Yhdysvaltoja ja sen Lähi-idän liittolaisia, kuten Turkkia, Saudi-Arabiaa, Qataria ja Israelia, on toistuvasti syytetty myötävaikuttamisesta Syyrian epävakauttamiseen vuodesta 2011 alkaen pyrkimyksenä maan sekulaarin hallituksen kaataminen. Julkistetut asiakirjat, Yhdysvaltain varsin tehottomat iskut Isisiä vastaan ja Nato-maa Turkin ilmi tullut yhteistyö terroristijärjestön kanssa ovat antaneet tukea näille syytöksille.
Vuoden 2015 syksyllä julkaistut Wikileaks-vuodot, joita tarkastellaan Wikileaksin perustajan, Ecuadorin suurlähetystöstä vuonna 2012 turvapaikan saaneen Julian Assangen uuden kirjan The Wikileaks Files Syyriaa käsittelevässä luvussa, osoittavat Yhdysvaltain liittolaisineen suunnitelleen Syyrian hallituksen horjuttamista ainakin jo vuonna 2006 — vuosia ennen levottomuuksien puhkeamista maassa osana ”arabikeväänä” tunnettua tapahtumasarjaa.
Uutistoimisto RT:n haastattelussa Assange kertoi Yhdysvaltain Syyrian-suurlähetystössä poliittisena neuvonantajana toimineen William Roebuckin Damaskoksesta mm. Valkoiseen taloon loppuvuonna 2006 lähettämästä viestistä, jossa käsitellään erilaisia strategioita suurlähetystön isäntämaan epävakauttamiseksi.
Esitettyihin keinoihin kuului pyrkimys lisätä jännitteitä maan sunni- ja shia-uskonlahkojen välille sekä huhujen levittäminen — yhteistyössä Saudi-Arabian ja Egyptin kanssa — shialaisen Iranin tuesta Syyrian sunnien käännyttämiselle shialaisuuteen. Niihin kuului myös mm. ajatus saada presidentti Bashar al-Assadin hallinto ylireagoimaan islamististen ääriainesten uhkaan ja siten saada se näyttämään heikolta.
Wikileaks-vuodot siis viittaavat siihen, että Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Turkki, Qatar, Egypti ja Israel pyrkivät jo vuonna 2006 horjuttamaan presidentti Assadin hallintoa. Oheispyrkimyksenä oli Iranin ja Hisbollahin heikentäminen.
Assange totesi RT:n haastattelussa, että Syyrian epävakauttamisen myötä Israel voisi saada Golanin kukkulat pysyvästi haltuunsa ja jopa laajentaa aluettaan.
Assange väitti Yhdysvalloilla olevan peräti yli 1400 sotilaallista tukikohtaa yli 120 maassa. Hän kuvailee valtiota tukikohtien ja kaupan imperiumiksi.
Kommentti. Venäjän ilmaiskujen tehokkuus erityisesti Isiksen huoltoreittejä ja öljykuljetuksia vastaan sekä Isiksen tekemiksi uutisoidut terrori-iskut Pariisissa ovat lisänneet länsimaiden painetta tehostaa toimiaan Isistä vastaan. Tähän on liittynyt mm. äskettäinen periksiantaminen presidentti al-Assadin erovaatimuksista samoin kuin Saksan tiedustelupalvelu BND:n uudelleenvirinnyt yhteistyö Assadin hallinnon tiedustelupalvelun kanssa. YK:n tuoreessa Syyria-päätöslauselmassa pyritään nyt myös vakaviin rauhanneuvotteluihin Syyrian hallituksen ja oppositiovoimien kanssa. Aselevon myötä Venäjän, Syyrian ja USA:n liittouman katsotaan voivan keskittyä tehokkaammin Isisin vastaisiin toimiin. Kulissien takaiset pyrkimykset voivat toki edelleen erota merkittävästikin virallisista julkilausumista. Yhtä kaikki länsimaiden muuttunut suhtautuminen ilmentää historiasta tuttua tosiseikkaa: voimankäyttöön pohjaavilla voimasuhteiden muutoksilla aikaansaadaan muutoksia diplomatiassa. |
Päälähteet
- O’Connell, Kit | MintPress News (14.9.2015): Julian Assange: US & Israel Planned To Overthrow Assad In 2006.
http://www.mintpressnews.com/julian-assange-us-israel-planned-to-overthrow-assad-in-2006/209493/ - Wikileaks (13.12.2006): Influencing the SARG in the end of 2006.
https://wikileaks.org/plusd/cables/06DAMASCUS5399_a.html
Yleensä vasta historiankirjoitus tuo tapahtumien oikeat taustat esille,niin meidänkin aikamme tapahtumissa, valitettavasti vain aniharva on silloin menneisyyden kehityskuluista kiinostunut. Turkin ja Venäjän kamppailu keskisen aasian hegemoniasta ennustaisin erääksi aikamme lähiidän tapahtumien selittäjäksi . Yhdysvalloilla ei ,välttämättä ole muuta kuin sivustaseuraajan rooli, onhan vaikkapa Turkki yksi sen maalmanvallan potentiaalisista haastajista, eli yksi niistä moninapaisen maailman voimatekiöistä. Hanttingtonin opukseen yhdeksänkymmen luvulla kannattaisi tutustua, siinä on esitetty kilpailevien kulttuuripiirien teoria, sekä teoria siirrossodista, joita nyt saamme seurata, niin Syyrian, kuin Ukrainankin tapauksessa. Ikävintä meiidän kannaltamme on että myös,me suomalaiset olemme teoriassa samanlaisella kultturillisella murrosalueella, kulkeehan meilläkin kovan ja pehmeän ruisleivän erottava raja pähkinäsaaren rauhan rajaa pitkin. Myös päivän politiikassa on havaittavissa hieman samantapaisia jakolinjoja, ovathan konservatiiviset perussuomalaiset ilmiantaneet autoritaariset taipumuksensa, esimerkiksi suhteessa kuolemantuomioon ,muukalaisiin sekä muihin läntistä liberaalia demokratiaa vastaaviin arvoihin.
Näin on, vasta jälkikäteen tiedämme missä on menty.
Siitä pitäisi osata vetää johtopäätös ettei siihen mitä nyt kerrotaan ole tippaakaan luottaminen. Kulissien takana pelataan varsin likaista ja härskiä peliä.
Vain tyhmälistö lukee valtamediaa ja seuraa YLEä. Se on sama kuin panee pään pensaaseen kuten jänis.
USA:n 1400 tukikohtaa?
Miten määritellään ”tukikohta”?
Ilmeisesti Assange ei ole tulkinnut mitään, vaan ottanut sen suoraan hakkeroiduista viesteistä.
Snowden in aineisto tässä kohdin olisi varmaan vielä tärkeämpää. – Tosin suurin osa siitä lienee venäläisten hallussa.
Ei tuollaista tukikohtalukua kuitenkaan tarvitse ihmetellä.
Maailman kokonaisuudelle oleellisten salaisuuksien määrä on kasvanut valtavasti 1900-luvun alkupuolelta alkaen. Siis kaikki se, millä maailmaa teknisesti ottaen hallitaan.
Ajatellaan vaikkapa näitä hyvin epäilyttäviä yksityiskohtia:
* Rahan olemusta ei yleisesti ottaen tiedetä, edes moni ”asiantuntija” ja korkea-asemainen ei tiedä.
(Lisää kirjasta Ville Iivarinen: Raha)
Ja siten ajoittain pyritään repimään toivoa aivan naurettavista asioista, kuten vaihtotaseen ylijäämästä, riippumatta kokonaistilanteesta. (esim. http://www.hs.fi/talous/a1442281908427)
* Obamaa ei juuri pyritä systemaattisesti vertailemaan edeltäjiinsä.
Ja miten se olisikaan mielekästä, koska on paljon kiellettyjä aiheita, joista valtamediassa ei saa julkaista mitään tai mitään vakavaa. Kuten musta budjetti.
(Trevor Paglen in mukaan se on suurempi kuin koskaan aiemmin. – http://rauhanpuolustajat.org/rauhanpuolesta/mustan-maailman-kartoittaja)
* Virallinen historiankirjoitus ei käsittele kysymystä, mihin eri paikkoihin meni vuosien 1938-45 välillä ylivoimaisesti suurin osa kansallissosialistien tieteellis-sotilaallis-poliittisesta eliitistä.
Vaikka on tiedossa, että USA:ssa oli sille suuria tukijoita, mm. George Bush vanhemman isä Prescott Bush.
On myös korkea-arvoisten henkilöiden lausuntoja asiaan liittyen.
(Kun tuo asia selvitellään loppuun asti, huomataan, kenen pussiin pelaavat ne, jotka syyttävät eliittijuutalaisia kaikesta pahasta. – Asiat ovat tässä hämääviä. Totuus on, ettei korkeimman eliitin juutalaisia holokausti koskaan millään tasolla haitannut.)
Ja sotalaitosten, tiedustelupalveluiden sekä yritys-, kuten pankkisalaisuuksien, turvin maailmaa voi hyvin hallita ei-julkisesti.
Alkaa olla melko julkista tietoa, että paljon kidutetaan ja tapetaan julkishallinnon organisaatioiden toimesta… Ja ettei sellaisen määrä ole ainakaan vähentynyt viime vuosikymmeninä.
* Miten ihmeessä edes kylmän sodan aikana lehdet eivät julkaisseet edes spekulaatioita siitä, miten paljon suurvalloilla on oleellisia maanalaisia tukikohtia.
Entä jos ne ovat tärkeimpiä?
Vaan tuijoteltiin avaruuskilpaan.
Vaikka jokainen näki, että ydinvarustelukilpa oli totta ja 3. maailmansodan skenaarioihin monet päättäjät uskoivat. Ydinaseisiin myös panostettiin valtavat summat resursseja.
Muutaman kerran ydinsota olikin hiuskarvan varassa ns. kylmän sodan aikana ja vain toimimalla vastoin ohjeita muutama yksilö pelasti ihmiskunnan. (Ainakin JFK 60-luvulla ja 80-luvulla neuvostoliittolainen, joka piti ydinhyökkäyshälytystä koneiden virheenä, antamatta vastaiskukäskyä…)
Silti historian ja yhteiskuntatiedon opetus ja jopa yliopistollinen tutkimus ei paljoa käsitellyt sitä, missä eliitti sitten aikoo olla siinä tapauksessa että avoin, maanpäällinen ydinsota tai muu äärikaaos alkaa. Ja miksei virallisesti syvällä maassa sijaitsevia tukikohtia rakenneta tai onko niitä rakennettu vaikka virallisesti asiaa ei myönnetä.
(Syvällä maan alla olevientukikohtien räjäyttely ydinasein ei niin haittaa maan päällä eläviä taviksia. – Tosin Fukushiman katasrofiin johtanut merenalainen räjäytys on haitannut…)
Siis käytännössä mm. USA:n oleellisimmista tukikohdista on vaiettu.
Samoin edelleen suurelle yleisölle esitetään pikkuseikkana USA:n ydinaseiden sijoittelupaikat.
Vaikka Haagin kansainvälisen tuomioistuimen mukaan ne ovat laittomia aseita. Ja niiden maanpäällisessä sijoittelussa on rikottu lakeja ainakin Belgian tapauksessa.
Lisäksi suurin osa siitä ydinasearsenaalista, mitä pidetään korkea-asteen tutkimuksessa sotatieteellisesti merkittävänä, vaihtaa jatkuvasti paikkaa eli ne ovat jatkuvasti liikkeellä olevissa ydinsukellusveneissä… jotka sitä paitsi kulkevat myös ydinaseettomien maiden aluevesillä niille asiasta mainitsematta, mikä ei myöskään ole sallittua.
Lisää: http://www.rothschild.fi/varjohallitus-maanalaisen-maailman-valtiaat/ JA http://www.yhdysvallat.eu/black-budget/ (Tosin muistan nähneeni, että 10.9.01 ilmoitetun summan jälkeen ilmoitettiin jossain vaiheessa vielä paljon suurempi kokonaissumma, vajaa 8 biljoonaa).
NÄKÖKULMAONGELMISTA SUURIN
on toimittajien perisynti tai pakko, jotta saisi toimeentuloa eli juttuja riittävän nopeasti valmiiksi riittävän lyhyinä… Mutta se on monilla muillakin.
Se on se, että tarkastelemme helposti liian irrallisesti jotakin taloudellista tai poliittista tai turvallisuusongelmaa.
Esim. Syyrian sotaa irrallaan Irak-P-Afrikka-Syyria-Iran -hallintasuunnitelmasta, missä keskeinen on mm. petrodollari-käsite.
Tai globalisaatiota vain taloudellis-humanitaaris-ekologisena ongelmana.
Valtamedia tietysti käyttää tuota irrallisuutta propagandansa keskeisenä välineenä. Ja estää syventämiset sensuroimalla keskustelua tai estämällä sen kokonaan.
Esim. YLEä vastaan jos taas mielenosoitetaan, kannattaa mielenosoittaa etenkin siitä, että se julkaisee jatkuvasti uutisina mitä suurinta propagandaa, valheita ja estää kommentit. (Ei niin moni toimittaja voi olla niin tyhmä, että…)
Parempi olisi Suomen kansan olla tietämättä esim. Syyriasta mitään kuin vastaanottaa vain valtamediaa.
Jukka Davidsson kirjoittaa: ”Henkilökohtaisesti olen tullut siihen johtopäätökseen, että juuri globalisaatio tulisi ensisijaisesti liittää sotilaalliseen kontekstiin ja toissijaisesti talouselämän aihepiiriin, vaikkakin se eittämättä sisältää myös taloudellisia seikkoja.” (http://www.rothschild.fi/tutkintapyynto-poliisille-globalistit-ovat-rikollisia/)
Mutta joo, ihan hyvä nostaa esiin tuo vanha tieto, että USA suunnitteli Syyrian horjuttamista jo 2006.
(Suunnilleen noina vuosinahan oli muutenkin menoa, kuten Israel torppasi salaisesti Syyrian salaisen ydinaseohjelman.)
Oleellista on ottaa tuo tiedonsirpale mukaan perusteluksi sille, että Suomen on etäännyttävä USA-liittoumasta, joka ei oikeasti edusta esimerkiksi vapaata markkinataloutta…
Länsiliittoutuma, eli globalisuutta ajavat NWO-sionistit on ihmiskunnan loputtomien kärsimyksien takana yhteikunnallisen rakenteen jokaisella sektorilla. He ovat valheilla ylläpitäneet lähi-idän sotia tarkasti ”räätälöidyn terrorismin” voimin eri kansallisuutta edustavilla palkkasotilailla, jotka he itse ovat sekä kouluttaneet, että aseistaneet. Muslimi-invaasion myötä sionistit ovat levittäneet/levittämässä lähi-idän kaaoksen kaikkialle eurooppaan, myös Suomeen, joten olisiko Syyrian tai seuraavana ”hit-list” jonossa seisovan Iranin ”horjuttaminen” uutinen. Ei ole. Se on jokaiselle kansainvälisiä asioita seuraavalle itsestäänselvyys. Syyria ja Iran eivät ole alistuneet Rothschild-sionisti-pankkiireiden järjettömään orjuuteen; heillä on oma rahajärjestelmä ja juuri sen vuoksi heidät tulee tuhota.
Olen kanssasi samaa mieltä, Suomen tulisi erota länsiliittoutuman/EUn kuristavasta otteesta välittömästi, mutta valitettavasti se on liian myöhäistä. Suomen sionisti-eliitti on ajanut Rothschild-sionistien ONE WORLD GOVERNMENT suunnitelmaa aina Koiviston 80-luvulta lähtien ja juuri sen vuoksi maamme on ajettu määrätietoisesti pala palalta alas. Sionistien päämääränä on romahduttaa euroopan itsenäisten valtioiden yhteiskunnallinen järjestelmä ja siirtää valtioiden omaisuus monikansallisten yritysten käsiin. Suomen globalisti-eliitti on toiminut tuhoamisessaan esimerkillisesti, he ansaitsevat varmuudella monta hopeatähteä.
Euroopan tuho on tarkasti suunniteltu ”projekti” ja se tulee johtamaan valtioiden täydelliseen alasajoon!
Juuri näin. Ruotsi on jo pahassa kaaoksessa.
Luin juuri infowarsin suosituimpia ja tämä oli siellä ykkösenä:
Two Muslim migrants in Sweden have been charged with the hate crime murder of a gay man after they allegedly battered the victim to death before dressing him up in women’s clothing and wrapping a snake around his neck.
The two alleged perpetrators are 16-year-old and 19-year-old “refugees” from Morocco. According to prosecutors, the victim was deliberately targeted because of his sexuality. Morocco is 99.9% Muslim and being gay, lesbian or transgender is illegal with punishments of up to three years in prison.
http://www.infowars.com/sweden-muslim-migrants-batter-gay-man-to-death-wrap-snake-around-his-neck/
Venäjä sallii toimittajien pääsyn rakettiristeilija Moskwaan ja samaan aikaan esittelee heille S-400 torjuntasysteemin josta linkin video.
Syrien: Russland ermöglicht Journalisten Zugang zu Raketenkreuzer Moskwa und S-400
Seit Beginn der russischen Luftkampagne in Syrien gegen den selbsternannten ”Islamischen Staat” vom 30. September klärt das Moskauer Verteidigungsministerium die Öffentlichkeiten minutiös über Russlands Kampf gegen den internationalen Terrorismus auf. Nun wurden Journalisten erstmalig auf den Raketenkreuzer ”Moskwa” eingeladen. Zudem wurde das Raketenabwehrsystem S-400 vorgestellt. RT-Reporter Murat Gazdiev berichtet aus Syrien.
https://deutsch.rt.com/der-nahe-osten/36045-syrien-russland-ermoglicht-journalisten-zugang/
”Julkistetut asiakirjat… ovat antaneet tukea näille syytöksille.”
Aika pehmeästi sanottu, että ”antaneet lisätukea syytöksille”. Nämä Yhdysvaltain armeijan tiedustelun asiakirjat suoraan sanovat että USA:n liittouma haluaa ISIS-kalifaatin syntyä Syyriaan. Ja al-Jazeeralle antamassaan haastattelussa armeijan tuolloinen tiedustelupäällikkö suoraan sanoo että Washington halusi tukea ISIS:tä. Jos tuntuu vaikealta uskoa, niin videon haastattelusta voi katsoa. Linkki aiemmassa kommentissani:
http://vastavalkea.fi/2015/12/13/suurin-osa-isiksen-myymasta-oljysta-paatyy-israeliin/#li-comment-1792
ISIS ja Washington ovat armeijan tiedustelun mukaan liittolaiset. Kyseessä ei ole enää syytös eikä tuki, vaan poliittisen linjan paljastuminen. Sen linjan josta muut vuotajat ja uutiset ovat kertoneet jo pitkään (tosin ei suomlaisessa massamediassa, joka on täysin vallanpitäjien kanssa liittoutunut).
Korjaan: ei ”lisätukea” vaan ”tukea”.
Ja sellainen asia kuin virallisten puheiden ja salaisten toimien välinen ristiriita, jolla pyritään esittämään salainen liittolainen tai oma operaatio vihollisena, on tietysti false-flag eli (lavastettu hyökkäys tai itseaiheutettu haava). Jälleen yksi sulka salaliittoteoreetikoiden hattuun (tai intiaanipäähineeseen) jotka olivat oikeassa, ja virallista tarinaa kannattavat auktoriteettiuskovaiset olivat jälleen väärässä.
Mitäpä tämä kertoo teille auktoriteettiuskovaisille Pariisin iskuista? EIpä varmaan mitään. Minulle se kertoo sen, että kyseessä oli lavastettu hyökkäys. Sen tekijät saattoivat olla osin tai täysin jihadisteja. Mutta heidän agendansa ja järjestönsä rahoitus tuli ISIS-järjestön salaisilta liittolaisilta, joihin myös Ranska kuuluu. Niiltä mailta joilla on halu kaataa Syyrian hallinto ja yhdistää Eurooppaa liittovaltioksi ja käsikynkkään Yhdysvaltain kanssa turvallisuusuhkalla.
Lavastettujahan ne taitavat olla kaikki… kun nwo jyrää ja maailmaa yritetään pakottaa kommunismin poliisivaltion alle niin tarvitaan tällaista. USAkin on miehitetty maa ja sen muodostama koaliitio taitaa olla pääosin Israelin komennossa. Eipä Netanyahu ja joku muukin ole tainnut turhaan kerskua kuinka Usan kongressi tekee kuten kasaarimafia a-la-rotsild antaa ymmärtää.
Usa on ajautumassa yhä pahempaan terrorikierteeseen ja Eurostoliitto tulee perässä, mekin varmaan aikanaan. Projekti etenee hyvin kuten aikanaan NL:ssa.
Mikä projekti ja kuinka eteni Neuvostoliitossa?
NWO-sotaa käydään Syyriassa huumeiden voimalla…pieni pilleri tekee taistelijasta supermiehen
The tiny pill fueling Syria’s war and turning fighters into superhuman soldiers
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126330
The following Washington Post report fails to highlight those who are behind the drugs that turn “fighters into superhuman soldiers”. Yet only yesterday United Nations Drugs and Crime (UNODC) Deputy Director Yury Fedotov claimed that ISIL (also known as ISIS, Islamic State or Daesh) was specifically involved with the production and distribution of the drugs.
In other words the militant groups main backers, Saudi Arabia, is supplying the drug to the fighters in Syria. No doubt in the hope that it will enhance their ability on the battlefield.
lisää linkin artikkelista
lisäys…
The truth is, the relationship … between Jews and Russians would deserve an entire book. In fact, Alexander Solzhenitsyn has written exactly such a book, it is entitled “200 years together”, but due to the iron grip of the Zionists on the Anglo media, it has still not been translated into English.
That should already tell you something right there – an author acclaimed worldwide who got the Nobel Prize for literature cannot get his book translated into English because its contents might undermine the official narrative … about the role Jews played in Russian 20th century politics in particular! What other proof of the reality of the subordination of the former British Empire to Zionists interest does one need?
The second big difference between western Jews and Russian Jews is that roughly between 1917 and 1939 a specific subset of Jews (Bolshevik Jews) were in quasi total control of Russia.
During that period the Bolshevik Jews persecuted Russians and, especially, Orthodox Christians with a truly genocidal hate.
This is a fact of history which most Russians are very much aware of, even if this is still considered crimethink in most western circles.
It is also important to stress here that the Bolshevik Jews persecuted not only Orthodox Christians, but all religious groups, including, by the way, Judaics.
Putin is very much aware of all these facts which he addressed when speaking to a group of Judaics in Moscow…
The other absolutely crucial fact about the relationship between Russia and Israel is the immigration of Russian Jews to Israel.
Just as between 1917 and 1939, between 1991 and 1999 the reigns of power in Russia were firmly in Jewish hands, and in both cases, with truly catastrophic consequences.
The big difference is that if in the early 20th century the Jews in power were ideological opponents of the Anglo Empire, in the late 20th century the Jews in Russia were practically an extension of the AngloZionist Empire.
http://thesaker.is/putin-and-israel-a-complex-and-multi-layered-relationship/
Katselin juuri Karl Bersteinin haastattelun , kysymys on uuskonservatiivien agendasta, ryhmittymä on kaapannut yhdysvaltain ulkopolittisen agendan, eli tulisi erotaa toisistaan eri vaikutusvaltaiset tahot ja valtiovalta itsesään toisistaan , muuten viestinnästä tulee pelkää yksisilmäistä bropakandaa.
Toinen kuunneltavaksi ja asioiden tilan ymmärtämiseksi on Kalle Haatasen hastattelema jukka Tarkka,olin kuulevanani jonkin asteista epätoivoa, kun hänen edistämänsä agendan toteuttamisen aikaikkuna on sulkeutunut.
Voisitko täsmentää. Oliko niin, etä Tarkan agendan aikaikkuna on sulkeutunut? Ja olisiko sulla laittaa linkkiä mistä tuon voisi katsoa.
yLE ykkönen lauantai Kalle Haatanen, toiittajakin oli selkeästi huolisaan tilanteesta, tunnustautui Nato mieheksi, löytyy areenasta.
Ahaa… siis YLEn toimittajakin huolissaan… no syytä onkin.
Yle korjasi MV:n parjausuutistaan – huomasiko kukaan? Pyytääkö Yle anteeksi?
Lukaisin tuon MV-lehden etusivulta ja oli ikävää luettavaa Ylen kannalta. Jäin sitten ihmettelemään miksi minunkin pitää sitä rahoittaa vaikken käytä lainkaan sen palveluita?
Pakkorahastusta se on. En olisi valmis antamaan senttiäkään.
Venäjä valmis ww3:een.
Jos Usa ja Nato nyt toimivat typerästi he saavat varautua tulevansa syödyiksi elävänä.
Russia Now Ready For World War Three
If the US and NATO do anything silly to provoke the Russian bear, they can expect to be eaten alive.
The Pentagon is now engaged in a Vietnam-style escalation of boots on the ground across “Syraq”. 50 commandos are already in northern Syria “advising” the YPG Syrian Kurds as well as a few “moderate” Sunnis. Translation: telling them what Washington wants them to do. The official White House spin is that these commandos “support local forces” (Obama’s words) in cutting off supply lines leading to the fake “Caliphate” capital, Raqqa.
If Ankara opts for a suicide mission of knocking out yet another Su-24, or Su-34, Russia will simply clear the airspace all across the border via the S-400s. If Ankara under the cover of NATO responds by launching the Turkish Army on Russian positions, Russia will use nuclear missiles, drawing NATO into war not only in Syria but potentially also in Europe. And this would include using nuclear missiles to keep Russian strategic use of the Bosphorus open.
It takes 18 minutes for an ICBM missile from Moscow to hit New York
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126404
Venäjä ja Assad pelaavat varman päälle- Neljä venäläistä hävittäjää saattavat Assadin konetta tämän lentässä tapaamaan Iranin presidentttiä ensi kuussa.
Four Russian Fighter Jets to Escort President Assad’s Plane in Visit to Tehran
Syrian President Bashar al-Assad’s plane will be escorted by four Russian fighter jets during his upcoming visit to Iran, reports said, adding that the US coalition has been alerted to stand down as the Russian jets will have the permission to fire at will at any incoming aircraft.
Iran has always supported the Syrian government and nation in their ongoing fight against the terrorist groups.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126413
Tietenkään yllä oleva ei tarkoita että Venäjä haluaisi sotaa, päinvastoin se haluaa diplomatiaa ja rauhaa jotka taas Lännelle ovat karvas pala kun silloin ei pääse kahmimaan.
Putinin kiistattoman suosion syistä yksi tärkeä saattaa olla tämä: hän korostaa jokaisen maan oikeutta määrätä asioistaan eikä hyväksy Lännen määrittämää ja muille tyrkyttämää demokratiaa joka itse asiassa ei ole lainkaan demokratiaa vaan vasalliksi alistamista.
Se meidän pitäisi tietää hyvin koska olemme itse sen tien valinneet ja menettäneet vapautemme ja oikeuden päättää itse asioistamme. Lakeija on aina lakeija ja joutuu tukahduttamaan itsensä.
Putin: man får inte påtvinga sina idéer om demokrati
Rysslands president påpekar att västländer inte får försöka att mekaniskt påtvinga sina föreställningar om demokrati.
”Europas problem är att det överlämnat en del av suveräniteten till USA”
Man ska agera försiktigt, säger Vladimir Putin i en intervju för Saida Medvedevas dokumentär Världsordningen.
Under olika militära insatser… i Afghanistan, Irak, Libyen tyckte jag att man ska agera försiktigt. Man får inte automatiskt — rent mekaniskt — tillämpa sina föreställningar om det goda och det onda, om demokrati på andra folk med annorlunda kulturer, religioner, traditioner.
Han menar att vissa västländer anser sig vara stormakter, men inte vill bära ansvaret.
Läs mera på: http://se.sputniknews.com/politik/20151220/940324/putin-demokrati-intervju.html#ixzz3utmRS44c
Alusta saakka oli selvää, että USA oli Syyrian levottomuuksien takana. Israelilaisista lehdistä oli luettavissa al Assadia vastaan kohdistetuista ensimmäisistäkin mielenosoituksista, että ne olivat varsin väkivaltaisia, toisin kuin ns. ’länsimedia’ väitti. Oli myös selvää, että ne olivat ulkoapäin ohjailtuja. Kun varsinainen sisällissota alkoi, Yhdysvallat ei mitenkään salaillutkaan läsnäoloaan.
Yhdysvallat oli suunnitellut ja valmistellut al Assadin syrjäyttämistä jo pitkään, ja kampanja aloitettiin tyypilliseen tapaan disinformaation levittämisellä, minkä Suomen lehdistö ja yle tapansa mukaan toisti. Yksi tärkeimmistä syistä Yhdysvaltain hyökkäämiselle Syyriaan on tietenkin Venäjän tukikohta Syyriassa.
ISISin roolista tapahtumissa ei myöskään ole ollut mitään epäselvää. ISIS on Yhdysvaltain luomus sodan siinä vaiheessa kun huomattiin, ettei al Assadin syrjäyttäminen onnistuisi jo rekrytoiduilla voimilla.
Nyt sota on siinä vaiheessa, että Yhdysvaltain tukemat joukkiot ja terroristit ovat nopeasti häviämässä sodan Syyrian alueella Venäjän tukemia al Assadin joukkoja ja Hezbollahia vastaan ja Yhdysvallat on valmis tulitaukoon ja rauhanneuvotteluihinkin säilyttääkseen jonkinlaisen aseman Syyriassa ennen tukemiensa joukkojen täydellistä romahtamista.
Olet oikeilla jäljillä…. voi tulla uusi Vietnam Syyriasta jenkille.
Yksi hyvä artikkeli Syyrian sodan nykyvaiheesta löytyy täältä:
http://www.opednews.com/articles/1/John-Kerry-s-Moscow-Lovefe-by-Mike-Whitney-Assad_Kerry-John_Putin_Saudi-Arabia-151218-965.html
OpEdNews iä kannattaa ylipäätään seurata, samoin Counterpunch ia.
Hyvä linkki tuo OpEdNews… Jättääkö Usa sotahommat Naton harteille…? Ehkä tarkoitus saada sytytettyä sota Venäjän ja Naton välillä…? ja Eurooppa vielä enemmän sekaisin ja riippuvaiseksi, myös heikommaksi.
Iranin Velayati sanoo Usan pyrkivän hajottamaan Syyrian ja Lähi-idän heikoiksi pikkuvaltioiksi.
Sama ollut myös Israelin tavoite omien laajentumissuunnitelmiensa läpiviemisessä.
Iranian Supreme Leader’s top adviser for international affairs Ali Akbar Velayati warned that Washington plans to disintegrate regional states into smaller countries to make them weak and guarantee Israel’s security.
“The US is after implementing its plot to create a Greater Middle-East whose aim is disintegrating Iraq into three countries and dividing Syria into five states in a bid to downsize countries to provide security to the Zionist regime,” Velayati said on Saturday. http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126501
Tämäkin liittyy Syyrian sotaan
Colonel Lawrence Wilkerson – former chief of staff to Colin Powell, the guy who wrote Powell’s famous speech on Iraqi weapons of mass destruction, and now distinguished adjunct professor of Government and Public Policy at William & Mary – is no stranger to controversy.
In a new, wide-ranging interview, Wilkerson says:
“I went to every person I knew in the intelligence community, and everyone I knew outside of the United States, including two people who knew Syria at the time, and I knew … None of them could confirm for me that Assad used the chemical weapons. And frankly, the evidence looked more strongly for other parties than the president [Assad].]”
The military-industrial-congressional complex doesn’t act to protect America … they protect to line their pockets with money
America’s “ship is sinking”
It may take a revolution to fix America
http://www.washingtonsblog.com/2015/12/bush-official-u-s-still-faking-wmd-claims-syria-military-industrial-complex-motivated-corruption-not-security-americas-ship-sinking-america-may-need-revolution.html
Israel Shamir: PUTIN BLUES
Putin Blues
by Israel Shamir / December 23rd, 2015, muutamia otteita…:
http://dissidentvoice.org/2015/12/putin-blues/
….Israel has a good working relations with Daesh, too. I was told that Daesh troops entered the Palestinian camp al Yarmuk being equipped with long lists of Palestinian activists. They were assembled and publicly executed.
Putin – and Russian media did not say a word on that. Perhaps Putin is right; Russia does not need such a strong enemy as Israel, since Israeli leaders can say “Jump, Uncle Sam,” and Uncle Sam will ask “How high?”
Putin has nothing to gain from confrontation with Israel; Israel prefers to have its way without fighting the Russians. Perhaps, sooner or later, the Israeli and Russian Air Forces will joust; but meanwhile both sides prefer to postpone that moment.
….It is often said that President Obama is a weak leader. I do not think so. He is a wily and sophisticated player. He voids every agreement his country made with Russia.
However, at the bottom line, Obama plays by a Cold War script against Russia.
….There is nothing Putin wants less than a new round of the Cold War. He is not a new Soviet leader. People who dream of a new Stalin are barking up a wrong tree.
….Last week I was at the St Petersburg Cultural Forum, a gathering of artists, curators, and art ministers from 40 countries, and it was clear that Putin’s Russia is much more interested in its pre-revolutionary past and in the 19th century in general, than in 20th or 21st century art.
There is a wind of nostalgia in Russia, and it is for Russia of Leo Tolstoy and Tchaikovsky. Putin has ordered that the remains of the White generals, philosophers, artists be brought back for burial on the Russian soil. Soviet and Communist memories are suppressed.
….Putin and his crowd are old-style liberals, not social reformers. They do not want to raise the banner of revolt. They want to fit into the world as it is, but as equals.
….The problem is, there are people who are hell-bent on hegemony and full-spectrum dominance, and they are not likely to allow Russia to go its own way. They want to impose their rules, and set in place their docile rulers.
What’s worse, these people already control the mainstream politics of many countries, from the US to Japan, to France and Sweden.
….Putin’s (and Russia’s) hope lays in politicians outside the controlled mainstream. Donald Trump is a good example. Putin is not particularly interested in US internal politics and in Mr Trump’s unusual proposals. This is an internal matter of the US, and Putin steers clear of it, like he wants the US to steer clear of Russia’s internal matters. For him, what is important, is that Trump’s America would not try to dominate the world and impose its agenda.
…..Trump – or any straightforward decent politician who does not take orders from the Masters of Discourse – would be able to play ball with Mr Putin, by classical rules of international law. Trump and Putin could return the concept of sovereignty to its privileged position. This would end many wars.
…..The Russians want to light their Christmas trees and wish Merry Christmas and go with their women and children to a Christian church without being scolded by the Obamas and Clintons of this world for insufficient political correctness and failure to mention Kwanzaa.
That’s why it is important for all of us if we may hope to reach peace, this Christmas or the next one.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126705