VENÄJÄ ALOITTI keskiviikkona 30.9.2015 ilmaiskut Syyriassa. Venäjän valtionjohto on sotaa edeltävänä aikana virallisesti ja toistuvasti ilmoittanut tukevansa Syyrian hallitusta romahdukselta ja tukevansa Syyriaa sodassa terrorismia vastaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi suorasanaisesti YK:n yleiskokouksen puheessaan 28.9.2015, että Syyriassa ei ole ”maltillista” oppositiota ja keskushallinnon romahtaminen johtaisi mittaamattomaan kaaokseen ja pakolaiskriisin pahenemiseen. Esimerkkinä tästä hän muistutti Libyan ja Irakin keskushallintojen romahtamisesta ja niistä seuranneesta terrorismista ja sekasorrosta.
”Meidän mielestämme on suuri virhe olla tekemättä yhteistyötä Syyrian hallituksen ja sen asevoimien kanssa, jotka ovat urheasti taistelemassa terrorismia vastaan.”
Kuitenkin Venäjän toimet ovat ”yllättäneet” Naton etupiirin sisällä toimivat poliitikot, ajatushautomot ja näitä myötäilevän valtamedian. Länsimaiset poliitikot antoivat vuorotellen lausuntoja, joissa he epäilivät Venäjän aikomuksia. Kenties Venäjä ei ole pelkästään sotimassa Isistä vastaan, vaan tukemassa Syyrian hallitusta? Ilmeisesti diplomaatit ja toimittajat torkkuivat läpi Putinin puheen.
Horjuttavaa toimintaa kansainvälisen lain näkökulmasta
Venäjän toimia on luonnehdittu horjuttaviksi. Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carter ilmaisi, että ”Venäjän toiminta on kuin bensan kaatamista liekkeihin”. Yhdysvaltalainen The Wall Street Journal -lehti paljasti maan hallinnon huolen taustat: Venäjä on iskenyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tukemia joukkoja vastaan.1
The Washington Post -lehden mukaan CIA on kouluttanut ja aseistanut noin 10 000 taistelijaa Syyrian sotanäyttämölle.2 Yhdysvaltalainen kenraali puolestaan tunnusti maan senaatin kuulustelussa, että Pentagonin 500 miljoonan dollarin suuruinen ”maltillisten” kapinallisten koulutusohjelma on tuottanut vain ”neljä tai viisi” taistelijaa. Loput ovat kadonneet jäljettömiin, luovuttaneet aseensa al-Nusralle (al-Qaidan Syyrian haara) tai pahimmassa tapauksessa liittyneet siihen. Näitä toimenpiteitä ei kuitenkaan nähdä horjuttavina.
Kansainvälisen lain mukaan on laitonta aseistaa ei-valtiollisia toimijoita, jotka taistelevat suvereenia valtiota vastaan. Kansainvälinen asevientisopimus on hyvin yksiselitteinen.3 YK:n peruskirjan 2 artiklan 4 pykälä kieltää aseviennin, joka horjuttaa suvereenin valtion poliittista itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuuta. YK:n peruskirjan 2 artiklan 7 pykälä puolestaan määrittää, että aseviennissä tulee noudattaa puuttumattomuutta toisen valtion sisäisiin asioihin. Syyrian kapinallisten aseistaminen — saati sotilaallinen kouluttaminen naapurimaissa — on laitonta.

Kuvassa näkyy Yhdysvaltain silloinen presidentti Ronald Reagan ja Valkoisessa talossa vierailevat afganistanilaiset kapinalliset vuonna 1983. Kapinalliset voittivat sodan, ja keskushallinnon sorruttua Taliban-liike nousi valtaan.
Kansainvälisen lain näkökulmasta myös Yhdysvaltain liittouman ilmaiskut Syyriassa ovat laittomia. Liittouma suorittaa niitä ilman Syyrian valtion lupaa tai YK:n mandaattia. Venäjän iskut ovat laillisia, koska sillä on Syyrian lupa auttaa maata taistelussa terrorismia vastaan.
Jos kansainvälisen lain mukainen toiminta tulkitaan horjuttavaksi ja laiton toiminta ei, herää kysymys: Mihin kansainvälistä lakia tarvitaan, jos kerran viidakon laki kelpaa?
Venäjä murhaa lapsia
Venäjän iskujen kerrotaan kohdistuneen kaikkeen paitsi Isikseen. Ison-Britannian valtiollinen BBC kirjoitti nettisivuillaan seuraavasti:
”Syyrian oppositioaktivistit sanoivat, että Venäjän sotakoneet iskivät Zafaranehin, Rastanin sekä Talbisehin kaupunkeihin surmaten 36 ihmistä, mukaan lukien lapsia.
Mikään iskujen kohteeksi joutuneista alueista ei ollut Isiksen hallitsema, aktivistit kertoivat.”4
BBC ei ollut poikkeus. Kaupallinen ja valtiollinen valtamedia Helsingistä Lontooseen ja yli Atlantin oli täynnä vastaavia väitöksiä: Venäjän ilmaiskut kohdistuivat alueille, joilla ei ole terroristeja.
Vain viikkoa ennen Venäjän aloittamia iskuja ranskalainen uutistoimisto AFP kirjoitti eräässä uutisessaan seuraavasti:
”Isis teloitti yhdeksän miestä ja pojan syytettyään heitä homoseksuaalisuudesta Keski- ja Pohjois-Syyriassa maanantaina. […] (Isis) teloitti ampumalla seitsemän miestä Rastanin kaupungissa Homsin maakunassa Keski-Syyriassa.”5
Kenties Isiksen jäsenet ovat viikon mittaan muuttuneet poikia teloittavista terroristeista maltillisiksi demokratiaa ja ihmisoikeuksia kannattaviksi naisiksi ja lapsiksi.
On ollut koskettavaa nähdä, miten toimittajat ovat suhtautuneet kriittisesti Venäjän iskuihin ja olleet huolissaan mahdollisista siviiliuhreista. Missä kaikki nämä toimittajat olivat huolineen, kun Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti iskut Syyriassa? Tosiasia on, että Venäjän ja Syyrian suorittamien pommitusten lisäksi myös Yhdysvaltain suorittamissa pommituksissa kuolee viattomia sivullisia.6
Järjestelmällistä propagandaa
Yhdysvaltain ja Ison-Britannian rahoituksella perustettu The White Helmets -nimellä tunnettu järjestö julkaisi Twitter-tilillään 30.9.2015 kuvan koskien aiemmin mainittua iskua jossa väitetysti kuoli 36 siviiliä. Täysin identtinen kuva on kuitenkin alun perin julkaistu toisella Twitter-tilillä 25.9.2015. Joko venäläiset ovat keksineet ajassa matkustavia pommeja tai toimittajilla ei ole aikaa tarkistaa väitösten todenmukaisuutta, kunhan kyseessä on väitöksiä jotka asettavat Venäjän tai Syyrian hallitukset huonoon valoon.
Tämänkaltainen toiminta on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus Syyrian sodan aikana. Esimerkiksi Fairness and Accuracy In Reporting -järjestön Adam Johnson toi esiin toukokuussa 2015 muutaman tapauksen, jossa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja sen johtaja Kenneth Roth joko tahallisesti tai subjektiivisen suhtautumisensa vuoksi väärensivät faktoja Syyrian sodasta. Roth oli julkaissut omalla Twitter-tilillään kuvan raunioituneesta kaupungista ja antoi ymmärtää, että kuvassa näkyvät Syyrian tynnyripommien tuhon jäljet Aleppossa. Kyseinen video oli kylläkin Gazan kaistaleelta. Toisessa tapauksessa HRW:n tili julkaisi kuvan raunioista ja väitti niiden olevan Syyrian ilmavoimien tynnyripommien aiheuttamaa, vaikka kuvassa näkyi Yhdysvaltain johtaman liittouman aiheuttamaa tuhoa Kobanen kaupungissa.7
Amerikkalaisen Counterpunch-verkkojulkaisun toimittaja Rick Sterling on dokumentoinut yksityiskohtaisesti ja laajasti Amnesty Internationalin, HRW:n, Avaazin sekä muiden järjestöjen ja valtamedian yhteistyön, jonka ilmeisenä tavoitteena on järjestelmällisesti tehdä uutisia ja raportteja vääristeltyjen faktojen perusteella pyrkimyksenä asettaa Syyrian hallitus kielteiseen valoon ja luoda hyväksynnän ilmapiiriä sotilaalliselle interventiolle maan hallituksen vaihtamiseksi. Sterling on käsitellyt arkoja aiheita, kuten kloorikaasu-iskujen selkeästi puolueellista tarkastelua8 sekä eri järjestöjen ja mediatalojen tilanteiden suoranaista lavastamista yhteistyössä Syyriassa toimivien kapinallisten ja aktivistien kanssa Syyrian hallituksen mustamaalaamiseksi.9 Samoja menetelmiä sovelletaan ilmeisesti nyt myös Venäjän kohdalla.
Venäjän oikea aikomus ei ole taistelu Isistä vastaan
McClatchy DC:n eli McClatchy-sanomalehtiketjun Washingtonin toimituksen artikkelissa helmikuulta 2015 kerrottiin, että Syyrian kapinallisten aseistamisen suurimpiin kannattajiin kuulunut Robert Ford, joka toimi Yhdysvaltain suurlähettiläänä Syyriassa konfliktia edeltävänä aikana, kuvaili kuinka Syyriassa ei enää ole vakavasti otettavaa ”maltillista” aseellista oppositiota. Fordin mukaan niin sanotut maltilliset tekevät avoimesti yhteistyötä al-Nusran kanssa. Hän kyseenalaisti Pentagonin suunitelman kouluttaa ja aseistaa 5000 taistelijaa vuodessa. Nyt tämä suunnitelma onkin paljastunut flopiksi. Ford ehdotti, että on vakavasti harkittava Syyrian miehittämistä.10
Pitkin Syyrian sotaa vaikutusvaltaiset länsimaiset ajatushautomot ovat tuottaneet kuin liukuhihnalta tutkimuksia ja selontekoja, joissa laaditaan suunnitelmia niin sanottujen turvavyöhykkeiden ja lentokieltoalueiden luomiseksi Syyriaan. Syyrian hallituksen vastaiseen sotaan sekaantuneet valtionpäämiehet ympäri maailmaa ovat kilpailleet siitä, kuka äänekkäimmin vaatii kyseisten ”humanitääristen sotatoimien” toimeenpanoa. Ihmisoikeusjärjestöt ja valtamedia ovat tanssineet tämän pillin tahtiin jo vuosien ajan.
Ei ole mitään ”humanitäärisiä sotatoimia”. On vain sotatoimia.
Kun Yhdysvaltain johtajat epäilevät, että Venäjän tavoite Syyrian sodassa ei ole ainoastaan Isiksen kukistaminen, ovat he täysin oikeassa. Venäjän aikomus on estää Syyrian keskushallinnon romahtaminen, kuten on toistuvasti ilmoitettu. Tähän sisältyy taistelu Isistä vastaan. Isiksen kukistaminen ei kuitenkaan onnistu ilman järjestön huoltoreittien sulkemista Naton maaperällä. Isiksen kukistamiseksi tarvitaan poliittista suunnanmuuttoa. Vasta sitten kun Syyrian hallituksenvaihtoa tavoittelevat valtiot luopuvat ajatuksesta, että Isis on väline Syyrian eristämiseksi, avautuu todellinen mahdollisuus järjestön tuhoamiselle, ja rauha voi saapua Syyriaan.
Käytännössä Venäjä on interventiollaan estänyt Yhdysvaltain ja sen liittolaisten mahdollisuuden eskaloida Syyrian sotaa laittomilla sotatoimilla, joita ilman YK:n mandaattia perustetut lentokieltoalueet ja turvavyöhykkeet edustaisivat.
Yhdysvaltain liittouman pitkäaikaiset vallanvaihtosuunitelmat Syyriassa ovat nyt jäissä — ainakin toistaiseksi.
Lähteet
- Nissenbaum, D. & Entous, A. & Hodge, N. & Dagher, S. | The Wall Street Journal (30.9.2015). Russian Airstrike in Syria Targeted CIA-Backed Rebels, U.S. Officials Say. E-lähde
- Miller, G. & DeYoung, K. | The Washington Post (12.6.2015). Secret CIA effort in Syria faces large funding cut. E-lähde
- YK | The Arms Trade Treaty. Sivu 2. E-lähde
- BBC (30.9.2015). Syria crisis: Russian air strikes against Assad enemies. E-lähde
- AFP (21.9.2015). IS executes 10 people accused of being gay in Syria: monitor. E-lähde
- Ackerman, S. | The Guardian (24.11.2014). 41 men targeted but 1,147 people killed: US drone strikes – the facts on the ground. E-lähde
- Johnson, A. | Twitter (8.5.2015). E-lähde
- Sterling, R. | Counterpunch (3.4.2015). About Those Chlorine Gas Attacks in Syria. E-lähde
- Sterling, R. | Counterpunch (20.4.2015). Biased Reporting on Syria in the Service of War. E-lähde
- Anna, H. | McClatchy Washington Bureau (18.2.2015). Once a top booster, ex-U.S. envoy no longer backs arming Syrian rebels. E-lähde
Ertinomainen kirjoitus jälleen Hosseinilta, kiitos siitä!
Kansainvälisen lain ja oikeuden läntiset kohkaajat edustavat voimakasta kaksoisstandardiajattelua; USA:n toimet ovat lähtökohtaisesti kansainvälisen lain mukaisia, kun taas Venäjän toimet ovat sen vastaisia. Todellisuudessa asia on useimmiten juuri päinvastoin.
Kopioitakoon tähän YK:n peruskirjan artikla 51, joka antaa suvereenin valtion Syyrian lailliselle valitojohdolle legitiimin oikeuden kutsua haluamansa valtiot apuun jouduttuaan hyökkäyksen kohteeksi:
”51. artikla
Jos jokin Yhdistyneiden kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja palauttamiseksi.”
Mitä selkeämmiksi ovat käyneet kytkökset USA:n ja Syyriassa taistelevien terroristien välillä, sitä selkeämmäksi on muodostunut kuva siitä, että USA liittolaisineen on tämän hyökkäyksen takana, ja sota on luonteeltaa proxy- eli sijaissotaa, jota käyvät palkatut, koulutetut ja aseistetut taistelijat.
Luontevaa nyt tapahtuneen kehityksen jatkolle olisi, että em. artiklan mukaisesti Venäjä esittäisi YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselman, joka vahvistaisi Venäjän toimien lainmukaisuuden ja velvottaisi muutkin YK:n jäsenvaltiot toimimaan suvereenia Syyrian valtiota vastaan taistelevien terroristien eliminoimiseksi.
Kohtalaisen tuore Kansainvälinen asekauppasopimuskin olisi syytä ottaa tosissaan. Suomen valtiokin rikkoi tätä ratifioimaansa sopimusta antaessaan maastavientiluvan asejärjestelmiä tehostavien huippumodernien 2000 laseretäisyysmittarin viennille sisällissotaa käyvään Ukrainaan.
Hyvä artikkeli.
On edelleen varsin epäselvää, mitä Venäjän interventiosta seuraa.
Syyrian sotaa tarkkailleille on ollut jokseenkin selvää, että Yhdysvaltain ja koko NATOn hyökkäys Syyriaan on johtamassa yhä suurempaa ja suurempaan katastrofiin.
Ja alunperin oli nähtävissä, että Yhdysvaltain mainostama politiikka avustaa vain ’jossakin mielessä maltillisia’ kapinallisia oli pelkkää silmänlumetta. Syyriassa Yhdysvallat on selvästikin tukenut kaikkia Syyrian hallintoa vastustavia tahoja, ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Yhdysvalloilla ei ole ollut mitään tarkoitustakaan taistella isisiä vastaan, vaan päinvastoin Yhdysvallat on osaltaan ollut suorastaan mahdollistamassa isisin syntymistä ja vahvistumista. Tarkoituksena ollut nähtävästi saada isisistä syy hyökätä entistä voimakkaammin Syyriaan ja käytännössä Syyrian hallintoa vastaan.
Venäjän sotatoimet Syyriassa uhkaavat romuttaa Yhdysvaltain aikeet vaihtaa Syyrian hallinto, ja on odotettavissa, että Yhdysvallat ryhtyy jonkinlaisiin konkreetteihinkin vastatoimiin jo nähdyn propagandasodan lisäksi. Mitä nämä toimet tulevat olemaan, on toistaiseksi epäselvää.
Nyt on käsillä ja edessämme erittäin suuri mahdollisuus maailmanpalolle,enteet ainakin ovat ilmeiset. Olen keskiviikkoisen dokventures dokumentin jälkeen alkanut seurata Martin Amstrogia ja miehen sykliteoria vaikutaa historiallisesti uskottavalta, se on sukua Kondradjevin aalloille. Elokuvassa Amsrong ilmaisi syvän huolensa maailman valtioiden ja niiden kansalaisten velkaantumisesta. Yhdysvaltain liittovaltio kohtaa velkakattonsa taas ensikuussa. Maailmanhistorian useimpiin levottomiin aikakausiin on kuulunut eliitin ylivarojen eläminen ja vastuuttomuus yhteisestähyvästä. Sodat ja niiden aiheuttamat hyödykepulat ovat saaneet inflaation liikkeelle, jolloin suuretkin velkataakat sulavat. Lähi-idän sekamelskan aiheuttama pakolais-vaellus on puolestaan esimerkiksi meidät suomalaiset jakanut kahteen toiseleen suorastaan vihamieliseen leiriin, sama kehityys on tapahtunut jo aikaisemmin yhdysvalloissa, tosin osittain erisyistä, vaikka maahanmuutto nostaa sielläkin joidenkin verenpainetta. Puheenvuoro, minkä tasavallan presidentti käytti illalla ,muistuttaen tunteiden hallinnan tärkeydestä,viimeaikaisten tapahtumien valossa, hän tosin olisi voinut käytää samantapaisen puheenvuoron jo viime kesänä, kun venäjäpelko hysteria oli voimakkaimmmilan.
Samassa dokumentissa muuten esitetiin melkoisen uskottava kaava Venäjän päätymisestä Puutinin valtakauteen. Libanonilais syntyisen Edmond Safan johdolla amerikkalais kansainvälinen pankiiri ryhmä ,republico pankin kautta yritti vuosien97-98 aikana saada haltuunsa Venäjän raakaaine varat ja teollisuuden, juonessa oli venäläisenä linkkinä Boris Beresvsky, josta oli tarkoitus tehdä maan johtaja. Boris Jeltsinille ryhmä viritti ansan, kun ensin opastivat harhauttamaan IMFää ja kätkemään 50 miljardia dollaria valtionvaroja, että pääsisivät pyyytämään samalta taholta seitsemän miljardin luottoa, tällä kertaa käytetiin bank of americaa varojensiirossa, tälläkertaa sveitsiläisen psnkin tilille ja saatiin näyttämäään siltä kuin Jeltsinin klaani olisi kähveltänyt varat. Seuraavaksi päästiinkin painostamaan jeltsiniä eroamaan ,uhkaamalla paljastaa petos. Syystä tai toisesta Beresovski ei pyrkinytkään pressan paikalle, vaan , kuten hän myöhemmin katui nosti kuvittelemansa marrionetin,eli Putinin presidentiksi, puolivuotta myöhemmin Beresovski muutti Londongradiin, ja totesi tehneensä virheen. Kannataa katsoa dokumentti areenasta.
Jälkiliukkailla, kuten Riku Rantala sanoo tuli esile pari mielenkiintoista teemaa. Ensiksikin Tere Waden oli mukana kertomassa vaihtoehtoväen uudesta taiteellis taloudellisesta brojektista, eli parasiitti osuuskunnasta, johon pääsee mukan kuudenkympin osuusmaksulla. Toiminta ideana seurata maailman pörssien menestyvimpiä toimioita, ja ikäänkuin kyytipokana päästä osille mahdollisista tuotoista, ja käytää ne Robin Hood hegessä, taidan itsekkin hypätä jalaksille. Toinen varsin huolestuttava tieto oli Mika Panzarin toteamus korkeimman kaupallisen koulutuksen puutteista, kun taloushistoriaa ei enää ole opetettu uusille bisnesmiehille, kun kahdeksankymmenluvulla se poistetiin tarpeettomana, ei ihme että talouspäättäjät ei osaa lukea ajanmerkkejä, kun historia on yleisen ymmärryksen saavuttamattomissa.
Pauli ei kannata!
Tyypilinen tavallisten ihmisten höynäyttämiseen tarkoitettu kusetus!
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1378456093194
Alla oleva kertoo kaiken oleellisen minulle
”Päämääränä oli tuottaa rahaa tarvitseville, jotta nämä voisivat vapautua palkkatyöstä. Robin Hood kertoi hyödyntävänsä toiminnassaan Virkin koodaamaa tietojärjestelmää, joka oli testattu ja toimiva kahdeksan vuoden tuotekehittelyn tulos. Jäsenten osuuskuntaan sijoittamat varat sijoitettaisiin pörssiin, ja tehokas tietojärjestelmä hoitaisi loput.
Järki hoi ÄLÄ JÄTÄ????
Siis kuka tuolla tienaa ja mitä??
Saman tyyppiseen kusetukseen minua yritettiin saada puoliväkisin mukaan viime kesänä!
Onneksi en lähtenyt!
Vielä lisää….
Mielestäni tuon dokkarin jälkilöylyihin oli valittu täysin väärät ihmiset!!!!
Wadenin tekemisiä, netinkautta seuraneena olen vakuutunut tämän ihmisyyden ymmärtämisen eri puolista, lisäksi osuuskunta muoto antaa edellytykset edes jonkinasteisen talousdemokratian harjoittamiselle. Wadenin eräs keskeinen elämäntyö ja osaamisalue on Martin Haideggerin filosofian tutkimus sekä omaan aikaamme soveltaminen. Haideggerin filosofia ja ihmiskäsitys on Venäjällä tällä hetkellä valtavirtaa.
Tämä on hyvä Hossein, Kiitos!
Pauli katsoin saman dokun ja oli mielenkiintoinen.
Dokumentti elokuvassa paljustui myös härskillä tavalla Jenkkien oikeusjärjestelmän mädännäisyys!
Haluaisin meidän jokaisen kiinnittävän huomion erääseen hyvinkin ajankohtaiseen asiaan.
Meneillään oleva valtava ”pakolaistulva” ei johdu Lähi-idässä nyt käytävistä sotatoimista vaan on täysin ”ylhäältä” johdettu ja suunniteltu!
Kun Irakissa, Afganistanissa ja Libyassa oli Lännen masinoima ryöstösota ei mistään laajamittaisesta pakolaistulvasta ollut tietoakaan!
Miksi juuri nyt 2015???
Siksi koska kyseinen liikehdintä on ennalta suunniteltu ja NWO-hanketta aggressiiviseti eteenpäin ajaman eliitin suunnittelema.
Tosiasiassa nämä ”pakolaiset” ovat vain eliitin pelinapppuloita jotka tietämättään toteuttavat heidän kieroa ja meidän kaikkien kannalta vaarallista suunnitelmaa!
Tämä lyhyt video on edelleen ajankohtainen ja paljastaa ilmiön todellisen luonteen:
https://www.youtube.com/watch?v=f9COUAhs8yg
Presidentti Niinistön viimeaikaiset ulostulot ovat mielestäni oksettavia ja valheellisia!!
Eliitin ja rappareihin rinnastettavan salaseuran jäsenenä hän tietää kyllä varmasti mikä on THE PLAN.
Nyt olisi korkea aika meidän jokaisen Suomalaisen HERÄTÄ ja alkaa vastustamaan meneillään olevaa kehitystä!!
Näen Venäjän viime päivien toimet voimakkaana jarruna Länsi-eliitin ajamalle suunnitelmalle.
Ja huomatkaa, mitään massiivista pakolaistulvaa ei kohdistu Venäjään.
Miksi??
Siksi koska Venäjällä ollaan täysin perillä tästä Lännen ajamasta NWO-hankkeesta ja heillä on voimakas halu suojata omaa isänmaataan kaikilta ulkoisilta vaaroilta ja petollisilta hankkeilta!
Miksi emme ottaisi Venäjästä mallia??
Diabolik, mielenkiintoiseksi noin teoreettisesti ,robin hood projekti menee, kun ja jos loisimalla pääsee vaurastumaan. Itse laken pörssi ja muun keinottelutoiminnan samaan arvoluokaan veikkauksen kanssa, se on vain yksi tapa jakaa tuotantoprsessin ylijäämä resursseja,eikä sille tulisi yhteiskunnallisessa ajattelussa antaa sille sen korkeampaa statusta. Joskus yhdeksänkymmen luvulla olin melko syvällä vakioveikaus maailmassa, tiedollisesti, jolloin onnstuin muutaman kerran saamaan keskisuuren potin, lopetin kuitenkin, kun peli oli viedä miehen ja mielen , eli toiminnasta oli tulossa addektio, rakastan näet vapautta kaikkiaen pakkomielteiden osalta. Martin Amstrogin persoonassa kiehtoi tämän luontevuus, kaiken kokemiensa menestyksen ja vastoikäymisten pyörteissä mies näytti säilyttävän tervejäkisen taavallisuden ytimen, mies oli kuin kuka tahansa meistä, kusi ei näyttänyt nouseen. Väittäisimpä ,että hänestä kuulaan vielä, eli häntä kannataa seurata,itse niin ainakin teen. Mitä dokumentin osoittamaan yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän kieroutumiin tulee,heidän ei kovinpaljon tulisi heilua maailmalla oppimestareina, minkä myös Amstrogin kohtelu osoitaa, vastaavanlainen prosessi on nyt käynnissä vaikkapa Komin tasavallan johtajistoa vastaan, mitä myös, kiitos käyttämämme alustan ansiosta kykenen seuraamaan,siinä on kyse ensiksikin populistisesta kansansuosion tavoittelusta, vallassaolevien toimesta ,sekä ehkä viellä tärkeämpää kehoitaa varovaisuuteen jaharkintaan laajan venäjänmaan itsehallinnollisilla alueilla, varsinkin julkishallinnosta vastaavien virkamiesten osalta.
Mutta Pauli pääsetkö tuollaisella ”helppoheikki-sijoituksella” todella vaurastumaan??
Jos en nyt ihan väärin muista(korjaa jos olen väärässä) niin tuon Robin Hood osuuskunnan tuloslaskelman mukaan(2013-30.6.2014) liikevaihto oli 2501746.15 mutta tilikauden voitto ainoastaan 4769.12.
Tästä syystä en pidä tuota millään muotoa hyvänä sijoituksena oli sitten tarkoitus kerätä itselle tai leikkiä modernia Robin Hoodia!
Itse asiassa tuo muistuttaa valtavasti valuutta treidausta johon minua yritettiin kusettaa viime kesänä mukaan.
Näitä samantyyppisiä äkkivaurastumissijoitus-huijareita on tänä päivänä liikkeellä valtavasti!
On Pauli mielenkiintoista että otit puheeksi vedonlyönnin.
Vakioveikkaus on mielestäni Suomessa aivan turhan suuressa arvossa.
Voittomahdollisuus yhdellä rivillä on muistaakseni noin 1:650.
Matemaattinen todennäköisyys voittaa täysosuma on 13 kohteen vakiossa 1:1594323.
Siis täysin sama kuin pelaisit lottoa tai kenoa!!
Suurin osa vakiota pelaavista ”lampaista” ei koskaan tajua tätä.
No tarkoittaako tämä sitä että koko vedonlyönti touhu on täyttä humpuukia?
EI TARKOITA.
Vedonlyönti on ikivanha sijoitusmuoto ja on yhä YLIVOIMAISESTI PARAS!!
Yksikään sijoitusmuoto ei pärjää vedonlyönnille.
Osakekauppa ja valuutta treidaukset ovat tavallisen kuluttajan kannalta pelkkää HELVETIN MOISTA KUSETUSTA!
Osakemarkkinoiden voi pitkällä aikavälillä odottaa tuottavan keskimäärin noin 8-9%.
Ne jotka parhaiten menestyvät tässä ovat isoja toimijoita ja aina ovat myös sisäpiiriläisiä.
Ammattimaisesti toteutetussa vedonlyönnissä ovat tuotot pitkällä aikavälillä valtavasti suuremmat(sadoista jopa tuhansiin prosentteihin) kuin tuo 8-9% olettaen tietenkin että kyseisellä pelurilla on käytössään edes yksi kivenkovien ammattilaisten käyttämä järjestelmä/systeemi.
Itse asiassa juuri tämän tyyppinen sijoitusmuoto on yksi niistä tarkoin varjelluista ja salassa pidetyistä.
Voit lukea vedonlyönti oppaita mutta tuskin kukaan paljastaa miten tämä homma hoidetaan voitollisesti ja TÄYSIN ILMAN RISKEJÄ kotiin.
Siis vedonlyönti todellakin on ammattimaisesti toteutettuna se paras sijoitusmuoto!
Mitä pakolaisvaellukseen tulee ja uuteen maailmanjärjestykseen, itse en näe maailmanjärjestys projektissa mitään salaliittolais mystistä, vaan pikemminkin kyse on ymmärrysliitto, koen näet niin että se mikä meidät maajalkaiset ,tai hieman sen yläpuolella ohuessa yläpilvessä leijuvat erotaa niistä uuttaluovista ja massoja ohjelmoivista veitikosta, ettei meillä ole ymmärrystä siitä mitä ajankohtana jossa oikeasti elämme mitä aivan oikeasti tapahtuu, vasta historiantutkimus sen tulevaisuudessa kertoo. Se mikä enimmin meitä vie kohti yhtiövaltaa, on sen kyky palkita ja sitoutaa ikäluokkansa kyvykkäimmät yksilöt, tilannetta julkisen toimijuuden ja avoimen demokratian kannalta pahentaa meidän,tavankansalaisten tarve palkita virkamiehemme ja julkiset päättäjämme meidän kannalta katsoen sopivilla palkkioilla, jolloin kyvykkäin aines väistämättä hakeutuu parempien lihapatojen ääreen. Tuloksena on konsulttien käyttö lainvalmistelussa hallitustasolla sekä kunnallississa selvitystehtävissä, siksi on avattu portit kansaiväliselle kermankuorinnalle sosiaalipalveluissa ja nyt myös pakolaisten kotouttamis palveluissa. Emigranttien aiheuttama kysynnän lisäys kasvukeskuksissa tekee paineita alueiden vuokriin sekä viiveellä myös omistusasuntoihin, lisäksi kun esimekiksi pääkaupunkiseudulla paikalliset toimijat saadaan sabotoimaan uusien asuinkohteiden kaavoitusta, mainitsemani asuntokupla vain pahenee, nyt on jo pääkaupunkiseudulla viisituhatta asunnotonta. Samoin työmarkkinoilla yrittäjien näkökulmasta työvoiiman tarjonta vahvistaa heidän asemiaan suhteessa työväkeen. Adam Smithillä olisi kyllä, muuten liberaalien ylistämällä talousteoreetikolla ratkaisu tähänkin visaiseen ogelmaan, eli maankoron verotus, eli mitä arvokaammalla alueella kiinteistö, sitä ankarammin verotettu, joloin resurssit automattisesti valuvat kohden marginaalia, mallia toteutetaan ,ellen ole väärässä Kiinassa ja Venäjällä ainakin jossain muodossa. On tietysti inhimillistä, että alousliberaalin porvariston ydin aktiivisesti unohtaa tälläiset Smitin höpinät.
Itse olen tutkinut kyseistä aihetta(NWO) jo lähes 20v.
Mitä pidemmälle olen tutkimuksissani päässyt sitä varmempi olen että se ei ole mitään foliohattu-juttuja!
YK:n agenda 21. liittyy myös hyvin läheisesti tähän suureen suunnitelmaan.
Riikka onkin tehnyt muutaman vuoden takaisen hyvän kirjoituksen aiheesta:
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21
Ovathan myös monien valtioiden päämiehet maininneet tästä ääneen myös Suomen johtavat poliitikot(lähinnä Bilderbergiläiset Niinistö, katainen ja lipponen)
Jos katsomme viime vuosina tulleita paljastuksia, vuotaneita dokumentteja koskien Maailman Pankkia ja Bilderbergiä niin tämä NWO-suunnitelma on täyttä totta ja etenee vauhdilla eteenpäin!
Samaa mieltä. Olen tutkinut asiaa yli 10v. Kummallista vain kun joku ei näe kuinka eliitti määrätietoisesti tekee töitä nwo-asian eteen vaikka voi omata hyvän koulutuksen ja tietotason. Vaikea sitä on ymmärtää.
Maailma todella halutaan puristaa pienen eliitin pelikentäksi.
Propagandasota räjähti käyntiin heti, kun Venäjä aloitti operaationsa Syyriassa. Tämä oli tietysti täysin odotettavissa, ei mitään uutta auringon alla. Myös Suomen mediat, niin YLE kuin koko valtalehdistö ottavat innolla osaa tähän “läntisen arvoyhteisön” propagandstiseen “ristiretkeen” Venäjää vastaan.
Yli-innokkailla läntisillä propagandamaakareilla tapahtuu välillä mokia, joissa he sanovat vahingossa totuuden. Tällainen moka sattui CNN:llä, toimittajan haastattelema ns. asiantuntija paljasti totuuden ISISIN ja USAn suhteista, linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=B_MrY67uRXo
Tässä tuli suora vastaus jo edellisten komentoijien pohdiskeluille USAn roolista ISISIN tukijana.
Lisää “läntisiä” Syyrian asiantuntijoita. Hossein jo mainitsi The White Helmets järjestön, joka loi kuvamanipulaatioilla propagandistisen valheuutisen pommituksissa kuolleista siviileistä. Toinen “läntinen” propagandaorganisaatio, Syrian Observatory for Human Rights järjestö, toisti tämän propagandistisen valheen ja tätä valhetta toisti kiltisti myös YLE ja iltapäivälehdet täällä meillä.
Minkälainen järjestö tämä Syrian Observatory for Human Rights oikein on? Sitä pyörittää yksin vaimonsa ja tyttärensä kanssa kotoaan, Coventryssä, Englannissa, asuva Syyrian pakolainen nimeltään Rami Abdul Rahman. Tämän järjestön nimestä, Syrian Observatory for Human Rights, (SOHR) voisi tietysti olettaa ja päätellä, että kyseessä olisi suurempikin organisaatio, mutta ei, näin ei valitettavasti ole. RT paljasti asian, linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=2Kwd-8lJUhI
Siis Rahmanin kotoaan pyörittämä propagandatehdas on YLElle ja Suomen valtamedialle luotettava lähde. Rahmid ilmeisesti näkee kotoaan Coventrystä haukan katseellaan Syyrian eri kaupunkeihin. Näin YLE, ei enää 36 vaan 40 tai 39 (lähde SOHR)
http://yle.fi/uutiset/jarjesto_venajan_ilmaiskuissa_syyriassa_kuollut_lahes_40_siviilia__joukossa_useita_lapsia/8352302
Ja näin Iltalehti:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015012319074872_ul.shtml
Lähde sama SOHR, Iltalehti kutsuu Ramidia hänen vaimoaan ja tytärtään ryhmittymäksi. :-DDD
Ja Sanomala laittaa vielä paremmaksi, raatoja on jo 48:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1431750540150.html
Uutisen lähde sama SOHR, tuo kotkankatseinen Ramid Coventrystä Englannista.
Sodassa ja pommituksissa kuolee aina siviilejä, nykysodissa valtaosa kuolleista on siviilejä. Siksi totuudenmukainen uutisointi olisi toivottavaa propagandapläjäysten sijaan.
Hei haloo voiko ja kannattaako Suomen medioita enää ottaa vakavasti?
”Hei haloo voiko ja kannattaako Suomen medioita enää ottaa vakavasti?”
Ei voi eikä kannnata. Suomen massamediassa on aivan sama vire kuin massamediassa muuallakin maailmassa: massamedia on vallanpitäjien hallinnassa. Ei välttämättä omistuksessa, mutta hallinnassa. Se Conanin video johon Vastavalkeassa oli taannoin linkki, on hyvä todiste siitä kuinka yhdeltä taholta tulee uutiset eri uutistoimistoille, jotka sitten esitää sen omanaan. Saman on saanut todeta Suomessakin, kuinka kaikki massamedia on saman agendan toistajaa. Ja kuinka vaihtoehtomediassa tarina on aivan eri!
Jos massamedia ei olisi kaikki kimpassa, osa massamediasta esittäisi samaa tarinaa kuin vaihtoehtomedia. Kun näin ei ole, asia on selvää pässinlihaa: massamedia on korruptoitu. Ehkä selvin agenda tänään on Venäjän ja Putinin mustamaalaus ja NATO-yhteistön tukeminen, kun USA:n, NATO:n ja EU:n osuus Ukrainan ja Syyrian kriisiin vaietaan ja esitetään vain hyvässä valossa.
Eikä se ole mitenkään yllättävää. Massamedian tarkoitushan on vaikuttaa massojen mielipiteisiin. Hölmö uskoo että massamedian tarkoitus olisi sivistää kansaa. Tarve medialle on nimenomaan tullut tarpeesta kertoa kansalle mielipide. Eikä se ole muuttunut mihinkään.
Pieni media saa rauhassa toistaa massamediasta poikkeavaa viestiä. Tai massamediassa voi olla silloin tällöin agendasta poikkeava uutinen. Mutta pieni ääni hukkuu suureen mölinään. Niin kauan kun 90% kansasta vain istuu ja katselee mitä sille syötetään, massamedia saa manipuloitua kansalle ihan mitä vain.
Yhdysvalloissa ollaan tänään paljon paremmassa tilanteessa kuin Suomessa: siellä vaihtoehtomediasta on kasvanut niin suurta, että se haastaa tosissaan massamediaa. Sen johdosta massamediakin joutuu julkaisemaan silloin tällöin agendastaan poikkeavia uutisia, vaikka pientä kierrettä oman agendansa ajamiseen se tietysti koittaa laittaa mukaan. Tyyliin: jos Irakista ei löytynyt massatuhoaseita, niin ainakin Saddamin kaataminen oli hyväksi. Suomessa vaihtoehtomedia on aivan olematon, ja massamedialla on siis ”totuusmonopoli” kuten Janus Putkonen sanoisi.
”Olen ollut journalisti noin 25 vuotta, ja minut on koulutettu valehtelemaan, pettämään ja olemaan kertomatta totuutta yleisölle… CIA, Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu tuki minua. Miksi? Koska olen Yhdysvaltain kannattaja.” ”Ei ole oikein mitä olen tehnyt menneisyydessä, manipuloinut ihmisiä, tehnyt propagandaa Venäjää vastaan, eikä ole oikein mitä kollegani tekevät, ja ovat tehneet menneisyydessä, koska heidät on lahjottu pettämään ihmiset ei pelkästään Saksassa vaan kaikkialla Euroopassa.”- Udo Ulfkotte, entinen Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden päätoimittaja.
”Kourallinen meitä päättää mitä iltauutisten lähetyksistä tulee, tai myöskin, mitä New York Times tai Washington Post tai Wall Street Journal julkaisevat… Todellakin vain kourallisella meistä on tämä mahtava valta… vahva editoijan valta. …Meidän täytyy päättää mitkä uutiset sadoista saatavillaolevista julkaistaan sinä päivänä. Ja ne uutiset jotka meillä on saatavana, on jo valineet miehet jotka ovat kaukana meidän hallintamme ulottumattomissa.” – Walter Cronkite, esipuheessaan Carl Jensenin kirjaan: ”Censored: The News That Didn’t Make the News-And Why” (1996)
”Onko meillä vapaa lehdistö? Tottakai on. Se on vapaa raportoimaan kaikki seksiskandaalit jotka haluaa, pörssijutut jotka uutiset pystyy käsittelemään, kaikki uudet terveysvillitykset ja kaikki viihdetähtien naimissiinmenot ja avioerot. Mutta kun mennään todella likaisiin juttuihin – tapauksiin kuten Tailwind, Lokakuun Yllätykseen, El Mozote -massamurhaan, yritysten korruptioon tai CIA:n huumekuljetuksiin – silloin alamme nähdä rajamme vapaudellemme. Tämän päivän massamediaan, valitettavasti, sellaisilla tarinoilla ei ole mitään mahdollisuuksia.” – Gary Webb, murhattu pulizer-palkittu journalisti joka mm. paljasti CIA:n huumekytköksiä.
Kun lukee Gary Webbin kuvausta, juuri tuollaistahan on Suomen luetuimpien ”uutislehtien” sisältö: viihdettä. Täysin on unohdettu median tehtävä demokratiassa: olla vallanpitäjien kriitikkona.
Pahoittelut jälleen ongelmista kommenttisi ilmestymisen kanssa, Pertti. Jos viestisi vielä jatkossa katoaa postatessa, laittaisitko heti s-postia osoitteeseen vesa.raiskila@vastavalkea.fi
Tattis! Ehdotus: ehkä kommenttiosaston alussa tai vaikka palaute-sivulla voisi olla parin sanan viesti siitä, että joskus kommentit jäävät ilmestymättä teknisistä syistä? Etteivät jää ihmettelemään tai odottelemaan.
Niinpä. Tuohan on masentava totuus mitä erityisesti valtamediaan tulee. Vapaus on kapea-alaista ja koskee vain turhanpäiväisiä asioita.
Ihmeen hyvin valtamedian asenteelliset tarinat (jopa valheet ja propaganda, siis tietoinen manipulointi) purevat ja vain harva tarkistaa niiden todenperäisyyden.
Tuo on niin totta Pertti kuin vain voi olla!!
German mass media are required to provide information in favor of the USA and EU | Eng Subs
https://www.youtube.com/watch?v=RQVRw4EPrP4&feature=youtu.be
Mielenkiintoista pohdiskelua. Erittäin mielenkiintoista.
Tietenkään tällaista ei saisi pohtia. Kuitenkin on niin, että se mitä ei saisi ottaa esille on usein lähimpänä totuutta ja se, mistä voidaan vapaasti kirjoittaa on useimminten puuta heinää.
http://magneettimedia.com/pudottiko-usan-ja-israelin-tukema-isis-venalaiskoneen-perustelut/
Joku muukin epäilee… kaikki pon mahdollista kunnes toisin todistetaan.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015110220600919_ul.shtml
Ulkomaisten palkkasotureiden keskus tuhottu Syyriassa.
http://fi.sputniknews.com/politiikka/20151102/533238/syyria-isis-iskut.html
The Suspicious Downing of Russia’s Metrojet Airbus A321-200. “The ISIS is a Creation of the CIA”
The explosion and crash of Russian Metrojet Airbus A321-200 over Egypt’s Sinai peninsula raises ominous new questions. There are going to be numerous theories bandied about in the course of another long international “investigation”, accompanied with endless political spin from all sides.
We hear numerous variations that boil down to two basic theories: catastrophic mechanical failure or bomb.
http://www.globalresearch.ca/the-suspicious-downing-of-russias-metrojet-airbus-a321-200-the-isis-is-a-creation-of-the-cia/5486670
Ei tarvitse olla ruudin keksijä huomatakseen keitä siellä ovat hyökkääjän asemissa. LänsiMafialla on miehistöä valtavine aseistuksineen jo yli (300 ) sadassa kohteessa eri puolilla maapalloa, ja kuitenkin yksittäinen Venäjän osallistuminen Syyriassa saa kaiken huomion maailman medioissa. Raukkamaista harhautusta, joka istuu kuin ”shka junttalan tuvan seinillä”.