Israelilaismedia The Jerusalem Post uutisoi suuren joukon Turkin armeijan sotilaita ylittäneen Syyrian ja Turkin välisen rajan sekä saapuneen syyrialaiseen Jarablusin kaupunkiin. Jarablus on osa pohjois-Syyrian kurdialuetta. Silminnäkijöiden mukaan turkkilaisjoukot eivät kohdanneet lainkaan vastarintaa Isisin taistelijoiden taholta.

Lehti arvioi kyseessä saattavan olla hyvin suunnitellun strategisen liikkeen, jossa Turkki yhdessä Isisin kanssa tähtää kurdien puolisotilaallisten joukkojen etenemisen pysäyttämiseen. Lehti pitää myös mahdollisena, että kurdeja vastaan kohdistetut iskut ovat Turkin viesti Venäjälle, joka on vaatinut kurdien läsnäoloa tulossa olevissa Syyrian rauhanneuvotteluissa.

Alkuviikosta Turkki myös pommitti kurdijoukkojen väestön suojeluyksiköitä (YPG) syyrialaisessa Tel Abyadin kaupungissa, Jerusalem Post muistuttaa. Turkki on ilmaissut olevansa huolissaan kurdiyksiköiden toiminnasta rajansa tuntumassa.

Kurdit ovat kurdin kieltä puhuva etninen ryhmä. Kurdeja asuu Syyriassa, Irakissa, Iranissa ja Turkissa. Turkki on käynyt sisällissotaa kurdijärjestö PKK:n kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Sisällissodan arvioidaan vaatineen vuoden 1984 jälkeen yli 40 000 uhria.

Turkki on yhdessä Yhdysvaltain kanssa sopinut Syyrian pohjoisrajalle luotavasta suojavyöhykkeestä, jota maa valvoisi yhdessä paikallisten Syyrian hallinnon vastaisten taistelijoiden (joihin kuuluu Isis sekä al-Qaidaan kytkeytyviä ryhmittymiä) kanssa.

Yhdysvallat on jo pitkään jakanut kurdien sotilaallisille ryhmille taloudellista ja sotilaallista apua samoin kuin Isisin riveihin liittyneille ”maltillisille kapinallisille”.

EU neuvottelee Turkin kanssa maan EU-jäsenyydestä. EU:n säännöt kieltävät vähemmistöjä sortavien maiden jäseneksi ottamisen.

1 KOMMENTTI

  1. Israelilainen konservatiivilehti ei ole tässä asiassa erityisen luotettava lähde. Israel on ilmeisesti itsekin tukenut Isisiä amerikkalaisten rinnalla al Assadia vastaan ja tukee nyt militantti kurdeja amerikkalaisten rinnalla. Vaarana tässä politiikassa tietenkin on menettää Turkin tuki kokonaan.

    Amerikkalaisten jo alunperinkin hajanainen ’koalitio’ on romahtamassa. Jos amerikkalaiset menettävät kokonaan Turkin tuen sodassa, he melkoisella varmuudella häviävät sodan Syyriasta kokonaan.

    Amerikkalaisten ainoa toivo säilyttää jonkinlainen jalansija Syyriassa näyttää olevan Syyrian jako, niinettä pohjoisempi osaa Syyriaa jäisi amerikkalaisten tukemien erilaisten terroristiryhmien tai natoon kuuluvan Turkin haltuun. Aika on kuitenkin vähissä, venäläisten tukema al Assad on nopeasti tunkemassa amerikkalaisten pääosin Irakista rekrytoimat joukot takaisin Irakiin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here