EUROALUEEN keskuspankki EKP on julkaissut alustavaa tietoa rahoitussektorin pelastamisen kustannuksista. Esiraportin nimi on ”The fiscal impact of financial sector support during the crisis” (”Kriisin aikaisen rahoitussektorin tukemisen vaikutukset valtioiden talouteen”). Raha-apua pankeille perusteltiin rahoitusjärjestelmän vakauden ylläpitämisellä sekä luottolaman estämisellä. Pankkeja tuettiin ostamalla niiden hallussa olevia roskaluottoja ylihintaan, uudelleen pääomittamalla (suora pankkituki veronmaksajilta) sekä myöntämällä pankeille valtiontakauksia — jotka saattavat tulevaisuudessa realisoitua.
Euroalueen valtiot pelastivat pankkeja vuosien 2008–2014 välillä summalla, joka on noin 8 % euroalueen yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Kulut ovat, EKP havainnoi, vertailukelpoisia aiempien järjestelmäkriisien kanssa. Kriisejä on ollut 60 kappaletta.
Pankkien tukemisella on ollut sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia valtioiden velkaantumiseen ja alijäämäongelmiin. Ja sitä lajia mahdollisesti tulee lisää, sillä varainhoitovälineet, joita kriisin ratkaisuyritysten aikana perustettiin ja joihin ongelmaa pyrittiin ”eristämään”, ovat edelleen riski valtioiden talouksille, EKP:ssa tiedetään. Enimmäkseen perusteluna esitettiin, että pelastettavat pankit ovat järjestelmälle tärkeitä, toisin sanoen Liian Isoja Kaatumaan.
(Toim. huom. Varainhoitovälineisiin kuuluvat AMV, Asset Management Vehicles, sekä erilaiset rahastot ja roskapankit kuten Euroopan vakausmekanismi EVM. Suomen hallituksen perustelut EVM:n toimintaan mukaan lähtemiseksi ovat muuten sisältämiensä vääristeltyjen, mutta eduskunnalle faktoina tarjottujen tietojen vuoksi kiinnostava tutkimusaihe päätöksentekoprosesseja tutkiville yliopistoihmisille.)
Suoriin vaikutuksiin EKP siis lukee valtioiden velkaantumisen, joka nousi euroalueella keskimäärin 60 prosentista 92 prosenttiin, sekä alijääongelmat, jotka syntyivät siitä, että valtiot lainasivat yksityisiltä luotottajilta rahaa antaakseen rahan pankeille. Tämä on kasvattanut myös valtioiden lainanhoitokuluja. Pankkien pelastaminen kasvatti valtioiden alijäämää eritoten Irlannissa, Kreikassa, Kyproksella ja Sloveniassa, mutta muutkaan euromaat eivät selvinneet kärsimättä.
Suoriin vaikutuksiin luetaan myös pankeille myönnetyt takaukset, jotka menivät maksuun ja muuttuivat siten valtioiden velaksi. Joidenkin maiden (kuten Itävallan) kohdalla tilastoissa näkyvä takausvastuiden väheneminen johtuu siitä, että takauksen saanut rahoituslaitos kansallistettiin, joten se lasketaan nyt julkishallinnon kuluihin.
Epäsuoria vaikutuksia ovat mm. supistunut työllisyys, yritysten pienemmät voitot, varallisuusarvojen aleneminen, pienemmät verotulot sekä automaattisina vakauttajina toimivien, maksettavien työttömyyskorvausten suurempi määrä.
EKP toteaa raportissaan:
”Verrattuna aiempiin finanssikriiseihin kehittyneissä maissa euroalueen valtioiden talouden rapautuminen on ollut rankempaa, huolimatta siitä että rahoitussektorin saaman avun määrä on ollut vastaava. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tuoreen tutkimuksen mukaan, joka vertaili vuosien 1970–2011 tapahtuneiden 60:n talouskriisin kustannuksia, keskimääräinen lisäys valtioiden velkaan oli noin 12 % bkt:sta, joista 7 % muodostui rahoitussektorin saamasta suorasta tuesta. Viimeisimmän talouskriisin (2007–2011) osalta IMF:n analyysi tarkastelee 25:ttä rahoitusjärjestelmän kriisiä, pääasiassa kehittyneissä talouksissa. Keskimääräinen kasvu valtioiden velassa oli noin 18 % bkt:sta […] verrattuna euroalueen valtioiden velan kasvuun; euroalueella valtioiden velka kasvoi 22 % bkt:sta, josta vain 4,6 % selittyy suoralla pankkituella. Nämä erot viittaavat siihen, että finanssikriisin epäsuorat kustannukset ovat euroalueella olleet korostuneemmat kuin aiemmissa rahoitusjärjestelmäkriiseissä.”
Kansainvälisen vertailun perusteella euroalueen toipumisen aste on suhteellisen alhainen verrattuna aiempiin elpymisiin, ja lisäksi euroalue toipuu epätasaisesti. EKP toteaa, että esimerkiksi Ruotsi toipui vuoden 1991 kriisistä lähes sataprosenttisesti viidessä vuodessa.
EKP huomauttaa, että tapa, jolla tätä viimeisintä järjestelmäkriisiä on hoidettu, saattaa toimia rahoituslaitoksille lisäkannustimena riskinottoon ja/tai saattaa innostaa rahoituslaitoksia viivyttämään taseidensa saattamista tasapainoon. ”Kaupan päälle hallitusten antamat takeet eivät kenties ole täysin uskottavia, eritoten jos niitä on paljon ja niiden koko suuri, jolloin valtion taloudellinen liikkumavara on rajoitettu ja jolloin valtiot eivät kykene vastaamaan takauksistaan, mikäli takausvastuut realisoituvat” ja rahoituslaitokset tarvitsevat uuden kierroksen pankkitukea. Tämä kuvaa useimpien euroa käyttävien maiden uskottavuutta.
Kriisin ratkaisemiseksi perustettujen varainhoitovälineiden/roskapankkien EKP näkee muodostavan riskitekijän. Mikäli varainhoitovälineet/roskapankit luokitellaan kuuluviksi julkishallintosektoriin, kaikki niiden vastuut ovat osa julkista velkaa.
Lähde
ECB, Economic Bulletin 6/2015: The fiscal impact of financial sector support during the crisis. http://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/eb201506_article02.en.pdf?fadae43a45a35a30cd17d3213277042d
Kommentti. Kuusikymmentä (6o) kriisiä! Maallikko ajattelee kriisien määrän kertovan siitä, että järjestelmä ei toimi; valtavirtaekonomisti puolestaan ei toimivuutta epäile, eikä poliitikko päättele (edes) niin pitkälle. Eikä pankkiiri. EKP aloitti mittavat tukiostot (epäsuoran pankkituen) maaliskuussa. EKP ostaa valtionlainoja velkakirjamarkkinoilta 40–45 miljardilla eurolla per kuukausi. Tämä tarkoittaa sitä, että EKP ei osta velkakirjoja suoraan valtioilta — EKP:lla ja muilla euroalueen keskuspankeilla on kielto rahoittaa suoraan valtioita — vaan liikepankeilta ja velkakirjamarkkinoille sijoittajilta. Tukiostoihin käytettyjen rahojen toivotaan lähtevän kiertoon mm. reaalitalouteen. EKP:n oman tilastoinnin perusteella tavoite ei puolen vuoden rahan lappaamisen jälkeen ole yhtään lähempänä.
Edellinen suuri finanssikupla syntyi kun Yhdysvaltain (yksityisten rahoituslaitosten omistama keskuspankki) FED alensi ohjauskorot nollan tienoille, ja halpaa lainarahaa virtasi markkinoille pörssipelurien pelimerkeiksi. Arvopaperien hinnoilla ei ollut enää mitään tekemistä reaalitalouden kanssa. |
”Persuministeri lipsautti: hallitus ei usko palkka- ja lomaleikkausten tehoon” http://seura.fi/isanpikajuna/2015/09/12/persuministeri-lipsautti-hallitus-ei-usko-palkka-ja-lomaleikkausten-tehoon/?shared=4886-d2bdcbcc-999
Ei noiden tehoon usko varmaan moni muukaan. Referenssiä löytyy Irlannista, Kreikasta, Portug…jnejne… Ideologinen valinta, muuta ei nyt halutakaan. Muun muassa veronkierron torjunta ei näytä olevan kenenkään agendalla.
Pari juttua jotka ovat jääneet mieleen. Pääministerimme sanoi, ei ole pohjatonta rahasäkkiä mistä ammentaa. EKP ammentaa nyt (muistaakseni) 60 miljardia kuukaudessa, ostaa niillä valtioiden velkakirjoja sijoittajilta ja ”toivoo” että sijoittajat sijoittaisivat reaalitalouteen ja näin saataisiin ”kasvua”. Valtioiden suora rahoittaminen on EKP’lta kielletty. Käsittämätön kuvio sinänsä. Ongelmien suurin aiheuttaja. Ja saahan sitä aina toivoa kaikenlaista.
Mistä säkistä EKP ”ammentaa”? Koska rahat ovat nykyisin pelkkiä bittejä, pääministerimme voisi bittimiehenä asiaa hieman selvittää.
Valtiovarainministerimme sanoi televisiossa uskovansa ”sosiaaliseen markkinatalouteen”. Tuo taitaa pitää paikkansa. ”Markkinatalouden” tappioita on sosialisoitu veronmaksajille jo ainakin vuodesta 1991. Hän oli silloin tullut vasta aikuisikään ja saanut äänestää. Muuta markkinataloutta hän ei ole koko aikuisikänään koskaan nähnytkään. Siitä on tullut oikein uskon asia. Samoin on varmaankin kaikkien häntä äänestäneen laita.
Pääministeri oli oikeassa siinä, että SUOMELLA ei ole nyt pohjatonta rahasäkkiä. Olisi kyllä, mikäli pääministeri ja hallitus uskaltaisivat perustaa oman rahan jota itse laskisivat liikenteeseen. Vaan kun eivät uskalla. Meidän pitää rahamme pankkireilta lainaaman, ja heillä on pohjaton rahasäkki. Samoin kuin keskuspankeillakin. Kun rahaa voi luoda tyhjästä, voi velkakirjoja ostaa vaikka maailman tappiin. Tyhjästä luodulla rahalla ne ostetaan. Näitä asioita pääministeri tuskin edes käsittää.
Sentään hyvä asia, että EKP nyt ostaa velkakirjoja (eli siis setelirahoitus)! Talousjärjestelmämme on seinähullu, mutta tässä järjestelmässä tuo on tarpeellinen liike. Kituuttaminen rahan puutteessa ja velkaisena on pahinta! Tätähän se Paul Craig Roberts ehdotti jo kauan sitten: ”tehkää kuten me Amerikassa nämä ongelmat ratkaisemme: painakaa lisää rahaa!” (Lainaus ei ole sanatarkka, mutta sen sisältö on oikea).
Tarvitsemme oman Quantitative Easing -ohjelmamme, eli lisää rahaa talouteen. Eurooppa ei ole luonut sitä lähellekkään samoissa mittasuhteissa, kuin mitä Yhdysvallat teki, luodessaan 4,5 tuhatta miljardia dollaria lisää rahaa talouteen, FED:in ostaessa velkoja pois pankeilta. Kyllä se piristää taloutta! Ja nyt EKP:kin on siis myöntänyt, että rahaa pitää talouteen saada vaikka ”helikoptereista pudottelisi kaduille” kuten FED:in puheenjohtaja ”Helicopter Ben” Bernanke sanaili. Euroopan pankkejahan on kiusannut pitkään se ongelma, että vaikka lainakorot ovat nollissa, asiakkaita ei saada lainatiskille. Ja se tietää ettei saada rahaa talouteen, eli matalasuhdannetta.
Joo, onhan noista kirjoitettu vuosikaudet. Kukaan ei vaan asialle korvia lotkauta, päättävissä asemissa olevat semminkään. EKP ei saa rahoittaa valtioita vaikka on ”meidän pankki”. Vain yksityinen liikepankki saa. Kun valtio ei pysty maksamaan, ostaa EKP pankilta (tai sijoittajalta) velkakirjan pois korkoineen. Tämä kiertotie on keksitty siksi, että vain yksityiset liikepankit osaavat jne… Eräänlainen rahastusautomaatti, ikiliikkuja. Miksi ei leikata välistävetäjä pois julkisen sektorin rahoituksesta. Cut the middleman, sano ameriikkalainenkin. Silloin pankit voisivat keskittyä siihen minkä osaavat, kasinotalouteen, pörssipeleihin, innovatiivisiin rahoitusinstrumentteihin. Pidettäisiin reaalitalous erillään eikä valtio sekaantuisi pankkien bisneksiin millään tavalla. Loppuisi pankkien miljardituet veronmaksajilta. Kyllä oman onnensa sepät pärjäävät missä vaan. Tämä EKP’n QE tulee reaalitalouteen vain jos ”sijoittajat” niin haluavat. Itse veikkaan että ei tule.
Liikepankkirahassa on muitakin varjopuolia. Yksi niistä, nousukaudella ”pumpataan” rahaa ”markkinoille” nopeiden voittojen toivossa ja aiheutetaan talouteen ”kuplia” jotka puhkeavat hintojen noustessa älyttömiksi. Sitten tulee lama, joita näyttää tulevan kiihtyvällä tahdilla. Lamassa raha onkin sitten tiukemmassa. Lama syvenee. Siksi valtion on mentävä tiskille. Julkisuudessa puhellaan vain asuntolainojen koroista, onhan pankkien luotonannosta yli puolet vakuudellisia asuntolainoja. Noissa lainoissa on taas se huono puoli, että rahat niihin on kaavittava reaalitaloudesta. Pitäisi siis olla ”työpaikkoja”, mieluummin sellaisia joista maksetaan palkkaa. PK-yrittäjät niitä kuulemma tekisivät, mutta puhelevat lainojen olevan tiukassa, lamassa varsinkin. Kertovat vaadittavan jopa tuplavakuuksia ja huippukorkoja, Ovat kuulemma nuo yritystoimiin annettavat lainat niin riskipitoisia.
Näin. Raha on aina velkaa sille jolla on oikeus rahaa luoda. Työlläkin voi elantonsa tienata, mutta rahan luoja määrää talouden vauhdin ja suunnan. Se rahasta. Jos on halua oppia lisää, tietoa löytyy muun muassa Talousdemokratia piste fi sivuilta, kuin myös ehdotuksia korjauksiin. Mutta varoitus, tieto lisää tuskaa.
Justiinsa kun olin päättänyt, että en viitsi enää telkkaria katella, niin TV1 lähetti uusintana dokkarin ”Talouden madonluvut”. Löytyy vielä areenasta jos jäi näkemättä. Kannattaa katella. Se kertoo kaiken tästä uusklassisesta taloudenpidosta johon meidänkin hallitus ja eduskunta ovat niin vahvasti sitoutuneet. Siis kaikki ”suuret puolueet”. Laitan vielä linkin.
http://areena.yle.fi/1-1594821