Kooste mielenosoituksen tiedotteista:

Joukkovoima hallituspolitiikkaa -liikkeen pääkaupunkiseudun aktiivit järjestävät ”IHMISTARHAUS”-mielenosoituksen keskiviikkona 9.9.2015 KLO 8–16 Suomen pankin edustalla vastapäätä Säätytaloa, jossa hallitus on pitänyt budjettiriihtä 25 vuotta. Nyt hallitus aikoo yllättäen kokoontua jossain muualla. Mielenosoitus aiotaan kuitenkin pitää.

Haluamme tuoda näkyväksi sen, miten laajaan joukkoon säästöt tulevat iskemään, miten kovaa ne tuntuvat ja ennen kaikkea sen, että kaikki leikkaukset osuvat aina ihmisiin ja heidän elämäänsä. Ne eivät ole mitään sisäsiistejä numeroita jonkun pöydällä vaan ostamatta jääviä lääkkeitä, puuttuvia koulukirjoja, jopa vanhainkodissa nälkään nääntyvä vanhus.

Näillä säästöillä on paljon euromääräänsä suuremmat vaikutukset ja niiden aiheuttamat kärsimykset ovat sietämättömiä.

Lisäksi vastustamme ihmisten arvottamista tuottavuuden ja tehokkuuden mukaan, hyvinvoinnin euromääräistämistä ja ajatusta siitä, että ihminen olisi kansantaloudessa hyödyke, jolle voidaan lyödä hintalappu ja sitten todeta hinta liian kalliiksi.

Yhteiset teesimme ovat samat kuin aiemmassa suurmielenosoituksessa:

1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa
2. Riittävä toimeentulo kaikille
3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille

Rakennamme oman visuaalisen mallinnuksen leikkausten todellisista vaikutuksista: ostamatta jäävät lääkkeet, puuttuvat koulukirjat, nälkäiset vanhukset. Pystytämme Säätytälon eteen kymmenkunta häkkiä asukkaineen. Jokainen sisältää asujansa perustiedot sekä ao. ihmisryhmään — eläkeläiset, vammaiset, työttömät, pitkäaikaissairaat, yksinhuoltajat jne. — kohdistuvan leikkauksen euromäärän. Leikkausten kohteeksi joutuvat voivat kertoa itse, mitä kurjistamispolitiikka tarkoittaa heidän arjessaan.

— Pelkään, että syöpälääkkeeni omavastuu nousee leikkausten takia niin, että vaakakupissani on ruoka vai lääke, kertoo kaksi syöpää sairastanut Kirsti Ahonen, yksi häkkiin kiipeävistä mielenosoittajista.

Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Puoluetunnukset eivät ole sallittuja mielenosoituksessa, mutta eri puolueiden henkilöt ja ryhmät ovat toki erittäin tervetulleita mielenosoitukseen. Mielenosoituksessa ei hyväksytä minkäänlaista rasismia tai siihen viittaavia tunnuksia.

Köyhien vastakkainasettelulle loppu. Yhdessä olemme voimakkaita.

Ihmistarhaus on avoin klo 8–16. Sopii pistäytyä tai jäädä! Luvassa musiikkia, soppatykki ja joukkovoimaa! Tervetuloa, uuden hallituksen politiikasta kärsivät yksityishenkilöt ja ryhmät omine tunnuksineen ja teeseineen!


Aika: 9.9. kello 8–16
Paikka: Suomen pankin edusta
Mielenosoituksen Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/events/1057942800913013/

2 KOMMENTTIA

  1. Lammasmainen kansa kantaa julisteita anteeksi-pyytävinä ”hiirulaisina”. Onhan Suomen- kielessä paljon parempiakin ”voimasanoja”. Mielenosoituskuvassa on selvä osoitus kansalaisten koulutuksen tuloksista. Viirissä voisi olla se ilmaisu joka siirtää vuoria. ”EI MITÄÄN perkeleen LEIKKAUKSIA”. Kansanedustajien kotikieleen kuuluvat ”voimasanat eivät ole heille outoja sanoja”, joten ne kuuluvat myöskin kansalle.

  2. Mitä jos menisitte töihin. Toivottavasti hallitus keikkaa varsinkin työttömiltä ja työtä vieroksuvilta paskakasoilta kaikki tuet pois.
    T: Jorma Duunari

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here