SYNNYIN SEN tunneyhdistelmän kanssa, joka oli saattanut edellisen elämäni päätökseen. Synnyin kantaen edellisen elämän jäämää, mielentilaa joka oli kuin terroristin aikapommi tikittämässä vyötärölläni. Kuolemani hetki oli asetettu jo ennen syntymääni, ja ainoa mahdollisuuteni väistää tuo ennalta päätetty kohtalo oli sen kohtaamisessa ja tunnustamisessa. Minä todellakin kannoin pommia, jonka pystyi purkamaan vain katsomalla sitä suoraan ja rehellisesti, sen hyväksyen.

Pommi koostuu alitajuisista ja kielletyistä tunteistani, niistä joita en vielä ole tohtinut kohdata ja saattaa viisaaseen päätökseen. Pommi rakentuu mieleni varjoista, haluttomuudestani kohdata omien tunteitteni perintö.

Tämän vuoksi nuo hiiviskelevät terroristit, jotka salaa juonivat meidän ja maailmamme räjäyttämistä, ovat kauhistuttavimpia kaikista keksimistämme vihollisista. Tuo vihollinen asuu meissä kaikissa, se pelottaa meitä kaikkia ja me kaikki olemme tottuneet tekemään kaikkemme pitääksemme oman terroristimme piilotettuna ja salaisena. Sen vuoksi salaisten terroristien varjolla meidät saadaan hyväksymään mitä uhrauksia tahansa; me hyväksymme yhä tiukkenevat turvatarkastukset sekä yhä laajenevan elektronisen valvonnan ja maksamme auliisti yhä enemmän omasta kuvitellusta turvallisuudestamme. Me jopa tapamme ja tulemme tapetuksi noiden sisäisten ja ulkoisten terroristien puolesta ja vuoksi.

Parhaiten meidät saadaan hyväksymään maailman ankara meno kun meille kerrotaan vihollisen, oli se sitten taloudellinen lama tai väkivaltainen terrorismi, uhkaavan meidän perimmäisiä arvojamme ja ajatuksiamme, sitä Yritämme epätoivoisesti säilyttää jotakin pysyvää jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.sisäistä terroristia joka piileksii meissä kaikissa. Me olemme kaikki tappaneet ja tulleet tapetuiksi perheemme, maamme, uskontomme tai yrityksemme kunnian vuoksi. Me yritämme epätoivoisesti säilyttää jotakin pysyvää jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Me yritämme pysäyttää luomisen jatkuvan liikkeen omien uskomuksiemme ja pelkojemme rajoille. Ja me päädymme aina lopulta haudan lepoon kauniisti kiillotetun hautakiven alle. Hautakiven kylmään kovuuteen ikuisesti uudistuvan elämän virran äärellä huipentuu pyrkimyksemme löytää jotain pysyvää tästä materian maailmasta. Pysähtyneet pelkomme ja asenteemme saattavat meidät ennenaikaiseen haudan lepoon elämän loputtoman runsauden keskellä.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa oudolta ja sopimattomalta sinun korvissasi. Selitän hieman tarkemmin käyttäen itseäni hyvänä esimerkkinä. Yli 50 vuoden ajan olen koettanut ymmärtää omaa luontoani, sitä outoa ja tuntematonta voimaa, joka ylläpitää elämääni, meidän kaikkien elämää! Ajeltuani vuosikaudet samankaltaisina toistuvien tunteiden vuoristoradalla minä rohkenin lopultakin katsoa itseäni silmiin, eli tunnistaa sen pelottavan terroriohjelman, jota olin syntymän tuolta puolen kantanut sydämessäni. Suostuin lopultakin näkemään itseni maailmani peilissä; olin todella valinnut tämän salaisten pelkojen hallitseman maailman, koska minäkin olin omien salaisten pelkojeni hallitsema. Terroristi terroristien maailmassa, missäs muualla?


POMMI TIKITTI tunnekehossani, energiakentässä, johon olin säilönyt kaikki asenteeni, pelkoni, uskoni, epäilyni ja syyllisyyteni. Sieltä ne ovat yhdessä ja erikseen nousseet kehooni ja maailmaani luomaan henkilökohtaista todellisuuttani, selittämään kaiken kohtaamani niiden oman menneisyyden kautta. Näiden tunteiden kokonaisuus on minun mieleni kuviteltu pysyvyys ja identiteetti, jonka varassa rakennan niin nykyisyyttäni kuin tulevaisuuttanikin. Se on omaksi aidoksi itsekseni kuvittelemieni menneiden tunteiden vankila, jonka kaltereiden lävitse seuraan elämän pyhän nykyisyyden lipumista ohitseni. Elämä ohittaa minut juuri niin kauan kuin takerrun sen vanhoihin kuvajaisiin omassa mielessäni, niin kauan kuin kieltäydyn näkemästä itseäni oman maailmani peilissä.

Menneisyyteni roikkuu kuin vääristävä linssi elämäni voimakentässä, se muuntaa kaiken kohtaamani vanhan todellisuuden toistoksi. Se pitää minua aikaisempien valintojeni ja tunteitteni vankina, eikä mikään ole koskaan todella uutta; kaikki on turhaa, tylsää ja ahdistavaa. Elämä on ohi ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan, sillä meillä ei ole todellista vapautta niin kauan kuin varjoissa piileskelevät vanhojen tunteitten terroristit hallitsevat mieltämme ja maailmaamme.

Olen pystynyt tunnistamaan, nimeämään ja päästämään vapaaksi seuraavat mieleni terroristit. Luotan siihen, että kokemukseni voi yleistää. Inhimillinen mieli on samankaltainen kaikkialla, sillä me kaikki pelkäämme omia terroristejamme. Miksi me kaikki muuten olisimme valinneet syntyä tähän mielipuoliseen maailmaan?

”Ikuisen mielen erektio” tai selkiytymättömän seksuaalisuuden mahtavat tunteet. Mitä tehdä tuolle pullistuvalle elimelle, miten ohjata sitä ja sen voimia? Kuinka monta toistoa, kuinka monta kertaa ylös ja alas, tunteesta toiseen tässä loputtomalta vaikuttavassa kulkueessa?

”Rakkauden ihana syli” tai äidinrakkauden täyttymyksen loputon kaipaus. Sylit ja rinnat, nuo houkuttavat kuvitelmat, jotka johtavat aina harhaan. Missä on se todellinen kaiken kantava rakkaus, jota me kaikki kaipaamme?

”Sinä et ymmärrä!” tai loputon tunne siitä, ettei koskaan tule todella ymmärretyksi tai rakastetuksi. Kyltymätön ja pakkomielteenomainen hyväksymisen kaipuu, joka ei koskaan koe täyttymystään. Mielentila, joka väistämättä tuottaa kaltaisensa todellisuuden.

”Minä en ole sen arvoinen” eli latistamisen piru, joka ei salli minun ottaa elämääni omiin käsiini. Tunne siitä, että kaikki suuruus ja kauneus on aina toisaalla, tuossa toisessa. Tunne johtaa kaikenlaisten johtajien ja messiaiden seuraamiseen.

”Päivän unelmoijat ovat vaarallisia miehiä” eli syyllisyys, jota olen kantanut jostakin kauheasta teosta, jonka olen tehnyt jollekin jossakin menneisyyden hetkessä. Tiedostamaton kaiken kattava syyllisyys, joka tuottaa sekin kaltaistaan nykyisyyttä.

”Et ole täydellinen” eli kriitikon piru, joka tappaa kaiken tapaamansa ensi laakista. Kukaan ei täytä tämän olennon mittoja, kaikki ovat tuomittavia, vajavaisia ja puutteellisia, myös minä itse.

Nämä olivat minun elämäni kohtaamattomat tunteet, ne palikat joista minun sielussani tikittävä pommi oli rakentunut. Niiden tunnistaminen sekä kohtaaminen on ollut minun elämäni tehtävä, se syväjuonne joka lävistää kaiken toimintani tässä maailmassa. Jos en olisi niitä tunnistanut ja hyväksymiselläni purkanut, ne olisivat jo moneen kertaan tuhonneet minun elävän kehoni.


Saattaakseni nämä kaikki terroristit ruotuun ja tasapainoon olen kantanut ajatusta tai asennetta, joka on pitänyt minut hengissä tässä elon leikissä toistaessani lähes loputtomasti menneisyyteni pirullisten terroristien kantamia tunteita ja tilanteita.

”Ylitse vuoren, ja lävitse sen” eli sisäinen tietoisuus siitä, että kaikki ja mikä tahansa on kohdattavissa, saatettavissa päätökseen ymmärryksessä ja rakkaudessa. Kaikki ongelmani ja haasteeni ovat kohdattavissani, sillä olen ne itse luonut.Täytyy olla olemassa keino käydä kaiken tämän kuonan läpi, ja yli. Kaikkien ongelmieni ja haasteitteni täytyy olla kohdattavissani, olenhan minä ne luonut, itse itselleni antanut. Kaikkien ihmisen suurten kysymysten täytyy olla minun vastattavissani, onhan ihminen ne luonut! Mahdotonta ei voi olla olemassa loputtomien maailmankaikkeuksien todellisuudessa. Se elää ainoastaan siihen uskovan ihmisen mielessä.


KEHON KUOLEMASSA kaikki kohtaamattomat tunteet jäävät aina jäljelle. Ne johdattavat meidät aikanaan takaisin maan päälle, takaisin selvittämään menneisyytemme tunteitten suurta salaisuutta, pommia joka on jo lukemattomia kertoja lauennut vyöllämme. Elämämme kierto toistuu samankaltaisena kunnes me kerran suostumme kohtaamaan sen piilevän rakenteen. Vasta silloin jättävät menneisyytemme varjot meitä ympäröivän voimakentän, vasta sitten me olemme vapaita kohtaamaan elämän todellisen suuruuden.

En varmasti ole täällä ensimmäistä kertaa pommini rakennetta tutkimassa, mutta saatan olla viimeistä kertaa. Kun kaikki vangitut tunteeni ovat lopulta saaneet vapautensa meitä kaikkia kantavan elämän syleilyssä, silloin elämä itse – se mikä minä todella olen – vapautuu sekin menneisyyden kahleista. Sama vapaus odottaa lopulta myös minun viatonta kehoani, jota minun pelkoni ja ahdistukseni ovat jo niin pitkään piinanneet.

Tästä todellisesta vapaudesta kasvavia uusia mahdollisia maailmoja ja neitseellisiä todellisuuksia ei meidän rajallinen mielemme voi käsittää. Nuo juuri vapautuneista mielistä kasvavat koskemattomat maailmat ovat täynnä uusia haasteita ja uusia luomisen muotoja. Me olemme lopultakin valmiita johonkin muuhun kuin loputtoman menneisyyden toistoon. Oletko sinä valmis, haluatko sinä tutkia perimmäisiä oletuksiasi, niitä tapoja ja tottumuksia, jotka tuottavat loputtomasti sitä samaa vanhaa, sitä samaa vanhaa… Oletko valmis kohtaamaan itsesi? Uskallatko antaa menneisyytesi kuolla? Luotatko elämään itsessäsi, siihen josta kaikki uusi loputtomasti kumpuaa? Oletko valmis?


Klaus Rahikainen.
Klaus Rahikainen.

Klaus Rahikainen on Ahvenanmaalla asuva kirjailija ja elämäntutkija.

14 KOMMENTTIA

  1. Artikkelista tuli mieleen Sokrates. Alla otteita Juha Seppäsen kirjoituksesta.

    Sokrateen ”Tunne itsesi” kehoitus pitää ymmärtää niin, että myös tuo oma sisäinen pimeä puoli, jota kirjoittaja korostaa, opitaan tuntemaan. Se on vaikea haaste koska se on alitajuista tajuntaa johon käsiksi pääseminen vaatii rohkeutta ja nöyryyttä. Mutta vasta silloin ihminen tuntee itsensä ja voi olla vapaa kun on uskaltanut lähteä matkalle kohti itsensä pohjaa.

    —Eräs Sokrateen tunnuslauseista oli: ”Tunne itsesi”. Itsetuntemuksen lisääntyminen on tie yleispäteviin totuuksiin, koska totuus ja hyvä ovat sukulaissuhteessa omaan sieluumme. Oikea ymmärrys lisää herkkyyttä arvioida omaa elämää rehellisesti. Samoin kuin tiedoissamme on toiminnassammekin aina parantamisen varaa. Sokrates uskoi kuulevansa omassa sisimmässään jonkinlaisen jumalallisen omantunnon äänen (daimonion).

    Sokrates uskoi pätevän tiedon johtavan oikeaan toimintaan. Hänen mukaansa ”hyve on tietoa” eli hyvyys on liitoksissa oikeaan ymmärrykseen. Pohdinnan kautta pääsemme perille asioista ja oikean tiedon avulla osaamme suunnistaa. Sokrateen mukaan ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan virheet johtuvat vääristä käsityksistä. Kun ymmärrämme asiat oikein, toimintammekin on oikeaa. Ajatusta voisi verrata merellä navigointiin. Jos merikartassa on virhe tai katsomme väärää kohtaa, vene karahtaa karille, mutta oikean tiedon varassa matka onnistuu.

    Sokrateen mielestä jokaisen pitää uskaltaa itsenäisesti pohtia asioita eikä mihinkään aiheeseen tarttuminen ole kiellettyä. Tällaiset opetukset ja rohkean ajattelijan esimerkki saivat monet innostumaan, mutta samalla kaupunkivaltion eliitti alkoi pitää Sokratesta uhkana yhteisön rauhalle ja valta-asemalleen. Filosofi joutui Ateenan tuomioistuimen eteen, jossa hänet niukalla äänten enemmistöllä tuomittiin kuolemaan syytettynä nuorison turmelemisesta ja vieraiden jumalten palvelemisesta.

    Sokrates olisi säästänyt henkensä, jos olisi lopettanut filosofoinnin ja hänen ystävänsä olisivat luultavasti saaneet kuolemantuomion muuttumaan karkotukseksi. Filosofi säilyttäisi henkensä, jos poistuisi Ateenasta. Sokrates valitsi kuitenkin toisin. Tärkeimmästä eli Filosofoinnista hän ei voisi koskaan luopua ja olisi väärin vastustaa Ateenan virallista lakia, joka oli hänet tuominnut.
    http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/opinnot/fi/sokrates.html

    Kasvava määrä amerikkalaisia alkaisi olla valmiita: he eivät tunnista enää maataan siksi mitä sen tulisi olla. Ehkä he ovat alkaneet nähdä missä se terrorismi lopulta luuraa…? Toivottvasti mekin.
    Nearly Six in Ten Americans Say They Don’t Recognize Their Country Anymore
    Western Journalism Center (California)

    As many Americans mourn the perceived demise of their America, alienated, fearful and angry voters are turning to Donald Trump to reverse the changes they see around them. A recent Reuters/Ipsos poll showed that 58 percent of Americans no longer identify with what America has become under the Obama administration. The figure for Obama’s own party was 45 percent, while among Republicans, those no longer identifying with what they see around them is 72 percent. The poll also found that 53 percent of all Americans feel like a “stranger in their own country.” “They look around and wonder where it all went,” wrote commentator Steven H. Ahle.
    http://www.ihr.org

  2. Hei Truthhunter. Tein juuri tnettipersoonallisuustestin jossa tyypikseni tuli Profeetta ja ainoana esimerkkinä oli Sokrates. Eli hyvin olet jäljillä…

    • Mukava kuulla tuo… toivotaan, ettei joudu kuitenkaan juomaan myrkkymaljaa kuten Sokrates ja moni muu totuuden etsijä on joutunut. Vainoon ja pilkkaan saat kyllä varautua mutta sehän merkki siitä, että on oikeilla jäljillä…

  3. ”Sokrateen mukaan ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan virheet johtuvat vääristä käsityksistä. Kun ymmärrämme asiat oikein, toimintammekin on oikeaa. Ajatusta voisi verrata merellä navigointiin. Jos merikartassa on virhe tai katsomme väärää kohtaa, vene karahtaa karille, mutta oikean tiedon varassa matka onnistuu.”

    Mietitäänpä tuota tarkemmin. Ei tee pahaa tieten tahtoen…että virheet johtuvat vääristä käsityksistä ja kun ymmärrämme asiat oikein niin toimimme oikein…
    Niinhän sen kaiken logiikan mukaan luulisi olevan. Mutta jokin siinä mättää kun maailman kehitys menee koko ajan kohti tuhoa, pahuus hallitsee. Suuri joukko tiedemiehiä ei usko ihmiskunnan säilyvän enää monta sukupolvea.
    Eli johtava eliitti ei siis ymmärrä tai halua ymmärtää asioita oikein ja toimii siksi väärin. Se jopa edistää muiden tuhoa ja suunnittelee itselleen bunkkereita.
    Miksei ymmärrä vaikka jo taviksen järki sanoo, että ahneus vie kaikki kalat järvestä ja ajaa lopulta järven tuhoon saasteilla. Onko eliitti niin kovapäistä ettei tämä mene perille? Näyttäisi olevan.
    Tämä kovapäisyys on psykopatiaa.
    Psykopaatteja on n1-2% väestöstä ja kyse on biologisesta asiasta, ominaisuudesta, joka tuottaa tuhoa muille. Tämä tuhoavuuden voima heissä pitäisi hyväksyä ja estää heidän pääsy valtaan kun he eivät pysty ymmärtämään omaa tuhoavuuttaan. He ovat mielstään aina oikeassa, itsensä jumaluuteen nostaneita yli-ihmisiä ja poikkuksellisia ja haluavat olla johtamassa muita vallanhimonsa takia, jopa kaapata koko maailman valtaansa.
    Nähtäväksi jää antaako ihmiskunta tämän hyvin pienen joukon tuhota kaiken vaikka sen eristäminen olisi helppoa jos niin halutaan.

  4. Henry Makow:
    Humans are sparks of Divine Love inserted in the bodies of monkeys. Monkey minds are controlled by greed (lust) and fear. (How many of our thoughts fall into these two categories?) If we could separate from these thoughts, we would know our true identity. Humanity could unite in our Divine substratum, Love and Truth, which I believe is Jesus’ message and God’s Plan.

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=51952

  5. Hei Truthhunter. Henry on ihan oikeassa…ja tuo apina meissä ja maailmassamme tokenee vasta kun se tuntee itsensä rakastetuksi, vasta kun sinä itse näet ja hyväksyt kantamasi hulluuden ja valitset sitten jotain muuta. Maailma muuttuu kun sinä muutut, se riittää, ei ole mitään mitä vastaan kannattaa taistella.

    • Vierastat taistelua. Ok. Valtaosa ihmisistä muuttuu kuvaamallasi tavalla ja se mahdollistaa maailmakin muuttumisen.
      Mutta entä psykopaatti joka ei pysty näkemään hulluuttaan? Hän ei silloin voi muuttua eikä rakkaus, joka hänestä on naiviutta, auta lainkaan. Et kai kuvittele, että meitä johtava eliitti olisi jäänyt ilman rakkautta ja siksi toimisi nyt kuten toimii, köyhiä ja sairaita kurittaen? Ehkäpä heillä on ’valtageeni’ joka synnyttää vallanhimon ??? eikä mahdollista sitä mitä alla kuvataan. Paljon uskottavampi selitys minusta.
      Siksi psykopaattia vastaan on taisteltava, ainakin niin kauan kunnes hän muuttaa tapansa. Hänet on siis syöstävä vallasta. Eläinkunnassakaan itsekkäät ja lauman koossapysymistä uhkaavat eivät pääse valtaan, ne hylätään, jopa tuhotaan koska ne eivät palvele lauman etua, joka aina tärkein asia.
      Se on elämän laki jota emme voi muuttaa. Ja kannattaako edes yrittää muuttaa?

      Totuus on yksinkertainen sille joka sen oivaltaa…se on Valo

      Otteita Visible Origamin kirjoituksesta
      Jesus Christ; the Light of the World
      Several people have wanted me to know that Jesus was born at this time or that time. I came across the variations in his birth certificate some while ago but the historical figure we call Jesus the Christ may well have never existed in the way that history has presented him.
      We are told that Jesus was a Jew. We have no proof of that. I’ve been told that Jesus was a Syrian. I have no proof of that. When you read the historical records of the times in which Jesus was supposed to have lived, it is surprising how little is to be found.
      We know for a fact that a certain group of professional liars have been hijacking history to their profit for many, many centuries and that much which is recounted in The Old Testament is actually the history of people other than themselves.
      Still, I know that someone resembling this Jesus did live somewhere at some time because too many people have had legitimate spiritual experiences in relation to this character. His legend has transformed the world and a misreading of his intentions and words have also transformed the world and not in a good way.
      Anyway, it is the man beneath the clothes that matters. It is the essence of the message and not the shaping of the message for the advancement of an agenda that counts.
      What matters is whether you follow the higher and deeper urgings of the heart or are led astray by other urgings that clever deceivers have justified through convolution and argument as being higher and deeper. This is how you get fundamentalism and the maniacal outrages of all those variations on ISIS and Al Qaida, Judaism and sundry. This is how you get people who can kill without conscience. This is another way to manipulate people into killing without conscience.
      Jesus the Christ is the light of the world.
      One is much better off studying the early Christians if one wants a better understanding of the tenets and teachings of Jesus the Christ. When you look into the early Christians you invariably hear that they were Jews. Of course, if you become a Christian you are technically no longer a Jew. I don’t know if they were Jews or not. What I do know is that they bear little resemblance to the Ashkenazi impostors who presently define themselves as Jews.
      We hear that Jesus was the truth, the light and the way. One of the confusions that come out of what follows that line is a primary deception of Christianity and that is, “no man commeth unto the father save by me.”.People use scripture to justify their own ideas on what things should mean. Personally… I would prefer to adapt myself to the truth rather than adapt the truth to me, especially since the latter is an impossibility.
      To make a long story short… this is the Christmas season, regardless of what the authentic calendar says and we don’t have the authentic calendar and if you want to celebrate the birth of Christ then celebrate the birth of what that force actually was within our own hearts in the spirit of giving that which possesses the supreme value above every other possibility of human expression and that is Love. The birth of Christ is the same as the birth of the sun.
      Christ is a station of being and it is what is real and eternal about us. If we live it we become more and more like it. If we do not, we become more and more like whatever it is that we emulate or pursue. Or one might say that what conceals it is steadily burned away until it is revealed in that timeless location where it has always been resident. It’s semantics and the same thing can be said many different ways. Merry Christmas!!!!

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126389

      • The same by another thinker:

        Didn’t I tell you ~
        Do not leave me for I am your only Friend,
        I am the spring of life.
        Even if you leave in anger for thousands of years
        You will come back to me for I am your goal and your end.
        Didn’t I tell you
        not to be seduced by this colorful world
        for I am the Ultimate Painter.
        Didn’t I tell you
        you are a fish do not go to dry land
        for I am the deep Sea.
        Didn’t I tell you
        not to fall in the net like birds
        for I am your wings and the power of light.
        Didn’t I tell you
        not to let them change your mind and turn you to ice
        for I am your fire and warmth.
        Didn’t I tell you
        they will corrupt you and make you forget
        that I am the Spring of all virtues.
        Didn’t I tell you
        not to question my actions
        for everything falls into order, I am the Creator.
        Didn’t I tell you…
        That it is your heart that can guide you home
        Rumi ~

      • jatkona tuohon Origamin kirjoitukseen joitakin otteita Gilad Atzmonin, juutalaisuuden hylänneen kirjailijan ja saksofonistin käsityksiä juutalaisesta uskonnosta
        Gilad Atzmonin blogeja ja kirjoituksia
        http://www.veteranstoday.com/author/atzmon/

        ….Judaism is an obedience regulative system. The Judaic universe is ruled by ‘mitzvoth’ (commandment), a set of 613 precepts and directives ordered by God.
        If Judaism is not a belief system but rather a system of obedience regulation, then Jewish identity politics is merely an extension of the above regulatory philosophy.
        Jews often drop their God, simply to invent a different God who ‘facilitates’   subscription to a new regulatory system. The new system, like the old outlines a new set of strict commandments, a manner of speech and rigorous boundaries of ‘kosher’ conduct.
        In the beginning of the 20th century, for instance, Bolshevism appealed to many Eastern European Jews. It provided a sense of self-righteousness in addition to regulating a strict form of obedience. As we know, it didn’t take long for Bolshevism to mature into a genocidal doctrine that made Old Testament barbarism look like a juvenile fairytale. The Holocaust, that seems to be the most popular Jewish religion at present, may be the ultimate and final stage in Jewish historical development.
        Due to the lack of a divine transcendental entity, Jewish religions have always regarded criticism as rejection of the tribe. Jewish religions, whether Judaism, Bolshevism or Holocaust, are equally intolerant towards criticism and dissent. Jewish religions treat opposition as a vile attempt at ‘delegitimization’ on the verge of genocidal inclination.
        Tragically enough, intolerance of dissent has become a universal Western political symptom. Incidentally, Christianity, Islam, religion and divinity in general are also under attack within the context of contemporary Western discourse. Is this a symptom of the Jerusalemification of our Western universe? Is the emergence of the tyranny of political correctness a coincidence?
        And if we are becoming Jews, is there any room for the hope that our universe may, at some stage, embrace a universal ethos once again? Can we once again believe in something?   Or do we have to wait for a new Jesus figure to resurrect our trust in the human spirit and humanity in general?  Or have we been re-designed to self-destruct as soon as we come close to such a lucid awareness?
        http://www.veteranstoday.com/2016/01/01/jewish-religions-and-the-prospect-of-dissent/

  6. That said, we move forward in literal good-faith effort in our ongoing choice to stand and live for virtue. The alternative of surrender to .01% psychopaths in any way with our self-expression is easy and natural to reject because we experience that path for what it is: service to a separated and limited self without love, without harmony, without diversity, without connection to God, and fundamentally in denial of reality.
    http://www.washingtonsblog.com/2015/12/tired-good-fight-01-arrests-empathize-prefer-surrendering-earth-criminal-psychopaths.html#more-52691

    • Ajatuksia ylläolevaan liittyen:
      Kristinuskossa Jumala laskeutui alas ja tuli ihmiseksi Jeesuksen kautta eikä jäänyt enää korkeuksiinsa antamaan käskyjä ja tuomioita ihmiselle ihmisen uskomalla tai toivomalla tavalla. Siksi se on kehittynein jumala-uskonto.
      Ihmisen on itsensä kohdattava vastuunsa koska hän on osa jumalallista kaikkeutta, ’jumalan poika’, jumalan luomus. Jumala elää hänessä, hänen jokaisessa solussaan. Vastuusta eivät silloin vapauta uhrit jumalalle ja kaikki uhraavat uskonnot ovat vielä kehittymättömiä tai pakanauskontoja. Pohja putoaa myös niiltä uskonnoilta, joissa jumala suosisi vain tiettyä ryhmää sulkien muut ulkopuolelleen.
      Moni kristittykään ei tätä vielä ymmärrä vaan pitää jumalaa yhä korkeuksissa kuin lapsi isäänsä vaikka isä on ja elää hänessä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here