Juha Sipilän yhdessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa esittämä Nato-kannanotto tuli oikeaan aikaan. Kun lukee artikkelin tarkkaan, huomaa, että siinä Nato-haikailun lopettaminen on se todellinen uutinen. Suomen ja Ruotsin yhteistyön syventäminen on tärkeää, mutta ei sittenkään enää mikään uutispommi. Siksi onkin ollut mielenkiintoista seurata, miten eri mediat ovat suhtautuneet tähän yhteisartikkeliin.

YLE ja Helsingin Sanomat vaisuja

Sipilän ja Löfvenin kirjoituksen kärki eli irtiotto Nato-jäsenyydestä sivuutettiin Ylessä ja Hesarissa lähes täysin. Huomiota herättää myös, että artikkeli julkaistiin Lännen Mediassa, ei Hesarissa, kuten on ollut tapana.

Olisiko Hesari kieltäytynyt julkaisemasta kirjoitusta? Kaikki on mahdollista.

Pari päivää sitten Ylen Ruotsin-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu antoi ymmärtää, että Ruotsi voi kuitenkin liittyä Natoon nyt, kun kaikki porvaripuolueet kannattavat Nato-jäsenyyttä. Tämä on kuitenkin ”muilutusta”, eli huiputusta. Ruotsissa on kirjoittamaton sopimus siitä, että kaikkien merkittävien puolueiden pitää olla asiasta yksimielisiä.

Jos sosialidemokraatit joutuvat oppositioon, Ruotsi ei porvarienemmistöllä kuitenkaan hae jäsenyyttä. Siitä olen vakuuttunut. Sitä paitsi Ruotsin kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä aivan kuten Suomenkin. Ruotsi ei noin vain luovu pitkäaisesta ja menestyksellisestä ulkopolitiikasta.

Sipilän kannanotto jatkumoa keskustan ulkopolitiikalle

Keskustalla on aina ollut ulkopoliittista osaamista Kekkosen ajoista lähtien. Tälläkin hetkellä näitä ulkopolitiikan osaajia löytyy, eikä Sipilä varmasti tehnyt kirjoitusta ilman keskusteluja puolueen sisällä.

Tämän hetken osaajia ovat mm. Sipilän valtiosihteeri Paula Lehtomäki, Seppo Kääriäinen ja Juha Korkeoja
unohtamatta Paavo Väyrystä, jolla on vuosikymmenien kokemus ulkopolitiikasta. Sen sijaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on jäänyt jotenkin vaisuksi.

Demarien pitäisi kirkastaa oma kantansa

Suomen demarit kannattavat nykyistä politiikkaa pysyä Naton ulkopuolella. Jotenkin kuitenkin häiritsee esimerkiksi se, että Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaari on Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja, ja tämän seuran tärkein tehtävä on ajaa Suomen jäsenyyttä Natossa.

Ehkäpä sosialidemokraattien pitäisi kirkastaa profiiliaan. Puolueen ulkopolitiikka on levännyt Erkki Tuomiojan harteilla, mutta hänkin täyttää 70 vuotta tänä vuonna. Uutta verta ja ajattelua tarvitaan.

38 KOMMENTTIA

  1. Ikävää luettavaa:
    Kylmää ja pimeää. Näin totesivat amerikkalaissotilaat, jotka saapuivat Sodankylän Jääkäriprikaatiin maanantai-illalla. He harjoittelevat suomalaisten ammattisotilaiden kanssa talvisodankäyntiä hyytävän kylmissä olosuhteissa.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452609388407.html

    Liittyen Jaakonsaareen häntä olen aina pitänyt ’kontrolloituna demarina’ eli demarina, joka on todellisuudessa anti-demari.
    Tuomiojakin on Ukraina puheillaan antanut aiheen samaan. Miehen pitäisi tuoda selkeämmin julki, ettei ole piilo-demari kuten Lipponen, josta paistaa läpi yksityisen pankkiirieliitin lakeija amerikan malliin.

  2. Näin liittovaltio kehitys etenee. Nyt pitäisi pian toimia jos aiotaan itsenäiseksi valtioksi joka itse päättää asioistaan.

    Suomessa muutetaan lakia nopeutetusti, jotta saataisiin määrättyä Suomalaissotilaita Eu-tehtäviin lain suomin valtuuksin
    Puolustusministeristä kantahenkilöstöä pitäisi voida käskeä tehtäviin, mikäli EU-maat vetoavat keskinäisen avunannon velvoitteeseen. Sotilaiden lähettäminen muihin kuin kriisinhallintatehtäviin vaatii lainmuutoksen. Suomi on muuttamassa lakia nopeutetulla aikataululla. Asiasta uutisoi Yle.

    Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä suomalaisia sotilaita pitäisi voida määrätä tehtäviin, mikäli jokin jäsenmaa vetoaa EU:n avunantopykälään.
    http://www.finnleaks.net/lakimuutos-tekeilla-suomalaissotilas-voidaan-pakottaa-eun-operaatioihin/

    Lisää linkistä…

    • Kun laki muuttuu niin onko vapaaehtoisia Lähi-itään lähtijöitä sotimaan Isistä vastaan?
      Luulempa ettei ole tähän teatteriin osallistumishalukkaita sillä taitaa pojille olla valjennut mikä on homman nimi.

  3. Puolustusyhteistyö Börjen kanssa kuullostaa ihan hyvältä, Nato jäsenyys ei!

    Suomi ja Börje voisivat vaikka suunnitella ja kehitellä lisää aseita yhdessä.

    Talvisota on paras esim.siitä että tämän kaltainen yhteistyö toimii ja voi olla todella hedelmällistä.

  4. Nimimerkkiä käyttävänä ei ole korrektia arvostella ketään, mutta arvostelen kumminkin vähän Jaakonsaarta hänen toiminnastaan, koska hän hoitaa julkista tehtävää josta me maksamme hänelle palkan. Hänessä yhdistyy tyhmyys ja poliittinen korruptio pahimmalla mahdollisella tavalla. ”Työväen” edustajana hän unohti heti juurensa kun pääsi lihapatojen ääreen ja lähti herrojen kanssa marjaan. Nyt pitäisi tänne saada myös nato vastoin kansan tahtoa. Hänen poliittinen kotinsa olisi kokkareissa, siis ”vartiaisen loikkaus” olisi paikallaan. Tosin tähän kategoriaan voisi laittaa muutama muukin demari, mutta antaa nyt olla. Tuomioja on suhteellisesta varakkuudestaan huolimatta säilyttänyt jonkin verran sosiaalista ulottuvuutta, ainakin puheissaan.

    Jaakonsaarta äänesti viime eu-vaaleissa 44 061 kansalaista, äänestysprosentin ollessa 40%. Ei kovin paljon, mutta näkevät hänessä varmaan etujensa valvojaa. Keitä lienevät, minä en näe. Yritn joskus helvetin kauan sitten käydä hänen kanssaan asiadebattia hänen blogeissaan, mutta ei hän vastaa maan matosille.

  5. Isäntämaa-sopimus teki jo Suomesta lähes Natomaan eikä Sipilään voi luottaa…
    Eikö noista ole jo riittävästi perusteluja…?

    Toimitus voisi muuten varmaan siivota infosotilaiden tai muiden epäasialliset kierot viestit pois, ettei Vastavalkea niin helposti leimaudu äärimmäisen Venäjä-mieliseksi?
    Siis esim. suomennettujenkin Putin- ja putinismi-kirjojen ohittajaksi.

    • Kun ehdotat siivoamista niin kiinostaa miten määrittelet rajan, jossa tuo ’äärimmäinen venäjämielisyys’ alkaa?

      • Truth-hunter, Se viime kommenttiani edeltänyt roskakommentti lähti pois jo, mikä oli mielessäni. Se ei ansaitse sen enempää huomiota.
        En usko että meillä sensuuriaiheesta on suuria erilinjaisuuksia.

        Sinänsä kyllä toivon, että Venäjästä kirjoittavat lukevat Putin- ja putinismi-kirjallisuutta.
        Kuten Kasparvovin uusimman kirjan. Ja parhaan lukemani suomenkielisen Putin-kirjan eli Kasvoton mies. (http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kasvoton-mies-vladimir-putinin-nousu-venajan-valtiaaksi/ – Liian pinnallinen arvio täällä: http://aikalainen.uta.fi/2012/06/14/puistattava-muotokuva-putinista/ )
        Mutta tuota toivettani en liitä sensuuri-aiheeseen.
        Enkä ole muuttanut linjaani, vaan korostan edelleen Suomen etääntymisen USA-johtoisesta joukkueesta olevan äärimmäisen tärkeää.
        Koska se tarkoittaa vielä paljon pahempia asioita kuin mikä Putinin politiikka on ollut Venäjällä.

        Eräs suuri ongelma on se, että Nato-haukat uskovat Venäjän olevan maa-alueellisesti laajentumishaluinen yms.
        Uskovat, koska Putinilla on niin aggressiivisia ja niin paljon neuvostoliittolaisia vaikutteita johtamisessaan. (Päälähde: Kasvoton mies -kirja.)
        Siksi ei todellakaan riitä toistaa sitä kaikkea, mitä ovat kirjoittaneet kirjoissaan William Bloom, Chomsky jne. ja Venäjä-lähtöisten medioiden julkistuksia. (Venäjän mediat ovat kaikki sen johdon suvaitsemia eli melko lähellä niitä olevia.)
        Eikä auta lainata esim. Suomen kuuluisinta filosofia Jaakko Hintikkaa, joka ilmaisi viimeiseksi jääneessä haastattelussaan todella pettyneensä akateemisten tutkijoidenkin kyvyttömyyteen ymmärtää erilaisuutta, mm. Venäjän suhtautumista Ukrainaan.

        Ainoa mahdollisuus on tietovuotajien tuella paljastaa USA:n varjohallitus (salainen hallitus).
        Se on paljon pahempi kuvio kuin lähes kaikki FED:n vaikutuksesta tietoiset megapankkien valtaa arvostelevat näyttävät tiedostavan.
        Eräs lähtökohta voisi olla vaikkapa se, mikä oli JFK:n salamurhan motiivi.
        JFK:n murhanhan oikeuskin totesi 70-luvulla USA:ssa todennäköisesti salaliitoksi, hänen veljensä murhan varmuudella salaliitoksi.
        Mitä JFK siis tarkoitti kun uhkasi 7 vrk ennen kuolemaansa paljastaa salaisen hallituksen, joka oli häntä kauan painanut?
        Miksei hän voinut edes hieman raottaa sitä, mitä aikoo sanoa?
        Eikö juuri siksi, että asia on niin suuri, niin vaikea uskoa ilman suuria todisteita…?
        Vai uskooko joku todella, että JFK tarkoitti vain sitä, että hänellä on todisteet, että korruptio on USA:ssa luultua suurempaa ja systemaattisempaa korkeimmissa päättävissä elimissä???

        Uskon ongelman saavan ratkaisunsa 13 vuoden sisällä.

        • Itse en luota Kasparoviin tippaakaan. Mies on sionisti ja jo se tekee hänestä epäluotettavan mutta puheet vielä enemmän. Kirjoja voi aina kirjoittaa ja hyvin usein niitä kirjoitetaan vain omista motiiveista käsin.
          Teot puhuvat eniten ja niiden valossa Putin saa kyllä hyvät pisteet ottaen huomioon, että hänen asemansa on vaikea, ehkä vaativin tämän hetken maailmassa.
          Hintikka oli mitä oli, taisi olla oman alapäänsä vanki jos Hesariin on uskominen liittyen kirjansa Hän valitsi nimekseen Merryl Hintikka arvioon… niin sen nimi taisi olla. Mies ei ainakaan ymmärtänyt tajunnasta ja sitä ohjaavista voimista kovinkaan paljoa verrattaessa esm. eksistenssifilosofeihin tai Lauri Rauhalaan.
          http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1388633177881

          Olihan JFK salamurhan uhri ja miksi tarvittaisiin muuta salaseuraa kuin FED ja Pojat? Se kyllä riittää tähän murhaan hyvin ja onhan sillä tietysti omat lakeijansa. Minusta asiaa ei tarvi enempää paisutella kuten taisit jossain ’varjohallitus’-kommentissa tehdä. Se vaikutti jo vähän liian paksulta, ainakin minulle.

          • Truth_hunter, minusta on hienoa että olet täällä keskittynyt niin paljon tuomaan esiin perusteita megapankkien vallan kumoamiselle. Siihen juuri hyvistä syistä keskittyy massojen motivaatio saada maailman raha- ja valtasysteemit perustavalla tavalla muuttumaan. (Ja saisi se motivaatio vielä paljon kasvaa.)

            ”Olihan JFK salamurhan uhri ja miksi tarvittaisiin muuta salaseuraa kuin FED ja Pojat?”

            En tiedä, mitä tarkoitat ”Pojilla” ja miksi tyrmäät http://www.yhdysvallat.eu/kasikirjoituksia/varjohallitus-maanalaisen-maailman-valtiaat/ -jutun kun siinä ei käy minusta selville tarkasti, miksi sen mukaan JFK murhattiin. Sehän tuo esiin JFK:n murhan motiiveista juuri saman FED-vastaisuuden minkä sinäkin, tais jäädä sinulta lukematta.
            Eli suurimpana niistä yksityiskohdista, mitkä siinä mainitaan:
            ”Heinäkuussa 1963 Kennedy määräsi valtiovarainministeriötä painamaan hopeadollarin, se oli Kennedyn todella ovela siirto rajoittamaan Fedin roolia rahan painajana. Pian tuon jälkeen Kennedy murhattiin, ja moni uskookin syynä olevan se, että hän kääntyi Fediä vastaan. Kennedy ehti saamaan liikkeelle 4.5 miljardin edestä uutta rahaa, mutta hänet murhannut luoti lopetti sen rahan tarinan. Presidentti Lyndon B. Johnson poisti uuden rahan nopeasti markkinoilta.” [Oik. monta luotia monesta suunnasta osui Kennedyyn.]

            Tuo ei välttämättä tarkoita sitä, että jutun kirjoittaja pitäisi tuota asiaa murhan ykkösmotiivina.
            Enkä minäkään pidä.

            JFK:n murha on herättänyt ihmisten mielikuvituksen liikkeelle aivan hassusti.
            Kenen tahansa vähänkin vallakkaamman suuttuneisuus on otettu niin vakavasti.
            Halutaan selittää pelottava asia, vaikka oikeasti useimmilla ei ole kunnolla tietoa.
            Ei oteta huomioon, mitä suuren valtion päämiehen murha aina vaatii:
            – monitekijäistä korkeatasoista murharyhmää
            – helposti 100-200 todistajan eliminoimista eli lähinnä murhaamista jälkikäteen (monen tutkijan mukaan niin tehtiinkin JFK:n murhan ja 911:n jälkeen).

            Epäonnistumisen riskit ja seuraukset tuollaisessa ovat suuret (esim. se, että vastareaktiona pankkien valtaa olisi rajoitettu todella paljon JFK:n kuoleman jälkeenkin), joten ykkösmotiivinkin pitäisi olla suuri.

            Kuitenkaan ei yhdellä USA:n presidentillä eli max. 8 vuodessa ole paljoa aikaa.
            Eikä pääasialle eli vuoden 1913 FED-laille JFK:kään voinut mitään.
            Vaikka moni korkea-asemainen todisti sen syntyprosessista monia laittomuuksia viimeistään 1965 ja myöhemmin.
            Miksi siis hän olisi myöhemminkään mitään voinut? Eli mikä oli se ykkössyy?

            Tosiasiassa JFK ei oleellisesti keskivertopresidenttiä enempää uhannut esim. mafiaa ja salaiseen hallitukseen perinteisesti ainakin joiltakin toimijoiltaan luettu CIA olisi voinut palata vanhoihin käytäntöihinsä odottamalla vain vähän aikaa (vaikka JFK olisikin saanut jatkokauden ja siten varmasti rajoittanut CIA:n valtaa kuten tahtoi).

            Ainoa pimeäksi jäävä motiivivaihtoehto tässä on se, mitä JFK tarkoitti ”salaisella hallituksella” ja mitä hän tiesi salailuista ja salaseuroista, joita ilmoitti inhoavansa. – Ja mitä tarkoittivat Roosevelt ja Churchill,

            Mutta ymmärrän toki, ettei tuo ole kummoinenkaan yksityiskohta ja kysymismahdollisuus niille, jotka eivät ole tutustuneet mm. Snowdenin tietovuotoihin muutoin paitsi vähän, kuten NSA:n vakoiluaiheiden osalta.
            (Eiväthän ne paljoa edes maailmaa muuttaneet. – Kuinka moni luopui Microsoftin ja Googlen tuotteista, yms. ja siirtyi Tor-selaimeen yms.??) Ja yllä oleva linkkiteksti on siten pääosin ”liian paksua”.

            *

            Nykyään on Venäjän suhteen paljon ennakkoluuloisia, joilla on vain jyrkkiä hyvä/paha -asetelmia ihmisten, valtioiden ja aatteiden suhteen.
            Esim. minä en tiedä yhtään asiaa, miksi Kasparov olisi siionisti. Tai miksi Hintikka pitäisi leimata ajattelijana, jos hänen elämästään otetaan pieni ajatteluun liittymätön yksityiskohta pelkän totuusarvoltaan kyseenalaiseksi osoitetun Hyysärin yhdestä jutusta.

            Kasvoton mies -kirjasta kannattaa lukea joka sana ja Kasparov on vakuuttavasti tutustunut ainakin Venäjän sisäpolitiikkaan.
            Muutenkin kaikki tietämäni venäläiset Putin-arvostelijat lähtevät ensisijaisesti arvostelussaan Venäjän sisäpolitiikasta. Eikä siinä tarvita ajatuksenkaan uhraamista millekään siionisti-aatteelle (ellei sitten ole rasismin kannattaja).
            Esim. Kasparov ei ole kokenut itseään koskaan mitenkään erityisemmin juutalaiseksi.
            Teot tosiaan puhuvat puolestaan – hän on ollut rohkea demokraatti diktatuurimaassa, jossa toisinajattelijoiden vainot ja murhat ovat arkipäivää.

            Se, mitä Putin on sisäpoliittisesti…………………… ei tarkoita sitä, etteivätkö hänen arvostelijansakin voisi arvostaa esimerkiksi Putinin toimia Isiksen suhteen. (= hyökkäys Isistä vastaan ja lupaus jahdata sitä rahoittavia yksityisiä liikemiehiä, joilla on enemmän valtaa kuin heidän ”koirillaan”, kuten Obamalla.) Ja sitä, mitä se voi merkitä, mitä hän on Snowden-tietoihinsa pohjaten viime aikoina vihjaillut syvimmistä pimeyksistä osassa Lännen eliittiä:

            PUTIN: ”TILANNE ON ENEMMÄN KUIN VAARALLINEN.”
            http://www.liveleak.com/view?i=cf6_1451260176
            ( = Pähkähullu lausuma ylisanoja käyttämättömältä ydinasevallan päämieheltä, jos ei pidetä totena asioita, joita ei valtamediassa ole – vaikkapa, että ydinaseita on käytetty ei-kovin-kauan-sitten USA:n joidenkin maanalaisten tukikohtien tuhoamisessa ja jos vielä mahdollisesti uskotaan muutakin Venäjään liittyen eli mikä oli se selittämätön räjähdys youtube-videolla, josta jotkut sanoivat………………………………………..)

            PUTIN: ”NWO-agentit ja Saatanan palvojat – jos haluatte haastetta, voitte kutsua minut.”
            http://www.liveleak.com/view?i=4e5_1439109260
            (= Pähkähullu lausuma, jos Satanismi olisi vain muutaman hassun ei-kovin-vallakkaan harrastus Lännen eliitin piirissä. Ja tässä olisi paljon muutakin, mutta ilman Snowdenin vuotamia NSA:n dokumentteja ei kuvio ei aukea, vaan ihmiset ajattelevat, että jotkut ovat VAIN vinksahtaneisuuttaan Satanisteja ja siihen ei liity mitään valta-analyyseissä huomioon otettavaa.
            – Toki ovat vinksahtaneita. Mutta siinä on muutakin. Ja siksi Putin sanoo sen ja juuri samassa yhteydessä NWO-toimijoihin liittyen.
            Huomaa, että Putin sanoo noin täysin hallitusti. Ilman vihaa tms.
            – Putinin psykologiasta lisätietoja kirjasta Kasvoton mies.
            Eli ei Putin käytä ylisanoja. Paitsi korkeintaan Tshetshenian suhteen.)

            Mutta pysykää vain ennakkoluuloissanne, jos olette siten onnellisempia. Ei minun näistä vihjeistä tarvitse jatkaa.

          • Lyhyesti: Tarkoitan Pojilla neokonnia ja heidän lakeijoitaan.
            Kyllä nuo linkit antavat ymmärtää, että Putin tietää asian ja on päättänyt asettaa rajan tuolle mafialle, joka havittelee Venäjän kaappaamista. Se saa varautua sotaan mikäli väkisin yrittää. Ja se merkitsee ydinsotaa.
            Satanismi ei ole suinkaan muutaman pähkähullun juttu… sellaista en usko.
            Suosittelen Henry Makowia http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=108149
            Neokonnista suurin osa tietääkseni on kaksoiskansalaisia ja sionisteja tai heidän rapparilakeijoita ja tukena on pankkimafia. Aivan tarkkaa kuvaa tästä ’salanyrkistä’ on vaikea saada.
            http://www.veteranstoday.com/2015/08/08/vladimir-putin-battles-satan-worshipers-and-new-world-order-agents-again/

          • Niin, kuten ilmaisin, Satanismi ei ole maailman negatiivisessa eliitissä vain muutaman pähkähullun harrastus ja maailmanpolitiikkaan vaikuttamatonta.
            Ja olisikin erittäin tärkeää, että mm. sitä asiaa dokumentoitaisiin ja levitettäisiin.
            Suomen kielellä parhaiten postauksia varmaan tällä haulla: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/search?q=bohemian
            Ja muut oleelliset, niin lapsikin tajuaa, kumpi on paljon hirvittävämpi, USA-”johtoinen” joukkue vai Venäjä.

            Alkaako tänä vuonna 2016 kaikki muuttua, massatkin herätä?

            PUTIN LUVANNUT PALJASTAA 911:N SISÄPIIRITOIMEKSI 11.9.2016:
            http://yournewswire.com/putin-russia-is-ready-to-show-proof-that-911-was-an-inside-job/

            KAKSOISTORNIT JA WTC 7
            The Long Kiss Goodnight elokuvassa ennustetaan 9/11 terrori-iskut http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/01/the-long-kiss-goodnight-elokuvassa.html – Sis. lyhyen videon: https://youtu.be/N1vwjFhF4dA
            Mahdottomia yksityiskohtia on todella paljon, jopa tällaisia: http://yournewswire.com/cia-pilot-swears-oath-planes-did-not-bring-towers-down-on-911/

            PENTAGON
            RUMSFELDKIN uskaltaa jo puhua! (https://fi.wikipedia.org/wiki/Donald_Rumsfeld) Pitää Pentagon-iskua OHJUSISKUNA…: http://yournewswire.com/white-house-rumsfeld-interview-says-missile-hit-pentagon-on-911/

            *

            FIAT-JÄRJESTELMÄN MUUTTAMISESTA ON NEUVOTELTU JO VUODESTA 2013!!!
            ”USA-johtoisen” joukkueen petrodollarijärjestelmästä halutaan tietysti myös eroon.
            Uusi alku maailman rahajärjestelmälleon tulossa: http://geopolitics.co/2016/01/17/the-unfolding-global-reset-that-only-few-understand/
            ISIS vain ensiksi pois.

            *
            Siis… ON SE NAURETTAVAA KUN SUOMEN PELLEPOLIITIKOT HALUAVAT MADELLA USA-JOUKKUEEN HÄNNILLÄ LIEOISSAAN. – Suuria muutoksia ei voi estää!

        • Hyvä sepporaittila. Eivät nuo ”salaiset hallitukset” niin kovin salaisia ole. Kaikki on sanottu jo kauan sitten ja moneen kertaan. Kysymys lienee enemmän luetun ymmärtämisestä. Yritin katella blogeja mihin olisi koottu lausuntoja. Linkissä yksi. Olen muuten samaa mieltä, mutta nuo etnisten ryhmien syyttelyt turhauttavat. Kyllä he ovat vain yksilöitä jotka ovat aikanaan ymmärtäneet millä maailmaa voi hallita, vieläpä niin, että ihmiset eivät sitä heti huomaa. Ihmettelevät varmaan, miksi politiikka ei muutu oli pressana demokraatti tai republikaani.

          https://totuusbloki.wordpress.com/2013/08/21/pankkijarjestelmasta/

          Ja sitten, kattelin miten meillä menee. Olemmehan ”liittyneet” kerhoon. Tässä yksi blogi.

          http://ebolakani.blogspot.fi/2012/01/haluatko-lukea-vitsin.html

          Miksi ei Suomen pankin johtaja tule julkisuuteen meille tätä kertomaan?

          Mentiin pois otsikon aiheesta. Mennään takaisin. Natosta olen jokseenkin samaa mieltä. Meitä on viety natoon hivuttamalla, vähän kerrallaan. Asejärjestelmät lienee jo aikalailla yhteensopivia, harjoitellaan yhdessä jne… Olemmehan oiva etuvartio, taistelutanner, jos tämä sapelinkalistelu johtaa suurempaan kapinaan. Se on ainakin varmaa että silloin tulee tasaista. Ja sitten onkin itkun aika.

          • Tuohon toiseen blogilinkkiin liittyen katselin vielä Suomen pankin viimeiset lukemat. Ulkomainen bruttovelka oli vuoden 2014 lopussa 425 miljardia ja liikkeellä olevan rahan määrä (M3) vuoden 2015 lopulla 151 miljardia. Blogissa mainitut summat ovat vuodelta 2011, 354 miljardia ja 140 miljardia. Kasvua pukkaa.

          • Erittäin hyvä tuo totuusblogi, josta pieni lainaus:
            —”Tämä järjestelmä aiheuttaa hitaasti, mutta varmasti sen, että kaikki omaisuus kumuloituu pienelle eliitille. Lopulta maailma siis tulee muistuttamaan kommunistista valtiota, jossa kansalaiset eivät omista juuri mitään, vaan kaikkia resursseja hallitsee pieni juutalainen eliitti; aivan kuten Neuvostoliitossakin. Valuutta muuttuu lähes täysin arvottomaksi, jolla pystyy ostamaan peruselannon ja palvelusuorituksia muilta pyramidin alimmaisilta, mutta ei arvokasta reaaliomaisuutta eli aivan kuten oli ruplan kohdalla Neuvostoliitossa.
            —Voidaan siis sanoa, että velkatalouskapitalismi on kommunismia tai ainakin johtaa lopulta kommunismiin. Tähän liittyen Adolf Hitler totesi aikoinaan, että kapitalismi ja bolshevismi ovat saman juutalaisen kolikon kaksi eri puolta.”

            Siinä se lyhyesti ja tiivistetysti. Kumma kun saa antisemitistin tai ’itseään vihaavan juutalaisen’ leiman kun tuon tuo julki. Tai no, ehkä ei koska juuri siten raha-mafia puolustautuu ja hallitsee meitä kaikkia sitä vastustavia omalla mediallaan.
            Ellei tämä valkene ja johda tekoihin niin mikään ei muutu. Eikä vain valuutta vaan ihminenkin muuttuu arvottomaksi.

          • Sama kohta blokista joka kiinnitti huomiotani, ja minusta blogin kirjoitus oli muuten hyvä, paitsi tuo kohta. Valitettavasti vaihtoehtoliike on aivan täynnään kirjoituksia ja kirjoittajia jotka ovat nielleet tuon juutalaisbolsevismin valheen (että juutalaiset johtivat Neuvostoliittoa), kuten sinäkin Truth_hunter. Ja sinäkin jatkat sen levittämistä vaikka hyvin tiedät sen valheeksi. Paljon toistetusta tulee helposti totuus, valitettavasti.

            Globalistit ovat suurkapitalisteja, eivät kommunisteja, Truth_hunter. Lainaan tässä alla aiempaa vastaustani sinulle, jota wanhalta sivulta tuskin muuten löydät.

            Tuon Truth Seekerin jutut on aivan höpöä. Kannattaisi hieman miettiä omalla nupillaan, ennen kuin ostaa nuo väitteet.

            Vai haluaa globalistit kommunismia? No, sadassa vuiodessa eivät ole globalistien päämajat Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa kommunismia saaneet aikaan. Mutta sata vuotta ovat ympäri maailmaa taistelleet kommunismia vastaan.

            Vai omistaa pankkiirit kommunismissa valtion? Näytäppä yksikin sellainen kommunistinen valtio! Kommunistisissa valtioissa valtio omistaa rahan luonnin, ja globalistien pankkeja ei edes ole. Neuvostoliitossakaan ei länsimaiset pankit päässeet luomaan rahaa ja velkaa: vasta Venäjän Jeltsin ja Putin toivat länsimaiset pankit takaisin Venäjälle. Ja Venäjähän on hyvin kapitalistinen valtio. Pankkiirit omistaa poliitikot pikemminkin siellä, missä valtio on riippuvainen lainoista ja pankkien yksinoikeudella luomasta rahasta. Kommunistimaissa valtio omistaa tuotannon ja luonnonresurssit: se on globalistien painajainen: päinvastoin joka puolella missä globalistit pääsevät valtaan, he YKSITYISTÄVÄT valtion omaisuuden, jotta pääsevät siihen käsiksi.

            Truth_hunter, ei noita äärioikeistolaisten toisen maailmansodan reliikkien kommunistikauhuisten saitteja kannata ottaa tosissaan. Yhdysvaltain kristillinen oikeisto selittää kaiken kommunismilla, koska kommunismi on kapitalistien arkkivihollinen. Uppoo kuin kuuma veitsi voihin, ihmiset haluaa uskoa, vaikka mitään järkeä ei olekkaan.

          • Ajattele itse! Tuhat Web-sivustoa voi toistaa samaa tarinaa, ja kaikki olla väärässä, koska lähde tai pari on kertonut oman hienon teorian joka leviää joka paikkaan kulovalkean tavoin.

            Näinhän kävi esimerkiksi tarinalle siitä, että Albert Pike olisi ennustanut kolme maailmansotaa. Näet saman jutun lähes jokaisella vaihtoehtosivustolla… ja jokaisen alkuperäinen lähde on sama, joka on väärässä. Ei sitä ole jaksanut/viitsinyt tukia edes Alex Jones joka väittää kaiken tutkivansa – ja miksi olisi, kun jokainen toistaa samaa tarinaa.

            Ei tarvi sen kummempaa, kun osoitat minulle ne pankkiirit jotka hallitsevat kommunistisia maita. Niitä kun ei ole: kommunistisia maita hallitsee puolue-eliitti. Juuri sen vuoksi länsimaiden globalisti-pankkiirit ja -suurpääoma VIHAAVAT kommunismia, ja yksityistävät kaiken mahdollisen. Katso nyt hyvä mies, mikä globalistien agendana on, onko se saattaa Afrikassa tai Euroopan velkavankeuksiin joutuneissa maissa yksityisen omaisuuden valtiolle, vaiko valtion omaisuuden yksityistäminen, onko se yksityisten vai valtion keskuspankkien perustaminen.

            Kun luet kaiken maailman ku-klux klaanilaisten ja äärioikeistolaiskristittyjen sivustoja, voit olla SATAVARMA että siellä globalisteista tehdään kommunisteja. Tuo on suorastaan kulkutauti amerikkalaisilla patrioottisivustoilla, koska kaikki kopioivat toistensa juttuja. Se on silti satavarmasti päin prinkkalaa. Käsittämätöntä kuinka helposti ihmiset uunotetaan uskomaan tarinoita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!

            Tiedän että tämä on mahdoton työ, mutta minusta olisi oikein mukava, kun suomalaiset vaihtoehtosivustot eivät lankeaisi kaikkiin höpö-höpö-tarinoihin. Siitä ei ainakaan uskottavuus parane, kun järjenvastaisia tarinoita levittelee totisella naamalla! Sovinistisesta kirjoittelusta seurauksena on vielä pahimmassa tapauksessa sivuston sulku, ja joka tapauksessa se, että hyvin moni ihminen kartaa sivustoa.

          • Olet Pertti mielestäni oikeassa kommenteissasi globalisteista ja siionisteista täällä Vastavalkeassa…
            Et ole tainnut silti korostaa yhtä merkittävää näkökulmaa: yksilöpsykologiaa.
            Eli pohditaanpa, miten useimmat monimiljardöörit ovat rikastuneet.
            – Tietysti raha- ja valtakeskeisesti, omaa hyötyä tavoitellen, eikä (siihen nähden ylimääräisesti) mitään aatetta kannattaen.
            Eli luontevaa on olettaa, että sitä linjaa he jatkavat.

            Jos ajatellaan vaikkapa, miksi juutalainen Soros ei yritä tietääkseni saada Palestiinasta turvapaikanhakijoita EU:n, vaan maksaa säätiöidensä kautta muualta tulevien turvapaikanhakijoiden matkoja, niin eikö vastaus ole itsestään selvyys?
            – Soros on äskettäin muuttanut varojaan ja arvopapereitaan kullaksi aiheutettuaan osaltaan suuren kaaoksen (ja ehkä vieläkin muuttaa) ja tulee aikanaan hyötymään kun taas varoillaan ostaa arvopapereita yms.
            Ei se, ettei hän auta palestiinalaisia, tarkoita, että hän olisi siionisti, vaan palestiinalaisten auttaminen toisi vain hänelle ongelmia!

            Kasaarimafian nykyinen merkittävä olemassaolo ei tarkoita sitä, että olisi todistettu, että juutalainen, soroksenkaltaisesti käyttäytyvä olisi varmuudella sen jäsen.

            En tiedä onko kasaarimafialla ja Putinilla mitään suhdetta?
            Mutta mm. Putinin yhteydet joihinkin mafioihin tulevat vakuuttavasti esiin kirjoissa Gessen: Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi; Goldfarb: Death of a dissident : the poisoning of Alexander Litvinenko and the return of the KGB; ja osin Harding: Mafiavaltio. Miten tavallisesta toimittajasta tuli uusbrutaalin Venäjän vihollinen.

          • Makowin mukaan se, joka hallitsee rahaa hallitsee kaikkea muutakin, sekä kapitalismissa että kommunismissa. Onko sillä merkitystä omistaako valtion kommunistinen eliitti vai suurkorporaatiot, jotka valitsevat/rahoittavat maan poliittisen johdon?
            Eipä ole koska aina kaiken takana on globaali yksityinen rotshild-pankkimafia. Ja onhan se totuus. En ainakaan itse pysty sitä kumoamaan.
            Sitten Alex Jonesin hätähuuto:
            VIDEO: IS THE MARK OF THE BEAST REAL?
            Whether or not you believe, the elite are taking us toward a nightmarish future
            Alex Jones breaks down the “Mark of the Beast” and discusses the elite’s plan to bring the world under total tyranny.
            http://www.infowars.com/live-now-is-the-mark-of-the-beast-real/

          • ’Tuon Truth Seekerin jutut on aivan höpöä.’
            tässä lisää ’höpöä’:
            University Study Shows that the Maidan Massacre was Planned by the Putschists
            Ivan Katchanovski, professor of political science at the University of Ottawa, conducted a study on the massacre perpetrated by snipers on the Maidan square of Kiev in February, 2014.
            This document, from a presentation to the American Association of Political Sciences in San Francisco in September 2015, is the first academic study on this event.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=127748

            http://www.voltairenet.org/article189953.html

          • Lisää ’höpöä’ Truth Seekeriltä — Biden kehottaa viranomaisia Davosissa tarttumaan homoutta vastustaviin valtioihin … pääteemana nyt Davosissa ’gay rights’…
            Biden urges U.S. business in Davos to lean on anti-gay states
            U.S. Vice President Joe Biden urged executives in Davos to use their influence to drive change in countries where lesbian, gay, bisexual and transgender people face repression, putting gay rights at the heart of this year’s meeting.
            The issue is on the official agenda for the first time at the World Economic Forum, where political leaders from countries that discriminate against gay people, such as Nigeria and Russia, schmooze business leaders and billionaire investors.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=127910

          • ja vielä yksi annos ’höpöä’
            Inside the “Refugee Centers:” A Worker Speaks
            Death threats against welfare workers, aggressive behavior, lies, forged documents, verbal abuse, misogyny, sexual attacks, and even physical assaults—these are the daily burdens which German social workers in the “refugee centers” have to face, according to a disillusioned employee who has broken her silence.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=127914

            Kannattaa lukea…. ihan samaa maailmalta kuuluu kuin mitä MV kirjoittaa meillä. Ja MV kuten truthseeker kin kirjoittaa muka ’vain höpöä’…
            ——eipä taida moni olla samaa mieltä enää.

          • Truth Seeker on minusta yksi parhaita sivustoja. Se todella etsii totuutta. Valitettavasti sitä ei voi lukea suomeksi.
            Tässä hyvä esimerkki laadusta:

            New Brainwashing Tactics Called ‘Astroturf’
            Here is a summary of astroturf tactics. Once you’re aware of them, you will notice just how popular they have become:
            —  Creating of Wikipedia pages, monitored by corporations.
            —  Creating a social media presence, including Facebook and Twitter accounts, run by paid professionals.
            —  Secretly funding non-profit organizations to create third-party support and web presence.
            —  Search engine optimizing web pages such as blogs and third-party sites that support a specific agenda.
            —  Financing industry research that is deceitfully presented as independent opinion.
            —  Funding experts working on unrelated projects, while in reality creating paid consultants.
            These methods are used to give people the impression that there is widespread support for an agenda, when, in reality, no such agenda exists. Astroturf tactics are also used to discredit or criticize those who disagree with certain agendas, using stereotypical names such as “conspiracy theorist” or “quack” to make people turn away from the truth and accept lies instead.
            LD:  Don’t miss this 10-minute video. It exposes the hidden techniques of the Mind Manipulators to suppress the truth and create an entirely fictional reality whose ultimate aim can only be described as diabolical: to poison the wells of existence and enslave mankind, bringing us all under the dominion of the Architects of Evil.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=127939

    • No just niin. Ei muuta kuin toimituksen ja lukijoiden sananvapautta (usan vastaista informaatiota) rajoittamaan venäjämieliseksi leimautumisen pelossa

  6. Sensurointimielialaa on nyt liikkeellä, tai paremminkin ennakkosensurointia. Ennakkosensuuria vaativat jopa (kaikkien) puolueiden nuorisojärjestöt. Mahtavatko ymmärtää mitä vaativat? Eivät ole ainakaan tutustuneet säädettyihin lakeihin vaikka lainsäätäjäksi mitä todennäköisemmin monet heistä ovat pyrkimässä. Lakien lukeminen ei taida olla oikein mediaseksikästä enää nykyisin. Ote perustuslaista:

    Sananvapaus ja julkisuus

    Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

    Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

    Että tällaista. Jos taas tapahtuu rikos, lakia rikotaan, siinä meillä on ”kolmikanta”, kuten oikeisvaltiossa tulee (-isi) olla. On lainsäädäntä, tutkinta ja viimeisenä vaan ei vähäisenä tulee oikeus joka tulkitsee rikoksen ja antaa tuomion. Näillä emmeillä meidän pitäisi mennä.

    • Hyvä kun selvensit asian. Toivotaan että VV ainakin kunnioittaa tuota.
      Hyvin valitettavaa on havaita kuinka vaihtoehtomedia, joka kertoo asioista avoimesti ja suoraa, on jo kovan hyökkäyksen alla.
      Se jos mikä kertoo fasismista tai ’natsismista’ jota nyt ollaan tyrkyttämässä vapaata sanaa ja rehellisyyttä puolustaville.

      • Olen kyllä lakiasioissa täysin maallikko, mutta niin näyttävät olevan monet politikotkin. Onneksi on internet, hakemalla löytää ja minun mielestäni laki on niin kuin se on kirjoitettu. Sitä on noudatettava.

        Jotkut kansanedustajat (ja muutkin) ovat viime aikoina tuoneet julki huolensa perustuslaista. Se kuulemma rajoittaa liikaa lainsäädäntöä. Voi pyhä yksinkertaisuus. Sitä varten perustuslaki juuri oikeusvaltiossa on. Se takaa muun muassa ihmisten perusoikeudet. Muutenhan kaikenmaailmanhölmöt (joita me äänestämme) säätäisivät hetken mielijohteesta minkälaisia lakeja tahansa yksinkertaisella enemmistöllä, (paino sanalla yksinkertainen).

        Sana on vapaa ja niin sen pitää olla. Sitä saa rajoittaa vain rikoslaki, eikä sekään saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.

  7. Nato tai ei mutta mitä on tämä Tony Blairin uusi linja. Enteileekö se Usan romahdusta? Ja nyt on Tonylla hätä päällä?
    Ei, kyllä kyse lienee vain Euroopan hajoamista enteilevän uhan torjunnasta ja nwo-agandan lujittamisesta. Onhan Tony globalomaanikko. Natoko siis muuttuisi euroarmeijaksi ja sitoisi hajoamassa olevan EU:n?
    TONY BLAIR: BRITAIN MUST JOIN EU ARMY, FEND OFF ‘BACKWARD-LOOKING’ EUROSKEPTICS
    Former prime minister pushes for world government architecture
    Writing in Newsweek magazine, Blair said there has never been a stronger need for European unity, on defense and elsewhere, and that the EU must bind together and ignore those who are “forever looking backward to break the union asunder.”
    http://www.infowars.com/tony-blair-britain-must-join-eu-army-fend-off-backward-looking-euroskeptics/

    • Ihan sama, EU-armeija vaiko NATO. Niinkuin Blairkin toteaa tuossa haastattelussa, EU-armeijan tarkoitus ei ole korvata Natoa. Blairin mielestä EU-armeija olisi hyvä silloin, kun USA ei halua ottaa osaa sotilaalliseen toimintaan mihin EU haluaa ottaa osaa.

      Minusta EU-armeijan perustamista tavoitellaan ainakin kahdesta muusta syytä. Ensinnäkin se liittovaltioistuttaa EU:ta ja sen turvallisuuspolitikkaa. Toiseksi, sillä voidaan kalastella mukaan valtioita jotka eivät halua tai voi heti liittyä Naton jäseneksi. Venäjällekkin voi olla vähemmän helppoa pitää EU-armejaa vihollisena kuin Natoa.

      Lähitulevaisuudessa Ukraina, joka jo kerran hakikin NATO-jäsenyyttä (mutta jonka eurooppalaiset NATO-maat torjuivat), voi yrittää EU-armeijan jäsenyyttä. Samoin Suomessa ja Ruotsissa se olisi helpompi markkinoida läpi.

      EU:lla on jo nyt puolustusvelvoite osavaltioitaan kohdistuvaa hyökkäystä vastaan, jonka Suomikin Pariisin (ja muun Euroopan) false-flag -iskujen on tunnustanut. Jälleen yksi asia, jota aikoinaan EU-jäsenyydestä äänestäneille ei kerrottu, eivätkä osanneet ennakoida, koska valtioneuvoston joka kotiin lähettämä kirje puhui itsenäisten valtioiden yhteisöstä.

  8. Irtiotto EU:sta olisi myös tärkeä, kaiken perusta

    Mitä v…a, poliitikko, joka puhuu järkeä?
    Saako Paavo Väyrynen korjattua sen vääryyden, mihin Suomen päättäjät 1990-luvun lopussa syyllistyivät. Tuhoja, joita tuo laiton päätös poiki, ei millään saada tekemättöömiksi, mutta Suomen talouden täydelliseltä konkurssilta tämä meidät säästäisi.
    ———http://mvlehti.net/2016/01/18/mita-v-a-poliitikko-joka-puhuu-jarkea/

    Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.
    Oikeusoppineiden ja oikeuslaitoksen tehtävänä pitäisi kyllä tässä yhteydessä olle selkeän valtiopetoksen tutkiminen ja petokseen osallistuneiden saattaminen vastuuseen Suomelle aiheuttamistaan vahingoista. Myös tekijöiden mahdolliset taloudelliset kytkökset Suomen europäätöksestä hyötyneisiin tahoihin olisi saatav tutkintaan. –

  9. Outo tapa kohdata todellisuus
    Kun oma maamme on jo pitkään toiminut tehokkaasti tavalla joka on luonut epävakutta suhteessa Venäjään niin nyt asia kääntyykin päinvastaiseksi
    Venäjä toimii poikkeuksellisesti Suomen vastaisella rajalla ja luo epävakautta maiden suhteisiin, kirjoittaa Nina Leinonen.
    http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016012621021223_cm.shtml

    Kuinka ihmeessä näemme kaiken näin vääristyneessä valossa? Pitäisi katsoa peiliin.

  10. Suomen pitäisi liittyä välittömästi Natoon ennen kuin venäjä ehtii tekemään aluevaltauksen Suomesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here