ULKOPOLITIIKKA-LEHDEN (3/2015) pääkirjoituksessa ”Kantaako länsimaiden tarina?” päätoimittaja ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kirjoittaa:

”Lännen ei pidä alistua hyväksikäyttöön ja valheisiin. Sen on selkeytettävä omaa missiotaan globaaleiksi määriteltyjen arvojen puolustajana ja korjattava virheelliset tulkinnat. Lännen ei kuitenkaan pidä sortua muiden tavoin propagandan ja viholliskuvien käyttöön. Vastakkainasettelun voittamiseksi Eurooppa on aiemminkin luonut yhteisiä tarinoita, jotka tukevat kansainvälistä yhteiseloa ja riitojen rauhanomaista ratkaisua. Kansainvälisoikeudellinen järjestelmä on näistä keskeisin.”

Viholliskuvia luovalla maalla päätoimittaja tarkoittaa ilmeisemmin ainakin Venäjää, sillä edellisessä kappaleessa hän kirjoittaa: ”Tarinan uskottavuudesta Venäjälle kertoo paljon se, että kansalaiset arvelevat lännen valmistelevan hyökkäystä Venäjälle.”

Yksi Euroopan kertoma tarina tällä hetkellä on Venäjä vihollisena. On esitetty skenaarioita Venäjän uhasta perinteisin sotilaallisin keinoin, mutta suurempana tarinana meille on kerrottu se, että Venäjän informaatiosota hämärtää sodan ja rauhan rajaa. Olemme siis tuon tarinan mukaan jo osittain sodan kaltaisessa tilassa Venäjän kanssa.

Päätoimittajalla on hyvin ihanteelliset tavoitteet ja olisi ideaalia, jos meillä olisikin mahdollisuus toimia kuten hän esittää. Valitettavasti juna meni jo, ja meillä on käynnissä propagandanomainen kampanja, jossa jahdataan väärinajattelijoita informaatiosodan nimissä ja jossa Venäjästä on luotu viholliskuva, joka mahdollistaa tämän kampanjan. Länsi siis sortui jo viholliskuviin ja propagandaan.

Virheellisten tulkintojen korjaamisen pitäisi olla demokraattisessa maassa normaali tila, ei poikkeustila, jollaisena se informaatiosotatarinan kautta esitetään.


INFORMAATIOSOTAA KÄYDÄÄN maailmassa varmasti kaikilta suunnilta. Ensisijaisesti meidän tulisi yrittää tunnistaa sellainen disinformaatio, joka tulee meidän omasta leiristämme, lännestä. Tällaista disinformaatiota kun on huomattavasti vaikeampi tunnistaa kuin sellaista, jonka tuottajan maailmankuva jo lähtökohdiltaan poikkeaa kansakunnan kollektiivisesta tajunnasta.

Tiilikainen aloittaa pääkirjoituksensa kirjoittamalla, että vielä vuosituhannen alussa lännen valta-asema oli vahva ja sen tukena oli tarina liberaalidemokratian opista sekä “markkinatalouden ylivertaisuudesta maailmanrauhaa ja vaurautta luodessa”. Hän toteaa, että Yhdysvallat katsoi roolikseen edistää näitä arvoja sotilaallisinkin voimin. EU:n hän määrittelee toimijaksi, joka omalla esimerkillään todisti tätä tarinaa demokratian ja markkinatalouden rauhaa rakentavana voimana. Lukijalle jää epäselväksi, missä tätä rauhaa on rakennettu 2000-luvulla, joka tosiasiassa näyttäytyy sekasorron vuosina. Esimerkiksi Afganistan, Irak, Libya, Ukraina ja Syyria ovat maita, jotka ovat vajonneet loputtomalta vaikuttavaan kaaokseen.

Markkinatalous rauhaa rakentavana voimana on tarinana epäuskottava juuri Euroopan itsensä antaman esimerkin vuoksi. EU ja euro ovat olleet projekteja, joiden — juuri tuon vapaan markkinatalouden myötä — piti tuoda “ikuinen” rauha Eurooppaan, mutta pitkälti juuri niiden vuoksi meillä on käsillä valtava Euroopan laajuinen taloudellinen kriisi, joka on jo johtanut ääriliikkeiden suosion nousuun ympäri Eurooppaa.

Toisaalta taas Yhdysvallat, viedessään lännen tarinaa jopa sotilaallisin voimin eri maihin, on aiheuttanut päätoimittajan mainitseman kansainvälisoikeudellisen järjestelmän rakenteiden murenemisen.

Olisi syytä pohtia, voisiko ollakin niin, että niitä virheellisiä tulkintoja tehdäänkin tällä hetkellä lännessä? Että ylläpitämällä omaa tarinaamme demokratiamme ja markkinataloutemme kaikkivoipaisuudesta emme enää havaitse toimiemme vahingollisuutta, oman järjestelmämme ja tarinamme puutteita? Elämmekö valikoidussa todellisuudessa?


YHDEN LISÄESIMERKIN tästä valikoivuudesta Tiilikainen antaa huomaamattaan kirjoituksen lopussa. Hän kirjoittaa, että “EU:lla ei ollut perusteita tukea Venäjän etupiiripolitiikkaa vastoin Ukrainan demokraattisen enemmistön tahtoa”. Päätoimittaja sivuuttaa täysin sen, että Ukrainassa valta ei vaihtunut demokraattisella äänestyksellä, vaan vallankaappauksella. Hän ei myöskään peräänkuuluta Ukrainan venäjänkielisen vähemmistön oikeuksia. On vähintäänkin kyseenalaista, että jos Kiovassa kansalaisilla oli oikeus vallan vaihtamiseen, itäukrainalaisilla ei olisi oikeutta vaatia edes autonomiaa säilyttääkseen sellaiset vallan rakenteet, joita he haluavat. Toisaalta pelkästään Odessan kaltaisen tragedian jälkeen on selvää, että venäjänkielisten itäukrainalaisten turvallisuus oli uhattuna maassa, jossa he eivät enää voineet puolustaa demokraattisen prosessin myötä valittua ja heidän tukemaansa hallintoa. Odessassa ammattiyhdistysliikkeen talossa kuoli lähes 100 Maidanin tapahtumia vastustanutta ihmistä äärioikeistolaisten mellakoitsijoiden sytytettyä talon palamaan.

Venäjällä on alueella epäilemättä suuriakin intressejä. Krimin liittymisestä Venäjään voidaan käydä kansainvälisoikeudellista keskustelua. Tällöin tulisi huomioida ainakin Kiovan tapahtumien laillisuus verrattuna Krimin kansanäänestykseen ja myös verrata tapahtumia Kosovon itsenäistymistarinaan.

Donbassin alueen tapahtumien eskaloituminen sisällissodaksi taas on katastrofi, jota ei voi sälyttää yksin Venäjän syyksi. Alueen asukkailla oli ihan aito halu taistella itsemääräämisoikeuden ja turvallisuutensa puolesta. Venäjä on kyllä antanut tukensa tälle, mutta se ei vielä tee Venäjästä syyllistä kriisiin. Ukrainalaisilla, niin lännessä kuin idässäkin, on oikeus omaan mielipiteeseensä. Emme voi yksiselitteisesti tuomita kriisin toisen osapuolen, separatistien, tekoja ja samalla uskottavasti tukea toista osapuolta, Kiovan uutta hallintoa. Donbassin tapauksessa tarinamme on tosin mennyt niin pitkälle, että tuomitsemme kolmannen osapuolen, Venäjän, ja unohdamme tyystin sen varsinaisen toisen osapuolen, separatistit.

Kuten niin monet muutkin lännen tarinat, niin myös Ukrainan tarina pitäisi siis kirjoittaa uudelleen. Kirjoittaa uudelleen siten, että siihen sisällytettäisiin myös itäukrainalaisten kertomus. Ilman sitä Ukrainaan on vaikea kuvitella rauhaa.


Nimimerkki ”Sepe Vaara” on yksi Venäjän trolliarmeija -mediakritiikkifoorumin perustajista.

17 KOMMENTTIA

  1. Lännen tarinat… heh-heh! Niitä on paljon ja niissä on ikävä kyllä lähes aina sama imperialistinen juoni, ollut aina kautta koko historian.

    Ja tuo juoni on äärettömän yksinkertainen: riisto ja kaikilla mausteilla terästetty ahneus ja bisnes. Sen sanoi taannoin jo joku USA:n pressakin: meidän maamme tarkoitus on bisnes. Siksi olemme olemassa. Hyvin yksinkertaista.

    Tämä päivä vahvistaa kaiken. Kaikki Lännen käymät sodat ovat tätä samaa likaista bisnes tarinaa, imperialistista riistoa ja kullanvuolemista sieltä mistä sitä vain voi saada.

    Puhdas vallanhimo ja ahneus on näiden sotien dynaamisena moottorina. Ne on toki naamioitu kaikenlaisiin petollisiin kaapuihin kuten demokratia, ihmisoikeudet, tasa-arvo, humaanisuus jne. — kaikki pelkää naamiota, huijausta ja hyvin valikoitua ällöttävää tarinaa vailla todellisuuspohjaa.

    Miten joku voi uskoa Länen arvoihin kun ne ovat katteettomia, pelkkä työkalu? Miten voi ryhtyä niiden pohjalta puolustamaan muita ryöstävää ja kimppuun käyvää Länttä? Ja samalla unohtaa ne, joiden kimppuun on käyty.

    Jos sanoo tänään olevansa ihmisystävä ja huomenna jo ryhtyy valloitussotaan, jossa tappaa viattomia ja tuhoaa kaupunkeja tai julistaa taloussaartoja, niin miten voi silloin samanaikaisesti sanoa olevansai demokraatti tai ihmisystävä? Pelkkää valhetta ja propagandaa.

    Henkisesti terve ihminen ja valtio pystyy riidan tai sodan vallitessa samastumaan molempiin osapuoliin ja etsimään objektiivisen totuuden, ei vain omaa valikoitua ja itselle sopivaa totuutta.

    Sepe Vaara tuo hyvin esiin sen vääryyden pyhittämisen, joka vallitsee Ukrainan kohdalla ja jonka vankina myös valtioeliittimme presidentin johdolla elää. Se on kyvytön samaistumaan itsenäisyyttä haluaviin separatisteihin, itäukrainlaisiin, joiden tulisi sen mielestä alistua Kiovan ja sen taustavoimien mielivaltaan.

    • jatko-osa: Lännen tarinat…heh
      prof. Michel Chossudovskyn artikkeli GlobalResearchiltä:
      http://tinyurl.com/nwaqcr7

      Kannattaa lukea. Vastaa juurikin hyvin tämän artikkelin otsakkeen sanomaa – Länsimaiden tarina on valikoitua totuutta.
      26 asiaa joita Obama ei halua sinun tietävän.
      Varmaan näitä samoja asioita liittyy myös Ukrainan tilanteeseen.

  2. voisiko ollakin niin, että niitä virheellisiä tulkintoja tehdäänkin tällä hetkellä lännessä?

    Nimenomaan.

    • Julian Assange on super. Hieno ja älykäs mies. Hänessä konkretisoituu se, että asiat joista saa vapaasti puhua ovat turhanpäiväisiä mutta kun alkaa kaivella totuutta niin selli odottaa.

      Se on sitä surullisenkuuluisaa länsimaista vapautta.

      Kumpa tämä video saataisiin suomenkielisenä ja mahdollisimman monen ulottuville.

      • Toinen supertyyppi tässä. Hieno ja älykäs mies. Ja sama tilanne hänen kohdallaan mutta häntä on vaikeampi pistää selliin…
        Muuten sama mitä hän sanoo USA:sta pätenee meihinkin: vapautta ei ole paljon jäljellä ja se kapenee koko ajan.

    • Pari linkin ensimmäistä asiaa ainakin osuvat hyvin kohdalleen.
      1. Valeuutiset
      Aloitetaan valtamedialla ja heidän “uutisillaan”, jotka käytännössä ovat yritysten infotainmenttia [englanninkielinen termi tulee sanoista ’info’ ja ’entertainment’, jolla viitataan ohjelmasisältöön, joka yhdistää tiedon ja viihteen. Suom. Huom.]. Valtamedia vesittää uutiset tekemällä niistä viihdettä. Tarkoituksena on kiinnittää ihmisten huomio kaikkialle muualle paitsi oikeasti oleellisiin asioihin. Valtamedian uutisoinnissa ei ole mitään tasapainoa, puolueetonta tai reilua. Yhdysvalloissa, Australiassa ja monissa muissa Länsimaissa uutisointia hallitsevat muutamat, voittoa tavoittelevat yritykset, jotka lainvelvoittamia maksamavat tuottoa investoineille osakkeenomistajille. Tämä tarkoittaa sellaisten “uutisten” esittämistä, jotka hyödyttävät yritysten omistajia (erityisesti aseteollisuutta) tai sensuroimalla juttuja, jotka voisivat vahingoittaa poliittisia liittolaisia ja mainostajia (kuten lääketeollisuus on suurin mainosten rahoittaja, Yhdysvaltain entisen senaattori Robert Kennedy Jr. mukaan).
      Lisäksi uutiset ovat kirjaimellisesti valetta – muistatko, kun CNN-kanavan lavastetun otoksen, jossa he teeskentelivät olevansa pommituksen kohteena Saudi Arabiassa, mutta he olivat oikeasti studiossa? Entäpä valehtelevat uutisankkurit, kuten Brian Williams ja Bill O’Reilly?
       
      2. Valejournalismi
      Valejournalismi kulkee käsi kädessä valeuutisten kanssa. Valtamedian journalistit eivät edes yritä etsiä totuutta. On tietenkin olemassa poikkeuksia, kuten journalistit, jotka ovat olleet jonkin kuuden suurimman mediatalon palkkalistoilla, mutta sittemmin ryhtyneet itsenäisiksi (eroten itse tai tulleena erotetuksi) kuten Ben Swann ja Sharyl Attkisson. He ovat kuitenkin harvassa. Suurin osa journalisteista on käytännössä puhuvia päitä, jotka toistavat suuryrityksen hyväksymiä mantroja. He pelkäävät menettävänsä työnsä, mikäli he uhmaavat yleistä linjaa. Valkoinen talo valikoi tiukan seulan läpi ne, jotka saavat tehdä juttuja presidentistä ja muista virkamiehistä. Yleisesti ottaen, jos haluat vapaammat kädet, sinun täytyy noudattaa sovittua linjaa ja kysyä helppoja kysymyksiä, jotka saavat poliitikot näyttämään edustavilta. Lisäksi hallitus on myöntänyt tekaisseensa uutislähetyksiä tai valmiiksi räätälöityjä uutisia valtamedialle, jotka on lähetetty autenttisina uutisina, kertomatta katsojille että kyseessä on hallituksen valmiiksi räätälöimä otos!

      • vähän jatkoa kun muutkaan eivät uskaltaudu kommentoimaan….

        Meillä tilanne lienee aikalailla samantapainen valtamedian suhteen. Sen uutiset tehdään pääosin muualla ja sitten syötetään meille ns. ’kansainvälisen yhteisön’ (globalistien) manipuloivana totuuteta.
        Kyllähän tämän jokainen jolla vähänkin raksuttaa tajuaa.

        Kummallista kun tämän esiin tuominen ja paljastaminen koetaan laittomana valtamediaeliitin toimesta. Se juuri kertoo, ettei olla rehellisellä pohjalla, pitää salata ja toimia ajatuspoliisina.
        Mutta eikö juuri erilaisten näkemysten esiintuominen ja syvemmälle pureutuminen ole se voima, joka pikemminkin rikastuttaa kuin köyhdyttää ? Niin ainakin opettavat kaikki ns. ’luovat gurut’ ja myös liikemaailmassa. En nyt tarkoita propagandaa, joka on luku sinänsä, pelkkää tietoista manipuloivaa valehtelua eikä luovuutta.

    • Kusetusta tai ei, en ota kantaa. Varmaan sitäkin kun sitä on lähes kaikessa mitä eliitti puuhastelee.

      Kun muistelen nuoruuteni aikoja niin valtava muutos on tapahtunut ilmoissa. Käsittämättömän suuri. Silloin oli kunnon talvet ja kesät. Sai hiihtää koulumatkat ja lasketella mäkiä ja uida puhtaassa vedessä melkein missä vaan. Nyt on kaikki sekaisin ja saastunutta, myös ruoka.

      Mikä sitten syynä? Ja valtameret sekä maaperä ovat saastuneet pian elinkelvottomiksi. Valtamerten kalaa ei pitäisi enää syödä sanovat monet asioista perilläolevat. Fukushima vuotaa mereen… USA:n itärannikko on saastunut ym. Meriin kaadetaan jätettä vaikka hurumykket…

      Aika vaikea uskoa, etteikö tässä olisi kapitalismin tuhokoneisto mukana. Olen taipuvainen uskomaan sitä tiedemiestä joka sanoi että vain pari sukupolvea on ihmiskunnalla enää jäljellä ja sitten se on menoa…

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here