Joukkomielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan Helsingissä 12.3.2016

Tapahtuman kuvaus mielenosoituksen Facebook-sivulta:

Viimeisen vuoden aikana hallitus on leikannut työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä, vammaisilta, lapsilta ja hyvinvoinnin edellytyksistä. Hallitus uhkaa myös rappeuttaa työntekijöiden oikeuksia pakkolakien avulla. Hallituksen tekemät kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset osuvat maailmaan köyhimpiin, eikä globaaliin pakolaiskriisiin etsitä kestäviä ratkaisuja. Kenen perus- ja ihmisoikeuksista leikataan seuraavaksi?

Leikkauksien kohteiksi joutuneiden vastakkainasettelun on loputtava. Yhdessä pystymme luomaan yhteiskunnan, jossa pidetään kaikista huolta. Yhdenvertaista ja kestävää tulevaisuutta ei rakennetta lyhytnäköisillä hätäratkaisuilla.

Joukkovoiman teesit ovat:

1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa
2. Riittävä toimeentulo kaikille
3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille

Joukkovoima-mielenosoitus kokoaa yhteen meidät, joiden mielestä hallituksen leikkauspolitiikasta on siirryttävä kohti kestävämpiä vaihtoehtoja. Leikkaustoimenpiteet eivät voi käydä tasa-arvoisen hyvinvoinnin edellä.

Ota mukaan omat kyltit, banderollit, rummut, kattilat ja kaverisi! Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Näkyvät puoluetunnukset ovat kiellettyjä mielenosoituksessa, mutta puolueaktiivit ovat erittäin tervetulleita.

Mielenosoituksessa ei hyväksytä rasismia eikä mitään muuta syrjintää. Niihin viittaavat tunnukset ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Aikataulu:
14.00 Mielenosoitus kokoontuu Senaatintorilla ja Suurkirkon portailla. Puheita ja musiikkia!
14.45 Järjestäytyminen marssiblokkeihin.
15.00–16.15 Marssi Helsingin keskustan kautta Hakaniemen torille (n. 2 km)
16.00–18.00 Mielenosoitus saapuu Hakaniemeen, jossa telttoja, puheita ja musiikkia Hakaniemessä.

Mielenosoitus on valtakunnallinen ja osallistujia odotetaan paikanpäälle ympäri Suomea! Bussikuljetukset 12.3.: http://joukkovoima.com/index.php?id=bussikuljetukset

Tampere: toimisto@metalli7.fi, lähtö 11:00 Vanha Kirkko, 10 €
Turku: useita järjestäjiä
Pori: joukkovoima.satakunta@gmail.com, Nuorisotalon parkkipaikka 9.30, 10 €
Kuopio: joukkovoima.pohjoissavo@gmail.com, Maljalahdenkadun turistipysäkki 8.30, 15 €
Forssa: joukkovoima.satakunta@gmail.com, 10 €
Äänekoski: 040-7529943, lähtö 9.00

– Joukkovoima-verkosto:
joukkovoima [at] gmail.com


Aika: 12.3.2016
Paikka: Senaatintori, Helsinki
Tapahtuman Facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/1527614134226901/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here