Kaukasuksella sijaitseva Etelä-Ossetia suunnittelee järjestävänsä kansanäänestyksen liittymisestä Venäjän federaatioon. Etelä-Ossetian presidentti Leonid Tibilov sanoo olevansa huolissaan Naton laajenemisesta kohti Venäjän rajaa sekä militaristisesta Venäjän ja Ossetian vastaisesta retoriikasta, jota Georgian suunnalta hänen mukaansa kuuluu.
Alueella on takanaan useiden konfliktien historia. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi Georgiasta vuonna 1990. Sen jälkeen Georgia yritti palauttaa alueen itselleen sotilaallisesti vuosina 1991–1992 ja 2004. Vuoden 2008 elokuun 7. päivänä Georgian armeija hyökkäsi Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tskhinvaliin, mikä riippumattoman kansainvälisen tutkijaryhmän raportin mukaan käynnisti Georgian ja Venäjän välinen sodan.
Venäjän vastahyökkäys ulottui syvälle Georgian alueelle. Georgian toiveet liittyä Natoon saattoivat vaikuttaa Venäjän ärhäkkään reaktioon, vaikka virallisena syynä vastatoimille Venäjä esittikin Tskhinvalin kaupungissa toimineiden venäläisten rauhanturvaajien puolustamisen. Rauhanturvaajat valvoivat kansainvälisellä mandaatilla Sotšin sopimuksen noudattamista.
WIKILEAKSIN JULKAISEMAT diplomaattisähkösanomat paljastivat, että Yhdysvaltain lähettiläs Clint Williamson tiedotti Georgian presidentin neuvonantajan Zurab Adeishvilin otaksuvan, ettei Venäjä ole niinkään kiinnostunut Etelä-Ossetiasta vaan strategisesti paljon arvokkaammasta Abhasiasta, joka on toinen Georgiasta irtautunut tasavalta ja jonka suurin osa kansainvälisestä yhteisöstä katsoo olevan Etelä-Ossetian tavoin Venäjän hallitsema:
”Abhasia on arvokas sekä venäläisille että georgialaisille […] jos ukrainalaiset pakottavat venäläiset ulos Sevastopolista, looginen paikka venäläiselle lämpimän veden laivastoasemalle on Sukhumi.”
Lisäksi Abhasiassa on Engurin voimala, joka tuottaa energiaa sekä georgialaisille että abhaaseille, joiden ei tarvitse maksaa sähköstä. ”Jos Venäjä päättää sulkea [Engurin] voimalan, Georgian energiansaanti vähenisi huomattavasti.”
Georgian ja Venäjän välisen sodan aikana Georgian presidenttinä oli Nato- ja USA-myönteinen Mikheil Saakašvili, joka nousi valtaan Washingtonin tuella vuoden 2003 ”ruusuvallankumouksessa”.
Niin, Etelä-Ossetiahan on jo ennen Neuvostoliiton purkautumista halunnut irti Georgiasta. Se oli autonominen alue vuodesta 1922 alkaen, mutta Neuvostoliiton hoiperrellessa se vuonna 1989 päätti liittyä yhteen Pohjois-Ossetian kanssa, missä suurin osa osseettien pienestä kansasta asustaa. Georgia ei siitä pitänyt, lähetti alueelle sotilaita, ja seurasi väkivaltaisia levottomuuksia. Seuraavana vuonna Etelä-Ossetia julistautui autonomiseksi tasavallaksi (yhä Neuvostoliiton olemassa ollessa) ja järjesti omat parlamenttivaalit. Georgia puolestaan julisti vaalit ja Etelä-Ossetian statuksen tasavaltana laittomiksi, ja lähetti hieman sen jälkeen Etelä-Ossetiaan taas sotilaita: seurasi tuo vuoden 1991 – 1992 sota.
Mielenkiintoista nähdä sitten, mikähän nyt on kansainvälisen yhteisön vastaus. Jos Georgia sanoo ei, vastataanko jälleen että: ”ei saa”. Kosovo sai, mutta se halusi irti Serbiasta (Venäjän liittolaisesta) ja EU:n liittolaiseksi. Etelä-Ossetia haluaa Venäjään, irti NATO-ehdokas Georgiasta. Voipi käydä samoin kuin Krimille, joka halusi liittyä Venäjään, irti NATO-ehdokas Ukrainasta. Kansansuvereniteetti kun näkyy saavan oikeutuksen siitä, mihin poliittiseen liittoumaan itsenäistyvä alue kuuluu.
Kah, meillä Pertti näyttää olevan yhteneväisyyttä geopoliittisten siirtymäliikkeiden tulkinnoissa 😉
Se ns. ’kansainvälisen yhteisö’ taitaa olla vähän niinkuin nato ja Yhdysvallat sen haluaa määritellä.
Hupaisana historiallisena seikkana mainittakoon, että Abhasian kommunistisen puolueen virallinen lausunto kuului: Abhasian kansa ei ole henkisesti valmis kollektivisointiin.
Kuinka tällainen tapahtui Neuvostoliitossa? Helposti. Stalinilla oli kesämökki Abhasiassa ja hän ei halunnut kaikkien naapureiden vihaavan häntä. Näin Abhasiasta muodostui vapauden saareke Neuvostoliitossa, jota diktatuuri ei koskettanut muiden neuvostokansojen lailla. Abhasia on siis tottunut hunajan valumiseen idästä.
Sodanjälkeisen ajan vihan laannuttua Suomi on hyötynyt itäisen naapurin kauppasuhteista monin verroin enemmän kuin lännen suuntaan, sitä ei haluta myöntää, koska länsi torppaa sellaiset totuudet heti. Lähi-
naapuriin suhteesta on taloudellista hyötyä maiden läheisyyden takia, jatkona maareitit Kiinaan asti. Ei
tarvitse myrskyisillä merialueilla peljätä lastien uppoamista. Henkilökohtaiset sota-ajan muistot heitettävä sivuun ystävyyksien rakentuessa parempiin kauppasuhteisiin rauhanomaisasti.