaa, että EU:n ja sen yhdysvaltalaisten neuvottelukumppanien on päästävä sopimukseen seuraavien kolmen kuukauden aikana. ”Komissio on valmis toimimaan ripeästi: tänään on annettu selkeät ohjeet ja esitetty neuvotteluille selkeä aikataulu. EU ja Yhdysvallat ovat toistensa tärkeimmät kauppakumppanit. Mannertemme väliset tietovirrat ovat erittäin tärkeitä sekä ihmisille että yrityksille. Vaikka vaihtoehtoja tiedonsiirroille on olemassa, uusi ja entistä turvallisempi oikeuskehys on paras ratkaisu. Sen avulla voidaan suojella kansalaisia ja vähentää yrityksille, erityisesti startup-yrityksille, aiheutuvaa byrokratiaa”, Ansip katsoo.
Komissaari Vera Jourová selittää, että kansalaiset tarvitsevat vahvat takeet siitä, että heidän perusoikeuksiaan suojataan. ”Yritykset puolestaan tarvitsevat selkeät toimintasäännöt siirtymäkautta varten. Komission tavoitteena on nyt selittää, miten yritykset voivat jatkaa tiedonsiirtoja laillisesti siirtymäkauden aikana. Komissio jatkaa myös yhteistyötä kansallisten tietosuojaviranomaisten kanssa, sillä ne vastaavat tietosuojalainsäädännön täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa. Olen tiivistänyt neuvotteluaikataulua Yhdysvaltojen kanssa, jotta Atlantin ylittäville tiedonsiirroille saataisiin nopeasti uusi ja toimiva kehys. Neuvottelut jatkuvat Washingtonissa jo ensi viikolla. Uuden järjestelyn on täytettävä tuomioistuimen tuomiossa esitetyt vaatimukset”, Jourová ilmoittaa.
Komissio korostaa tiedonannossaan seuraavia seikkoja:
– safe harbour -järjestelyä ei voida enää käyttää oikeusperustana henkilötietojen siirtämiselle Yhdysvaltoihin;
– komissio jatkaa neuvotteluja, jotta Atlantin ylittäville henkilötietojen siirroille saadaan uudistettu ja toimiva kehys, joka täyttää tuomioistuimen antamassa tuomiossa esitetyt vaatimukset; erityisesti on otettava huomioon rajoitukset ja takeet, jotka koskevat Yhdysvaltojen viranomaisten pääsyä näihin henkilötietoihin;
– myös muita tietosuojan tason riittävyyttä koskevia päätöksiä on tarkistettava, jotta voidaan varmistaa, että tietosuojaviranomaisilla on edelleen valtuudet tutkia rekisteröityjen tekemiä valituksia.
Tiedonannossa esitetään Yhdysvaltoihin tehtäville tiedonsiirroille vaihtoehtoiset oikeusperustat. Tämä ei vaikuta tietosuojaviranomaisten riippumattomuuteen eikä niiden valtuuksiin tarkistaa tällaisten siirtojen lainmukaisuus. Yritykset voivat toistaiseksi jatkaa tiedonsiirtoja seuraavien sääntöjen pohjalta:
Sopimuksiin perustuvat ratkaisut: Sopimusmääräysten tulisi sisältää tiettyjä velvoitteita, kuten turvatoimenpiteitä tai velvollisuus ilmoittaa rekisteröidylle tai arkaluonteisten tietojen siirtoa koskevia takeita. Mallisopimuslausekkeet ovat saatavilla täällä.
Yrityksiä sitovat säännöt konsernin sisäisiä siirtoja varten: Näiden sääntöjen nojalla henkilötietoja voidaan siirtää vapaasti maailmanlaajuisesti toimivan konsernin eri yritysten välillä. Säännöille on saatava kaikkien niiden jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisen hyväksyntä, joista monikansallinen konserni haluaa siirtää tietoja.
Poikkeukset:
o Sopimuksen tekeminen tai täytäntöönpano [myös sopimuksentekoa edeltävät tilanteet, joissa henkilötietoja voidaan siirtää Yhdysvaltoihin esimerkiksi lento- tai hotellivarauksen tekemistä varten];
o oikeusvaateiden laatiminen, esittäminen tai puolustaminen;
o jos muuta perustetta ei ole, tiedonsiirtoon tarvitaan rekisteröidyn vapaaehtoinen ja tietoinen suostumus.
Tausta
Euroopan unionin tuomioistuimen 6. lokakuuta asiassa Schrems antaman tuomion mukaan komission safe harbour -järjestely on pätemätön. Tuomiossa kannatetaan komission marraskuussa 2013 aloittamaa menettelyä safe harbour -järjestelyn tarkistamiseksi, jotta voidaan varmistaa käytännössä EU:n lainsäädännön vaatimusten mukainen tietosuojan riittävä taso.
Varapuheenjohtaja Ansip sekä komissaarit Oettinger ja Jourová tapasivat 15. lokakuuta liike-elämän ja teollisuuden edustajia, jotka pyysivät selkeää ja yhdenmukaista tulkintaa tuomiosta sekä selviä ohjeita siitä, mitä sääntöjä tiedonsiirroissa on vastedes noudatettava.
Tietosuojatyöryhmä eli EU:n 28 tietosuojaviranomaisesta muodostettu neuvoa-antava elin antoi 16. lokakuuta tuomion seurauksia koskevan lausunnon tuomion seurauksista.
Lisätietoja:
MEMO/15/6014
(lähde: http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-6015_fi.htm)
Tämä ilmiantoyhteiskunnan nousu on huolestuttava ilmiö. Sananvapautta jätetään jo nyt laajamittaisesti käyttämättä, koska pelätään mahdollisia seuraamuksia. Seuraamukset eivät välttämättä ole luonteeltaan juridisia, vaan kyseeseen voivat tulla monet henkilökohtaiseen elämään liittyvät seuraamukset. Tällainen on esimerkiksi savustaminen ulos tietyistä työpaikoista, jos erehtyy laukomaan vääriä mielipiteitä. Sillä ei ole merkitystä, onko mielipide tuotu esiin työpaikan kahvipöydässä, Facebookissa tai jossain yksityisluonteisemmassa tilanteessa. Kehitys on hyvin huolestuttava.
Kun laki on niin kuin se luetaan, on täysin mahdollista, että joidenkin vuosien kuluttua tyypillisen suomalaisen, humalaisen baari-illan ”#itun homo”-haukkumiset johtavat jopa syytteisiin. Nyt tämä vielä kuulostaa naurettavalta, mutta olemme jo tämän Pandoran lippaan avanneet. Kun mielipidevalta tässä maassa on annettu mielensäpahoittajille, olemme kaikki pian poliittisen korrektiuden helvetissä. Entäs nuorten kielenkäyttö: kyllä tulisi tuomioita uskonrauhan rikkomisesta ja rasismista ym. jo nyt hyvin monelle.
Ylegate jatkuu ja jatkuu ja …
#
Ylegaten uhrien määrä kasvaa edelleen: Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Jarno Liski, Susanne Päivärinta, Ruben Stiller, Juha Kulmanen, Janne Junttila …
#
Yle vastaa sananvapauskeskustelun perumiseen: ”Ei ole järkevää ryhtyä puimaan yhden ihmisen irtisanoutumista suorassa radio- ohjelmassa”
Sunnuntai 19.2.2017 klo 13.59
Ylen luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin mukaan kukaan päälliköistä ei halunnut osallistua ohjelmaan.
(…)
Yle peruutti yllättäen odotetun sananvapauskeskustelun – päätoimittaja oli vielä perjantaina osallistumassa siihen.
Iltalehti uutisoi eilen Ylen peruuttaneen odotetun radiokeskustelun, jossa päätoimittaja Riikka Venäläisen ja Ylestä irtisanoutuneen Jussi Erosen oli tarkoitus keskustella sananvapaudesta.
Keskustelu oli määrä lähettää 1. maaliskuuta Ylen Radio 1:n Julkinen sana -ohjelmassa. (…)
(…) Venäläinen oli vielä perjantaina osallistumassa keskusteluun, mutta lauantaina Yle päätti yllättäen peruuttaa suunnitellun ohjelman. Iltalehden tietojen mukaan ohjelman peruuttamisesta keskusteltiin Ylen johdossa.
Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén ei vastannut sunnuntaina aamupäivällä Iltalehden soittoihin. Kello 13 jälkeen Yle lähetti vastauksensa aiheeseen sähköpostitse Iltalehdelle. Sama tiedote julkaistiin myös Ylen sivuilla.
– Keskustelimme ohjelmasta ja teemasta kuluneella viikolla ja tulin siihen tulokseen, ettei ole järkevää ryhtyä puimaan yhden ihmisen irtisanoutumista julkisella foorumilla, suorassa radio-ohjelmassa. Kyse ei ole sananvapaudesta, vaan työpaikan sisäisistä asioista, joihin liittyy myös luottamuksellisia seikkoja, Vilén kommentoi.
Ylen mukaan ohjelman tekoon liittyi myös freetoimittaja Janne Junttilan koko uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilöstölle lähettämä viesti, jossa pyydettiin kertomaan nimettömänä kokemuksia yksikön johtamisesta.
– En pidä tätä eettisesti hyväksyttävänä tiedonhankintakeinona Ylen sisäisissä asioissa. Tähän poikkeukselliseen keinoon olisi pitänyt myös olla vastaavan toimittajan lupa. Loppuviikosta kävi ilmi, ettei Riikka Venäläinen eikä kukaan muukaan päälliköistä halua osallistua ohjelmaan, Vilén sanoo.
Vilénin mukaan sananvapaudesta voi ja pitää keskustella sekä tehdä ohjelmia.
– On kuitenkin selvää, että nyt kun JSN:ssä on käsiteltävänä useampi kantelu tästä asiasta, on aivan erityisen tärkeää, että pidämme omista eettisen toiminnan käytännöistämme kiinni, Vilen toteaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702192200073215_uu.shtml
¤
Ylen sisällä kuohuu taas – peruutetun ohjelman tuottaja avautuu taustoista: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”
Sunnuntai 19.2.2017 klo 17.35
Ylen luovien sisältöjen vastaava kritisoi Ylen tuottajaa ”ylimitoitetusta toimintatavasta”.
Ylen tuottaja Juha Kulmanen ottaa vastuun Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilöstölle lähetetystä nimettömästä sähköpostikyselystä, jonka tuloksia oli tarkoitus käyttää hyväksi sananvapautta käsittelevässä radio-ohjelmassa.
Kulmasen mukaan toimintatavasta oli sovittu Ylen päätoimittajan Riikka Venäläisen kanssa, jonka oli määrä osallistua suoraan radiokeskusteluun.
Ylen luovien sisältöjen vastaava toimittaja Ville Vilén sanoo, ettei Venäläisen kanssa ole sovittu taustatietojen pyytämisestä koko uutisorganisaation väeltä.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajana tammikuussa aloittanut Riikka Venäläinen ei vastannut Iltalehden kommenttipyyntöön.
Suomen Kuvalehden toiseksi toimituspäälliköksi siirtynyt Jussi Eronen kertoo Facebookissa kuulleensa yllättäen lauantaina, että Ville Vilén on kieltänyt sananvapautta käsittelevän radio-ohjelman tekemisen.
Iltalehti kertoi lauantaina, että Yleisradio peruutti suoran radiokeskustelun, jossa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajan Riikka Venäläisen oli tarkoitus keskustella sananvapaudesta Ylen ajankohtais- ja featuretiimin esimiehen paikalta joulukuussa irtisanoutuneen Jussi Erosen kanssa.
Ylen luovien sisältöjen vastaava toimittaja Ville Vilén kertoi tulleensa siihen tulokseen, ettei ole järkevää ryhtyä puimaan yhden ihmisen irtisanoutumista julkisella foorumilla.
– Kyse ei ole sananvapaudesta, vaan työpaikan sisäisistä asioista, joihin liittyy myös luottamuksellisia seikkoja, Vilén perusteli Ylen verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Lisäksi Vilén perusteli ohjelman peruuttamista freetoimittaja Janne Junttilan koko uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilöstölle lähettämällä viestillä, jossa pyydettiin kertomaan nimettömänä kokemuksia yksikön johtamisesta.
– En pidä tätä eettisesti hyväksyttävänä tiedonhankintakeinona Ylen sisäisissä asioissa. Tähän poikkeukselliseen keinoon olisi pitänyt myös olla vastaavan toimittajan lupa, Vilén kirjoitti ja lisäsi, että loppuviikosta oli käynyt ilmi, ettei Venäläinen tai kukaan muu päälliköistä halua osallistua ohjelmaan.
Yleltä irtisanoutunut Eronen: ”Törkeä syytös”
Ylen vastaavien sisältöjen toimittaja Ville Vilén ei pidä Ylen henkilöstölle lähetettyä sähköpostikyselyä eettisesti hyväksyttävänä tiedonhankintakeinona Ylen sisäisissä asioissa.
Ylen tuottaja Juha Kulmanen kirjoitti Twitterissä, että ”tässä uhrataan nyt yksi henkilö”. Kulmasen mukaan Junttila toimi hänen antamallaan mandaatilla.
Kulmanen tarkensi Facebook-sivuillaan, että ”se, miten toimimme, oli sovittu Venäläisen kanssa”.
– Teimme ilmeisesti virheen, kun luotimme päätoimittajan sanaan, Kulmanen kirjoitti.
Venäläinen ei vastannut Iltalehden kommenttipyyntöön.
Kulmasen mukaan hän on tehnyt 40-vuotisen Yle-uransa aikana ”lukuisia ohjelmia myös omasta työnantajasta eli Ylestä normaalin kriittisen journalismin metodein eikä sanottavia ongelmia ole ollut”.
– Ohjelman tarkoitus oli rakentavasti ja avoimesti keskustella ongelmista, mutta myös monista hyvistä puolista, joita laatumediatalojen sisällä on. Siksi lähetimme avoimen kyselyn kaikille uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilöstölle, Kulmanen kirjoittaa.
Vilén viestitti Iltalehdelle, että ”näin ylimitoitettuun toimintatapaan talon sisällä tulee olla vastaavan toimittajan suostumus”.
– Sitä Kulmasella ei ollut. Venäläisen kanssa ei ole sovittu nimettömien taustatietojen pyytämisestä koko uutisorganisaation väeltä.
Eronen (…) kirjoitti Facebookissa pitävänsä Junttilaa kohdistettua syytöstä epäeettisistä tiedonhankintakeinoista törkeänä.
– Samassa viestissä johtaja Vilén vihjaa, että minun irtisanoutumiseeni liittyisi ”luottamuksellisia seikkoja”. Se ei pidä paikkaansa. Lähdin Yleltä, koska en siellä voinut tehdä töitä Journalistin ohjeiden mukaan, Eronen kirjoittaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702192200073255_uu.shtml
¤
Ruben Stiller otti kantaa uusimpaan Yle-kohuun Facebookissa: ”Törkeää”
Sunnuntai 19.2.2017 klo 18.52
Stillerin mukaan toimittajista tehdään syntipukkeja johtajien imagopelissä.
Ruben Stiller on kertonut, että hän haluaisi jatkaa Yleisradiossa radion puolella.
Yle peruutti yllättäen odotetun sananvapauskeskustelun – päätoimittaja oli vielä perjantaina osallistumassa siihen
Yle vastaa sananvapauskeskustelun perumiseen: ”Ei ole järkevää ryhtyä puimaan yhden ihmisen irtisanoutumista suorassa radio- ohjelmassa”
Ylen sisällä kuohuu taas – peruutetun ohjelman tuottaja avautuu taustoista: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”
– On törkeää, miten yksittäisistä toimittajista yritetään tehdä syntipukkeja johtajien imagopelissä, Yleisradion toimittaja Ruben Stiller kommentoi Facebookissa Ylen tuottajan Juha Kulmasen kirjoitusta ja toivotti sekä Kulmaselle että freelancetoimittaja Janne Junttilalle voimia.
Stiller kommentoi Facebookissa jo aiemmin Iltalehden uutista, jonka mukaan Yle päätti peruuttaa sananvapauskeskustelun.
– Mitä tästä voi enää sanoa? Hiljentykäämme sen sananvapauskeskustelun äärelle, joka ei koskaan toteutunut, Stiller ironisoi.
Torstaina Stiller kommentoi Facebookissa sarkastiseen sävyyn Suomen Kuvalehden uutista, jonka mukaan Yle-pomojen tulospalkkiot tuplaantuivat.
– Mielestäni korkeimman johdon tulospalkkioita pitäisi nostaa. Kaikki päätökset ovat olleet nerokkaita. Niistä pitäisi maksaa lisäbonuksia, Stiller kirjoitti.
Stiller lopettaa Pressiklubi-ohjelman vetäjän tehtävät kevään jälkeen. Stiller on kertonut, että viimeaikainen tilanne Ylen sisällä on vaikuttanut hänen terveydentilaansa.
Stiller sai kirjallisen varoituksen marraskuun lopussa. Suomen Kuvalehden mukaan varoitus johtui siitä, että Stiller oli valmistellut Pressiklubin lähetystä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti.
Linjana oli, ettei pääministeri Juha Sipilän (kesk) mahdollista esteellisyyttä Terrafame-asiassa saanut käsitellä Ylen keskusteluohjelmassa lainkaan.
Stillerin varoitus peruttiin myöhemmin. (…)
(…)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702192200073276_uu.shtml
J.K. Mutta Yleisradion asianomainen päätoimittaja, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja sekä Tasavallan pääministeri porskuttavat edelleen tehtävissään muin miehinä! Miksi? Miten semmoinen epäoikeudenmukaisuus sallitaan?
Järjestelmä kiristää otettaan
”Kadettiupseereiden lehden pitkäaikainen avustaja, evp eversti Sampo Ahto väittää saaneensa potkut lehdestä mielipiteidensä vuoksi.”
”Kadettikunnan lehdessä kirjoittanut kolumnisti ihmetteli ’itään pyllistelyä’ ja länteen päin nöyristelyä.”
”Evp eversti Sampo Ahto hyvästeli Kylkirauta-lehden lukijat (…). Ahto oli valmistellut uuden kolumnin, mutta Ahdon mukaan päätoimittaja ei halunnut julkaista sitä.”
(lähde: Olli Ainola: Arvosteli lännettymistä – eversti väittää saaneensa potkut sotilaslehdestä mielipiteidensä vuoksi. Iltalehti 24.3.2017; http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703242200091233_uu.shtml)
#
Kommentti: Järjestelmä kiristää otettaan. On järkyttävää, että ernomaisen tietorikas, asiantunteva ja viisas ihminen, Sampo Ahto, halutaan vaientaa.
Onko sensuurin takapiruna toiminut Puolustusvoimien johto, Pääesikunta, puolustusministeriö, valtioneuvoston kanslia vai pääministeri? Tuskin sentään valtiolaivan ylin johto? (Operaatio ’Ahto on vaiennettava’ ei voine olla yksinomaan Kylkiraudan päätoimittajan keksintöä?)
On ilmeistä, että Tasavallan poliittinen valtaeliitti on hermostunut ja ärsyyntynyt. Se pelkää menettävänsä oman valtansa. Sen vuoksi kaikki kriittiset äänet on vaiennettava.
Pääministeri yritti vaientaa Yleisradion asianomaisen vastaavan päätoimittajan erikoislaatuisella tuella (jolla tuella oli Yleisradio Oy:n kokoomuslaisen toimitusjohtajan suostumus ja hyväksyntä; ja mainittu vastaava päätoimittaja nauttii yhä edelleen toimitusjohtajan luottamusta, kuten toimitusjohtaja on ihan itse paljastanut). Pääministerin hanke oli viittä vaille lopullisesti onnistua. Hätiin riensi kuitenkin JSN, jonka sananvapauden rohkeat ritarit (puheenjohtaja ja viisi jäsentä) oivalsivat kupletin juonen ja paljastivat pelin raadollisuuden kaikelle kansalle. Keisarilla ei ollut tässäkään näytelmässä yllään rihman kiertämää.
#
Toivon, että VV pyytäisi luvan Sampo Ahdolta hänen viimeisen Kylkirauta-kolumninsa julkaisemiseksi VV:n sivuilla. Olisikohan Ahdolta saatavissa kirjoituksia myös jatkossa VV:n palstoille?
Valtamedian toimittajat joutuvat usein työskentelemään aika niukoin resurssein, ainakin silloin, kun he eivät satu olemaan urheilutoimittajia.
HS kertoi Susanna Reinbothin jutussa 22.4.2017 Yleisradion palkitun tutkivan toimittajan Minna Knus-Galánin kirjasta ’Tarkoin varjeltu : vuosi Panama-papereiden parissa’. Kirja kertoo seuraavasta: ”Miten hallitaan projektia, jossa on mukana 376 toimittajaa 80 maasta? Miten 11,5 miljoonaa asiakirjaa sisältävä, jatkuvasti kasvava aineisto saadaan kaikkien toimittajien käyttöön turvallisesti? Miten varmistetaan, ettei tieto vuoden kestävästä projektista lähde leviämään ennen aikojaan?”
Knus-Galán kuului Panama-papereita tutkineeseen työryhmään ainoana suomalaistoimittajana.
Knus-Galánin kirja nostaa esille suomalaismedian ohuen panostuksen tutkivaan journalismiin. Jopa hänen omassa työpaikassaan, Ylen tutkivan journalismin MOT:ssa, laajan Panama-aineiston tutkiminen vaati erityisjärjestelyjä.
”Knus-Galán kuvailee MOT:n työskentelytahtia naurettavaksi. Yksi jakso tehdään taustatyöstä valmiiksi ohjelmaksi kahdeksassa tai yhdeksässä viikossa. Norjalaiset kollegat NRK:ssa käyttävät samanpituiseen jaksoon puoli vuotta, ruotsalaiset SVT:ssä kolme kuukautta. Tanskalaiset DR:ssä tekevät vuodessa tunnin mittaisen dokumentin.”
”Suomessa ei yksinkertaisesti koeta tutkivia tv-ohjelmia yhtä tärkeiksi kuin muissa Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa tai vaikkapa Saksassa. Kun olemme valittaneet tappavasta tahdista, Ylen johto on vain todennut, että meidän täytyy laskea rimaa – ja niin meidän tosiaankin on ollut tasaisin väliajoin pakko tehdä” (Knus-Galán).
Yleisradio joutui Panama-papereiden vuoksi painostuksen kohteeksi. Asialla oli verottaja, joka vaati Yleisradiota luovuttamaan suomalaisnimiä koskeneen aineiston. Verottaja uhkasi hakea aineiston tarvittaessa poliisin avustuksella.
Verottaja sai taustatukea silloiselta valtiovarainministeriltä Stubbilta (kok) ja kansanedustaja Zyskowiczilta (kok).
http://www.hs.fi/paivanlehti/22042017/art-2000005180605.html
¤
Joka tapauksessa demokratian elinehto on, että totuuteen pyrkiviä tutkivia journalisteja löytyy yhä edelleen niin valtamediasta kuin sen ulkopuoleltakin. Yhteiskunnan tulisi suojella heitä sananvapauden kullanarvoisina ritareina.
”EU miettii lainsäädäntöä verkossa tapahtuvan vihapuheen torjuntaan”
(…)
23.4.2017 klo 00:11
”Lainsäädöllisillä toimilla on tarkoitus yhdenmukaistaa Facebookin, Twitterin ja Googlen kaltaisia verkkoalustoja poistamaan vihanlietsontaan ja väkivaltaan yllyttämiseen liittyvä materiaali.”
”Euroopan komission mukaan se voi esittää jo vuoden [2017] loppuun mennessä yhtenäisiä lainsäädöllisiä ja / tai muita kuin lainsäädöllisiä toimia, joilla puututaan oikeudelliseen hajanaisuuteen ja epävarmuuteen poistaa laiton sisältö verkkoalustoilta.
(…)
http://yle.fi/uutiset/3-9577695