RAKENNUKSESTA KUULUU ammuskelua. Pakokauhua, paniikkia, pelkoa. Täysi kaaos. Ovista juoksee ulos satoja ihmisiä. Joillakin on selvästi ampumahaavoja. Toiset roikkuvat rakennuksen ikkunoiden ulkopuolella. Eräät raahaavat kuolleita ruumiita mukanaan. Kenties ystäviään, ehkä puolisojaan.

Terrori-isku. Tekijäksi julistautuu Isis.

Tapahtumapaikka ei kuitenkaan ole Damaskos tai Bagdad. Siellä tällainen on arkea. Siellä satoja ihmishenkiä vaatinut pommi-isku ei aina välttämättä ylitä uutiskynnystä täällä. Mutta tämä tapahtui täällä. Ei siellä. Tämä tapahtui tutun ja turvallisen Euroopan sydämessä. Pariisissa, rakastavaisten kaupungissa, vihan ja verenvuodatuksen yönä.

Mutta miksi terrorismi on rantautunut Eurooppaan? Keitä nämä terroristit ovat? Mikä on heidän ideologiansa? Syiden ja seurausten pohtiminen vaatii syvällistä analyysiä, jota ei löydy valtamedian Eurooppa-keskeisistä ja usein kaupallisista uutisista. Meidän täytyy matkata Lähi-itään, ongelmien juurille.

Beirutista Pariisiin

Pariisin iskuja edeltävän vuorokauden aikana tapahtui kaksi muuta tuhoisaa Isiksen suorittamaa terrori-iskua. Perjantaina keskipäivän aikaan Isis teki noin 20 henkeä vaatineen iskun Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Siellä al-Qaidan ja Isiksen terrori-iskut ovat olleet arkea jo 12 vuotta, vuodesta 2003 lähtien, kun Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti laittoman sodan vaihtaakseen Irakin hallinnon. Onkohan kukaan länsimainen ihminen kertaakaan vaihtanut Facebook-profiiliaan Irakin lipuksi viimeisen 12 vuoden aikana?

Torstai-iltana Libanonin pääkaupungissa Beirutissa räjähti. Siellä kuoli yli neljäkymmentä ihmistä. Siviilejä. Tapahtuma ylitti valtamedian uutiskynnyksen. Kuitenkin valtamedian uutisointi Beirutin tapahtumista on suuressa ristiriidassa Pariisin iskujen kanssa. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta seuraavasti:

”Iskut tapahtuivat Hizbollahin vahvalla tukialueella Beirutin eteläosassa. Isku on pahin shiiamuslimien asuttamassa kaupungissa sen jälkeen, kun Hizbollah vuonna 2013 liittyi naapurimaa Syyrian sotaan tukien presidentti Bashar al-Assadia.”1

Samanlaista narratiivia kuultiin mm. Reutersin, AFP:n, New York Timesin sekä kaikkien suurten kansainvälisten kaupallisten medioiden suunnalta. Fairness and Accuracy In Reporting (FAIR) -järjestön Ben Norton kirjoittaa, kuinka kaupallinen media, jota Helsingin Sanomatkin edustaa, on uutisoinnissaan kääntänyt siviileihin kohdistuneet Isiksen iskujen uhrit libanonilaisen Hizbollah-liikkeen ihmiskilviksi.2

Vastaavalla logiikalla Pariisin-iskujen uhreista pitäisi kirjoittaa, että he olivat presidentti Francois Hollanden tukijoita ja Ranskan muukalaislegioonan kannattajia.

Ylen toimittaja Marika Kataja-Lian toimii kirjeenvaihtajana Libanonissa, ja hänellä on ilmeisesti kansainvälistä mediaa suomentanutta Helsingin Sanomien Jukka Hiiroa huomattavasti tarkempi kuvaus tapahtumista. Kataja-Lian kirjoittaa:

”Kävin kadulla, jossa pommit räjähtivät, viimeksi viikonloppuna. Se ei siis suinkaan ole mikään suljettu, salainen tukikohta-alue […] Kyseessä on siis täysin siviilien asuttama alue.”3

Myytti shiiojen ja sunnien sodasta

Jatkakaamme Helsingin Sanomien Beirutin terrori-iskujen uutisoinnin tarkastelua.

”Useat sunnimuslimien äärijärjestöt ovat tehneet iskuja Etelä-Beirutissa Hizbollahin tukialueilla sen jälkeen kun Hizbollah liittyi Syyrian sotaan al-Assadin hallituksen puolelle.”

Useat valtamedian toimittajat, haastateltavat asiantuntijat ja muut puhuvat päät ovat vuosikausia kertoneet yleisölleen, että Lähi-idässä on meneillään shiia- ja sunnimuslimien välinen sota. Montako shiiamuslimia Pariisissa kuoli? Paljonko Libyassa on shiiamuslimeja? Vastaus lienee nolla.

Isiksen edustama takfir-ideologia ei näe eroa ihmisten välillä. Heille kaikki oman ryhmän ulkopuoliset ovat ”vääräuskoisia”, jotka voi tappaa. Oli sitten kyseessä eri islamilaista suuntausta edustava henkilö, kristitty tai juutalainen. Kaikki ovat tapettavissa. Pariisissa surmansa sai täysin tavallisia nuoria, joilla ei ollut mitään sidoksia maailmanpolitiikan tapahtumiin.

Siirtykäämme edelleen tarkastelemaan Kataja-Lian analyysiä:

”Libanonin armeija taistelee Hizbollahin rinnalla Syyriasta rajan yli pyrkivien äärimielisten kanssa sekä Libanonin Syyrian-vastaisella rajalla että Arsalin kaupungissa. Viimeksi viime viikolla Arsalissa tehtiin tuhoisa pommi-isku armeijaa vastaan.”

Hizbollah ja Libanonin armeija ovat yrittäneet puolustaa maansa rajoja. Hizbollah teki näin vuosikausia vastustaessaan Israelin miehitystä, ja nyt se tekee sitä takfirimilitanttien uhatessa Libanonin rajoja.

Libanonin armeija on heikko ja korruptoitunut. Koska se ei kyennyt puolustamaan maataan aiemmin Israelin miehitystä vastaan eikä nyt Isiksen ja al-Qaidan Syyrian haaraa al-Nusraa vastaan, maan kansalaisilla on oikeus puolustautua ulkopuolisia uhkia vastaan muin keinoin. Kuitenkin länsimaat yrittävät maalata Hizbollahin terroristijärjestöksi.

Beirutin iskujen tekijöistä kaksi oli palestiinalaisia ja yksi syyrialainen.

Tietyt valtiot katsovat oikeudekseen tulla valtamerten takaa Lähi-itään, kaataa hallituksia ja tukea kyseenalaisia ryhmiä terrorismin vastaisen sodan verukkeella — synnyttäen vain lisää terrorismia. Kuitenkaan Libanonin kansalaisilla ei katsota olevan oikeutta puolustaa omia kotejaan ja rajojaan, ja samat kaukaiset valtiot kutsuvat heidän maanpuolustustaan terrorismiksi.

Pandoran lipas

Kaikki terrorismi on tuomittavaa ja kaikki terroristit ovat pahoja. Tämän pitäisi olla selviö. Mutta sitä se ei poliitikoille ja valtamedioille ole. Ne tarjoavat ratkaisuksi samoja keinoja, jotka alun perin synnyttivät ongelmat.

Samaan aikaan kun Pariisissa paukkui, oli yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry Itävallan pääkaupungissa Wienissä neuvottelemassa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa Syyrian sodasta.

Kättä väännettiin niin sanotusta ”terrorilistasta”. Tarkoitus oli luoda lista, jossa luetellaan yhteisymmärryksessä, mitkä Syyriassa toimivat aseelliset ryhmät ovat terroristeja. Pitkään näytti siltä, että Isis jäisi listan ainoaksi ryhmäksi. Lopulta Kerry taipui hyväksymään al-Nusran liittämisen listaan. Tällä hetkellä listalla on siis nämä kaksi ryhmää, ja vastuu listan laajentamisesta on siirretty Jordanialle.

Ongelma on seuraavanlainen. Al-Qaidan Syyrian haara al-Nusra on liittoutunut kymmenien muiden ryhmien kanssa, ja ne muodostavat yhdessä ryhmän nimeltään Jaish al-Fatah. Kaikki tähän kattojärjestöön kuuluvat järjestöt jakavat yhteisen takfir-ideologian ja samat ilmoitetut päämäärät. Kuitenkin mm. Yhdysvallat ja Ranska näkevät nämä järjestöt maltillisina. Al-Qaidaan liittoutuneet järjestöt ovat siis maltillisia, mutta al-Qaidaa vastaan taisteleva Hizbollah on terroristijärjestö.

Ranska oli näyttävästi mukana jo Libyan sodassa. Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltain liittouma tuki al-Qaidaa vaihtaakseen maan hallinnon. Myöhemmin samat al-Qaidan operatiivit Libyasta ovat ilmaantuneet Syyriaan johtamaan ”maltillisia” kapinallisia, joita Yhdysvallat ja sen liittouma, Ranska mukaan lukien, tukevat aseistamalla ja rahoittamalla. Libyan hajottaminen johti maan jakoon Isiksen, al-Qaidan ja muiden aseellisten ryhmien kesken ja laukaisi Välimeren yli suuntautuvan pakolaistulvan.

Ranska on alusta asti tukenut taloudellisesti Syyrian kapinallisia. On ollut selvää, että ainakin osa sen avustuksesta päätyy takfirimilitanttien käsiin, kuuluivatpa ne sitten al-Nusraan tai muihin saman ideologian jakaviin ”maltillisiin” ryhmiin. Ranska siis jakaa al-Qaidan hyvään ja pahaan. Niin kauan kuin al-Qaida taistelee niitä hallituksia vastaan, jotka Ranska haluaa syrjäyttää, kyse on hyvästä al-Qaidasta. Mutta jos al-Qaidaa ja Isistä yhdistävän takfir-idelogian jakava henkilö tai ryhmä tekee iskun Pariisissa, maan poliitikot ovat järkyttyneitä sen pahuudesta.

Ennen vuotta 2011 Libyassa ja Syyriassa ihmisten ei tarvinnut pelätä autopommeja. Ennen vuotta 2003 Irakissa ei ollut terrorismia.

Hallitusten vaihtamisiin olisi pitänyt pyrkiä laillisia ja diplomaattisia kanavia pitkin. Sen sijaan länsimaat liittolaisineen päättivät aukaista Pandoran lippaan. Ne tukivat ja ruokkivat takfirismia poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Kohti poliisivaltiota

Ranska aikoo vastata Pariisin terrori-iskuihin pudottamalla lisää pommeja Syyriaan. Hollande tuomitsi iskut sotatoimena, mikä avaa mahdollisuuden Naton viidennen artiklan toimeenpanemiselle. Isis ja muut kapinalliset ovat kärsineet mittavia tappioita Syyriassa ja Irakissa. Pahimmassa tapauksessa Syyrian sotaan rankasti sekaantuneet Nato-maat Ranska, Yhdysvallat ja Turkki pyrkivät miehittämään Syyrian väkisin toteuttaakseen hallituksenvaihdon, missä niiden sijaistoimijat ovat vuosien varrella epäonnistuneet.

Kaikista suurin voitto Isikselle ja takfir-ideologialle olisi, että eurooppalaisten muslimien ja ei-muslimien välit kiristyisivät. Jos Euroopan asukkaat alkavat epäillä naapurissa asuvaa muslimia eikä muslimi koe ympäröivää yhteiskuntaa omakseen, on Isis saavuttanut juuri sen, mitä se haluaa. Vastakkainasettelun. Me vastaan ne. Ja rektyrointi helpottuu entisestään.

Sen sijaan, että eurooppalaiset nyt ymmärtäisivät paremmin, mitä kauheuksia mantereelle saapuvat turvapaikanhakijat ovat pakenemassa, he alkavat pahimmassa tapauksessa vaatia maassa jo asuvien etnisten vähemmistöjen eriarvoista kohtelua — oman turvallisuutensa nimissä. Tämänkaltainen polarisaatio on omiaan aiheuttamaan syrjäytymistä ja ruokkii sekä äärioikeistolaisuutta että takfirismia.

Useimmat kansainvälisen terrorismin uhreista ovat muslimeja. Eniten maailmassa tapahtuu terrori-iskuja Irakissa ja sen jälkeen Afganistanissa. Länsimaat ovat osaltaan olleet luomassa tätä todellisuutta, jossa miljoonat elävät päivittäin.

Kotirintamalla Ranska aikoo ilmeisesti siirtyä kohti poliisivaltiomallia lisäten sisäistä turvallisuutta — eli rajoittamalla kansalaisten vapautta. Suomen presidentti Sauli Niinistön viimeaikaiset kommentit kotimaamme tiedustelun tasosta viittaavat siihen, että Suomea odottaa samankaltainen kehitys.

Pariisin iskut ovat uusi normi. Siihen on totuttava. Paluuta entiseen ei ole, ellei politiikan suunta muutu. Sitä ei ole nähtävissä. Vaikka pyrkimykset väkivaltaisiin vallanvaihtoihin lopetettaisiin, on takfir-ideologian vastainen taistelu — taistelu mielistä ja sydämistä — vaikea voittaa. Päinvastoin, sotarumpujen kiihtynyt paukutus viittaa tulossa olevaan eskalatioon.

Kun Pandoran lipas on avattu, vahinko on jo tapahtunut.

 Lähteet
  1. Hiiro, J. | Helsingin Sanomat (12.11.2015). Itsemurha­pommittajat tappoivat yli 40 Beirutissa – yli 200 loukkaantui. E-lähde
  2. Norton, B. | FAIR (13.11.2015). Media Turn Civilian ISIS Victims in Beirut Into Hezbollah Human Shields. E-lähde
  3. Kataja-Lian, M. | Yle Uutiset (13.11.2015). Analyysi: Kun Isis iskee lähes kotiovella. E-lähde

37 KOMMENTTIA

  1. Hurjaa on meno. Länsimainenkin ihminen, joka uskoo olevansa sivistynyt ja jolta sitä voisi odottaa, on ainakin mitä eliittiin tulee todellisuudessa suuri barbaari.

    Kun lukee tämän prof. M. Chossudovskyn artikkelin niin ei voi olla huomaamatta kuinka huterolla pohjalla maamme ulkopoliittinen johto on. Se ei näytä lainkaan ymmärtävän mistä esim. näissä terrori-iskuissa on kyse ja miksi niitä tapahtuu.

    http://www.globalresearch.ca/the-paris-terrorist-attacks-911-french-style-le-11-septembre-a-la-francaise/5488896

    • Obama on tietysti heti hyödyntänyt false flag iskut ja ylistänyt Ranskaa kun se lisää voimiaan ’terrorismin vastaisessa sodassa’. Muutamai ote sille joka ei jaksa lukea koko artikkelia selventämään sitä, mitä porukkaa tämä ISIS oikein on tukijoineen ja kuinka poliisivaltiokehitystä edistetään Ranskassa unohtamatta omaa maatamme:

      There are Western Special Forces and Western intelligence operatives within the ranks of the ISIS. British Special Forces, and MI6 have been involved in training jihadist rebels in Syria.

      The Islamic State (ISIS), the alleged architect of the Paris attacks, was originally an Al Qaeda affiliated entity created by US intelligence with the support of Britain’s MI6, Israel’s Mossad, Pakistan’s Inter-Services Intelligence (ISI) and Saudi Arabia’s General Intelligence Presidency (GIP), Ri’āsat Al-Istikhbārāt Al-’Āmah ( رئاسة الاستخبارات العامة‎).
      The evidence amply confirms that while Russia is targeting ISIS strongholds in Syria, the Western military alliance is supporting the Islamic State terrorists.

      The notion that the Paris attacks was an act of retribution and revenge directed against France is questionable and contradictory inasmuch as the evidence confirms that France has been channeling weapons to jihadist rebels in Syria including Al Nusrah and ISIS.

      Concluding Remarks

      On November 13, France was the victim of a carefully organized terrorist attack in different locations in the Paris metropolitan area, resulting in more than 140 deaths. The Islamic State was identified as the architect of this criminal undertaking.

      What is intimated in the media reports of these tragic events is that the jihadists are attacking France.

      But at same time, the countries which claim to be the victims of terrorism including France are involved through their intelligence services in supporting terrorist organizations in the Middle East. It’s called America’s “Global War on Terrorism”.

      This contradiction has to be meaningfully addressed at the political level. The Global War on Terrorism is a lie which provides legitimacy to police state measures.

      The state of emergency gives the police a green light to arrest on mere suspicion throughout France.

      A telephone hotline is opened. Citizens are invited to call and report anything which they consider suspicious.

      Civil rights have been suspended.

      Arbitrary arrests are occurring in Paris without warrant.

      The attacks could potentially contribute to a new wave of Islamophobia.

  2. Tarvii vaan toivoa, että Suomen päättäjillä olisi selkärankaa pidättäytyä pommitustalkoista.

    Vaatii lujuutta pitää päänsä arvovaltaisten ja arvostavien herrojen vaatiessa solidaarisuutta.

    Perustelujen pitää olla vankat. Pitää voida osoittaa, että terrorismia ei voiteta aseilla vaan hengellä.
    Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

    • Aivan, eikä voiteta varsinkaan itse sitä tukemalla. Se tässä on kolikon toinen puoli…

      Siis ensin itse luodaan vihollinen ja sitten pommitetaan sitä. Ikäänkuin tilataan näitä iskuja omaan maahan. Ja nyt onkin sitten hyvä syy tehostaa oman maan poliisivaltiokehitystä.

  3. Luin tuossa juuri YLE:n sivustolta Marika Kataja-Lianin jutun ISIS:istä.
    ”Kaikki mitä olet halunnut tietää Isisistä – historia ja uusimmat käänteet” – Faktaa kahvipöytäkeskustelujen tueksi.

    Paitsi että juttu oli ”faktaa”, jutun alaotsikko kertoi meille YLE-uskovaisille, kuinka meidän pitäisi tätä ”faktaa” levittää.

    Oli sanomattakin selvää, että ”faktojen” mukaan lännellä ei ole ollut mitään osuutta ISIS:in synnyttämisessä tai tukemisessa.

    Kataja-Lian lainaakin lähes suoraan Wikipediaa. Sieltä löytyy useiden ”faktojen” lähteet, jotka ovat suurilta osin muun valtamedian ”fakta”-artikkeleita.

    Matti Meikäläisen on paha alkaa kumoamaan ”faktoja”, koska Meikäläisellä ei ole ensikäden tietoa asioista. Voin vain ihmetellä, kuinka ISIS onnistuu tuottamaan ja ei pelkästään kuljettamaan vaan salakuljettamaan maailman markkinoille peräti 50 000 barrelia öljyä päivässä.

    Irakin sodan alla Irak oli kauppasaarrossa ja kuihtui liki kivikauteen koska eivät onnistuneet salakuljettamaan öljyä ulos maasta. Nyt 30-50 000 hihhulia onnistuu kaiken terrorilla hallitsemisen ja sodankäymisen lisäksi siinä, missä monimiljoonainen valtiollinen toimija öljy- ja kauppa-alan ammattilaisineen epäonnistui. USKOMATONTA!

  4. Miksei kerrota, että kyseessä oli hyvin mahdollisesti jälleen kerran täysin lavastettu ja näytelty psykologinen operaatio?

    • Miksei? Koska jos juoni paljastuu niin homma menee pieleen.

      Suurta teatteriahan kaikki on mutta kummasti se vaan menee täydestä enemmistöön ja siksi köysi sen kaulassa koko ajan kiristyy.

      Toivotaan että vastavalkean kaltaiset mediat saisivat ihmisten silmät avautumaan.

  5. Tämän tulo oli tiedossa. Niin massamedia kuin vaihtoehtomediat kirjoitti kauan että pakolaisten joukossa tulee terroristit Eurooppaan. Oliko tämä haluttu kuvio? Ihmisten asenteita muokattiin jo odottamaan tätä: tekijät ovat Lähi-Idän terroristeja. Sota vaatii oikeutuksia. Kansa täytyy saada mukaan. Niin se on ennenkin tehty.

    Ranska ei ole viaton uhri. Kysymys kuuluu: onko Ranska itse näiden iskujen takana, vai onko Ranskan hyökkäyksen kohteeksi joutunut järjestö kostanut? Mutta Ranska joka tapauksessa niittää sitä mitä se kylvää. Vaikka uskoisit ettei ISIS-järjestö ole länsimaiden gladio-armeija, tämä sinun on silti pakko uskoa: koko ISIS-järjestöä ei edes olisi olemassa ilman NATO-liittolaisten sotaretkeä Lähi-Idässä.

    Parempi olisi ollut, ettei Suomi olisi tukenut Syyrian hallinnon kaatamista ja näitä Syyriassa taistelevia palkkasotureita myöskään. Ei tarvitsisi vaatia lisää poliisivaltio-oikeuksia Suomeen, kuten Eversti Martti J. Kari juuri teki: ”Kansallisen turvallisuuden pitäisi riittää perusteluksi viranomaistiedustelulle, vaatii Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja Keskisuomalaisessa.” Linkki alla.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447549664146.html

    ”Hallitusten vaihtamisiin olisi pitänyt pyrkiä laillisia ja diplomaattisia kanavia pitkin. Sen sijaan länsimaat liittolaisineen päättivät aukaista Pandoran lippaan. Ne tukivat ja ruokkivat takfirismia poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.”

    Miksi ei Saudi-Arabiaa ja Qataria laiteta kansainväliseen kauppasaartoon, koska ne ovat näiden wahhabististen liikkeiden ISIS ja Al-Qaida suurimmat rahoittajat? Ja ylipäätään rahoittavat aseistettuja jihadisteja ympäri maailman. No, tietysti, Yhdysvallat ja Turkki on yhtälailla sekaantuneet: vaikka joku sinisilmäinen ei uskoisikaan että Turkin kautta kuljetetaan jatkuen aseistusta ISIS-liikkeelle, niin tämä hänen on ainakin uskottava: ne Turkijssa ja Jordaniassa koulutetut ja aseistetut kymmenet tuhannet taistelijat, jotka ”Syyrian ystävät” aluksi värväsivät oma nukkehallituksensa, Syyrian pakolaishallituksen armeijaksi, ovat siirtyneet aseineen päivineen ISIS- ja Al-Nusra -liikeiden riveihin. Syyrian pakolaishallituksen armeija on käytännöllisesti sanoen sulanut pois.

    Saudi-Arabia, Qatar, Yhdysvallat ja Turkki ovat ehkä liian suuria kauppasaartoon, mutta eihän nyt niiden politiikkaa silti pitäisi tukea! Ensimmäiseksi pitäisi erota Syyrian ystävistä ja tuomita Syyrian hallinnon horjuttaminen. Tuskin saa tämä näkemys paljon tilaa massamediassa. Sen sijaan sotaan mennään mukaan entistä selkeämmin, oman lipun alla.

    • ”Tämän tulo oli tiedossa….Oliko tämä haluttu kuvio? Ihmisten asenteita muokattiin jo odottamaan tätä: tekijät ovat Lähi-Idän terroristeja. Sota vaatii oikeutuksia. Kansa täytyy saada mukaan. Niin se on ennenkin tehty.”

      Jos etsitään iskujen hyviä puolia niin voisi tiivistää: nyt Eurooppa sai ja saa jatkossa lisää sitä mitä se on tilannut. Siis eliitti on tilannut, kansalaisten tuella tietenkin kun ei ole ollut vastavoimaa.

      Johtava eliitti hykertelee nyt pankkimafian kanssa rahakasoissaan kun saadaan kansa täysin rinnoin mukaan taisteluun ja verenvuodatukseen … ajamaan rikkaan eliitin etuja. Samalla voidaan poliisivaltion kehitystä nyt ripeästi edistää. Ja mitä tehokkaampi poliisivaaltio saadaan luotua, sitä pienempi vaara kansasta on.

      Toivottavasti kansat heräävät ja elleivät niin kaaos pahenee ja edetään kohti pienen eliitin kontrolloimaa Eurostoliittoa, globalistien unelmaa. Globalistit meilläkin taisivat saada orgun kun kuulivat iskuista.

      • Miksei ISIS iske Ranskan hallitusta vastaan? Sehän maan politiikan takana on! Sitten kun räjäyttävät presidentin ja pari muuta ministeriä itsemurhamiesten toimesta, silloin osuvat sinne mitä vastaan taistelevat, ja missä isku oikeasti tuntuu!

        Yhdysvalloissakin kaikki muut mitä-sitten-olivatkin meni maaliinsa (varsinkin se Pentagonin kirjanpitosiipeen osunut ohjus (tai pommi) joka hävitti todisteet Pentagonin 2,3 tuhannen miljardin dollarin kadonneesta rahasta, paitsi se väitetysti Valkoiseen Taloon matkalla ollut kone, jonka muka matkustajat onnistuivat pudottamaan. No, tietysti osa niistä ihmisistä jotka kuoli oli äänestäneet hallitustaan, mutta ei heilläkään ollut aavistusta millaisia roistoja, joten syyttömiin ihmisiin osui aivan täysin nekin iskut.

        • Juuri näin. Miksei iske oikeaan kohteeseen? Se ettei iske kertoo kaiken.

          Huvittavaa lukea iltalehtiä ja hesaria tai usarihan se on. Sanovat että homman takana oleva pääjehu on vapaalla ja pakosalla… että nyt on haku päällä. Heh.
          Eihän hallitus ja pressa missään karkumatkalla ole…vain median luoman valheen verhon takana piileskelevät.
          Voi kansa parkaa. Onko liian iso kynnys vetää verho sivuun?
          Entäs meillä?

  6. Kuka vielä muistaa kuinka Saddamin hallintoa tukeneet sunni-alueet rauhoitettiin? Ostamalla paikalliset päälliköt. Lentokoneittain tuotiin rahaa ja aseita, ja luvattiin että sunnit saavat itse pitää järjestystä omalla alueella. Operaatio onnistui, sunnit rauhoittuivat. Silloin jo uumoiltiin että tässä kylvettiin seuraavan sodan siemen, viimeistään kun amerikkalaiset lähtevät Irakista. ISIS syntyi samalla alueella. Saattoihan nuo allamainitut aseet päättyä muuallekkin, mutta samaan aikaan Irakissa oli juuri menossa tuo ”kapinallisten” osto-kampanja:

    Yhdysvaltain hallitus osti Bosniasta 200 000 kalashnikov-rynnäkkökivääriä ja kymmeniä miljoonia ammuksia, joiden piti päätyä Irakin armeijan käyttöön, mutta aseet eivät päätyneet perille eikä kukaan kerro mihin, Amnesty Internationalin mukaan. Pentagon palkkasi aseiden kuljetuksista ja turvallisuudesta huolehtimaan Abu Ghraibin skandaalissa ryvettyneen firman, joka taas palkkasi ilman lupia toimivan moldovalaisen lentoyhtiön joka oli YK:n tutkittavana asekuljetuksista timantteja vastaan Sierra Leoneen ja Liberiaan.

    http://www.theguardian.com/world/2006/may/12/usa.iraq

    Näin Paul Craig Roberts: ”A government, whose military was unable with the help of the UK to occupy Iraq after eight years and was forced to end the conflict by putting the “insurgents” on the US military payroll and to pay them to stop killing American troops.”

    http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=31825

    • Pesonen on todella fiksu ja selkäruotoinen mies, ja sen takia IPU ei olekkaan massamedian suosikki, vaan persujen pelleryhmä. Suurin osa kansasta ei tiedä mitään mitä IPU tai sen puheenjohtaja ajaa.

      Pesosen juttua kommentoiva Nina Palomäki ilmeisesti tarkoitti tuossa Libyan suunnitelemaa kultakantaista dinaaria, jota useampi muslimimaa suunnitteli yhteiseksi valuutaksi. Kyllähän Saddamkin lipesi petrodollari-linjasta, ja myi öljyä muillakin valuutoilla.

      • IPU on ainoa joka haluaa irtiottoa EU:sta, oman rahan ja pankin maahan.
        Niin kauan kun olemme EU:ssa voi kaiken terveen kehityksen unohtaa kun emme voi mistään päättää itse.
        Pelkkää nukketeatteria on meininki nyt eikä muutu ilman itsenäistymistä. Vain itsenäinen valtio ja itsenäinen ihminen on vapaa päättämään asioistaan.

        Näin itsenäisyyspäivän alla huvittaa kun juhlaan kootaan väkeä jota menetetty itsenäisyys ei näytä surettavan. Juhlat on enemmän hovitilaisuus jossa voi kiillottaa julkisivuaan ja päästä iltalööppeihin.

  7. Näin Atzmon: –For some of us, this recent escalation is not a surprising development. We have been writing about it for years. We have been scrutinising the disastrous impact of the matrix of Ziocon immoral interventionist lobbies that have been relentlessly advocating more and more conflicts. The CRIF in Paris, CFI in London and AIPAC in Washington all push for escalation of the battle against Arabs and Muslims in accordance with the Israeli plan for a new Middle East.

    http://www.gilad.co.uk/writings/2015/1/1/a-battle-with-no-front
    http://www.gilad.co.uk/writings/the-jewish-plan-for-the-middle-east-and-beyond.html

  8. Hieno teksti! Tämäkin asiasisältö pitäisi saada Suomessa valtamediaan ja ihan vaan osaksi yleissivistystä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana, Venäjän valtion omistama RT International on ollut valopilkku uutismediassa, minkä myötä on tullut nettia selailtua. Agendoja sitä on Venäjälläkin eikä purematta kannata niellä, joten taustojen selvittely on luonnollisesti tarpeen.

    Hyvänä pätkänä pidin esim. tätä: ”Political author Gearoid O Colmain discusses the Paris attacks with RT International” https://www.youtube.com/watch?&v=L7GAbVhjTSw

  9. Geopoliittiset realiteetit ehkäisevät sangen tehokkaasti vastuun pakottamisen Washingtonin suunnalla, mutta mikäli poliittiset päättäjämme osoittaisivat minkäänlaista vastuuta, Islamilaisen maailman radikalisoinnin työrukkasena toimivaa Saudi Arabiaa kohtaan suunnattaisiin huomattavaa poliittista ja kaupallista painostusta.
    Tilanteessa, jossa maalla sijaitsevat öljysäiliöt ovat täynnä maailmanlaajuisesti ja öljyä varastoidaan supertankkereihin(esim. Texasin edustalla 39 mailia pitkä letka öljytankkereita) luulisi olevan huomattavan ”helppo tilanne” painostaa Saudeja maltillisempaan ulkopolitiikkaan. Sen sijaan mielisairadeksi luettavaa Wahabbilaisuutta saarnataan syrjäytyneille Saudien rahoittamissa moskeijoissa ympäri Eurooppaa. On myös huomattava, että ääriliikkeiden taloudellinen tukeminen ei ole mitenkään poikkeuksellista Saudien rutiineissa. Poistamalla ilmiselvä taloudellinen tuki väkivaltaisilta ryhmittymiltä auttaisi turvallisuustilannetta EU:ssa huomattavasti enemmän, kuin Syyrian pommittaminen kivikaudelle. Musikan henki on EU:ssakin näemmä halpa.

    • ”…mikäli poliittiset päättäjämme osoittaisivat minkäänlaista vastuuta, Islamilaisen maailman radikalisoinnin työrukkasena toimivaa Saudi Arabiaa kohtaan suunnattaisiin huomattavaa poliittista ja kaupallista painostusta.”

      Niinpä. Mutta mekin olemme ottaneet paikan Länsiliittouman ’vastuuttomien fasistien kerhossa’.
      Are you confused by the Middle East? Here are some things you should know. (But you’ll probably still be confused.)
      By William Blum – Published November 3rd, 2015

      http://vastavalkea.fi/2015/11/16/pariisin-iskuista-ja-niiden-taustavoimista/

  10. Salaliittoteoreetikoksi vähätelty Thierry Meyssan sanoo Ranskan olleen ainakin vuodesta 2011 lähtien ”terroristivaltio” ja neuvookin pitämään 13.11.2015 tarkastelussa mielessä erityisesti seuraavia kolmea asiaa:

    – The French government has progressively distanced itself from international legality. It has perpetrated political assassinations and supported terrorist actions since at least 2011.
    – The French government has created unnatural alliances with the petrol dictatorships of the Persian Gulf. It is working with a group of US personalities and multinational companies to sabotage the politicies of appeasement advanced by Presidents Obama and Putin.
    – The French government has entered into conflict with some untrustworthy allies. One of these organisations sponsored the attacks in Paris.

    http://www.voltairenet.org/article189300.html

  11. Pariisin iskujen jälkipyykki on yhtä kyynisyyden ja hyväksikäytön juhlaa.
    Vastuu islamistisiirtolaisten väkivallasta on vieritetty islamismia (Assad) ja siirtolaisuutta (Euroopan ”äärioikeisto”) vastustavien harteille. Maahanmuuttajaterrorismia vastaan tahdotaan taistella lisäämällä maahanmuuttoa. Kerettiläiset historiantutkijat vangitaan ”väkivallan” ehkäisemiseksi. Islamic State tahdotaan tuhota syrjäyttämällä Assad. Antisemitistejä syytetään iskuista, joista yksikään ei kohdistunut juutalaisiin.
    Onko Eurooppa menettänyt loputkin järjenrippeensä?

    http://magneettimedia.com/ratkaisu-pariisin-katastrofiin-lisaa-maahanmuuttoa-ja-verkkourkintaa/

  12. The Nazis and others have made it very simple and clear: fear is a control mechanism. Terrorism creates fear, and fear drives fools into the hands of the government that created the terrorism that created the fear.
    Go watch the movie, V For Vendetta. The British government unleashes a disease outbreak and uses the resulting fear to turn Britain into a police state. Movie producers, such as those who made V for Vendetta and The Matrix understand what is going on, but what percentage of the audience gets it?

    We have had the false flag 9/11 operation, the false flag Boston Marathon Bombing, the false flag Charlie Hebdo, the false flag Paris attack. All of these false flag operations were scripted long ago by Operation Gladio, by the Northwoods Project (use google and read about them), and so on.
    The Western world consists of a tyranny in which brainwashed nonentinies live in a constructed reality.
    Can enough of these people be rescued to make a difference? That is the question.

    http://www.paulcraigroberts.org/2015/11/16/every-position-on-the-spectrum-supports-the-governments-propaganda-paul-craig-roberts/

  13. Vaikka Netanjahu sanoo oman maansakin kärsivän terrorismista niin taitaa totuus olla aivan muuta. Kovan linjan rabbit ovat kirjoittaneet kirjan jossa oikeutetaan ei-juutalaisen tappaminen ilman syytteitä väkivallasta. Uskomatonta !
    A book by hardline Israeli rabbis justifying the murder of non-Jews will not have to face charges of inciting violence, the Jerusalem High Court said.
    Israeli newspaper The Jerusalem Post reported Thursday that the court ruled there was “no basis” for the charges, upholding a 2012 decision by Israel’s Attorney General to not pursue a criminal investigation.
    http://www.globalresearch.ca/killing-non-jews-in-israel-the-new-normal/5495149

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here