Joskus muinoin, vuonna oppi ja koulu, kirjoitin aineen aiheesta Isänmaani rikkaudet. Lähdin murrosikäisen täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella käsittelemään aihetta näkökulmasta ”on Suomi köyhä ja siksi jää”. Opettajalta sain huonon arvosanan lisäksi opetuksen, joka on pysynyt muistissa jo lähes 60 vuotta:
Suomen rikkaus on vihreä kulta.
Mitä tuolle rikkaudelle tapahtuu nyt? Hallitus on myöntänyt hulppeat määrärahat teiden kunnostamiseen, eikä syyttä. Maanteillä käy kiivas rekkaralli, kun vihreää kultaa roudataan polttolaitoksiin. Ja ralli vain kiihtyy, kun uudet sellutehtaat käynnistyvät ja Suomen rikkauksista aletaan keittää sellua, joka päätyy vessapaperiksi päin kiinalaisen p____ttä.
PUUN POLTTAMINEN on varmaankin minimijalostusaste. Mitenkään ongelmatonta se ei ole. Tiet kuluvat raskaiden kuljetusten alla. Kun uudet tehtaat valmistuvat, puuta on kuljetettava entistä kauempaa. Tarvitaan myös laajoja kenttiä puun varastoimiseen, koska syvemmältä metsistä ei puuta voi korjata raskailla koneilla kuin talven pakkasten aikaan. Uusia metsäteitä rakennetaan.
Kvartaalitalous on tässäkin suhteessa suruton. Vaikka täysi meno on jo käynnissä, kukaan ei ole tutkinut metsien raiskaamisen seurauksia. Ei ole otettu huomioon metsien monimuotoisuutta, ei ravinnetaloutta, ei vaikutuksia hiilinieluihin eikä pohjavesiin. Tärkeintä on raha ja vain se.
Suunnitelmallisuutta metsän korjuussa ei ole ole, koska esteenä on metsien yksityisomistus. Omistaja päättää, koska korjataan ja kuinka paljon. Ainakin läntisellä Uudellamaalla tienvarsimetsät alkavat olla raiskioita, joista on kannot, risut ja männynkävyt haravoitu talteen. Ei nouse hakkuuaukealle enää edes vatukkoja. Puolukkakankaat on lähes tuhottu. Mustikkaa löytyy jonkin verran, jos puomien läpi enää marjamaille pääsee.
TÄTÄ VAUHTIA puut on pian poltettu ja metsänpohjat tuhottu. Ihan kuin uutena asiana uutisissa kerrottiin, että puiden poltossa syntynyttä tuhkaa voidaan hyödyntää metsien lannoittamiseen: Tuhkat vain helikopteriin kiinnitettyyn säkkiin ja menoksi. Tässä yhteydessä ei tule mieleenkään pienhiukkasvaara, josta kyllä puilla lämmitettävien omakotitalojen omistajia ja saunanlämmittäjiä muistetaan muistuttaa ja jopa syyttää.
Puun riittävyydestä tällä menolla ei tunnu olevan kenelläkään sen tarkempaa tietoa. Ja miten voisi ollakaan, koska suunnittelu on Suomessa kirosana edelleen.
Tätäkin taustaa vasten ei ole ihme, että katseet kääntyvät jälleen Karjalaan ja sen metsiin. Jälleen on ilmassa henkeä, että ne metsät pitäisi saada suomalaisten omistukseen.
Kun 70-luvulla opiskelin Moskovassa, oli taloustieteen opettajallani vankka käsitys siitä, että Suomen talous olisi viisasta perustaa puunjalostukselle. Hän oli sitä mieltä, että Suomi voisi elää metsistään, jos jalostusaste olisi tarpeeksi korkea. Siitä riittäisi työtä ja elantoa koko pienelle kansalle.
Olen samaa mieltä. Edellisen kerran pohdin tätä aihetta taannoisessa blogikirjoituksessani ”Suomi valmistamaan dildoja”.
Kaija Olin-Arvola on runoilija ja eläkkeellä oleva toimittaja. Hän on Journalistiliiton jäsen.
Lauri Vaara niminen mies taisteli 70 luvulla hajautetumman metsäklusterin puolesta, hän olisi esimerkiksi kehittänyt metsätraktoria maataloustraktorin pohjalta, jotta samalla kalusto olisi ollut tehokaamassa käytössä. Myös mekaanisen puun ja hirsirakentamisen olisi ollut parempi panostaa, silloin olisi työllisyyskin ollut paremmalla tolalla. Esimerkiiksi visa ja loimukoivua menee koivukuidun seassa vähemmän taloudellista arvoa tuottavaan jalostukseen.
Biojalostamo on tämän hetken muotisana. Puusta voidaan todella tehdä hyvin monenlaista ja on tehtykin. Pahoin vain pelkään, että painopiste tulee olemaan polttoaineiden tuotannossa, sellun keiton rinnalla.
Toisaalta, jos kykenemme korvaamaan puuvilatuotteita puuperäisillä, sillä on erittäin suuri tekiä maailman ravinnon tuottamiseen.
Ilman metsäteollisuutta Suomi tuskin tulisi toimeen ainakaan lyhyellä tähtäimellä, joten teollisuutta lienee kehitettävä. Aina on hyvä suunnitella, miten metsästä saadaan mahdollisimman hyvä tuotto.
En kuitenkaan usko, että ’tätä vauhtia puut on pian poltettu ja metsänpohjat tuhottu’. Suomen metsien puun kuutiomäärä on nykyisin aikamoisessa kasvussa, metsää kaadetaan kokonaisuudessaan paljon vähemmän, kuin se kasvaa. Enkä oikein usko, että kiinalaistakaan pääomaa olisi saatu houkuteltua investointeihin, jossei takana olisi melko hyviä laskelmia siitä, että raaka-ainetta tehtaaseen löytyy pitkäksi aikaa kyllin pieneltä alueelta.
Meillähän lopetettiin juuri useampia paperikonelinjoja. Olisi luullut että metsän käyttö olisi sitten vähentynyt.
Mainio oivallus: Suomen rooli globaalissa työnjaossa on valmistaa vessapaperia kiinalaisille!
Kylläpä oli kirjoittaja huonosti perillä metsäasioista.
Ei tietenkään vessapaperia tehdä Suomen neitsytkuidusta Kiinassa. Sinne viedään lähinnä sahatavaraa. Ei kannata viedä kuitupuuta. Myös Suomen metsien kasvu ja kestävät hakkuumäärät tunnetaan tarkkaan. Metsävarannot ovat nyt suuremmat kuin sodan jälkeen koskaan. Metsien kasvu on nopeutunut selvästi. Ei näissä biojalostamoissa tukki/runkopuuta käytetä, ei mitään järkeä, pääasiassa huonompilaatuista harvennuspuusta, sivuvirtoja jne. Tukkipuusta saa 55 e/m3 ja kuitupuusta noin 15 e/m3. Kuka hullu myisi tukkipuuta kuitupuuksi ja saisi siitä vain 1/3 tukin hinnasta.
Samoin Suomen metsien hiilen sitominen tiedetään melko tarkkaan, se on noin 1/3 Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
Tulipa mieleen tuosta ”dildosta” vanha vitsi, kun talon piika käytti ladon seinässä ollutta oksaa hyväkseen, käyden iltaisin tarpeitansa nylkyttämässä siihen. Sattuipa niin että taloon tuli renki, joka kovin kiinnostui mitä piika oikein touhusi iltaisin ladon takana. Hoksattuaan ladon seinässä törröttävän oksan olevan kovassa käytössä, tämä päätti poistaa sen ja porasi sen tilalle reiän seinään. Seuraavan kerran kun piika tuli harrastuksensa pariin, renki oli valmiina seinän takana ja työnsi pelinsä reijästä ulos. Piiallapa oli saha mukana ja tämä tarttui seinästä törröttävään ulokkeeseen tuumaten samalla – Enpä enää oksaa tarvitte, sillä taloon on nyt tullut renki.
Kyllähän sille puusta veistetylle tapille käyttöä olisi, mutta kun tilalle on tullut etelästä renkipoikia pilvin pimein, jotka harrastavat laumana sitä kimppakivaa.
Eikös niille kiinalaisille ”yhteinen lastu kelpaa” ? Paljon riisin syöminen johtaa helposti – ummetukseen- siihen ei paperi auta.
Suomessa mennään ”lännen tyyliin”, kaikki kelpaa myyntiin. Vanhaa ”NAVAHO intiaania haastateltiin”, mitä mieltä hän on maastaan ? Intiaaneilla ei ollut ”käsitystä” OMISTAA MAATA. Maa kuului kaikille ”eläville”. Hän jatkoi ! Valkoinen mies tuli ja rakensi pysyvän hirsimajan. Leikkasi puut, ampui Biisonit, keräten vain nahat, jättäen ruhot mätänemään preerioille,, sitten kaivoi jalometallit ylös maasta, sekä kivihiilet, nyt he ovat palanneet takaisin, vieden kivet sorat ja hiekan, myydäkseen ne rahasta, rikastuakseen, voidakseen ostaa lisää ruutia ja aseita joilla valloittaa lisää ”MAATA” aloittaakseen kaiken alusta. Vanhan intiaanin silmistä valui kyynel.