Tekoani on ehditty jo verrata pakolaiskeskusten tuhopolttoon ja Pariisin terrori-iskuihin. Minulta on tivattu mitä aioin tällä saavuttaa, ikään kuin luulisin suorittaneeni suurenkin vallankumouksen. Ilokseni voin mainita, että vähintään yhtä suuri vyöry tukea on tullut, ja kiitän ihmisiä siitä.
Alexander Stubb on Kokoomuksen puheenjohtajana, entisenä pääministerinä ja valtionvarainministerinä yksi päätekijöistä Suomen lisääntyvän inhimillisen kriisin taustalla. Stubb on muiden eduskuntapoliitikkojen ohella hyväksynyt — ja pahimmillaan runnonut läpi — uudistuksia, joilla perusturvaa heikennetään, palkkatasoa alennetaan, palveluja lakkautetaan ja tehdään maksullisiksi. Viimeisimpänä syntilistalla on tieteen ja akatemian järjestelmällinen alasajo. Tämä politiikka on syyllistänyt työttömiä, köyhiä ja pakolaisia, sekä aktiivisesti pyrkinyt veronkierron ja osakekeinottelun helpottamiseen. Kaikki tämä on oikeutettu puolivillaisella viittauksella taloustieteeseen, jota taloustieteilijät itse eivät tunnista omakseen. Stubb, Sipilä ja Soini ovat vieneet tulevaisuuden miljoonilta.
Minä sain Stubbin takin märäksi. Silti monen mielestä juuri minä olen radikaali, silmittömän väkivaltainen terroristi, joka on uhka suomalaiselle keskustelukulttuurille.
Olisi liioitellun kohteliasta sanoa, etten ole samaa mieltä. Tosiasia on, etten edes ymmärrä moista ajattelutapaa. Koko logiikka on minulle käsittämätön.
Olen antanut tilanteesta lausunnon Tiedonantaja-lehdelle. Jos sinua kiinnostaa aihe tarkemmin, suosittelen lukemaan sen. Kuitenkin tässä haluan vain sanoa, että suhteellisuudentaju on puuttunut keskustelusta täysin. Maailmalla poliitikkojen kakuttaminen on arkea, ja näen tämän vain eräänlaisena variaationa siitä. Eniten tässä tuntuu joitakin ärsyttävän se, että poliitikko sattui tällä kertaa olemaan suomalainen.
Kuitenkin kritiikki on vaikuttanut olevan marginaalissa, ja moni on nähnyt tilanteen sen järkevässä asianyhteydessä. Kiitän jälleen saamastani tuesta, ja erityisesti niitä, jotka ovat jo suunnitelleet aloittavansa keräyksen sakkojeni maksamiseksi. Ehkäpä yhä useampi innostuu kansalaisvaikuttamisesta ja aktivismista. Minä ainakin omasta puolestani olisin valmis tukemaan muita, jotka pyrkivät vastustamaan leikkauspolitiikkaa tällaisin tai muunlaisin keinoin.

p.s. Hallitus ilmoitti tänään hautaavansa hallintarekisterihankkeen. Tämä on yksi pieni voitto leikkauksia vastustaville, mutta Stubbin, Soinin ja Sipilän triolla on vielä muita yhtä vakavia hankkeita työn alla.
Kirjoitus julkaistiin alun perin Simo Suomisen blogissa.
Fyysinen kajoaminen , olipa kysymyksessä politikko tai kuka tahansa on arveluttavaa, omien sanallisten ja henkisten argumenttien tulisi riitää laulaa, vaikkapa Stubb suohon. Väkivaltaiset oteet , olivatpa ne kuinka lieviä tahansa ainoastaan antaa oivan tekosyyn elitille rakentaa entistä korkeammat suojamuurit, eli Simo teollasi itseasiassa edistit niiden pyrkimyksiä jotka pyrkivät juuri tuollaiseen turvaluokitus yhteiskuntaan. Varmaan valtakunnassa tänään on jossain pää punaisena pohdittu jossain pohdittu politikkojemme turvallisuutta, se tietää etisestään tiukan kontrollijärjestelmän kiristämistä .
Valitettavasti tuo on totta. Mutta toisaalta on ymmärrettävää, että kun hallituksen harjoittamaa politiikkaa voi verrata jo kannibalismiin niin se vaatii reagointia. Vastuun reagoinnista kantaa ensisijaisesti se joka provosoi – eli nyt hallitus. Kyse on vaikeasta asiasta.
Tottakai eliitti kauhistuu kun rahvas nousee kapinaan. Ja esivalta tukee hallintoa, sitä enemmän mitä pahempi tyrannia.
Minusta tempaus oli hyvä, ja suosittelen muidenkin harrastavan samaa: kananmunia ja mätiä hedelmiä mukaan! Ei kaikkiin tapahtumiin tietenkään, mutta silloin kun mitta on täysi. Ehkäpä tällainen ”suora demokratia” hiukan innostaisi kansaa, kun muuten ovat niin perin apaattisia poliittisesti. Ei niillä ketään tapeta ja tuskin edes loukkaantuu! Tarkoituksena on osoittaa syvää suuttumusta eikä teloa. Aivan kuten kengällä heitto Lähi-idässä.
”Et tuhoa useampia elämiä kuten olet minun tuhonnut. Et purista useampia sydämiä kuten olet puristanut minun. Minä vapautan maailman myrkyllisestä olennosta. Tästä saat, senkin rakki! Ja tästä! Ja tästä! Ja tästä!” – Sir Arthur Conan Doyle
”Tottelemattomuus on vapauden todellinen perusta. Tottelevaisten täytyy olla orjia.” – Henry David Thoreau
On siis hyvä olla hallintoa ja esivaltaa pelkäämätön sydän. Ne jotka kaikkeen suostuu, joutuu kaiken kyllä kärsimään! Oikeudet ja vapaudet on taisteltu. Helposti unohtuu jälkeen päin.
Minusta tuollaisten poliitikkojen pitäisikin pelätä kansaa ja ennen kaikkea lehdistöä.
Kakkua tosin on vaikea heittää naamalle, kun se koostuu vain valheita sylkevästä kidasta.
Tuo nyt ei ollut paljon mitään. Mittatilauspuku hieman likaantui, mutta mehän maksamme uuden. Sori siitä pitäisi riittää. Muistaakseni Englannin kuningatarta heitettiin joskus kananmunalla Uudessa Seelannissa ja hän on sentään koskematon taviksille. Hän piti vain puheen jossa kehui Uuden Seelannin elintarvikkeita tuoreiksi ja hyvälaatuisiksi.
Kaikki me olemme tasa-arvoisia lain edessä, mutta ajatusleikkinä voi pähkäillä miten olisi käynyt jos olisit heittänyt kokista jonkun sivullisen katselijan päälle. Tuskin sitä olisi media huomannut tai poliisi tutkinut. Kun kokis osui ministeriin se on toinen juttu. Vaurioita tuli mutta enemmän henkisiä. Sitä ei suomalaisen ministerin herkkä hipiä kestä. Puhumalla tai kirjoittamalla et saa heidän ylimieliseen kaikkitietävyyden itsetyytyväisyyden suojakilpeen edes pintanaarmua. Heitä desilitra kokista niin olet median uutisissa ja syytettynä. Poliisi tutkii ja häkki heiluu. Miksi heitit kokiksen on sivuseikka. Se ei kiinnosta ketään.
Ei todellakaan kiinnosta… Ihmisen irvikuviahan nämä sss-miehet ovat ja sitten heitä pitäisi vielä kunnioittaa. Aika kohtuuton vaatimus. .
Itseasiassa, Stub ja hänen tukijansa kykenevät nyt uhriutumaan ja siten ovat saamassa pienen hegähdystauon imagosodassa. Kun olen seurannut kyseisen tyypin vaellusta julkisuudessa, on tullut mieleeni vanha karjalainen käsite kuten tolvana, eli taidokaasti koristeltu juustomuotti, mikä on tyhjä sisältä. Ei suinkaan ole kyseinen ominaisuus ainoastaan Stubin olennainen piirre, vaan enemmänkin , aikakautemme yleisen pintapuolisuuden tuotosta, puhutaanhan syvällä vakaumuksella eri asioiden imagoista ja brändäämisen tärkeydestä. Stubin tapaus on myös oiva osoitus aikakautemme epävakaudesta, ensin hänet valitiin lähes uskonnollisen hurmoksen vallassa Kokomuksen puheenjohtajaksi, kun selvä joukkorakastumisen ilmapiiri äntä kohtaan on saanut luonnollisen lakipisteensä , alkavat hänen puuteensa nousta hiljaleen lumoutuneiden kansanjoukkojen tajuntaan. Eräs varsin vähälle huomiolle jäänyt olennainen asia Stubin menneisyydestä on ,että hän on jättänyt opintonsa anglosaksi yliopistoissa kesken, merkkinä siitä hän on oppiarvoltaan pelkkä doktor, eikä doktor doktor mikä meillä vastaisi väitellyttä tohtorin arvoa. Salmisen tempaus ny on omiaan siirtämään keskustelua myös muiden päättäjäidemme henkisistä kyvyistä epäolennaisuuksiin, juuri kun Stubin kupla oli puhkeamassa.
Luulempa, että jossain kokoomuksen strategisen osaamisen keskuksessa nyt ilmeisesti harmitelaan syvästi ,viime puoluekokousta edeltäviä tapahtumia, olihan puheenjohtajaksi ja senkautta linjaksi tarjolla myös järkiporvari suuntausta edustava Vapaavuori, nyt vallitsevissa polittistaloudellisissa oloissa hän olisi olisi ollut polittiselta linjaltaan sopivampi juuri tähän ajankohtaan. Aikoinaan kotipuolessa puhutiin reppuselkäporvareista, henkilöistä joiden taloudellinen asema ei vastannut polittista ihantellisuutta, saman kaltainen sakki muodostaa nyt, jos ryhdyttäisiin tutkimaan imagoporvareiden suurta joukkoa, vaarana heillä on joutua statuskilpailun vuoksi postporvarilliseen tilaan, elämällä ylivarojen.
Joko on katottu tämä video?
https://www.youtube.com/watch?v=l28AReZMtZ4
Nyt on… voi voi! Eihän tuosta alemmas ole enää helppo mennä. Ja tällainen tyyppi kahden muun samantasoisen kanssa on nyt maan johdossa. Kuinka kansa voi tällaisen sallia?
Hyvä että se ”yhteiskuntasopimus” työnnettiin sinne minne ei päivä paista. Tarjottiin taas perinteistä yhteenhiileen puhaltamista jossa duunari saa vain tuhkat silmilleen. AKT oli ainoa järkevä ammattiliitto kun jäi pois ”sopimuksesta” johon olisi pitänyt sitoutua ennenkuin sopimusta olikaan. Olisihan siinä saatu kivasti palkan- ja ostovoimanalennukset taas ammattiliittojen piikkiin. Kovia poikia kusettamaan. Täytyy oikein hattua nostaa.
Nyt on sitten hallituksen alettava säätämään niitä pakkolakeja. Menee hallituksen piikkiin. Näkevät ihmiset mitä tuli äänestettyä. Ja välillisten verojen korotuksia alkaa tulemaan joka tapauksessa. Esimakua saatiin jo omavastuiden 30% korotuksista, mutta tämä on vasta alkua. Pieni ja keskituloiset rahoittavat jo melkein koko budjetin tulo- ja välillisillä veroilla. Kuin myös kunnat 99%. Mistä muuten olisi saatu miljardien veronkevennykset suurituloisille. Ja harmittaahan sekin, kun hallitus ei millään saa läpi uusia veroporsaanreikiä varakkaammille. Tämä vielä kostetaan.
”Minulta on tivattu mitä aioin tällä saavuttaa, ikään kuin luulisin suorittaneeni suurenkin vallankumouksen.”
Ehkä vastaus löytyy tästä, George Orwell: ”Maailmanlaajuisen petoksen aikakautena totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.”
Pakkolaeista puheenollen, ajattelin tehdä pari ehdotusta. Politikkomme ovat luoneet meille ”työpaikkoja” kohta kolmekymmentävuotta. Tulokset näkyvät, tuskin niitä tarvitsee tässä toistaa. On syntynyt lähinnä korkeapalkkaisia virkoja julkiselle sektorille kun samalla on suorittavaa työtä vähennetty ja ulkoistettu veroparatiiseihin. Ei siis ihme että kestävyysvajetta pukkaa. Valtiosta on tullut palkkajohtaja.
http://www.findikaattori.fi/fi/13
Ehdotuksia. Lopettakaa pakottaminen ilmaiseen työhön. Sitähän tekee itse valtiovaltakin. Se on orjatyötä ja vastoin työsopimuslakia ja useita kansainvälisiä sopimuksia joita Suomi on hyväksynyt. Vastoin lakia ja sopimuksia vaan toimitaan koska niitä ei ole sanktioitu millään tavalla. Kuten Timo Kalli sanoi eduskunnassa, lakeja ei tarvitse noudattaa jos siitä ei seuraa mitään.
Lopettakaa työvoiman vuokraus. Se on pelkkää ihmiskauppaa jolla kierretään työntekijän oikeuksia ja josta hyötyy vain täysin turha välittäjä, välistävetäjä. Nykyisin yhä useammin veroparatiisista toimiva.
Tällaiset ”leikkaukset” saattaisivat tehdä kaveriin kipeää, mutta toisivat varmasti muutaman kymmenentuhatta palkkatyöpaikkaa. Niitä ihmiset tarvitsevat, ei pelkkää työtä. Tässä jos missä tarvitaan sitä kokkareiden ”luovaa tuhoa”. Sellaisia firmoja jotka eivät maksa palkkaa ei veroja ei kukaan eikä mikään tarvitse. Tässä pari pakkolakiehdotusta aluksi.
On aivan paikallaan viestiä sss-miehille tavalla, jonka he havaitsevat. Nyt on jo huomattu, että eliitti on täysin kuuro jopa valtavirran taloustieteilijöille, jotka varoittavat jatkamasta leikkauspolitiikkaa, Ehkä tällainen kommunikointi menee paremmin perille.
Oikeiston ylimitoitettu reaktio Simon toimintaan taasen edustaa ajattelutapaa, jonka mukaan vasemmistolla ei ole oikeutta itsepuolustukseen. Leniniä haukutaan massamurhaajaksi, kun bolsevikkien johtama puna-armeija puolustautui sisällissodassa valkoisia ja ulkomaiden armeijoita vastaan. Venezuelassa CIA:n ja Canvasin sponsoroima oppositio ampuu poliiseja, estää ambulansseja ajamasta sairaaloille ja käyttää monenlaista väkivaltaa hallituksen kannattajia vastaan. Meidän medioissamme heidät kuitenkin esitetään rauhallisina mielenosoiittajina (koska he ovat oikeistolaisia). Fidel Castro on ilmaissut tämän aikoinaan aika hyvin: kymmeniä vuosia amerikkalaiset ovat yrittäneet kuristaa meidät ja nyt he arvostelevat meitä siitä kuinka hengitämme.
Lenin vihasi Venäjän kansaa ja oli valmis murhaamaan siitä suurimman osan!
https://antizionistleague.files.wordpress.com/2013/10/vladimir-lenin-genocide.png
http://russia-insider.com/en/politics_ukraine_opinion_culture_christianity_society/2014/11/04/02-06-53pm/stop_saying_lenin
Taitaa tämä SMORTSin ”tieto” olla samalta sylttytehtaalta kuin siionin viisaiden kronikat.
No kyllähän sen nyt koko maailma tietää minkä kaltaisia mielipuolisia murhamiehiä Lenin ja Stalin olivat!
https://www.youtube.com/watch?v=IU4CpqGC9hs
Vai yritätkö kirjoittaa historiaa uusiksi?
Oikeiston historiarevisionismi käy aina vain härskimmäksi. Uusin veto on yrittää häivyttää Stalinin ja Leninin välinen ero, mikä merkitsee sitä että vasemmistolla ei tämän totuuteen erittäin joustavasti suhtautuvan herrasväen mukaan ole oikeutta itsepuolustukseen. Vasemmiston menestyksellinen itsepuolustus merkitsee siis suurpääoman lakeijain kirjanpidossa sitä, että tämä on murhaaja.
Samanlaisia psykopaattisia murhaajia molemmat!
Murhasivat joidenkin arvioiden mukaan lähes 45-50 miljoonaa ihmistä entisessä Neuvostoliitossa!
Suosittelen että katsot tämän hyvin tehdyn dokun kokonaan jossa haastatellaan myös entisiä Neuvostoliittolaisia joilla on ensikäden tietoa hirveyksistä joihin bolshevikki hallinto syyllistyi.
https://www.youtube.com/watch?v=IU4CpqGC9hs
Ei tarvittu kuin desilitra cocacolaa ja kohta on kommenteissa leninit stalinit hitlerit ja mussolinit. Eikö löydy forumia jossa etsitään historian suurinta murhamiestä? Niitä löytyy kyllä, puolin ja toisin.
Väsähtänyt propagandatekele, joista verkossa ei ole pulaa. Kuten totesin, oikeistolla on hillitön vimma demonisoida vasemmiston itsepuolustusta. Tämän enempää suuren rahan asioilla juoksevan äärioikeiston hourailua ei ole tällä erää syytä kommentoida.
Vai muka propaganda tekele?
Et tietysti edes vaivautunut katsomaan kokonaan?
Tämä filmi on yksi parhaiten tehdyistä dokumenteista jotka käsittelevät Neuvosto-hallinnon aikaisia julmuuksia!
Filmissä on haastateltu lukuisia vaikutusvaltaisia, arvostettuja Venäläisiä mm. entinen CRU:n eversti ja lukuisia Venäläisiä että Eurooppalaisia historijoitsijoita ja professoreita!
Lista löytyy tämän sivun alaosasta:
https://streamingmoviesright.com/us/movie/the-soviet-story/
(Toimituksen huomautus: kommentoijan alkuperäinen linkki ei enää toiminut, joten tilalle vaihdettiin yllä oleva)
Jos kyseessä olisi vain propaganda miksi nyky-Venäläiset sitten olisivat perustaneet museoita joissa näiden uhrien muistoa kunniotetaan?
http://www.gmig.ru/
http://yle.fi/uutiset/neuvostoterrori_tappoi_ja_tuhosi_nykyvenalaiset_haluavat_palauttaa_uhrien_kunnian/8440636
Vallan huipulle kipuaa yleensä vallanhimoista ja säälimätöntä väkeä, oli vasemmisto tai oikeisto. Mitä kaoottisempi ja vaikeampi tilanne, sitä todennäköisemmin narsistiset, muista piittaamattomat tyypit, on vallan huipulla.
Neuvostoliitossa tapahtui säälimätöntä opposition eliminointia. Mutta myös kommunisminvastaiset tahot liioittelevat murhattujen määrää: suuri osa Neuvostoliitossa tapahtuneista kuolemista joita propagandistit laittavat kansanmurhan uhreiksi, kuoli katovuosien vuoksi. Useita miljoonia kuoli heikkoina satovuosina jopa ennen kuin Neuvostoliitossa aloitettiin maatilojen kollektivisointi, silti heidätkin lasketaan aina mukaan Stalinin murhaamiin.
Toista äärilaitaa edustaa sitten nämä bäckmannit, jotka väittää että vain muutama ihminen olisi kuollut Stalinin opposition tieltä raivaamisessa.
Pieni esimerkki oikeiston ylimitoitetusta reaktiosta on tämäkin:
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015120420778612_pk.shtml
…muka itsenäisyyspäivän juhlat kun surujuhlahan tämä on jossa itsenäisyys ei ole se asia mitä juhlitaan.
Lähiöbolshevikki, voisi hieman rauhoittua, valtakoneistolla on kaikkialla maailmassa varsin tehokaat keinot eliminoida fyysiset kapinat, ain tiedolla ja viisaudella voi nykymaailmassa lla edes jonkinasteiset menestymisen mahdollisuudet.
Jätetään leninit ja stalinit nyt rauhaan. Eivät liity mitenkään tähän asiaan. Meillä on omissa lainsäätäjissä ihan tarpeeksi valvottavaa. Paskanpuhumista pidetään politiikassa jo niin sisäänrakennettuna että siitä selviää aina anteeksipyynnollä. Ihmetellään vielä miksi moinen häly nostetaan. Valvontansa näyttää jääneen muutaman kansalaisaktiivin varaan. Eivät herätä edes eduskunnan lainvalvojia.
Leninin käsittely historiankirjoituksessa liittyy mitä suurimmassa määrin tapaan, jolla vasemmistolaisia käsitellään julkisuudessa. Aina on vastassa tämä oikeistolainen valhe massamurhaajasta, jolla vähänkin radikaalia vasemmistolaista paukutetaan päähän. Sama kuvio toistuu absurdeissa muodoissa nykyaikanakin. Hyvä esimerkki israelilaisten erikoisjoukkojen hyökkäys ship to Gaza -projektin Mavi Marmara -laivalle, jossa he murhasivat yhdeksän aktivistia ”itsepuolustukseksi”. Ja tällaista esitetään YLE;lläkin ihan vakavalla naamalla.
Tarkoitan tässä vain sanoa sitä, että oikeistolaisen hegemonian tilassa on radikaalin vasemmiston turhaa odottaa tasapuolista kohtelua, vaikka hän pidättyisi vastaamasta väkivaltaan. Jos ottaa yhdeksän kertaa turpaansa lasketaan aina vain se kymmenes kerta kun isket takaisin.
Pauli Räsänen, tavallaan ymmärrän imagosota-argumenttiasi, mutta Stubbin tapauksella on edellytykset kasvaa suuremmaksi sytykkeeksi. Ja silloin tavallisten olojen imagosota-arvioinnit ovat toissijaisia.
Lisäksi hallituksen nykypolitiikka johtaa vääjäämättä ilman Simon tekoa ja vastaavia turvallisuuden heikkenemiseen sisä- ja ulkopoliittisesti ja sitä myötä poliisivaltiollistumisen syvenemiseen, mm. valvontayhteiskunnan lisääntymiseen.
Suomen kansan enemmistöllä on nykyään kaksi keskeistä jumituspistettä tai ongelmaa.
Ne ilmeisesti parhaiten johdattelevat Simon teon riittävään moraaliarviointiin.
1) Tyhmät demokratia-uskomukset
Suomen kansan enemmistö kuvittelee, että demokratiaa ei voi parantaa muuten kuin rauhallisesti ja että pääasiallinen vaikutuskeino on vaikuttaa ajatuksia ilmaisemalla (lähinnä valtamediassa) ja äänestämällä. Ja keksiä yhä älykkäämpiä ongelmien kuvaus- ja ratkaisumalleja.
Se kaikki toimisikin, jos poliittinen järjestelmä ja valtamedia olisi pääosin hyväntahtoisesti kansanenemmistön edun mukainen.
Kuitenkin Suomen järjestelmä on jo paljon lähempänä oligarkiaa kuin suoraa demokratiaa. Korruptio, poliisivaltiollistuminen ja vaalivilppi (meillähän on riittävät todisteet vaalivilpistä alkaen jo ennen viime vaaleja) ovat eräitä asiaan liittyviä keskeisiä ilmiöitä.
Tuloksena Suomen kansa on kuin sammakko, joka on kuolemassa, koska vettä kuumennetaan niin hitaasti, ettei se saa reaktiota pompata vedestä pois. Seuraus jatkuvien vääryyksien seuraamisesta jne. on lannistuneisuus, matelumielisyys, passiivisuus, välinpitämättömyys.
Nyt viimeinen asia, mitä kannattaa tehdä, on tukea tuollaisia.
On ymmärrettävä että isotkin asiat voi tuhota pienin teoin, kunhan niitä on paljon, kuten mm. demokratia on tuhottu.
Suomen kansanenemmistö on tiedostanut tuon sen verran, että uskoo korkeintaan vähän äänestämällä vaikuttamiseen eikä yleensä siihen että itse lähtisi politiikkaan mukaan. Mutta tämä on jumituskohta, koska Suomen kansa ei tunnista omaa vastuutaan asiasta – sitä, että tekemättömyyskin on valinta. Eikä kansanenemmistö ilmeisesti tiedä, mitä tehdä. Tai ei uskalla lähteä liikkeelle ensimmäisten joukossa, vaan vasta kun suuri osa on jo lähtenyt esim. kansannousuun.
2) Yleinen heikkous ja kokemattomuus
Historiallisista syistä heikko itsetunto ja kokemattomuus mielenosoittamisen, yleislakon yms. voimasta hyvässä tapauksessa.
3) Valtamedian orjana oleminen
Vaikka nykyisin kansanenemmistö ei luotakaan valtamediaan, niin suurin osa suomalaisista ilmeisesti vähintään vierastaa NWO-vastaisuutta. Se ei osaa ajatella kovin laajasti asioita.
Siksi sen on vaikea ymmärtää, miten Suomen poliittinen järjestelmä on pysyvästi sairas.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että laajan NWO-vastaisuuden herättämiseen tarvittaisiin vain yksinkertaiset tiedot maailman eliitin keskeisyydestä maailman tapahtumien taustalla, viime vuosisatojen suursodista alkaen.
Esimerkiksi:
* psykologiset operaatiot (https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/psy-op-operaatiot/1006637402730488)
* Pankkiirien vallan esittäminen (esim. Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia -youtube -video https://www.youtube.com/watch?v=NVeEp5piMBI tai tekstinä http://www.yhdysvallat.eu/kasikirjoituksia/kaikki-sodat-ovat-pankkiirien-sotia/ tai lyhyesti kuva: ja https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-
9/12289607_1080001518696729_5325256795785357328_n.jpg?oh=4a6c5d92db9dccda9775ce8c4274f47d&oe=56DCDF06)
Oleellinen on kotimainen ulottuvuus ja historiantaju, varsinkin kun pankkiirit ovat niin kauan kasvattaneet valtaansa.
Vaikkapa tämä Arhi Kuittisen tieto: ”About 1870 pankkiirisuku rot(ten) schldt lainasi Suomelle yllättävästi ison summan ja sen jälkeen kokoomuksen symboliinkin ilmestyi R:n roomalainen nuolikimppukuvio muka kukkana.”
Ja Stubbin tukija juutalaismiljardöörin poliittinen laatu. (http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/alexander-stubbin-uskottavuus-meni.html)
* Pitkälti USA-johtoisen maailman tuoman nälkäongelman suhteuttaminen. (Esim. https://www.facebook.com/antixnwo/photos/a.115198135177077.12001.115186371844920/1079999898696891/?type=3 )
*
STUBBIN TEKO VIIMEISENÄ PISARANA
Simon teko oli mielestäni siten pätevä, että Stubbin tekoa on hyvä pitää viimeisenä pisarana.
Siksi sitä ei saa tulevissa keskusteluissa unohtaa.
Simon teon arviointi on loogista liittää Stubbin ministerivastuu- ja politiikan yleinen uskottavuus ja legitimiteetti -aiheen yms. lisäksi EU:n liittovaltiollistumisen ja NWO:n etenemisen ja Suomen natottumisen vastaisuuteen. Viime kädessä kaikkeen siihen, mitä Stubb – eräs Suomen vallakkaimmista NWO- ja Nato-haukoista – on johdonmukaisesti edustanut ja suuresti ajanut viimeistään akateemisista opinnäytteistään lähtien.
(Ks. esim. http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207417-pitaisiko-stubbin-erota
ja http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/alexander-stubbin-uskottavuus-meni.html ja http://www.jukkahankamaki.blogspot.fi/2015/11/stubb-kun-menin-ulkoministerioon-vuonna.html ja http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2015/11/alexander-stubbille-hengahdystauko.html )
Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että suurin osa oleellisesta myönteisestä ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta tapahtuu muualla kuin kaduilla… Ja lyhyellä tähtäimellä Simon teko saattaa aiheuttaa monenlaista ennakoimatonta, jopa kehityksen taaksepäin menemistä… Mutta oleellista on, mitä pitkällä tähtäimellä. Ja sen hahmottamisen suhteen on ajateltava muun muassa sitä, mitä siitä myöhemmin muistetaan. Se lienee alistumattomuus ja pelottomuus tai rohkeus. Suuntaus kohti Suomen kansan itsetunnon palauttamista. Lisäksi Simo ei suinkaan teollaan puolustanut ajattelemattomuutta. Hän teki tekonsa avoimesti, pakenematta esivaltaa, ja perusteli tekoaan julkisuudessa avoimesti, eli hänen tekonsa muistuttaa kansalaistottelemattomuutta.
Kansalaistottelemattomuus asia, joka on muovannut länsieurooppalaisuutta paljon ja joka nimenomaan on ollut sen ihailtavien puolien takana.
Sen sijaan mitä monesta akateemisesta poliittisesta ajattelijasta myöhemmin muistetaan, on loputon spekuloivuus etäältä tapahtumista. Ja niin monimutkaiset ajatuskulut, etteivät ne kansanenemmistöä herätä saati liikuta.
Keskittymisen kärjen tulisi siis olla useammin kotimaassa, vaikka lähtökohdat olisivatkin paljon laajempia.
Nytkin Vastavalkean Tilannehuoneessa on 3.12. alkaen ollut oivaa harvinaisen pitkää keskustelua ihmisoikeuksista maailmalla.
Kotimaan osalta kaikki konkretiaa lähestyvät keskustelut eivät saisi hiljentyä, vaikka ahdistaisi.
Kotimaastammehan olemme ensisijaisesti vastuussa.
Aina puhutaan ajattelun tärkeydestä kun pitäisi puhua enemmän siitä, mikä mahdollistaa sen kansan vaikuttamisen, mikä on ennenkin toiminut: arvoista, tahdonvoimasta ja konkretiasta.
Niihin nojasi esimerkiksi suurlakko lokakuussa 1905
Eli missä sitten on ollut vime aikoina epäonnistuneita kansannousuja, jotka hallitus nujersi?
Ei kansaa voi loputtomiin esimerkiksi tappaa, jos kansalla on tahtoa olla itsenäinen ja puolustaa haluamiaan arvoja.
Suomen kansasta merkittävä osa on nykyisellään lammaslaumaa, se täytyy vain herättää siihen, että yleislakkoja lukuun ottamatta melko pieni osa kansasta voi tehdä jo pelkällä mielenosoittamisella Muutoksen.
Käytännössä esim. nälkälakoilla äärimmäisen pieni osa kansasta on pystynyt vaikuttamaan Suomen lainsäädäntöön (siviilipalvelusvelvollisuuteen liittyvät lait 90-luvun alussa) enkä tässä edes ehdota sellaista.
Tosiasia on, että esim. Neuvostoliitto ei olisi kaatunut ilman mm. mielenosoituksia ym. uhrivalmiutta.
Monenlaista voidaan tietysti osoittaa, mutta mielenosoitukset olivat asian eräs välttämätön elementti. Toinen, josta kannattaa jo puhua, on yleislakko.
Siis tarkoitatko todella, että mielestäsi nykyaika poikkeaa kaikista aiemmista ajoista siten, että…
1) … vallankumouksia ja muuta suurta ei tehdä paitsi tiedustelupalvelun(t) tuella (kuten arabikevät –
http://dissidentvoice.org/2015/10/the-arab-spring-made-in-the-usa/ ja http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/cian-ex-agentti-paljastaa-jugoslavian.html);
2) … hallitukset eivät kaadu eikä suora valehtelu lopu yleislakoin ja pysyvin mielenosoituksin, vaikka ne eivät edes juuri vaatisi mitään mielenosoittajilta?
TODELLISUUDESSA
kunhan riittävän moni osallistuu, niin kenenkään ei tarvitse edes mielenosoittaa kauan.
Sitä paitsi Stubbin tapauksessa voitto olisi jo se, jos ulkoparlamentaarisella painostuksella Suomi saataisiin länsieurooppalaiseen kulttuuriin mukaan perustuslain määrittelemän ministerivastuun toteuttamisessa siinä, milloin oma-aloitteisesti erotaan.
(Lupausten pitämättömyyttä voi Suomen politiikassa helposti selitellä muuttuneella tilanteella, mutta suoraa valehtelua ei.
Siihen tulisi valtakunnanoikeudenkin ottaa kantaa, koska perustuslaki määrittelee ministerien laadun selvästi. Ja Stubb on käytännössä ollut tukemassa paljon massiivisemman rikollisuuden lisääntymistä kuin mistä valtakunnanoikeuteen joutuneen Juhantalon tapauksessa oli aikoinaan kyse.
Tragikoomista, kun Stubbin röyhkeys ei loppunut edes anteeksipyytämisensä yhteydessä: http://yle.fi/uutiset/stubbilta_anteeksipyynto_kesken_kyselytunnin__kasittamatonta_heratti_suurta_hammennysta/8501901)
Laske: jos vain 10 % suomalaisista kävisi esim. 4 kk aikana mielenosoittamassa niin, että mielenosoitus olisi voimassa 24/7 pääkaupungin keskustassa vähintään eduskuntatalon ympärillä, paljonko se vaatisi aikaa / mielenosoittaja?
Jos kriittinen massa on, että keskimäärin mielenosoittajia olisi esim. 700, mikä on paljon Suomen oloissa, koska voimassaolo olisi 24/7 ja harvemmat olisivat öisin, niin se vaatisi silti tuolta kansankymmenykseltä erittäin vähän aikaa mielenosoittajaa kohtaan koko ko. 4 kk jaksona! Käytännössä useimpien ei tarvitsisi käydä kuin kerran mielenosoittamassa!
Mitä lukuja käytätkin, luulenpa, että kymmeniä kertoja sitä enemmän sinäkin varmaan vietät aikaa 4 kk:ssa vain pohtien yhteiskunnallisia ongelmia. Sekö on mielekästä elämää?
Neuvostoliiton kaatumiseen liittyi joitain kuolonuhreja, mutta niin vähän kuitenkin, että pienen Suomen Muutos olisi kohtalaisen mahdollista tapahtua ilman niitä. Vaikka lukemattomiin – isoihinkin – vääryyksiin kannattaa varautua.
ODOTTELU VAIN PAHENTAA ASIOITA, koska…
1) … Suomen monella tavalla heikosti ja vastuuttomasti hoidettu maahanmuuttopolitiikka ja länsisuuntautuminen jatkuvat ja niiden tuomat vääryyksien pelkät lukemiset vain lannistavat monia.
2) … nykyisellään poliitikkojen nauttima suoja on niin korkealla ja korruptio palkkiovirkoineen liian suurta. Ja kansalaisten nauttima suoja liian matalalla.
Kansalaisoikeuksia todella halutaan vähentää, esim. vihaisesti näin:
http://mvlehti.net/2015/10/21/ylen-sananvapaustapahtumassa-vaadittiin-sensuuria-seka-lisaa-rahaa-valtamedialle/)
3) … on merkkejä siitä, että Eurooppaan halutaan tahallaan aiheuttaa epävakautta, jopa kaaosta, kuten olen eri kommenteissani täällä Vastavalkeassa viitannut.
(Uusin löydökseni: http://kompravda.eu/daily/26441.7/3311701/ , suom. http://mvlehti.net/2015/12/01/professori-heinsohn-matuvyory-lopettaa-euroopan-vuoteen-2050-mennessa/)
4) … yksikään valtapoliitikko ei yhdistä kansaa eikä mitään muutakaan valopilkkua ole vallakkaimmissa.
Muun muassa presidentti kiihottaa kansanryhmää vastaan (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/94728-sauli-niinisto-otti-lujan-kannan-vakivaltaa-kaikkia-kohtaan) Olli Immosen varsin vaatimattoman FB-päivityksen tahallisen väärinkäsittämisen vuoksi, hänen kanssaan keskustelematta)
Se on osaltaan vaikuttanut pahentavasti myös maahanmuuttokeskusteluihin ja -väkivaltaan.
Seurauksena uudet ilmiöt, mm.:
1) ”Suvaitsevaiset” saavat hillua vapaasti: esim. https://www.youtube.com/watch?time_continue=204&v=AMrpS1zfIN4
(Video sis. lähinnä ”suvaitsevaisten” viime aikaista väkivaltaa rakennuksia ja ihmisiä kohtaan, suvaitsevaisten uhreja (eniten
kuvataan ilmeisesti Marko Parkkolaa, joka vammaisena oli helppo maali hakkaavalle joukolle.)
2) ”Suvaitsevaiset” poliitikotkin saavat uhkailla vapaasti väkivallalla (http://mvlehti.net/2015/11/29/tietovuoto-vasemmistopoliitikko-dan-koivulaakso-vaati-taktista-vakivaltaa-ja-kaasusumuttimia/) ja kutsua kansanenemmistö äärinimityksin, esim. rasisteiksi, heidän näkemystään rotuopeista kysymättä.
Aatejohtajana Suomen maahanmuuttopolitiikalle on EU-johtaja Saksa, jonka politiikka toisinajattelevia kohtaan on rangaistuksiltaan osin kovempaa kuin natsi-Saksalla. (https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/10/23/neljannen-valtakunnan-sananvapaus/ ) Itävallassa oikeastaan vastaavaa. (http://www.jukkahankamaki.blogspot.fi/2015/12/muistammeko-susanne-winterin.html)
3) Maahanmuuttajien tekemien rikosten vaikenemis-, puolustelu- ja vähättelykampanjat leviävät.
Ne leviävät omista syistään.
Simon teko ei niitä lisää.
Olen huomannut netistä ja muualta useita kymmeniä erilaisia tapoja ohittaa tilastot ja puolustella ja vähätellä maahanmuuttajarikollisten toimintaa, etenkin seksuaalirikollisten.
Tutki, mikä on tuollaisen motivaatio.
Mitä mielikuvituksellisimmin tavoin kaikki mahdollinen tehdään, jotta haittamaahanmuuton arvostelun pienimmistäkin ristiriitaisuuksista ja äärimmäisimmistä yksittäistapauksista saadaan vedettyä yhä uusia otsikoita, kommentteja ja tunnekiehutuksia.
Tahattomaan komediaan asti, kuten moni toistaa halveksien ”MV-lehti ei ole edes lehti” -lausetta ikään kuin se olisi täysin totta, reilua ja – vaikka se otettaisiinkin totena – poliittisesti merkityksellistä.
Viimeksi olemme saaneet hyökyaallon vihaa ”suomalaista miestä” kohtaan siksi, ettei hän ole aiemmin herännyt näkyvästi kampanjoimaan suomalaisten raiskattujen naisten oikeuksien puolesta.
Samaan aikaan Stubbin kannattaman USA-johtoisuuden kannattaminen on jo tällä vuosisadalla merkinnyt miljoonia kuolonuhreja. Eikä ole merkkiäkään paremmasta tulevaisuudesta.
YHTEENVETO
Monet, varsinkin akateemiset ihmiset elävät usein liikaa ”päässään”. Eivätkä he muista Benjamin Franklinin varoittavia sanoja: ”Jos teet itsestäsi lampaan, sudet syövät sinut.”
Kansalaisoikeuksien puolustamiseen tarvitaan toki muun muassa viisaita ajatuksia, mutta myös konkreettisia tekoja.
Simon teko oli avaus, joka voi johtaa huonoon, jos jäämme spekuloimaan sen merkityksillä tai teemme kaikkea itsetuntoamme edelleen alentavaa. Mutta myös hyvään, jos niin haluamme…
Lisätietoja
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177166-nyt-tarvitaan-kansannousua
”suurin osa suomalaisista ilmeisesti vähintään vierastaa NWO-vastaisuutta. Se ei osaa ajatella kovin laajasti asioita… Hyvä uutinen on kuitenkin se, että laajan NWO-vastaisuuden herättämiseen tarvittaisiin vain yksinkertaiset tiedot maailman eliitin keskeisyydestä maailman tapahtumien taustalla, viime vuosisatojen suursodista alkaen.”
Suurin osa suomalaista ei tiedä mikä tai mitä NWO on! Edes ne ihmiset, jotka kiihkeästi vastusta NWO:n olemassaoloa ja sanoo sen olevan foliohattujen salaliittohöpinöitä, eivät tiedä. Surullisen humoristinen asia, kun Verkkomediassa auktoriteettiuskovaiset eivät edes ymmärtäneet minkä olemassaololle he naureskelivat!
NWO on sama asia kuin globalismi, ja se on maailman johtava poliittinen liike (ainakin pääoma-eliitin keskuudessa) ollut jo kymmeniä vuosia (ja ollut suosittu jo 1900-luvun alusta). Tämä tulee NWO-vastustajille yleensä täysin yllätyksenä: he kun olettavat kyseessä olevan pelkästään joku maailmanlaajuinen salaseura,
NWO-nimitys on jäänyt syrjään poliittisesta käytöstä ennen 2000-lukua, kun sen on korvannut ”global governance” eli maailmanhallinta. NWO-nimitys on jäänyt lähinnä vaihtoehtomedian käyttöön, koska global governance -nimityksellä ei ole samanlaista historiaa ja painolastia. NWO-keskusteluun liittyy myös salaliittoulottuvuus, joka keskustelee siitä mitä globalistit tekevät salassa ja mitkä ovat salaisia päämääriä. Mutta itse maailmanhallinnan tavoittelu ja politiikka on aivan avointa ja julkista. Jos etsit netistä global governance, löydät kaikki maailman johtajat, järjestöt ja yliopistot puhumassa maailmanhallinnan kehittämisestä.
Ihmisten täytyisi ensin tietää mitä NWO, maailmanhallinta ja globalismi on, ennen kuin voidaan edetä asiassa. Jos lähtee siitä ajatuksesta, että ihmiset pitäisi saada vastustamaan jotakin mitä he eivät ymmärrä, infosota ei kyllä viestiään perille. Olisin toivonut että IPU olisi ymmärtänyt valistaa suomalaista rahvasta, jolle tämä asia on uppo-outo. Infosota täytyy aloittaa ihan perusteista, koska meidän massamediamme ei ole tehnyt kansalaisille tunnetuksi maailmanhallinnan liikettä. Siihen tutustutaan vasta kansainvälisessä yhteistyössä, kotimaisen politiikan tai koulutuksen huipulla, mutta tavalliselle kaduntallaajalle, valtaosalle suomalaisista, se on jotakin epämääräistä josta höpistään salaliittoteoreetikkojen sivustoilla.
Vaihtoehtoisen polittisen sekä erityisesti talouspolittisen suuntauksen tulisi perustua perusteelliselle historialliselle sekä talouspolittiselle tutkimukselle sekä siitä tehdylle analyysille. Elämme erittäin epävakaita aikoja ihmisten kaikenlainen vakumuksettomuus on silmiinpistävää, esimerkiksi keskusta, mikä ei viellä niin kovinkaankauan sitten oli historiallisesti alamaissa on nyt valtansa tunnossa, tai ainakin heidän liberaali liikemiessiipensä. Vanhat maalaisliitokonservatiivit sekä sosiaaliradikaalit Kekkoslaiset ovat sivuraiteilla. Esimerkiksi Sipilän puoluekokouksessa haastanut Pumala on tällähetkellä varsin hiljainen mies, sääli koska juuri hänellstä vlkuu ymmärryksen valoa maailmantilasta.Samainen vakauksettomuus antaisi myös oivan kasvupohjan rehelliselle keskustavasemmistolaiselle kansanliikeelle, jos ja kun kyvykäät kellokaat vain astuvat esille. Kreikassa sekä Espanjassa näin on jo tapahtumassa, koska se harjoitettu uusliberaali talousdoktriini on luonut otolliset olosuhteet valaistuneen nuorison sekä pienyrittäjä kansanosien kohtaamiselle ,nämätahot ovat suorastaan vallankumouksellisen kehityksen toteuttajat. Monetaristit ovat oppeineen juuri nyt ajautumassa umpikujaan, pahimmillaan he vievät läntisen sivilisaation kaaoksentilaan muutosvastaisella jukuripäisyydelään.Varufakiksella oli aitoa yritystä, mutta kreikkalainen yhteiskunta sekä syriza eivät olleet vielä valmiita eivätkä riittävän rohkeita otaakseen käytöön talousdemokratian doktriinin sekä kansallisen vallanhajautuksen.
Historiasta pitäisi jotain oppia mutta kun ei opita. Ei edes lähisellaisesta. Kepu vie taas ja meno maistuu ihan Esko Aholta. Hänkin sai Suomen sekaisin puolessa vuodessa 90-luvun alussa. Kun kepu on suurin, se alkaa potkimaan heti aisan yli.
Ja EU tuo meille koko ajan vakautta, onnea ja menestystä kuten tuo emu ja eurokin. Saa nähdä kuinka vakaaksi ja onnelliseksi vielä meneekään. Tarvitaan vielä nato ja TTIP sopimus vakauttamaan lisää.
Esimerkkejä kepun loistavasta loogisesta päättelykyvystä. Vaaditaan duunarin palkkoja alas, niin kuin kepu aina tekee. Syytä en tiedä. Annetaan sille nimeksi ”yhteiskuntasopimus” ja joka ei sitä hyväksy ei ole ”isänmaallinen”. Vetoomus joka koskee suoraan sydämeen. Jos suostutaan palkkoja alentamaan, kepu alentaa sitten veroja. Kokkarit nyökkäilevät. Onhan veronalennukset sattuneet aina heidän viiteryhmilleen.
Ajatushan ei ole uusi, näin on toimittu jo kohta kymmenen vuotta. Reaalitulot ovat laskeneet, BKT alentunut, verotus noussut, ostovoima heikentynyt, osingot kasvaneet. Velat ovat kasvaneet kuin myös valtion velan suhde suhteessa BKT’n. ( Lähde: Ojala Herman, Laskento ja mittausoppi, WSOY 1899.)
Ja sitten selitykset. Niitä tuli mm. A-talk ohjelmassa. Kepu heitti kehiin pääselittäjänsä Mauri Pekkarisen. Yrittäjien puheenjohtaja Järventaus säesti. Suomella menee huonosti. Palkat ovat korkeat, kustannuskilpailukyky heikko. Syy on duunareissa. Onhan tätä kuultu jonkin aikaa.
Otteita ohjelmasta. Pekkarinen sanoo, nyt tarvitaan erityistoimenpiteitä, toiseksi tarvitaan erityistoimenpiteitä ja kolmanneksi tarvitaan erityistoimenpiteitä. Ei kysytty mitä ne erityistoimenpiteet ovat. A-talk on hupiohjelma. Pekkarinen mainitsi osingot. Tulos otetaan ulos osinkoina kun Suomeen ei kannata investoida koska meidän ”kilpailukyky” on heikko. Ei kysytty mistä tulos ja mittavat osingot tulevat jos kilpailukyky on niin heikko ja palkat suuret. Onhan A-talk hupiohjelma.
Pari pistettä Rinteelle joka mainitsi yhden firman joka pärjää tuotteellaan. Sitä ei noteerattu juuri lainkaan. Järventauksen ilme vain vähän värähti. Ei tuote ole tärkeä vaan halpa (ilmainen) työ. Kyllä sitten pärjää firma kuin firma. Menestystä alkaa pukkamaan. Saadaan vienti vetämään. Mitä me sitten viedään enemmän, ei kysytty. Onhan A-talk hupiohjelma. (Ei tarvinne sarkasmivaroitusta tämä kirjoitus. Politiikka on niin täynnä sarkasmia.)
Kannataa kuitenkin katsoa mikä fraktio kepussa on kulloinkin hegemonisessa asemassa, nyt satuu vain liikemiessiipi olemaan sieläkin vallankavassa. Pekkarinen on puhegeneraattori, mikä laitwtaan asialle, kun on tarve kunnon sumutuksesta. Nykyinen taloustilanteemme ei ole niin heikko kuin annetaan ymmärtää, esimerkiksi yksityisten kansalaisten pankkitileillä makaa 80 miljardia talletuksia, suomalaisten eläkerahastojen varallisuutta on sidottu maastamme globalisoituneiden yritysten omistuksiin miltei parisataa miljardia.
Tarkoitat varmaan puppugeneraattori. Niitähän meillä riittää. Jargonia tulee tuutin täydeltä sanomatta yhtään mitään. Olisi toimittajan homma ottaa haastateltavasta irti mitä hän oikeasti tarkoittaa, mutta kun ei niin ei. Ahistaa katella sellaisia ohjelmia jossa asiat jätetään puolitiehen.
Myös ”kilpailukyky” ja korkeat palkkakustannukset ovat politikkojen jargonia jota he toistavat papukaijana tuomatta esille ensimmäistäkään numeroa tai tilastoa. Kusetusta, siis. Sillä on vain yksi tarkoitus. Mitata ulos osinkoina entistä suurempi osuus tuloksesta. Maallikkokin löytää helposti tilastoja jotka eivät tue politikkojen jargonia, mutta politikot eivät ”löydä”. Onko tyhmyyttä vaiko tarkoituksenmukaisuutta? Veikkaisin molempia hevosia tähän lähtöön. Kaivan tilastoja esille kun artikkelin aihe on sopiva.
Hyvää itsenäisyyspäivää. Sytytetään kynttilät menetetyn itsenäisyyden muistolle.
Täällä käyty mielenkiitoista keskustelua…
sepporaittila sanoo: ”Jos teet itsestäsi lampaan, sudet syövät sinut.”
Kansalaisoikeuksien puolustamiseen tarvitaan toki muun muassa viisaita ajatuksia, mutta myös konkreettisia tekoja.
juuri näin mutta… mitä ovat nuo konkreettiset teot tai mitä niiden tulisi olla?
Pitää muistaa, että niin kauan kuin olemme EU:n finanssikapitalistien liiton vallan alla sen lakeijana olemme pelkkä osavaltio. Se ei mahdollista mitään itsenäistä merkittävää omaa toimintaa. Rajat määrätään muualta, emme ole vapaita.
Ensimmäinen askel tulisi olla irtaantuminen ja itsenäisyyden palauttaminen jota esim. IPU ajaa.
Vasta senjälkeen voimme päättää itse oleellisista asioistamme kuten esim. Islanti.
Miten itsenäisyys saavutetaan? Vain kannattamalla sitä, ei rähinöimällä. Kun riittävän moni sitä vaatii niin se toteutuu. Mutta toteutumisessa ei auta tippaakaan muu kuin alkaa kannattamaan IPUa ja kun siitä tulee suurin puolue niin a vot.
Todellinen konkreettinen teko on siis lähteä tukemaan itsenäisyyttä ja todellista kansanvaltaa kannattavaa ryhmää. Lampaaksi jääminen on juuri sitä mitä nyt saamme kokea.
Ruotsi taistelee…
Sweden Anti-Immigration Party Surges in Poll Amid Refugee Crisis
Bloomberg

Swedes are responding to their government’s historic intake of refugees by turning to an anti-immigration group that both the ruling coalition and opposition deem too xenophobic to work with. The government of Prime Minister Stefan Loefven is losing support as the Sweden Democrats — a party that wants to significantly reduce the intake of immigrants — surged to its highest level on record in a Statistics Sweden poll published on Tuesday … It’s the latest sign of the major change in sentiment sweeping across Scandinavia’s biggest economy as the Sweden Democrats — a party with neo-Nazi roots — forces itself into the mainstream of Swedish politics. It became the country’s third-biggest party in last year’s election …
http://www.ihr.org
Jääkö Amerikka islamofobian vangiksi? Pohjustaako joku taho maailmansotaa…?
San Bernardinon terrori-isku, josta oma mediamme melkein vaikenee, olisikin paljastumassa false flagiksi… alustava selvitys tapahtumista viittaa siihen että kyse olisi 911 kaltaisesta iskusta jonka tarkoitus olisi edistää islamofobiaa ja terrorismia Amerikassa sekä lopulta johtaa maa kolmanteen maailmansotaan…sanoo Jim Stone pitkässä ja seikkaperäisessä selvityksessä.
Jos tuo skenaario toteutuu, niin mikä on meidän kohtalomme kun emme ole pysyneet puolueettomina?
San Bernadino Litmus Test Time
By Jim Stone on December 6, 2015
Enough facts are in to paint a very clear picture now
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125761
En ole vielä ehtinyt tätä tapausta juurikaan seuraamaan, mutta alla kiinnostava tapaus. Silminnäkijän mukaan ampujat oli kolme kookasta valkoihoista miestä, pukeutuneina mustiin sotilasvarusteisiin.
https://youtu.be/-bhhB_A0AQ8?t=6129
https://youtu.be/-bhhB_A0AQ8?t=6670
Se voikin olla aika vaikeata ampua, jos oli käsiraudoissa maasturin takapenkillä, kuten puolustusasianajaja sanoo.
Kuten tässäkin videossa sanotaan, ”kaikki ei terroristi-iskut ole false-flag iskuja”. No ei, mutta länsimaissa lähes kaikki ovat. Yhdysvalloissakin on FBI junaillut niin monta vale-iskua viime vuosina, ettei riitä sormet eikä varpaat laskemaan. Jos pommi räjähtää irakilaisella poliisiasemalla, luultavasti se ei ole Irakin hallituksen toimistojen hankkima isku.
IltaSanomista tyypillinen virallista ilmoitusta tukeva artikkeli. Näinhän pitääkin koska epäilemättä iskulla on oma tavoitteensa: edistää islamofobiaa ja sotaa sekä poliisivaltiokehitystä Amerikassa – ja toki laajemmin koko US-koaliitiossa.
Puolueettomalle tutkimukselle tuskin on tilaa ja massamedia pitää huolen ettei totuus tule esiin. Nyt kuitenkin tavallisen tallajankin lienee helpompaa tajuta mistä kyse kun faktat lyödään pöytään.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449550979670.html
”Vaihtoehtoisen polittisen sekä erityisesti talouspolittisen suuntauksen tulisi perustua perusteelliselle historialliselle sekä talouspolittiselle tutkimukselle sekä siitä tehdylle analyysille. Elämme erittäin epävakaita aikoja ihmisten kaikenlainen vakumuksettomuus on silmiinpistävää,”
Hyvä huomio tuo, että on paljon vakaumuksettomuutta. Ja siitähän riittäisi juttua loputtomiin. Mutta kuten viime viestissä esitin laskelman alun, niin ei haittaisi vaikka 90% kansasta olisi poliittisesti vakaumuksettomia tms., jos 10 % olisi arvoiltaan selkeitä ja tahdonvoimaisia…
Suuren Muutoksen aikaansaamisen osalta on kuitenkin merkittävää, että meille varmaan oleellisin eli Islannin kattilavallankumous lähti liikkeelle kansasta. Niin jostain luin.
Ja helppo arvata, että kumous onnistui, koska Islanti ei ole EU-valtio eikä maailman eliitille niin tärkeä ja koska siellä oli riittävästi korruptoitumattomia poliitikoita riittävän hyvissä lähtöasemissa. Ja ilmeisestikään vaalivilppiä ei tapahtunut.
Ja mikä hienointa, vaikuttaa siltä, että ihan tosissaan valtapoliitikot siellä tutkailuttavat mahdollisuuksia suureen rahareformiin rahakriittisen liikkeen mukaisesti. (Lisää vuoden 2015 tärkeimmästä kirjasta: Ville Iivarinen: Raha. Ainakin luku 8 kannattaa lukea.)
Oleellista muuallakin pätevää: muutos lähti tahdonvoimaisista tyytymättömyyden ilmauksista. Kansa tunsi, että konnat kuuluvat pitkäksi aikaa linnaan, jne.
Poliittisen ja erityisesti talouspoliittisen suuntauksen hyvä lähtökohta voi olla siis yksinkertainenkin.
Tarvitaan myös tutkimusta.
Mutta mitä on kenellekin perusteellinen historiallinen jne. analyysi? Liiallista varmistelua ja oletusta, että todellisuus olisi mekaaninen?
Kuka kertoisi meille, onko tiede todistanut ymmärryksensä joskus käytännöllisesti näissä kuvioissa?
Siis kuka kertoisi meille, ennakoiko jokin tieteellinen tutkimus oikein, miten, miksi ja milloin brittien siirtomaa-Intia loi onnistuneen itsenäistymisprosessinsa?
Ja sama homma Neuvostoliiton romahtamisen ja Islannin kattilavallankumouksen ennakoimisissa.
Tietääkseni vuonna 1988 maailman kaikkien aikojen paras shakin pelaaja Kasparov ennusti parhaiten Neuvostoliiton romahtamisajankohdan ja hänkin laittoi siihen muutaman vuoden liikaa. Hyvin harva piti sitä arviota silti muuna kuin vitsinä. Suomessa sai vielä sinä vuonna tohtorin hatun sen kertomisesta, että Neuvostoliitto on ikuinen (Väyrynen).
Usein on todistettu, etteivät esimerkiksi sijoitusasiantuntijat ole hyviä neuvojia sijoituksissa.
Siis.. toki tarvitaan selkeä, viisas visio tulevaisuuden Suomesta. Ja paljon tiedon levittämistä sen taustaksi. Esimerkiksi siitä, miten paljon perustuslakia on rikottu 90-luvun alun lamasta alkaen. Ja miksi EU- ja yleensä länsisuuntautumisesta irtaantuminen sekä rahareformi (poliitikkojen johtamana) on välttämätöntä tehdä, vaikka ne maksaisivat paljon. (Eivätkä pitkällä tähtäimellä edes maksa. Uudet kuviot löytyvät luovuudella.) Mutta se, mikä näissä keskusteluissa näyttää aina unohtuvan, on: arvot ja tahdonvoima.
Menemättä turhiin yksityiskohtaisiin vääntöihin siitä, mitä juuri 6.12.15 tapahtui, on tärkeää pitää mielessä: On kansaan vaikuttamisen ja muutoksen tekemisen kannalta kaksi äärettömän kaukana toisistaan olevaa asiaa mielenosoittaa päihteissä, ilkivaltaa tehden ja hyökäten toisten rauhallisten, laillista mielenosoitustaan pitävien mielenosoittajien kimppuun – kuin mielenosoittaa tavalla tai toisella selkeitä, kansanenemmistön jakamia arvo-, visio- ja tahdonvoimaviestejä ilmaisten.
(Tietysti jälkimmäinenkin mielenosoittamisen tapa voi kärjistyä, etenkin, jos mielenosoittajia kohtaan tehdään vääryyksiä. Mutta ei se muuta sen ydintä. Sanomaa, joka tulee lävitse ennemmin tai myöhemmin, valtamedian vääristelyistä huolimatta.)
Ja varsinkin silloin, kun lähtökohdat ovat vaikeammat kuin Islannilla ja muutoksen vaatijat sekalainen joukko, niin muutoksen tekemisestä kannattaa odottaa – vaikeaa. Se on realistista ja tahdonvoimaa vahvistavaa.
(Tässä suuntaa antavat tieteelliset todisteet siitä, miten muutoksia parhaiten voi tehdä henkilökohtaisessa elämässä: Heidi Grant Halvorson: Onnistu (suom. 2012. alkut. 2010).)
Ja vielä yksi näkökulma: meille toistetaan suggestiivisen paljon, että velkaa olisi liikaa. (Mitäs tässä sitten lukee: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153190152536889&set=gm.1069761619722880&type=3 ) Ja kaikkea muuta, mikä vain orjuuttaa Suomea ja missä ei kysytä: ”Elätkö arvojesi mukaisesti?”
”Siis.. toki tarvitaan selkeä, viisas visio tulevaisuuden Suomesta. Ja paljon tiedon levittämistä sen taustaksi. …. Ja miksi EU- ja yleensä länsisuuntautumisesta irtaantuminen sekä rahareformi (poliitikkojen johtamana) on välttämätöntä tehdä.”
Missähän tuollaista keskustelua käydään? Yliopistoissa? Ajatushautomoissamme? Herrakerhoissa? Massamediassa sitä ei ainkaan näy. Yksi foorumi on itsenäisyyspuolue jossa itsenäisyyden palauttaminen onkin se tärkein teema, mutta onko tuollainen keskustelu lainkaan pöydällä eduskuntapuolueissa? Taitaa olla sementoitu Suomen linja, eli euro, EU ja NATO -linjalle ei vaihtoehtoa edes tutkita. Hätäsuunnitelmat on tehty omaan valuuttaan palaamiseksi, mutta keskustelua ei käydä siinä mielessä vaihtoehtona kannattaisiko euro-ero, koska euro on poliittinen valinta.
”Meille toistetaan suggestiivisen paljon, että velkaa olisi liikaa. Mitäs tässä sitten lukee”
En käy katsomassa Facebookiin osoittavia linkkejä, joten enpä tiedä mitä lukee. Mutta, Suomen valtiolla ei ole paljon velkaa verrattuna muihin eurooppalaisiin maihin. Suomen kotitaloudet ovat kyllä jo pahasti velkaantuneet, mikä onkin paljon pahempi asia kuin valtion velka.
Koko Eurooppa ja kaikki länsimaat todella ovat liian velkaantuneita. Velkaantumisasteen kasvaessa talouskasvu on tökännyt täysin, kunnon talouskasvua ei olekkaan nähty enää missään länsimaassa moneen kymmeneen vuoteen! Tätä ei voi liiaksi painottaa. Mikäli muistatte vielä wanhoja uutisia, Suomi oli ennen euro-aikaa Euroopan talousihme, Pohjolan Japani, Euroopan ja maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Nyt Suomikin on taantunut jo Etelä-Euroopan (parhaassa tapauksessa) nollatalouskavulle. 1980-luvun yli 10% talouskasvuluvuille ei tällä meidän ja muiden velkaantumisasteella vain ole mahdollista. Nykyään uutisissa väitetään jo parin prosentin talouskasvua ”reippaaksi”, kun tosiasiassa sillä ei edes kateta uuden rahan lainaamisen korkoa. Jotta talous kasvaisi, rahaa pitäisi saada ulos pankista sekä yrityksille että kotitalouksille, mutta velkaisilla ei ole mahdollisuuksia ottaa uusia lainoja! Ei, vaikka lainojen korot on pudotettu lähes nolliin.
Talouskasvusta on vielä muistettava, että se tapahtuu lainaamisen kautta: uusi raha talouteen tulee pankkien lainatiskiltä (velkaantuminen kasvattaa taloutta). Eikä kaikki uuden omaisuuden luominen ole reaalitalouden kasvua. Maailmassa on luotu ihan järkyttävä määrä johdannaisia, arvopapereita joilla väitetään olevan arvoa. Mikähän mahtaisi olla dollarin ja euron arvo, ellei kaikkea tätä ”pseudo-omaisuutta” olisi luotu?
Esimakua tulevasta…
http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1449555275516.html
Suomella pyyhkii suorastaan S……N! hyvin Vai mitä mieltä olette??
http://mvlehti.net/2015/12/08/sakasalaislehti-tassa-on-se-euroopan-sairas-mies/
Eikä pelkästään Suomella. Euro-alueen talouskasvu ollut kahdeksassa vuodessa yhteensä 0,21%. Saksassakin tuona aikana talouskavua vain 6%. Se olisi 80-luvulla ollut surkea talouskasvu Suomelle, YHTENÄ vuonna. Siitä sen näkee, kuinka Eurooppa on taantunut. Ilman Saksaa Eurooppakin olisi pakkasella.
Tietysti, Suomellahan tuo lukema, 7,56% pakkasen puolelle, eli talous pienentynyt kahdeksassa vuodessa noin paljon, on aivan järkyttävä. Aivan totaalisen hirveä tulos! Vieläkö joku saatanan Stubb kehtaa väittää että Suomella on mennyt Euroopassa ja eurossa hyvin? Jep, vielä. Ja sinisilmäinen kansa ilmeisesti uskoo.
Kuinka paljon vaaditaan, että poliittinen johto alkaisi tarkistaa valintojaan? Ilmeisesti se ei ala, koska oma poliittinen ideologia tukee sitä linjaa mitä nykyään harjoitetaan. Tuho voi tulla, mutta linja ei muutu.
Kun palkkojen alennukset eivät menneet läpi nimellä ”yhteiskuntasopimus”, sitä ajetaan nyt apinan raivolla uudella nimellä, ”paikallinen sopiminen”. Se romahduttaa lopullisesti kotitaloudet ja BKT’n. Suomalaiset saavat lähteä hakemaan turvapaikkaa Kreikasta tai Pohjois-Koreasta.
Paikallinen sopiminen palkoista käydään tulevaisuudessa näin:
-Virtanen toimistoon!
-Kuka pyysi?
-Osastopäällikkö.
-Huomenta herra osastopäällikkö.
-Krrhmm… Me olemme nyt hallituksen uuden linjauksen mukaan ”kriisiyritys” ja olemme päättäneet leikata teidän palkkaanne 50%.
-Tuota… että kriisi… vasta viimeviikolla tehtiin ylitöitä ja…
-Se oli viimeviikolla se, edellisellä kvarttaalilla. Kassa on nyt tyhjä, olemme kriisiyritys ja me emme saa katsella peruutuspeiliin vaan on mentävä eteenpäin.
– Niin että… missä ja milloin päätetty… en ole kuullut että oltaisiin kriisi…
– Kyllä nyt ollaan, näin on päätetty. Meidän täytyy olla tulevaisuudessa ”kilpailukykyinen” ja hallituksen uuden ohjeistuksen mukaan meidän on palkattava ulkomaalaisia.
– Mutta kun se asuntolainakin… ja toiseksi vanhinkin menisi lukioon ja… onko siitä paikallisesta neuvottelusta tehty pöytäkirjaa?
– Kyllä on, laittakaa nimi tuohon alle.
– Mikä tämä on?
-Teidän irtisanomisilmoitus.
Päivän uutistarjontaa: Suomi hakee jäseneksi YK’n ihmisoikeusneuvostoon. Suomella on muiden pohjoismaiden tuki. Oikein. Suomella on ihmisoikeuksissa vahvuuksia joita ei muilla pohjoismailla ole. Kaksikymmentäviisivuotta kestäneet jopa kilometriin yltävät vapaaehtoisten apuun perustuvat leipäjonot ja EU’lta saatava ruoka-apu.
Mitä teille merkitsevät 911-tapahtuman jälkeisen ”terrorismin vastaisen sodan” miljoonat kuolleet? Ja kaikki muu, mistä USA-johtoinen liittouma sotarikollisine johtajineen on vastuussa?
Esim. hakkerit paljastivat, että Irakin sotaa alettiin suunnittelemaan vuosi ennen 911:ä.
Entä Stubb ja muut, jotka ovat tuota liittoumaa tukemalla osavastuussa siitä kaikesta? Uusimpina mm., että euro on madaltanut Suomen taloutta, Suomi on alkanut tukemaan Ukrainan hyökkäyksiä Itä-Ukrainaan, mukaan lukien sen uusnatsiyksikköä. Ja että ISIS on tänä vuonna 2015 ottanut Suomen vihollisekseen?
Suomi olisi oleellinen osa Venäjän saartamisessa, joten USA:n ja/tai Israelin ym. masinoima terrori-isku Suomessa (Helsingissä?) olisi looginen vaihtoehto. Ja kun ajattelee Obaman epätoivoista tilannetta yhä hullummaksi luomassaan Syyrian sodassa, niin melko pikaisella aikataululla. Vuoden sisällä?
Tähän perään voisin laittaa sata linkkiä noista asioista ei-venäläislähteistä. (Monia laitoinkin jo tänne 15.10.: http://vastavalkea.fi/2015/10/05/tuhoaako-jokin-taho-suomea/)
Itselleni nuo merkitsevät sitä, että jos Isiksen isku Suomessa halutaan estää, massamediassa, ja mieluusti muuallakin, kannattaa keskittyä yksinkertaisesti ja tehokkaasti paljastamaan eliitin valheiden verkko, valtamedian ym. tahojen kaupallisuus ja korruptoituneisuus (omistajien ja mainostajien intressit).
Tässä eräs pieneltä vaikuttava esimerkki, josta voi tulla suuri porttikysymys USA-johtoisen liittouman olemukseen: Mistä johtuen Putin yhtäkkiä negatiivisti jyrkästi suhtautumistaan homoihin? Ja laittoi sitten alulle ne homojen ihmisoikeuksien vastaiset lait. – Sinä päivänä, kun massoille selviää vastaus tuohon, monelta nousee tukka pystyyn. Sitä ennen totuuden puhujille nauretaan. Tässä vaiheessa heitän vain että ihmetelkää: eikö ennakkoluuloisuus homoseksuaaleja kohtaan synny nuoremmassa iässä. Ja eikö Venäjälle olisi pelkästään eduksi suhtautua homoihin kuten Lännessä suhtaudutaan?
Pertti ja Truth_hunter,
Protestointi monesti toimii, vaikka ei olisikaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista:
http://magneettimedia.com/protestointi-toimii-maahanmuuttovastaisuus-heijastuu-nyt-viranomaisten-ja-median-toimintaan/
Joten vaikka kuinka vaikealta näyttäisi, keskustelua tärkeimmistä asioista on vain heräteltävä massamediassa. Ja asiat on laitettava oleellisimpiin yhteyksiinsä, ennen kaikkea tavallista suuremmissa kokonaisuuksissa.
Koska siten helposti (helposti suureksi kasvaessaan helposti ei-niin-hienostunut) mielenosoittaminen saa massojen silmissä oikeutuksensa.
Sen sijaan pieniin yksityiskohtiin jääminen ei oikeasti vakuuta niitä, jotka pelkäävät Venäjää, ovat tottuneita Länteen ja joiden mielestä Länsi tuo turvallisuutta.
Tähän tyyliin ainakin kannattaa herätellä (suluissa vain esimerkkejä):
1) Esimerkiksi Stubbin valehtelu on ollut selkeää, räikeää, isoissa asioissa tapahtuvaa, usein toistuvaa ja erittäin vastuullisesta asemasta annettua.
(Uusin tapaus niin selkeästi valehtelua kuin mikään voi olla: https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/12278733_485499604963604_4167656072809318016_n.jpg?oh=f22861004582a87fde00300794c3b7a3&oe=56D6D684
Stubb ei käytännössä tajua tekoaan, koska haluaa jatkaa vääntöä, https://www.facebook.com/AnonFin/?ref=profile -sivulta 3.12.15: ”HUOMIO! Stubb vaatii ”hyökkääjälle” rangaistusta (asianomistajarikos: lievä pahoinpitely, anna mun nauraa). Poliisi tekee esitutkinnan ja päättää, nostetaanko asiasta syyte. Rakas Poliisi, se mukillinen oli meiltä kaikilta, SE OLI MYÖS MINÄ! Jaa kuvaa tukeaksesi mielenosoittajaa. Kiitos!”
Aiemmat valheet ym. ammattitaidottomuudet: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/146013-stubbin-toistuva-kaava-muunneltu-totuus-esilla-jo-kesalla JA http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/149245-professori-sipilan-ja-stubbin-kohupuheet-paljastavat-vakavan-virheen#at_pco=tst-1.0&at_si=5668560a31d4ffd7&at_ab=per-2&at_pos=1&at_tot=2
2) Kokoomuksen oleellinen rahoitus CIA:lta tms., jotta Suomen länsi-, ennen kaikkea Nato-suuntautuminen etenisi: (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml ja hakkereiden paljastukset…)
3) Viranomaisiin ei voi luottaa, joten kansalaisyhteiskunnan panosta on nostettava paljon.
Esimerkiksi poliisi on nykyisin aina oleellinen mielenosoittamisen kohde.
Suomen poliisivaltiollistuminen on yhä edennyt http://vastavalkea.fi/2015/10/05/tuhoaako-jokin-taho-suomea/ -ketjun 7.10.15- koonnistani.
4) Valtamedian ISIS-juttuihin kannattaa laittaa kommentteja.
(Itse laitoin tosin myöhässä kun en aiemmin huomannut ja sittemmin se laittoi suuren tulvan ISIS-juttuja – mitä räikeintä propagandaa yleensä uutinen-otsikola (heh)… ja jopa otsikoilla ”analyysi” ja ”näkökulma”, mutta ei silti niihinkään enää koskaan kommentointimahdollisuutta):
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/22/isis-ilmestyskirja
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/30/afrikan-unioni-oli-oikeassa-libyan-suhteen
Truth_Hunter, vähän Stubbin linjaan ja vastaaviin vastaamisesta IPU-keskeisesti.
IPU tarvitsisi kriittistä massaa päästäkseen varsinaisesti alkuun.
Jostain luin, että IPU olisi jo saanut ainakin yhden kansanedustajan viime vaaleissa, jos ei olisi ollut vilppiä. (https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/vaalivilppi-2015-eduskuntavaaleissa/899160933478136)
Mikään ei viittaa siihen, etteikö Goldman-Sachsin laskentaohjelmisto tekisi myös ensi kerralla saman.
Siksi niistä oleellisista, itsenäisyyden mahdollistamista asioista kannattaa kannattaa nostaa keskustelua ja suuri melu jo nykyään ja IPU-puolueeseen liittymättömästikin. Mm. miekkareissa tuoda esiin nettiosoitteita. Niitä, joissa jaetaan tietoa siitä, miksi ihmeessä valtapoliitikot aina pettävät. Kyse ei ole siitä, että poliitikot olisivat jokin hyvin erikoinen ihmisryhmä tai että he olisivat keskivertoa suuresti pahantahtoisempia…
Ihmiset eivät nimittäin toistaiseksi ymmärrä esimerkiksi rahareformin tärkeyttä.
Suomen kansan enemmistö on niellyt eliitin syötin, että poliitikkojen valinta ja muu demokratia olisi ihan eri asia kuin muka-tekniset rahapoliittiset ratkaisut.
Esimerkiksi Ville Iivarisen Raha -kirja on järkyttävää luettavaa.
Ei ole kyse vain teoriasta, vaan siitä, että jos rahan luonneta ei ymmärretä, ei osata ennakoida rahakriisejä. Ja myös valtion velan merkitys ymmärretään väärin.
Suomen kansaa on nöyryytetty useita vuosisatoja.
Neuvostoliiton aikana lait sentään olivat jossain kunnioituksessa.
Vuodesta 1990 alkaen Suomen kansalle oleellista perustuslakia ja muita lakeja (enimmäkseen Suomen kansalle tärkeitä) on rikottu niin tiheästi, ja itsenäisyys on myyty niin salaillen, kaunistellen ja vähitellen (nyt jo valmistellaan pohjavesien ja metsien myyntiä jne., Soklin kaivosoikeudet meni jo pilkkahintaan), ettei kansakunnalla ole enää itsetuntoa eikä mitään kenenkään tunnistamaa ”viimeinen pisara” -rajaa…
Suuri mielenosoittaminen yms. on hyvä nähdä kansan itsetunnon kohottamisena.
Pertti ja Truth_hunter,
Protestointi monesti toimii, vaikka ei olisikaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista:
http://magneettimedia.com/protestointi-toimii-maahanmuuttovastaisuus-heijastuu-nyt-viranomaisten-ja-median-toimintaan/
Joten vaikka kuinka vaikealta näyttäisi, keskustelua tärkeimmistä asioista on vain heräteltävä massamediassa. Asiat on laitettava oleellisimpiin yhteyksiinsä, ennen kaikkea tavallista suuremmissa kokonaisuuksissa. Kunnes Stubbinkin mitä suurimmin kannattaman USA-johtoisen liittoumaan liittyvien moitittavien asioiden määrä kasvaa niin suureksi, että Suomen kansa herää tiedollisesti ja moraalisesti.
Siten suuri ja pitkäaikainenkin (suureksi kasvaessaan ehkä myös ajoittain ei-niin-hienostunut) mielenosoittaminen saa massojen silmissä oikeutuksensa.
Sen sijaan pieniin yksityiskohtiin jääminen ei oikeasti vakuuta niitä, jotka pelkäävät Venäjää, ovat tottuneita Länteen ja joiden mielestä Länsi tuo turvallisuutta.
Muun muassa tähän tyyliin kannattaa herätellä, käyttää Stubbiin liittyviä asioita vaikkapa aasinsiltana koska hän on ollut voima-asemassa sekä ulko- että sisäpoliittisesti (suluissa vain esimerkkejä):
1) Esimerkiksi Stubbin valehtelu on ollut selkeää, räikeää, isoissa asioissa tapahtuvaa, usein toistuvaa ja erittäin vastuullisesta asemasta annettua.
Uusin tapaus niin selkeästi valehtelua kuin mikään voi olla: https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xap1/v/t1.0-9/12278733_485499604963604_4167656072809318016_n.jpg?oh=f22861004582a87fde00300794c3b7a3&oe=56D6D684
Stubb ei käytännössä tajua tekoaan suhteellisuudentajuisesti, koska väittää, ettei valehdellut ja haluaa jatkaa oikeudessa. https://www.facebook.com/AnonFin/?ref=profile -sivulta 3.12.15: ”HUOMIO! Stubb vaatii ”hyökkääjälle” rangaistusta (asianomistajarikos: lievä pahoinpitely, anna mun nauraa). Poliisi tekee esitutkinnan ja päättää, nostetaanko asiasta syyte. Rakas Poliisi, se mukillinen oli meiltä kaikilta, SE OLI MYÖS MINÄ! Jaa kuvaa tukeaksesi mielenosoittajaa. Kiitos!”
Ks. myös aiemmat valheet ym. ammattitaidottomuudet: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/146013-stubbin-toistuva-kaava-muunneltu-totuus-esilla-jo-kesalla JA http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/149245-professori-sipilan-ja-stubbin-kohupuheet-paljastavat-vakavan-virheen#at_pco=tst-1.0&at_si=5668560a31d4ffd7&at_ab=per-2&at_pos=1&at_tot=2
2) Kokoomuksen oleellinen rahoitus CIA:lta tms., jotta Suomen länsi-, ennen kaikkea Nato-suuntautuminen etenisi: (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml ja hakkereiden paljastukset… http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/kokoomuksen-vaalirahoittajat-usasta.html)
3) Viranomaisiin ei voi luottaa, joten kansalaisyhteiskunnan panosta on nostettava paljon.
Esimerkiksi poliisi on nykyisin aina oleellinen mielenosoittamisen kohde.
Suomen poliisivaltiollistuminen on yhä edennyt syksystä, josta ks. http://vastavalkea.fi/2015/10/05/tuhoaako-jokin-taho-suomea/ -ketjun 7.10.15-viestini koonnistani.
4) Valtamedian ISIS-juttuihin kannattaa laittaa kommentteja, jos ne eivät huku massaan.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/22/isis-ilmestyskirja
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/30/afrikan-unioni-oli-oikeassa-libyan-suhteen
(YLE on ISIS-juttuja ehkä eniten julkaissut? Aiemmin antoi kommentoidakin. – Se on tulittanut mitä epäjournalistisemmin mitä räikeintä propagandaa yleensä uutinen-otsikolla (heh)… ja jopa otsikoilla ”analyysi” ja ”näkökulma”, mutta ei silti niihinkään enää koskaan kommentointimahdollisuutta.)
Pertti ja Truth_hunter,
Protestointi monesti toimii, vaikka ei olisikaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista: http://mvlehti.net/2015/12/09/protestointi-toimii-kansalaispaine-heijastuu-nyt-viranomaisten-ja-median-toimintaan/
Joten vaikka kuinka vaikealta näyttäisi, keskustelua tärkeimmistä asioista on vain heräteltävä massamediassa. Asiat on laitettava oleellisimpiin yhteyksiinsä, ennen kaikkea tavallista suuremmissa kokonaisuuksissa. Kunnes Stubbinkin mitä suurimmin kannattaman USA-johtoisen liittoumaan liittyvien moitittavien asioiden määrä kasvaa niin suureksi, että Suomen kansa herää tiedollisesti ja moraalisesti.
Siten suuri ja pitkäaikainenkin (suureksi kasvaessaan ehkä myös ajoittain ei-niin-hienostunut) mielenosoittaminen saa massojen silmissä oikeutuksensa.
Sen sijaan pieniin yksityiskohtiin jääminen ei oikeasti vakuuta niitä, jotka pelkäävät Venäjää, ovat tottuneita Länteen ja joiden mielestä Länsi tuo turvallisuutta.
Muun muassa tähän tyyliin kannattaa herätellä, käyttää Stubbiin liittyviä asioita vaikkapa aasinsiltana koska hän on ollut voima-asemassa sekä ulko- että sisäpoliittisesti (suluissa vain esimerkkejä) :
1) Esimerkiksi Stubbin valehtelu on ollut selkeää, räikeää, isoissa asioissa tapahtuvaa, usein toistuvaa ja erittäin vastuullisesta asemasta annettua.
Uusin tapaus niin selkeästi valehtelua kuin mikään voi olla: Sipiläkin totesi Stubbin kuullen juuri ennen kyselytuntia, ettei esitystä hallintarekisteristä voi jättää lausuntojen kriittisyyden vuoksi.
Stubb ei käytännössä tajua tekoaan suhteellisuudentajuisesti, koska väittää, ettei valehdellut ja haluaa jatkaa oikeudessa. https://www.facebook.com/AnonFin/?ref=profile -sivulta 3.12.15: ”HUOMIO! Stubb vaatii ”hyökkääjälle” rangaistusta (asianomistajarikos: lievä pahoinpitely, anna mun nauraa). Poliisi tekee esitutkinnan ja päättää, nostetaanko asiasta syyte. Rakas Poliisi, se mukillinen oli meiltä kaikilta, SE OLI MYÖS MINÄ! Jaa kuvaa tukeaksesi mielenosoittajaa. Kiitos!”
Ks. myös aiemmat valheet ym. ammattitaidottomuudet: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/146013-stubbin-toistuva-kaava-muunneltu-totuus-esilla-jo-kesalla JA http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/149245-professori-sipilan-ja-stubbin-kohupuheet-paljastavat-vakavan-virheen#at_pco=tst-1.0&at_si=5668560a31d4ffd7&at_ab=per-2&at_pos=1&at_tot=2
2) Kokoomuksen oleellinen rahoitus CIA:lta tms., jotta Suomen länsi-, ennen kaikkea Nato-suuntautuminen etenisi: (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml ja hakkereiden paljastukset… http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/kokoomuksen-vaalirahoittajat-usasta.html)
3) Valtamedian ISIS-juttuihin kannattaa laittaa kommentteja, jos ne eivät huku massaan.
Mm. näissä on ollut mahdollisuus, tosin yleensä YLE ei anna mahdollisuutta:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/22/isis-ilmestyskirja
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/30/afrikan-unioni-oli-oikeassa-libyan-suhteen
JOHTAISIKO MASSOJEN TIEDOLLINEN HERÄÄMINEN SITTEN MIHINKÄÄN?
Se jää nähtäväksi.
Mutta onko yritetty herätellä kunnolla?
Stubbin (ja valtapuolueiden, etenkin Kokoomuksen) kaatamiseksi olisi käytettävä tilaisuudet, sillä hän on keskeisiä Suomea tuhoon vieviä EU-liittovaltio-, NWO- yms. ihmisiä.
Jotenkin vaikuttaa siltä, ettei Suomen kansan enemmistö tajua, että he ovat myös tekemättömyydellään ja tutkimattomuudellaan (mm. siitä, miksi ja miten demokratia ei Suomessa toimi) osavastuussa siitä, mitä Suomi aiheuttaa tukemalla USA-johtoista liittoumaa esimerkiksi Lähi-Idässä ja Ukrainassa.
Nykyinen Suomen länsisuuntautuneisuus (USA-johtoiselle liittoumalle antautuneisuus, etenkin Hornet-kauppojen alusta alkaen) ja varsinkin viime aikaiset konkreettiset toimet Isistä vastaan ovat jo johtaneet siihen, että äskettäin ISIS liitti Suomen vihollistensa listalle.
Ja Kokoomus vaikuttaa puolueista vaarallisimmilta (Katainen, Stubb ym. http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2014/12/kokoomuskonkarit-natoon-voidaa-menna.html)
Vehkalan mielestä Suomessa on jo tapahtunut puoliksi sotilasvallankaappaus: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/04/puolustusvoimat-valmistautuu-soitellen.html
Mutta ilmeisesti useimmat keskustelijat täällä eivät pidä Isiksen (esim. CIA-avusteista) terrori-iskua Suomessa todennäköisenä ja mm. siksi eivät koeta yleensä vaikuttaa massoihin?
Ranskassa tuollaisen iskun (todisteita ettei ollut ensisijaisesti Isiksen isku, joissain linkeistä tässä: https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/psy-op-operaatiot/1006637402730488) jälkeen on käymässä nyt huonosti mm. näin: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/ranska-kieltamassa-tor-verkon-ja.html
Lisää esimerkiksi: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/12/poliisijohtaja-pelkaan-etta-suomen_4.html
Mutta vaikka olen poliitikoita arvostellut… Mielestäni ensisijaisesti Suomen kansa tarvitsisi moraalista herätystä.
Nykytilanteessa on paljon naurettavaa tekopyhyyttä.
Ihmiset kokevat olevansa hyviä kun osaavat tehdä kaikenlaista pientä. Jopa leimata vähintään puolet omasta kansasta rasisteiksi ja natseiksi, keskustelematta asianomaisten kanssa ko. käsiteistä. Ja kun osaavat suurista asioista tuomita jotain historiasta, kuten äärimmäisimmät, kuten natsit, ja sanoa, että heitä vastaan lähtisivät edelleen. – Mutta nykytilanteessa ollaan voimattomia ja neuvottomia.
Mitä vaikkapa teille merkitsevät 911-tapahtuman jälkeisen ”terrorismin vastaisen sodan” miljoonat kuolleet? Ja kaikki muu, mistä USA-johtoinen liittouma sotarikollisine johtajineen on vastuussa?
Esim. hakkerit paljastivat, että Irakin sotaa ainakin Blair ja Bush suunnittelivat alkaen jo vuosi ennen 911:ä. Ja niin moni on murhattu (tai ”selittämättömästi kuollut”) kun on alkanut paljastaa Yhdysvaltain rikollisia toimia.
Stubb ja muut ovat taviksia suuremmin osavastuussa tuosta kaikesta.
Miten paljon sotarikoksia ym. tuhoavaa (ks. esim.
https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/usan-nykyiset-salamurha-kampanjat/1007072259353669) Yhdysvaltojen tulisi sitten tehdä, jotta Suomen kansan enemmistö heräisi? Eli muun muassa olisi valmis tinkimään merkittävästi elintasostaan, jos sitä vaaditaan uudenlaisen politiikan myötä – puhdistuakseen moraalisesti?
Suomen kansan enemmistö on toistaiseksi ilmeisesti kuin sammakko, joka tulee kuolemaan (terrori-iskuja ja kansalaisoikeuksien rajoituksia tulee), koska se on vedessä, jota kuumennetaan tappavaksi riittävän hitaasti. Vaikka yhtäkkiä kuumuuteen heitettynä se osaisi pompata pois.
Tässä kannattaa huomata myös viihdeteollisuuden turruttava ja mukauttava vaikutus, missä jenkit esittävät aina niin, että he tai joku ”aitoa yhdysvaltalaisuutta” edustava ”license to kill.” -yksilö on nii-in sankarillinen. Kuten ennenkin, vaikka Yhdysvallat on Bushien ja Obaman aikoina polisiivaltiollistunut hurjasti.
”Nykyinen Suomen länsisuuntautuneisuus (USA-johtoiselle liittoumalle antautuneisuus, etenkin Hornet-kauppojen alusta alkaen) ja varsinkin viime aikaiset konkreettiset toimet Isistä vastaan ovat jo johtaneet siihen, että äskettäin ISIS liitti Suomen vihollistensa listalle.”
Suomessa ei ISIS false-flag iskua tarvita, koska kansa on äänestänyt globalistit EU-federalistit Suomen johtoon. Eikä täällä osaa kukaan epäillä mitään! Ehkä promille kansasta voi epäillä että Suomen puoluejohdoilla olisi jotain tekemistä kansainvälisten järjestöjen ja liikkeiden kanssa, tai että länsimaiden vallanpitäjät ovat yhä imperialistisia. Loput 999 promillea kansasta uskoo Suomen poliittisen johdon olevan suvereeni päätöksissään ja toimivan epäitsekkäästi Suomen köyhälistökansan etuja ajaakseen, EU:n ja Yhdysvaltain ”joutuessa” sotimaan maailmanrauhaa edistääkseen. Edes se, että Suomi on jo päätösvaltansa ja itsenäisyytensä näiden herrojen toimesta menettänyt, ja kykyjensä mukaan pyrkimässä mukaan kansainvälisiin selkkauksiin, ei saa auktoriteettiuskoista kansaa heräämään.
Ranskassa on toisin. Siellä NATO ja EU-liittovaltio -uskolliset ovat kärsimässä tappion Marine Le Penin johtamalle kansallismieliselle (Kansallinen Rintama FN) puolueelle, joka on jo julistanut NWO:n, Eurooppan Unionin liittovaltion vastustajikseen ja vastustaa ranskalaista imperialismia. Siellä kansan mielipiteestä käydään kovaa sotaa. ISIS false-flag iskua tarvitaan jotta kansa ”ymmärtäisi” yhtyä vihollisen lyömiseen ja kannattaa nykyisiä vallanpitäjiä ja Eurooppaa ulkoista ja nyt myös sisäistä uhkaa vastaan.
Ne muutama suomalainen jotka olivat rasisteja tai muuten EU-kriittisiä, astuivat massamedian mainostamaan miinaan ja ovatkin nyt EU-myönteisen puolueen kannattajia (no, toivottavasti ne rasistit pysyvät siellä, etteivät mene pilaamaan muita puolueita).
”Jotenkin vaikuttaa siltä, ettei Suomen kansan enemmistö tajua, että he ovat myös tekemättömyydellään ja tutkimattomuudellaan … osavastuussa siitä, mitä Suomi aiheuttaa tukemalla USA-johtoista liittoumaa…”
Jotenkin minusta myös vaikuttaa siltä. Tai ehkä ne 40% suomalaisista, jotka nukkuvat vaaleista toiseen, oikeasti ovat Kokoomuksen ja nykyisen hallinnon kannattajia. Jos ei vaaaliuurnalle jaksa, niin silloin ei nykyistä menoa vastusta.
Mutta yhdestä asiasta voi olla varma. Ei ne jaksa ainakaan näitä sivuja lukea. Tylsää, kuivaa politiikkaa.
Miksi kommenttiani ei julkaistu?
Sensuuriako vaiko tekninen ongelma?
Pertti,
” NWO-nimitys on jäänyt syrjään poliittisesta käytöstä ennen 2000-lukua, kun sen on korvannut ”global governance” eli maailmanhallinta. NWO-nimitys on jäänyt lähinnä vaihtoehtomedian käyttöön, koska global governance -nimityksellä ei ole samanlaista historiaa ja painolastia. ”
Oleellista on että ymmärretään sisällöistä, mistä on kyse, eikö?
Ja jos joku harhautuu pelkistä nimilapuista, niin voiko hän olla muutoksentekijä harhautumattomanakaan?
Ja onhan se NWO mainittu tässäkin, Suomen ehkä vaarallisin NWO-mies Stubb mainitsee sen (varmaan itse kirjoittamassaan) kuuluisassa EU-liittovaltiopuheessa vuodelta 2008: https://www.youtube.com/watch?v=83EE-ypprZE
Siitä voi huomata, ettei häntä haitannut mitenkään, että on monia nimityksiä.
”Ihmisten täytyisi ensin tietää mitä NWO, maailmanhallinta ja globalismi on, ennen kuin voidaan edetä asiassa. Jos lähtee siitä ajatuksesta, että ihmiset pitäisi saada vastustamaan jotakin mitä he eivät ymmärrä, infosota ei kyllä viestiään perille. Olisin toivonut että IPU olisi ymmärtänyt valistaa suomalaista rahvasta, jolle tämä asia on uppo-outo.”
Jep. Mutta IPUa ja muita pieniähän syrjitään rajusti vastoin monia lakeja ja periaatteita. Eikä IPUlla ole rahaa esim. postittaa jokaiseen kotitalouteen yhtään mitään.
TALOUSKUVIOISTA
Varmaan 90 % tämänkin nettisivuston talouteen liittyvistä kommenteista tulisi harkittua täysin uudelleen, jos niiden kirjoittaja tutustuisi rahakriittiseen liikkeeseen, josta paras tietämäni on Iivarisen Raha-kirja.
Kyllä NWO-termiäkin vielä käytetään, mutta hyvin vähän. Global governance on joka puolella. Merkitys on sama, vain nimitys on eri. Maailmanhallinnasta on kyse kummassakin.
IPU:n täytyisi saada ainakin keskustelunsa näkyville. Olen usean kerran käynyt IPU:n sivustoilla, siellä on linkkejä joidenkin edustajien blogeihin, mikä on ihan hyvä. Mutta täytyisi saada kaikille yhteinen keskustelu, johon myös ulkopuoliset voivat osallistua. Mielipiteet ja asiat täytyy saada kaikkien ulottuville. Tietysti joka kodissa paasaava televisio on ylivoimainen viestintäväline, mutta ei sekään paljon auta, jos IPU:n kokoamat henkilöt keskustelevat vain omassa piirissään. Internettiä pitäisi käyttää viestintään paremmin ja avoimemmin.
Vastavalkeakin on hyvä juttu, täälläkin on keskustelua. Toisaalta keskustelu usein etenee uutisten kautta, ja uutisten aihepiirissä.
Onko mielestänne nuorissa tulevaisuus?
Simo on nuori… Samoin kuin monet mielenosoittajat…
Simo on vedonnut kakuttamisperinteeseen maailmalla, ilmaisten että pikkujuttu. No, kakutus alkaa olla melko kulunutta, eikö?
(https://fi.wikipedia.org/wiki/No%C3%ABl_Godin)
Siis että kohteena olevalle moinen on ilmeisesti melkein kunnia nykyään.
Toimiko tuo kakutus alunperinkään mitenkään järkevästi?
Tässä harvinaisemmassa 16.12.15-tapauksessa on taas nuori mies asialla eli arvatenkin humanistiset arvot ja viha maailman eliittiä palvelevia marionetti-poliitikkoja kohtaan – kohteena Espanjan pääministeri: https://www.youtube.com/watch?v=3VwLjHG2LM8
Niin, ”Mitä kaoottisempi ja vaikeampi tilanne, sitä todennäköisemmin narsistiset, muista piittaamattomat tyypit, on vallan huipulla.”
Usein ajatellaankin, että maailman parantaminen on parasta mahdollista kun jotenkin – enemmän tai vähemmän tiedetyin tavoin – saadaan maailman luonnevikaiset pois vallasta ja muutoinkin vakaat olot jonkin demokratiatyypin (suora, synteesi tai edustuksellinen) riittävän hyvän toteuttamisen kautta + riittävän hyvät hyvikset valtaan.
Moni myös odottaa, että ihmiskunnan henkinen kasvu jotenkin maagisesti saisi aikaan, että maailman ongelmallisuuden aste vähenisi ja onnistuneisuuden aste kasvaisi.
Yleensä rahaa ei tunneta ja siksi ei tule mieleenkään, että olipa älyä, ahkeruutta, viisautta ja muuta hyvää miten paljon tahansa, maailman parantuminen kokonaisuutena ei ole mahdollista nykyisen rahasysteemin puitteissa!
Siten kaikki parhaatkin aatteet ja kaikki yksilön menestymistä koskevat kuviot (kuten kirjat Bertrand Larssen: Paras ja Helvetinviikko) ovat parhaimmillaankin vain yksilöitä ja osakokonaisuuksia auttavia. Jonkin aikaa ja yksilön kohdalla vaikkapa koko hänen elämänsä toimivia.
Konkreettisesti ajatellen kokonaisuuden näkökulmasta lähes kaikki maailmanparantajat siis tavallaan hukkaavat vain energiaansa jatkuvasti.
(Tosin en halua vähätellä toivon ja muun henkisemmän merkitystä, joten on asialla monia ulottuvuuksia.)
Erityisesti pankkitoiminta olisi muutettava sellaiseksi kuin miksi olemme sen aina luulleet olevan.
Olisi siis siirryttävä mm. sataprosenttiseen rahaan ja valtion Keskuspankki loisi rahan (eikä lainkaan yksityispankit kuten enimmäkseen nykyään).
Nykyisellään ei ole olemassa esim. pankkitalletuksia eikä laina ole rahan välittämistä.
(Johtuen kaksinkertaisesta kirjanpidosta ym.
Pankeilla on käyttötilejä ja määräaikaistalletuksia. Mutta jos esim. pieni osa ihmisistä haluaisi samanaikaisesti pois rahansa vaikka vain käyttötileiltään, ja se olisi yhteensä selvästi alle puolet kaikilla käyttötileillä ”olevista” rahoista, niin yksikään pankki ei pystyisi rahoja maksamaan. Lainaamatta niitä jostain tai pyytämällä valtiota apuun.)
Eräs ikävä juttu on se, että maailmanparantaminen on yleensä vahvasti ”puolueellista”.
En tarkoita vain sitä, että motivaatiot liittyvät siihen, mitä etnisiä ryhmiä kohtaan koemme sympatioita ja antipatioita.
Tarkoitan sitä, että moni maailmanparantaja kokee tärkeäksi identifioitua jonkin aatteen tms. kannattajaksi olemaan jonkin puolesta jotain vastaan.
Sellainen on mitä sujuvin ja varmin tie siihen, että ihminen ei tajua kunnolla kokonaisuuden näkökulmaa.
Nykyään alkaa olla viimeiset vuodet tajuta ennen kuin maailman eliitti ottaa todella voimakkaan otteen EU:sta: nykyinen rahasysteemi vie varmuudella yhä syvemmälle lähes kaikkien maiden yhä järjettömämmän suuruista valtionvelkaa ja muutakin maailman velallisuuden lisääntymistä. – Se on haitallista kaikille ja varsinkin kehitysmaille.
Valitettavasti kaikki tahot ovat pettäneet maailmanparantajat.
Myös YK, joka ”absoluuttinen köyhyys” -määritelmän mielivaltaisuudella ja alhaisuudella (nykyään 1,25 USD/vrk) ja IMF ym. tahot tietyillä tilastokikkailuilla ovat luomassa kuvaa, että nykyisen rahasysteemin (johon luontevimmin sopii uusliberalismi, mutta joka olisi joka tapauksessa mahdoton ongelma) puitteissa raha on vain neutraali vaihdonväline. Ja että olisi mahdollista löytää poliittisesti jokin rahasysteemiin liittymätön ratkaisu, mikä pysäyttäisi maailman jatkuvan eriarvoisuuden lisääntymisen.
Ottaen huomioon ruoan laadun heikkenemisen mm. geenimanipuloidun ruoan määrän suuren lisääntymisen vuoksi, ja rahan ostovoiman, YK:n uutiset esim. nälkää näkevien määrän vähenemisestä tällä vuosisadalla ovat varsin harhaanjohtavia, nykyistä rahasysteemiä yläpitäviä.
Vanhaan hyvään aikaan puhuttiin määrällisestä ja laadullisesta nälästä.
On todella kummallista, että yleensä kansat uskovat poliitikkoja kun he ilmaisevat, että raha on neutraali todellisuuden peili ja että jokin ei-rahapoliittinen ratkaisu on olemassa…
Toisin sanoen että ongelma olisi vain aiempien (tai monien mielestä nykyistenkin) poliitikkojen petollisuus ja/tai kyvyttömyys.
Todellisuudessa jokainen näkee että maailman rikkaimmatkin maat vain velkaantuvat yhä enemmän jatkuvasti. Ja riippumatta vallassa olevista puolueista ja yksilöistä maailmassa ei ole kuin yksi tai muutama maa, joka on viime vuosikymmeninä ollut samanaikaisesti sekä velkojaan vähentäväinen että nousukaudella. Muut velkojaan vähentäneet ovat joutuneet taantumaan, jopa lamaan.
Kokonaisuutena katsoen Stubbin epäisänmaallinen valehtelu on aivan linjassa hänen monen muunkin epäisänmaallisuuden kanssa.
Tässä asiasta lukuja yms. terävämpää, ettei mene ihmisten mielissä mielikuvamössöksi ja kaikkien poliitikoiden samanlaiseksi tekemiseksi: http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128048-eseppanen-astubbille
Ilmiöiden haihtuminen ja uusien kuplien kasvatus on itse ilmiömäistä tolvan Stubb alkaa olla polittisen proilerina ylikypsää ja karrellepalanutta, ilmeisesti kypsä johonkin kansaiväliseen tehtävään , uusien haasteiden eteen, joten eiköhän jätetä mies rauhaan, ilmiötä tosin voi si tutkia tarkeminkin, miten nykyiset polittiset valintaprosessit toimii.