BBC kärähti uutiskuvien kierrätyksestä

3
Tunnettu esimerkki uutiskuvien harhaanjohtavasta käytöstä: itävaltalaisessa Kronen Zeitung -lehdessä kesällä 2012 julkaistussa kuvassa (vasemmalla) toisaalla kuvattu syyrialaisperhe oli asetettu keskelle raunioitunutta Aleppon kaupunkia.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on saanut bloggaaja Robert Stuartilta selvityspyynnön. Stuart haluaa selityksen sille, miksi BBC esitti Syyriassa sijaitsevan Madayan nälänhätää käsitelleessä, hiljattain lähetetyssä uutisraportissa videokuvaa, joka oli kuvattu Jarmukin pakolaisleirillä heinäkuussa 2014. Syyrian Jarmukissa sijaitseva pakolaisleiri on rakennettu Palestiinan pakolaisille.

Stuart on liittänyt selvityspyyntöönsä mukaan asiaan liittyvät videotallenteet. Videoiden tekstityksestä käy ilmi, ettei käännöstäkään voi kutsua tarkaksi.

Stuart pyytää BBC:tä selittämään myös, miksi yleisradioyhtiön sivulla nyt nähtävänä olevasta videotallenteesta on poistettu alkuperäisessä raportissa mukana olleet, vuonna 2014 kuvatut otokset ja miksi tallenteen yhteydessä ei ole minkäänlaista mainintaa raportin sisällön muokkauksesta.

Dartmouth Collegen professori Hany Farid, joka tutkii digitaalisia tiedostoja, julkaisi jo muutama vuosi sitten tietoja löytämistään Syyrian sotaa koskevista kuvaväärennöksistä, joita media levitti.

Arabimedia Al-Akhbar on sekin havainnoinut vastaavia väärennöksiä. Artikkelissa esitettävän kuvamateriaalin perusteella osa Madayan nälänhädän uhreina nyt esitetyistä henkilöistä esitettiin uhreina jo vuosia sitten ja aivan muissa yhteyksissä.

Vaikka kyseessä tuskin ovat sen tyyppiset ”kriisinäyttelijät” (crisis actors) kuin joissain länsimaissa tapahtuneissa terroristien tekemiksi uutisoiduissa iskuissa väitetään käytetyn, uutisia seuratessa kannattaa ainakin muistaa, että yksi kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa.


OIKAISU 27.1. klo 20:05: ”Tohtoroitu” kuva sodan tuhoja muka pakenevasta perheestä julkaistiin kesällä 2012 eikä kesällä 2013.

3 KOMMENTTIA

  1. Kiitos. Tämä on sitä selvemmin havaittavaa uustisväärennöstä. Journalistin sietäisi saada potkut tällaisesta manipuloinnista. Ja ”kumma” kyllä, näitä mediaväärennöksiä on juurikin aina globalistien sotien agendaa tukemassa.

    • Kannattaa katsoa nuo linkit! Onpa röyhkeitä väärennöksiä! Harmi vain että kommentit kuvissa on arabiaksi…

  2. Paras mediaväärennöksiin erikoistunut sivusto on SeptemberClues http://septemberclues.info/ jossa käsitellään kaikenlaisia väärennöksiä Piltdownin ihmisestä 911:n ja Sandy Hoaxin kautta dinosauruksien, atomipommien ja avaruuslentojen todellisuuteen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here