LIBYAN JOHTAJA MUAMMAR GADDAFI varoitti keväällä 2011 länsimaita siitä, että hänen syrjäyttämisensä antaisi valtavasti pontta islamistisille ääriliikkeille. Kukaan vallanpitäjistä ei kuunnellut häntä, minkä seurauksena tuhansittain ihmisiä on kuollut Libyassa, Syyriassa, Irakissa, Malissa ja äskettäin myös Ranskassa.

Monien Libyassa toimivien ääriryhmien joukossa on Islamilainen valtio, Isis. Se pitää päämajaansa Sirten kaupungissa, Gaddafin entisessä kotikaupungissa Välimeren rannikolla. Reilusti yli 200 kilometrin pituista rannikkoaluetta pitää rautaisessa otteessaan nykyään jopa 3000 ulkomailta tullutta taistelijaa. Isiksellä on vahva asema myös Libyan koillisosissa Dernan ja Benghazin kaupunkien ympäristössä.

Gaddafin kaaduttua syksyllä 2011 Libyasta on siirtynyt tuhansia äärimielisiä tukemaan ”pyhää sotaa” muihin maihin. Syyriassa yksi Isiksen libyalaisista liittolaisryhmistä tunnetaan nimellä Katibat al-Battar al Libi. Sen johtajiin kuuluu Abdelhamid Abaaoud, jota epäillään Pariisin terrori-iskujen järjestäjäksi.

Maaliskuussa 2011 Muammar Gaddafi — taistellessaan hallintonsa vihollisia vastaan — varoitti tällaisesta sekasorrosta, jos hän häviäisi. Hän sanoi ranskalaiselle sanomalehdelle ”Olen yllättynyt siitä, ettei kukaan ymmärrä, että tämä on taistelua terrorismia vastaan”. Jos hänen vastustajansa voittaisivat, Gaddafi jatkoi, ”islamistien sota leviäisi kaikkialle Välimeren ympäristöön”. Hän oli oikeassa.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ei välittänyt varoituksista, vaan sai Britannian pääministerin David Cameronin kanssa suostuteltua Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vastahakoisesti kannattamaan Naton iskuja humanitääristen motiivien nimissä.

Siinä missä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma hyväksyi voiman käytön vain siviilien suojelemiseksi, Sarkozy, Cameron ja Obama myönsivät The New York Timesin huhtikuussa 2011 julkaisemassa kirjoituksessaan, että heidän todellinen päämääränsä oli syrjäyttää Gaddafi ”lopullisesti”, jotta ”johtajien uusi sukupolvi” voisi ottaa vallan.


NATO-MAIDEN JOHTAJAT olivat voitonriemuisia Gaddafin vastustajien murhattua hänet 20.10.2011. Silloinen ulkoministeri Hillary Clinton mukaeli Julius Caesaria tokaistessaan ”Me tulimme, me näimme, hän kuoli”.

Clintonin julkitulleet sähköpostiviestit osoittavat hänen saaneen tietää neuvonantajaltaan, että Ranska oli ruokkimassa kapinaa saattaakseen Libyassa valtaan uuden hallituksen, joka suosisi ranskalaisia yrityksiä ja toimisi Ranskan kansallisten etujen mukaisesti, erityisesti Libyan öljyteollisuuden osalta. Ranska käytti humanitäärisiä lentoja öljy-, rakennus ja ilmailuteollisuuden johtajien kuljettamiseen maahan neuvottelemaan tuottoisia sopimuksia ”uutta järjestystä” edustavien kapinallisvoimien kanssa.

Clinton ei edelleenkään kadu voimakasta tukeaan Yhdysvaltain väliintulolle, vaikka Libyasta on tullut yli 1700 aseistetun ryhmän taistelutanner. YK:n mukaan ainakin kolmasosa maan väestöstä on kärsinyt taisteluista ja terveydenhuollon puutteesta.

”Nykyisin Libya on paljon, paljon huonommassa tilassa kuin ennen vallankumousta, johon olimme ladanneet odotuksia”, eräs Lähi-idän asiantuntija kertoi TV-haastattelussa. ”Rikollisuus on karannut käsistä. Kaikkialla on turvatonta. Työtä ei ole. Ruokaa ja sähköä ei ole helppoa saada. Taisteluita, pelkoa… Näen hyvin vähän mitään positiivista.”


LIBYAN ULKOPUOLELLA läntisen väliintulon seurauksena ääri-ideologiat ja tappavat aseet ovat levinneet kaikkialle Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. Al-Qaidan pohjoisafrikkalainen liittolaisryhmä sai Libyan armeijan asevarastoista haltuunsa valtavan märään panssarintorjuntaohjuksia, raskaita konekiväärejä, räjähteitä ja jopa olkapäältä laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia.

Bruce Hoffman, Georgetownin yliopiston turvallisuustutkimusyksikön johtaja, totesi islamistiryhmien saaneen lähes pientä armeijaa vastanneen määrän aseita Libyan luhistuttua.

Malissa al-Qaidan liittolaisryhmä käytti haltuunsa saamaa tulivoimaa maan pohjoispuoliskon valtaamiseen, mitä seurasi Timbuktun historiallisen kaupungin laajamittainen tuho ja tiukan sharia-lain voimaansaattaminen. Marraskuussa al-Qaidan taistelijat hyökkäsivät luksushotelliin maan pääkaupungissa surmaten yli 20 panttivankia ennen kuin Ranskan ja Malin joukot kukistivat terroristit.

Toimittaja Jon Lee Anderson puolestaan kertoi, että Isiksen kouluttamat asemiehet osallistuivat maaliskuussa 20 turistin murhaamiseen tunisialaisessa museossa sekä 38 pääasiassa brittiläisen turistin murhaamiseen kesäkuussa lomakohteessa Tunisian rannikolla.

Joukoittain libyalaisia siirtyi myös Syyriaan hiomaan taistelutaitojaan. Vuonna 2012 Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaatio DIA (Defense Intelligence Agency), joka ennusti isiksen nousun [ja suorastaan toivoi sitä, toim. huom.], totesi jihadistien kuljettaneen Gaddafin kukistuttua aseita Libyan armeijan varastoista Syyrian salafistikapinallisille.

Itse asiassa yksi Benghazissa sijainneen CIA:n tukikohdan päätehtävistä — ennen siihen ja sen sen yhteydessä toimineeseen Yhdysvaltain lähetystöön 11.9.2012 kohdistettua tuhoisaa iskua — oli näiden asekuljetusten seuranta. Vuonna 2014 YK katsoi lähetystöiskun tehneen ryhmän, Ansar al-Sharian, tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa ja ylläpitävän Isiksen leirejä.


ENSIN IRAK, sitten Libya, ja nyt Syyria: läntiset johtajat arabiliittolaistensa ja Israelin kanssa ovat luoneet hirviöitä, jotka uhkaavat yhteiskuntiamme pitkälle tulevaisuuteen. Tuomitaan kaikin mokomin näiden terroristien rikokset viattomia siviilejä kohtaan eri puolilla — mutta pidetään samalla mielessä, että omat johtajamme ovat olleet päästämässä heidät kimppuumme.

Toimituksen kommentti: Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle. YK:n lapsikuolleisuus– ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista. Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa. Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”. Myös maan ihmisoikeustilanne oli kehittynyt parempaan suuntaan, kuten 4.1.2011 — runsaat kaksi kuukautta ennen sodan alkamista — julkaistusta YK:n ihmisoikeusneuvoston raportista ilmenee.

Libyan tilannetta ennen sotaa ja ”humanitäärisen väliintulon” valheellisia perusteita tarkastellaan Vastavalkean artikkelissa Libyan sodan valheet ja seuraukset.

Kuten Jonathan Marshall ja muut ovat osoittaneet, Libya on todellakin taantunut niistä ajoista — karuine seurauksineen muulle Lähi-idälle ja myös Euroopalle.

Jonathan Marshall on riippumaton tutkija, joka asuu San Anselmossa Kaliforniassa.

 

Alkuperäinen artikkeli:

Marshall, Jonathan | Consortiumnews (30.11.2015): How Gaddafi’s Ouster Unleashed Terror.
https://consortiumnews.com/2015/11/30/how-gaddafis-ouster-unleashed-terror/

Kirjoituksesta suomensi lyhennetyn version Vesa Raiskila. Vastavalkea on saanut luvan Consortiumnews-sivuston artikkelien uudelleenjulkaisuun.

24 KOMMENTTIA

  1. Tapaus Libya osoittaa surullisella tavalla, miten helposti ns. valtamedia kykenee kääntämään asiat päälaelleen ja tekemään mustasta valkeaa.

    On hyvä että VV on saattanut amerikkalaistutkijan artikkelin lukijoittensa saataville.
    Todellisuus on mahdollista hämärtää joksikin aikaa moniltakin, mutta ei ikuisesti kaikilta.

  2. Media on lähes vaiennut Kaliformian San Bernardino iskun, jota maailmalla pidetään pahimpana sitten 911 jälkeen ja jossa 14 ammuttiin ja 21 haavoittui. Miksi?
    Hyvin hatarin perustein isku on yhdistetty ISikseen ja siitä saa kuvan, että se palvelee nyt tehostettua hyökkäystä Syyriassa kuten alta käy ilmi. Ja Obama hyödyntää sitä yrittämällä muuttaa maan aselakeja.

    San Bernardino shooting: Attacker pledged allegiance to ISIS, officials say
    However, whoever they were REALLY working for, the latest reports are now linking the killers with ISIS.
    This is now becoming the official line in the media narrative and the timing couldn’t have been more opportune. As it conveniently coincides with calls for an escalation in the allied offensive against ISIS.
    After all ISIS would gain ABSOLUTELY NO STRATEGIC ADVANTAGE from attacking a Christmas party  at a disability centre in San Bernardino. That much should be obvious.
    However, for those seeking to foment wider conflict in the Middle East it would be a bonus. Particularly if they could pin the blame on ISIS in Syria; thereby opening the way for more direct Western military “intervention”. Ed.
    So according an official familiar with the case, “as the San Bernardino, California, massacre was happening, female shooter Tashfeen Malik posted a pledge of allegiance to ISIS”.
    How convenient. We are supposed to believe that in between shooting colleagues and hunting down those trying to escape, Tashfeen Malik was able to post a pledge of allegiance to ISIS on Facebook.
    So in other words, Malik may not have posted the massage herself. Instead it may have been posted by an operative of one of the U.S. covert agencies after the shootings. Thereby cementing a link between ISIS and the killers and mentally preparing the Western public for escalating military intervention in Syria. Ed.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125666

    Republikaner posieren nach Anschlag am Schießstand
    Nach dem schwersten islamistischen Anschlag in den USA seit 9/11 ist die Debatte über den Umgang mit Waffen neu entbrannt. Auch die Republikaner beziehen Stellung – und gehen öffentlich zum Schießen.
    http://www.welt.de/politik/ausland/article149650934/Republikaner-posieren-nach-Anschlag-am-Schiessstand.html
    http://www.ilgiornale.it/news/mondo/farook-e-i-contatti-qaeda-i-media-nella-casa-coppia-1201741.html

    San Bernardino: il New York Times
    e l’editoriale in prima contro le armi
    http://www.corriere.it/esteri/15_dicembre_05/san-bernardino-new-york-times-l-editoriale-prima-contro-armi-3b628e3c-9b5b-11e5-9019-111b508c2c40.shtml

    Die ”New York Times” fordert nach dem Massaker von San Bernardino eine Verschärfung der US-Waffengesetze. Es ist der erste Leitartikel auf der Titelseite der Zeitung seit fast 100 Jahren.
    http://www.welt.de/politik/ausland/article149643229/New-York-Times-attackiert-Waffenlobby-auf-Titelseite.html
    http://www.welt.de/politik/ausland/article149638454/FBI-stuft-Schiesserei-in-Kalifornien-als-Terrorakt-ein.html
    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/muslimit_suvaitsemattomuus_usa-44045

    • Tarkoitus oli sanoa, että meidän media on lähes vaiennut…. maailmalla ei ole vaiettu kuten limkit kertovat.
      Miksi meillä? Voisiko takana olla pelko ja syyllisyys?
      Kun sota kiihtyy niin terrorismi lisääntyy automaattiseti ja kun olemme kytkeneet itsemme tähän sotakoneistoon niin iskuja voi tapahtua meilläkin???

  3. ”LIBYAN JOHTAJA MUAMMAR GADDAFI varoitti keväällä 2011 länsimaita siitä, että hänen syrjäyttämisensä antaisi valtavasti pontta islamistisille ääriliikkeille. Kukaan vallanpitäjistä ei kuunnellut häntä”

    Tai jospa kuuntelikin. Sillä juuri niinhän on toimittu, että missä maallistuneet (sekulaariset) hallitukset ovat pitäneet aisoissa äärivanhoillisia wahhabilais-sunnilaisia militaristisia liikkeitä, näitä hallituksia vastaan on hyökätty.

    Jugoslavian hallinto oli maallistunut ja maa lähinnä kristittyjen käsissä, Afganistanissa oli maallinen hallinto ennen CIA:n tukemien mujaheddin kapinallisten hyökkäystä. Irakissa sunneihin tukeutunut Saddamin hallinto oli maallistunut (ja julkisivun takana teki yhteistyötä länsimaiden kanssa mm. terrorismin vastaisessa tiedustelussa), Libyan hallinto oli maallistunut ja Syyrian samoin. Egyptin Mubarak oli vahva maallistunut despootti joka piti Muslimiveljeskuntaa aisoissa, mutta Yhdysvallat kannatti Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursia maan johtoon. Kaikissa näissä maissa Yhdysvaltain johtama liittouma on tukenut äärivanhoillisia sunniryhmiä kaappaamaan vallan, Jugoslaviassa al-Qaida toimi Kosovossa ja Bosniassa, Kosovon kapinallisryhmä KLA oli länsimaiden tiedusteluryhmien luomus (ja samaan aikaan kaksinaismoralistisesti hallintojen terroristilistalla). Afganistan, Jugoslavia, Irak, Libya, Syyria, Egypti: kaikissa sama tarina. Todennäköisesti myös Tsetseniassa ja Kaukasuksella on ajettu tuota politiikkaa.

    Kuinka paljon vaaditaan,että suomut silmiltä putoavat? Että nähdään virallisten puheiden taakse, jossa uskonnolliset aseistetut ääriryhmät tuomitaan, ja ymmärretään että todellinen politiikka on se mitä tehdään, ei se mitä puhutaan mediassa. Todellista politiikkaa ajetaan suljettujen ovien takana, ja se on aivan erilaista kuin julkinen politiikka. Tässä asiassa se on päinvastaista kuin julkinen politiikka.

    Ja vielä lisäksi: vanhoillisten wahhabi-kuninkaiden johtamat Saudi-Arabia ja Qatar tukevat uskonnollisesti vanhoillisia sunniryhmiä Afrikasta Kiinaan, mutta ovat silti Yhdysvaltain ja Israelin läheisimmät liittolaiset. Irakin pääministeri pitää suoraan Saudi-Arabiaa vastuussa ISIS:in rahoittamisessa, Turkin yhteistyö ISIS:in kanssa on selviö, ja Scott Bennetin mukaan CIA ja amerikklaiset asevalmistajat ovat rahoittaneet ISIS:tä sveitsiläisen pankin kautta.

    Kukaan länsimaiden johdossa ei halunnut tukea Gaddafia al-Qaidaa vastaan! Päinvastoin, äärivanhoilliset taisteluryhmittymät pitivät kokouksen Lontoossa jo 2005, jossa sovittiin Gaddafin kaatamisesta: samat ryhmät olivat Benghazin Vihan Päivän toteuttamisen takana – länsimaat tulivat ilmavoimineen tukemaan, al-Qaida taistelijoin. Ranskan tiedustelupalvelun kaksi agenttia Guillaume Dasquie ja Jean-Charles Brisard kirjoittivat kirjan, jonka mukaan Iso-Britannia ja Yhdysvallat tukivat al-Qaidaa Gaddafin syrjäyttämisessä, samaa kertoi brittiläinen vastavakoiluagentti David Shayler. Brittiläinen lordi Lord James of Blackheath tunnusti ylähuoneen istunnossa TV-kameroiden edessä Englannin pankin johdossa ollessaan tukeneensa Pohjois-Afrikan terroristiryhmiä miljardeilla punnilla. Se ryhmä, joka Gaddafia vastaan Libyassa taisteli ja häntä vastaan toteutti salamurhayrityksiä. oli LIFG (Libyan Islamic Fighting Group), jota johti Osama bin Laden Sudanista vuodesta 1994 alkaen ja hänen veteraanitoverinsa Afginistanin sodasta, Abdelhakim Belhadj, Libyassa. Gaddafi etsintäkuulutti bin Ladenin Interpolille jo tuolloin.

    • Hyvä oivallus. Gaddafi taisi antaa valmiin reseptin jolla toimia!
      Koko yleisölle tarjolla olevan teatteriesityksen juonihan on ollut tuo: tukea niitä voimia jotka tuottavat kaaosta ja kaatavat entisiä vanhoja koossa pitäviä voimia.
      Siis luo kaaos, hajota ja aseta tilalle lakeijat.
      Tämä on ikivanha imperiumresepti ja sillä maailmaa viedään kohti ’global governance’ (so. kommunismia/talmudismia), tyranniaa, jossa pieni rahan omistava eliitti nostaa itsensä muiden yläpuolelle, jopa jumalaksi. Aivan vastaava kuin NL:ssa aikoinaan, nyt vain globaalitasolla.

      • P.s. Venäjä tietää mitä kommunismi oli todellisuudessa, me emme.
        Siksi maa varmaan hyvin ymmärtää mitä se vastustaa puolustaessaan Lännen globalistieliitin uhkaamaa suvereenisuuttaan.

    • ”Kukaan länsimaiden johdossa ei halunnut tukea Gaddafia al-Qaidaa vastaan! Päinvastoin….”

      Eipä halunnut. Miksei ???
      Vastaus voisi olla tämä: Pakolaisvirran tuottaminen ja Euroopan tuhoaminen ..“Systematic Refugee Creation and the Planned Destruction of Europe.”
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125706

  4. Suuri virhe… ent. US sotilaskomentaja myöntää että Irakin sota oli suuri virhe joka loi Isiksen.
    Hän varoittaa vastaavasta mitä Syyriaan tulee.

    ’Huge Error’: Former US Military Chief Admits Iraq Invasion Spawned ISIS
    The U.S. is poised to repeat all the same mistakes in Syria that it made in Iraq after 9/11, says former head of Defense Intelligence Agency
    The 2003 U.S. invasion of Iraq fueled the creation of the Islamic State (ISIS) today and must serve as a warning against similar rash military intervention in Syria, a former U.S. intelligence chief said in an interview with German media on Sunday.
    http://www.commondreams.org/news/2015/11/30/huge-error-former-us-military-chief-admits-iraq-invasion-spawned-isis

  5. Huh, uskoako vai ei? San Bernardinon terrori-isku, josta oma mediamme melkein vaikenee, olisikin paljastumassa false flagiksi… perusteellinen selvitys tapahtumista viittaa siihen että kyse olisi 911 kaltaisesta iskusta jonka tarkoitus olisi edistää islamofobiaa ja terrorismia Amerikassa sekä lopulta johtaa maa kolmanteen maailmansotaan…sanoo Jim Stone pitkässä ja seikkaperäisessä selvityksessä:

    San Bernadino Litmus Test Time
    By Jim Stone on December 6, 2015

    Enough facts are in to paint a very clear picture now

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125761

  6. Ihmetyttää että Saudi-Arabian rooli on onnistuttu jättämään näinkin kauan melkein näkymättömiin. Nyt kuitenkin F. William Engdahl tuo siihen erittäin selventäviä faktoja, joilla nykyinen Syyrian sota ja ISIS saavat aivan ”uutta muotoa”. Engdahl kirjoittaa artikkelissaan Saudiarabiassa haisee aivan joku muu kuin kamelinlanta eli että ISIS onkin todellisuudessa Saudi-Arabian armeija.

    http://info.kopp-verlag.de/hintergruende/deutschland/f-william-engdahl/was-in-saudi-arabien-stinkt-ist-nicht-der-kameldung.html

    • Mikä onkaan saudien rooli kulissien takana? Haave omasta imperiumistako Pohjois-Syyrian ja Irakin öljyineen? Engdahl on kiistaton asiantuntija ja hänen mukaansa saudit pelaisivat Turkin avulla todella kieroa peliä. Turkki olisi samaan aikaan saudien kelkassa ja Naton sekä US-koliition kautta Venäjää vastaan.
      Erikoista tuo Engdahlin kuvaama saudien näennäinen yhteistyö Venäjän kanssa (asekaupat ja neuvottelut)… otapa tästä selvää. Hän sanoo, että oikeastaan IS on ’naamioitu saudiarmeija’.
      Monta kysymystä nousee.
      Mikä on saudien ja US-koaliition todellinen suhde? luoko koaliitio saudien avulla terrorismin joka mahdollistaa nykyisen poliisivaltiokehityksen ? … entä suhde Israeliin, joka rakentaa omaa imperiumiaan (ns. Yinon plan) tai suurIsraelia? ja jota US-koaliitio tukee.
      Venäjälle viesti on selvä: kannattaa olla varovainen…tämä voi olla uusi syötti kuten Paul C Robertskin on todennut.

      Russland nimmt, vielleicht ohne sich dessen bewusst zu sein, einen weitaus gefährlicheren Anschlag auf sich. Hinter diesem Komplott zeigt sich die verborgene Rolle Saudi-Arabiens und seines neuen Monarchen zusammen mit seinem Sohn, dem Verteidigungsminister Prinz Salman.

      —Was wir vor uns haben, ist also kein isolierter russischer Krieg gegen den IS in Syrien. Hinter dem IS verbirgt sich nicht nur Erdoğans kriminelles Regime, sondern, viel wichtiger, das Königreich Saudi-Arabien und seine wahhabitischen Verbündeten Kuwait, die Vereinigten Arabischen Emirate und Katar.
      Eigentlich ist der IS nur »eine getarnte Saudi-Armee«

      Wenn wir die falsche religiöse Maskerade weglassen, handelt es sich um einen saudischen Vorstoß, um nach einigen der größten Erdölreserven der Welt zu greifen, die im sunnitischen Teil des Iraks und Syriens liegen.
      Die Saudis benutzen dabei für die grobe Arbeit das kriminelle türkische Regime in der Rolle eines Schlägers, wie eines Türstehers vor einem Bordell. Wenn Moskau sich nicht diese größere Dimension der Ereignisse bewusst macht, läuft es Gefahr, sich in jener tödlichen »Bärenfalle« zu verfangen, die es mehr und mehr an Afghanistan in den 1980er Jahren erinnern wird.

    • Chossudovskyn hyvä selvitys kuvineen mistä on kyse ’terrorismin vastaisessa sodassa’. Saudit ovat selkeästi USAn puolella:

      Saudi Arabia and the Persian Gulf monarchies and emirates are US proxy states, firmly under US control.

      Al Qaeda and its affiliated organizations are creations of the CIA. They are not the product of Muslim society. Terrorist attacks are undertaken by jihadist entities which are CIA intelligence assets.

      The Islamic State (ISIS) is an intelligence construct which is used essentially for two related purposes.

      1. They are the foot soldiers of the Western military alliance, the instruments of destabilization, recruited, trained, financed by the Western military alliance. The various al Qaeda entities are the instruments of destabilization in US-NATO sponsored proxy wars (AQIM in Mali, Boko Haram in Nigeria, ISIS in Syria and Iraq). At the same time, they constitute a pretext and a justification to intervene under the banner of a “counter-terrorism” bombing campaign.

      2. On the home front, the various Al Qaeda/ ISIS terrorist cells –supported covertly by Western intelligence– are the instruments of a diabolical and criminal propaganda operation which consists in killing innocent civilians with a view to providing legitimacy to the instatement of police state measures allegedly in support of democracy. These false flag attacks allegedly perpetrated by terrorist organization are then used to harness Western public against Muslims.

      We are told that this is not an act of war, it is an act of retribution and self-defense. The only problem with this propaganda op is that “The Terrorists R US”, our governments and intelligence services have been supporting ISIS from the very outset.

      In the eyes of public opinion, possessing a “just cause” for waging war is central. A war is said to be Just if it is waged on moral, religious or ethical grounds. Muslims within Western countries are being vilified as part of an imperial agenda, as a means to justify the destabilization of Muslim countries on humanitarian grounds (e.g. Iraq, Syria, Libya, Nigeria, Yemen).

      America is waging a holy crusade against Muslims and Muslim countries. The “war on terrorism” purports to defend the American Homeland and protect the “civilized world”. It is upheld as a “war of religion”, a “clash of civilizations”, when in fact the main objective of this war is to secure control and corporate ownership over the region’s extensive oil wealth.

      Throughout history, vilification of the enemy has been applied time and again. The Crusades of te Middle Age consisted in demonizing the Turks as infidels and heretics, with a view to justifying military action.

      Demonization serves geopolitical and economic objectives. Likewise, the campaign against “Islamic terrorism” (which is supported covertly by US intelligence) supports the conquest of oil wealth.

      Muslims are equated with terrorists: Islamophobia serves to wage nationwide campaigns against Muslims in Europe and North America.

      It is an instrument of war propaganda used to degrade the history, institutions, values and social fabric of Muslim countries, while upholding the tenets of “Western democracy” and the “free market” as the only alternative for these countries.
      http://www.globalresearch.ca/why-is-a-hate-campaign-being-waged-against-muslims/5494852

    • ”…eli että ISIS onkin todellisuudessa Saudi-Arabian armeija.”
      Ja kuka onkaan saudien paras kaveri…
      “Terrorism has been unleashed in the Western World, and it is the terrorism of Western governments against Western peoples.” — Paul Craig Roberts

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=125126

  7. Wimmer: Eurooppa menossa kohti tuhoaan… ilman yhteistyötä Venäjän kanssa Eurooppa ei toimi.

    Willy Wimmer: „Europa wird in Richtung Zerstörung geführt“

    „Wenn wir uns die heutige Situation in Europa ansehen, ist die Politiker-Generation in der Führungs-Ebene nicht gerade das Gelbe vom Ei. Man sieht auf Schritt und Tritt, dass es in Richtung Zerstörung der Europäischen Union geht“, sagt Willy Wimmer im Gespräch mit Sputniknews.Man könne nur hoffen, dass eine andere politische Generation die Führungsaufgaben in ganz Europa übernehme – Leute, die wissen, worauf es in Europa ankomme. „Im Augenblick hat man den Eindruck, es geht drunter und drüber und es ist nichts Organisiertes mehr zu sehen“, so der Politiker.
    Europa müsse Wimmer zufolge ein strategisches Interesse daran haben, ungehinderten Zugang zur Russischen Föderation zu behalten: „Wir sehen, dass es auf der europäischen Landkarte eine Reihe von Staaten gibt, die auf amerikanisches Betreiben hin am liebsten eine neue Mauer zwischen uns und Moskau errichten würden.“ Ohne Russland gehe es in Europa nicht.

    http://de.sputniknews.com/politik/20151211/306380052/europa-richtung-zerstoerung.html

  8. Creating an “Independent Sunni State”: Washington Calls for the Partition and Fracturing of Syria and Iraq

    In relation to Iraq, the plan to split the country into three parts has been publicly advocated by US officials ad nauseam. The President Emeritus of the CFR, Leslie Gelb, argued in a 2003 article for the NY Times that the most feasible outcome in Iraq would be a “three-state solution: Kurds in the north, Sunnis in the center and Shiites in the south.” In 2006, a potential map of a future Middle East was released by Lieutenant-Colonel Ralph Peters which depicted Iraq divided into three regions: a Sunni Iraq to the West, an Arab Shia State in the East and a Free Kurdistan in the North.
    Responding to the strategy of the West in Iraq, Russian Foreign Minister, Sergey Lavrov, called the division of the country “unacceptable.” Lavrov stated that this was “social engineering” and “state structure manipulation from far outside,” adding that Russia believes “Iraqis – Shia, Sunnis and Kurds – should decide for themselves how to live together.”
    The Western elite’s strategy is to create a Middle East (and a world for that matter) devoid of strong, sovereign, independent nation-states that can resist imperial advances.
    Fracturing countries into feuding micro-states ensures Western interests are not confronted with a cohesive entity which can collectively unite to oppose this belligerent force. “Divide and conquer” as Mendelsohn’s article is titled, the ancient strategy used by an array of imperial powers, from the Roman’s to the British, remains the strategy of the Western Empire today.
    http://www.globalresearch.ca/creating-an-independent-sunni-state-washington-calls-for-the-partition-and-fracturing-of-syria-and-iraq/5498652

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here