SALAISET ARMEIJAT perustettiin alkujaan rintaman takaista vastarintaa varten Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen varalle. Nämä niin sanotut stay behind -organisaatiot olisivat organisoineet paikallisia vastarintaliikkeitä, sabotoineet räjähtein vihollisen huoltoreittejä ja tuotantolaitoksia sekä raportoineet tilanteiden kehittymisestä toiselle puolelle rintamaa. Miehityksen varalta kätkettiin aseita, räjähteitä, viestintälaitteita ja muita tarvikkeita metsiin, niityille ja maanalaisiin bunkkereihin eri puolille Länsi-Eurooppaa.
Taustalla olivat kokemukset toisesta maailmansodasta, jossa tällaiseen vastarintaan valmistautuminen oli ollut monissa Saksan miehittämissä maissa puutteellista. Toisaalta mallia otettiin saksalaisten vastarintaorganisaatioista, jollaisia he perustivat useissa maissa vetäytyessään sodan lopulla.
Naton salainen verkosto ei kuitenkaan tyytynyt vain odottelemaan Neuvostoliiton hyökkäystä, jota ei koskaan tullut, vaan ryhtyi monissa maissa käymään salaista sotaa kotimaista vasemmistoa vastaan.
Vyyhti alkoi purkautua italialaisen tutkintatuomarin Peteanossa vuonna 1972 tehtyä pommiattentaattia koskevien tutkimusten myötä. Paljastusten seurauksena pääministeri Giulio Andreotti joutui elokuussa 1990 vahvistamaan, että Italiassa ja muissa Länsi-Euroopan maissa toimi salaisia armeijoita. Muualtakin tihkui tietoja verkoston operaatioista, ja asiasta kehkeytyi Länsi-Euroopan laajuinen skandaali, joka kuitenkin jäi Persianlahden kriisin varjoon.
Tutkimusten myötä julkisuuteen nousi ilmaus ”jännitteen strategia”, jolla viitattiin pyrkimykseen säilyttää poliittinen status quo tarvittaessa väkivalloin — mm. terrori-iskuin, joista syyllistettiin poliittinen vasemmisto. Peteanon iskusta tuomitun Vincenzo Vinciguerran lausunnon mukaan siviileihin kohdistuneiden iskujen tarkoituksena oli saada kansalaiset vaatimaan valtiolta lisää turvallisuutta.
Vakavin yksittäinen Gladioon yhdistetty terrori-isku on vuonna 1980 tehty Bolognan rautatieaseman pommi-isku. Siitä tuomittiin 15 vuotta myöhemmin kaksi uusfasistia, mutta myös Italian sotilastiedustelun entinen agentti Francesco Pazienza sekä Pietro Musumeci ja Giuseppe Belmonte Italian salaisesta palvelusta. Heidän todettiin koettaneen johtaa tutkijat väärille jäljille tavoitteenaan todellisten tekijöiden suojelu.
Euroopan parlamentti tuomitsi Gladion marraskuussa 1990 todeten päätöslauselmassaan, että ”tietyissä jäsenvaltioissa sotilaalliset salaiset palvelut (tai niiden kontrolloimattomat haarat) olivat sekaantuneet vakaviin terrorismi- ja rikostapauksiin, minkä eri juridiset selvitykset ovat osoittaneet”, ja vaati perusteellista selvitystä näiden toimijoiden osallisuudesta ”terrorismin ongelmaan Euroopassa”. Italiassa, Sveitsissä ja Belgiassa kansalliset parlamentit alkoivat tutkia salaisia armeijoita.
Selvitykset ovat edenneet hitaasti. Nato ja tiedustelupalvelut salaavat aiheeseen liittyviä asiakirjoja – sikäli kuin niitä edes on säilytetty –, ja poliitikkojen halu selvityksiin on ollut vaihtelevaa. Sveitsiläisen Baselin yliopiston historiantutkijan Daniele Ganserin teos Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa kuuluu perinpohjaisimpiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin.
Ganserkin kertoo törmäänneensä Natossa täydelliseen vaikenemisen ja kiistämisen muuriin lähteitä hakiessaan.
Muuta lähdeaineistoa on kuitenkin melko runsaasti. Italian ja Belgian senaatit ovat tehneet merkittävät tutkimusraportit, asiakirjoja on vuotanut julkisuuteen ja muutamat toiminnassa mukana olleet ovat antaneet haastatteluja.
Parlamenttien ulottumattomissa
Salaisia armeijoita kutsuttiin italiankielisellä nimellä Gladio, joka merkitsee miekkaa. Niillä oli myös muita maakohtaisia peitenimiä.
Armeijoita koordinoi Naton epätavanomaisen sodankäynnin osasto. Koordinointikomiteat ACC ja CPC (Liittoutuneiden salainen komitea ja Salainen suunnittelukomitea) oli perustettu Naton Euroopan-joukkojen ylipäällikön päätöksellä, ja ne olivat suoraan yhteydessä Naton päämajaan. Ganserin siteeraamien lähteiden mukaan myös Naton liittosopimukseen ja eri maiden liittymissopimuksiin sisältyi salaisia lisäosia, jotka koskivat maanalaista kommunismin vastaista taistelua.
Kansallisesti armeijat toimivat kunkin maan salaisten palvelujen johdolla, mutta läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian tiedustelupalvelujen CIA:n ja MI6:n kanssa.
Salaisiin armeijoihin valittiin huolellisesti seuloen luotettavimpia antikommunisteja oikeistososiaalidemokraateista ja maltillisista porvareista äärioikeistolaisiin terroristeihin ja entisiin natseihin.
Toiminta oli niin salaista, että siitä eivät tienneet edes ne parlamenttien valiokunnat, joiden tehtävänä oli salaisten palvelujen valvominen. Hallituksissakin tietoa saivat korkeintaan tarkkaan valikoidut henkilöt. Esimerkiksi Hollannissa tietoa kerrotaan annetun vain hyvin harvoille ministeriöiden kansliapäälliköille, ministerit kun vaihtuivat liian tiuhaan.
Samoin Naton koordinointikomiteat, joissa istui lähinnä salaisten palvelujen edustajia, olivat käytännössä kontrollin ulottumattomissa.
Ei olekaan ihme, että alkujaan ymmärrettäviin lähtökohtiin perustunut hanke riistäytyi hallinnasta ja sai piirteitä, joita ei olisi voitu demokraattisessa prosessissa hyväksyä.
Väkivallan uhalla hallitusta vastaan
Erityisesti Italian itsenäisyys ja demokratia oli hyvin rajoitettua. Yhdysvallat ja CIA pitivät tarkasti huolen siitä, että laajaa kannatusta nauttinut kommunistipuolue ei nousisi hallitukseen. Yhteistyökumppaneina olivat Italian oma salainen palvelu (SIFAR) Gladio-armeijoineen, oikeistolaiset terroristit sekä mafia.
Huolena eivät olleet vain kommunistit, vaan myös sosialistinen puolue PSI. Vuonna 1963 PSI sai vasemmiston vaalivoiton jälkeen ensimmäisen kerran ministerinsalkkuja konservatiivipuolueen (DCI) vasenta siipiä edustaneen Aldo Moron hallituksessa.
Yhdysvaltojen silloinen presidentti John F. Kennedy oli suorastaan ilahtunut ja edeltäjistään poiketen salli Italian siirtymisen vasemmalle. Mutta myöhemmin samana vuonna Kennedy murhattiin, ja viisi kuukautta myöhemmin CIA aloitti Piano Soloksi kutsutun oikeistovallankaappauksen yhdessä SIFARin, Gladio-armeijan ja karabinieerien kanssa.
Gladio-joukot tekivät pommi-iskun DCI:n puoluetoimistoon sekä muutaman sanomalehden toimitukseen. Iskuista syytettiin vasemmistoa. Kun tämä ei riittänyt horjuttamaan hallitusta, Piano Solon puitteissa valmistaudutiin miehittämään muun muassa hallituksen kanslia, radio- ja tv-keskukset ja vasemmiston puoluetoimistot sekä tuhoamaan vasemmistoa lähellä olevien lehtien painokoneet. Samaan aikaan Nato pelotteli hallitusta suurella sotaharjoituksella Rooman lähistöllä.
Kaappausuhan edessä sosialistiministerien oli lähdettävä hallituksesta, ja sosialistipuolue PSI nimitti heidän tilalleen kaikkein maltillisimmat edustajansa.
Muutamaa vuotta myöhemmin rikostutkijat halusivat kuulustella tuolloisista tapahtumista Gladion komentajaa Renzo Roccaa. Hän suostui yhteistyöhön, mutta päivää ennen kuulustelua hänet löydettiin asunnostaan pistoolilla päähän ammuttuna.
Tämä on ollut Ganserin kertoman valossa tyypillinen kuvio: juuri kun tutkimuksissa ollaan etenemässä, avainhenkilö yllättäen kuolee tai aineisto katoaa.
Terrorismia väärän lipun alla
Toista oikeistokaappausta oltiin toteuttamassa vuonna 1970, mutta se peruttiin ilmeisesti suuremman selkkauksen pelossa: Neuvostoliiton tiedustelu oli saanut siitä vihiä, ja maan laivat risteilivät Välimerellä.
Italiaa 1970–80-luvuilla koetellut terroriaalto, joka on virallisesti pantu vasemmistolaisen terroristijärjestön Punaisten prikaatien nimiin, näyttäytyy Ganserin kirjassa samojen oikeistovoimien toimintana kuin vallankaappaushankkeet. Julkisille paikoille asetetuista pommeista syytettiin kommunisteja vasemmiston vaalimenestyksen heikentämiseksi. Tällainen metodi tunnetaan nimellä ”false flag” eli terroritekoina ”väärän lipun” alla.
Muun muassa senaatin valiokunnan vahvan epäilyn mukaan myös pääministeri Aldo Moron murhan takana olivat CIA, Italian sotilastiedustelupalvelu ja Gladio-iskuryhmät. Moro kaapattiin maaliskuussa 1978, kun hän oli matkalla parlamenttitaloon esittelemään suunnitelmaansa kommunistien ottamisesta hallitukseen, ja murhattiin 55 päivän vankeuden jälkeen. Tästäkin syytettiin Punaisia prikaateja.
Kun senaatin valiokunta yritti 1990-luvulla käynnistää uudet tutkimukset, lähes kaikki murhaa koskevat tiedot olivat kadonneet sisäministeriön arkistosta.
Valtion kouluttamia terroristeja
Kreikassa salainen armeija LOK käynnisti vuoden 1967 sotilasvallankaappauksen, joka perustui Naton kommunistisen kapinan varalta laatimaan Prometeus-suunnitelmaan.
Kaappausta oli edeltänyt useita pommi-iskuja, muun muassa attentaatti tilaisuuteen, jossa vasemmistolaiset ja oikeistolaiset juhlivat yhdessä 20 vuoden takaista voittoa saksalaismiehittäjistä. Eräs salaisen armeijan upseeri totesi myöhemmin: ”Mehän olimme valtion kouluttamia terroristeja.”
Kaappauksen edellä Yhdysvaltojen presidentti Lyndon B. Johnson oli myös suoraan uhkaillut kreikkalaisia Kyprosta koskeneen kiistan yhteydessä: ”Jos teidän pääministerinne rupeaa puhumaan minulle demokratiasta, parlamentista ja perustuslaista, niin voi olla, ettei häntä, parlamenttia ja perustuslakia kohta ole.”
Turkissa salainen armeija Vastasissit oli mukana järjestämässä peräti kolmea onnistunutta sotilasvallankaappausta. Siellä salainen sota oli muutenkin erityisen aggressiivista maan strategisen sijainnin ja ”panturkkilaisen” ideologian vuoksi. Kidutus oli tavallista, tehtiin terrori-iskuja väärän lipun alla ja ammattiliittojen mielenosoitukseen järjestettiin verilöyly. Toiminta oli pitkälti CIA:n ohjailemaa ja rahoittamaa.
De Gaulle: ”Edesvastuutonta”
Ranskassa sosialistinen sisäministeri paljasti vuonna 1947 salaisen armeijan nimeltä Plan Bleu (Sininen suunnitelma), joka täyttä vauhtia suunnitteli maahan vallankaappausta. Se lakkautettiin, mutta vastaava toiminta jatkui.
Vuonna 1958 osa Ranskan salaisista iskujoukoista aikoi syrjäyttää hallituksen, jonka ei katsottu riittävän voimakkaasti vastustavan Algerian itsenäistymispyrkimyksiä, ja tuoda kenraali Charles de Gaullen eläkkeeltä takaisin valtaan. Kaappaajat saivat tahtonsa läpi ennen kuin huolellisesti suunniteltu operaatio ehdittiin aloittaa: pääministeri erosi ja presidentti pyysi de Gaullea muodostamaan uuden hallituksen.
De Gaullekin ryhtyi kuitenkin yllättäen toteuttamaan ”algerialaisen Algerian” politiikkaa, ja kolme vuotta myöhemmin oli hänen vuoronsa joutua vallankaappausyrityksen kohteeksi. Epäonnistuneessa hankkeessa, jossa tavoiteltiin militantin antikommunistista ja autoritaarista hallitusta, oli mukana ainakin salaisten operaatioiden yksiköstä IIe chocista eronnut jyrkempi siipi OAS, mahdollisesti myös CIA sekä Pentagonin ja Naton salaisia sotilasjoukkoja.
Algeriassa OAS:n vallankaappaus onnistui, kun neljä ranskalaista kenraalia kenraali Challen johdolla sai vallan. Salaisissa operaatioissa murhattiin ihmisiä Algeriassa, Ranskassa ja eri puolilla Eurooppaa pyrkimyksenä sabotoida Algerian rauhanprosessia. De Gaullekin joutui salamurhayrityksen kohteeksi. Rikoksiin puuttuminen oli vaikeaa, koska turvallisuuselimissä ja armeijassa sympatisoitiin ryhmittymää.
De Gaulle piti salaisten palvelujen vallankäyttöä ”edesvastuuttomana”. Luultavasti osittain juuri siksi hän irrotti Ranskan Naton sotilaskomennosta ja karkotti Naton koko organisaation salaisine agentteineen Ranskan maaperältä.
Sosialisti François Mitterandin noustua presidentiksi vuonna 1981 parlamentti asetti valiokunnan tutkimaan Ranskan salaisen armeijan toimia. Valiokunta totesi sen syyllistyneen väkivallantekoihin ja laittomuuksiin, ja se määrättiin lakkautettavaksi. Andreotti väitti sen edustajien kuitenkin osallistuneen Naton koordinointikomitean kokoukseen vielä vuonna 1990.
Poliittiset elimet eivät jälkeenpäin ole selvityttäneet Ranskan salaista sotaa. Tämä ei ole ihme, koska keskeisiä poliitikkoja oli siinä mukana: esimerkiksi myöhempi pääministeri ja presidentti Jacques Chirac oli 1970-luvulla salaisen SAC-armeijan johtaja.
Belgian murhat yhä selvittämättä
Järkyttävimpiin terroritekoihin, jotka on yhdistetty Gladio-verkostoon, kuuluvat Belgian joukkomurhat vuosina 1982–1985. Erittäin ammattimaisesti suoritetuissa iskuissa ammuttiin ihmisiä summittaisesti, muun muassa supermarketin joulunalusvilinässä sarjatulella kaikkea mikä liikkui.
Belgian parlamentin asettama Gladio-tutkintavaliokunta ei pystynyt selvittämään tekojen Gladio-yhteyttä. Belgian vastarintaorganisaatiot kieltäytyivät luovuttamasta agenttiensa henkilötietoja tarkistuksia varten. Salaisen armeijan SDRA8:n johtaja, komentaja Bernard Legrand ei ymmärtänyt ollenkaan, ”miksi aiheesta pidetään tällaista meteliä”: ”[E]n voi uskoa, että joku voi olla niin kiinnostunut tällaisista asioista, kun maailmassa on isompiakin ongelmia.”
Aktiviteettia Naton ulkopuolellakin
Gladio toimi myös muualla kuin Naton jäsenmaissa. Sillä oli vahvat kytkökset oikeistodiktaattori Francisco Francon johtamaan Espanjaan, joka liittyi Natoon vasta myöhemmin. Gladion agentteja koulutettiin Espanjassa, ja maa tarjosi turvasataman muiden Länsi-Euroopan maiden oikeistoterroristeille.
On kuvaavaa, että Espanja ja myös Portugali olivat innostuneita osallistumaan Gladioon, vaikka maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Neuvostoliiton miehitys tuskin oli niille kovin realistinen uhkakuva.
Puolueettomat Itävalta, Ruotsi ja Suomi olivat niin ikään ainakin epävirallisesti mukana. Ganser lisäsi teokseensa Suomea koskevan luvun vuonna 2009 ilmestynyttä suomennosta varten. Se perustuu lähinnä toimittaja Jukka Rislakin selvityksiin sekä CIA:n entisen johtajan William Colbyn kirjaan.
Suomen ensimmäinen stay behind -verkosto tuhottiin jo 1940-luvun lopulla kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon määräyksestä, mutta Washingtonissa ja Lontoossa ryhdyttiin pian virittelemään uutta. CIA otti yhteyttä suomessa asuviin amerikkalaisiin, joiden kautta luotiin kontakteja luotettavina pidettyihin suomalaisiin kommunisminvastustajiin. Mukana oli Suomen armeijan upseereita ja muita korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Suomen puolueettomuuspolitiikan vuoksi verkosto täytyi pitää erityisen salaisena — myös maan hallinnolta.
Suomessa verkosto ei sekaantunut veritekoihin, mutta täälläkään se ei tyytynyt pelkästään varautumaan sodanaikaiseen vastarintaan: se vakoili Suomen kansalaisia, jopa presidentti Urho Kekkosta, jonka se epäili pitävän yhteyttä KGB:hen. Myös Neuvostoliittoa koskevia tietoja kerättiin, luultavasti CIA:lle ja MI6:lle välitettäväksi.
Kekkonen tiesi maanalaisen armeijan olemassaolosta ja informoi siitä pääministerinä ollessaan presidentti J.K. Paasikiveä. Kekkonen pelkäsi verkoston toiminnan voivan vahingoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.
Vastapainoa Nato-hymistelylle
Neuvostoliiton KGB:n ja DDR:n Stasin vehkeilyt ovat viimeisten 20 vuoden aikana tulleet mediassa tutuiksi. Operaatio Gladio tekee selväksi, että likaista pengottavaa riittää entisen rautaesiripun länsipuolellakin. Se tarjoaa aineksia myös suomalaiseen Nato-keskusteluun sekä asiallista vastapainoa Naton ja Yhdysvaltojen kritiikittömälle käsittelylle tutkimuksessa ja mediassa.
Vaikka Gladio onkin nyt historiaa, on turha kuvitella, että sotilasliittojen ja tiedustelupalvelujen toiminta olisi yhtäkkiä muuttunut viattomaksi. Ihmisiä hallitaan edelleen pelolla ja viholliskuvilla: kommunismin sorruttua sellaiseksi on nostettu islamilainen terrorismi. On vahvoja viitteitä siitä, että terrorismi on ainakin osittain ”synteettistä”, esimerkiksi salaisten palveluiden kaltaisten valtiollisten toimijoiden tuottamaa.
Daniele Ganser peräänkuuluttaa teoksessaan ihmisten tajunnan muutosta pelon ja väkivallan kierteestä irtipääsemiseksi. Muutos vaatii tuekseen tietoa myös kansainvälisen politiikan salaisimmista ja arkaluontoisimmista asioista. Tämän tiedon tarve ei ole ainakaan vähentynyt 2000-luvulla.
Päälähde
Daniele Ganser (2009): Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa. Suomentanut Lauri Itäkannas. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat, Pystykorva-sarja.
Kirjoitus on yhdessä Vesa Raiskilan kanssa täydennetty versio artikkelista, joka julkaistiin alun perin Kansan Uutisten Viikkolehdessä 21.8.2009.
Kiitos Vesa erinomaisen selkeästä ja perusteellisesta selvityksestä Naton salaisten armeijoiden osalta. Selvitys tuo osaltaan ymmärrettäväksi tämänkin päivän tapahtumia.
Kirjoitus julkaistiin sopivasti ainakin kahden dramaattisen vuosipäivän kunniaksi. Salvador Allende kuoli 11.9.1973 ilmeisestikin oman käden kautta, odottelematta teloittajiaan. Toinen vuosipäivä 11.9.2001 eli syyskuun 11. päivän terrori-isku New Yorkissa odottelee sekin lopullisen totuuden selviämistä.
False flag -terrorismilla on siis pitkät perinteet, eikä ole mitään syytä uskoa sen käyttökelpoisuuden ja käytön vähenemiseenkään.
Samat kiitokset luonnollisesti myös Elias Krohnille! Toivotan Sinutkin tervetulleeksi Vastavalkean sisällöntuottajien laajenevaan joukkoon.
Kiitos tästä kirjoituksesta: näistä stay behind -armeijoista joutuu yleensä aina lukemaan englanniksi.
Semmoisen asian voisi vielä sanoa, että Italian gladio-tutkinnoissa on paljastunut, että mukana salaisten armeijoiden toiminnassa oli myöskin poliisi, tuomareita, poliitikkoja ja vapaamuurareita jo mainittujen salaisten palveluiden, armeijan ja mafian lisäksi.
Ihmisten on vaikea uskoa, että salaiset verkostot tappaisivat oman maan kansalaisia poliittisen agendan vuoksi – vaikka kerta toisensa jälkeen false flag -iskut todistavat että niin tehdään. Sen he uskovat että ulkomaalaisia ehkä tapetaan, mutta silloinkin ”hyvän asian vuoksi”. Oman maailmankuvan korjaaminen on niin kauhean vaikeaa ja vastenmielistä.
Punaisissa prikaateissa oli muuten sekä CIA:n agentteja jotka teeskentelivät vasemmistolaisia terroristeja, että heidän värväämiään ”oikeita terroristeja,” jotka uskoivat että järjestö oikeasti taisteli maan hallintoa vastaan. Toiminnan kuitenkin mahdollisti juuri salaisen verkoston antama suojelu ja tuki. Aivan samanlailla nämä al-Qaida ja ISIS -järjestöt ovat USA:n, Turkin, Israelin ja wahhabikuninkaiden rahoittamia, aseistamia, kouluttamia ja taistelevat ajaakseen heidän asiaansa, mutta rivissä on paljon värvättyjä jotka uskovat taistelevansa Islamin edistämisen vuoksi eivätkä tiedä järjestön johdon todellista agendaa. Tai FBI:n värväämät hyväuskoiset, joita avustetaan FBI:n toimesta, ja sitten käräytetään terrorismin vastaisen soadan agendan vuoksi.
Voi vain kuvitella, kuinka asiaa levitettäisiin mediassa, ja kuina se olisi kaikkien tiedossa, jos näiden terroristiverkostojen takana olisi ollut Neuvostoliitto. Mutta kun takana on NATO ja CIA, asia ei massamediaa kiinnosta. Massamedian ”journalistit” eivät ikinä edes epäile että joku tapahtuma olisi false flag -isku tai jutuissaan huomaa mainita että meillä on Euroopassakin pitkä, vuosikymmenien perinne tällaiseen omien kansalaisten massamurhiin false flag -iskuina. Onneksi vaihtoehtomedian journalistit vähän väliä muistuttavat siitä, tai muuten olisimme tietämättömiä ja hyväuskoisia kuin lampaat.
Sama ralli jatkuu. Brittimedia Sunday Express uutisoi 2. lokakuuta, että Syyriassa hilluu yli 120 SAS-miestä ISIS-taistelijoiksi naamioituneina, ja että nämä ”erikoisjoukot” ovat amerikkalaiskomennossa.
Samassa artikkelissa vahvistetaan länsimaiden aseistavan ”maltillisia terroristeja” (joiden toivotaan kaatavan Syyrian hallituksen. Yhdysvallat liittolaisineen ei ole vielä luopunut ”Assadin täytyy mennä!” -politiikastaan).
SAS dress as ISIS fighters in undercover war on jihadis http://www.express.co.uk/news/uk/595439/SAS-ISIS-fighter-Jihadis
Mutta hei, meillä on muita ongelmia: Syyriasta tulevat pakolaiset.
Mahtavatko olla kiitollisia päästessään länsimaihin – koska joutuivat lähtemään kotimaastaan siksi että pommitimme heidän maansa paskaksi?
Kirjoitan nyt Italian kontekstista, koska tunnen sen – näin väittäisin – melko hyvin. Olen tutkinut historiallista ajanjaksoa, josta tässä kirjoitetaan ja kirjoittanut itsekin aiheesta. Kirjani ”Punaiset prikaatit – Italian väkivallan vuodet 1970-1988” – on juuri ilmestymässä nyt syyskuussa 2015.
Gladio niminen organisaatio on ollut olemassa. Italian valtiojohto on myöntänyt sen olemassaolon kylmän sodan päättymisen jälkeen. Virallisella Gladiolla ei ollut sen olemassaolon aikana toimintaa, koska se oli tarkoitettu toimimaan Varsovan liiton miehityksen jälkeen. Tämä oli myös se käsitys, joka vallitsi Italian radikaalissa vasemmistossa, jossa osattiin epäillä tällaisen organisaation olemassaoloa. On kuitenkin myös totta, että on tiettyjä summittaisia väkivallantekoja, joiden jäljet johtavat Gladioon. Ne eivät ole ne pahimmat pommi-iskut, vaan joitakin pienempiä iskuja. Yleinen käsitys on se, että Gladion piirissä on ollut hyvin rajallinen määrä henkilöitä, jotka ovat toimineet virallisten komentoketjujen ulkopuolella, moninaisten intressien vuoksi: joskus henkilökohtaisista, joskus poliittisista.
Termi ”jännityksen strategia”, josta tässä kirjoitetaan, esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1969 The Observer -lehden jutussa joka käsitteli Italiaa. Strategian tarkoitus ei ollut säilyttää ”status quo”:ta pommiräjäytyksien avulla, vaan luoda sellainen yleinen mielipide, joka olisi vaatinut hallitukselta kovia otteita ja autoritaarista käännettä. Strategian ei niin kummallinen lopputulos oli kuitenkin se, että jokaisen pommiräjäytyksen jälkeen kasvoi vain Italian kommunistipuolueen (PCI) ja vasemmiston kannatus. Italian julkinen mielipide oli silloin melko valveutunut ja osasi melko lailla lukea salaista strategiaa, kuin avointa kirjaa. Viimeinen pommiräjäytys, joka on selkeästi johdatettavissa jännityksen strategiaan, tapahtui vuonna 1974. Jännityksen strategian taustalla käsittääkseni oli hyvin pieni ryhmä ihmisiä, jotka liikkuivat vanhan äärioikeiston (ei siis varsinaisia uusfasisteja) ja armeijan taantumuksellisempien sektoreiden saranakohdassa.
Jutussa kirjoitetaan Peteanon pommiattentaatista. Peteanon pommi, jonka seurauksena kuoli kolme karabinieeria, räjäytti Vincenzo Vinciguerra. Hän halusi osoittaa, että kansallissosialistit taistelevat valtiota vastaan, eivätkä ole sen palveluksessa. Vinciguerran yllätykseksi kuitenkin poliisivoimat tekivät kaikkensa, jotta syyllisiksi olisi osoitettu vasemmistolaiset. Tämä oli yksi syy siihen miksi vuonna 1979 Vinciguerra palasi Italiaan. Hän ei uskonut enää vallankumouksen mahdollisuuteen vaan halusi kertoa, että todelliset kansallissosialistit eivät veljeile valtion kanssa. Hän istuu edelleen elinkautista eristyksessä ja todennäköisesti tulee istumaan kuolemaan saakka. Peteanon pommia ei siis räjäyttänyt Gladio, vaan ihan ”rehellinen” kansallissosialisti. Poliisit yrittivät syyttä joitakin aivan random-vasemmistolaisia, jotka eivät edes olleet missään keskeisessä positiossa liikkeissä.
Kirjoituksessa esiintyy myös vuonna 1980 Bolognan rautatieasemaan tehty pommi-isku. Siitä on tuomittu todellakin hatarin todistein roomalaiset uusfasistit Giusva Fioravanti ja Francesca Mambro. Italiassa vallitsee erittäin laaja konsensus sen tosiasian ympärillä, että Fioravanti ja Mambro ovat syyttömiä pommi-iskuun, joka ei edes liity jännityksen strategiaan, koska vuoden 1980 poliittinen konteksti Italiassa oli täysin eri kuin jakson 1969-1974. Fioravantin ja Mambron syyttömyydestä ovat mm. puhuneet monet vasemmistolaiset. Fioravantin ja Mambron poliittinen ura murhineen on hyvin selkeä ja johdonmukainen: siihen ei Bolognan kaltainen summittainen joukkomurhaa vaan sovi mitenkään. On olemassa täysin uskottavia epäilyksiä pommin syistä: ne liittyvät Italian harjoittamaan Lähi-Idän politiikkaan ja aseiden kauttakulkusopimuksiin, joita Italian valtio vahingossa ei ollut kyennyt noudattamaan.
On todisteita siitä, että Italian salainen palvelu on pyrkinyt lavastamaan joitakin syyllisiä Bolognan joukkomurhan suhteen. Lavastuksen kohteena olivat juuri Fioravantin ja Mambron toverit, erityisesti Giorgio Vale. Eräässä tapauksessa kaksi tiedustelupalvelun miestä ensin kirjoittivat raportin, jossa he kertoivat uusfasistien olevan syyllisiä, ja sen jälkeen laittoivat erääseen Bolognaan menevään junaan matkalaukun jossa olisi räjähteitä ja heidän syyllisiksi osoittamien henkilöiden matkalippuja yms. Heidän hyvin raadollinen motiivi oli uralla eteneminen.
Lause ”Italiaa 1970–80-luvuilla koetellut terroriaalto, joka on virallisesti pantu vasemmistolaisen terroristijärjestön Punaisten prikaatien nimiin, näyttäytyy Ganserin kirjassa samojen oikeistovoimien toimintana kuin vallankaappaushankkeet” kertoo – suoraan sanoen – todellisesta ja täydellisestä tietämättömyydestä Italian 1970-luvun historiasta. Italiassa radikaalivasemmisto uskoi aseelliseen taisteluun. Debatti aseellisesta taistelusta alkoi dokumentoitusti vuonna 1969 ja se läpikulki koko radikaalia (eikä edes niin radikaalia) vasemmistoa. Se koski isoja massaorganisaatioita kuten vaikka Lotta Continua ja Potere Operaio, joilla oli kymmeniätuhansia aktivisteja, jotka keskustelivat siitä, mikä on sopiva aseellisen taistelun muoto Italiassa. Aiheesta on niin laaja kirjo dokumentteja ja muistelmia, että vain henkilö, jolle Italian 1970-luvun konteksti on täysin vieras, voi väittää, että näin ei olisi. Aseellinen taistelu oli traaginen virhe. Aseellisella taistelulla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa ja se aiheutti satoja kuolonuhreja. Tekijät olivat täysin tavallisia italialaisia työläisiä ja opiskelijoita. Heistä on tehty sosiologisia tutkimuksia, heitä on lueteltu ja kategorisoitu. Tuhansia ja tuhansia ihmisiä on tuomittu niistä teoista, monet heistä oli tunnettuja aktivisteja ennen siirtymistä maanalaiseen taisteluun ja monet jatkoivat myös laillista toimintaa väkivallanharjoittamisen rinnalla, eikä yhtäkään heistä ole koskaan ajateltu olevan CIA:n agentti tms. Pelkkä ajatus tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä (tai yritykseltä peittää sen tosiasian että Italiassa 1970-luvulla oli olemassa ihan kotimainen laaja radikaalivasemmisto, joka kuvitteli voivansa tehdä vallankumouksen asein).
Moron kaappaus, josta tässä kirjoitetaan, on myös täysin läpinäkyvä tapahtuma, josta tiedetään käytännössä kaiken. Mitään salaisuuksia ei ole. Se oli Punaisten prikaatien sisäisen poliittisen debatin seuraus, täysin linjassa järjestön logiikan ja sen historiallisen kehittymisen kanssa. Teknisesti operaatio oli täysin mahdollinen sille organisaatiolle. Aika ajoin nousee esille mitä kummallisempia teorioita Moro-operaatiosta ja aina vaan ne sitten todetaan vain fantasian tuotoksiksi. Koomisin tapaus on tämä viimeinen kun mukamas löytyi c-kasetteja jossa oli nauhoitettu Moron kuulustelut. Parlamentaarinen tutkimuskomitea istui kymennen tuntia ja kuunteli saksofonisti Fausto Papettin musiikkia. Ei niissä Punaisten prikaatien nauhoissa mitään uusia todisteita ollut, paitsi ehkä todistus huonosta musiikkimausta.
Moron kaappauksesta on melko laaja osio mun kirjassa. Kannattaa ehkä lukea. ;=)…
Muustakin olisi paljon sanottava, mutta tässä nämä tärkeimmät.
Lopuksi. Natoa ja sen toimintaa on varmasti syytä kritisoida, jos niin haluaa tehdä. Olisi kuitenkin hyvä pidättäytyä faktoissa, eikä esittää – kuten Ganser tekee – täysin fiktiivisiä tarinoita, koska juuri tällaiset fantasiatarinat vievät terän pois uskottavalta kritiikiltä.
Muuten hyvin kirjoitettu ja kiinnostava juttu. Kiitos siitä.
Kiitos asiallisista ja perusteellisista huomioista, Anton! Pitääpä tutustua kirjaasi. Uudet tiedot ovat aina tervetulleita. Näkemyksiäsi ja tietojasi voitaisiin myös käsitellä omassa artikkelissaan.
Alla vain joitain lyhyitä huomioita liittyen kommentteihisi.
Der Spiegel toteaa, että sinnikkään tutkintatuomarin Felice Cassonin tutkimuksissa paljastui, että Peteanon pommi-iskun jäljet johtivat oikeistomilitanttien ryhmään nimeltä ”Ordino Nuovo”, jolla oli läheiset suhteet Italian sotilastiedusteluun, jonka agentit puolestaan olivat toimittaneet räjähdysaineen ja piilotelleet iskun tekijöitä tutkijoilta.
Pommi-iskusta tuomittu Vincenzo Vinciguerra lausui Der Spiegelin mukaan:
”Man musste Zivilisten angreifen, unschuldige Menschen, die weit weg waren vom politischen Spiel.”
”Die Anschläge sollten das italienische Volk dazu bringen, den Staat um größere Sicherheit zu bitten.”
Vinciguerran lausunto siis viittaa suoraan siihen, että iskut olivat valtiollisten toimijoiden ohjaamia ja että niiden tarkoitus oli saada kansalaiset pyytämään valtiolta lisää turvaa.
http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-39997525.html
Ordino Nuovohan yhdistettiin tutkinnassa myös Bolognan iskuun. Saksalainen ARTE on tehnyt Gladiota käsittelevän dokumentin ”Gladio – Geheimarmeen in Europa”, jossa käsitellään myös Bolognan iskun taustoja. Pyrin katsomaan sen mahdollisimman pian, jos se on jossain katsottavissa.
Italian senaatin tutkimuskomitea ”Terrorismus und Massaker” (1994–2000) totesi, että verilöylyjen järjestämiseen ja tukemiseen osallistui Italian valtiollisten instituutioiden jäseniä sekä ihmisiä, joilla oli yhteyksiä Yhdysvaltain tiedustelupalveluun:
”Diese Massaker wurden organisiert oder unterstützt von Menschen in Institutionen des italienischen Staates und Männern, die mit dem amerikanischen Geheimdienst in Verbindung standen.”
Aldo Moron kirjeiden tultua julki lokakuussa 1990 Italian pääministerin Giulio Andreotin kerrotaan myöntäneen, että Natolla oli ollut merkittävä rooli Gladion laittomissa operaatioissa.
https://de.wikipedia.org/wiki/Gladio
Naton osuutta Gladiossa et varmaankaan kiistä? Sitähän protestoi EU-parlamenttikin päätöslauselmassaan.
https://en.wikisource.org/wiki/European_Parliament_resolution_on_Gladio
Minusta Antonin kommentissa Ganserin syyttäminen ”täysin fiktiivisestä kirjoittamisesta” oli typerää. Gladion toiminta ja olemassaolohan ei ole mitenkään riipuvainen pelkästään Ganserin kirjoituksista. Vaikka todisteita ei ole aina saatavissa asiakirjoina, aihetodistukset ja ihmisten todistukset silti painavat. Vaikka nyt esimerkiksi JFK:n salamurha: aihetodisteita ja todistajien lausiuntoja oli saatavilla vaikka kuinka paljon että kyseessä ei ollut yhden ampujan tekemä salamurha, ja että hallituksen toimistot ja tutkintakomitea osallistuivat peittelyyn, vaikka asiakirjoja murhan suunnittelusta ei olekkaan, ja syyllistien etsiminen on vienyt vuosikymmeniä. Tai NSA:n suorittama laaja vakoilu, jota syytettiin foliohattujen höpinäksi, ennen kuin vuosikymmenten jälkeen Snowden karkasi ison tiedostokokoelman kanssa.
Vinciguerrasta: Gladion komentaja 1971-74 kenraali Gerrardo Serravalle kertoi BBC:n dokumentissa että ensimmäistä kertaa Italiassa Gladion ulkopuoliset pääsivät järjestön jäljille Viciguerran oikeudenkäynnin aikana: Viciguerra ”kertoi tuomari Cassonille 1984 Gladion rakenteen niin selkeästi ja yksityiskohtaisesti niin yksityiskohtaisesti että se olisi voinut olla pääministeri Andreottin julkilausuma vuosia myöhemmin”. Heti perään Vinciguerra kertoo: ”kuinka tiesin nämä rakenteet? Minä olin osa Ordine Nuovoa, joka on järjestö yhteydessä Italian salaiseen palveluun.” (Ordino Nuevo oli aseellinen äärioikeistolainen järjestö joka yritti palauttaa fasismin Italiaan). Eli Vinciguerra ei ollut pelkästään ”rehellinen kansallissosialisti” (fasisti) vaan hän toimi Italian salaisen palvelun ja siten Gladio-operaatioiden osana. Ordine Nuevon ja Italian salaisen palvelun yhteistyönhän löysi myös edellämainittu tuomari Felice Casson omissa tutkimuksissaan, kuten Raiskila kirjoittaa. Vinciguerra myös kertoi että kansallissosialistien puoluejohtaja oli salaisen palvelun agentti ja värväsi terroristeja salaisen palvelun toimeksiannosta.
Mitä tulee Italian fasisteihin, niin heidän tavoitteensahan oli sama kuin CIA:n, eli taistella sosialisteja vastaan ja yleisen turvattiomuuden varjolla lisätä valtaoikeuksia valtiolle ihmisten vapauden kustannuksella. Siitä todisti myös kenraali Gianadelio Maletti, vastavakoilun päällikkö 1971-75, oikeudenkäynnissä kertoen että CIA oli avustanut Italian äärioikeistolaisia hankkimaan Milanon Piazza Fontanan pommi-iskun räjähteet Saksasta, tavoitteenaan pysäyttää Italian sosialismin eteneminen fasistien avulla. Vastavakolun päällikkö Maletti siis liittyy mm. Ganserin, Vinciguerran, Cassonin, Philip Willanin ja Italian parlamentin tueksi syyttämään Gladiota terrorismista. Ja Maletti saa tukea Paolo Tavianilta, Gladion yhdeltä perustajajäseneltä, jonka mukaan CIA toimitti räjähteet ja vaikeutti asian tutkintaa (Il Secolo XIX -lehden haastattelu elokuu 2000).
Mitä tulee Punaisiin Prikaateihin, Alberto Franceschini, yksi Punaisten prikaatien perustajista syytti muita johtohenkilöitä, Mario Morettia ja Giovanni Senzania CIA:n agenteiksi. Mario Moretti oli Pariisin Hyperion Language Schoolin perustajia, yhdessä CIA:n Radio Free Europen Corrado Simonin ja Duccio Berion kanssa, joka oli Italian tiedustelupalvelun leivissä. Italian poliisikin tiesi kyseisen pariisilaisen koulun olevan CIA:n toimipiste! Ja luonnollisesti, Punaisilla prikaateilla tuskin olisi ollut pääsyä salaisen palvelun ja poliisin tiloihin, joten heillä oli yhteistyölinkki.
Kiinnostava keskustelu. Kiitos Vesalle. Kiitos myös Pertille, vaikka en nyt lähtisi leimaamaan muiden väittämiä typeriksi.
Jos Italian väkivallan vuodet periodisoidaan aikavälille 1969-1988, olen elänyt puolet siitä ajasta poliittisena aktivistina, juuri siinä kontekstissa, josta puhutaan. Kirjoitan siitä ajasta ja tutkin sitä, koska se on konteksti, jossa olen kasvanut. Ymmärtämällä sitä aikaa, ehkä ymmärrän itseäni. Se on motiivini. En näe siinä ajassa mitään mysteerejä, vaan ja ainoastaan hyvin selkeitä poliittisia valintoja, henkilökohtaloita, joskus traagisia, ja johdonmukaista historian kulkua.
Olen sitä mieltä, että nyt sitä ajankohtaa voidaan lähestyä historiallisesta näkökulmasta. Se on iso askel eteenpäin siihen nähden, että niihin vuosiin on suhtauduttu tunteellisesti, rikosoikeudellisesti tai poliittisesti. Unohtamatta, että Italiassa on käytössä neologismi ”dietrologia”, eli ”tieteenlaji”, jonka tehtävänä on selvittää, kuka on asioiden takana (dietro). Eräänlainen italialainen salaliittoteorioiden kansallinen laji, jonka mukaan mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Useimmiten on päädytty kuitenkin siihen että asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävät.
Monet niistä henkilöistä, joista näissä yhteyksissä kirjoitetaan, ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja, tutun tuttuja tai he ovat sellaisia, erityisesti sen ajan ”vastapuolella”, joiden olemassaoloa olen tietänyt jo silloin, ja olen siten seurannut heidän myöhempiä edesottamuksia. Sanotaan heistä vaikka nyt Francesca Mambro, jota on tuomittu Bolognan joukkomurhasta, ja joka oli uusfasisti, jota usein ”kohdattiin” Rooman keskustan kaduilla, joissa käytiin saman alueen kouluja. Juuri näiden henkilökohtaisten kokemuksien perusteella olen täysin varma, vaikka nyt hänen tapauksessa, siitä että hän täysin syytön Bolognan joukkomurhan suhteen.
On aina siis hyvä selvittää motiivit sille miksi joku kirjoittaa tai tutkii. Davide Ganserin kohdalla olen sitä mieltä, että enemmän kuin historiallinen tutkimus, tai sen rinnalla, häntä motivoi halu nousta otsikoihin esittämällä uusia teorioita tapahtumista. Minusta se on ihan hyväksyttävä motiivi. Totuus varmasti usein löytyy esittämällä uskaliaita teesejä, mutta silti tämä premissi on hyvä pitää mielessä. Joitakin keskusteluun osallistuvia voi motivoida halu osoittaa NATO:n pahuutta. Minusta NATO on NATO, hyvä tai paha, Gladiolla tai ilman Gladiota, joka on vain sivuseikka kylmänsodan maailmassa.
Tässä keskustelussa usein on esitetty yhdessä Felice Casson (tuomari) ja Vincenzo Vinciguerra (kansallissosialisti), ikään kuin he esittäisivät samoja teesejä. Tämä ei pidä paikkansa. Kannattaa tutustua Vinciguerran blogiin, jota hänen avustajat hoitavat hänen vankilasta toimitettujen kirjoituksien perusteella. Siinä hän tekee selvää pesäeroa Cassonin teeseihin. Vinciguerra sanoo, että hän murhasi Peteanossa karabinieerit pommilla, koska halusi osoittaa, että oikeat kansallissosialistit taistelevat valtiota vastan, eikä veljeile sen kanssa. Entinen tuomari Casson (nykyisin poliitikko) taas halusi osoittaa oikeussalissa, että Vinciguerra toimi Gladion laskuun. Oikeus on todennut, että Vinciguerra toimi oma-aloitteisesti. Casson hävisi. Perttin kirjoittamat kommentit eivät pidä paikkansa siltä osin että Vinciguerra on aina kieltänyt olevansa minkään salaisen palvelun pelinappula. Hän on sanonut, että (ensimmäinen) Ordine Nuovo toimi Italian valtion laskuun ja siksi hän erosi järjestöstä. Monet muutkin uusfasistit ovat ottaneet etäisyyttä tämän ensimmäisen Ordinen Nuovon verkostoihin.
Itse suhtaudun hyvin varauksellisesti tuomareihin, jotka kuuluvat poliittisiin puolueisiin, ja jotka nousevat julkisuuteen – ja sitä kautta parlamenttiin, kuten Casson – nostamalla kohusyytteitä ja isoja prosesseja, jotka perustuvat ei niinkään todistusaineistoon, vaan teoreemoihin. Se on laji, jota Italiassa valitettavasti on harrastettu ja harrastetaan edelleen hyvin paljon. Italialaisen kontekstin tunteminen auttaa ymmärtämään tämän aspektin.
Sama asia pätee Gianadelio Malettiin. Miksi henkilö, joka on useassa oikeudenkäynnissä tuomittu tutkimuksien harhauttamisesta olisi joissakin kohdin uskottava ja joissakin ei? Minusta tässä pitää olla johdonmukaisia.
Italiassa tapahtui väkivallan vuosina seuraavat isot pommi-iskut:
– 12. joulukuuta 1969 Milanon Piazza Fontanassa sijaitsevassa pankissa räjähti pommi, joka tappoi 17 ja haavoitti 88:aa. Asian tiimoilta on käyty useita oikeudenkäyntejä. Ketään ei ole tuomittu iskusta. Tunnettu uuskansallissosialisti Franco Freda, joka oli vapautettu syytteistä kaikissa oikeusasteissa, todettiin uudessa oikeudenkäynnissä, jossa syytettynä olivat muut henkilöt, syylliseksi. Häntä ei voitu tuomita iskusta, koska oli jo kerralleen vapautettu kaikista syytteistä kaikissa oikeusasteissa. Jos minulta kysytään, mikä on historiallinen totuus vastaan näin. Fredalla oli yhteyksiä uusfasisteihin, Italian salaisen palvelun marginaalitekijöihin ja hänen ryhmän jäsenet joissakin yhteyksissä esiintyivät anarkisteina (Italian anarkistifederaatio FAI oli varoittanut siitä että oli uusfasistisia ryhmiä, jotka esiintyvät anarkisteina jo ennen iskua). Fredan ryhmä asetti pommin, todennäköisesti sen ei ollut tarkoitus aiheuttaa joukkomurhaa, vaan räjähtää pankin sulkemisajan jälkeen. Fredan persoona ja teoriat ovat sellaisia, että on mahdollista ajatella että hän itse kuvitteli manipuloivansa näillä nimettömillä pommeilla sekä Italian salaista palvelua että radikaalia vasemmistoa ja anarkisteja, ehkä myös joitakin uusfasisteja. Tämän vuoksi uuden sukupolven uusfasistit hyökkäsivät vankilassa Freda vastaan. Milanon pommi-iskun jälkeen muutama kuukausi poliisi ja media jahtasivat anarkisteja, hyvin pian kuitenkin tutkimukset kääntyivät fasisteja ja salaista palvelua vastaan. Iskun seurauksena vasemmiston kannatus nousi huimasti ja ajatus siitä että fasistit asettavat pommeja valtion laskuun tuli oppi jota lähestulkoon kaikki Italiassa hyväksyivät. Jos uskotaan että taustalla oli CIA tms. on kai todettava että melko huonosti hoidettu false flag.
– 28. toukokuuta 1974 Brescian Piazza della Loggia -torilla räjähti pommi, kun torilla oli käynnissä vasemmistolaisten ammattiyhdistysliittojen antifasistinen mielenosoitus. 8 kuoli ja 102 haavoittui. Iskusta on tuomittu tunnettuja uusfasisteja. Päätekijä kuoli vankilassa toisten uusfasistien murhaamana, koska he halusivat ottaa etäisyyttä niihin uusfasisteihin, jotka suorittivat summittaisia pommi-iskuja.
– 4. elokuuta 1974 räjähti pommi Italicus-pikajunassa, kun juna oli ajanut tunneliin Bolognan lähettyvillä. 12 kuoli ja 105 haavoittui. Ketään ei ole tuomittu. Tämä olisi voinut olla huomattavasti pahempi isku jos pommi olisi räjähtänyt siinä missä sen piti. Pommi oli erittäin ammattitaitoisesti rakennettu räjähtävä palopommi, jonka piti räjähtää keskellä Italian pisintä junatunnelia (muistaakseni 18 km.). Jos näin olisi käynyt on arvioitu että kuolleita olisi ollut satoja. Juna oli kuitenkin etuajassa ja siksi pommi räjähti tunnelin ulostulon kohdalla ja se rullasi pois tunnelista. Minusta tämä isku on täysi mysteeri, jonka kohdalla on mahdollista esittää kaikkia mahdollisia teesejä.
– 2. elokuuta 1980 Bolognan rautatieasemalla räjähti pommi, joka tappoi 85 ihmistä ja haavoitti 205. Tästä olen kirjoittanut edellisessä postauksessani.
Palaan vielä Ordine Nuovoon, jota Pertti mainitsee. Ensinnäkin on huomioitava että on olemassa kaksi Ordine Nuovoa. Pino Rautin johtama Centro Studi Ordine Nuovo (1954-1969) ja Clemente Grazianin johtama Organizzazione politica Ordine Nuovo (1970-1973). Ensimmäinen Ordine Nuovo flirttaili asevoimien taantumuksellisten sektoreiden kanssa ja sillä oli yhteyksiä Aginter Press:n (eli Portugalin rahoittamaan ”mustaan internationaaliin”). Tämä ensimmäinen Ordine Nuovo lopetti toimintansa muutama kuukausi ennen vuoden 1969 pommi-iskujen sarjaa. On mahdollista että tämän järjestön henkilöt olivat yhteydessä tiettyihin taantumuksellisiin valtion sektoreihin, sen ovat monet uudemman polven uusfasistit todenneet. Clemente Grazianin Organizzazione politica Ordine Nuovo oli avoin, toki väkivaltainen, massatason organisaatio, johon kuului tuhansia jäseniä. Se ei ollut mikään maanalainen järjestö, vaan päivänvalossa toimiva järjestö, joka esimerkiksi kritisoi juuri niitä vanhoja fasisteja, jotka veljeilivät valtion kanssa. Ordine Nuovon militaaripuolen komentaja, Pierluigi Concutelli, suoritti ensimmäisen uusfasistien selkeästi kohdistetun aseellisen iskun Italiassa kun hän murhasi tuomari Vittorio Occorsion, joka oli määrännyt uuden Ordine Nuovon kiellettäväksi.
Summa summarum.
Gladio oli olemassa NATO:n organisaationa, jonka tarkoituksena oli toimia maanalaisesti Varsovan liiton miehityksen jälkeen.
Italian armeijan ja tiedustelupalvelun marginaaliset sektorit – siis ei Gladio – yrittävät rakentaa yhdessä ”vanhojen fasistien” kanssa sekavaa ja epämääräistä ”strategiaa”, jonka tarkoituksena on saada Italia kulkemaan sotilasdiktatuurin tietä summittaisilla pommi-iskuilla. Strategia epäonnistuu täysin ja se lähinnä vahvistaa vasemmistoa. Italian vasemmiston kannatuksen nousu vuodesta 1969 aina vuoteen 1977 on huikea.
Nuoremman polven uusfasistit ajavat omaa kansallisvallankumouksellista projektia valtiota vastaan. Ilman mitään yhteyksiä valtioon. Usein unohdetaan että aseelliset uusfasistiset järjestöt (NAR etulinjassa) taistelivat asein ensisijaisesti valtiota vastaan.
Lopuksi menen vielä Perttin väittämiin Punaisista prikaateista. Vanhoja tuttuja tarinoita.
Mario Moretti, eli Punaisten prikaatien johtaja ja Renato Curcion seuraaja tässä tehtävässä olisi CIA:n agentti. Mario Moretti oli Sit-Siemens tehtaiden työläinen ja aktivisti, joka oli hyvin tunnettu, ja jonka ura tavallisesta työläisaktivistista Punaisten prikaatien johtoon on hyvin läpinäkyvä. Suurin osa järjestön aktiiveista oli ihan tavallisia työläisiä, useat heistä oli entisiä luottamusmiehiä, joiden kehityskulussa ei ollut mitään outoa sen ajan Italiassa. Kaikki Morettin päätökset Punaisten prikaatien johtajana ovat hyvin koherentteja, niiden näkemyksien valossa, jota järjestö edusti. Puhumattakaan siitä, että Punaisten prikaatien sisällä oli hyvin selkeät sisäiset keskusteluprosessit, jotka johtivat suuriin päätöksiin. Päätökset eivät syntyneet yhden miehen aloitteesta, vaan ne olivat pitkällisten, myös teoreettisten keskustelujen tulosta. Sama pätee Giovannin Senzanin tiehen. Molemmista kirjoitan mun kirjassa joten en ala tässä käymään asiaa sen tarkemmin läpi.
Lähde jota Pertti siteeraa on Alberto Franceschini. Kummallista kyllä Franceschinin kirjoitukset aina 2000-luvulle saakka kertovat sitä tuttua selkeää tarinaa Punaisista prikaateista, tarinaa ilman varjoja. Toki hänen mielestään ehkä Moretti oli pyrkyri, ehkä heillä oli linjaeroja, mutta ei tietenkään mitään mainintaa CIA:sta. Sitten yllättäen Franceschini alkaa vihjaamaan jotain sen suuntaista. Hän ei tietenkään sano mitään suoraan, vaan vihjaa. Mistä tämä johtuu? Jotkut ovat sanoneet, että Franceschini on ollut katkeroitunut siitä, että hänen toverinsa ovat antaneet muistelmissa jne. hänestä ei kovin imarreltavaa kuvaa. Toiset sanovat, että tämä historian uusi tulkinta johtuu siitä, että Franceschini meni töihin kulttuuriosuuskuntien keskusliittoon ARCI:n, joka on tunnettu sen siteistä entiseen kommunistiseen puolueeseen ja nykyiseen demokraattiseen puolueeseen, ja olisi siksi omaksunut sen näkemyksen, että kaikki mitä Italiassa oli kommunistisen puolueen vasemmalla, oli pakko olla CIA:n salaliittoa, fasistien false flagia tai jotain muuta, koska suuren ja mahtavan kommunistipuolueen vasemmalla mitään ei tietenkään itsenäisesti voinut olla.
Itse olen käyttänyt lähteenä Franceschiniä hyvin vähän, koska monet hänet kertomista tarinoista pyrkivät kummallisella tavalla korostamaan hänen omaa rooliaan. En osaa tarkemmin sanoa, se on eräänlainen kummallinen tunne, joka nousee pintaan kun olet tekemisissä ihmisten kanssa joihin et luota.
Sit tullaan tähän kuuluisaan Hyperionin. Pariisilainen kielikoulu, jota on sanottu olevan koko eurooppalaisen radikaalivasemmistolaisen taistelun pyhättö. Olen kulkenut Pariisissa 1980-luvun alun vuosina. Meillä oli siellä tuhansia italialaisia tovereita maanpaossa ja jossain vaiheessa Mitterand antoi heille luvan oleskella virallisesti maassa vainottuina ihmisinä. Niissä piireissä kulki oikeastaan kaikki ja huhuja oli monenlaisia. Kuvaavaa on se, että Hyperionista ei puhunut kukaan. Tai itse asiassa yksi mun tuttu taisi opettaa siellä. Ehkä se oli niin salainen CIA:n keskus, joka meitä kaikkia johti, että mekään ei tietenkään siitä tietäneet mitään. Tai sit asia on vain niin että liikkeet ovat olemassa ja päättävät asioista ihan itsenäisesti oman dynamiikan kautta. Taas kerran kontekstualisointi olisi hyvä asia.
Pertti mainitsee Berio ja Simionia, jotka yhdessä Vanni Mulinarisin kanssa perustivat tämän koulun. Kolmikko oli tunnettu 1970-luvun alussa siitä, että he leikkivät suuria salaliittolaisia ja heillä oli suuruudenhulluja projekteja, jotka eivät saaneet vastakaikua Italian sen ajan suurissa radikaaleissa järjestöissä. Olen saanut kuvan heistä, ihmisiltä, jotka ovat heitä tunteneet, että he olivat melko tyypillinen esimerkki sellaisista henkilöistä, jotka liikkuvat vallankumouksellisten liikkeiden liepeillä, korostavat omaa roolia ja leikkivät ”vallankumousta” ilman sen kummempia tekoja.
Vielä Hyperionista.
250 aseelliseen taisteluun osallistunutta henkilöä on kertonut poliisille kaiken mitä he tiesivät – nk. katuvat terroristit – ei mainintaa CIA:sta tai Hyperionista.
150 aseelliseen taisteluun osallistunutta on kertonut poliisille kaiken mitä he tiesivät – nimeämättä kuitenkin rikostovereita – nk. dissosoituneet terroristit – ei mainintaa CIA:sta tai Hyperionista.
Aseelliseen taisteluun osallistuneet ovat kirjoittaneet satoja kirjoja omista kokemuksistaan – ei mainintaa CIA:sta tai Hyperionista.
Aiheesta on kirjoitettu vakavastiotettavia graduja, tohtoritöitä ja tieteellisiä tutkimuksia. Ei mainintaa CIA:sta tai Hyperionista.
Aseellisen taistelun tiimoilta on käyty tuhansia oikeudenkäyntejä. Ei mainintaa CIA:sta tai Hyperionista.
Toki tähän on aina mahdollista vastata, että eihän tietenkään CIA tai Hyperion mitään jälkiä jätä. Mutta sanotaan nyt näin että ajatus Mario Morettista tai Duccio Beriosta CIA:n agentteina tuntuu lähinnä koomiselta, jos sen ajan kontekstin kanssa on jossakin määrin ollut tekemisissä.
Tätä voisi varmasti jatkaa loputtomiin. Tarkoitukseni ei tietenkään ole leimata kenenkään väittämiä ”typeriksi”, vaan esittää omaa näkemystäni aikakaudesta. Punaisista prikaateista olen kirjoittanut. Seuraavaksi ehkä joskus jotain italialaisesta uusfasmismista…
Mutta sinä sen sijaan pidät sopivana leimata Ganserin fiktiokirjailijaksi, ja ikäänkuin koko Gladion yhteydet terrorismiin kaatuisi Ganserin mukana. Näinhän asia ei ole, vaikka Vinciguerra ja Cassonkin olisivat pommi-iskun vaikutteista eri mieltä, molemmat ovat samaa mieltä Gladion yhteydestä terrorismiin.
”Gladio oli olemassa NATO:n organisaationa, jonka tarkoituksena oli toimia maanalaisesti Varsovan liiton miehityksen jälkeen. ”
Ei pelkästään vastakoilun päällikkö Maletti, tuomittu iskuntekijä Vinciguerra, vaan jopa entinen Gladion perustajajäsen Taviani yhdisti CIA:n Piazza Fontanan iskuun ja entinen Gladion päällikkö Serravalle kertoi haastattelussaan CIA:n olleen nimenomaan kiinnostunut Italian sisäisestä sosialismin torjunnasta, eikä Neuvostoliiton uhkasta! Kun Andreotti kielsi Gladion yhteydet terrorismiin, Italian parlamentin tutkimuskomitea ei häntä uskonut.
”Oikeus on todennut, että Vinciguerra toimi oma-aloitteisesti. Casson hävisi. Perttin kirjoittamat kommentit eivät pidä paikkansa siltä osin että Vinciguerra on aina kieltänyt olevansa minkään salaisen palvelun pelinappula. ”
Vinciguerran tiedot Gladion toiminnasta kuitenkin osoittavat, että hän oli Galdion toiminnasta perillä. Ja samoin Italian salaisen palvelun ja Ordine Nuevon yhteistyöstä. Joten olet itse erehdyttämässä meitä väittämällä Vinciguerraa pelkäksi fasistiaktivistiksi jolla ei mitään tällaisia kontakteja olisi ollut tai että Gladiolla ei olisi asian kanssa mitään tekemistä.
Mitä tulee Pariisin CIA keskukseen, niin nämä mainitut henkilöthän olivat CIA:n ja Italian tiedustelupalvelun yhteishenkilöitä, ja Italian poliisin omassa raportissa tämä keskus mainitaan CIA:n Euroopan toimintojen merkittävänä keskuksena. Vai onko tämä mielestäsi Ganserin keksimä ”fiktiivinen juttu”?
Vähän jatkoa. Jos ei pelinappula omasta tahdostaan, niin pelinappula Vinciguerrasta kuitenkin tehtiin. Poliisi nimitäin teki asiasta valheellisen tutkimuksen toisen Ordine Nuevon jäsenen, poliisin pommiasiantuntijan, todistuksella: iskuun syylliseksi ilmoitettiin Punaiset prikaatit. Casson osoitti kuitenkin väitteen valheeksi, ja pommin NATO:n käyttämäksi C4-räjähteeksi, samaksi jota oli juuri löydetty Gladion asekätköstä. Tämähän oli sitä mihin Gladio Vinciguerrankin mukaan pyrki: luomaan pelkoja punaiseta terrorismista, käyttäen fasisteja hyväkseen.
Anton Monti. Näyt aika voimakkaasti vähättelevän sekä Naton että CIAn roolia Italiassa noina kyseisinä aikoina.
Haluamatta vähätellä tapahtumiin osallisuudella hankkimaasi asiantuntemusta, kannattaisi kuitenkin laajentaa lähdepohjaa. CIAn osalta se on varsin helppoakin, sillä vastikään ilmestyi Tim Weinerin CIA:n historia -kirja (2. p, Otava 2015). Myös muuta aineistoa löytyy runsaasti.
Weinerin kirjahan on runsaasti nippelitietoa sisältävä kuvaus CIAn toiminnasta eri puolilla maailmaa. Italian osuus siinä on varsin suppea, eli hiukan yli kaksi sivua (ss. 343-345). En kuitenkaan usko lainkaan, että siinä olisi kuvattu koko totuus. Jos jokin false flag -isku ei ole paljastunut suoritetuissa intensiivisissä tutkimuksissa, tuskin sitä Weinerkaan paljastaisi. Myöskään Natoa, enempää kuin Gladiotakaan ei Weiner mainitse Italian yhteydessä. Joten tältä osin CIAn soluttautuminen Italian vasemmistoradikaalien riveihin jää avoimeksi tämän kirjan osalta.
Sen sijaan muu kuvaus ei jätä arveluille sijaa:
”CIA oli ostanut 20 vuoden ajan ainakin 65 miljoonalla dollarilla vaikutusvaltaa Roomassa, Milanossa ja Napolissa.”
”Rahalla tuettiin äärioikeistolaisten salaisia operaatioita — myös terroristien pommi-iskuja, joista Italian tiedustelu syytti äärivasemmistoa.”
Toivottavasti kirjasi nojaa laajempaan lähdeaineistoon kuin tässä esittämäsi. Minäkin olen Vesan tavoin kiinnostunut lukemaan sen; toimittanet sen arvostelukappaleen Vastavalkealle arvioitavaksi.
Kiinnostava keskustelu jatkuu.
Tauno O. Mehtälä – kiitos kommenteista – sanot, että vähättelen NATO:n ja CIA:n roolia Italiassa 1960- ja 1970-luvulla. En siis ota huomioon, että CIA olisi tukenut italialaista äärioikeistoa 64 miljoonalla dollarilla 20 vuoden aikana (eli 3,2 miljoonaa dollaria vuodessa).
Kuka tässä nyt vähättelee?
Italia oli (ja on edelleen) NATO:n jäsenvaltio. Sen maaperällä oli NATO:n ydinkärkiä, lentokenttiä, amerikkalaisen Välimeren laivaston ydinsukellusvenetukikohtia ja muita laivastotukikohtia. Tietyt alueet Italiaa, jotka olivat Jugoslavian rajavyöhykkeellä, oli miinoitettu ydinmiinoilla. Apuliassa oli ydinkärkisiä Nike Zeus ilmatorjuntaohjuksia. Italian valtion budjetista miljardeja dollareita meni armeijan ylläpitoon ja NATO-kelpoisuuden ylläpitämiseen. Tätä kaikkea Italiassa tuki lähes kaikki institutionaaliset puolueet, mukaan lukien kommunistipuolue PCI, joka tuki ”demokratiaa, markkinataloutta ja NATO-jäsenyyttä”. Heidän käyttämin termein. Enrico Berlinguer – kommunistipuolueen johtaja – sanoi eräässä vaalikeskustelussa, että NATO-jäsenyys oli demokratian tae Italiassa. Tässä kontekstissa 3,2 miljoonaa dollaria vuodessa on pisara valtameressä. NATO:n merkitys Italian historiassa ei ole salaliittoteorioissa, vaan todellisessa politiikassa, puolustusbudjeteissa ja esimerkiksi päätöksessä hyväksyä Cruise-ohjukset Italiaan joskus 1980-luvulla. Päätös, joka teki Italian parlamentti, eikä uusfasistit (jotka itse asiassa vastustivat niitä ohjuksia).
Tämä ei tietenkään riitä.
Italiassa partisaanisodassa 1943-1945 kaatui 50 000 fasistia. Varovaisen arvion mukaan 20 000 fasistia kuoli sodan päättymisen jälkeen – aina vuoteen 1950 asti – summittaisissa puhdistuksissa ja teloituksissa. Italiassa ei 1960- ja 70-luvulla ollut pulaa kostonhaluisista fasisteista. Ne henkilöt, joita on tuomittu pommi-iskuista, tovereiden murhaamisista, ja kaikesta muustakin olisivat tehneet ne iskut – ja tekivät ne – ilman myyttisiä CIA:n rahoja. He olivat fasistiaktivisteja ilman varjoja. Me voidaan luetella ne henkilöt ihan yksitellen jos haluat.
Jos ajatellaan taas, että nämä CIA:n rahat olisivat menneet uusfasistien propagandaan, voin ihan suoraan kertoa, että merkittävimmät uusfasistien kustantamot (Edizioni di AR ja Edizioni Mediterranee) olivat aika lähellä sitä, mitä nyt tällä hetkellä Suomessa ovat jotkut aivan marginaaliset kustantamot. Ne pyörivät naurettavilla budjeteilla. Painosmäärät olivat muutaman tuhannen kappaleen luokkaa. Jos ajatellaan, että rahat olisivat menneet MSI-puolueen lehdille Il Secolo ja Il Borghese, taas kerran voin kertoa, että ne lehdet pärjäsivät ihan hyvin puoluetuella. Ne nyt vaan olivat aika pieniä lehtiä. Mihin nämä CIA:n rahat siis menivät? Kerrotko minulle?
Italiassa 1960 ja 1970 luvulla aseita ja räjähteitä oli saatavissa pimeiltä markkinoilta ja ne aseet, jotka uusfasistit ovat käyttäneet vuosittain 20 vuoden aikana olivat, jos joku luku pitää nyt tässä heittää, vuotuisella tasolla 3 prosenttia tosta 3,2 miljoonasta eurosta. 100 000 dollarilla ne olisi hankittu, jos oikein liotellaan. Missään nimessä uusfasistit eivät käyttäneet vuotuisesti enemmän kuin ehkä 50 lyhyttä asetta ja ehkä 100 kiloa räjähteitä (Le date del terrore -teos on sikäli kiinnostava, että se kertoo kaikista Italiassa tehdyistä aseellisista iskuista, joten laskeminen ei ole kovin vaikeaa). Heidän logistiset verkostot olivat – vaikka nyt verrattuna Punaisiin prikaateihin – täysin mitättömiä, eli tuskin niistäkään mitään hirmukuluja tullut. Uusfasisteilla ei ollut ohjuksia, panssarivaunuja ja lentokoneita. Muutama pyssy, ja joitakin kymmeniä kiloja räjähteitä, kuten sanottu. Ja toki ihmisiä, jotka olivat valmiita niitä käyttämään…ihan ilmaiseksi. Niillä he menivät. Ei siinä CIA:n rahoja tarvita. Lisäksi useita uusfasisteja on tuomittu, kiinniotettu ja tapettu (vaikka nyt Angelo Pistolesi) pankkiryöstöjen ja aseliikkeiden ryöstöjen yhteydessä. Miksi he olisivat näin toimineet jos heillä oli CIA:n rahat ja aseet?
Tauno O. Mehtälä: kertoisitko mihin nämä 3,2 miljoonaa dollaria vuodessa on mennyt? Mä voin kyllä listata sinulle kaikki uusfasistien iskut, joita on Italiassa tehty 20 vuoden aikana ja osoittaa että ne iskut on tehty juuri sillä vuotuisella arsenaalilla ja budjetilla, jonka tossa esitin. Ne olivat hyvin vaatimattomia resursseja.
Toivot lopuksi, että mun kirja Punaisista prikaateista nojaisi laajempaan aineistoon kuin se, mitä olen tässä yhteydessä esittänyt. Kyllä se nojaa, vaikkakin eihän tämäkään aineisto nyt ihan turhanpäiväinen kai ole.
Toivottavasti olen vastannut tyhjentävästi sun kysymyksiin. Mielelläni itse vastaan spesifisiin kysymyksiin aiheesta.
Pertti, olet täysin väärässä.
Älä lue sitä vanhaa englanninkielistä wikiä, jossa ei ole oikeudenkäynnin lopputulema, vaan lue vaikka päivitettyä italiankielistä wikiä (https://it.wikipedia.org/wiki/Vincenzo_Vinciguerra), jos nyt wikiä haluat lukea, jossa lopullisen oikeudenpäätöksen nojalla kumotaan – kuten olen useaan otteeseen sanonut – juuri Ganserin historialliset ja erityisesti Cassonin poliittisesti värittyneet oikeudelliset teesit.
Ei yhteyksiä Gladion ja Vinciguerran välillä, ei C4-räjähteitä Nascon Gladion varastosta, pelkästään puhtaasti ideologisesti motivoitunut isku valtiota vastaan ilman ulkopuolista tukea.
Jos et luota italiankieliseen wikiin, lue Vinciguerran blogia tai oikeuden asiakirjoja, joita saa Milanon oikeusistuimesta (sentenza-ordinanza Ufficio Istruzione, sez. 20, Tribunale Civile e penale di Milano, procedimento penale nei confronti di Rognoni Giancarlo e altri, Giudice Istruttore Guido Salvini, 3 febbraio 1998).
Italiankielisessä wikissä on ihan suora lainaus tuomion perusteista.
”Il tentativo di Casson di collegare Vinciguerra a Gladio e l’attentato di Peteano al Nasco di Aursina fu tuttavia fallimentare, perché emerse con tutta evidenza che l’azione rappresentava un attacco, ideologicamente motivato, contro lo Stato. Lo stesso giudice Guido Salvini, titolare dell’inchiesta sulla strage di piazza Fontana, lo scrisse chiaramente nella sua sentenza-ordinanza:
« L’attendibilità di Vincenzo VINCIGUERRA risulta decisamente avvalorata dal venir meno, con le indagini di questi ultimi anni, dell’ipotesi prospettata dal G.i. di Venezia, dr. Casson, secondo cui l’attentato di Peteano sarebbe stato in qualche modo connesso, forse sotto il profilo dell’esplosivo utilizzato, al deposito NASCO di Aurisina dell’organizzazione GLADIO e lo stesso VINCIGUERRA, lungi dall’essere un nazional-rìvoluzionario puro e coerente, sarebbe stato legato a GLADIO o, come altri ordinovisti, a qualche altro apparato istituzionale e di conseguenza l’attentato da lui commesso non sarebbe stato un gesto di attacco diretto contro lo Stato, unico in tale settore e quasi parallelo alle azioni delle Brigate Rosse, ma parte, sin dall’origine, della strategia della tensione e delle sue oscure connivenze (cfr. ordinanza del G.l. di Venezia in data 24.2.1989 nel procedimento Peteano-ter, ff.9 e ss., vol.27, fasc.2).
Mai una ricostruzione così infondata, sfornita non solo di qualsiasi elemento di prova, ma anche di qualsiasi dato indiziario, è stata così cara al mondo dei massmedia, soprattutto all’inizio degli anni ’90, all’emergere del ”caso GLADIO”, tanto da essere ancora oggi riportata meccanicamente ogniqualvolta, nell’ambito di commenti ricostruttivi, viene rievocato l’attentato di Peteano.[12] »”
Kirjoitin jo aiemmin että Casson hävisi jutun. En ymmärrä miksi pitää intata vastaan. Se vaan on niin kuten sanoin. Minkä ihmeen takia mun pitäisi sanoa, jotakin joka ei pidä paikkansa? Tai itse asiassa kysytään näin: miksi Pertti sanot ”Casson osoitti kuitenkin väitteen valheeksi, ja pommin NATO:n käyttämäksi C4-räjähteeksi, samaksi jota oli juuri löydetty Gladion asekätköstä” jos oikeus on juuri todennut päinvastaisesti?
Anton: Internetin käännöskoneen mukaan tuossa italiankielisessä tekstissä vuodelta 1998 ei sanota ettäkö Casson olisi ollut väärässä räjähteistä. Käännöksen mukaan siinä todetaan että Cassonin yritys yhdistää Vinciguerra Gladioon epäonnistuu, koska isku oli poliittisesti motivoitunut ja suunnattu valtiota vastaan. Sen jälkeen todetaan että Casson yritti yhdistää Vinciguerraa Gladioon räjähteiden perusteella jonka profiili osoitti Gladion asekätköön. Mikäli käännöskone ei käännöksessä onnistunut, kääntänet tuon itse.
Tieto siitä että Cassonin tutkimukset osoittivat pommin olleen C4-räjähteitä, on englanninkielisestä Vinciguerran Wikipedia-sivulta.
Vaikka Casson ei pystyisikään yhdistämään Vinciguerraa ja Peteanon pommia Gladioon, se ei selitä miksi poliisi tekaisi syytteet Punaisia prikaateja vastaan (eikä Vinciguerraa), miten Vinciguerra oli perillä Gladiosta ja Ordine Nuevon yhteydestä salaiseen poliisin, miksi Gladion johtojäsenet ja tiedustelupalvelun päällikkö väittävät CIA:n osallistuneen Piazza Fontanan pommi-iskuihin ja NATO:n olevan kiinnostunut Italian sosialistien pysäyttämiseen asekätköjen jatkamisen sijaan, tai kuinka Punaisten prikaatien johdossa on CIA:n mies (Aldo Moron murhan tutkinnan yhteydessä muistaakseni todettiin että Punaiset prikaatit oli jopa käyttänyt Italian salaisen poliisin kopiokonetta ja kopiopaperia). Ja miksi Italian parlamentin tutkimus vielä vuonna 2000 totesi amerikkalaisten osallistuneen terroristi-iskuihin?
Onko sinun selityksesi, että Felice Casson tunsi Gladion olemassaolon ja keksi sitten omasta päästään liittää järjestön Peteanon pommi-iskuun? Sitten Vinciguerra laajentaa tarinaa Gladion kiinnostuksesta pysäyttää italialainen sosialismi ja Gladion johtojäsenet ja tiedustelupalvelun päällikkö ja Italian parlamentin komissio hyppäävät tämän samaisen tarinan kelkkaan ja vahvistavat Vinciguerran puheet? Koska Ganserhan tässä ei ole lainkaan tarinan alkulähde, hän tutkii jo olemassaolevaa aineistoa ja todistuksia. Casson avasi Peteanon tapauksen 1984 tutkimustensa jälkeen. Ganser alkaa tutkimaan tapausta vasta 1998, ja saa oman kirjansa valmiiksi vasta 2004, sen jälkeen kun Italian parlamentin tutkimus on valmistunut vuonna 2000, joka sekin uskoi Gladion osallistuneen terrorismiin.
Pertti ja muutkin,
PETEANO
italia on äidinkieleni. Tossa pätkässä, joka on lainattu suoraan tuomion perusteista, tuomari Salvini toteaa, että Cassonin esittämät väitteet eivät pidä paikkansa miltään osaltaan. Olen aiemmin kertonut mitkä ovat olleet Cassonin motiivit. Siinä tekstissä lopuksi harmitellaan sitä, että media on jatkanut tämän Gladio-yhteyden toistamista, joka on oikeusprosessissa todettu paikkansapitämättömäksi. Ei se totuus muutu pyörittämällä sitä Google-translatorilla tai lukemalla virheellisiä englanninkielisiä wiki-sivustoja. Asia on näin ja piste. Jos joskus Peteano-oikeusprosessi avataan uudestaan, palataan sit asiaan.
Ihan näin vielä sivuhuomautuksena harhautusoperaatiosta ja C4:sta. Punaiset prikaatit teki yli 1000 aseellista iskua. Vain yhdessä – Rooman Piazza Nicosiassa vuonna 1979 – järjestö käytti räjähdysaineita (muistaakseni Semtexiä). Sekin nosti järjestön sisällä keskustelua. Punaisten prikaatien linja oli se, että järjestö ei käyttänyt räjähdysaineita. Joten voimme todeta että kyseessä oli melko ammattitaidoton harhautusoperaatio. Peteanon jälkeen toki, kuten usein Italiassa tapahtui silloin, karabinieerit yrittivät siirtää tutkimusten kohde oikealta vasemmalle. Se oli maan tapa. Tämä oli juuri se mikä Vinciguerraa ärsytti.
PARLAMENTAARISEN KOMITEAN RAPORTTI
Sanot, että Italian parlamentin tutkimus totesi vuonna 2000, että amerikkalaiset osallistuivat terrorismi-iskuihin. Tässä sinulle kyseinen tutkimusraportti http://www.archivioguerrapolitica.org/wp-content/uploads/2012/08/Commissione-parlamentare-dinchiesta-sul-terrorismo-in-Italia-Proposta-relazione-Pellegrino.pdf. Kerrotko missä kohtaa näin lukee? En vaan löydä mitään sellaista. Olen tutustunut tutkimuskomitean kuulemisiin ja loppuraporttiin ja missään ei esitetä kyseistä väitettäsi. Missä kohtaan näin lukee?
MARIO MORETTI, PUNAISET PRIKAATIT JA CIA
Väität, että Mario Moretti oli CIA:n agentti. Olen jo vastannut tähän älyttömään väitteeseen aikaisemmin. Mario Morettin elämää on kyllä Italiassa käyty melko tarkkaan läpi ja missään yhteydessä kyseistä väitettä ei ole tullut esille. Itse olen haastatellut erään hänen läheisen ja häntä itseään s-postitse. Yksikään vakavasti otettavista italialaisista historioitsijoista ja lehtimiehistä (vakka nyt Bianconi ja Tessandori, jotka ovat kirjoittaneet paljon Punaisista prikaateista) ei ole koskaan väittänyt mitään tällaista. Eikö se ole outoa? Mikä on sun lähde?
Mario Moretti on murhannut ainakin kuusi ihmistä ja ottanut melko suuria riskejä joissakin operaatioissa. Hän istui vankilassa yli 20 vuotta. Oikeasti uskot että CIA:n agentti toimisi näin?
Parlamentaarisen komitean raportin tekstissä, joka on linkissä, todetaan sivulla 61 että Punaiset prikaatit olivat italialainen ilmiö, jota ei johdettu ulkopuolelta ”Analogamente e in una prospettiva più ampia la Commissione ritiene di dover riaffermare, anche con riferimento allo specifico della vicenda Moro, che non esistono, allo stato delle acquisizioni, elementi che consentano di fondare, almeno in termini di elevata probabilità, l’affermazione di una eterodirezione delle BR (61)
GLADIO
Suoraan parlamentaarisen tutkimuskomitean raportista. Sivulla 12 todetaan, että ei ole olemassa mitään todisteita siitä että Gladiota olisi käytetty sisäpoliittisten tarkoitusperien mukaisesti (non esistono documentali certezze (salvo per ciò che attiene ai compiti informativi di cui in seguito si dirà), di una utilizzazione di Gladio ai fini interni (12)
HYPERION
Tutkimusraportissa todetaan sivulla 27 että Punaisten prikaatien takana EI ole ulkopuolinen keskusjohto (Grande Vecchiona on tarkoitettu juuri sitä fiktiivistä henkilöä, joka on väitetty toimivan Hyperionin piirissä). ”si è già osservato come nel tempo da più parti ed anche autorevolmente sia stata avanzata l’ipotesi che alle spalle delle BR e degli altri gruppi eversivi potesse esservi in Italia o all’estero un Grande Vecchio e cioè una unica centrale di direzione e controllo. E si è già osservato come lo stato attuale delle acquisizioni non consenta alla Commissione di ritenere fondata una simile ipotesi. (27)
Mainitsit Corrado Simionia. Raportissa todetaan sivulla 27 että hänen roolista ei ole mitään todisteita. Komissio on kuitenkin sitä mieltä että rooli – jos sellainen on ollut – oli marginaalinen ja sillä ei ollut mitään merkitystä radikaalivasemmistolaisen kumouksellisen projektin kannalta. ”Si pensi, ad esempio, ad enigmatiche figure (quale Corrado Simioni (131)) che ruotano intorno all’interno della nebulosa dell’eversione di sinistra; o ancora a momenti non pienamente chiariti delle vicende individuali di alcuni dei suoi maggiori protagonisti (132). Tuttavia si tratta di momenti che alla riflessione della Commissione appaiono comunque marginali e non tali da incidere sulla innegabile realtà del fenomeno eversivo, (27)
PIAZZA FONTANAN POMMI
Parlamentaarinen komissio toteaa sivulla 44, että Piazza Fontanan pommiräjäytys on tapahtunut organisoidun kumouksellisen ryhmän itsenäisenä päätöksenä, eikä tällä ryhmällä ollut yhteyksiä valtiovaltaan ja instituutioihin. ”Come è noto tali coperture istituzionali hanno in sede pubblicistica e a diversi livelli consentito di avanzare l’ipotesi che piazza Fontana sia stata”una strage di Stato”. E’ conclusione cui la Commissione ritiene non sia consentito giungere, almeno secondo il canone che si è data e cioè in termini di ragionevole probabilità. Vuol dirsi cioè che non esistono elementi sufficienti, allo stato delle acquisizioni, che consentano di affermare che l’input stragista sia partito da settori istituzionali. Più ragionevole, e più aderente agli elementi conoscitivi di cui si è in possesso, è ritenere che l’evento di strage sia stato il risultato di una decisione autonomamente raggiunta da un gruppo eversivo organizzato (44)
Rotaprint A.B. DYK 360T, sarjanumero 938508
Ai niin vielä se usein esiintyvä painokone. Kirjoitan siitä mun kirjassa. Rotaprint A.B. DYK 360T, sarjanumero 938508. Laite toimitettu uutena Italian puolustusministeriön erikoisjoukkojen toiminnasta vastaavaan toimistoon 31. tammikuuta 1972. Siis ei salaisen poliisin toimistoon kuten väität (mitä sekin tarkoittaa, kun Italiassa ei nyt ainakaan salaista poliisia ole koskaan ollut), vaan puolustusvoimien erikoisjoukkojen toimistoon. Laite poistettiin käytöstä joskus vuonna 1976 ja se myytiin romuna julkisessa huutokaupassa, josta sen osti graaffisten laitteiden kauppias. Tämä kauppias myi sen pienellä voitolla Nebuloni & Piccozzi nimiselle saman alan yritykselle, jonka työntekijä Stefano Noto, korjasi vähitellen painokonetta, ilman esimiesten lupaa. Vuonna 1977 hän myi kolmella miljoonalla liiralla laitteen aktivistille Stefano Ceriani Sebregondille, joka taas toimitti sen Punaisten prikaatien Rooman kirjapainon vastaavalle, eli Enrico Triacalle. Mutta joo Punaiset prikaatit käytti Italian salaisen poliisin kopiokonetta ja paperia…
Anton Monti kirjoitti: ”Väität, että Mario Moretti oli CIA:n agentti. Olen jo vastannut tähän älyttömään väitteeseen aikaisemmin. Mario Morettin elämää on kyllä Italiassa käyty melko tarkkaan läpi ja missään yhteydessä kyseistä väitettä ei ole tullut esille… Mikä on sun lähde?”
Kylläpä kuitenkin taitaa olla tullut, ja useita vuosia sitten! Moretti ei taida olla sellainen viaton työläispoika joksi sinä hänet kuvailit. Vastaukseni on niin pitkä, että täytyy jakaa useampaan kommenttiin. Ja loppuihin vastaan hieman myöhemmin.
Tietysti alkuperäinen lähde väitteelle on Punaisten prikaatien perustajajäsen Franceschini. Mario Moretti CIA:n Hyperion Language Schoolin perustajia, sen lähde on Arthur E. Rowse, ”GLADIO: THE SECRET U.S. WAR TO SUBVERT ITALIAN DEMOCRACY”, ja sitä on lainattu niin useasti että varmaan sen tiedät. Sitten se jota käännän tässä nyt pitkälti. Aloitan keskeltä sivua, jotta kirjan kirjoittajan tuntemus asiaan tulee ensin esille. Alkuperäinen kirjoitus löytyy linkistä, aivan kaikkea en ole tähän kääntänyt.
”The Sphinx of the Red Brigades”, kirjoittanut Sergio Flamigni, 2004, http://www.larouchepub.com/other/2005/3203_sphinx.html
Entinen senaattori ja anti-terrorismi-expertti Sergio Flamigni on viimeisimmässä kirjassaan paljastanut uutta todistusaineistoa että Punaiset prikaatit terroristi-järjestö, joka oli vastuussa Kristillisdemokraattien johtajan Aldo Moron murjasta 1978, ja muut murhatoimet, oli suoraan NATO:n Gladio-piirien ohjauksessa. Näitä piirejä johti edesmennyt Edgardo Sogno, Anglo-Amerikkalaisen tiedustelun ja erikoisoperaatioiden agentti.
Sergio Flamigni on kirjoittanut seitsemän kirjaa Moron tapauksesta. Entisen senaattorin ominaisuudessa ja useiden parlamentin tutkintakomiteoiden jäsenenä, hänellä on ollut pääsy salaisiin (classified) aineistoihin ja poliisin lähtesiin. Sen lisäksi hän on henkilökohtaisesti haastatellut useita entisiä terroristeja ja todistajia. Flamigni, joka vuoden 1978 tapahtumien aikaan oli Italian kommunistisen puolueen (PCI) sihteeri Enrico Berlinguerin alaisena ja Moron pääkumppani ”kansallisen solidaarisuuden” politiikan luomisessa, on ottanut elämäntehtäväkseen etsiä totuuden Moron tapauksesta.” (Ilmeisesti kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi Monti, että Moron tapaus on täysin selvä!).
Edellisessä kirjassaan Flamigni on rekonstruoinut kuinka Moron politiikkaa vastusti Anglo-Amerikkalainen ryhmittymä jota edusti silloinen ulkoministeri Henry Kissinger, ja kuinka NATO:n hallitsema salainen järjestö, P2 vapaamuurariloosi, hallitsi koko poliisia ja tiedusteluyhteisöä jotka olivat vastuussa Moron kidnappaajien ja hänen vankipaikkansa löytämisessä. Hän on väittänyt että niin kutsuttu ”Punaiset prikaatit” oli todellisuudessa lavaste sellaisille Anglo-amerikkalaisille piireille, jotka olivat löytäneet liittolaisen vahvassa italialaisessa verkostossa joka oli moudostunut harvainvallan (oligargia) ja finanssipiirien ympärille, joka oli tukenut Mussolinin fasistista hallintoa.
Sogno (kreivi Edgardo Sogno Rata del Vallino) oli aristokraatti Piedmontista, salaisen P2 vapaamuurarilooshin jäsen, ja kuten P2 suurmestari Licio Gelli, taisteli Espanjan sisällissodassa fasistidiktaattori Francisco Fancon puolella. 1943 pian Mussolinin kukistumisen jälkeen, Sogno meni brittiläisen erikoisopereaatioiden johtajan McCafferyn mukaan, jonka alaisuudessa hän loi stay behind -järjestön nimeltä ”Franchi Brigade.” McCaffery esitteli hänet OSS-päällikkö Alan Dullesille, joka, kun Wehrmacht oli vanginnut Sognon, henkilökohtaisesti otti yhteyttä SS-kenraali Karl Wolffiin ja sai Sognon vapautettua. Tämä tapahtui Dulles-Wolff -neuvottelujen yhteydessä, josta sai alkunsa kuuluisa ”Ratline” pelastusoperaatio entisille SS-upseereille, ja heidän värväyksensä sodanjälkeiseen NATO-tiedusteluun ja erikoisjoukkoihin.
Sodanjälkeisellä kaudella Sognolla oli diplomaattinen ura attaseana ja suurlähettiläänä useissa maissa, mukaanlukien Argentiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Hän oli läheinen tuttava NATON pääsihterin Manlio Brosion kanssa. Vuonna 1950 Sogno aloitti rakentaa puolisotilaallista anti-kommunistista järjestöä nimeltä ”Atlantici d’Italia” sisäministeri Mario Scelban mandaatilla, jota on pidetty tulevan Operaatio Gladion alkuna. Vuonna 1953 sen jälkeen kun oli osallistunut psykologisen sodankäynnin kurssille NATO:n puolustusopistossa (Defence College) Pariisissa, Sogno loi julkisen anti-kommunistisen järjestön nimeltä ”Pace e Libertà”.
Vuonna 1970, samana vuonna kun Punaiset prikaatit syntyi, Sogno perusti toisen järjestön, nimeltä ”Comitati di Resistenza Democratica” (CRD). Samat henkilöt kuuluvat sekä CRD:n että NATO:n stay behind -järjestöön Gladioon.
Vuonna 1974 Sogno yritti vallankaappausta, minkä silloinen puolustusministeri Giulio Andreotti huomasi ja torjui, ja erotti useita sotilaskomentajia. Myöhemmin Sogno joutui oikeuteen ja vapautettiin. Hän kuoli vuonna 2000. Omaelämänkerrassaan joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen, hän tunnusti että vallankaappausyritys oli todellinen.
Viimeisimmässä kirjassaan Flamigni rekonstruoi kuinka kovanlinjan ryhmittymä joka otti haltuunsa ”vasemmistolaisen” Punaiset prikaatit vuonna 1974 oli todellisuudessa NATO-johtoinen Sognon järjestö. Erityisesti Mario Moretti, mies joka suunnitteli ja johti Aldo Moron kidnappauksen ja murhan, oli sen ryhmän jäsen jota johti Corrado Simioni, ja joka oli Sogno-NATO -jäjestön ohjauksessa. Niin aikaisin kuin vuonna 1970 kun Punaiset prikaatit perustettiin, tämä ryhmittymä vaati toimintaa joka sisälsi murhia. (Punaisten prikaatien sisäisen) Moretti-Simioni -ryhmän nujersi aluksi Renato Curcion ja Alberto Franceschinin muodostama ryhmä, jotka torjuivat murhasuunnitelmat. Lopulta Simioni ja muita erosi Curcion johtamasta Punaisista prikaateista ja perusti oman salaisen järjestön ”Superklaanin” (sanasta Super-clandestine) joka pyrki ottamaan haltuunsa Punaiset prikaatit ulkopuolelta, jättäen Morettin nukekseen Punaisten prikaatien (sisälle, sen) johtoon.
jatkoa…
Vuonna 1974 koko muu Punaisten prikaatien johto pidätettiin paitsi Moretti. Morettin piti olla Punaisten prikaatien tapaamisessa, mutta ilmeisesti joku oli häntä informoinut poliisi-operaatiosta. Siitä hetkestä eteenpäin Morettista tuli Punaisten prikaatien johtaja, ja hän aloitti Moro-operaation, tiukassa NATO-ohjauksessa.
Moretti pidätettiin vuonna 1981, ilmeisesti vahingossa. Poliisi joka suoritti pidätyksen joutui syytteeseen. Moretti sai kuusi elinkautista murhasta eikä koskaan tehnyt yhteistyötä tutkijoiden kanssa, mutta vapautettiin 15 vuoden jälkeen. Entinen presidentti Francesco Cossiga muun muassa oli vaatinut armahdusta. Tänään Moretti on vapaa mies ja hänellä on työpaikka Lombardiassa.
Kun Moretti muutti Roomaan vuonna 1975 suunnitelemaan Moron operaatiota, hän vuokrasi asunnon kerrostalosta Via Gradoli 96 -osoitteessa, rakennuksesta missä puolet asunnoista oli salaisen palvelun omistamia. Hänen välitön naapurinsa oli poliisin ilmiantaja, ja vastapäisessä rakennuksessa asui poliisiupseeri joka ei ollut pelkästään asevoimien tiedustelussa, mutta kotoisin samasta pienestä Porto San Giorgion kylästä kuin Moretti, paikasta jossa kaikki tuntevat toisensa. Moron kidnappauksen aikana, siitä huolimatta että Morettin identiteetti terroristina oli poliisin tiedossa, hän onnistui välttämään poliisin ja tiedustelupalvelun huomion. kaksi kertaa tutkijat kävivät koputtamassa hänen ovelleen, mutta oudosti, eivät tunkeutuneet sisään. Lopulta poliisi tunkeutui Morettin asuntoon Via Gradolilla – mutta joku oli Morettia varoittaaksenn pitänyt huolen että murtautuminen ilmoitettiin mediassa, eikä Moretti ollut paikalla.
Ennen kaikkea, Moretti on viisaasti suojellut totuutta Moro-operaatiosta. Sitten vangitsemisensa 1981 hän on kieltäytynyt todistamassa kuudessa oikeuidenkäynnissä – vuonna 1994 hän antoi valheellisen kertomuksen haastattelussa, mikä oli osa hänen strategiaansa saada armahdus.
Oliko Moretti tiedusteluasiamies alusta alkaen. Tämän kysymyksen on nostanut esiin ensimmäisenä Punaisten prikaatien johtaja Franceschini, ja siihen vastaa hämmästyttävin todistein Flamigni kirjassaan. Tutkien Morettin aikaisempaa elämää Flamigni on saanut selville että tulevaisuuden kommunistivallankumouksellinen olikin nuoruudessaan militantti uus-fasisti! Entiset koulutoverit ja Morettin opettajat ovat erikseen vahvistaneet että Moretti oli niin fanaattinen uus-fasisti että myös käytti fasistien hattua, feziä, kouluaikoinaan.
Kaivaen lisää Morettin kouluajoista Flamigni on saanut selville avain-yhteyden tärkeään aristokraattiseen perheeseen, Casati Stampaan, joka kuului Sognon poliittiseen ryhmään. Marchesa Annamaria Casati Stampa maksoi Morettin opinnot yksityiskoulussa Fermossa, lähellä Morettin kotikylää, ja toimi suosittelijana Morettin työpaikkaan milanolaiseen firmaan Sit Siemensille. Marchesan kiinnostus Morettiin luultavasti johtui hänen perversseistä seksuaalitavoistaan: hänellä oli tapana värvätä nuoria poikia yleensä uus-fasistien joukosta, tyydyttämään seksinnälkäänsä miehensä nähden. Tällä tarinalla oli brutaali loppu elokuussa 1970 kun markiisi Camillo ampui sekä vaimonsa että hänen viimeisen lelupoikansa, nuoren uus-fasistin Massimo Minorentin ja sitten itsensä.
Casati Stampa -perheen läheisin ystävä oli Giorgio Bergamasco josta tuli nuoren Annan yksityisopettaja hänen vanhempiensa dramaattisen kuoleman jälkeen, Liberaali puolueen senaattori joka oli yksi Sognon kumppaneista CRD:n perustamisessa. Vuonna 1970 kun Sogno perusti CRD:n, Casati Stampa -perheen suojatista Morettista tuli vasemmistolainen ja hän osallistui Punaisten prikaatien kokoukseen.
Kuten alussa sanottu, italialainen ”limanuljaska” -oligargia on olennainen osa kansainvälistä pro-fasistista verkostoa, joka aktivoitiin uudella tapaa osana Kylmän sodan aikaista kommunismin vastaista koneistoa, suoraan Dullesin Anglo-Amerikkalaisen valtaryhmän ja NATO-rakenteiden kautta.
Sogno itse kerto vuonna 1953, sen jälkeen kun oli osallistunut psykologisen sodankäynnin kursille NATO:n puolustusopistossa Pariisissa, että hän perusti ”Pace e Libertà” -järjestön ranskalaisen mallin mukaan, jota johti Jean Paul David ja fasisti-yhteistyöhenkilö Georges Albertini. Sogno sitten jatkaa tapaamisestaan Allen Dullesin kanssa, jota hän kuvailee näin:
”Hänet (Dullesin) oli esitellyt minulle McCaffery sodan aikaan, Lausannessa. Dulles oli OSS:n päällikkö, Yhdysvaltain tiedustelusta vastuussa Euroopassa. Minä sitten lähetin viestin CIA:lle, ja kerroin siitä (Manlio) Brosiolle, joka oli Italian suurlähettiläs Washingtonissa. Dulles soitti Brosiolle ja kysyi: ’mitä Sogno haluaa?’ ’Hän ei sanonut, mutta uskon että hän haluaa rahaa.’ ’lähetä hänet luokseni.’ Siten menin tapaamaan Dullesia. Viisitoista päivää myöhemmin, Pizzoni, Credito Italiano pankin johtaja soittaa minulle ja kertoo: ’sinulle on kirjekuori’.. viisi tai kuusi miljoonaa, joita sitten tuli kymmenen kuukaudessa ja sitä jatkui vuoteen 1958, kunnes Pace e Libertà -järjestö lopetettiin.
Manlio Brosiosta, Washingtonin suurlähettiläästä, tuli NATO:n pääsihteeri vuonna 1964. Hänen mandaattinsa aikana NATO:ssa, yksi hänen sihteereistään tuli Simionin kanssa Punaisten prikaatien perustamiskokoukseen. Kuten Franceschini kertoo: ”niiden joukossa jotka tulivat tapaamiseen hänen (Simionin) kanssa, oli muuan Sabina Longhi, jonka Simioni esitteli sihteerikseen, lisäten että hän oli NATO:n pääsihteerin Manlio Brosion yhteistyöhenkilö, ikään kuin sanoen, että meillä oli myös soluttautujia. Se sai minut epäileväksi, mutta rauhoituin ajatellen että se oli vitsi. Sen sijaan, se olikin totta.” Itseasiassa, monia vuosia myöhemmin syyttäjät saivat selville että Longhi todellakin oli Brosion avustaja ja hänellä oli NATO:n turvallisuustunnus.
Yksi huomiotaherättävimmistä asioista Moron tapauksessa on, että 55-päiväisen vankeutensa aikana hänen kidnappaajansa kuulustelivat häntä, ja hän paljasti Gladion olemassaolon. Kuitenkin, nuo paljastukset jotka olisivat silloin olleet jymy-uutinen vallankumouksellisen järjestön käsissä, Moretti ja hänen kumppaninsa pitivät salassa! Moron kirjoitukset Gladiosta löydettiin paljon myöhemmin, Syyskuussa 1990, yksi viikko sen jälkeen kun pääministeri Giulio Andreotti oli paljastanut Gladion olemassaolon. Morettin selitys: ”emme osanneet tulkita noita paljastuksia,” on naurettava.
Tutkijat kuten Giovanni Pellegrino, parlamentaarisen terroristi komitean puheenjohtaja vuodesta 1994 vuoteen 2000, ovat vakuuttuneita että Moron paljastukset olivat fataaleja, ja käänsivät vaakaa siihen suuntaan että Moro päätettiin tappaa.
Siihen lopetan käännökseni.
Ai, oikein Sergio Flamigni. Itseoppinut vanhakantainen kommunistipolitiikko, jonka elämäntehtävä on ollut osoittaa, että Italiassa kaikki se, mikä on ollut kommunistisesta puolueesta vasemmalla, on ollut CIA:n tai uusfasistien tuotosta, koska suuren ja mahtavan kommunistisen puolueen vasemmalla ei voinut olla mitään aitoa luokkakonfliktia.
Ymmärrät varmasti hyvin, että suhteessa Italian lähihistoriaan Flamigni, asemansa vuoksi Berlinguerin lähipiirissä, ei ole neutraalissa asemassa, eikä hän, edes hyvällä tahdolla, täytä historioitsijan edellytyksiä.
Flamignin teesejä ei tietenkään ole koskaan hyväksytty niissä tutkimuskomiteoiden raporteissa, joiden jäsen hän on ollut, kuten aiemmin linkkaamani VIRALLINEN RAPORTTI osoittaa ja päinvastoin kuin itse edelleen väität.
Flamignin kirjat on Italiassa julkaissut KAOS-Edizioni, joka on erikoistunut kaiken maailman salaliittoteorioita käsittelevien kirjojen levittämiseen. On paavien myrkyttämistä, salaisia vallankaappauksia, totuus Kennedystä, natseja Etelä-Amerikan viidakossa, Mossad lentämässä kaksoistorneja vastaan ja vaikka mitä. Yksikään oikea ja arvostettu kustantamo ei ole hänen teoksiin koskenut edes pitkällä tikulla. Toki fiktiopuolella hänen kirjoistaan on tehty ihan hauska elokuva Piazza delle Cinque Lune. Vladimiro Satta, joka on koulutettu historioitsija, on kumonnut täsmällisesti kakki Flamignin teesit. Kannattaa tutustua.
Sanotaan lopuksi näin kohteliaasti, että kyllä ainakin minun hälytyskellot soivat kun samasta tekstistä, se mikä itse kirjoitit/käänsit, löytyy seuraavat elementit:
”Mario Moretti CIA:n Hyperion Language Schoolin perustajia… …vapaamuurariloosi…pelastusoperaatio entisille SS-upseereille…vuokrasi asunnon kerrostalosta Via Gradoli 96 -osoitteessa, rakennuksesta missä puolet asunnoista oli salaisen palvelun omistamia…Moretti oli niin fanaattinen uus-fasisti että myös käytti fasistien hattua, feziä, kouluaikoinaan…Marchesan kiinnostus Morettiin luultavasti johtui hänen perversseistä seksuaalitavoistaan: hänellä oli tapana värvätä nuoria poikia yleensä uus-fasistien joukosta, tyydyttämään seksinnälkäänsä miehensä nähden…italialainen ”limanuljaska” -oligargia on olennainen osa kansainvälistä pro-fasistista verkostoa…”
Jokainen joka on tämän keskustelun seurannut osaa varmasti vetää johtopäätöksensä suuntaan tai toiseen.
Kiitän keskustelusta ja jatkan omaa tutkimustyötä näistä Italian 1970-luvun ilmiöistä ja varmasti huomioin ne asiat joita tässä keskustelussa on esitetty.
Ymmärrän. Siis he jotka osoittavat Gladion yhteyden terrorismiin kuuluvat mielestäsi luokkaan ”fiktiokirjailijat”, kun taas NATO:n ja CIA:n perustamien tiedustelupalvelujen ja fasistien kanssa yhtäpitävät ovat vakavasti otettavia . No, Flamigni on minusta huomattavasti paremmassa asemassa kuin sinä kirjoittamaan aiheesta. Ja Sognon itsensä tunnustukset Allenin ja McCafferyn ja Brosion kanssa toimimisesta lienevät sitten vanhuudenhöperyyttä? Mutta en minä ihan vielä ole lopettanut.
Raiskila: kommenttini juuttuu taas sivustonne bufferiin, eikä tulee julkaistuksi. Koitan pienemmissä pätkissä, mutta wanhasta kokemuksesta että joku osa tekstiä vaan jää jumiin, eikä se sivulle päädy, vaikka mitä tekisisi.
Jep, jep! Ajatella. Kaikista Italian kopiokoneista puolustusvoimien erikoisjoukkojen kopiokoneen ostaa Punaiset prikaatit! Aika tähtitieteellisen pieni todennäköisyys. Eiköhän kumminkin mahdollisuuksia ole lähinnä kaksi: tämä tarjoamasi vastaus on luotu selittämään kuinka Punaiset prikaatit käytti samaa painokonetta kuin armeijan erikoisjoukot tai armeijan erikoisjoukoilla ja Punaisilla prikaateilla oli yhteys, jonka johdosta kopiokone päättyi kopioimaan Punaisten prikaatien papereita.
”Sanot, että Italian parlamentin tutkimus totesi vuonna 2000, että amerikkalaiset osallistuivat terrorismi-iskuihin. Kerrotko missä kohtaa näin lukee? En vaan löydä mitään sellaista.”
Taidat olla yhtä huono lukemaan tätäkin paperia, kuin italialaisia tutkimuksia Aldo Moron murhasta.
Heti löytyi ensimmäisestä kohtaa mitä asiakirjasta tarkistin, eli kohdasta missä puhutaan Vinciguerrasta ja Peteanon pommi-iskusta. Käännöskone ei tee tekstistä selkeätä enkä osaa italiaa, mutta kun kohdassa mainittiin OSS ja CIA niin otinpa asiasta selkoa. Tässä raportin kappaleessa kuitenkin puhutaan fasistijärjestöstä nimeltä Movimento di Azione Rivoluzionaria (MAR) ja sen johtajasta Carlo Fumagallista, ja mainitaan kuinka Fumagalli oli osallinen useisiin terroristi-iskuihin Italiassa 70-luvulla. Sodan aikaan Carlo Fumagalli toimi parlamentin tutkimuskomitean mukaan yhdessä Yhdysvaltain sotilasvoimien tiedustelupalvelun OSS:n kanssa, sen jälkeen Jemenissä CIA:n kanssa. Toinen MAR-päällikkö Gaetano Orlando puolestaan kertoo että hän osallistui useisiin tapaamisiin carabinieerien (poliisin), armeijan ja NATO:n kanssa, joiden yhteydessä terroristiryhmää myös aseistettiin. Aika selvästi liittää Yhdysvaltain tiedustelupalvelut italialaiseen terrorismiin jo tämä!
Näistä kahdesta terroristipäälliköstä Fumagallista ja Orlandosta kyllä löytyy tavaraa Googlesta lisää hakemalla. http://www.larouchepub.com/other/2004/3117tension_italy.html -sivulla kerrotaan kuinka toukokuussa 1974 pommi räjähti Piazza della Loggia, Bresciassa, ammattiliiton mielenosoituksen aikaan, tappaen 8 ja haavoittaen 103 ihmistä. Pommista vastuun otti Ordine Nero, uus-fasistinen järjestö, joka muutamaa viikkoa aiemmin oli yhdistynyt kolmen muun ryhmän, muun muassa edellämainitun MAR:in kanssa, ja kirjoittanut yhteisen toimintasuunnitelmapaperin Fumagallin johdolla, jossa julisti sodan hallitusta vastaan ja hyökkäävänsä rautatielinjojen kimppuun.
Sivu kertoo vielä kuinka syyttäjä Mario Arcai joka tutki Brescian pommi-iskua löysi oman poikansa nimen epäiltävien uus-fasistien listalta. Listan toimitti kapteeni Delfino. Tämä pakotti Arcain lopettamaan tutkimukset, kuten hän myöhemmin ilmoitti, jotta ei löytäisi todisteita Fumagallin ryhmän korkeammista taustavoimista. Brescian syyttäjät onnistuivat kuitenkin saamaan tuomiolle muutaman iskun suorittajista, muun muassa Ermanno Buzzin, uus-fasistin joka sai elinkautisen. Kaksi vuotta myöhemmin Buzzi siirrettiin uuteen vankilaan jossa 36 tunnin sisällä hänet murhasi entinen Ordine Nuevon (sama Italian salaisen palveun kanssa yhteistyötä tehnyt uus-fasisti-ryhmä johon Vinciguerra kuului) johtaja Pierluigi Concutelli toverinsa kanssa. Kaksi muutakin Brescian iskusta tuomittua murhattiin, ja vuonna 1982 loput vapautettiin. Carlo Fumagalli sen sijaan katosi eikä kukaan tiedä hänen olinpaikastaan.
Sivu kertoo vielä kuinka syyttäjä Mario Arcai joka tutki Brescian pommi-iskua löysi oman poikansa nimen epäiltävien uus-fasistien listalta. Listan toimitti kapteeni Delfino. Tämä pakotti Arcain lopettamaan tutkimukset, kuten hän myöhemmin ilmoitti, jotta ei löytäisi todisteita Fumagallin ryhmän korkeammista taustavoimista. Brescian syyttäjät onnistuivat kuitenkin saamaan tuomiolle muutaman iskun suorittajista, muun muassa Ermanno Buzzin, uus-fasistin joka sai elinkautisen. Kaksi vuotta myöhemmin Buzzi siirrettiin uuteen vankilaan jossa 36 tunnin sisällä hänet murhasi entinen Ordine Nuevon (sama Italian salaisen palveun kanssa yhteistyötä tehnyt uus-fasisti-ryhmä johon Vinciguerra kuului) johtaja Pierluigi Concutelli toverinsa kanssa. Kaksi muutakin Brescian iskusta tuomittua murhattiin, ja vuonna 1982 loput vapautettiin. Carlo Fumagalli sen sijaan katosi eikä kukaan tiedä hänen olinpaikastaan.
Sivu https://secretsandbombs.wordpress.com/tag/aldo-moro/ kertoo että Fumagalli johti sodan aikaan valkoisia partisaaneja (White partisans, ja tämä mainitaan myös parlamentin tutkimuskomitean raportissa) ja teki yhteistötä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu OSS:n (josta sittemmin tuli CIA) kanssa, mistä hän sai pronssitähti-mitalin. Fumagalli jatkoi yhteyksiä amerikkalaisten tiedustelupalvelujen kanssa ja 60-luvun lopulla hän oli valmis avittamaan Italian poliittista järjestelmä NATO-myönteisemmäksi.
Fumagalli perusti Movimento di Azione Rivoluzionaria (MAR) -terroristijärjestön, hänellä oli autotalli jossa valmisti maastoajoneuvoja, Hän oli täydestä sydämestä mukana lavastamassa vasemmistoa, mutta vallankaappaus mitä hän kaipasi ei halunnut olla hänen natsi-myönteisten liittolaistensa kanssa tekemisissä. Tulipalo Pirelli-Bicoccan suojapeite-kohteessa Viale Sarcassa kesti kymmenen tuntia sammua, tulipalon aikana kuoli 30-vuotias työmies Gianfranco Carminati. Vuosia myöhemmin Gaetano Orlando, MAR-ryhmän ideologi, myönsi että ”MAR:in tavoitteena oli että isku pistetään Punaisten prikaatien nimiin.”
Gaetano Orlandosta, sivulla (linkki jätetty pois) kerrotaan hänen työvierailustaan NATO:n päämajaan Brysselissä, jossa neuvoteltiin vallankaappauksesta Italiassa.
Kun parlamentin tutkimusraportti yhdistää MAR:in, Fumagallin, OSS:n ja CIA:n, on hyvä tietää vähän näiden taustoista.
Näköjään linkki oli ongelma. Jo pelkän URL-osoitteen laittaminen aiheuttaa sen että kommentti ei tulostu, eikä auta vaikka osoitteen pätkii pienemmiksi paloiksi. Laitan lyhyen lauseen sivulta, googlatkoon siitä kuka haluaa: Gaetano Orlando: il suo viaggio in Belgio, il traffico d’armi e il “pranzo di lavoro” alla sede della Nato
TOIMITUKSEN LISÄYS:
http://antonella.beccaria.org/2010/05/06/gaetano-orlando-il-suo-viaggio-in-belgio-il-traffico-darmi-e-il-pranzo-di-lavoro-alla-sede-della-nato/
Pahoittelemme ongelmia postaamisessa.
Jahas, Italian parlamentin vuoden 2000 raportin lopullinen versio ei sisällä syytöstä Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen sekaantumisesta terrorismin tukemiseen. Suora syytös löytyy raportin 300-sivuisesta VEDOSVERSIOSTA, jonka julkaisi Vasemmistodemokraattinen puolue (sosiaalidemokraattinen puolue).
Sen mukaan: ”those massacres, those bombs, those military actions had been organised or promoted or supported by men inside Italian state institutions and, as has been discovered, by men linked to the structures of United States intelligence.”
Kansallisen Allianssi (Alleanza Nationale) ja pro-fasistisen Italian Social Movement johtaja Gianfranco Fini piti raporttia surkeana ja sen olevan maoistisen 1970-luvun ryhmän arvoista.
Vasemmistodemokraattien (Democratici di Sinistra) kansanedustaja ja yksi raportin laatijoista Valter Bielli sanoo: ”olen vakuuttunut että Amerikan sekaantuminen Italian asioihin on nyt historiallisesti pätevä fakta”, ”he sekaantuivat estääkseen kommunistipuoluetta nousemasta valtaan demokraattisin keinoin.”
http://www.cambridgeclarion.org/press_cuttings/us.terrorism_graun_24jun2000.html
Anton Monti kirjoitti: ”Punaiset prikaatit teki yli 1000 aseellista iskua”
Kukaan ei tiedä ketkä todellisuudessa oli kaikkien iskujen takana. Eiköhän aika moni näistä iskuista tehty vain syyttäen niistä Punaisia prikaateja, kuten Orlandokin tuossa yllä sanoo. Jännityksen strategian (Strategy of tension) ideahan on nimenomaan false-flag -iskut, jossa syy vyörytetään toisen niskoille, ja niin luodaan poliittista tilannetta jossa itse näyttäydytään pahisten vastustajina ja pelastajina.
Katselin juuri kiinnostavan videon YouTubesta, jossa käsitellään mm. Italian false-flag iskuja, ja luodaan katsaus myös muualle maailmaan. https://www.youtube.com/watch?v=LwUUQ8pot5A
Videon kohdassa 21:51 on vuoden 1969 Aginter Press -nimisen kommunismin vastaisen portugalilaisen järjestön muistiosta merkintä. Aginter Press yhdistettiin myös Italian Piazza Fontanan pommi-iskuun ja Ordine Nuevoon tuomari Guido Salvinin tutkinnassa.
”Terrorismi-iskujen pitää näyttää tulevan vastustajiemme taholta, ja paineen kohdistua vallassa olevien ihmisten niskaan kaikilla tasoilla. Se luo vihamielisyyden tunnelman; samaan aikaan meidän täytyy nousta kansalaisten puolustajina tuhoa vastaan jonka terrorismi ja valtion vastainen toiminta aiheuttaa”. (”Acts of terrorism will seem to have emanated from our adversaries, and pressure brought to bear on people in whom power is invested at every level. That will create a feeling of hostility; at the same time we must rise up as defender of the citizenry against the disintegration brought about by terrorism and subversion”)
Videon kohdassa 26:28 ”Pommi-iskuista syytetään sosialisteja, mutta Italian senaatti toteaa myöhemmin että sen oli suorittanut ”miehet Italian valtion toimistoissa .. jotka olivat yhteistyössä Yhdysvaltain salaisten palveluiden rakenteiden kanssa.”
Videon kohdassa 29:00 lainataan BBC:n Gladio-dokumentaaria: ”ensimmäinen vaihe on tehdä hyökkäyksiä joista syytetään vasemmistoa. Seuraavassa vaiheessa soluttaudutaan vasemmistolaisiin ryhmiin”. Ja ”ensimmäinen oli organisoida ryhmiä jotka tekevät ryöstöjä, ottavat panttivankeja ja tappavat. Toinen on muodostaan niin sanottu vasemmistolainen liike joka tekee terroristi-iskuja, jotta saadaan ihmiset uskomaan että vasemmistolaiset tekevät terrorisimia.”
Jospa yksinkertaisesti annetaan Vincenzo Vinciguerran itse kertoa, mistä toiminnassa oli kysymys. Suunnilleen kohdasta 1:50 eteenpäin seuraavassa BBC:n dokumenttikatkelmassa:
https://www.youtube.com/watch?v=RjIQfBwrIxw
Vesa,
kiitos videosta.
Siinä tosiaan Vinciguerra puhuu ja sanoo asioita, joista olemme varmasti melko lailla samaa mieltä.
Italian turvallisuusviranomaiset käyttivät hyväksi uusfasisteja, jotka suorittivat summittaisia pommihyökkäyksiä, jotta Italia olisi ajautunut tilanteeseen, jossa kansa olisi vaatinut demokraattisten oikeuksien rajaamista.
Hän sanoo että Ordine Nuovo – tarkoittanee ensimmäistä eli Pino Rautin Ordine Nuovoa – oli ITALIAN salaisen palveluksen alaisuudessa.
Vinciguerra sanoo myös, että Peteanon pommi oli vastalause tälle asiantilalle, valtionvastainen sotateko. Laitan tähän vielä linkit Vinciguerran puolen tunnin leikkaamattomaan haastatteluun, jossa hän sanoo Peteanosta seuraava: se oli hänen itsenäinen isku, häntä ei manipuloitu salaisen palvelun toimesta, poliisi sai tietoa iskun tekijöistä vasta joitakin kuukausia iskun jälkeen, hän ei pyytänyt valtiota suojelemaan häntä.
Jos kelaat takaisin tätä keskustelua näet, että täällä on väitetty, että Peteanon isku olisi Gladion tekemä tai että siinä olisi käytetty Gladion C4-räjähteitä. Näin kirjoitettiin: ”Casson osoitti kuitenkin väitteen valheeksi, ja pommin NATO:n käyttämäksi C4-räjähteeksi, samaksi jota oli juuri löydetty Gladion asekätköstä.” tai vaikka näin ”Vinciguerra ei ollut pelkästään ”rehellinen kansallissosialisti” (fasisti) vaan hän toimi Italian salaisen palvelun ja siten Gladio-operaatioiden osana.” Asia ei tietenkään ole näin. Näin kertoo oikeudenkäynnin lopulliset tuomion perustelut ja itse Vinciguerra. En oikein pidä tällaisesta tavasta keskustella – enkä nyt sinua tarkoita – jossa todetaan että ”Casson osoitti”, kun asia on juuri niin, että lopullisessa oikeusasteessa Casson ei kyennyt osoittamaan yhtään mitään. Hän hävisi, tuomari Salvini voitti ja Vinciguerra oli tyytyväinen lopputulokseen siitä huolimatta että sai elinkautisen. Lisään vielä, että käytin Vinciguerrasta termiä ”kansallissosialisti”, koska hän määrittelee itseään näin. Ketjussa joku lisäsi termin ”fasisti”, jolla taas Vinciguerra ei itseään määrittele.
BBC:n dokumentin osa, jonka linkitit on kiinnostava myös muista syistä. Parlamentaarisen tutkimuskomitean jäsen toteaa, että salaiset palvelut ”imbrogliavano le carte”, sotkivat asiakirjoja, jotta totuus iskuista ei olisi tullut esille. Hän ei siis sano, että salainen palvelu tai Gladio olisivat tehneet iskuja, vaan että he yrittivät harhauttaa tutkijoita.
Vielä kiinnostavampi on kenraali Serravallen lausunto. Varmasti huomasit. Hän ihmettelee miten oli mahdollista, että ulkopuoliset – Vinciguerra siis – josta hän sanoo ”mai arruolato” (ei koskaan rekrytoitu Gladioon) tiesivät Gladion organisaatiorakenteen. Hän toteaa: ”una specie di magma…che agiva al coperto di una struttura ufficiale.” (Eräänlainen sekava ja määrittelemätön konteksti, joka toimi piilossa virallisista rakenteista). Eli juuri sitä mitä olen tässä jatkuvasti väittänyt. Gladio oli olemassa, se ei toiminut sisäpoliittisin tarkoituksin, kuten vuoden 2000 parlamentaarinen tutkimuskomitea joukkomurhista ja terrorismista on todennut (linkki viralliseen raporttiin löytyy ketjusta), mutta sen liepeillä oli kontrolloimattomia osioita, jotka toimivat virallisen mandaatin ulkopuolella ja piilossa siltä. Itse asiassa myös Vinciguerra toteaa, että Gladio oli vain yksi näistä rinnakkaisista organisaatioista.
Alhaalla vielä linkki Italian parlamentaarisen komission raportiin Gladiosta vuodelta 1992, jota sitten – aiemmin linkitetty – vuoden 2000 raportti täydensi vähentämällä edelleen Gladion merkittävyyttä. Faktisesti vuoden 1992 raportissa sanotaan, että Gladion ainoa sisäpoliittinen rooli liittyi tiedusteluun, sillä siis ei ollut toiminnallisia ulottuvuuksia (pommeja jne.), toki raportissa todetaan että oikeuslaitoksen pitää tutkia jos tutkittavaa on. Oikeuslaitos vuosien saatossa sitten tutki – mm. Peteanon tapaus – ja totesi, että Gladioon ei liittynyt juridisesti laittomia toimia. Toki komissiot ovat puhuneet Gladion kohdalla ”vuosien saatossa kasvavasta epälegitimiteetistä”, (joka on kuitenkin eri asia kuin laittomuus).
https://www.senato.it/service/PDF/PDFServer/BGT/909971.pdf
Vinciguerran haastattelu:
https://www.youtube.com/watch?v=53O7nuHDgvE
https://www.youtube.com/watch?v=KqNp9UNNyTc
https://www.youtube.com/watch?v=JUl2_db7O0o
Voidaanko todeta, että Italiassa virallisissa raporteissa ja oikeudenkäynneissä, ei ole koskaan osoitettu että Gladio olisi asettanut pommeja?
Tässä vielä lyhyt yleinen yhteenveto:
Olen eri mieltä Vinciguerran kanssa siitä, että koko italialainen uusfasistinen liike olisi ollut valtion turvallisuuselinten ohjaama. Olen sitä mieltä, että eräät osat uusfasistista liikettä toimivat tietyn historiallisen ajanjakson – noin vuoteen 1975 asti – yhteistyössä valtion turvallisuuselinten tiettyjen osien kanssa. Suurilta osin Italian uusfasistinen liike koostui ihan ”rehellisistä”, ihan itsenäisesti väkivaltaan kykeneväisistä, uusfasisteista tai kansallissosialisteista. Suurilta osin Italian turvallisuuselinten toiminta tapahtui demokraattisia sääntöjä noudattaen. Poikkeuksia, kuten sanottu, oli.
Kun puhutaan niistä henkilöistä ja tapahtumista, joissa on ollut vuorovaikutusta valtion turvallisuuselinten ”hämärien” osien ja ”epärehellisten” uusfasistien välillä, tarkoituksena nostaa Italiassa yhteiskunnallinen jännite ja päätyä demokratian kumoamiseen, minusta on vaikea sanoa, kumpi on ollut se määräävä tai hyväksikäyttävä taho. En rehellisesti osaa sanoa. Ehkä omasta mielestään he molemmat ajattelivat hyötyvänsä yhteistyöstä.
Yhden asian haluan vielä lisätä. Se liittyy lähdekritiikkiin. Näyttää siltä, että ne keskeisimmät lähteet, joita on käytetty tässä keskustelussa, kun on yritetty kumota minun väittämiä, ovat Sergio Flamigni ja Felice Casson, joita sitten myös nämä amerikkalaiset, englantilaiset ja sveitsiläiset kirjoittajat ovat käyttäneet.
Molemmat – Flamigni ja Casson – ovat demokraattisen puolueen (ent. kommunistinen puolue) jäseniä. Molemmat ovat olleet parlamentin jäseniä. Italian lähihistoriassa kommunistinen puolue on ollut sen historian osapuoli, joten on täysin luonnollista, että sen jäsenet antavat siitä historiasta heille edullinen kuva. ”Kaikki se paha mitä Italiassa tapahtui oli amerikkalaisten syytä” -on karkeasti sanottuna se paradigma, jonka alle tämän kaiken voisi kirjata. Toki toisella puolella annetaan KGB:lle se rooli mikä entiset kommunistit antavat CIA:lle. ”Kaikki se paha mitä Italiassa tapahtui oli kommunistien syytä” voisi olla heidän paradigma. Oikeistolaiset historiankirjoittajat yrittävät todistaa, että Punaisia prikaateja vuoronperään ovat manipuloineet Neuvostoliitto, Bulgaria ja Tsekoslovakkia. Itse mielelläni luen virallisia asiakirjoja, tutustun oikeiden historioitsijoiden kirjoihin, aiheesta kirjoitettuihin graduihin ja tieteellisiä kriteerejä täyttäviä julkaisuja ja keskustelen sen ajan osapuolten kanssa ymmärtämällä, että he, kuten minä, olimme osapuolia siinä 1970- ja 80-luvun Italiassa.
Asiat eivät ole mustavalkoisia, harmaassa on varmasti enemmän kuin 50 sävyä ja asioihin kannattaa suhtautua uteliaisuudella, rakentavasti, rehellisesti ja aina niin, että on valmiina myöntämään että itse ei ole ollut ihan kaikessa oikeassa.
Kiitos sinulle hyvästä keskustelusta, jonka sisältöä tulen varmasti huomiomaan kun ja jos aiheesta kirjoitan lisää.
Kiitos huomioistasi, Anton. En ehdi juuri nyt tutustua lähteisiin, mutta teen sen kyllä. Nostaisin kuitenkin nyt vielä esiin Euroopan unionin edellä linkittämäni päätöslauselman Gladiosta vuoden 1990 lopulta. Siinähän todetaan mm.
”for over 40 years this organization has escaped all democratic controls and has been run by the secret services of the states concerned in collaboration with NATO”
”in certain Member States military secret services (or uncontrolled branches thereof) were involved in serious cases of terrorism and crime as evidenced by, various judicial inquiries”
”the various ’Gladio’ organizations have at their disposal independent arsenals and military resources which give them an unknown strike potential, thereby jeopardizing the democratic structures of the countries in which they are operating or have been operating”
”the assumption by certain US military personnel at SHAPE and in NATO of the right to encourage the establishment in Europe of a clandestine intelligence and operation network”
Tuo oli tietysti varhainen kannanotto, mutta siinäkin viitataan – Gladion yhteydessä – tiedustelupalvelujen sotkeutumiseen terrorismiin sekä aiheesta jo tehtyihin tutkimuksiin (”judicial inquiries”).
Lopuksi kommentti seuraavasta Taunon lainaamasta lauseesta CIA:n historiikissa:
”Rahalla [65 miljoonaa dollaria] tuettiin äärioikeistolaisten salaisia operaatioita — myös terroristien pommi-iskuja, joista Italian tiedustelu syytti äärivasemmistoa.”
Olennaistahan ei ole summan suhteellinen pienuus, vaan se, mihin CIA:n rahat menivät: muun muassa terroristien pommi-iskuihin!
Oletko itse valmis myöntämään, ettei lopullista totuutta Gladiosta ole vielä tyhjentävästi selvitetty? 😉
Kirjasi näyttäisi olevan tulossa myyntiin ensi kuussa:
http://www.intokustannus.fi/kirja/punaiset_prikaatit/
Kuten sanottu, palaamme mielellämme uudelleen asiaan Vastavalkeassa. Voit halutessasi lähettää minulle arvostelukappaleen (yhteystiedot saat osoitteesta toimitussihteeri@vastavalkea.fi) tai vaikkapa tarjota artikkelia kirjasi pohjalta.
Ja loppukommentti minultakin. Anton Monti ei näköjään hyväksy mielipiteitä jonka mukaan ITALIAN valtion toimistot ja henkilöt toimivat yhteistyössä NATO:n ja CIA:n kanssa. Kuten yllä käy ilmi, nämä henkiltö kuitenkin yhteistyötä tekivät, ja sama on todettu Italian ulkopuolellakin. Italian fasistiryhhmät toimivat kansainvälisen yhteistyön kanssa sosialistien demonisoinniksi, Yhdysvaltain ja fasistien yhteisen tavoitteen edistämiseksi.
Tarkennan vielä: ”Anton Monti ei näköjään hyväksy mielipiteitä jonka mukaan ITALIAN valtion toimistot ja henkilöt toimivat yhteistyössä NATO:n ja CIA:n kanssa” … Italian sisäisen jännitteen luomiseksi ja terrorin tukemiseksi.
Minusta yhtä typerää kuin Ganserin leimaaminen fiktiokirjailijaksi, on fasistien ja USA:n tietustelupalvelujen yhteistyön osoittajan leimaaminen epäluotettavaksi koska kuului tuolloin hyvin suosittuun kommunistiseen puolueeseen. Tässähän ylläkin on USA:n tiedustelupalvelujen ja fasistien yhteistyötä todistelleet fasistiterroristit itse (sekä heidän historiansa), Gladion johtajat ja kommunismin vastaisten verkostojen perustaja sekä Italian valtion tiedustelupalvelun johtaja. Eivät he ainakaan ole kommunisteja!
Terve…tuon Anton Montin kirjoituksista paistaa (..Taas) läpi se NORMAALI (Tavallinen) ylimielinen asenne muita kirjoittajia kohtaan jotka ovat eri mieltä kuin hän itse…Joka paljastaa sen että kyseinen henkilö ei ETSI Totuuta…..Vaan julistaa OMANSA….
Tutkimalla tuon henkilön taustaa paljastuu taas ne samat vanhat Vaaran MERKIT….
Anton Monti
Syntyi 1964 Helsingissä italialais-suomalaiseen perheeseen. Muutti Italiaan 1969.Asunut Helsingissä vuodesta 1989 lähtien. Puoliso vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki.Toimi Italiassa autonomi-marxilaisessa Autonomia Operaia -liikkeessä 1978-1988.On tehnyt työuransa Italian valtion ulkomaankaupan palveluksessa sekä autoalalla. Tällä hetkellä koti-isä.On vaikuttanut useissa suomalaisissa ulkoparlamentaarisissa liikkeissä, mm. Valkohaalarit, Tottelemattomat, >>>> No Borders, Vapaa liikkuvuus (Suomesta KOKO Maailman Sosiaalitoimisto) <<<<>>>> Kuokkavieraat (Äärivasemmiston väkivalta on sitä OIKEUTETTUA Väkivalta)<<<<< , Prekariaatti.org, EuroMayDay, sosiaalikeskusliike ja asunto-valtaukset Helsingissä.Kirjoittanut muun muassa verkkolehti Megafoniin ja Voimaan.
Ihminen tunnetaan niistä piireistä missä liikkuu….Jopa puolisoa myöten…Kyseinen "nainen" ei todellakaan herätä luottamusta perillä olevien Ihmisten keskuudessa….
Poliittinen paskanjauhaja broileri….tyypillinen kulttuurimarxisti….
Paljastavaa on lisäksi se missä (Paska)medioissa tuota kyseistä henkilöä hehkutetaan….
Ne vanhat tutut….H$…Hbl…Kansanuutiset….$uomen Kuvalehti….jne…
Jos tuo olisi totuutta kertova kaveri….noihin Valhemedioihin….EI olisi mitään jakoa..
MITÄHÄN JOHTOPÄÄTÖKSIÄ TÄSTÄ….kin PITÄÄ VETÄÄ….OLISI HAUSKAA KUULLA KYSEISEN Anton
Montin VASTAUSTA TÄHÄN….
http://thecitysquare.blogspot.fi/2010/03/study-environmentalists-more-likely-to.html
http://www.telegraph.co.uk/news/earth/7458105/Liars-cheats-thieves-the-terrible-truth-about-the-mean-greens.html
HISTORIAN GLADIO HAVINAA….
https://wikispooks.com/wiki/Operation_Gladio
A second CIA-backed right-wing coup, code-named Tora-Tora,, was planned for December 1970 but was called off at the last minute. Reportedly, the phone call that aborted it came from President Nixon himself.
As a consequence, the Left continued to gain ground in Italy. Foreign secretary Aldo Moro together with president Giovanni Leone flew to the US but were told by Henry Kissinger|Kissinger]] that on no account should the Left be included in government. Aldo Moro’s wife Eleonora later testified that the words used to her husband were, ”You must abandon your policy of bringing all the political forces in your country into direct collaboration. Either you give this up or you will pay dearly for it.'” (DG p.79)
Subsequently Moro was kidnapped and murdered.
NYKYPÄIVÄÄN…..GLADIO B:hen
http://aanirfan.blogspot.fi/2016_03_01_archive.html
Ruotsin (stay-behind) porukka oli nimeltään ”sweaborg”, mutta nimi ja siihen liittyvät kirjoitukset on siivottu pois netistä. Jokin suomalainen kirjailija muistaakseni on kirjoittanut ”sweaborgin” tarinasta, en vain muista tekijän nimeä. Ehkäpä joku kommentaattoreista voisi auttaa. Suomikin oli osana sodanjälkeisessä lännen tiedutelu operaatiossa. Yksi mukana ollut, jo edesmennyt, toimija oli oululainen autoilija Arvo Mörö, josta wikitieto kertoo seuraavaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo_M%C3%B6r%C3%B6