Yhdysvaltain kongressin istuntokautena ilmestyvä washingtonilaismedia The Hill kertoo tuoreimpia tietoja Fast & Furious -asesalakuljetusskandaalista.
Vuosien 2009–2011 aikana toimineen ns. Fast & Furious -operaation julki tuotuna tavoitteena oli seurata rikollisille myytävien aseiden kulkua meksikolaisten huumekartellien johtajille, pidättää heidät ja tuhota kartellit. Tässä tavoitteessa kuitenkin epäonnistuttiin, eikä korkean tason kartellipomoja saatu pidätettyä.
Aseet rikollisjengeille toimitettiin Yhdysvaltain ase- ja alkoholivalvontavirasto ATF:n avulla. ATF:n ja oikeusministeriön korkea-arvoiset virkailijat aina apulaissyyttäjään asti olivat tietoisia operaatiosta ja tukivat sitä.
Tutkinnassa oikeusministeriön virkamiehet valehtelivat oikeusministeri Eric Holderia myöten ja kiistivät sallineensa aseiden kuljetuksen rajan yli. Holderista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksen jäsen, jonka todettiin syyllistyneen oikeuden halventamiseen.
NIITÄ 2000 ASETTA, jotka oikeusministeriö salli myydä Meksikon puolelle huume- ja asekartelleille, uskotaan käytetyn ammuskeluvälikohtauksissa, jotka ovat vaatineet vähintään 150 meksikolaisen siviilin hengen. Myös amerikkalaisen rajavartijan on arvioitu tulleen tapetuksi operaatiossa myydyllä aseella. Meksikolaisten ase- ja huumekartellien Yhdysvaltain viranomaisilta saamia aseita arvellaan käytetyn myös Meksikon puolella tapahtuneissa väijytyksissä, kartellien välienselvittelyissä, teloituksissa ja poliisien, poliitikkojen ja kansalaisjärjestöjen johtajien salamurhissa.
Judicial Watch -järjestö nosti vuonna 2013 kanteen Obaman hallintoa vastaan saadakseen haltuunsa hallituksen salaamia, asiaan liittyviä asiakirjoja, jotka ovat tarpeen tapauksen selvittelyssä. Nyt vetoomustuomioistuin palautti kanteen takaisin alempaan oikeusistuimeen, jotta saataisiin selville, mitä tuomari Amy Berman Jackson tarkoittikaan lausuessaan ”En halua tietää”, kun oikeudessa käsiteltiin Judicial Watch -järjestön vaatimusta tapaukseen liittyvien asiakirjojen julkistamisesta. Vuonna 2014 tuomari Richard Leon asettui Obaman hallinnon puolelle ja katsoi tuomari Jacksonin lausuman tarkoittaneen, ettei hallinto voi julkistaa pyydettyjä asiakirjoja.
Vesa Raiskila osallistui katsauksen kirjoittamiseen.
Lähteitä
- Hatten, Julian | The Hill (12.2.2016): Court overturns order keeping ’Fast and Furious’ documents secret
http://thehill.com/policy/national-security/269261-court-overturns-order-keeping-fast-and-furious-docs-secret - Noble, Andrea | Washington Times (12.2.2016): Order blocking release of Fast and Furious records sent back to lower court on appeal
http://m.washingtontimes.com/news/2016/feb/12/order-blocking-release-fast-furious-records-voided/ - U.S. Department of Justice (marraskuu 2012): A Review of ATF’s Operation Fast
and Furious and Related Matters
https://oig.justice.gov/reports/2012/s1209.pdf
Niin, ja tämäkin asia – joka on vain jäävuoren huippu – tapahtui maailman suurimman rikollisorganisaation YKn mandaatilla.
Elämme sairaassa yhteiskunnassa, jossa hyväntekeminen ja ihmisoikeudet on kiedottu petoksen ja valheen viittaan. Kun sen oivaltaa, niin tiedostaa minkälainen mies on power-eliitin valtaan nostama ex-presidenttimme, RAUHANNEUVOTTELIJA, Martti Ahtisaari. Kun sen oivaltaa, niin tietää minkälaiset psykopaatit seisovat parhaillaan kansallisvaltioiden vallan huipulla. Kun sen oivaltaa, niin ymmärtää myös sen, että maailman ase- ja huumekauppa kokonaisuudessaan toimii YKn alaisuudessa. Tämä ihmisoikeuksien teeskentelevä vahtikoira – YK – on mukana kokonaisissa kansanmurhissa: oikea käsi pommittaa ihmisyhteisön lapsineen paskasi ja vasen käsi lähettää paikalle humaanitääristä apua.
Tähän on tultu – kaikki, mitä näet on petosta ja valhetta!
”Holderista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksen jäsen, jonka todettiin syyllistyneen oikeuden halventamiseen”
Korjaus juttuun: Eric Holder syyllistyi tarkkaanottaen KONGRESSIN halventamiseen, ei oikeuden. Holder ei suostunut antamaan Kongressille sen haluamia asiakirjoja.
Kongressi ei ole ennen tuominnut hallituksen jäseniä Kongressin halventamisesta, koska hallitus ei ole vastuussa Kongressille, vaan presidentille. Sen lisäksi, Kongressi käyttää nykyaikana yleensä haastetta, koska sen käyttäminen on helpompaa (Kongressin halveksunta on menneisyyden menettelytapa).
Miksei Kongressi vaatinut Holderia luovuttamaan asiakirjoja haastetta käyttäen? Halusiko Kongressi rankaista Holderia, mutta säästää tulemasta ilmi, että presidentti tiesi opraatiosta, tai oli jopa sen käynnistäjiä? Holderhan oli vakuuttanut että ei hän eikä kukaan muukaan tiennyt operaatiosta. Kongressin haltuunsa saamat sähköpostit kuitenkin kertoi päinvastaista, eikä näin suuresta operaatiosta muutenkaan Holderin väite ollut uskottavaa.
Ja vielä, kun Kongressi teki päätöksen syyttää Holderia Kongressin halventamisesta, samana päivänä hieman aiemmin Obama esti Kongressin pääsyn asiakirjoihin, säätämällä ne ”executive priviledge” alaisiksi, eli että vain hallituksen jäsenillä on asiakirjoihin pääsy.
Korruptiosta tulee usein juttuja, mutta hurjin lukemani väite on, että joidenkin USA:n viranomaisten ideana on tehdä yhteistyötä joidenkin huumeparonien kanssa ja tuhota heidän kilpailijaparoninsa.
Totta?