SYYRIAN SOTA palasi uutisotsikoihin. Tällä kertaa uutisoinnin kuumensivat Venäjän 30.9. Syyriassa käynnistämät ilmapommitukset, jotka aloitettiin Syyrian hallituksen pyynnöstä. Syyrian armeija (Syrian Arab Army, SAA) suorittaa parhaillaan sotilasoperaatioita yhdessä Hizbollahin ja muiden vapaaehtoisjoukkojen kanssa Venäjän ja Syyrian ilmavoimien tukemina. Tätä kirjoitettaessa yhteisoperaatioita on menossa Homsin pohjoispuolella, Aleppon eteläpuolella, Haman maakunnan pohjoisosissa sekä Latakian ja Idlibin vuoristoalueilla. Twitter-tietojen mukaan eteneminen Aleppon eteläpuolella on ollut hyvin nopeaa viimeisten kahden päivän aikana.

Isisin (Islamic State of Iraq and Sham) ohella Venäjän pommitusten kohteena ovat lukuisat Syyrian ”kapinallisiin” kuuluvat al-Qaida-ryhmittymät, kuten Jabhat al Nusra sekä al Jabha al Islamiyya (Islamic Front, Islamilainen rintama), jotka ovat Isisn ohella varteenotettavimmat Syyrian hallitusta vastaan taistelevat ryhmittymät.

EU:n ulkoministerit ja Yhdysvallat ovat viime päiviin asti puhuneet ns. maltillisen opposition tukemisen puolesta ja tuominneet Venäjän siihen kohdistamat pommitukset. EU:n ulkoministerit tai Yhdysvallat eivät kuitenkaan mainitse, kuka tai ketkä tätä oppositiota edustavat, missä ja millä mandaatilla he toimivat ja millainen on heidän poliittinen ohjelmansa. Tietääkö kukaan, mitä tai ketä ulkoministeri Timo Soini tarkoittaa Syyrian ”maltillisella oppositiolla”?

Ruotsin ulkoasiaininstituutissa toiminut Aron Lund kirjoitti jo alkukeväästä 2013, ettei alun perin ns. maltilliseen oppositioon luokiteltua FSA:ta (Free Syrian Army, Vapaan Syyrian armeija) ole enää olemassa. Myöhemmin samana vuonna qatarilainen al Jazeera uutisoi satojen FSA-taistelijoiden liittyneen Jabhat al Nusraan eli Syyrian al-Qaidaan, joka saa rahallista ja aseellista tukea Persianlahden kuningaskunnista, kuten Saudi-Arabiasta ja Qatarista. Samaa esitti Rostam Tajrishi viimeksi toukokuussa artikkelissaan Kuinka al-Qaidasta tuli ”hyvis” Syyrian sodassa.

FSA on käytännössä kadonnut rintamalta, samoin uutisotsikoista. FSA:n on korvannut suorastaan myyttinen ”maltillinen oppositio”, eikä sillä suinkaan viitata maan parlamentissa rauhanomaisesti vaikuttavaan poliittiseen oppositioon.

Läntiset demokratiat ja Persianlahden monarkiat yhteisessä rintamassa

Johtavista länsimaista monet, kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat, ovat tuominneet Venäjän ilmaiskut ja vaatineet niiden lopettamista. Rintamaan ovat luonnollisesti liittyneet myös Persianlahden taantumuksellisista ja itsevaltaisista monarkioista Qatar ja Saudi-Arabia.

Iso-Britannian pääministeri David Cameron väitti konservatiivipuolueen vuosikokouksessa Venäjän ilmaiskujen ”kärjistävän” Syyrian konfliktia ja ”epävakauttavan” aluetta entisestään. Puolustusministeri Michael Fallonin mukaan Venäjän sotatoimet tekevät ”erittäin vakavasta Syyrian tilanteesta huomattavasti vaarallisemman”. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puolestaan väitti ilmaiskujen ajavan ”maltillisen opposition” maan alle ja siten vahvistavan Isisiä. Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen viesti oli kuta kuinkin sama kuin Obaman.

Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carter esitti Naton puolustusministerien tapaamisessa Venäjän joutuvan vielä ”maksamaan” Syyrian konfliktin ”kärjistämisestä”. Hän ennakoi, että sotatoimien seurauksena Venäjää vastaan tullaan tekemään kostoiskuja sen omalla maaperällä. Carterin mukaan ”yhteisoperaatioilla on seurauksia Venäjälle, joka syystäkin pelkää iskuja. Tulevina päivinä venäläiset tulevat kärsimään tappioita”.

Aikanaan Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut Zbigniew Brzezinski jatkoi Carterin uhmakkaalla linjalla. Financial Times -lehden artikkelissa hän kirjoitti, että Yhdysvaltain tulisi uhata Venäjää kostolla, mikäli se ei lopeta Yhdysvaltain tukemien militanttien pommittamista. Brzezinski vaatii tilanteessa maansa johdolta strategista rohkeutta, sillä panoksena on Yhdysvaltain uskottavuus koko Lähi-idässä.

Se, että Venäjä pommittaa Isisin lisäksi myös CIA:n kouluttamia militantteja, on Brzezinskin mielestä ”paras osoitus” Venäjän sotilaallisesta kyvyttömyydestä. Hän esittää, että Syyriassa eristyksissä olevat Venäjän meri- ja ilmavoimat ovat haavoittuvaisia, joten ne voisi ”riisua aseista”, mikäli ne jatkavat Yhdysvaltojen ”provosointia”.

Brzezinski näyttää siis kannattavan suoraa puuttumista Venäjän sotatoimiin, mikä kuulostaa suorastaan vaaralliselta skenaariolta.

Persianlahden monarkioista Qatar ja Saudi-Arabia liittyivät vastalauseiden rintamaan omalla tavallaan. The Guardian -lehden mukaan eräs qatarilaislähde kertoi

”Venäjän luoneen alueelle Frankensteinin hirviön, jota se ei kykene hallitsemaan”. Sama lähde jatkoi, että ”kutsu jihadiin tulee muuttamaan asioita. Jokainen tulee taistelemaan. Muslimeja on noin 1,5 miljardia. Kuvittele mitä tapahtuu, jos yksikin prosentti liittyy mukaan.”

Saudi-Arabia näyttäisi menneen raivossaan jopa Qataria pidemmälle. Kuningaskunnan 55 uskonoppinutta kehotti lausunnossaan ”todellisia muslimeja antamaan kaiken moraalisen, materiaalisen, poliittisen ja sotilaallisen tuen” taistelussa Syyrian armeijaa sekä venäläisiä ja iranilaisia joukkoja vastaan. Lausunnossa vaaditaan kaikkia sunnimuslimeja liittymään ”tsaareja” ja ”Caesareita” vastaan, jotka ovat tukeneet ”kristittyä hallintoa” [Moskovaa] ja sen alawi-kumppaneita Damaskoksessa. Venäläisiä – ”ristin fanaattista kansaa” – varoitetaan muistuttamalla, miten afganistanilaistaistelijat tuhosivat Neuvostoliiton vuonna 1989. Nyky-Venäjä tulee kokemaan saman kohtalon.

Muutama viikko sitten YK:ssa puhuessaan Saudi-Arabian suurlähettiläs Abdullah al-Muallimi vaati Venäjää lopettamaan ilmaiskut Syyriassa niistä koituneiden ”viattomien siviiliuhrien” vuoksi. Tällaisen vaatimuksen esittää siis Saudi-Arabia, joka on johtanut Jemeniin kohdistuvaa – joidenkin asiantuntijoiden mukaan täysin laitonta – pommituskampanjaa jo yli puolen vuoden ajan. YK:n mukaan Jemeniin kohdistuneissa pommituksissa on kuollut tähän mennessä lähes 2500 siviiliä, minkä vuoksi kuningaskuntaa syytetään sotarikoksista.

Saudi-Arabia onnistui kuitenkin liittolaisineen estämään YK:n riippumatonta asiantuntijaryhmää tutkimasta itseään koskevat sotarikosväitteet. Syytteet tutkii lopulta Saudi-Arabian tukema Jemenin hallitus, mikä taannee kuningaskunnalle mieleisen lopputuloksen. Mainittakoon vielä, että ainakin ensimmäiset valtamediassa esitetyt kuvat Venäjän ilmaiskujen siviiliuhreista osoittautuivat tekaistuiksi — mikä ei tietenkään tarkoita, ettei Venäjänkin sotatoimista olisi aiheutunut myös siviiliuhreja.

Onko vastalauseiden taustalla pelko geopoliittisen ja sotilaallisen ylivallan rappeutumisesta?

Yhdysvaltain johtama Isisin vastainen liittouma – Iso-Britannia mukaan lukien – on tehnyt ilmaiskuja Irakin lisäksi Syyriaan jo yli vuoden ajan ilman Syyrian hallituksen pyyntöä, YK:n turvallisuusneuvoston mandaatista puhumattakaan. Useat liittoumaan kuuluvat valtiot ovat myös aseistaneet Syyrian suvereenia valtiota vastaan taistelevia ei-hallituksellisia aseellisia ryhmittymiä, mitä on jatkunut Syyriassa jo vuosien ajan. Yhdysvaltain johtaman koalition toimet eivät ole kansainvälisten lakien mukaisia.

Piti Venäjän sotatoimista tai ei, se suorittaa niitä Syyrian legitiimin ja tunnustetun hallituksen pyynnöstä, laillisesti. Länsimaat ja niiden Persianlahden liittolaiset pitävät kansainvälisen lain mukaisia sotatoimia epävakauttavina, mutta eivät laittomia – eli niiden omia – sotatoimia. Luonnollisesti.

Venäjän hävittäjien ja taistelukoptereiden sekä tutka- ja satelliittiteknologian osoittama tehokkuus taistelukentällä yllätti tuskin ketään. Yksi asia, mikä saattoi yllättää jopa Yhdysvallat sekä sen Nato-liittolaiset, oli 26 Kalibr-risteilyohjuksen laukaisu Kaspianmereltä noin 1500 kilometrin päähän Syyriaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjä käytti taistelutehtävissä kyseistä asetta. Tiettävästi kaikki ohjukset osuivat maaleihinsa, vaikka Yhdysvallat väitti niistä neljän pudonneen Iraniin. Iran kiisti väitteen ja sanoi sen olevan lännen psykologista sodankäyntiä. Edes Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja ei pystynyt vahvistamaan väitettä. Ohjusten käytön merkitystä voi kukin miettiä piirtämällä harpilla niiden potentiaalisen kantaman Kaspian- ja Mustanmeren alueelta ja katsoa, minne ne tarvittaessa yltävät.

Sotilaskehityksessä on ehdottomasti huomioitava myös Venäjän Latakiaan luoma erittäin tehokas ja moderni A2/AD-järjestelmä (”anti-access/area denial”), joka kattaa ilmapuolustuksen sekä sähköisen häirinnän. Nato-kenraali Philip Breedlove esitti muutama viikko sitten huolensa tämän modernin teknologian siirtämisestä Syyriaan. Vastaavia järjestelmiä on otettu aiemmin käyttöön Kaliningradissa ja Mustallamerellä.

Syyrian hallituksen neuvonantajana Damaskoksessa toimiva Thierry Meyssan kertoi vastikään, että Latakian A2/AD-järjestelmä pitää Naton täysin ”sokeana” 300km säteellä alueesta, koska sähköinen häirintä koskee myös satelliitteja. Meyssanin mukaan Nato tai kukaan mukaan ei pysty tietämään, mitä alueella on tapahtunut viimeisen kolmen viikon aikana. Hän jatkaa, että Venäjän käyttämä teknologia pystyy lamaannuttamaan kaiken ulkopuolisen tutkia ja satelliitteja koskevan tietoliikenteen, mikä merkitsee myös sitä, että ulkopuoliset ilmavoimat ovat häirinnän kantama-alueella toimintakyvyttömiä.

Brzezinskiin viitaten vaikuttaa siltä, että johtavat länsimaat Persianlahden liittolaiseen ovat yksinkertaisesti huolissaan vaikutusvaltansa puolesta Lähi-idässä. Venäjän sotilasoperaatio Syyriassa on ensimmäinen maan rajojen ulkopuolella sitten Afganistanin sodan. Lisäksi Venäjän tuki Syyrian hallitukselle on paljastanut kolmen viikon aikana kaksi sotilasteknologisesti erittäin merkittävää muutosta, jotka ymmärrettävästi huolestuttavat johtavia länsimaita ja niiden Lähi-idän liittolaisia. On selvää, etteivät Venäjän sotilastoimet, uudesta teknologiasta puhumattakaan, voi olla vaikuttamatta geopoliittiseen tasapainoon koko Lähi-idässä ja ehkä muuallakin.

Lähteet

3 KOMMENTTIA

  1. Hyvä ja asiantunteva artikkeli.

    Jo alunperin oli nähtävissä, että Yhdysvaltain sotaseikkailu Syyriassa voi johtaa varsin pahaan tilanteeseen.

    Yhdysvalloilla oli sodassa ainakin kaksi selkeää tavoitetta; heikentää Hezbollahia ja saada Venäjän sotilastukikohta Syyriassa lamautettua, jossei jopa kokonaan tuhottua. Syyrian hallinto ja koko väestö joutui Yhdysvaltain kampanjan uhriksi.

    Sota on jatkunut pitkään ja koko maa on ajautunut kaaokseen, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin on käynyt Yhdysvaltain valloitussodissa.

    Yhdysvaltain puheet ’maltillisen opposition’ tukemisesta hämäsivät alunperinkään tuskin ketään. Hetihän oli näkyvissä, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset Lähi-idässä aseistivat ja rahoittivat mitä tahansa terroristijoukkoa, joka oli valmis taistelemaan Syyrian hallintoa vastaan.

    Nyt kun Venäjä on voimallisesti puuttunut tilanteeseen, Yhdysvallat ja sen liittolaiset Lähi- idässä ovat nopeasti joutumassa sodassa altavastaajiksi. Jää nähtäväksi, mitä Yhdysvallat tekee seuraavaksi.

  2. Kyllä, se on aivan älyttömän tekopyhää kun Saudi-Arabia arvostelee jotain toista siviili-uhreista. Paitsi Bahrainissa ja Jemenissä käymänsä sodat, Saudi-Arabiahan on asellisten muslimiryhmien suurin rahoittaja kaikkialla maailmassa, Länsi-Afrikasta Kiinaan asti.Ja nyt etenkin Syyriassa. Mutta samanlaisia tekopyhiä on niin vino pino, ettei viitsi alkaa luetteleen. Niitä löytyy Suomenkin hallituksesta. Kuinka mediän veteraanien lapset saattaa tukea Terijoen hallituksen kopiota, joka yrittää kaataa tällä kertaa ei Suomea, vaan Syyriaa. Käsittämättömiä limanuljaskoita, ja kädet veressä kyynärpäihin asti, näillä meidän omillakin ”saudeilla”. Oikeat saudit voi sentään väittää että heillä on Jumala puolellaan.

    Ai satelliitteja häiritään maasta? No ilmankos ovat ”Syyrian ystävät” kiehumapisteessä! Siellähän on ISIS ja al-Qaida sokkoina sitten.

    • Saudit on jenkkien pihdeissä. Joku spekuloi ja saattaa olla oikeassakin, että wtc iskujen pohjalta jenkit voivat kiristää suadeja. Jos nimittäin hallitus nyt tekisikin sellaisen vedon, että kehittäisi virallisen teorian jonka mukaan saudit olivat todellisuudessa iskujen takana niin kansa alkaisi vaatia sotaa saudeja vastaan.
      Voi olla että saudit narutettiin iskujen taakse ja nyt he ovat kiikissä.???

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here