Huomasin hämmästyksekseni, että sotatieteiden tohtori Saara Jantunen käsittelee Apu-lehden viime kesänä julkaisemaa lyhyttä lukijakirjettäni peräti kuudella sivulla (ss. 130–135) kirjassaan Infosota. Minulle on siten omistettu lähes sama palstamäärä kuin eduskunnan suuren valiokunnan sihteerille Peter Saramolle. (Vastavalkean julkaisema Saramon arvio Infosodasta löytyy täältä.)

Jantusen tarkastelu vaatii vastineen. Käyn seuraavassa kohta kohdalta läpi hänen huomioitaan.

Jantunen aloittaa tarkastelun toteamalla ”Venäjää ja sen rakentamia myyttejä resonoidaan myös Suomessa” viitaten Avun julkaisemaan kirjoitukseeni. Hänen mukaansa kirjoitukseni on ”erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjän aggressiivista ulkopolitiikkaa puolustava narratiivi rakentuu aivan omanlaiselleen todellisuuden tulkinnalle ja vahvoille vääristymille” (s. 132).

Jantusen mukaan teen tutun argumentaatiovirheen toteamalla, että ”Venäjällä on ongelmansa, mutta ne on hyvä suhteuttaa muiden maiden ongelmiin”, koska Venäjän ongelmista voi ”ja pitää” keskustella nimenomaisesti Venäjän ongelmina (oma korostukseni).

Arvon tohtori ei ensinnäkään voi määrittää, miten ihmisten pitää keskustella. Monetkin suomalaiset ovat hämmästelleet sitä, miksi mediassa puhutaan lähes pelkästään Venäjän ongelmista, siinä missä vastaava kiinnostus Yhdysvaltain epäkohtiin todennäköisesti syrjäyttäisi Venäjän ykköspuheenaiheena monissa asioissa. Tätä tiedonvälityksen epätasapainoa harmittelee myös eversti Sampo Ahto Vastavalkeassa.

Glenn Greenwald, joka julkisti Edward Snowdenin paljastuksia Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n massiivisesta vakoiluohjelmasta ja siirtyi The Guardian -lehdestä vuonna 2014 perustetun The Intercept -verkkojulkaisun toimittajaksi, tarjoaa asiaan oman näkökulmansa. Hän toteaa, että nykypäivän Yhdysvalloissa ihmisiä syytetään ”Kremlin myötäilijöiksi” yhtä hanakasti kuin konsanaan mccarthyismin aikana. Lojaalisuutta Yhdysvalloille mitataan jatkuvasti sillä, kuinka voimallisesti yksilö tuomitsee Venäjän toimet. Greenwaldia itseään syytetään jatkuvasti siitä, että hän kiinnittää liikaa huomiota Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden toimien kritisoimiseen. Sama kritiikki on kohdistettu mm. tunnettuun toisinajattelijaan Noam Chomskyyn. Greenwald irvailee:

”No joo, me juuri pommitimme sairaalaa Afganistanissa, tapamme viattomia ihmisiä jatkuvasti lennokeilla ja aseistamme Saudi-Arabiaa sen teurastaessa jemeniläisiä, mutta älä nyt välitä siitä. Mikset puhu enemmän Venäjästä?”

Jantunen katsoo (s. 134), että keskustelu Yhdysvaltain ongelmista ja menneistä sodista silloin kun Euroopassa ”leimahtaa”, on ”yksinkertainen ja hyvin läpinäkyvä yritys ohjata keskustelu ihan muualle kuin Venäjän harjoittamaan hyökkäyspolitiikkaan”.

Tarja Långström, joka vastaa oikeudellisista kysymyksistä Suomen EU-edustustossa, tarjoaa tähän tärkeän näkökulman. Hän vertaa Krimin ja Kosovon tapauksia todeten, että Kosovon julistautuminen itsenäiseksi vuonna 2008 ja sitä edeltänyt länsimaiden voimankäyttö jakavat edelleen kansainvälisen oikeuden harjoittajien mielipiteitä. Långström jatkaa:

”Venäjän toiminta on huolestuttavaa, mutta ovi sille, että suurvalta voi tarvittaessa poiketa yhteisistä säännöistä, on kyllä avattu jo aiemmin. Kosovon lisäksi Irak (2003) ja ehkä Libya (2011) käyvät esimerkeistä, kuten myös USA:n interventiot omalla takapihallaan 1980-luvulla. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tällaiset poikkeukset ovat epämiellyttäviä. Jos poikkeaminen on mahdollista yhdelle tasavertaisista suvereeneista, pitäisi sen olla mahdollista kaikille. Jos taas näin on, sääntöpohjainen järjestelmä rapautuu. Kuka tahansa voi oikeuttaa väliintulon ”humanitaarisilla” syillä. Näillä argumenteilla Venäjä on tähän mennessä esiintynyt toisen maailmansodan jälkeisen kansainvälisen järjestelmän vankkana puolustajana. Se on esimerkiksi vastustanut suojeluvastuun käsitteen kehittämistä, koska se on nähnyt tämän riskinä sääntöpohjaiselle kansainväliselle järjestelmälle. Näistä lähtökohdista Venäjä myös vastusti kansainvälisen yhteisön väliintuloa Kosovon tilanteessa sekä maan itsenäistymistä.”

Nykyisten konfliktien asettaminen historialliseen kontekstiin ei ole suinkaan merkityksetöntä. Aiempien sotien ja konfliktien taustojen ymmärtäminen on tärkeää, koska aiemmin tapahtunutta käytetään usein perusteena nykypäivän toimille. Kyse ei siis ole vain eri toimijoiden yhteismitallisesta tarkastelusta, vaan myös siitä, että sotien ja valtapoliittisten toimien aiempiin perusteluihin viitataan nykyisissäkin sodissa ja konflikteissa. Kansainvälinen laki menettää uskottavuutensa ja merkityksensä, jollei sitä sovelleta yhteismitallisesti kaikkiin valtioihin.

Valtamedia on vallan mediaa

Esittäessäni Kalief Browderin surullisen tapauksen esimerkkinä Suomessa vähälle huomiolle jääneistä Yhdysvaltain ongelmista Jantunen ylistää länsimaisen median kykyä tuoda esiin oman yhteiskuntansa epäkohtia jatkaen ylevästi, että ”länsimainen moraalikäsitys vaatii meitä myöntämään virheemme, tekopyhyytemme ja kaksinaismoraalimme”. Jantunen viittaa allekirjoittaneeseenkin todetessaan, että ”Venäjän näkökulman huomioimista vaativat eivät puheenvuoroissaan vaadi Venäjää käsittelemään yhteiskunnallista likapyykkiään”.

Jantusella on naiivin idealistinen kuva länsimaisesta mediasta. Esimerkiksi The Free Thought Projectin sivustolla kerrotaan, miten voimakkaasti keskittynyt amerikkalaismedia tarttuu pääasiassa hyvin pinnallisiin asioihin ja ruotii pintajulkkisten asioita samalla kun se jättää uutisoimatta erittäin huomionarvoisia asioita, joista sivusto antaa esimerkkeinä mm. tuoreet paljastukset siitä, että vastikään julkaistut asiakirjat osoittavat presidentti Bushin ja pääministeri Blairin juonineen Irakiin hyökkäystä monin eri tavoin jo vuotta ennen sotatoimien alkamista, mihin kuului mm. massiivisten mediakampanjoiden rakentaminen sodalle suotuisan mielialan luomiseksi. Tämän vastinpari on se, että amerikkalainen valtamedia on usein innokkaasti ja kritiikittä tukenut kulloisenkin hallituksen sotaponnisteluja. Jantusta mukaellen: paitsi Venäjällä, myös Yhdysvalloissa valtamedia on ollut ”aseen roolissa”.

Sama tietenkin pätee valtamediaan muissakin yhteiskunnissa: valtamedia on ennen kaikkea vallan mediaa ja sellaisena taipuvainen asettumaan yhteiskunnallisten eliittien intressien ja niihin kytkeytyvien vallitsevien virallisten totuuksien tueksi. UPI:n vieraileva tutkija Noora Kotilainen ilmaisee asian hieman toisin: ”Massamedian myötämielinen suhde poliittisen vallan piireihin, eliittiin sekä elinkeinoelämän intresseihin on useasti tutkimuksessa osoitettu.”

Juuri tästä syystä tarvitaan vaihtoehtomedioita, ja juuri siksi valtamedia pyrkii nujertamaan yhteiskunnallisista totuuksista kilpailevat vaihtoehtomediat ja monopolisoimaan totuudet itselleen. Sosiologisesti ilmaisten media ei rakenna yhteiskunnallista todellisuutta niinkään totuuden kuin voimakkaimpien itseensä kytkeytyvien intressien mukaisesti. Siinä missä valtamedioiden intressit liittyvät pääasiassa taloudelliseen ja (valta)poliittiseen hyötyyn, vaihtoehtomedioiden intressit kumpuavat koetusta tarpeesta yrittää nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun valtamedioiden ”unohtamia” tai vaikenemia asioita. Muun muassa Yhdysvalloissa vaihtoehtomediat ovat jo saaneet kohtalaista jalansijaa mediakentällä, kun taas Suomessa vaihtoehtomediakenttä on vasta orastamassa — ja kaikki, yhä pienet toimijat ovat valtamedioiden ja näiden sidosryhmien koko vaihtoehtomediakenttää yhteenniputtavasti ja negatiivisesti leimaavien lausuntojen ja tulkintojen kohde.

Käsitellessään kulttuurivaikuttaja Raimo Pesosen kirjaa Nato hampaankolossa Noora Kotilainen kirjoittaa siitä, miten tiettyjä agendoja nostetaan esiin valtamedioissa ja tuetaan niiden myötävaikutuksella:

”Kirjan kysymyksenasetteluista yksi kiinnostavimmista on mielestäni se ikuisuuskysymys, miksi maassamme Natoa kannattavan vähemmistön (gallupien mukaan noin 25 % kansasta) ääni kuuluu valtakunnan mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa niin paljon voimakkaammin kuin sitä vastustavan (noin 60 %) enemmistön ääni. Toinen tärkeä kysymys on, miksi Nato-projekti on viime vuosikymmeninä kaikessa hiljaisuudessa kulissien takana koko ajan selkeästi edennyt kohti liittoutumista, vaikka suurin osa demokraattisen maan kansalaisista (ja sitä myötä kaiken järjen mukaan jokunen kansanedustajistakin) sitä selkeästi vastustaa.

[…] Hän [Pesonen] nimeää oikeistolaisen poliittisen eliitin, kokoomus-puolueen ja elinkeinoelämän johtohenkilöiden onnistuneen hiljaisen, demokratian rajoja venyttävän projektin takana. Lisäksi Pesonen osoittaa vahvasti sormella Helsingin Sanomia ja Sanoma-konsernia ja sen avoimen Nato-myönteistä linjaa suomalaisen yksipuolisuuteen kallistuvan Nato-julkisuusilmiön synnyttäjänä.”

Valtamedioissa siis sivuutetaan monessa mielessä uutisoinnin arvoisia asioita, jotka eivät palvele vallanpitäjien intressejä, ja vastaavasti korostetaan hallitsevien ryhmien etujen mukaisia asioita. Tässä näyttäytyy taloudellisiin ja valtapoliittisiin intresseihin kytkeytyvien medioiden perusluonne: niiden uutisoinnissa on kyse pohjimmiltaan mielipiteisiin vaikuttamisesta, ei niinkään ”objektiivisuuteen” pyrkimisestä tai asioiden käsittelemisestä niiden kokonaisyhteiskunnallisen merkittävyyden perusteella.

Toisena esimerkkinä amerikkalaisen valtamedian sivuuttamista asioista The Free Thought Project mainitsee apulaisoikeusministeri John Carlinin ja oikeusministeriön suunnitelmat ryhtyä tarkkailemaan hallitusta vastustavia (ja) viharyhmiä näiden väitetyn uhan vuoksi. Carlinin mukaan monien ”Yhdysvaltojen vastaisten” iskujen tai salahankkeiden taustalla on esimerkiksi kansalaisten hallituksen vastaisia mielipiteitä (anti-government views) sekä ”muita halveksuttavia uskomuksia” (other despicable beliefs). Esimerkiksi hallituksen vastaisuus muodostaa siis oikeusministeriön suunnitelmissa toimenpiteitä vaativan uhkatekijän Yhdysvaltain turvallisuudelle! Kaiken kaikkiaan maan poliisivaltiollistumista viime vuosikymmeninä edistäneet monet lait ja toimenpiteet ovat saaneet niukahkosti palstatilaa tai uutisaikaa amerikkalaisissa valtamedioissa — jopa silloin kun uhka toiminnanvapauden rajoituksista on kohdistunut myös medioihin ja toimittajiin.

Kuten edellä totesin, Yhdysvaltain yhteiskunnallisten epäkohtien esilletuonti Suomen medioissa on ollut suhteellisen vähäistä verrattuna Venäjän epäkohtien esittämiseen. (Sivuhuomautus: Ukrainan yhteiskunnallisista epäkohdista uutisointi pitkälti lakkasi Maidanin laukauksiin.) Esimerkiksi Yhdysvalloissa suoritettavia kuolemanrangaistuksia ja niiden toistuvia järkyttäviä epäonnistumisia on käsitelty niukasti Suomessa. Venäjän karuista vankilaoloista on lähetetty ohjelmia — ja hyvä niin! Mutta hyvin monella alueella Yhdysvaltain yhteiskunnalliset epäkohdat saavat merkittävyyteensä nähden huomattavan vähän media-aikaa Suomessa.

Krim vs. Kosovo

Kirjoituksessani toin esiin, että useat länsimaiset lehdet, kuten Forbes, ovat uutisoineet länsimaisista kyselytutkimuksista, jotka ovat tukeneet Krimin kansanäänestyksen tuloksia. Vertasin tapausta Kosovon itsenäistymiseen pelkän itsenäisyysjulistuksen perusteella. Jantunen toteaa, että Kosovon ja Krimin tapausten vertailu on ymmärrettävää ja keskustelun arvoista, mutta katsoo, ettei niitä ”ei täysin voida rinnastaa”.

Jantusen mukaan Kosovo yksinkertaisesti… ”itsenäistyi” (s. 132). Krimin kansanäänestys puolestaan toteutettiin ”laittomasti miehitetyllä alueella”. Tästä näkökulmasta Kosovon ja Krimin tilanteet ”ovat itse asiassa täysin eri asioita”.

Naton hyökkäystä Jugoslaviaa vastaan perusteltiin serbien aikomuksella ryhtyä kansanmurhaan Kosovossa. Esimerkiksi presidentti Bill Clintonin puolustusministeri William Cohen totesi, että

”kammottavat kertomukset siitä, miten Kosovossa on tapettu joukoittain ihmisiä, ja kuvat serbien sortotoimia henkensä edestä pakenevista osoittavat selvästi, että tässä on kyse taistelusta oikeuden puolesta ja kansanmurhaa vastaan”. (”The appalling accounts of mass killing in Kosovo and the pictures of refugees fleeing Serb oppression for their lives makes it clear that this is a fight for justice over genocide.”)

Kansainvälinen rikostuomioistuin kuitenkin päätyi vuonna 2007 siihen, että sotatoimien oikeuttajina esitetyt väitteet kansanmurhasta eivät pitäneet paikkaansa. Tuomioistuin päätti äänin 13–2, että Serbia ei ollut syyllistynyt kansanmurhaan, ja niin ikään äänin 13-2, että Serbia ei ollut pyrkinyt suorittamaan kansanmurhaa tai kiihottanut mitään tahoa kansanmurhaan.

Esimerkiksi James Byron Bissett, entinen Kanadan Jugoslavian-suurlähettiläs, on todennut Nato-maiden väitteiden 100 000:sta serbien tappamasta albaanista osoittautuneen valheeksi ja huomauttanut, että Naton pommituksissa kuoli enemmän ihmisiä kuin serbien aseista. Noam Chomsky piti myös Serbian yleisradion pääkonttorin pommitusta terrorismina. Iskussa kuoli 16 toimittajaa.

Nato myös ryhtyi sotatoimiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta.

Toisin sanoen liittouman suorittamien pommitusten — joissa kuoli ainakin 488 siviiliä — perusteet eivät pitäneet paikkaansa, ja tästä on kansainvälisen rikostuomioistuimen päätös.  Liittoutuneiden operaatio Kosovossa oli laiton, minkä myös Britannian parlamentin komitea myönsi jo vuonna 2000, ja perusteiltaan tekaistu siinä missä Irakin sotakin. (Sama on osoitettu myös Libyan sodasta, mikä on pahentanut dramaattisesti Afrikasta Eurooppaan suuntautuvaa pakolaistulvaa. Ylipäätäänkin sodat aloitetaan usein valheiden perusteella.)

Vallankumouksesta vaaleihin

Seuraavaksi sotatieteiden tohtori lainaa jälleen mielipidekirjoitustani sisennetyllä suoralla sitaatilla:


Muuten hyvä, mutta suoraksi sitaatiksi esitettyä tekstiä on muutettu. Alla alkuperäinen, Avun julkaisema teksti. Kuka huomaa eron?


Kirjoituksessani ollut sana ”vallankumous” on Jantusen sitaatissa korvattu sanalla ”vaalit”.

Sotatieteen tohtori Saara Jantusen täytyi tietää, ettei presidentti Janukovitsia syrjäytetty vaaleilla. On tunnettu tosiasia, että Janukovits syrjäytettiin vallankumouksessa.

Sanan ”vallankumous” korvaaminen sanalla ”vaalit” muuttaa lauseen merkityksen Jantuselle hyödylliseksi. Yhdysvaltain tuki Ukrainan presidentinvaihdokselle vaaleissa on viatonta verrattuna presidentin syrjäyttämisen tukemiseen väkivaltaisessa vallankumouksessa.

Sananvaihdoksen myötä toteamus Yhdysvaltain tuesta presidentinvaihdokselle ei tarvinnut kommentointia, ja Jantunen jättikin asian kommentoimatta. Muutoksen myötä asioista perillä oleville lukijoille tulee toisaalta vaikutelma, että minä luulin presidentti Janukovitsin tulleen syrjäytetyksi vaaleilla — eli etten ollut selvillä perusasioista.

Jantunen siis antaa ymmärtää, että Janukovits syrjäytettiin vaaleissa helmikuussa 2014, eli että hänen poistumisensa Ukrainan johdosta tapahtui laillisen vaalituloksen seurauksena. Jantunen antaa toisin sanoen kuvan, etten tunnusta helmikuun 2014 vaalien (joita ei siis ollut) tulosta (vaikka sitten olisinkin erehtynyt luulemaan, että Ukrainassa tosiaan oli tuolloin vaalit). Juuri ennen muutettua sitaattia Jantunen toteaa, ettei Kiovan tahtotilaa — halua lähestyä länttä — pidetty Kremlin mielestä oikeutettuna toteutumaan ja että

”Venäjän ulkopolitiikan kannattajat tuntuvat olevan kovin valikoivia sen suhteen, minkä tahtotilan Venäjä saa estää ja minkä toteuttaa — olipa kyse sen omista kansalaisista tai ei. Ukrainan tapauksessa vain krimiläisten tahtotila nähtiin oikeutettuna — koska se oli Venäjälle mieleinen”.

Yhdistyessään heti perässä olevaan vääristävään sitaattiin, että Janukovits syrjäytettiin vaaleilla, tämä antaa kuvan, että hyväksyn Krimin kansanäänestyksen tuloksen, mutta en kunnioita laillista vaalitulosta Ukrainan kohdalla — eli leimaudun Kremlin asiamieheksi, joka ei piittaa demokratiasta.

Mitä laki sanoo?

Vääristelevä sitaatti on tulkittava kielletyksi hyvän tavan vastaisena (22 §) ja myös tekijän moraalisia oikeuksia loukkaavana (3 §).”

”Vääristelevän sitaatin, eli sellaisen joka antaa virheellisen tai puutteellisen kuvan alkuperäisestä teoksesta, julkistaminen on tekijänoikeusrikkomus, koska se ei täytä sitaattipykälässä säädettyä hyvän tavan mukaisuutta koskevaa vaatimusta.”

Vaikuttaa siis siltä, että tohtori Jantunen (ja kenties Otava julkaistessaan väärän sitaatin) on syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen. Asiaa viedään eteenpäin normaaleja käytäntöjä noudattaen.

Politologi Mearsheimerin toteamus, että Washington tuki helmikuun 2014 vallankumousta Ukrainassa, julkaistiin muuten arvovaltaisessa Foreign Affairs -lehdessä otsikolla ”Miksi Ukrainan kriisi on lännen syytä”.

Ketkä Ukrainassa hääräävät

Muutetusta sitaatista Jantunen käsitteleekin vain alkuosaa. Hän toteaa (s. 133), että

”Yhdysvallat ei osallistu sotatoimiin Ukrainassa. Sen sijaan tämän kirjoituksen julkaisuhetkeen mennessä Yhdysvallat oli lähettänyt Ukrainaan sotilaskouluttajia. Heidän tehtävänään on ollut kouluttaa ukrainalaissotilaita, jotta suorituskyvyiltään riittämättömät Ukrainan asevoimat kykenisivät tehokkaammin puolustamaan maataan”.

Vastavalkea raportoi Yhdysvaltain jo huhtikuussa 2015 lähettämistä 300:sta sotilaskouluttajasta seuraavasti:

”Uutisessaan ’Yhdysvallat: Venäjä mukana vahvasti Ukrainassa’ 23.4.2015 Yle toteaa, että ’Yhdysvaltojen mukaan ei ole epäilystäkään siitä, että Venäjä on mukana Itä-Ukrainan ko[n]fliktissa’.

Samassa uutisessa Yle mainitsee, että ’Noin 300 USA:n sotilasta on nyt Ukrainassa kouluttamassa joukkoja’ (kuvateksti)  ja että ’Yhdysvallat syyttää Venäjän kokoavan joukkojaan Ukrainan rajalla’. Toisin sanoen USA:n joukot operoivat Ukrainan sisällä ja Venäjän joukot Venäjällä, Ukrainan ulkopuolella.”

Väitökset venäläisjoukkojen osallisuudesta taisteluihin Itä-Ukrainassa ovat olleet vaihtelevia ja valikoivia. Kuten osoitan artikkelissani ”Suomen media ja Venäjän propaganda”, havainnollisen esimerkin valikoivuudesta tarjoaa se, että mediassa ei uutisoitu Ukrainan asevoimien komentaja Viktor Muzhenkon tammikuun 2015 lopussa esittämästä lausunnosta, jonka mukaan Ukrainan armeija ei käy taisteluita Venäjän armeijan yksiköiden kanssa. Sen sijaan mediassa uutisoitiin maan pääministeri Arseni Jatsenjukin muutama päivä tämän jälkeen esittämästä lausunnosta, että Ukrainan armeija taistelee venäläisiä joukko-osastoja vastaan. Naton tammikuun puolivälissä tehty analyysi, jonka mukaan Itä-Ukrainassa ei silloin toiminut järjestäytyneitä Venäjän armeijan yksiköitä, tuki Muzhenkon lausuntoa.

Ja muutama kuukausi myöhemmin, maaliskuun 2015 lopulla, Ranskan sotilastiedustelun johtaja Christophe Gomart totesi seuraavasti Ranskan kansalliskokouksen (Assemblée nationale) kuulemistilaisuudessa: ”Nato ilmoitti Venäjän aikovan hyökätä Ukrainaan, mutta [Ranskan] sotilastiedustelun tietojen mukaan mikään ei tukenut tätä hypoteesia” (”L’OTAN avait annoncé que les Russes allaient envahir l’Ukraine alors que, selon les renseignements de la DRM, rien ne venait étayer cette hypothèse”) — Venäjä ei ollut perustanut sotilaallisessa hyökkäyksessä tarvittavia komentokeskuksia, toimitusketjua tai sotilassairaaloita, eivätkä reserviyksiköt olleet liikkuneet lainkaan. Gomart lisäsi, että myöhemmät tapahtumat osoittivat Ranskan tiedustelun olleen oikeassa.

Niin ikään maaliskuussa 2015 Saksan hallitus ei maansa tiedustelupalvelun (BND) tietojen perusteella jakanut Naton ylimmän komentajan, kenraali Philip Breedloven väitteitä ”yli tuhannesta taisteluajoneuvosta, venäläisistä taistelujoukoista, edistyksellisistä ilmatorjuntalaitteista ja tykistöpataljoonista” Itä-Ukrainassa.

Breedloven väitteiden todistamiseen humpuukiksi ei kuitenkaan olisi edes tarvittu Saksan tiedustelupalvelua. Vaikka Yhdysvaltain satelliitit tarkkailevat tätä maailmanpolitiikan yhdessä keskiössä olevaa aluetta, maa ei ole onnistunut esittämään yhtäkään selvää ja yksiselitteistä satelliittikuvaa venäläisistä joukko-osastoista Itä-Ukrainassa. Ottaen huomioon nykyisten sotilassatelliittien huomattavan korkean erottelutarkkuuden tämä itsessään puhuu Venäjän armeijan tuon tuostakin väläytettyä hyökkäystä vastaan. Myöskään Etyj ei ole raportoinut Venäjän armeijan yksiköiden hyökkäyksestä Ukrainaan. Aseapua itäukrainalaiset separatistit ovat voineet saada runsaastikin, siinä missä Ukraina on Jantusen mukaan saanut lännestä vain ”materiaaliapua”.

Jo maaliskuussa 2015 The Telegraph uutisoi Yhdysvaltain Ukrainalle toimittamista panssaroiduista sotilasajoneuvoista ja lennokeista (drones). Varsinkin panssaroitujen sotilasajoneuvojen luokittelu ”ei-tappavaksi” (non-lethal) sotilasavuksi on mielenkiintoinen kysymys. Lisäksi ainakin Britannia on lähettänyt Ukrainalle sotilastarvikkeita.

Irak vs. Krim ja kulloisenkin pahiksen kohtelu

Suhteellistavassa mielipidekirjoituksessani tuon esiin Yhdysvaltain ja sen liittolaisten joukkotuhoasevalhein perustellun laittoman hyökkäyksen Irakiin, jonka seurauksena on varovaistenkin tutkimuslaitosarvioiden mukaan kuollut useita satoja tuhansia irakilaisia. Fallujahin kaupungin erittäin korkea lapsikuolleisuus ja lukuisat epämuodostuneina syntyneet lapset liittyvät kaupungin pommituksessa käytettyyn köyhdytettyyn uraaniin, mihin mm. vuonna 2012 julkaistu tutkimus päätyi. Tutkimuksen mukaan vuosina 2007–2010 syntyneistä lapsista yli puolet oli epämuodostuneita. Kahtena liittouman hyökkäystä seuranneena vuonna yli 45 prosenttia tutkituista raskaana olleista naisista koki keskenmenon.

Mitä sanottavaa Jantusella on Irakin miehityksestä? Hän toteaa (s. 134), että ”Yhdysvallat ei ollut rehellinen perustellessaan Irakin sodan tarpeellisuutta” ja puolustelee sitä toteamalla, että ”toisin kuin Irakin sodasta, Krimin miehityksestä on tarkoitettu pysyvä”. Sotarikosten (ja niiden seurauksena yhä edelleen jatkuvan inhimillisen kärsimyksen) vakavuutta siis vähentää se, että valloitetusta maasta oli joskus tarkoitus poistua!

Saara Jantunen: Rikoksia ei pidä puolustella rikollisen esittämillä hyvillä aikomuksilla.

Tapaus Krimiä ei voi mitenkään verrata Irakin sotaan. Krimin autonomisen alueen parlamentti järjesti kansanäänestyksen, jonka perusteella se julistautui itsenäiseksi ja liittyi sitten Venäjään. Venäjä ei hyökännyt Krimille (siellä oli jo maan joukkoja mm. suuressa sotilastukikohdassa) ja aiheuttanut satoja tuhansia kuolonuhreja ja yhä ilmeneviä lasten epämuodostumia ja raskaana olevien naisten keskenmenoja.

Jantunen koettaa myös kumota toteamukseni ”USA:n kansainvälisen lain rikkomuksia, kuten hyökkäystä Irakiin vuonna 2013, rangaistaan vain paheksunnalla”. Hän toteaa, että kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, sitä arvosteltiin ankarasti, siitä seurasi skandaaleja ja Yhdysvaltain uskottavuus sai kolhuja, jotka vaikuttavat edelleen. Venäjän toimista Krimillä ja väitetyistä toimista Itä-Ukrainassa seurasi, etä ”sitä ryhdyttiin arvostelemaan rankasti” (oma korostukseni). Tähän loppuukin Jantusen vertailu Venäjän osalta. Hän jättää sopivasti mainitsematta, että Venäjälle asetettiin talouspakotteita, kun taas Yhdysvalloille ei asetettu talouspakotteita Irakin laittoman ja katastrofaalisen miehityksen seurauksena (eikä niitä ole sille asetettu minkään muunkaan sotilaallisen operaation seurauksena).

”Humanitääristen väliintulojen” puolustelusta

Mainitsemiani Irakin ja Libyan sotia Jantunen puolustelee (ss. 133–134) myös toteamalla, että ”vaihtoehtoja on ollut kaksi: antaa Lähi-idän diktatuurien ja tyrannien jatkaa hirmuhallintaansa ja ihmisoikeusrikoksiaan, tai yrittää tehdä asialle jotain”. Hän unohtaa, että sekä Irakin että Libyan sotaa edelsi voimakas maan johtajan ja armeijan demonisointikampanja, jossa Irakin osalta käytettiin mm. tunnettua keskoskaappihuijausta. Harvemmin muistetaan, että Saddam oli saanut UNESCOn palkinnon mm. kansan lukutaidon kasvattamisesta. Se kyllä muistetaan, että hän myrkkykaasutti kurdeja ja iranilaisjoukkoja — mutta sitä taas ei, että Yhdysvallat ensin salasi tietonsa Irakin kemiallisista aseista ja Irakin–Iranin-sodan loppupuolella jopa avusti Irakia niiden käytössä, kuten julkitulleet CIA:n asiakirjat ovat osoittaneet. Irakin sota tunnetusti johti terroristijärjestö Isisin muodostumiseen, mutta Yhdysvaltain tiedustelu näkikin Isisin välineenä Syyrian eristämiseen, kuten Judicial Watch -järjestön tiedonvapauslain nojalla julkistamat dokumentit osoittavat.

Katsotaanpa aiemmasta artikkelistani, millaiset olivat libyalaisten elinolosuhteet ennen Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltain sotilasoperaatiota Libyan hallitusta vastaan:

Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle.¹ YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.²,³ Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa.⁴ Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”.⁵

Myös maan ihmisoikeustilanne oli ollut kehittymässä parempaan suuntaan. […] 4.1.2011 julkaistussa YK:n ihmisoikeusneuvoston raportissa⁶ useat valtiot, kuten Australia, Kanada ja Brasilia, kiittivät Libyaa edistyksestä ihmisoikeuksien kohentamisessa. Monet maat antoivat ehdotuksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi edelleen.

Lähdelinkit löytyvät kyseisestä artikkelistani. Naton valheisiin perustuneen pommituskampanjan seurauksena mm. al-Qaidaan kytkeytyneet ”kapinalliset” pääsivät valta-asemiin ja Afrikan mantereen kehittyneimmästä maasta tuli hajonnut valtio, josta — ja jonka kautta — ihmisiä siirtyy joukoittain Välimeren yli Eurooppaan. Lännen tukeman Libyan ”opposition” rikokset erityisesti maan tummaihoisia, eteläisemmästä Afrikasta tulleita siirtotyöläisiä vastaan olivat laajamittaisia ja kuvottavia, mutta ne ovat saaneet hyvin vähän palstatilaa länsimaiden medioissa.

Ottaen huomioon, että sekä Irakin että Libyan sota perustui valheille eikä siten aidoille humanitäärisille intresseille, Jantusen länsimaiden sotatoimien puolustuspuhe on surullista luettavaa.

Mustamaalausta valikoiduilla poiminnoilla

Jantunen toteaa lopuksi (s. 135) minun kirjoittaneen Vastavalkean lisäksi muun muassa myös disinformaatiosivustoksi luokiteltavan Verkkomedian sekä Magneettimedian sivuille.

Magneettimedia halusi vuonna 2011 uudelleenjulkaista toisaalla julkaistun, Libyan sotaa käsitelleen artikkelini — jossa muuten viittaan Maanpuolustuskorkeakoulun Juha-Antero Puistolalta sähköpostitse saamiini näkemyksiin, kuten sittemmin päivitetyssä artikkelissanikin — enkä silloin nähnyt estettä asialle. Tämä oli kauan ennen Magneettimedian linjan muutosta ja siitä seuranneita oikeudenkäyntejä. Lehti on vuosien aikana uudelleenjulkaissut lukemattomien ihmisten tekstejä, usein ehkä ilman lupaa. Kenenkään kirjoituksen julkaiseminen Magneettimediassa ei tee kenestäkään Magneettimedian kirjoittajaa.

Myös mm. Suomen kuvalehti ja Helsingin Sanomat ovat julkaisseet kirjoituksiani, toisinaan sangen näyttävästikin. Kirjakustantamo Gaudeamukselle olen suomentanut ja toimittanut tiedonsosiologian modernin klassikon Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Se, että Jantunen kaivoi esille Magneettimedia-kirjoitukseni, tuottaa vaikutelman pyrkimyksestä mustamaalata ja saattaa epäuskottavaksi mielleyhtymän kautta (discrediting by association).

Verkkomediassa kirjoitin ihmisoikeusongelmista niin Yhdysvalloissa, Indonesiassa, Australiassa (Schapelle Corbyn tapaus), Kiinassa (toisinajattelijoiden tukahduttaminen) kuin Venäjälläkin (Sergei Magnitskyn kuolema venäläisvankilassa). Mutta Jantuselle kaikki Suomen merkittävämmät vaihtoehtomediat taitavat olla silkkoja ”harhautussivustoja”. Ja koska minä olen sellaisille kirjoittaja, ei kirjoituksissani voi olla mitään positiivista.

Jantunen ei toisaalta ymmärrä tai halua ymmärtää syitä sille, ettei joku halua enää jatkaa toimintaansa jossain mediassa (kuten Verkkomediassa), vaan haluaa aloittaa uudessa (kuten Vastavalkeassa).

Tarkastelunsa päätyttyä Jantunen rinnastaa minut hauskasti sellaisiin tunnettuuksiin kuin Paavo Väyrynen ja Venäjän merkittävimmän vaihtoehtomedian, Novaja Gazetan, toimittaja Nikolay Donskov, joka hienossa artikkelissaan ”Tuhon tie: Miksi Ukrainan tragedia nähdään lännessä ja Venäjällä niin eri tavoin?” hämmästeli länsimedian valikoivaa uutisointia Ukrainan kriisistä.

Kuka ”resonoi” ja mitä

Käsittelynsä lopuksi Saara Jantunen toteaa, että Avun julkaisema kirjoitukseni ”ei edustanut tosiasioihin perustuvaa ’moniäänisyyttä’, vaan resonoi Venäjän virallista narratiivia”.

Kuten edellä olevasta lienee jo käynyt ilmi, kirjoitukseni ”resonoi” itsenäistä, faktoihin pohjautuvaa ja valtavirtamedian toitottamia totuuksia kyseenalaistavaa sosiologista ajattelua. Tässä artikkelissa — samoin kuin Vastavalkean artikkeleissa yleensäkin — on lukuisia viittauksia läntisten medioiden artikkeleihin, joista kaikki toteamukset on helppo tarkistaa. Jantusen tuotoksessa sitä vastoin ei ole ainoatakaan lähdeviitettä. Siksi se onkin pamfletti eikä tietokirja.

Rohkenen myös arvella, että Avun päätoimittaja, joka yllätyksekseni halusi julkaista palautteeni mielipidekirjoituksena, piti kirjoitustani ainakin jossain määrin moniäänisyyttä lisäävänä — samoin kuin monet sitä kehuneet suomalaiset. Saara Jantusella on oikeus mielipiteisiinsä. Se, että monet hänen väitteensä eivät pidä paikkaansa — vääristelevästä siteerauksesta puhumattakaan — viittaa kuitenkin siihen, etteivät hänen mielipiteensä edellä läpikäydyistä asioista ole kovin vankalla perustalla.

Ehkä hän ”resonoi” näkökulmia, joita hänen nykyisessä asemassaan ei sovi kyseenalaistaa.

PÄIVITYS 7.11.2015 klo 18:30: Ilmaisu ”Ottaen huomioon, että sekä Irakin että Syyrian sota perustui valheille” muutettu tarkoitettuun muotoon ”Ottaen huomioon, että sekä Irakin että Libyan sota perustui valheille”.
PÄIVITYS 8.11.2015 klo 23:00: Tarkennettu sananvaihdoksesta lukijoille syntyvän vaikutelman käsittelyä kappaleessa ”Vallankumouksesta vaaleihin”.
PÄIVITYS 9.11.2015 klo 13:45: Tarkennettu edelleen sananvaihdoksesta lukijoille syntyvän vaikutelman käsittelyä kappaleessa ”Vallankumouksesta vaaleihin”.
OIKAISU 11.4.2016 klo 10:40: Ranskan kielestä suomennettu lause ”Nato ilmoitti Venäjän hyökänneen Ukrainaan, mutta tietojemme mukaan mikään ei tue tätä hypoteesia” korjattu oikeaan muotoon ”Nato ilmoitti Venäjän aikovan hyökätä Ukrainaan, mutta [Ranskan] sotilastiedustelun tietojen mukaan mikään ei tukenut tätä hypoteesia.” (”L’OTAN avait annoncé que les Russes allaient envahir l’Ukraine alors que, selon les renseignements de la DRM, rien ne venait étayer cette hypothèse […]”) Kiitos Tapio Kuosmalle käännösvirheen osoittamisesta.

Tallenna

Tallenna

26 KOMMENTTIA

  1. Hyvä kirjoitus. Lisää tällaista. Lainaus tekstistä:

    ”Ottaen huomioon, että sekä Irakin että Syyrian sota perustui valheille eikä siten aidoille humanitäärisille intresseille, Jantusen länsimaiden sotatoimien puolustuspuhe on surullista luettavaa.”

    En osaa tuota paremmin sanoa.

    • Paitsi että tuossa piti lukea ”Ottaen huomioon, että sekä Irakin että *Libyan* sota perustui valheille…”. Kiitos huomioni kiinnittämisestä tähän. Muutos tehty päivitysmerkinnän kera.

  2. Raiskilan vastinetta lukiessa minulle tuli mieleen tämä Novorossiya Today-lehden toimittaja David Hudziecin kommentti aikaisemmin:

    ”Tämä on politiikkaa, jonka tarkoituksena on se, että jos meitä ei voida esittää hörhöinä – heidän täytyy mykistää meidät täysin. Jos meillä olisi pääsy tiedotusvälineisiin, meillä olisi mahdollisuus keskustella heidän kanssaan. Voimme silloin perustellusti paljastaa aukkoja heidän logiikassaan, paljastaa heidän valheensa ja näyttää asian toinenkin puoli. Tämä on valtava uhka heidän politiikalleen.”
    http://journal-neo.org/2015/01/02/it-is-no-longer-al-qaeda-now-russia-is-the-main-threat-for-the-us/

  3. Hyvä kirjoitus tai vastine Saara Jantuselle ja hänen tukijoilleen Vesa Raiskilalta.

    No, Saara Jantunen on mitä on. Joko valtaeliitin lakeija tai sitten vähän yksinkertinen. Älkäämme ottako häntä siis liian vakavasti.

    Psykologiset testit voisivat kertoa aika yllättävääkin hänen persoonastaan kun leimaamisen tarve istuu niin syvällä eikä tilaa ole tosiasioille kuten ei ole valtamediassakaan. Se on etsittävä muualta.

    Monilla on se harha, että he tietävät totuuden, erityisesti vallanhimoisilla. Harvempi on siitä todella kiinnostunut ja jaksaa etsiä.

    Ja harvempi ymmärtää, että subjektiivinen näkemys tai käsitys harvoin vastaa puhdasta totuutta.

    Filosofi ja kirjailija Iris Murdoch kirjoittaa Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan ”tutkijan rehellisyydestä ja nöyryydestä, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa hänen teoriansa.” Todellinen totuuden etsijä panee totuuden etsimisen poliittisten tai henkilökohtaisten syiden edelle, olivatpa ne ideologisia, kansallisia, isänmaallisia, etnisiä, luokkaan tai sukupuoleen liittyviä.
    Ja jopa meidän ammatti historioitsijoiden täytyy taistella jatkuvasti ja yrittää estää meidän omien harhojen ja subjektiivisten käsitysten luoma totuuden tavoittelun kumoutumisen vaara, toteaa Walter G. Moss.

    Poliitikot ja media- ym. eliitti, jotka omaavat sellaisia hyveitä ovat harvinaisia missä tahansa maassa.

    • Ei kyllä tuo linkittämäsi juttu kertonut Chomskysta muuta kuin tekstin ”hölynpölytieteilijä”. Tietäen mm. ko. herran uranuurtavuuden lingvistiikan alalla ja myöskin hänen (Oman kotimaansa voima)poliittisten tutkimusten ja kirjoitusten perusteella hölynpölytieteilijäksi leimaava ei tunne hänen tapaansa perustella näkemyksensä. Toki jos Chomskyn määritelmä omasta näkökulmastaan, vasemmistolainen tai sosialistinen anarkia, on ongelma ko. kirjoittajalle niin siitä lienee tuo hölynpölyisyys sitten ns. pakottava päätelmä.

      Chomskyn ongelma läntisessä narratiivissa on että hän ei hyväksy läntisen alueen voimankäyttöä ja monia riistomekanismeja ja tuomitsee ne sangen voimallisesti. Lisäksi hän sanoo, että hänen vastuullaan on ensisijaisesti kritisoida omaa kasvuympäristöään. Siinä missä ns. oikeaoppinut väki käyttää valtaosan ajastaan ns. vihollisvaltioiden ja -järjestelmien epäkohtien esilläpitoon ja alleviivaamiseen.

    • Aivan. Ikävä kyllä Chomsky on kaksinaamainen tyyppi, kuten Atzmonkin on todennut. Se tuli hyvin esiin kun hän osin myötäili virallista wtc teoriaa.

  4. Vesa Raiskilan äärimmäisen perusteellinen vasta-arvio Saara Jantusen Infosota-kirjassaan esittämään Vesa Raiskila -arvioon tuo selkeästi esille Saara Jantusen raadollisuuden tarkoituksellisen vääriin lainauksiin omat kantansa pohjaavana infosoturina. Tieteellinen ote on tipotiessään.

    Kysehän on yksinkertaisesti disinformaation suoltamisesta, joka Saara Jantusella ei suinkaan pääty Raiskila-arvioon.

    Vaikka Saara Jantusen kirja on Vesa Raiskilankin mukaan pamfletti — eikä siis tietokirja — on siinä laajasti viljellyn tieteellistä tietoa muistuttavan tiedon vuoksi ollut oletettavaa vaatia tietojen tarkkuutta ja arvioiden perustumista tietoon.

    Nyt siinä harjoitetaan lähinnä viitteellistä leimaamista, joka kuuluu infosoturin työkaluihin.

    Vastavalkea kerää parhaillaan koostetta Saara Jantusen Infosota-kirjan sisältämistä disinformaatioista. Tähän pyydämme myös aktiivisten lukijoittemme apua. Eli kun havaitsette epätotta aineistoa Saara Jantusen Infosota-kirjassa, ilmoittakaa siitä meille osoitteeseen toimitus@vastavalkea.fi.

    Kirja poikinee vielä monenkarvaista keskustelua, jolle Vastavalkea on osaltaan avoin.

  5. Aivan oikein, Tauno O.
    Kyllä nämä ’jantuset’ pitäisi saada laajemminkin vastuuseen siitä disinfosta, jota levittävät ja siitä mielivaltaisesta leimaamisesta, jota harjoittavat.

    Millä oikeudella he määrittelevät totuuden? Viittaan yllä olevaan kommenttiini, jossa totean:.Filosofi ja kirjailija Iris Murdoch kirjoittaa Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan ”tutkijan rehellisyydestä ja nöyryydestä, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa hänen teoriansa.”

    Todellinen totuuden etsijä panee totuuden etsimisen poliittisten tai henkilökohtaisten syiden edelle, olivatpa ne ideologisia, kansallisia, isänmaallisia, etnisiä, luokkaan tai sukupuoleen liittyviä.

    Hyvä kun VastaValkea ei ole asiassa passiivinen vaan herättää ihmiset tämän fasismipiirteisen ilmiön edessä, joka uhkaavasti on yleistymässä eliitin tavaramerkiksi.

  6. Timo Mielonen esittelee Jantusen kirjaa Pax-lehdessä ja ottaa ohimennen kantaa myös Vastavalkean ”laatuun”. Hän toteaa:

    ”Lisäksi Jantunen käsittelee suomalaisten harhautussivustojen, kuten MV-lehden, Magneettimedian tai Vastavalkean kyseenalaista toimintatapaa julkaista faktoja vailla olevia ”uutisia” sekä niiden yhteyksiä Venäjään. Molemmat ovat tärkeitä teemoja, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.”

    Mielestäni tuo niputus on loukkaava ja virheellinen – ellei kyse sitten ole kömmähdyksestä.

    • Kömmähdyksestä tai yksinkertaisuudestahan siinä on kyse.
      Varmaan hallintobyrokratiassa ja instituutioissa on paljon tervejärkisiä. En epäile sitä ollenkaan. Ja luulisi heitä todella jurppivan kun joutuvat VastaValkeiaa lukiessaan huomaamaan kuinka härsikisti valtamedia toimii ja kaivaa maata kansan jalkojen alta valheillaan ja asioita manipuloimalla.

      Varmaan meillä on kansassa vielä terveen selkärangan omaava osa, joka ei alistu alemyyntiin. Sen varaan voimme rakentaa ja olisi todella hienoa jos he astuisivat tämän median kautta vaikka anonyymeinä esiin.

      Amerikan perustajaisäthän painottivat anonyymina kirjoittamisen oikeutta yhtenä kansalaisoikeuksien tärkeänä osana koska monelle voi seurata vaikeuksia jos alkaa puhua tai kirjoittaa eri nuotilla kuin valtakoneisto vaatii. Voi tulla uhkauksia ja vaikka mennä työpaikka.

      Siksi puolustin aikoinani vahvasti tätä oikeutta kun sitä uhattiin ja mm. yksi uhkaajista oli ulkoministeri Tuomioja, joka vaati omaa nimeä kaikkiin kirjoituksiin professori ja oikeustieteen dosentti Jukka Kemppaisen puolustaessa nimettömänä kirjoittelua.

      Sellainen vaatimus, joka on kontrollikeino, on helppo esittää kun itse istuu valtarattailla eikä ole mitään menetettävää mutta kriitikolle se ei aina sovi.

      Tärkeintä on itse esitettävä asia, ei kuka sen esittää. Mutta valtarakenteet ajattelevat juuri toisin päin eli heille on tärkeä päästä heti kritiikkiä esittävän kimppuun henkilönä ja yrittää tehdä hänet vaarattomaksi mikä onkin helppoa koska heillä on valtamedia hanskassaan.

      • Lisäyksenä: myös Wikipedia on heidän hallussaan ja sen avulla he tuhovat toisinajattelijoita ja kriitikoita.
        Wiki on voitu osoittaa selkeästi vallankäytön välineeksi joten sitä ei kannata käyttää tiedonlähteenä.

    • Piti mainitsemani (joten mainitsen nyt melkoisella viiveellä), että Mielonen poisti nopeasti Vastavalkean lauseestaan, oletettavastikin tutustuttuaan sivustoomme:

      ”Lisäksi Jantunen käsittelee suomalaisten harhautussivustojen, kuten MV-lehden tai Magneettimedian kyseenalaista toimintatapaa julkaista faktoja vailla olevia ”uutisia” sekä niiden yhteyksiä Venäjään.”

  7. ”Massamedian myötämielinen suhde poliittisen vallan piireihin, eliitiin sekä elinkeinoelämän intresseihin on useasti tutkimuksessa osoitettu.”

    Niin on, koska samat piirit jotka ovat kiinnostuneet maan poliittisesta suunnasta, ovat kiinnostuneet massojen mielipiteestä. Ei siitä kauan ole, kun Suomenkin lehdet tunnustivat poliittista väriä: nyt ne eivät välttämättä tunnusta, mutta agendat niillä on yhä. Neuvostoliitossa oli TV joka taloudessa, CIA:lla on omat Hollywood-yhteyshenkilönsä ja tiedustelupalvelujen kiinnostus elokuviin ja TV-ohjelmiin on wanhaa tuttua kauraa. Sinisilmäinen lukee/katsoo mediaa ja luulee sen olevan pelkkää viihdettä tai jopa kansan valistamista. Massamedian perimmäinen tehtävä on kuitenkin aina ollut massojen mielipiteisiin ja asenteisiin vaikuttaminen. Se on erityisen onnistunutta, jos yleisö ei edes huomaa olevansa mielipidevaikutuksen kohteena.

    Mieleeni on hyvin jäänyt Rauli Virtasen raportti Afganistanista, kuinka hän oli majoittunut kuvaajansa kanssa pakolaisleirille telttaan, kuinka aamuisin kannettiin teltoista ulos kylmään ja nälkään kuolleita. Ja ohitse kulkevaa tietä huristeli aamulla amerikkalaisissa sotilassaattueissa nippu reporttereita katsomaan lentokoneilla tehtäviä pommituksia, ja illalla takaisin hotelliin. Yksikään toimittaja ei poikennut leirille, mitä Virtanen hämmästeli. Jälkeenpäin amerikkalaisen median omat kriitikot suomivat omaa mediaansa, kuinka tiedonvälitys vääristyi ja kaikki olivat mukana tukemassa sotaa: kritisoivia uutisia massamediassa ei ollut.

    ”Siinä missä valtamedioiden intressit liittyvät pääasiassa taloudelliseen ja (valta)poliittiseen hyötyyn, vaihtoehtomedioiden intressit kumpuavat koetusta tarpeesta yrittää nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun valtamedioiden ”unohtamia” tai vaikenemia asioita.” … ”Esimerkiksi hallituksen vastaisuus muodostaa siis oikeusministeriön suunnitelmissa toimenpiteitä vaativan uhkatekijän Yhdysvaltain turvallisuudelle!”

    Ja juuri siksi vaihtoehtomedia koetaan usein Venäjä-mielisenä, koska massamedia niin Suomessa, Euroopassa kuin Amerikassakin tukee NATO-leirin sotia ja laajentumista, demonisoiden vihollisensa. Esimerkiksi Infowars Yhdysvalloissa, sen omistaja Alex Jones on kuumapäinen punaniskapatriootti ja läpeensä kapitalisti joka vihaa sosialismia. Mutta Libyan sodan aikana hänen oli pakko puolustaa Libyan hallintoa ja tuomita oman maansa hyökkäys, Syyrian sodan aikaan hänen oli pakko puolustaa Syyrian hallintoa ja tuomita oman maansa tukema vallankaappausyritys, vaikka hän inhosi sekä Gaddafia että Assadia. Alex Jones on myös useita kertoja vieraillut Russia Today lähetyksissä ja kannattanut Putinia. Koska Infowars haluaa kertoa sen mitä valtamedia ei kerro, ja paljastaa hallinnon valheet, se näyttäisi äkkiä amerikkalaisvastaiselta. Kuitenkin se on nimenomaan patrioottien suosima uutistoimisto ja sivusto, koska patrioottien mielestä hallinto joka valehtelee omalle kansalleen on petturi, ja on patroottista paljastaa sen koiruudet ja vastustaa sitä.

    Russia Today muuten tekee amerikkalaiselle demokratialle palveluksen, tarjoamalla kriitikoille mahdollisuuden esittää kritiikkiä. Mutta Venäjälle RT puolestaan tekee karhunpalveluksen, kun tukee Venäjän hallinnon politiikkaa. Demokratiassa nimittäin median tehtävä on olla kansalaisten puolella, vallanpitäjien vahtikoira, estää vallanpitäjiä anastamasta valtaa ja johtamasta kansaa harhaan. Valitettavasti massamedia liittoutuu vallanpitäjien kanssa joka puolella, ja siitä tulee vallanpitäjien sylikoira ja kansan vihollinen.

    ”Vastavalkean lisäksi muun muassa myös disinformaatiosivustoksi luokiteltavan Verkkomedian sekä Magneettimedian sivuille.”

    Vai oli Jantusen mielestä Verkkomedia disinformaatiosivusto? Luin Verkkomediaa lähes koko sen ilmestymisen ajan, ja kyllä siellä kuitenkin totuuteen pyrittiin – disinformaatiohan tarkoittaa tahallista valehtelua tai vääristelyä. Että enpä kyllä jaa Jantusen mielipidettä lainkaan, minusta hän tekee tuolla propagandaa. Tietysti, aina silloin tällöin paljastuu myöhemmin uusia seikkoja jotka osoittavatkin vanhan uutisen tiedot paikkansapitämättömiksi, mutta aivan samoin ja vielä useammin niin käy massamediassa. Verkkomedian kirjoitukset nimittäin olivat usein sangen hyvin tutkittuja, niiden laatu oli valovuosia parempi kuin massamedian muutaman rivin käännökset kansainvälisestä uutissyötteestä. Kyllähän siellä tietysti muutama blogisti kirjoitti välillä selkeää propagandaakin, mutta blogithan ovatkin tyypillisesti mielipidekirjoituksia, ja kirjottajia oli laaja kirjo. Mutta Verkkomediassa julkaistuja parhaita juttuja kirjoittaneita on nyt onneksi Vastavalkeaankin kirjoittanut, Raiskilan lisäksi muun muassa Riikka Söyring joka on aivan huippu tutkiva journalisti.

    Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkosella oli pyrkimys rehellisyyteen myös, mutta kirjoitusten sävy oli propagandistinen. Putkosen pyrkimys Verkkomediassa oli mielestäni hyvin kannatettava: julkaista kirjoituksia sekä Suomesta että maailmalta, jota massamediasta emme saa lukea. Kuten edellä sanoin Alex Jonesista, sama pätee Janukseen: Janus on myös henkeen ja vereen patriootti ja kansanvallan kannattaja joka teki parhaansa Suomen kansan ja itsenäisyyden eteen niin Verkkomediassa kuin sen ulkopuolellakin, vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä ja Itsenäisyys puolueen ehdokkaana muun muassa, mutta hänen selkeä kallistumisensa tukemaan maailmanpolitiikassa Venäjää ja halunsa luoda hyvät suhteet itään tietysti ärsytti suunnattomasti NATO-leirin tukijoita, ja Putkonen sai Kremlin kätyrin leiman. Ja samat leimaajat jättävät tuomitsematta heidät jotka ovat oikeasti Suomen pettäneet ja myyneet Suomen itsenäisyyden Euroopan Unionille! Putkosen kiinnostus Ukrainan tapahtumista sai hänet matkustamaan paikanpäälle tutustumaan tapahtumiin ensin Kiovaan Maidanin jälkilöylyihin ja sitten Itä-Ukrainaan. Minusta Putkonen teki ikävän uravalinnan kun liittyi mukaan perustamaan Itä-Ukrainalle omaa uutistoimistoa. Siinä pestissä nimittäin ollaan tiukasti kahden leirin mediataistelussa toisen leirin puolella, ja kyllä on jälkeenpäin vaikea enää vakuuttaa ketään ei tee propagandaa. Tosin, Putkonen on kyllä aina myöntänyt että hän ottaa kantaa ja valitsee puolensa. Hyvä, kyllä moni journalisti tekee niin, mutta selkeällä liittoutumisella jonkun puolelle kyllä syö uskottavuuttaan.

    Sääli että Verkkomedian palvelin näkyy nyt olevan poissa pelistä. Toivottavasti tulee takaisin, koska siellä on paljon hyviä juttuja ja kommentteja.

    Glenn Greenwald ”toteaa, että nykypäivän Yhdysvalloissa ihmisiä syytetään ”Kremlin myötäilijöiksi” yhtä hanakasti kuin konsanaan mccarthyismin aikana.”

    Verkkomediasta kun kirjoitin, sieltä on ”hauskoja” omia kokemuksia. Maailmanpolittiikkaa koskevista kommenteistani varmasti yli 90% kritisoi juuri länsimaiden imperialistista politiikkaa, mutta kun kritisoin Venäjän ja Putinin politiikkaa, sain myös Suomen todellisista Venäjä-propagandisteista arkkivihollisia. Juha Molari meni niin pitkälle että kutsui minua russofobiksi, joku toinen taas NWO-agentiksi, vaikka kukaan ei Verkkomediassa kirjoittanut perusteellisemmin NWO-liikettä kritisoivia kommentteja kuin minä. Mutta suurimman osan ajasta olin tietysti NATO-leirin kommentoijien kanssa nokikkain, koska se liittouma on ollut maailmanpolitiikassa agressiivisempi ja juuri heidän propagandaansa oma massamediamme julkaisee.

    Minusta se että saa vihamiehiä ja vastustajia kummankin suurvaltaleirin kiihkeiltä kannattajilta on oikeastaan paras tunnustus pyrkimyksestä rehellisyyteen, jonka voi saada. Patrioottia tönitään joka puolelta, ja omankin hallinon kannattajat kokevat patriootin uhaksi.

    Ja kyllä minä muistan, kuinka Raiskilan Vesa oli samalla kannalla Verkkomedian kommenteissa kanssani, osoittamassa Venäjän politiikan imperialismia, ja ojensi näitä oikeita Venäjä-propaganisteja kirjoittamalla heidän kannaltaan epämiellyttäviä seikkoja. Vesa onkin totuuteen pyrkivä patriootti, joka tietysti NATO-propagandistien mielestä tekee hänestäkin Kremlin myötäilijän tällaisena aikana kuin mitä nyt elämme.

  8. ”Ehkä hän ”resonoi” näkökulmia, joita hänen nykyisessä asemassaan ei sovi kyseenalaistaa.”

    Tällaiseen aika osuvaan arvailuun lopettaa Vesa Raiskila kirjoituksensa.

    Kuka mitäkin resonoi? Siinäpä vasta kysymys.

    Jätetään nyt propaganda omaan sarjaansa koska se on tietoista ja päämäärähakuista väärän tiedon levittämistä, jossa tavoitteena on eksyttää tai johtaa harhaan.
    Propagandaksi silti herkästi leimataan myös tieto, josta ollaan eri mieltä tai jota valtamedia ei jaa. Se ei tietenkään ole reilua. Sen leimaaminen propagandistiksi kertoo enemmän leimaajasta itsestään..

    Mutta kuka meistä lopulta tietää totuuden? kun maailma on täynnä valhetta ja huijausta. Ja onko muuta kuin subjektiivinen, omaan uskomukseen pohjautuva totuus, joka yllättävän paljon ohjaa tiedettäkin ja sen pyrkimyksiä.

    Sanotaan että silmä näkee sitä mitä ihminen on valmis näkemään ja siksi ’totuus’ riippuu siitä, mihin tajunta ja ymmärrys yltää. Esim. itselleni totuus on tänään hyvin erilainen kuin joskus ennen kun olin vielä kouluopetuksen kahleissa ja se muuttuu koko ajan tiedon karttuessa.
    Pitääkö sitten uskoa, ettemme saa koskaan selvyyttä lopullisesta totuudesta…?

    Jos ammun vaimoni niin voidaan esittää totuus, että mies ampui vaimonsa. Piste. Se on neutraalia ja ehdottomasti tosiasiapohjaista tiedottamista. Mutta entä siitä eteenpäin? Kaikki onkin jo hapuilua.
    Ei kukaan voi tietää miksi ammuin ellen kerro syytä, vain spekuloida miksi tein niin. Ja se, joka tuntee tilanteeni parhaiten, tietää maailmankuvani ja moraalini voi päästä aika lähellekin todellista syytä mutta ei koskaan varmuudella.

    Päteekö sama mediaan, toimittajiin, blogisteihin ja kommentoijiin? Taitaa päteä. Jokainen peilaa maailmaa ja tapahtumia oman tajuntansa ja moraalinsa kahleissa, edellyttäen ettei ole palkattu trolli tai valtarakenteiden vanki, joka toimii välineenä. Siksi sama asia nähdään ja tulkitaan eri tavoin.

    Kun tajunta ja moraali sekä tietomäärä ovat ’matalalla tasolla’ niin tulkinta on erilainen kuin korkeammalle kehittyneellä tasolla. Vanhatestamentillinen ’silmä silmästä – hammas hampaasta’ on matala moraalikoodi eikä uustestamentillisen opin valinnut tajunta enää hyväksy kostomoraalia. Tai virallinen 911 teoria kalpenee kun saa tarkempaa todellista tietoa.

    Ja kun tajunta on esim. uskonnollisen tai poliittis-dogmaattisen ideologian valllassa, se pitää ideologiaa totuutena hyväksyen sen asettamat kahleet. Siksi, ainakin mitä eliittiin tulee, on esim. amerikkalainen (tai sionisti tai kommunisti) ’poikkeuksellinen’ ihminen, jolla on omasta mielestään oikeus sanella säännöt, ottaa laki omiin käsiinsä. Gilad Atzmonin mukaan tämä näkyy erityisen vahvasti sionismissa, jonka varassa Israelin valtio toimii.

    Ajatuksen median puolueettomuudesta tai laajemmin ihmisenkin puolueettomuudesta voinee hylätä. Myös Iris Murdoch Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan, jota siteeraan yllä olevassa kommentissani, päätyy toteamaan, että vain hyvin harvat pystyvät siihen.

    Mutta voiko kukaan terve ihminen olla puolueeton sillä hänen on aina pakko tehdä valinta ja se onkin ihmisen ainoa todellinen vapaus; on oikeus valita, ottaa kantaa ja sitoutua johonkin. Kyse onkin ehkä enemmän siitä minkä puolella olet, mihin olet sitoutunut.

    Jos ei tee valintaa eikä sitoudu on kuollut tai eloton, ulkopuolinen, enää vain fyysisesti ja älyllisesti mukana elämässä, joka on jatkuvaa moraalisten ym. valintojen tekoa ja kannanottoa tajunnan ja moraalin mahdollistmalla/pakottamalla tavalla.

    Valtamedia ajaa vallan asiaa ja intressejä. Se on sen valinta koska vallassa olevat omine moraalikoodeineen sitä haluavat. Ja vainhtoehtomedia ajaa toisenlaista totuutta koska sen takana ovat ihmiset, joilla on erilainen arvotajunta ja tietomäärä. Sen intressit ja kannanotot ovat siksi erilaisia.

    Jos hyväksymme erilaisuuden elämän rikkautena – mitä se ehdottomasti on -, niin emme voi tuomita tai leimata eri tavalla toimivaa ja kokevaa kirjoittajaa propagandistiksi kirjoittaa hän mille sivustolle tahansa ellei hän itse sano olevansa sitä. Pikemminkin häntä tulisi rohkaista.

    Ja jo sivustonkin leimaaminen ’harha- tai vihasivustoksi’ on katteetonta ellei sivusto ole jäänyt kiinni avoimesta valehtelusta ja vihapuheesta kuten hysteerisesti Venäjää syyttelevät iltapäivälehdet.

    Ja emme voi sanoa että ihminen (tai sivusto) valehtelee jos hän kertoo oman käsityksensä vaikka se olisi meistä omituinen. Se on rikkaus. Voimme vain sanoa, ettemme jaa sitä ja ajattelemme asiasta itse eri tavalla ja siksi koemme hänen käsityksensä outona, joskus jopa valheena tai propagandapiirteisenä.

    Ihmiskunnan häpeäksi hyvin usein juuri ne, jotka ovat nähneet pintaa syvemmälle on leimattu ja eristetty harhaoppisina sekä tieteen, uskonnon että politiikan alueilla.

    We should celebrate differences… lopettaa Gilad Atzmon tämän lyhyen mutta paljonpuhuvan videonsa.

    • “Mossad (Israelin salainen palvelu) ehkä ymmärtää, ettei saksofonistin ampuminen tuo heille hyvää mainetta. En tunne itsemurhahaluja, ja jos kuulette, että olen pudonnut jyrkänteeltä, tiedätte, kuka sen teki.”
      ”On hyvin mielenkiintoista, että humanistit eivät nykyisin ole läntisessä maailmassa, jonka pakkomielteenä on vain hegemonia ja energiavarat,” snoo Atzmon.

      http://magneettimedia.com/pakko-puhua-israelilainen-muusikko-ylpea-itseaan-vihaava-juutalainen/

      Alkuperäinen juttu: The Gisborne Herald

    • Psykopaatteja istuu paljon politiikan, talouden ja valtamedian johtopaikoilla. Isänmaa on heille vain yksi talousalue muiden joukossa. Kun he avaavat suunsa niin vastuu siirtyy aina kuulijalle, se on: kansalle.
      Moni heistä esiintyy innokkaana demokraattina, pitää juhlapuheita pienen ihmisen puolesta mutta politiikassa kannattaa veto-oikeutta ja kulissien takana tai omissa looseissa rakentaa Babelin torniaan, petaa omaa petiään, punoo omia juoniaan, lihottaa osakesalkkuaan, elää vain itseään varten… lujasti uskoen, että jos suora demokratia ja vapaa tiedonvälitys saisi toteutua, niin maailma olisi hetkessä rahvaan luoman kaaoksen armoilla (lue: että he eivät enää voisikaan huijata ja ryöstää muita!).
      ”Nämä ihmiset”, sanoo Egon Friedell osuvasti, ”tekevät meihin samanlaisen vaikutuksen kuin eräät loistavat myrkkysienet taikka ilkeät lihaasyövät orkideat, joiden julmuudesta ja kavaluudesta huokuu mystillisen kauneuden sovittava tuoksu”.

      ”Bullshit” – psykopaattisen johdon totuus
      Ei vain Amerikan (ja sen hegemoniapyrkimyksiin liittoutuneen median) vaan myös monien muiden maiden johdon luokittelu psykopaattiseksi on varsin osuva ja psykologisesti oikea sana jos/kun maan johto ei kohtaa realistisesti sen omaa toimintaa ohjaavia vallan- ja kullanhimon saastuttamia toimintamallejaan eikä halua muuttaa niitä. Sama pätee mediaan, kun se toimii samoin.
      Carl Herman suosittelee nimittämään Amerikan johdon valheellisia puheita avoimesti Princetonin yliopiston professori Frankfurtin sanoin: ”bullshit – pötypuhetta tai hevonkakkaa”.
      Euroopassa tilanne ei ole yhtään erilainen kuten mm. Naton viimeaikaiset puuhat ja oman maamme hallituksen. sitä resonoivien ja valtamedian kannanotot esim. liittyen sananvapauteen, pakolaiskysymykseen ja lajemmin koko terrorismin vastaiseen sotaan kertovat.

      Paul Graig Robertsin linkin kirjoitus Amerikan nykytilasta on paljonpuhuva.

      http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=26326

      • Käsitykseni mukaan suurin osa Amerikkalaisista ei luota hallitukseensa!
        Maa on vajonnut syvälle poliisivaltiokehityksen ja hämärän/kieron ulkopolitiikan pimeille alueille.

        Todellisesta demokratiasta siellä ei ole tietoakaan.

        En ole kuitenkaan huolissani Amerikasta tai sen tulevaisuuden suunnitelmista muun maailman osalta.
        Jenkkilä on jo kovaa vauhtia menossa kohti vaihetta ”menneen talven lumia”.

        Todellisia Amerikkalaisia(mm. patriootit) minulla ei ole mitään vastaan!
        Yksikään oikea ja sydämeltään aito Amerikkalainen ei ole globalisti tai NWO-eliitin perseennnuolija!

    • Maailmanlaajuisesti ja myös Saksassa raivoaa mielipidetaistelu valtamedian ja vaihtoehtomedioiden välillä. Kun valtamedian yleensä katsotaan edustavan ”valehtelevaa mediaa” niin vaihtoehtoiset leimataan usein ”propagandamediaksi”. RT Deutsch kerää ääniä tähän keskusteluun. Jo vuosi sitten esitti RT journalisti Peter Lavelle näkemyksensä asioista. Teksti ei ole menettänyt merkitystään tänään.

      Tämän saksankielisen todella hyvän artikkelin myötä lähetän terveiseni Saara Jantuselle ja hänen taustavoimilleen ja toivon, että hän osaa saksaa. Hän varmaan seuraa tätä kommenttiosastoa, luulisin ainakin seuraavan kun hänen kirjansa tekstin kriittisestä arvioinnista on kysymys.

      https://deutsch.rt.com/meinung/35552-lugenpresse-vs-propaganda-warum-alternative/

      • Vielä joku sana Saksasta.

        Tuossa yllä olevassa videossa Atzmon yrittää vapauttaa saksalaisia siitä katteettomasta syyllisyydestä jonka takana on kansallissosialismin taakka. Hän perustelee, ettei kansa ole vastuussa siitä mitä vallan kaapannut puolue-eliitti tekee ja johon muut pakotetaan. Ja sama pätee myös bolshvismidiktatuuriin NL:ssa.

        Voisiko tästä taakasta vapautuminen johtaa siihen, että maa pystyisi pelastamaan Euroopan sionismin tuholta? Pakolaisvirran takana on sionistien Suur-Israel hanke, ns. Yinon Plan, yhtenä tärkeänä osana.


        http://www.thedailystar.net/the-yinon-plan-and-the-role-of-the-isis-31469

        Similar to the deceptive US-UK call for the invasion of Iraq on grounds of Iraq possessing weapons of mass destruction, western media reporters are now engaged in misleading and deceiving global public opinion as to the real perpetrators of this ISIS project. Like the western manufactured “Arab Spring” in North Africa, the ISIS project is a deception at its worst designed with hateful intentions to cause horrendous regional mayhem and destruction with military might for the creation of a “New Middle East” with Israel as the regional power in control of the region’s oil, gas and water resources.

        Kun katsoo tätä alla olevaa videota niin siinä on Saksan tuhoamisen makua.

        http://magneettimedia.com/euroopan-pakolaiskriisi-suomennettu-dokumentti-ja-avoin-kirje-saksasta/

  9. Jatkona tuohon pitkään kommenttini yllä:
    On todettu, etteivät edes objektiivisuuteensa uskovat tutkijat pysty olemaan täysin objektiivisia: tutkimustuloksiin vaikuttavat alitajuisesti heidän tajuntansa omat tarpeet. He löytävät sitä, mitä etsivät ja eivät löydä sitä, mitä eivät halua löytävänsä.

    Sana objektiivisuus tai puolueettomuus voidaan korvata sanoilla rehellisyys ja hyvyys. Lopulta, järjen keskeistä roolia väheksymättä, oleellista on rehellisyys, oikeat ja kestävät arvot, terve oikeustaju ja moraali, jotka ohjaavat. Ehkä Gandhi tarkoitti sitä sanoessaan, että totuus on Jumala.

    Se on perusta, jonka varassa uutisointi ja tiedon jakaminen ovat niin terveellä pohjalla kuin ne ylipäätään voivat olla. Joku tie on aina oltava tai sitten neutraalisti vain kerrotaan mitä missäkin tapahtui. Ollaan irti kaikesta, mihinkään sitoutumatta, vain tapahtumia rekisteröivä uutistoimisto sieluttomine toimittajineen, joka ei ota kantaa suuntaan tai toiseen eikä halua kaivaa tapahtumien taustoja ja syitä esiin.

    Suurin osa lukijoista tuskin tähän tyytyisi. Kaipaamme enemmän: syvempää tietoa, jota haetaan sitoutumalla rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen, solidaarisuuteen ja ihmisen puolella oloon; se merkitsee tämän sitoutumisen pohjalta tapahtuvaa pahuuden, valheen ja propagandan torjumista. Ja laajemmin se merkitsee rauhaa, sodan ehdotonta hylkäämistä.

    Ainakin valtamedia on siltä tieltä pahasti eksynyt. Toivottavasti VastaValkea ei eksy ja valaisee tätä valitsemaansa tietä kaikilla voimillaan ja kyvyillään.

  10. Guess Who is Behind the Islamic State? Israeli Colonel “Caught with IS Pants Down”
    http://www.globalresearch.ca/guess-who-is-behind-the-islamic-state-israeli-colonel-caught-with-is-pants-down/5491582
    Of course no reasonable person in their right mind would suggest there might be a link between Israeli military dealings with the ISIS and other anti-Assad terrorists in Syria, especially in the Golan Heights, and the oil find of Genie Energy in the same place, and with Netanyahu’s latest Golan Heights “rethink” appeal to Obama. That would smell too much like “conspiracy theory” and all reasonable people know conspiracies don’t exist, only coincidences. Or? In fact, to paraphrase the immortal words of Brad Pitt in the role of West Virginia First Lieutenant Aldo Raine in the final scene of Tarantino’s brilliant film, Inglorious Basterds, it seems that ‘Ol Netanyahu and his pecker-suckin pals in the IDF and Mossad just got caught with their hands in a very dirty cookie jar in Syria.
    F. William Engdahl is strategic risk consultant and lecturer, he holds a degree in politics from Princeton University and is a best-selling author on oil and geopolitics, exclusively for the online magazine “New Eastern Outlook”.

  11. Saara Jantuselle tiedoksi:
    Hyvän vaihtoehtomedian tuntomerkit
    10 Most Influential People In The Alternative Media (2011)
    The criteria we’ve chosen to base these rankings of the most influential alternative media figures are the following;
    ▪ people that have the courage to seek the truth no matter where the information leads them; 
    ▪ those with the courage to question 9/11; 
    ▪ those who don’t buy into the false left-right political paradigm;
    ▪ those who are grounded in peace and liberty;
    ▪ those with the communication skills and platform to affect real change.

    http://www.activistpost.com/2011/06/10-most-influential-people-in.html

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here