SUOMI SUURIRUHTINASKUNTANA syntyi kansainvälisen kauppasaarron lehtolapsena, itsenäistyi suuren eurooppalaisen kauppasodan vahingonlaukauksena ja palasi juurilleen – provinssiksi — Venäjän suuren vastavallankumouksen jälkijäristyksissä.
Tähän tapaan on pelkistettävissä Suomen nykyhistorian iso kaari Pietarin perustamisesta 2010-luvun puoliväliin. Silmiinpistävää on kolmesataavuotisen kaaren käännekohtien ajankohtaisuus. Kansainväliset talouspakotteet, kauppasaarrot ja kauppasodat sekä tietysti Venäjä nousevat niissä väkevästi vaikuttavina voimina esiin.
Suomi ei liittynyt vuonna 1809 Venäjään. Maa irrotettiin vanhasta ruotsalaisesta valtioyhteydestään ja liitettiin osaksi monikansallista jättiläisimperiumia. Vaaleja ei pidetty eikä mielipiteitä kyselty, kun eurooppalainen suursota käänsi Suomen tulevan historian uusille urille.
Tämä kaikki on tuttua. Vähemmän tunnettua ja enemmän kiistanalaista on, mitä kytkös Venäjän keisarikuntaan oikeastaan merkitsi Suomelle: miten suuri Venäjä vaikutti pienen Suomen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja valtiollis-taloudelliseen kehitykseen?
Entä miten suomalaiset oikeastaan ymmärsivät uuden paikkansa ja mahdollisuutensa monikansallisessa valtiollisessa kompleksissa? Tästä avautuu yllättävän ajankohtainen tarkastelukulma 2010-luvulle: keisarillinen Venäjä ja Euroopan unioni muistuttavat häkellyttävän monessa mielessä toisiaan.
Vanhan Venäjän ja uuden unionin rinnastukseen ei kannata takertua tarpeettomasti pahastumalla.
Totta kai ero avautuu suurena pelkästään siinä, että Venäjää hallitsi yksinvaltias, kun taas Euroopan unioni on alkujaan verraten demokraattisten valtioiden vapaaehtoista yhteistyötä. Ero ei tosin ole ihan niin iso kuin mielellämme kuvittelemme. Isot valta- ja virkakoneistot pyörivät hämmentävän samantapaisin ohjauskeinoin ja mielenlaaduin, vaikka rituaalit, retoriikka, vallan lähteet ja valtiomuodot vaihtelevat.
Nykypäivästä taakse ja eteen katsottaessa kiinnostavin yhteinen piirre avautuu monikansallisten ja -kulttuuristen yhteenliittymien johtamisen ja hallitsemisen dynamiikassa.
Isot ja pienet kansakunnat, valtiot ja provinssit hakivat alati paikkaansa 1800-luvun Venäjän keisarikunnassa, vuorovaikutuksessa toisiinsa ja vallan keskukseen. Tässä suhteessa Euroopan unioni muistuttaa Venäjää ja muita 1900-luvun alun luhistuneita imperiumeja – miksei vähän Neuvostoliittoakin, jonka ylivaltaan sopeutuessaan Suomella oli etua keisarillisessa Pietarissa oppimastaan. Samoista opeista olisi ehkä iloa Brysselissäkin?
Yhteistä kaikille monikansallisille valtiokonglomeraateille ovat voimaltaan vaihtelevat yhdentymis-, yhdenmukaistumis- ja eriytymispaineet. Ne räjäyttivät Venäjän imperiumin 1917 palasiksi ja ravisuttelevat 2010-luvulla Euroopan Unionia.
VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ, sanomme. Myönnämme, että Venäjä on Suomelle tärkeämpi kuin kai mikään. Yhdet kiroavat ja toiset tunnustavat, että historiallisesti Suomi on venäläinen niin kuin ruotsalainen, saksalainen ja eurooppalainen. Ja tietysti suomalainen.
Minkä järjellä tiedämme, sen tunteella herkästi hylkäämme. Ketä Venäjä oikeasti kiinnostaa?
Venäjä voi pelottaa. Venäjää voi kauhistella. Venäjää voi demonisoida tai ihailla. Mutta emme me Venäjästä oikeasti halua tietää. Hajahavaintojen perusteella yleistäen ja itseäni tutkiskellen totean, että näin on.
Venäjään kyllä kannattaisi tutustua lähemmin. Ja yllättyä, kuinka iso osa kansainvälisistä kehitysvirroista, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, koskettelee tai vähintään väkevästi sivuaa Venäjää eri ilmenemismuodoissaan.
Yksi tapa tarkastella Venäjän vaikutusta Suomeen avautuu liiankin ajankohtaisesta talouden näkökulmasta. Näkökulma on melkein kaiken kattava, mutta ei suinkaan kaikkea selittävä. Eihän ihmisen, yhteiskunnan eikä edes talouden maailmaa voi käsittää pelkästään taloudesta käsin.
Venäjän ja Suomen vuorovaikutus synnytti talouteen, sen rakenteisiin ja toimintatapoihin runsaasti pysyvää, hyvässä, pahassa, neutraalissa tai miten vain, kantaa ottamatta.
Menestyksekkäät vientikartellimme, suurteollisuutemme ja parhaat globaalit yrityksemme ovat syntyneet keisarillisen Venäjän varassa ja vaurastuneet idänviennillä Neuvostoliittoon. Tämäkään ei ole kannanotto, vain toteamus.
NYKYAJASTA KATSOEN erityisen kiinnostavaa on syventyä 1800-lukuun, kun Suomen suuriruhtinaskunta oli osa monikansallista Venäjän imperiumia. Keisariajan Venäjästä on puhuttu suomalaisen herrasväen Eldoradona ja vähemmän pätevästi ikuisen sorron pesänä. Kaudesta on piirretty kuvaa kansallisen edistyksen ja toisaalta jälkeenjääneisyyden epookkina.
Oliko siis kyse kulta-ajasta vai orjuudesta raskaan kasakkasaappaan alla? Ehkei kummastakaan, mutta kiistatta kulttuurin ja talouden kukkein kukoistus ja modernin Suomen kestävät rakenteet synnytettiin Pietarin valoissa ja varjoissa.
Ajanjakso ensimmäisen maailmansodan syttymisestä Neuvostoliiton luhistumiseen oli Euroopassa yhtä sotaa tai siihen valmistautumista. Maailmansodat erotti vain lyhyt välirauha, joka käytettiin uusien ikäluokkien kypsyttämiseen tykinruoaksi.
Talous oli lähes yhtäjaksoisesti sotataloutta. Samat suurvallat taistelivat Euroopan ja maailman herruudesta kaiken aikaa, ensin asein ja sitten kylmän sodan vuosikymmeninä asevarustelun, aatteiden, kulttuurin ja keskeisesti talouden keinoin.
Pysyvämpää rauhantilaa Euroopassa ei ainakaan edistänyt Saksaa nöyryyttänyt rauhansopimus suurine sotakorvauksineen ensimmäisen maailmansodan päätteeksi. Sotakorvauksilla synnytettiin Saksan hyperinflaatio, eurooppalaisen talouden pitkä taantuma ja osin 1930-luvun lama ja natsien valtaannousu.
Paras vertailukohta nykyajassa lienee Kreikan polkeminen kurjuuteen yhteisen eurooppalaisen harharetken sijaiskärsijänä ja jonkinlaisena uhrilahjana korkeimmille voimille. Kollektiivisen kostoretken armottomana ylipappina puuhaa tällä kertaa tavanomaisen Ranskan sijasta Saksa, mikä tulee korostaneeksi juuri sitä, mitä historiasta yleensä opitaan. Ei mitään.
SOTATALOUS LUONNEHTII erityisen hyvin Venäjä–Suomi-suhdetta vuodesta 1914 vuoteen 1991. Pelkästään Suomen johtamisrakenteiden valtiokeskeisyys ja vallankeskitys muuttuvat tästä kulmasta tarkastellen ihmeen tajuttaviksi. Suomi yhteiskuntana, kulttuurina ja taloutena on toiminut vasta pari kolme vuosikymmentä rauhanajan asetuksilla.
Tämä iso muutos rinnastetaan yleensä Suomen eurooppalaistumiseen tai länsimaistumiseen — täysin virheellisesti. Moninkertaiset virheet eivät luonnollisesti lainkaan estä väärän kuvan, siihen perustuvan vinon diagnoosin ja kehnoon diagnoosiin perustuvan väärän politiikan vahvaa suosiota.
Brittihistorioitsija Eric Hobsbawm nimesi saman ajanjakson ”lyhyeksi 1900-luvuksi”. Maailmanjärjestys mullistui epookin kummassakin päässä Venäjän vallankumoukselliseen luhistumiseen.
”Lyhyen 1900-luvun” alkuun verrattuna uusi Eurooppa ja nykymaailma ovat käsittämättömän erilaisia. Vuoden 1914 suurvallat olivat kaikki eurooppalaisia, mutta 1990-luvulla ne olivat joko kadonneet tai kuivuneet enintään alueellisiksi mahdeiksi. Ainoa poikkeus tästä on Saksa.
Muutoksen tai rappion — kuten Hobsbawm Äärimmäisyyksien ajassaan (1999) pelkistää — ”täydellisyyttä korosti sinänsä jo pelkkä pyrkimys luoda yksi ylikansallinen ’Euroopan yhteisö’ ja kehittää sitä vastaava eurooppalainen identiteetti, joka korvaisi historiallisia kansakuntia ja valtioita kohtaan tunnetun vanhan lojaalisuuden”.
Tässä olemme nyt.
Markku Kuisma on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori. Häneltä on syyskuussa 2015 ilmestynyt teos ”Venäjä ja Suomen talous 1700–2015”.
Historiallisesti maamme on historiallisesti ajelehtinut lähes sattumanvarausesti. Anjalan liiton miehet taitavat oikeasti olla lähes ainoat, jotka edes pyrkivät kansakunnan luomiseen, ilman heidän idealismiaan olisimme ainoastaan ruotsalaisten maakunta. Kun muistaa Ruotsalaisten innon rotuteorioissa, epäilen ettei viime vuosisadan kuohuissa sellainen ,kuin suomalainen kansakunta olisi selviytynyt. On myöskin selvää ettei ilman bolsevikki kaappausta venäjällä meikäläinen porvaristo olisi kokenut tarpeelliseksi irrota sen aikaisesta unionista. Mikäli keisarinvalta Saksassa olisi kestänyt ja Venäjä kokenut vallankumouksensa, maamme olisi ollut pelkkä saksan metsäinen siirtomaa, ellei britit sitten olisi ajaneet saksalaiset pois maastamme,olihan Murmanin legioona jo valmiina siihen tarkoitukseen. Tarinaa voi jatkaa aina meidän päiviimme ,sama sattuma korjaa edeleenkin satoaan. Kansallinen perustaipmuksemme taitaa olla taipumus reaktovaan politikaan , aktiivinen ulkopolitikka Kekkosen aikana oli pieni poikkeus.
”Anjalan liiton miehet taitavat oikeasti olla lähes ainoat, jotka edes pyrkivät kansakunnan luomiseen… Kansallinen perustaipmuksemme taitaa olla taipumus reaktovaan politikaan,”
Minun tulkintani mukaan Anjalan liiton miesten (ruotsinkielistä aatelistoa) tarkoituksena oli lähinnä oman asemansa ja uransa edistäminen mahdollisessa ”itsenäisessä Suomessa”. Venäjän keisarinnan palveluksessa toiminut kenraali G.M. Spengtporten saattoi haaveilla jopa kuninkaan kruunua päähänsä (toteutui sittemmin osittain siinä, että keisari Aleksanteri I nimitti hänet Suomen ensimmäiseksi kenraalikuvernööriksi). Anjalan miesten maanpetos oli ensimmäinen siinä maanpetosten sarjassa, jonka suomalainen eliitti toteutti ennen itsenäistymistä. Seuraava maanpetos tehtiin Porvoossa vuonna 1809, jolloin Suomen säädyt sodan aikana vannoivat uskollisuuttaan vihollisen päämiehelle eli keisari Aleksanteri I:lle. Tällöinkin ”johtavien sielujen”, kuten mm. piispa Jacob Tengström, tarkoituksena oli oman aseman tai urakehityksen varmistaminen. Sitten seurasivat jääkärit, jotka ase kädessä sotivat rintamalla vihollisen riveissä pettäen näin uskollisuudenvalansa Venäjän keisarille. Tosin jääkäreistä on sanottava, etteivät he, kuten aiemmat valapatot, olleet liikkeellä oman uransa tai asemansa vuoksi, vaan enemmänkin nuoruuden idealismin innoittamina.
Ainoat, jotka pyrkivät ennen itsenäistymistä luomaan kansakuntaa olivat fennomaanit, joskin heilläkin taisi olla mielessään se, että oheistuotteena voitaisiin syrjäyttää ruotsinkieliset vallankahvasta ja itse päästä siihen kiinni. Mitä ”kansalliseen perustaipumukseen” tulee, niin mielestäni Suomen eliitin keskeisin taipumus on ollut varmistaa asemansa ja urakehityksensä hinnalla millä hyvänsä. Tämä on johtanut nöyristelyyn ja notkeaselkäisyyteen milloin mihinkin ilmansuuntaan. Kuvaavaa on P.E. Svinhufvudin tokaisu kevättalvella 1918: ”Jumalan ja Hindenburgin avulla selviämme tästä.”
On nykyisyyden ja tulevaisuuden kehityskulkujen kannalta ensiarvoista saada laaja ymmärrys kansakuntamme identiteetin lähtökohtien ja sen synnyn perustavista prosesseista. Todellakin ,mitä Markku Kuisma erään teoksensa nimessä todistaa maamme on sodasta siinnyt. Aleksanteri ensimmäinen oli ollut vastentahtoinen Napoleonin vaatimukseen irrottaa alueemme ruotsista, estääkseen britti imperiumin tervansaanti armadalleen. Tuossa vaiheessa konservatiivinen suomenruotsalainen eliitti näki mahdollisuutensa asemiensa säilyttämiseen Venäjän hovin ja imperiumin palveluksessa,,ilman noita ruotsalaismielisten pettureiksi vielä nytkin leimaamia , kuten Armfelt ja kumppanit ei sellaista suomalaista kansakuntaa olisi nyt olemassa, heidät suomalaisten kansallismielisten tulisi rehabilitoida.lAsia on ajankohtainen, nyt kun naapurimme Venäjä on saamassa itsekunnioituksensa takaisin ja väistämättä tulee entistä voimallisemin vaikuttamaan maailmanmenoon, oman identiteettinsä ja ominaisuuksiensa hyväksi käyttäen.Ollaan siis palattu lähtöruutuun,jopa vuosisatojen takaisten kehityskulkujen äärelle.
Me olemme saaneet russofobia tartunnan, suurin osa jo kehdossa. Sodat on pantu puhtaasti venäläisten bolsujen (kommunistien, joita johtivat sionistit) piikkiin ja sitten on tämä erkkojen määrätietoinen mediapropaganda tehnyt tehtävänsä.
Kaikki tämä ei mahdollista puolueetonta ja realistista suhdetta itään. Olemme siis kuin huppu silmillä ja omaksi vahingoksemme eliittimme tekee koko ajan myyräntyötä jotta tautimme vain pahenisi.
EU pettynyt USA:n Venäjäpolitiikkaan. Mitenkäs meillä nyt suu pannaan?
http://fi.sputniknews.com/politiikka/20151104/539076/wsj-venaja-usa.html
Kun/jos pitkässä juoksussa Putin, ’Venäjän Bismarck’, vetää pitemmän köyden niin maamme eliitin valinta lähteä EU/USA /Nato kelkkaan voi osoittautua hyvinkin tuhoisaksi kun pääosin aiemmat hyvät suhteet on turmeltu.
https://www.rt.com/op-edge/320913-putin-forbes-powerful-people/
Suomen tasavalta – Republiken Finland ja Росси́йская Федера́ция (Venäjän federaatio) sekä jokaisen oikeus lähteä mistä tahansa maasta
”Kolme Suomen suurinta turvallisuuspoliittista haastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä” (kokoomuslainen Jyri Häkämies).
”Lause oli [kokoomuslaisen ulkoministerin Ilkka] Kanervan mukaan epäonnistunut, koska se antaa aiheen väärille mielikuville ja tulkinnoille. Haaste muuntuu ihmisten mielissä uhkapilveksi. – Verbalistiikka petti, Kanerva kuittasi. Hän itse sanoisi, että Venäjä on realiteetti” (http://m.iltalehti.fi/uutiset/200709116579245_uu.shtml).
”Jos taas sitten verrataan Venäjää, kun kuuntelee sieltä tulevia mielipiteitä ja katsoo Venäjän käyttäytymistä, niin ei uskoisi että Venäjän talous on vain Hollannin talouden kokoinen. Eli Venäjä ei ole taloudellinen suurvalta, ei millään mittarilla” (Juha-Pekka Tikka: Helsingin Sanomat, Helsingin Sanomat, Helsingin Sanomat. Verkkouutiset 23.8.2010).
”Transatlanttisen suhteen syventäminen ei edellytä Suomelta Nato-jäsenyyttä. Minä uskon eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään, en amerikkalaisten johtamaan sotilaalliseen systeemiin” (Aatos Erkko).
¤
[Lainaus alkaa:] Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev huomautti Juha Sipilän kanssa pitämänsä lehdistötapaamisen aikana, että Venäjältä on Suomeen saapunut vain tuhat pakolaista, vaikka läntisen rajan kautta heitä on tullut yli 30.000.
”Siirtolaisten saapuminen Venäjän alueen kautta Suomeen ei ole Venäjän politiikan tulosta, vaan mm. EU:n lyhytnäköisen siirtolaispolitiikan vaikutusta”, ilmoitti Medvedev.
Medvedev: Venäjän vastaiset pakotteet eivät ole eduksi Venäjälle eivätkä Suomelle
Hänen näkemyksen mukaan Suomi on jäänyt tämän politiikan panttivangiksi. Medvedev huomautti, että tämä tilanne oltaisiin voitu välttää, jos ei olisi syntynyt konfliktitilannetta Lähi-idässä.
”Tämänlaatuinen siirtolaisuus ei muodosta uhkaa vain Suomelle, vaan myös Venäjälle. Siksi puheet siitä, että tämä olisi osa meidän harjoittamaa politiikkaa tai että kyseessä on järjestetty asia ovat täyttä pötyä”, sanoi Medvedev.
Hän ilmoitti lisäksi, että perustuslakia vastaten Venäjä ei voi estää pakolaisten siirtymistä Venäjän kautta Suomeen.
”Maidemme välillä on aina vallinnut hyvä yhteistyö raja-alueilla ja sovimme, että jatkamme keskusteluja tästä aiheesta”, huomautti pääministeri. [Lainaus päättyi.]
(http://fi.sputniknews.com/politiikka/20160129/785768/medvedev-siirtolaiset-suomi.html)
¤
[Lainaus alkaa:] Sipilän tavannut Medvedev: Väitteet Venäjän sotkeutumisesta pakolaisten tuloon tuulesta temmattuja
Pääministerit sopivat jatkavansa neuvotteluja itärajan tilanteesta puhelimitse ensi viikolla.
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev nimitti perjantaina [29.1.2016] tuulesta temmatuiksi väitteitä, joiden mukaan pakolaisten tulo Venäjältä Suomeen olisi osa Venäjän ulkopolitiikkaa ja EU:n horjuttamista. (…)
”Tällainen maahanmuutto aiheuttaa uhkaa paitsi Suomelle myös Venäjälle”, Medvedev sanoi pääministerien keskustelun jälkeen. ”Siksi väitteet, että muutto olisi Venäjän ulkopolitiikan osa tai Venäjän valtion järjestämää toimintaa, ovat aivan tuulesta temmattuja.”
Medvedev neuvoi etsimään perimmäistä syyllistä pakolaisongelmiin kahdesta suunnasta: Lähi-idästä ja Euroopan unionista, jonka maahanmuuttopolitiikka on Venäjän pääministerin mukaan epäonnistunutta.
”Sitä paitsi jos henkilö haluaa lähteä Venäjän alueelta, emme me voi sitä estää, se on Venäjän perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.”
Medvedev muistutti myös ongelman mittakaavasta: ”Teille on tullut itärajan ylitse pakolaisia noin tuhat samaan aikaan kun länsirajan kautta teille on tullut yli 30.000 pakolaista.”
Sipilän ja Medvedevin mukaan pääministerit sopivat jatkavansa pakolaisongelman setvimistä ensi viikolla puhelinkeskustelussa, kunhan virkamiehet ovat määritelleet konkreettiset toimenpiteet laittoman maahantulon lopettamiseksi.
”Laittoman maahantulon loppuminen on onnistumisen mittari”, Sipilä määritteli. Hän myönsi, että oikeus poistua maasta kuuluu ihmisoikeuksiin. ”Mutta ongelma tulee siitä, jos tulijalla on voimassa oleva Venäjän viisumi muttei Schengen-viisumia. [Lainaus päättyi.] (Pekka Hakala: Sipilän tavannut Medvedev: Väitteet Venäjän sotkeutumisesta pakolaisten tuloon tuulesta temmattuja. HS 29.1.2016 [http://www.hs.fi/ulkomaat/a1454035524606])
#
Huom! Suomen pääministeri Juha Sipilä siis myönsi 29.1.2016, että oikeus poistua maasta kuuluu ihmisoikeuksiin.
¤
”Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev on täysin oikeassa sanoessaan, että ihmisen oikeus poistua Venäjältä on perustavanlaatuinen ihmisoikeus” (Pekka Hakala: Jokaisella on oikeus poistua. Kommentti. HS 30.1.2016).
”Ja Venäjän hallituksen toimia pitää tietysti aina epäillä” (Pekka Hakala: Jokaisella on oikeus poistua. Kommentti. HS 30.1.2016).
Huom! Toimittaja Hakala on Helsingin Sanomien Venäjän-kirjeenvaihtaja.
¤
”Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa” (YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus [10.12.1948] 13 artiklan 2 kohta).
”Jokainen voi vapaasti lähteä mistä tahansa maasta, myös omastaan” (KP-sopimuksen 12 artiklan 2 kohta).
”Edellä mainittuja oikeuksia ei saa rajoittaa muutoin kuin laissa säädetyllä tavalla, milloin rajoitukset ovat välttämättömiä valtion turvallisuuden, yleisen järjestyksen (”ordre public”), yleisen terveydenhoidon tai moraalin tahi muiden oikeuksien ja vapauksien takia sekä ovat sopusoinnussa muiden tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien kanssa” (KP-sopimuksen 12 artiklan 3 kohta).
”Jokainen on vapaa lähtemään mistä tahansa maasta, myös omastaan” (Euroopan ihmisoikeussopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan 2 artiklan 2 kappale).
”Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tähän oikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi” (Suomen perustuslain [731/1999] 9 §:n 2 momentti).
”Chacun peut librement sortir des frontières de la Fédération de Russie” (Venäjän federaation perustuslain 27 artiklan 2 kohdan ensimmäinen virke).
[Каждый может свободно выезжать за пределы Российской Федерации.]
[Everyone may freely leave the Russian Federation.]
[Jeder kann frei aus der Rußländischen Föderation ausreisen.]
Huom! Venäjän federaation perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä 12.12.1993. (Perustuslakiesitystä laadittiin, tarkennettiin ja hiottiin kolmen vuoden ajan.)
Postskriptumi: Olisi suotavaa, että myös valtamedian toimittajat perehtyisivät paitsi oman maamme perustuslakiin myös keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.