Rauhanliike on vetäytynyt varovasti taustalle Nato-keskustelussa. Suhdetta Natoon ovat olleet muotoamassa molemmat perinteiset vasemmistopuolueet ja vihreät, jotka ovat rauhanliikkeen kantavia voimia. Esimerkistä käy vaikka institutionalisoitunut Loviisan Rauhantapahtuma, joka ei ole suoraan määritellyt suhdettaan Natoon ja valtiollisen suhteemme syvenemiseen mainittuun ”rauhan ja demokratian” vientijärjestöön.
Rauhanliikkeen toimijat kunnioittavat puolueiden formulointeja ja ”kaduille lähdetään” spontaanisti syntyvien liikkeiden mukana, omat ”järjestämisvelvollisuudet” unohtaen, jottei linja menisi ristiin puolueiden kantojen kanssa.
Etujärjestöt on miehitetty puolueille ”uskollisilla” niin EK:ssa, MTK:ssa kuin ay-liikkeessäkin. Kokoomuksessa ja keskustassa ei ollut vaikea niellä monetaristista uusliberalismia ja sen yhteiskunnan toimia supistavaa sanomaa. Hieman jälkijättöisesti tuon teorian, ”täyn”, nielivät vasemmistopuolueet ”vartiaisineen”, jotka syöttivät sen ay-liikkeelle säästöpäätöksineen, työreformeineen ja yhteiskuntasopimuksineen.
Ay-liike sitoutui puolueiden (SDP, Vas., nyttemin PS) mukana harjoitettuun politiikkaan ja tuloerojen kasvattamiseen. Kadulle ei lähdetä ja vielä vähemmän lakkoillaan järjestöjen virallisten tunnusten alla, ettei linja olisi ristiriidassa puolueiden kantojen kanssa. Spontaaneihin harjoitetun politiikan vastaisiin toimiin voidaan kuitenkin osallistua.
Ympäristöjärjestöt ovat perinteisesti olleet vihreän oikeiston toiminta-aluetta, joka on viimeisen neljännesvuosisadan saanut vasemmistolaisempaakin väritystä.
Maailmanlaajuisina sen enempää kuin kansallisinakaan niillä ei ole ollut juurikaan sanottavaa ympäristöä ja luonnonvaroja kuluttaviin sotiin ja sotatarvikkeiden tuotantoon, joiden merkitys ympäristökysymyksissä on jatkuvasti kasvanut.
LÄPEENSÄ KAPITALISOITUNEESSA yhteiskunnassa — tai yhteiskunnissa globaalisti — ympäristöjärjestöjen toiminnan rahoitus kytkeytyy ympäristöä vahingoittavien suuryhtiöiden rahoituskytköksiin. Suomessa voi myös kysyä, mitkä ovat olleet lainsäädännön vaikutukset luontoon ja sen omistukseen, maahan, vesiin ja ilmaan sekä lupamenettelyjen kevennyksiin. Esimerkistä käyvät kaivoslain muutokset 1980-luvun lopulta alkaen.
Sosiaaliset järjestöt, etunenässä eläkkeensaajien liitot ja yhteisöt, ovat myös vahvasti sidoksissa puolueisiin. Ne ovat nielleet sateenkaarihallitusten sorvaamat ”taitetut indeksit” ja toimineet itseään ja jäsenistöään vastaan ilman pahempia ulkoparlamentaarisia pöhinöitä, köyhdyttäen jäsenistöään ja kaventaen taloudellista kokonaiskysyntää. Järjestöt ovat sitoutuneet puolueisiin ja ne taas monetarismin uusliberalistisiin teorioihin, yritystukiin ja tarjontatalouden oppeihin.
Sosiaaliset järjestöt jäsenistöineen toimivat pääsääntöisesti tuotantoelämän ulkopuolella, joten ne ovat yhteiskunnan ”heikoimpia lenkkejä” ja niiden eduista on helpoin ”leikata”. Näin siitä huolimatta, että ne ovat ehkä merkittävin osa kokonaiskysynnän kentässä, joille osoitettu euro menee kokonaisuudessaan kulutukseen, kysynnän kasvattamiseen.
Kansalaisjärjestöjen keskeisin ongelma on siis puolueiden vaikutus niiden itsenäiseen päätöksentekoon, joka on puoluetasolla sitoutettu vallitsevaan talodelliseen oppiin, globalisaatioon ja pienempiin, mutta monesti syvempiin kansainvälisiin kytköksiin, kuten EU:hun ja sen myötä tuleviin sopimuksiin.
Tämä ”kytkösten” sarjoittuminen on järjestöille usein vierasta ja mahdotonta hallita, joten kaikkien päätösten ”valtavirtaistuminen” on tosiasia ja tämä ”valtavirta” synnyttää niin ”ainoan vaihtoehdon politiikan” kuin sen tarvitsemat ”diktaattoritkin”.

Kirjoittaja on Vastavalkea ry:n varapuheenjohtaja.
Tämänkertaisen yhteiskuntasopimus ratkaisun käänteitä olen seurannut, hieman huvittuneena. Näet nyt on käymässä eläkemaksujen siirron työntekiöille, yhteydessä valta eläkeyhtiöissä siirtyy ammattiyhdistysliikeelle. Olaan siis tilanteessa, jossa suurten pörssiyritysten,isoina omistajina ovat eläkeyhtiöt joissa valtaa käytää työntekiäjärjestöjen edustajat. Kuitenkin tosiasiassa yritykset ja työnantajat kustantavat nämäkin maksut.
Hyvä teksti, kiitos siitä.
”Kansalaisjärjestöjen keskeisin ongelma on siis puolueiden vaikutus niiden itsenäiseen päätöksentekoon”
En epäile tuota. Mutta entä ”ei vaihtoehtoja” -polittiikkka jossa nyt elämme, ja joka selittää että mihinkään ei ole enää varaa ja kaikki voitava tehdään jo?
Vielä 1970 ja 1980 -luvuilla meillä oli paljon enemmän varaa: yritykset kannattivat, köyhyyttä ei juuri ollut eikä velkaisia. Asioita olisi voinut muuttaa.
Ihmiset olivat myös naiiveja ja uskoivat että asioita muutetaan kunhan epäkohtia tuodaan esille, asioita voitaisiin korjata parempaan suuntaan sivistämällä ihmisiä. Suuri osa ongelmista johtui siitä, että massat eivät tienneet mitä tapahtuu: piti tiedottaa. Nyt kaikilla on enemmän tietoa ympäristöistä ja sodista, mutta siitä huolimatta hallitukset eivät tee mitään asioita korjatakseen, eivätkä halua kuunnella. Päinvastoin: sen suurempia rauhanpuolustajia ei olekkaan kun valtiot jotka käyvät sotaa.
Todellisuus on niin tympeä, että ihmiset ovat vetäytyneet roskaviihteeseen, päiväuniin ja urheiluun. Viis maailmasta, kun ei sekään välitä meistä! Joka vielä välittää, on kummajainen, kun luulee että jotain kiinnostaa ja voisi jotain muuttaa.
Kiitokset myös, hyvää tekstiä. Antaa pallolaajennusta.
”Meidän” YLE’kin näyttää joskus jotain mielenkiintoista. Eilen tuli ranskalainen dokkari, ”Valtiot velkakierteessä”. Tulee ehkä uusintana, mutta löytyy areenastakin.
http://areena.yle.fi/1-3286330
Siinä kerrotaan miksi ollaan Qsessa ja muutamia keinoja miten siitä pääsee pois. Joskus tuntuu, että maailmassa on vain kourallinen ihmisiä jotka ymmärtävät talouden syyt ja seuraukset. Miksi kriisissä ollaan ja miksi siitä on tullut uusi normaali. Eikä siinä joukossa ole yhtään politikkoa tai päättävässä asemassa olevaa. Pois täytyy lukea myös monet ”taloustieteen professorit”, joiden naama on TV’stä tuttu.
Olihan siinä varmasti paljon asiaa, jota euroopplaiset eivät olleet kuulleet massamediastaan. Velkaantumisen syntykin siinä käsiteltiin, mutta niin nopeasti parilla lauseella, että dokumentin katsojat eivät taatusti sitä ymmärtäneet jolleivät jo ennestään tiedä.
Dokumentissa ei tarjottu ratkaisua kuinka ongelman voisi korjata. Mutta siinä tarjottiin väliaikaisia ratkaisuja: velkojen anteeksianto ja omaisuusvero. Velan syntyminen on kuitenkin rahajärjestelmään sidottu, eikä kumpikaan noista poista velkaantumisen jatkumista. Koko järjestelmän muuttamisesta ei puhuttu.
Ohjelmassa myös keskityttiin, ehkä nimensä vuoksi, pelkästään valtioiden velkaantumiseen, mutta jätettiin käsittelemättä yksityinen velkaantuminen. Kuinka kotitaloudet ja yritykset voisivat muka päästä veloistaan omaisuusveroa kiristämällä? Annetaanko kotitalouksienkin velat anteeksi? Kotitalouksien velka ja yritysten velkaantuminen jatkuu niin kauan kun nykyinen velkarahajärjestelmä on käytössä. Ja se on taloudelle vieläkin suurempi ongelma kuin valtioiden velkaantuminen.
Kiitos hyvästä linkki-vinkistä – menee ohjelmat ohi, kun harvoin tulee mitään katsomisen arvoista asiaa – sitä turruttavaa viihdettä, viihdettä, ettei tarttis ajatella — tässä takaisin pari katsottavaa (kaikis ei ole sf-tekstitystä, mutta ehkä enkku menee…) The Lie We Live
https://youtu.be/ipe6CMvW0Dg … Time to Unslave Humanity: Ethos [Full Movie] Consumerism and Financial Debt = Slavery!
https://youtu.be/WTQVnXmAT7s Uusliberalistinen taloustiede ei ymmärrä yksityisen velan valtaisaa merkitystä – tässä hyvä luennoitsija, joka osaa selittää, miksi yksityinen velka tulisi aina huomioida talouslaskelmissa …. The Alternative To Neoliberalism
https://youtu.be/jqzfOQXCwFg ja vielä vähän opittavaa EU-Kreikka kriisistä (varsinainen luento alkaa kohdasta 14:00) Lessons from the Greek Crisis
https://youtu.be/rzdRiJkALwg
Julkaistu 2.2.2016
Puolueet näyttävät syleilevän paljon muutakin hengettömäksi. Saku Timonen on tiivistänyt asiat hyvin.
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/03/05/koulutusta-tietamattomyyteen/
”Kestävyysvajeen” paikkaamiseksi hallitus ei ainakaan omien viiteryhmiensä verotukseen kajoa. Sitä ennen käännetään jokainen ”kivi”.