Heti alkuun haluan sanoa, että äänestin Suomen EU-jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä syksyllä 1994. Minusta Suomen paikka oli Euroopan demokratioiden joukossa. Suomen kanssa samaan aikaan liittyivät Ruotsi ja Itävalta.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mikä on tehnyt EU:sta vähemmän houkuttelevan. Olen alusta alkaen vastustanut euron käyttöönottoa. Euroalue on yksinkertaisesti liian epäyhtenäinen ollakseen sopiva yhteiselle valuutalle. Vahva euro on myös osoittautunut haitalliseksi Suomelle. Osittain siitä syystä vienti ei vedä, ja sisäinen devalvaatio, jota nyt yritetään toteuttaa leikkauksin, heikentää ostovoimaa ja aiheuttaa työttömyyttä kotimarkkinoilla.

Otettaessa euro käyttöön asetettiin tiettyjä kriteerejä. Tärkeimmät niistä olivat julkisen velan määrä ja budjettien alijäämä. Julkinen velka ei saisi ylittää 60 prosenttia BKT:sta ja budjettialijäämän pitäisi olla alle kolme prosenttia.


NÄITÄ KRITEEREJÄ
rikottiin alusta alkaen. Esimerkiksi Italian ja Belgian velka oli noin 100 % BKT:sta, mutta ne hyväksyttiin euroon, koske ne olivat EU:n perustajavaltioita. Tämän jälkeen sitten paljastui, että tietyt maat, kuten Kreikka ja Espanja, olivat kaunistelleet tilastojaan päästäkseen euroon. Tällä hetkellä jo monien maiden velka ylittää 100 prosentin rajan, kuten Kreikan, Portugalin, Italian. Jopa Saksan julkinen velka on noin 90 % BKT:sta. Alkuperäisestä 60 prosentin rajasta yrittää pitää kiinni vain harva maa, Suomi yhtenä näistä.

EU-maiden työttömyysaste toukokuussa 2015. Lähde: Eurostat
EU-maiden työttömyysaste toukokuussa 2015. Lähde: Eurostat

Velkojen kasvaessa on seurannut työttömyyttä, kun jäsenmaiden ostovoimaa on leikattu velkojen saamiseksi kuriin. Euroalueen virallinen työttömyysaste on 10,4 %, kun esim. USA:ssa työttömyys on pudonnut elvytyksen ansiosta 5,5 prosenttiin. Euroopassa surkein on tilanne Kreikassa ja Espanjassa. Erityisen vaikea on nuorisotyöttömyys, kun melkein kaikissa euromaissa yli 25 % nuorista on työttöminä.

Yllä oleva kertoo karua kieltä EU:n kehityksestä velka- ja työttömyysunioniksi. Minusta Suomen paikka ei ole tällaisessa unionissa.

Kaiken lisäksi saamme maksaa noin miljardi euroa vuosittain jäsenyydestämme. Suomi on maksanut mm. satoja miljoonia euroja Britannian erioikeuksille, ja näitä oikeuksia Britannia haluaa lisää pysyäkseen EU:ssa. Voi olla, että Britannia kuitenkin lähtee, ja se on EU:n lopun alkua.


Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos.

23 KOMMENTTIA

  1. Voin tunnustaa, että olin kansanäänestyksessä hävineellä puolella, kummastelin jo tuolloin europpakeskustelun naiviutta, ikäänkuin vaikkapa matkustelun rahanvaihdon väitetiin olevan jonkinlainen ogelma, kun jo tuolloin elimme pankkikorttien ja visaluottojen maailmassa. Kehuttu rauhanprojektikin oli vaikeuksissa balkanin sotien vuoksi , missä unionilla oli tuolloin tiedettyä suurempi rooli ainakin yllyttäjänä. Suosittelen Elolle, niin vaikealta ,kuin se varmasti tuntuu liittymistä Väyrysen kansalaispuolueen tukiaksi, tuosta voisi seurata mahdollinen historiallinen maineteko , aivan sdp n jatkosodan aikaisen rauhanopposition malliin.

  2. Niinpä, velkaa luova raha-järjestelmä meillä ennenkin oli, yksityisellä sektorilla, ennen Euroopan Unioniin menoa, mutta valtion velkaongelmia euro on vain pahentanut. Pelkkä euro-ero ei Suomea kuitenkaan pelasta, vaan rahajärjestelmä täytyy uusia myös, niin että velkarahan luominen lopetetaan. Muuten jatkamme kohti samaa tuhoa, vain hieman hitaammin.

    ”USA:ssa työttömyys on pudonnut elvytyksen ansiosta 5,5 prosenttiin.”

    No, Yhdysvaltain työttömyysprosentti lasketaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Suomen. Siellä on suuri joukko ihmisiä jotka eivät ole hakeneet töitä aktiivisesti viimeisen 4 viikon sisällä, ja joita ei siten lasketa työttömiksi. Wikipedian USA:n työttömyyssivultakin näkee käyrästä katsoen, että jos lasketaan kaikki työttömät ja lomautetut, ollaan noin 12% lukemissa, virallisesti. Amerikkalainen oppositio laskee todelliseksi työttömyydeksi tällä hetkellä noin 23%.

    Mutta kaavioista näkee selvästi, elvytys on todella laskenut virallisia lukuja paljon: käyrän muoto teki täyskäännöksen, ja terävän sellaisen. Virallinenkin luku työttömille ja lomautetuille oli lähes 20%, ennen kuin elvytys alkoi. Amerikkalaisen opposition mielestä työpaikkoja on muodostunut lähinnä julkiselle sektorille (mikä ei kovin ihmeellistä ole, koska velkakattoa juuri nostettiin ja julkinen sektori sai lainata lisää rahaa) ja matalapalkan pätkätöihin.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Unemployment_in_the_United_States

    4,5 tuhatta miljardia dollaria elvytysrahaa, vaikka siitä ei reaalisektorille (yritysten ja kotitalouksien lainoihin) menisikään kuin 5 – 10 prosenttia, niin kyllä sekin piristää. Ei siis ihme, että EKP ja sen alaiset keskuspankit seuraavat samalla ratkaisulla nekin, mutta suunniteltu elvytyssumma jää alle neljäsosaan Yhdysvaltain elvytyksestä, noin tuhanteen miljardiin euroon.

    Elvytystä rahan luonnilla kannatti Euroopallekkin ratkaisuksi Paul Craig Roberts, kun Euroopan Unionin poliittinen johto vastusti sitä vielä hampaat irvessä, ja kaikki halusivat toimia päinvastoin: leikata julkista sektoria. Ensimmäisenä periksi antoi EKP joka ilmoitti ostavansa rajattomasti ongelmamaiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta (eli pankeista). Sitten ohjelma laajennettiin kaikkiin euro-maiden kansallisiin keskuspankkeihin.

    Ohjelmassa siis keskuspankit ostavat valtioiden velkaikirjoja tavallisilta pankeilta: pankeilla niitä on, koska euro-järjestelmässä valtioiden pitää lainata rahansa pankeilta, ja sen ne tekevät myymällä velkakirjoja (velkakirjan myynti vastaa lainaamista). Eli keskuspankit siis itseasiassa rahoittavat pankkeja! Niin tämä elvytys on kieroutunut, jos muistatte mitä elvytys ennen oli: valtio lainasi ja aloitti julkisia urakoita.

    Velkakriisi onkin saatu pois median otsikoista, ja suuri yleisö ei varmaan juuri enää muistakkaan koko juttua. Luullaan että velkakriisi meni ohi. Vaikka itseasiassa se vaan siirtyy eteenpäin kun keskuspankit ostavat velkakirjoja: kun velkakirjat erääntyvät, ne pitää ostaa takaisin. Koko ohjelma on itseasiassa velkaantuneiden pelastamista lainaamalla.

    Mutta se kumma juttu on, miksi poliitikot eivät herää kysymään tätä kysymystä: kun kerran keskuspankit saavat luoda tuhansia miljardeja rahaa ja antaa sen pankeille, miksi ne eivät saisi antaa sitä rahaa valtioille?

    Ja tietysti tavallisetkin kansalaiset voisivat herätä ja kysyä, miksi pankit saavat luoda rahaa, ja meidän pitää velkaantua sellaisesta, jota ne luovat tyhjästä. Suomen Talousdemokratia ry on herännyt sitä kysymään, mutta kansalaiset eivät vielä. ”Kiitos” poliitikkojemme ja massamediamme jotka eivät ole ”huomanneet” asiaa.

  3. Vihervassari/kommarit täällä vinkuvat EU:n työttömyys ja velkaongelmaa vaikka itse tukevat politiikkaa joka mahdollistaa tämän meneillään olevan laittoman Euroopan islamisaatioinvaasion!

    Hintalappu tälle pyörii sadoissa miljardeissa!

    Repikää siitä!

    • Ahneet ja natottajat on syypäät kautta Euroopan että pakolaisia on. Jos ei miellytä, mene vastustamaan sotaa!

      Mitä, oletko vielä täällä?

      Taidat sitten mieluummin vetää pitsaa ja kaljaa, kun vääränvärisiä ihmisiä pommitetaan.

      • Jos Euroopan rajavalvonta toimisi mitään pakolaiskriisiä ei edes olisi olemassa!

        Italia esti jokin aika sitten näiden pakolaislaivojen lähdön Afrikan rannikolta laivastollaan mikä olikin viisas ratkaisu koska näin estetään hukkumiset ym. ongelmat. No muut EU-maat totesivat että ei noin saa tehdä!

        Miksiköhän? Mietippä sitä suvakki Pertti.

        Kaltaisesi hyväuskoiset ja helposti johdateltavissa olevat idiootit antavat sitten täyden tukensa tälle rikollisen eliitin ajamalle NWO-projektille!

        Toivottavasti heräät ennen kuin on omalla kohdallasi liian myöhäistä…..

      • Olet jo useammassa kommentissasi todennut että maahanmuuton vastustaminen on yhtä kuin Jenkkilän itsekkäiden sota/ryöstöretkien hyväksyminen!

        Väite on täysin MIELENVIKAINEN ja EPÄLOOGINEN!

        Itse vastustan tätä NWO-eliitin suunnittelemaa ja toteuttamaa laitonta invaasiota.

        Tästä huolimatta en ole koskaan kommenteissani täällä Vastavalkeassa, Verkkomediassa tai missään muuallakaan(niin kommentoin muuallakin) hyväksynyt Amerikan Yhdysvaltojen sairasta ja kieroa ulkopolitiikkaa!!

        Miksi sitten Jenkkilä toimii tällä tavalla?

        Syy on päivänselvä, siksi koska he ovat vahvin suurvalta maailmassa!
        Kun katsomme historiaa taaksepäin viimeiset 2000-3000v. niin jokainen suurvalta on toiminut aivan samalla tavalla heikompiaan ryöstäen ja alistaen!

        Ei tässä mitään uutta ole!

        • Vai on epäloogista että sodat synnyttävät pakolaisongelman? No, pakolaiset eivät noudata ”loogista ajattelua” jäädä tapettaviksi.

          SINÄ et kannata sotia (hienompi juttu!). Mutta kun valitettavasti Suomen poliitikot kannattaa, ja varsinkin oikeisto on Yhdysvaltain ja Iso-Britannian kanssa hynttyyt yhdessä.

          Zerohedge kirjoitti juuri ”hauskan uutisen” kuinka Turkin presidentti Erdogan kiristi EU:n johtajilta 30 miljardia euroa tukea pakolaisten ylläpitoon, tai Turkki lastaa bussilasteittain lisää pakolaisia Kreikkaan ja Bulgariaan. Erdogan uhkasi myös, että sen sijaan jotta journalistit kuvaavat yhtä kuollutta poikaa Turkin rannalla (josta seuraus mm. Sipilän pakolaistenmajoittamis-hype) ne saavat kuvattavakseen 10 000 – 15 000 hukkunutta Kreikan rannoille.

          http://www.zerohedge.com/news/2016-02-08/we-can-put-refugees-buses-leaked-memo-shows-erdogan-blackmailed-europe-billions

          Tässä on myöskin ongelmien ydin: kukaan ei halua hoitaa suurta pakolaisongelmaa yksin.

          • En sanonut noin!

            Vaan väitteesi siitä että tämän ”invaasion” vastustaminen on yhtä kuin Jenkkien sotaretkien hyväksyminen!!

            Se ei pidä paikkaansa.

            Turkkikin jatkaa tämän ennalta suunnitellun ja rikollisen eliitin toteuttaman invaasion toteuttamista koska Euroopan rajavalvonta ei toimi(ei anneta toimia) Jos rajat pistettäisiin kiinni niin yksikään näistä ”elintasosurffareista” ei pääsisi tänne sekoilemaan!!

            https://www.youtube.com/watch?v=MEpRfQhndf4

    • Mitä jos oiskin joku toinen vihollinen ? esim. öky-öky ilman häpyä .. jos jaettais vaik näiden 62 hlön omaisuus niin, että niillä pidettäis pakolaiset leivis – kelpaisko tämmöttinen ehdotus SAVON SANOMAT 18.1.2016 09:35
      Maailman 62 varakkainta henkilöä omistaa saman verran kuin maailman köyhempi puolisko eli arviolta 3,6 miljardia ihmistä, väittää hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam maanantaina julkaisemassaan raportissa.
      Järjestön näkemys rikkaimpien omaisuudesta talouslehti Forbesin selvityksiin.
      Oxfamin mukaan 62 rikkaimman ihmisen omaisuuden arvo on kasvanut 44 prosentilla vuoden 2010 jälkeen. Samaan aikaan köyhemmän puoliskon omaisuus on järjestön näkemyksen mukaan laskenut 41 prosentilla väkiluvun kasvusta huolimatta.
      Vaurain prosentti maailman ihmisistä omistaa nyt enemmän kuin muut yhteensä, kertoo Oxfam viitaten pankkiiriliike Credit Suissen raporttiin.
      – Tämä tapahtui vuotta aiemmin kuin esittelimme paljon julkisuutta saaneen ennusteemme Maailman talousfoorumille.
      Oxfam vaatii veroparatiisien lakkauttamista köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.
      – Maailman 201 suurimmasta yhtiöstä 188 toimii ainakin yhdessä veroparatiisissa, mikä osoittaa, että nyt on aika toimia, Oxfamin toiminnanjohtaja Winnie Byanyima sanoo järjestön tiedotteessa.
      Oxfamin raportista uutisoineen Buzzfeed-sivuston mukaan parhaaseen tuloprosenttiin pääsee 45 500 euron vuosituloilla.
      Myös Oxfam myöntää, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä puolittui 1990–2010. Se kuitenkin huomauttaa, että köyhimmän 10 prosentin tulotaso on noussut alle kolmella dollarilla vuodessa viimeisen 25 vuoden aikana.
      Kehitysapuun keskittyvä Oxfam toimii noin sadassa maassa ja saa rahoitusta muun muassa EU:lta ja YK:lta.

  4. ”Otettaessa euro käyttöön asetettiin tiettyjä kriteerejä. Tärkeimmät niistä olivat julkisen velan määrä ja budjettien alijäämä. Julkinen velka ei saisi ylittää 60 prosenttia BKT:sta ja budjettialijäämän pitäisi olla alle kolme prosenttia.”

    Näille hatustavedetyille kriteereille ei ole koskaan esitetty yhtään talousteoreettista perustelua. Muistatteko komissaari Olli Rehnin ja amerikkalaisen nobel-taloustieteilijän Paul Krugmanin julkisen väittelyn muutama vuosi sitten? Tämän vuoksi suuret EU-maat vähät välittävät näistä kriteereistä. Mallioppilas Suomi kyllä ajaa taloutensa alas yrittäessään pysyä kriteerien rajojen sisällä, vaikka kukaan muu ei siihen pyrkisikään. Suomen hallitukset ovat tällä vuosikymmenellä ”sopeuttaneet” Suomen talouden EU-alueen heikoimmin kehittyväksi taloudeksi. Onko tämä mallioppilaan silmänpalvonta viisautta vai tyhmyyttä? Ja kuka siitä on hyötynyt?

    • Totta on, että EU budjetti-rajoituksille ei ole järkeviä perusteita – ne on asetettu summan-mutikassa ja virheellisiin talousteorioihin nojaten – kannattaa tutustua seuraaviin linkkeihin: Prof. Steve Keen – The Bad Habits of Economics. (The Man Who Called the Chinese Crash)
      https://youtu.be/_JoYCBP6LQI
      27.8.2015 The Alternative To Neoliberalism
      https://youtu.be/jqzfOQXCwFg My talk at the European Parliament to the conference ”Peripheral debts: Causes, consequences and solutions: 2 July 2015”. I argue that progressive politicians need a complete alternative to Neoliberal economics, which is basically a First Year Economics textbook re-written as a political manifesto.

  5. Työttömyys ja nuorisotyöttömyys olisi Euroopassa samaa tasoa ilman unioniakin, jossei talousjärjestelmää ja teollisuuden rakenteita muutettaisi.

    Eurooppa on elänyt pitkälti teollisuudesta, on myyty Euroopan ulkopuolelle sellaisia teollisuustuotteita, mitä ei muualla ole suuremmin valmistettu. Nyt tavara ei enää mene läheskään siinä määrin kaupaksi, koska samoja tuotteita valmistetaan muuallakin, ja lisäksi suurteollisuus on automatisoitunut lisää.

    Vastustin aikoinaan EU ta ja vastustan vieläkin, muttei pidä laittaa EU n syyksi sellaisia asioita, mitkä eivät selvästikään johdu siitä.

    • ”Työttömyys ja nuorisotyöttömyys olisi Euroopassa samaa tasoa ilman unioniakin, jossei talousjärjestelmää ja teollisuuden rakenteita muutettaisi.”

      Niin, menneen jossittelu on kuulemma turhaa, mutta olen melko varma, että ilman euroa euroalueen maiden taloudet olisi paremmassa tilassa kuin tänä päivänä. Esim. olisiko drakma-Kreikalle myönnetty niin järjettömästi lainoja kuten euro-Kreikalle myönnettiin – eräinä vuosina enemmän kuin maan vientitulot (ks. eurostat). Toisaalta tuskinpa yksittäiset maat olisivat ryhtyneet katastrofaaliseen menokuripolitiikkaan ilman Unionin pakottavaa käskytystä, joka oli myös kätevä veruke omille epäonnistumisille ja niiden peittelyyn. Toisaalta jokainen olisi voinut käyttää tarvittaessa devalvaatiota, eikä pyrkiä tuhoisaan ns. sisäiseen devalvaatioon, jossa hinnat kyllä pysyvät entisinä, mutta palkat ja verotulot laskevat. Tunnetusti tämä yhtälö ajaa kansantalouden taantumaan.
      Tämän kansantalouksille turmiollisten toimien kokonaisuuden huomioiden ei ole lainkaan ihmeteltävää, että EU-maiden talous junnaa paikallaan tai supistuu (Suomen talous) vielä 8 vuotta finanssikriisin alkamisen jälkeen. Ja mikä pahinta: ei ole näkyvissä minkäänlaista merkkiä EU-maiden talouksien kohentumisesta. Toisaalta: kuinka niitä voisi ollakaan, kun jatketaan samalla menokurituho-uralla?

    • No voithan uskoa, että olisimme ilman euroa paljon paremmassa jamassa. Minä taas uskon, että tilanne olisi varsinkin työttömyyden suhteen suunnilleen sama.

      Ei devalvaatioitakaan voi jatkuvasti tehdä, ja Suomi on varsin riippuvainen viennistä, eikä tärkeimmät vientimaamme ilmeisestikään olisi pidemmän päälle hyväksyneetkään devalvaatiopolitiikkaa.

      EUn tärkeimpien maiden talous on tällä hetkellä aivan kohtuullisessa kunnossa ja suurista investoinneista päätellen Suomenkin talous alkaa taas nousta. Ja pitää hyväksyä se, ettei talous yksinkertaisesti voi jatkuvasti kasvaa.

    • Kaiketi kuitenkin myönnät EUn syyksi sen, että kun asuntokupla puhkesi, poliittiseksi valinnaksi tuli pelastaa pankit (pelkona, että finanssimarkkinat katsovat pahalla, jos pelastetaankin veronmaksajat ennen eliittiä). Australiassa valtio antoi 1000 aussidollaria tavallisille veronmaksajille, jolla saatiin hyvin tehokkaasti kasvua (kysyntää) aikaiseksi (toisin kuin pankeille ja finanssimarkkinoille syydetyt tukipaketit ovat poikineet). Kun tukimiljardit jäävät finanssimarkkinoille, ei synnyt työpaikkoja reaalitalouteen (missä veronmaksajat ja työttömät luuhaavat),,,, selvensikö yhtään, miksi työttömyys hyppäsi pilviin eri puolilla Eurooppaa (vielä kun ollaan saman rahan, euron, kanssa pussissa, ei voi edes devalvoida, mikä auttaisi suurempiin talousvaikeuksiin joutuneita euro-maita saamaan vientiä vetämään EUn ulkopuolelle. Sitä ei kuitenkaan sallittu, koska se ei ole Saksan etu – halvempi euro on mm vähemmän ostovoimaa raaka-aineille). Kyllä EU-politiikalla on saatu tosi pahaa jälkeä aikaiseksi työmarkkinoille.

  6. Tällainen tämä EU nyt on, velka- ja työttömyysunioni. Kohtapuoliin myös pankkiunioni, autounioni ja ties mitä. Mutta on turhaa kainostelua puhua passiivissa. Ei siitä ole tullut tällainen, vaan tehty. Kokonaisuus on syntynyt lukuisista päätöksistä joilla nykyinen tilanne on saatu aikaan. Meilläkin, kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet tätä unionia päättämässä ja luomassa. Osa tyhmyyttään, osa tieten tahtoen. Tyhmyyden sietäisi paremmin.

    Ratkaisevin päätös on ollut keskuspankkirahoituksen lopettaminen julkisyhteisöiltä ja antaa kaikki rahahuolto liikepankeille. Siitä päätöksestä olemmme saaneet nauttia tässä unionissa eniten.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here