Royal Bank of Scotland (RBS), yksi Ison-Britannian vanhimmista pankeista, varoittaa osakekurssien saattavan menettää jopa viidesosan arvostaan tulevassa pörssinotkahduksessa. Myös öljyn hinnan odotetaan romahtavan. Pankki odottaa alkavaksi hintojen laskuun johtavan globaalin deflaatiokriisin.
Pankki neuvookin sijoittajia ”myymään kaiken” paitsi korkealaatuiset arvopaperit. ”Täpötäyden hallin uloskäynnit voivat ruuhkautua”, pankki maalailee sijoituskirjeessään.
Unkarilainen taloustieteilijä ennustaa sisällissotaa, joka syttyy pakolaisten ja eurooppalaisten välille…
Unkarissa valtamedia ei ole läheskään yhtä surkeassa kunnossa kuin Suomessa. Maan Echo TV –kanava esitti viime perjantaina keskusteluohjelman, jossa kaivauduttiin pakolaiskriisin juurille.
http://magneettimedia.com/taloustieteilija-ennustaa-sisallissotaa-tunkeutujat-vastaan-eurooppalaiset/
Bogár muistuttaa, että Cameronin, Merkelin ja Sarkozyn kaltaiset eurooppalaisjohtajat ovat syyllisiä nykyiseen pakolaistulvaan, joka syntyi, kun länsi hyökkäsi Israelin vaatimuksesta esimerkiksi Syyriaa ja Libyaa vastaan. Sionistisia sotia kutsutaan ”demokratian levittämiseksi”. Nyt eliitti on tuonut Lähi-idän maanpuolustusikäiset miehet Eurooppaan, ja Bogár ennustaa taistelua, joka on vähintään yhtä raaka kuin toinen maailmansota.
Bogár jopa toteaa, että sama eliitti oli syyllinen sekä nykyiseen pakolaiskriisiin että ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan. Siirtolaistulva tulee taloustieteilijän mukaan lopulta johtamaan kolmanteen maailmansotaan. Hänen mukaansa siirtolaiset itse eivät ole siis nykyisen kriisin pääsyyllisiä – syyllisiä ovat monikansalliset pankkiirit, jotka käyttävät siirtolaisia ja kokonaisia valtioita pelinappuloinaan.
Katso video ja lue lisää…!
Suosittelen kaikkia englantia osaavia henkilöitä tutustumaan Benjamin Fulfordin viikottaiseen geopoliittiseen analyysiin osoitteessa: http://benjaminfulford.net
Osa katsauksesta on luettavissa ilmaiseksi, mutta koko uutinen sekä kommenttiosio maksaa 8usd kuukaudessa. Itse sain em. herralta luvan julkaista artikkelit suomeksi vastavalkean sivuilla aina torstaisin, mutta valitettavasti en saanut minkäänlaista vastausta toimitukselta enkä päätoimittajalta.
Pelkästään vanhempien katsauksien perusteella herra Fulfordilla on selkeä käsitys geopoliittisista tapahtumista sekä hyvät verkostot ympäri maailmaa. Myöskään herran CV herättää ainakin allekirjoittaneessa uskottavuutta.