Toisin kuin media ja valtaapitävät sekä viranomaiset antavat ymmärtää, Suomen järjestäytyneen rikollisuuden merkittävimpiä toimijoita eivät ole mystiset ”moottoripyöräjengit” ja ”liivijengit”, joista paria ei edes ole Suomesssa viranomaisten ilmoituksista huolimatta.

Euroopan unionin määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää vähintään kuusi alla olevan listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11, jotka on lihavoitu.

Kriteerit ovat seuraavat:

  1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
  2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
  3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
  4. Käyttää sisäistä kuria.
  5. Epäillään törkeistä rikoksista.
  6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
  7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
  8. Käyttää peiteyhtiöitä.
  9. Harjoittaa rahanpesua.
  10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
  11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.


Eli järjestäynyt rikollisryhmä on sellainen, jossa on enemmän kuin kaksi jäsentä. Ryhmä toimii pitkän tai määräämättömän ajan. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista. Ryhmän toiminnan määräävä tekijä on taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu.

Suomi liitettiin Euroopan unionin jäsenvaltioksi perustuslain vastaisesti vuonna 1995. Perustuslakia muutettiin vasta vuonna 2011 niin, että sinne lisättiin lause ”Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio”. Suomi oli siis perustuslain vastaisesti liittovaltiossa 16 vuotta. Toimintaan osallistuivat käytännössä kaikki eduskuntapuolueet.

Suomessa on valuuttana euro, joka otettiin perustuslain vastaisesti käyttöön seteleinä ja kolikoina vuonna 2002, mutta edelleen perustuslain vastaisesti tilivaluuttana jo 1999. Perustuslain mukaan Suomen valuutta oli markka. Asialla olivat käytännössä kaikki eduskuntapuolueet, joko tuoreeltaan tai päätösten jälkeen. Yksikään ei ole vaatinut asian korjaamista lailliselle tolalle rikoksen tapahduttua.

4.9.2014 Suomi allekirjoitti niin sanotun Naton isäntämaasopimuksen. Sopimus oli perustuslain, rikoslain 12. luvun sekä laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastainen. Sopimuksen allekirjoitti lakien vastaisesti puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, jolla ei ollut mitään laillisia oikeuksia tai valtuuksia minkäänlaisten valtiosopimusten tekemiseen missään tilanteessa. Paikalla olivat julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös presidentti Niinistö, joka on juristi, sekä puolustusministeri Carl Haglund. Sopimuksen hyväksyi lainvastaisesti eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta. Eduskunta siunasi perustuslain, rikoslain ja puolueettomuussäädösten vastaisen sopimuksen, eli rikkoi lakia.

Useiden hallitusten ajamat kuntien pakkoliitokset olivat perustuslain vastaisia. Kuntien itsemääräämisoikeus on taattu perustuslaissa. Useat hallitukset ja eduskunnat rikkoivat tätä perustuslaillista oikeutta jatkuvasti ja ohjelmallisesti.

Sote-hanke on ilmeisesti sekin perustuslain vastainen, siis rikos.

Euroopan Unionin järjestäytyneen rikollisuuden määritelmän pakolliset kriteerit ovat siis:

1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 1 määritelmän organisaatioillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 3 määritelmän toiminnallaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 5 määritelmän pelkästään perustuslain vastaisilla rikoksillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 11 määritelmän täydellisesti.

puolueet

Kuten edellä olevasta huomaamme, Suomen järjestäytyneen rikollisuuden ylivoimaisesti suurin ja voimakkain osa ovat hallitukset, eduskunta ja eduskuntapuolueet. Ne koostuvat useammasta kuin kahdesta henkilöstä, jotka ovat jatkuvassa yhteistyössä. Ne ovat toiminnassaan jatkuvasti syyllistyneet perustuslain vastaisiin rikoksiin, eikä perustuslain vastaisia rikoksia törkempiä voi tehdä. Näitä rikoksia on jatkettu vuosikymmenien ajan, eli toiminta on ollut pitkäkestoista. Sen keskeisenä tavoitteena on ollut taloudellisen hyödyn ja vallan tavoittelu.

Olipa EU-jäsenyydestä, isäntämaasopimuksesta tai eurosta poliittisesti mitä tahansa mieltä, kysymys kuuluu: onko todellakin niin, että maan lakeja ei tarvitse noudattaa?

Kysymys kuuluu: miksei yksikään poliisi- tai lainvalvontaviranomainen puutu tämän järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan?

Tämä on millä tahansa mittarilla mitattuna Suomen ylivoimaisesti suurinta, rahakkainta ja mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta.

Jos joku siellä nyt protestoi, niin tuo EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmä on ratifioitu myös Suomessa, eli se on täysin legitiimi määritelmä. Valitettavasti hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet ovat juuri sen tarkoittamaa järjestäytynyttä rikollisuutta.


Sami Parkkonen on blogisti, joka on kirjoittanut poliittisesti epäkorrektia kommentaaria vuodesta 2013.

13 KOMMENTTIA

  1. Erittäinkin tervetullut keskustelun avaus suomalaisen oikeuden- ja lainkäytön nykytilasta.

    Pari kommenttia tekstiin:

    Ensinnäkin, ”hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet” eivät kollektiiveina ole käsittääkseni rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään, vaan sitä ovat ko. organisaatioissa vastuullisessa asemassa olevat henkilötoimijat.

    Toiseksi, suomalaisessa ylimmässä lainvalvonnassa on oikeuskansleri Jaakko Jonkan kokoinen musta aukko, joka ei toimi. Oikeuskansleri Jonkka on kunnostautunut poliittisen ja virkamieseliitin rötöstelyn valkopesulana, ja tässä suhteessa Jonkka vertautuu näiden raskaan sarjan rikollisten rikoskumppaniksi.

    Kolmanneksi, Sami Parkkosen luettelemat rikokset ovat kaikkikin perustuslain rikkomisia. Perustuslain rikkomusten osalta suomalainen oikeusjärjestelmä on invalidi, sillä meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin. Lainsäädäntö on perustuslain säädöstenkin osalta puutteellinen, sillä perustuslain rikkomisia ei ole systemaattisesti kriminalisoitu eli sisällytetty rikoslakiin.

    Valitettava johtopäätös kaikesta tästä on se, että Suomi ei ole oikeusvaltio.

  2. Saamme olla todella super-kiitollisia siitä, että meiltä eliitin kovasta ja mafiamaisesta painostuksesta huolimatta löytyy Sami Parkkosen kaltaisia korkeaa moraalista tasoa edustavia kansan herättäjiä.

    Jos minulla olisi valta nostaisin tämän miehen maamme johtoon.
    Suurkiitos sinulle Sami tästä selkeästä ja jokaisen terveen ihmisen tajunnan avaavasta blogista!

    • ’Olipa EU-jäsenyydestä, isäntämaasopimuksesta tai eurosta poliittisesti mitä tahansa mieltä, kysymys kuuluu: onko todellakin niin, että maan lakeja ei tarvitse noudattaa?’

      Tietenkin pitäisi noudattaa mutta ei noudateta.
      Aivan kuten yksilön elämässä rajojen (sisäisten lakien ja normien) unohtaminen ja rikkominen johtaa ennen pitkää ongelmiin tai jopa tuhoon niin sama pätee valtiotasolla.
      Yksilö joka alkaa rikkoa lakeja kasvattaa itsessään asuvaa psykopaatin siementä ja se alkaa tuottaa surullista satoa.
      Aivan samoin käy valtiotasolla: valtio muuttuu koko ajan röyhkeämmin psykopaatin tavoin toimivaksi. Esimerkkejä löytyy aivan riittävästi.

  3. Tässä yhteydessä olisi tärkeää taustoittaa käsittelemällä syvällisesti vallan kolmijako-oppia…

    Ja ottaa historiallista taustaa korkeimpien oikeusjärjestelmän toimijoiden (korkeimmat oikeudet ja nuo valvojahenkilöt) linjoihin, kulttuuriin, 20-30 vuoden tähtäimellä.

    Jyrki Virolainen olisi suosikkini tuohon.

    Muuten, esimerkiksi Saksassa on perustuslakituomioistuin, joten tuskinpa EU:kaan tulisi tähän väliin.

    Mielenkiintoisinta bloggauksen suhteen on minusta kuitenkin se hissukoiva ym. ym. psykososiaalisuus, mikä useimmilla suomalaisilla on ollut blogin linjan suhteen (esim. blogistin linjaa kannattavan ihmisen tavatessa) viimeistään vuodesta 1995 alkaen…
    Voisiko sen käsittely tuoda joillekuille jopa henkisen kasvun sytykkeitä?
    Vasta nykyään bloggauksen linjanveto ei herätä ihmettelyjä…

  4. Sami Parkkoselta rohkea kirjoitus jälleen kerran – kiitos.

    Suomi on rikollisen virkamieseliitin myötä Koiviston ajoista lähtien ajautunut puun ja kuoren väliin, ja isäntämaasopimus voi hyvinkin olla viimeinen naula arkkuun. Vapaamuurarit ovat ovat hallinneet suomen oikeusminiteriötä ja sitä myötä lakitupia rikollisesti vuosikymmenet ja kyseinen maanpetoksella solmittu isäntämaasopimus on kaiken huippu. Suomen sionistinen presidentti vei suomalaiset petoksella EUhun ja antoi oman valtionsakin sotilasliittoutuman käyttöön.

    Haluaisin olla optimisti ja toiveikas suomen itsenäisyyden ja sitä kautta perustuslain puolesta, mutta en pysty. Pakko olla realisti, koska NWO-syöpä on levinnyt niin laajalle alueelle, että sitä on mahdoton pysäyttää. NWO-globalistit ovat soluttautuneet kansallisvaltioiden huipulle maailmanlaajuisesti, joten tässä olemme. Seisomme ihmiskuntana suuren muutoksen kulminaatiopisteessä, jossa maailmanlaajuista kaaosta ajetaan rikollis-pankkiirien voimalla kuin käärmettä pyssyyn. Raha rules – valitettavasti.

    Sionisti-pankkiirit kumppaneineen ovat provosoimassa sotaa ja sodan he myös varmuudella saavat.

    • Kaikki toivo on pantava perikatoon ja siitä alkavaan uuteen tiehen.
      Olen taipuvainen itsekin uskomaan kuten sinä. Katastrofin kautta mennään, ei taida ikävä kyllä olla oikotietä.

  5. Maamme johto on todella ajautunut rikospolulle. Mitä kansa voi tehdä?
    Yleensä rikolliset pannaan vastuuseen ja rangaistaan. Jotain käsittämätöntä on siinä, ettei nyt voitaisi niin toimia.
    Mutta ainakin sitten kun EU hajoaa ja alkaa uusi tie pitäisi nämä kansan tälle tuhon tielle johtaneet panna tuomiolle.
    Hajoamista enteilevää on ilmassa: Först försvinner Schengen, sedan euron

    Det råder dysterhet i Tysklands regering, samtidigt som fortsatt flyktingflöde kan leda till att gränskontroll mellan EU-medlemsstater återställs, skriver den tyska tidiningen Der Spiegel. Efter Schegnen blir det troligtvis dags att begrava euron, heter det i artikeln.
    Detta år kan bli ödesdigert för såväl Tysklands förbundskansler Angela Merkel som hela EU, heter det i Der Spiegels artikel.
    Både Tyskland och Angela Merkel står inför den största prövningen sedan Östblockets sönderfall.
    Läs mera på: http://se.sputniknews.com/asikt/20160118/1023983/euron-schengen-eu.html#ixzz3xcwlUTh0

  6. Mutta onneksi nämä voivat joukkotuumin armahtaa toisiaan pikkuteatterin jälkeen. Koko talousmallikin perustuu ryöstämiseen ja hyväksikäyttöön..

    • Ja myös valtavirta-nedia
      Vihreät ovat vallanneet Yleiradion
      Toimittajista suurin ryhmä on vihreitä ja senhän voi lukea,kuulla ja nähdä koko ajan.
      Myös Vihreän Liiton kansakunnan itsemääräämisoikeuden vastainen toiminta pitää tutkia. Kuinka meillä voi olla puolue jonka pääasiallinen agenda on se,että maahamme tuotetaan rajattomasti muhamettiläisiä sotilaskarkureita ja Isiksen joukkoihin menneitä ja sieltä palanneita terroristeja.
      http://mvlehti.net/2016/01/27/ylen-toiminta-epailyttaa-yha-useampia/

  7. Alkaa kaikille paljastua kuinka maailma on päin pershettä…
    Silti moni vielä uskoo länsimaisen kulttuurin ylivertaisuuteen mutta vailla mitään todellista katetta. Kyse on kusetuksesta ja rajusta sellaisesta, lähes kaikessa mahdollisessa.
    Hyvä kun tämä totuus alkaa nyt lyödä itsensä läpi koska vain siten on muutos ja uusi tie mahdollinen.
    Jopa Kokoomuksessa on herännyt epäilyjä, ettei EU olekaan sitä mitä on kerrottu

    http://uberuutiset.fi/2016/01/20/kokoomuksessa-on-herannyt-epailyja-ettei-eu-olekaan-sita-mita-on-kerrottu/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here