Hollannin yleisradioon kuuluvan NOS-kanavan (Nederlandse Omroep Stichting) haastattelussa 25. tammikuuta Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans sanoi, että 60 prosenttia EU:hun viime joulukuusta lähtien saapuneista turvapaikanhakijoista ei pakene sotaa tai sortoa.

Timmermansin mukaan he ovat tulleet pohjoisafrikkalaista maista, kuten Marokosta ja Tunisiasta. Hän arvioi, että he ovat lähteneet kotimaistaan taloudellisista syistä eikä heillä ole perusteita pakolaisstatuksen hakemiselle.

The Telegraphin mukaan Timmermans perustaa kantansa EU:n rajavalvontavirasto Frontexin tuoreimpiin, vielä julkaisemattomiin tilastoihin.

Varapuheenjohtajan mukaan ilman perusteita turvapaikkaa hakevat on palautettava nopeasti, jotta ihmisten tuki pakolaisten auttamiselle säilyy. Hän toteaa, ettei Schengen-järjestelmän lakkauttaminen ole ratkaisu pakolaiskriisiin. ”Jos siirrymme sisäisiin rajatarkastuksiin, otamme suunnattoman riskin valtavine taloudellisine seurauksineen tietämättä, onko lopputulos haluamamme”, Timmermans totesi haastattelussa.

YK:n pakolaisvirasto UNCHR:n mukaan ennen joulukuun alkua yli 75 prosenttia turvapaikanhakijoista oli paennut Afganistanissa, Irakissa ja Syyriassa vellovia konflikteja.

Sveitsistä käsin toimivan kansainvälisen maahanmuuttoviraston IOM:n (International Organization for Migration) tietojen mukaan 38 876 ihmistä saapui näistä maista Jugoslaviasta itsenäistyneeseen Makedoniaan 7.–21. tammikuuta, mikä oli lähes puolet vähemmän kuin aikaväliä edeltävinä kahtena viikkona. Kreikkaan oli IOM:n mukaan saapunut vuoden alusta lähtien meritse 45 361 ihmistä. Tämä on noin 31 kertaa Kreikan merivartioston vuoden 2015 tammikuussa kirjaama määrä.

Kreikka on pyrkinyt palauttamaan turvapaikanhakijoita maihin, joista pakolaisstatuksen hakija on tullut EU:n puolelle — kuten Turkkiin ja Pakistaniin –, mutta varsin huonolla menestyksellä.


SAKSALAISMEDIA
Deutsche Welle kirjoittaa, että samalla kun Eurooppa kamppailee massiivisen pakolaistulvan kanssa, Persianlahden arabivaltiot eivät ota vastaan merkittäviä määriä pakolaisia:

”Öljyrikkailla Persianlahden arabivaltioilla on korkea henkeä kohti laskettu kansantulo, työvoiman tarvetta ja yhteinen kieli ja kulttuuri syyrialaisten kanssa […] mutta siinä missä Turkki, Jordania, Irak, Libanon ja Egypti ovat vastaanottaneet viitisen miljoonaa pakolaista, Persianlahden valtiot ovat YK:n pakolaisvirasto UNCHR:n tietojen mukaan ottaneet vain muutama sata pakolaista.”

Työvoiman tarvettaan Persianlahden maat ovat paikanneet ottamalla siirtolaisia Aasiasta pikemminkin kuin kuohuvista arabimaista. Tätä on perusteltu turvallisuusnäkökohdilla ja pyrkimyksellä status quon säilyttämiseen.

Deutsche Welle huomauttaa, että vaikka 28 miljoonan asukkaan Saudi-Arabiassa työskenteli noin puoli miljoonaa syyrialaista viime vuoden lopulla, ovi näyttää tällä hetkellä olevan suljettu Syyriasta tulevilta pakolaisilta — näin siitä huolimatta, että saudit ovat antaneet miljardien dollarien arvosta aseita ja taloudellista tukea Syyrian presidentti Bašar al-Assadin hallitusta vastaan taisteleville jihadisteille.


SUOMEEN
saapui viime vuonna runsaat 32 000 turvapaikanhakijaa.

Tammikuussa 2015 tutkija Pekka Myrskylä ja yliaktuaari Topias Pyykkönen laskeskelivat Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan analyysissä, että vuotuisen nettomaahanmuuton Suomeen pitäisi lähes kaksinkertaistua silloisesta 18 000:sta 34 000:een. Tutkijat toivoivat, että lisääntyvä maahanmuutto nostaisi Suomen työllisyysasteen kansantalouden kannalta kestävälle 75 prosentin tasolle.

Katsauksen kirjoittamiseen osallistui Vesa Raiskila.

Lähteitä


OIKAISU 28.1. klo 17:15: Toimittajan suluissa lisähuomiona antama valtiolista poistettu Deutsche Wellen sitaatin yhteydestä. Persianlahden arabimaista Irakilla ei ole kovin korkea per capita -kansantulo, eikä Iran, vaikka onkin Persianlahden alueen valtio, ole arabimaa.

23 KOMMENTTIA

    • Arvoisa Hopalong, vaikka Iranilaiset ovatkin Farsi kansaa, jolla on oma erityispiirteinen kulttuurinsa, on myös Iranissa ”serkus avioliitot” muodissa. Ehdottaisinkin täst’edes Islamilaisen maailman asukkaita kuvatessa käytettävän poliittisesti korrektia muotoa: ”Monisukupolvisen insestin geneettiset uhrit”.
      Onko muuten sekakulttuurin monokulttuuri todellista monikulturalismia?

      • Islamilainen maailma on niin monitahoinen ja sisältää keskenään erilaisia kulttuureja, että tuskinpa on tarpeen luonnehtia sitä millään yhdellä mielikuviin perustuvalla väitteellä.

        • ”Serkus avioliitot” eivät ole tuntemattomia missään osassa ”Islamilaista maailmaa” vaikkakin ovat epätavallisia esim. Indonesiassa. Hyväksyttyjä ne sen sijaan ovat kaikissa Islamilaisissa maissa. Ohessa kartta, joka kuvaa ”serkusavioliittojen” yleisyyttä maailmassa. Intian nostaa kartalle Muslimi vähemmistö, koska insesti on Hinduilta kielletty.
          http://i.imgur.com/I5dEUIn.png

  1. Kumma kun nämä johtohenkilöt ovat aina pahasti myöhässä kuten tämä Timmermanskin. Ja lisäksi tuo 60% ei pidä paikkaansa, se on suurempi.
    Me tavikset olemme tienneet tämänkin asian jo monia vuosia ilman ’valtamedian antamaa korkeampaa koulutusta’ vain vaihtoehtomediaa ja tervejärkisten blogeja lukemalla.
    Kaiken takana on plan, suunnitelma. Eurooppaa matalaksi.
    Ja sen takana on pieni pankkiiri-mafia rappari-lakeijoineen joka haluaa koko maailman valtansa alle. Aivan yksinkertainen juttu se on, ei mikään sattuma.
    Ja nuo surulliset suvakit ovat luku sinänsä, aivopesty joukko vailla kykyä ajatella omilla surkastuneilla aivoilla.

    • Myös me, jotka emme lue vaihtoehtomediaa emmekä ”tervejärkisten” (lue: maahanmuuttokriittisten) blogeja, olemme tienneet tuon. Tiedot olemme saaneet valtamediasta.

    • Presidentti näyttää olevan perillä pakolaisvirtaan liittyvästä suunnitelmasta mutta ei näytä olevan juurikaan huolissaan asioista, jotka kansalle ovat tärkeitä vaikka presidentti on ensisijaisesti kansan palvelija, sen etuun sitoutunut virkaan ryhtyessään.
      Sauli Niinistön mukaan Suomi ei ole enää itsenäinen valtio, sanoo Uber Uutiset ja kysyy: Kuka päättää Suomen puolesta? Sauli Niinistö sen ainakin tietää.

      Historian havinaa 17.10.2015: Suomen presidentin mielestä Suomi ei enää päätä asioistaan
      Erittäin väkevä viesti oli yksiselitteinen. Presidentti Niinistö ei näe Suomella olevan mahdollisuutta päättää turvapaikanhakijoistaan.
      http://uberuutiset.fi/2016/01/27/historian-havinaa-17-10-2015-suomen-presidentin-mielesta-suomi-ei-enaa-paata-asioistaan/

      Olisiko maamme aika itsenäistyä ja ottaa päätäntävalta omiin käsiin. Kyllä.

  2. EVA’n analyysissä toivottu nettomaahanmuutto saavutettiin viime vuonna ja saavutetaan varmaan tänäkin vuonna, joten pääsemme varmaan kohtapuoliin tuohon kansantalouden kannalta kestävään 75% työllisyysasteeseen. Vartiaiselle (KOK) tämä tuskin vielä riittää, vaan maahanmuuttoa on vielä ”rutkasti” lisättävä, että pääsemme vielä korkeampaan työllisyysasteeseen ja saamme kansantaloutemme kuntoon.

  3. ”Deutsche Welle huomauttaa, että vaikka 28 miljoonan asukkaan Saudi-Arabiassa työskenteli noin puoli miljoonaa syyrialaista viime vuoden lopulla, ovi näyttää tällä hetkellä olevan suljettu Syyriasta tulevilta pakolaisilta — näin siitä huolimatta, että saudit ovat antaneet miljardien dollarien arvosta aseita ja taloudellista tukea Syyrian presidentti Bašar al-Assadin hallitusta vastaan taisteleville jihadisteille.”

    Jospa se onkin niin että:

    ”vaikka 28 miljoonan asukkaan Saudi-Arabiassa työskenteli noin puoli miljoonaa syyrialaista viime vuoden lopulla, ovi näyttää tällä hetkellä olevan suljettu Syyriasta tulevilta pakolaisilta — NÄIN SIKSI, että saudit ovat tähän saakka antaneet miljardien dollarien arvosta aseita ja taloudellista tukea Syyrian presidentti Bašar al-Assadin hallitusta vastaan taisteleville jihadisteille, mutteivät ole enää halukkaita jatkamaan sotaa.”

    Eiköhän se ole niinettä saudit on olleet Yhdysvaltain tärkeä tukija Syyrian kriisissä ja Yhdysvallat ovat saudien avustuksella saaneet koko kriisin aikaan pyrkimällä syrjäyttämään Bašar al-Assadin.

    Ja saudit ovat nyt tulleet siihen tulokseen, että koko politiikka al-Assadin syrjäyttämiseksi on ollut väärää.

    Jos Yhdyvallat ja saudit lopettavat sotimisen Syyriassa, pakolaistulva sieltä lakkaa ja ’jihadistit’ pakenevat takaisin Irakiin, mistä ovat tulleetkin?

    • Mutta eikös esim. meidän ’pakolaiset’ ole pääosin muita kuin syyrialaisia ’elintasomuuttajia’?
      Paljon on Pohjois-Afrikasta ja Irakista ja sitten somalit vielä. Kyse on suuresta joukosta koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista joissa kaikissa ’eräs taho’ haluaa ylläpitää ja tehostaa epävakautta ja turvattomuutta ja twiittaa Usan itärannikolta, että Eurooppaa ottaa kernaasti vastaan ja tarjoaa vain pelkkää hyvää.

      Muuten Saksassa jossa on myös venäläisiä maahanmuuttajia on tapahtunut raju vastahyokkäys raiskaajajoukkoa vastaan joka raiskasi 30t ajan venäläistä 13v koulutyttöä. Paikalliset venäläiset hakkasivat raiskaajat henkihieveriin mikäli uutinen pitää paikkansa. Hyvä opetus.

      Muslim migrants in Germany rape Russian child for 30 hours, then get “massacred” by angry Russians in reprisal
      400 angry locals, who happen to be Russian immigrants in Germany, took the law into their own hands recently after a 13-year-old Russian schoolgirl was gang-raped by Muslim refugees in a vicious 30-hour ordeal. Knowing the German police would do absolutely nothing to bring the Muslim rapists to justice, the angry locals apparently put the rapists to death. (LD)
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=128193

      • Niinpä niin. Noin sitä vaan hakataan syyttömiä ihmisiä henkihieveriin, jos kertomasi pitää paikkansa. Nimittäin koko raiskausta ei ole tapahtunut, vaan juttu oli tytön keksimä. Mutta tällainen on ”maahanmuuttokriittisille” tyypillistä: kaikki negatiiviset kertomukset mauista uskotaan tosiksi. Lähdekritiikki puuttuu täysin

        Huvittavaa on, että jopa Venäjän ulkoministeri osoittautui sangen yksinkertaiseksi ihmiseksi.

        • Hyvä jos niin on. Mutta tyttöä pitäisi nyt rangaista valheesta.
          Toisaalta on enemmän tapauksia joissa tyttö ei uskalla puhua koston pelossa tai joista poliisi ja media ei kerro.

  4. Oikein tekivät!

    Venäläisillä on sitä jotain vielä jäljellä mitä meiltä Länsimaalaisilta puuttuu.

    Italiassa Rooman kaupungissa kävi hieman samaan tyyliin kun nämä uudet uljaat asukit kuvittelivat että Italialaisia tyttöjä voi raiskata niin kuin huvittaa. Rooman nuoret miehet näyttivät näille mutiaisille mistä heidät on tehty!

    • Lukaisin Italian mediaa… Italian tilanne todella vaikea: karkoitetut eivät poistu maasta.
      Ruotsi ja Suomi tämän artikkelin mukaan karkoittavat luvattomat pakolaiset joilla ei oikeutta tulla ja jäädä Eurooppaan. (Mutta onko siinä onnistuttu ?)
      Myös sisäministeri Italiassa yrittää samaa mutta huonolla menestyksellä: yli puolet laittomista pysyvät Italiassa ja riski uusista kasvaa…

      I clandestini restano in Italia anche dopo essere espulsi
      Svezia e Finlandia cacciano gli irregolari. Anche Alfano dispone un piano: ”Un charter alla settimana per i rimpatri”. Ma è un fallimento: oltre la metà degli irregolari rimane in Italia. E ora aumenta il rischio di nuovi arrivi dal Montenegro
      La Svezia e la Finlandia ci dimostra che rimandare a casa gli extracomunitari che non hanno diritto di stare in Europa è possibile.
      Il problema è che il ministro dell’Interno Angelino Alfano e la sua squadra al Viminale non sono in grado di farlo. Lo dimostrano i numeri. Secondo il Corriere della Sera, oltre il 53% degli immigrati irregolari non lasciano in Italia nemmeno quando gli sono stati consegnati i provvedimenti di espulsione
      http://www.ilgiornale.it/news/politica/i-clandestini-restano-italia-anche-essere-espulsi-1218202.html

  5. Arvostettu psykiatri: Merkelillä ilmeisen selvä hermoromahdus ja raivoisa, käsistä riistäytynyt narsismiongelma, joka näkyy hänen kasvoistaan. —- hän on henkisen romahduksensa takia , kyvytön hyväksymään tekemiään virheitä ja täysin irrationaalista pakolais-politiikkaansa, toteaa Hans-Joachim Maaz.
    Niinpä, ja hänen sairautensa takia mekin olemme pahassa pulassa, koko Eurooppa on.
    Miksi näin voi olla, miksei Saksa toimi ja erota häntä vastuullisesta virastaan?

    Top Psychiatrist: Angela Merkel is Having a Mental Breakdown
    Top psychiatrist and best-selling author Hans-Joachim Maaz says Angela Merkel’s refusal to reverse her “completely irrational” policy on accepting migrants is evidence that the German Chancellor is undergoing a “mental breakdown”.

    Maaz, who was noted for his work studying the psychological impact of government repression on the population of the former East Germany, told Huffington Post Germany that Merkel’s “emotional” decision to open the country’s borders to a flood of refugees was an expression of her own rampant narcissism.
    “A psychological or psychosomatic collapse is imminent,” warns Maaz, adding that Merkel’s own nervous body language in which she clutches her jewelry is also a sign of “insecurity”.
    http://macedoniaonline.eu/content/view/28760/54/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=128250

  6. Ote filosofian tohtori Sakari Hankamäen artikkelista Monikulttuurisuus

    Miksi monikulttuurisuus johtaa monokulttuuriin?
     Huolestuttavaa on, että 2000-luvulla konfliktit ovat siirtyneet kulttuurien puskurivyöhykkeiltä ja rajoilta keskelle kansalaisyhteiskuntia, ja keskeinen syy tähän on siirtolaisuus. Syyllisenä globalisaatioon ja maahanmuuton varjopuoliin nähdään usein liberalismi, vaikka todellinen syypää on uusliberalismi. Mitä eroa näillä kahdella sitten on? Klassinen liberalismi tunnustaa aateveljensä utilitarismin eli hyötyopin, joka tähtää kansalliseen etuun. Sen sijaan uusliberalismi ei tunnusta kansallista etua vaan kattaa vain kapitalismin, suuryritysten vallan ja väestöjen hallitsemattoman siirtelyn.
    Keskeinen kysymys on, miksi myöskään niin sanottua sosiaalista globalisaatiota eli monikulttuurisuutta ei pitäisi edistää. Vastauksia on kolme.
     
    1) Olisi naiivia kuvitella, että vuosisatojen aikana luodut kulttuurit olisivat ylipäänsä siirrettävissä maasta toiseen.
     
    2) Monikulttuurisuudesta seuraa konflikteja.
     
    3) Monikulttuurisuuden tavoittelu johtaisi siihen, että omaleimaisista kulttuureista jouduttaisin hiomaan särmät pois suvaitsevuuden ja yhteensovittamisen merkiksi.

    Väitteeni on, että monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelu johtaa paradoksaalisesti yksiaineksiseen yhteiskuntaan, monokulttuuriin. Se ei ole enää kansallisvaltioiden kaltainen, säilyttämisen arvoinen ja rikas yhtenäiskulttuuri vaan pilalle hapatettu, pyöristelty ja orwellilaistettu monoliitti, joka lainehtii maailman ympäri ulottuvana Neuvostoliittona. Monikulttuurisuuden ideologia on sukua kommunismille, vaikka se nyt syntyykin globaalin kapitalismin tuloksena.

    Ne, jotka arvostelevat kapitalismiin liittyvää globalisaatiota, kannattavat usein monikulttuurista yhteiskuntaa, vaikka nämä ovat toistensa käänteispuolia. Ristiriitaista onkin, että ne (lähinnä vihervasemmistolaiset) tahot, jotka arvostelevat Coca-Colaa ja Disneylandia, vaativat kuitenkin monikulttuurisuutta, joka on sekin eräänlainen yhtenäiskulttuurin muoto: kapitalistinen totalitarismi, joka poikkeaa kommunistisesta yhtenäisvaltiosta vain sikäli, ettei sosialistisista maista saa purkkaa eikä sukkahousuja.

    Se, että nykyajan vihervasemmisto vastustaa äänekkäästi globalisaatiota mutta ei muista puolustaa sen vastakohtaa eli kansallismielisyyttä, on aivan samanlaista kuin 1970-luvun edistyksellisten halu hinkua maailmaan rauhaa mutta unohtaa kommunistimaiden ydinaseet.
    —lisää linkistä
     http://www.hankamaki.fi/Monikulttuurisuus.php

  7. huth hubnter niin oikewssa taas olet!2

    kertyokaa koska vertkkomedia palaa ? mulla oon ikävä jo.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here