Unelmointi ei riitä

PAKOLAISKYSYMYSTÄ tulee tarkastella prosessina. Mikä aiheuttaa mitäkin? On uskallettava tarkastella rohkeasti tosiasioita. On kummallista, että rasisminvastaisessa rintamassa ovat ”kaikki”. Lienee ensimmäinen kerta, kun kommunistien ja kokoomuksen puheenjohtajat – ja kaikki heidän väliinsä sijoittuvat – lyövät yhteistyön kättä. Jotain epäilyttävää ilmiössä on.

Ensimmäiset pakolaiset saapuivat maahamme vuoden 1973 lopulla. He olivat poliittisia pakolaisia Chilestä, jossa autoritäärinen oikeisto kaappasi kenraali Augusto Pinochetin johdolla ja Yhdysvaltain tuella 11.9. vallan demokraattisesti valitulta presidentiltä Salvador Allendelta. Uudet vallanpitäjät tappoivat demokratian kannattajia. Tuhannet joutuivat pakosalle. Suomessa Chilen poliittisiin pakolaisiin, yleisvasemmistolaisiin, sosialisteihin ja kommunisteihin, suhtauduttiin uteliaisuudella ja myötämielellä.

Seuraavat pakolaiset tulivat Yhdysvaltain runtelemasta Vietnamista. Heihin kiinnitettiin huomiota vähemmän, mutta yleinen suhtautuminen oli edelleen myönteistä.

Chileläisten ja vietnamilaisten saapuessa maassamme elettiin vaihetta, jossa ihmiset uskoivat tulevaisuuteen. Sosiaalisten rakenteiden repeytymisestä aiheutuvaa turvattomuuden tunnetta nykyisessä mitassa ei ollut. Työllisyysaste oli korkea. Luonnollista varauksellisuutta ja ennakkoluuloisuutta saapujia kohtaan toki oli. Se on luonnollinen, ihmisiin vuosituhansien aikana piinnyt piirre. Sen avulla lajimme on selviytynyt.

Myöhemmin pakolaisia on tullut pääasiassa Afganistanista, Somaliasta ja Irakista. Lähtömaille on yhteistä, että Yhdysvallat on saattanut ne sotimalla sekasortoon.


SOTA on suurin pakolaisuutta synnyttävä syy. Pääsoturi on Yhdysvallat. Siellä sijaitseva sotateollisuus rohmuaa valtavat voitot, mutta Eurooppa korjaa rauniot ja ihmiset. Kustannuksista vastaavat eurooppalaiset veronmaksajat. EU:ssa on lähes sata miljoonaa työtöntä. Korkean bruttokansantuotteen EU:ssa työttömyys on rakenteellista väkivaltaa, eräänlaista rasismia sekin. On selvää, että köyhtyneet ja katkeroituneet ihmiset riitelevät helposti. Maahanmuuttajat ovat helppo kohde. Köyhyys ei jalosta.

Verinen arabikevät on osoitus siitä, miten sotapolitiikka tuottaa hävitystä ja tuskaa, mutta ei korjaa mitään. Sotateollisuus ei ole jälleenrakennusteollisuutta. Miljoonat ihmiset Afrikasta ovat pyrkimässä Eurooppaan. Ei ole enää Libyan ja Tunisian kaltaisia hyvinvointiyhteiskuntia, jotka kykenisivät vastaanottamaan pakolaisia.

Libya on elinkelvoton raunio, jossa toimii vain läntisten suuryritysten öljynpumppaus ja Tunisiassa yksinvaltaisen presidentin on korvannut yhtä väestöryhmää edustava yksinvaltius, jossa mm. naisten asema on palautunut vuosikymmenien taakse. Irakin hyvinvointiyhteiskunta on historiaa. Hyvinvointiyhteiskunnan luonut yksinvaltainen Saddam Hussein, jolle YK:n UNESCO-järjestö antoi palkinnon koulutusjärjestelmän parantamisesta ja lukutaidottomuuden kitkemisestä, on korvattu yhdysvaltalaismielisellä hallituksella, joka ei edusta kansaa, saati että se olisi kyennyt korjaamaan vauriot, jotka Yhdysvallat ehti tehdä.

Syyriassa, kuten Libyassa ja Tunisiassa, koulutettiin nuoret maksutta. Syyriassa heille ei kuitenkaan ollut osoittaa työtä. Porukka turhautui. Tähän tarttuivat läntiset ”Syyrian ystävät”. Tuloksena mieletön kärsimys, kauheita kuolemia ja valtavia pakolaisten massoja. Arabimaailman paras hyvinvointiyhteiskunta maksuttomine peruspalveluineen on tuhottu. Ihmisten ajo kodeistaan on ollut mittasuhteiltaan luokkaa, johon läntinen kulttuuri ei ole aiemmin syyllistynyt.


ON SELVÄÄ, että meidän länsimaissa asuvien on huolehdittava raunioiksi pommitetuista valtioista saapuvista pakolaisista. Myös me olemme syyllisiä, sillä emme tehneet mitään siinä vaiheessa, kun läntinen talouspoliittinen eliitti tuhosi noita valtioita ja niissä asuvia ihmisiä. On hienoa, että meillä eurooppalaisilla ihmisillä on tallella toisista ihmisistä huolehtimisen etiikka.

Hyvä tahto ja etiikka eivät riitä. On poistettava syyt, jotka ajavat ihmisiä kodeistaan. Ensin on lopetettava sodat. Yankees go home. Jokaisessa unelma-mielenosoituksessa tulee olla suuret banderollit, joissa vaaditaan pommittajia kotimaihinsa.

On lopetettava uuskolonialismi. Suuryritykset tuovat Afrikasta voittoina kymmenkertaisen summan verrattuna siihen, mitä veronmaksajat sinne kehitysapuna lähettävät. Suuryrityksien ja valtioiden, joihin ne ovat asettuneet, vastuu on tätäkin suurempi. Ne loivat arabimaailmaan ja Afrikkaan keinotekoisia valtioita. Viivotin kartalle, ja kynä piirsi uuden valtion rajat. Syntyi valtioita, joissa uskonnollisesti ja etnisesti kirjava väestö pakotettiin yhteiseloon. Nyt lännessä osoitellaan syyttävästi, että osassa keinotekoisissa valtioissa käydään sisäisiä sotia. Länsi ne välillisesti on aiheuttanut.

EU:ssa toimivat yritykset ostavat Afrikasta valtavia maaomaisuuksia, joista rahdataan nälkäänäkevien paikallisten ihmisten ohi ruokaa Eurooppaan. EU pakotti Afrikan vapaakauppasopimukseen, mikä edelleen vahvistaa uuskolonialismia. Mikäli EU:n eliitti päätyy Yhdysvaltain kanssa TTIP-sopimukseen, myös se merkitsee uuskolonialismin voimistumista. Uuskolonialismi on rakenteellista rasismia. Jokaisessa unelma-mielenosoituksessa tulee olla suuret banderollit, joissa vaaditaan loppua uuskolonialismille.

Ilmastonmuutos on realiteetti. Pahiten se tullee vaikuttamaan Afrikan asukkaisiin. Yritysten osuus ilmaston saastuttamisesta on eri arvioiden mukaan 70–85 prosenttia. Suuryritykset ovat maailmaa sairastuttamalla saavuttaneet mielettömät voitot. Ne on palautettava ihmisten hyväksi. Jokaisessa unelma-mielenosoituksessa tulee olla suuret banderollit, joissa vaaditaan suuryrityksiä lopettamaan ilmaston saastuttaminen.


NIIN PITKÄÄN KUIN rasismin vastainen toiminta on pelkkä hyvän mielen ja halun asia, rasismi voi hyvin. Kun valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vastustaa puheissaan rasismia, mutta vaatii samalla eläkkeiden ja sosiaaliturvan leikkaamista pakolaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, kertoo se pyrkimyksestä saada suomalaiset ja maahanmuuttajat riitelemään keskenään. Sellaisen torjumiseen tulee maahanmuuttajien ja heidät vastaanottaneiden suomalaisten yhdessä osallistua.

Stubb ja hänen siskonsa, veljensä ja ennen muuta isäntänsä suorastaan odottavat, että maahanmuuttajat ja muu väestö ryhtyvät riitelemään erilaisista etuuksista. Uusliberalistit toivovat, että riidellessään väestö ei huomaa heidän harjoittamansa talouspolitiikan aiheuttamaa etenevää epätasa-arvoa. Tässä on talouspoliittisen eliitin yksi motiiveista suhtautua positiivisesti pakolaisuuteen.

Oikeisto laskee, että se saa riidanaihetta halvalla. Suomen valtion tariffeilla maahanmuuttajista koituvat kustannukset ovat naurettavan alhaisia. Ja niidenkin maksusta vastaavat pääasiassa tavalliset veronmaksajat. Ammattiyhdistysliikkeen on pidettävä huoli, että tulevaisuudessa lisääntyvä työvoiman tarjonta ei laske palkkoja.

Olennaisinta on nähdä, että kansainvälinen suuryritysten vapaa toiminta tuottaa sekasortoa, hävitystä ja tuskaa. On kapitalismin voimakkaan säätelyn aika. Se onnistuu vain kaikkien ihmisten yhteisin toimin. Pakolaisten ja heitä vastaanottavien maiden ihmisten edut ovat tässä kamppailussa yhtenäiset.

Jussi Särkelä on sosiaalipolitiikkaa opiskellut mielenterveystyön ammattilainen ja tietokirjailija. Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin hänen sivustollaan osoitteessa jussisarkela.fi